Erilaisuus on rikkautta, mutta onko tasa-arvo asiassa menty jo tasapäistämisen puolelle, kun jo kaikki erilaisuus halutaan häivyttää tasa-arvoisuuden nimissä? Ei kaikilla ole samanlaisia edellytyksiä kaikkeen.
Tasa-arvoisuus vs. tasapäisyys
erilaisuusonrikkautta
107682
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 107
Vanhimmat
Ei erilaisuutta pyritä häivyttämään.
Erilaisuudelle annetaan vain yhtälaiset oikeudet ja mahdollisuudet kun enemmistölle.
Kaikilla ei ole edellytyksiä samanlaisiin mahdollisuuksiin kuten enemmistöllä.
On tietyt luonnonlait joita ei ihmisen tahto ja oikeudet muuksi muuta. Tämä on sitä erilaisuutta joka sinukin on hyväksyttävä. Jos ei pysty aitoon suoritukseen turha alkaa leikkimään.
Voihan ne samat oikeudet ja mahdollisuudet antaa sekoittumatta samaan sakkiin, erillisinä, omin edellytyksin, erilaisten joukkona.
Enemmistö kuitenkin on päättänyt antaa vähemmistöille samat oikeudet kun heillä itselläänkin on. Esimerkkinä sinä, joka saat kirjoittaa tänne vapaasti vaikka mielipiteesi ei edustakaan välttämättä enemmistön kantaa.
Yksinkertaista eikö totta?
Ei luonnonlakeja voida kumota oikeuksia antamalla.
Tähänkin mielipiteeseesi sinulla on oikeus, enemmistön sinulle antama oikeus.
Eikös olekin helppoa?
Ei enemmistö eikä kukaan muukaan voi minun mielipiteisiini vaikuttaa kuten ei myöskään luonnonlakeihin.
Mutta oikeus ilmaista vapaasti mielipiteitä on enemmistön sinulle antama oikeus.
Helppoa eikös vaan?
Se mitä sinä käsität luonnonlakeina, veikkauksena, ei ole enemmistön käsitys tsi edes tieterllinen totuus. Mutta mielipiteeseesi sinulla on silti oikeus.
Ihmisten olleessa kyseessä, ellei halua elää järjestäytyneessä yhteiskunnassa jossa oikeuksia voidaan määritellä, voi alkaa elää "luonnonlakien" mukaisessa yhteisöissä joissa vallitsevat ns. viidakon lait.
Luonnonlait ovat myös tieteellistä totuutta. Ja enemmistö ole koskaan niitä kiistänyt.
Olenko puhunut jotakin yhteiskunnan laeista? EN!
Totta. Puhuinkin siitä mitä sinä ilmeisesti kuvittelet olevan luonnonlaki.
No, mitä minä ilmeisesti kuvittelen?
jotkut sekoittavat raamatun ja luonnonlait, toiset taas ihmisten väliset sopimukset ja luonnonlait. jotkut fiksut ymmärtävät asioiden eron.
Kerro itse jos haluat, jos et halua älä kerro.
Tämänkin oikeuden enemmistö on sinulle antanut.
" Puhuinkin siitä mitä sinä ilmeisesti kuvittelet olevan luonnonlaki. "
Minä tiedän mitä minä kuvittelen mutta sinä luulet tietäväsi mitä minä kuvittelen. Sekin on luonnonlaki.
Hyvä kun myönnät kantasi luonnonlaeista kuvitteluksi.
Hyvä kun myönnät, ettet edes ymmärrä sanan kuvittelu merkitystä.
"Jos ei pysty aitoon suoritukseen turha alkaa leikkimään."
Vammaisetkin yrittää apuvälineillä leikkiä tervettä, kuvottavaa.
Eivät he leiki vaan käyttävät apuvälineitä ihan tosissaan selvitäkseen jokapäiväisestä elämästään. He tunnustavat oikein hyvin olevansa vammaisia.
Kuuluvatko heille, näille vammaisille siis, samat oikeudet kun muille?
Jos pystyvät niitä käyttämään. Muutenhan oikeuksilla ei ole mitään merkitystä jos niitä ei pysty käyttämään ja täyttämään.
Sinäkö päätät pystyykö joku käyttämään/täyttämään oikeuksiaan?
En suinkaan minä päätä etkä sinäkään. Kyllä ne ovat ihan itsestään selvyyksiä.
Mikä oikeus mielestäsi sokealta tulisi kieltää? Tai kuurolta? Tai rammalta? Noin niinkuin itsestään selvyyksinä?
Missä olen sanonut, että jotain pitää vammaisilta k i e l t ä ä? Mutta jokainen järjen omaava ymmärtää, että sokea tarvitsee muita oikeuksia kuin näkevät. Onko esim. opaskoirakorvauksen kieltäminen normaalinäköiseltä syrjintää?
Kaikista fiksuimmat ymmärtävät, että Raamatun lait ja luonnonlait ovat täysin sopusoinnussa koska molempien takana on Jumala.
Äläpä käännä itse sanomiasi asioita päälaelleen:
"Kuuluvatko heille, näille vammaisille siis, samat oikeudet kun muille?"
Vastasit:
"Jos pystyvät niitä käyttämään. Muutenhan oikeuksilla ei ole mitään merkitystä jos niitä ei pysty käyttämään ja täyttämään. "
"Sinäkö päätät pystyykö joku käyttämään/täyttämään oikeuksiaan? "
Vastasit:
"En suinkaan minä päätä etkä sinäkään. Kyllä ne ovat ihan itsestään selvyyksiä."
Eli mitkä ovat nyt ne ITSESTÄÄN SELVYYDET oikeuksista joita esim. kuurot tai sokeat tai rammat eivät pysty käyttämään?
Raamatulla ja luonnolaeilla ei tietenään ole mitään tekemistä keskenään.
Sellaisilla oikeuksilla mitä ei pysty käyttämään ei ole mitään merkitystä. En siis todellakaan kieltänyt vammaisilta mitään oikeuksia mutta jos olet vähänkin järkevä eivät he itysekään halua oikeuksia mitä eivät pysty käyttämään.
Esim. oikeus lentolupakirjaan on ihan turha oikeus molemmille mainitsemillesi vammaisryhmälle.
Mutta tämä oikeus sokeilla ja kuuroilla ja rammoilla kuitenkin on. Sallitko sen että oikeus heillä on? Vai haluatko keiltää heiltä tuon oikeuden hankkia lentolupakirja?
Minun ei sitä tarvitse kieltää :D
Kertoisitko viimeinkin mikä sinun todellinen ongelmasi on?
Lupakirjan myöntäjälläkin on vastuu. Ajokortin uusimiseenkin tarvitaan näkötarkastus tietyissä ikäryhmissä. Onko erojen havaitseminen suoriutumiskyvyssä mielestäsi syrjintää?
Tuon multinikkijankuttajan ongelma on järjen puute ja tyhjä elämä!
Huomattu kyllä.
Sitten olemme samaa mieltä siitä että ihmisille kuuluvat yhdenvertaiset oikeudet yhteiskunnassa.
Mikä oikeus nyt puuttuu?
Mikä oikeus puuttuu? Riippuu siitä miten yhdenvertaisuus ja oikeudet ymmärretään.
Yhteiskunta kuitenkin muutuu koko ajan. Se mikä 100v tai 150v tai 300v sitten käsitettiin tasa-arvoksi ja yhdenvertaisuudeksi ei ole enää sama asia kun mitä tasa-arvolla ja yhdenvertaisuudella tarkoitetaan tänä päivänä.
Esimerkkinä naisten asema: naisten äänioikeus, naisen oikeus hallita omaisuuttaan tai vaikkapa sukunimilaki joka mahdollistaa naisille oman sukunimensä säilyttämisen avioliitossa.
Lainsäädäntö seuraa (joskus myös ohjaa) tätä yhteiskunnan muutosta. Kuten sen pitääkin.
En kysynyt historiaa vaan nykyaikaa.
Mikä oli nyt se oikeus joka vielä joltakulta puuttuu?
Historia pitää tuntea jotta pystyy ymmärtämään nykyaikaa.
Jos olisit esittänyt kysymyksesi 150v sitten niin kuinka moni olisi vastannut että naisten äänioikeus on se oikeus joka puuttuu? Hyvin harva.
Jos tänä päivänä taas väität että naisten äänioikeus ei ole naisille kuuluva oikeus niin olet käytännössä yksin mielipiteesi kanssa.
Mikä oli nyt se oikeus joka vielä joltakulta puuttuu?
Mieti, jos et millään itse keksi niin minä palaan asiaan kertomaan sen sinulle joku päivä.
Mutta etköhän sinä keksi. Kun oikein pinnistelet. Vain tyhmät eivät keksi nimittäin.
Tuskimpa vain ;-)
Sinulta kysyin koska sinä asiasta jankutat. Veditkö taas vesiperän :D ?
Sanoin jo että kerron myöhemmin jos et itse keksi.
Sitäpaitsi minä en ole edes maininnut mistään puuttuvasta oikeudesta, sinä otit asian esille kysymyksessäsi ja nyt jankkaat.
Mutta jos et itse keksi niin lupaukseni mukaan tulen sen kertomaan sinulle myöhemmin.
Tosin vain tyhmät eivät keksi itse.
Ymmärsitkö nyt mitä kirjoitin vai vaaditaanko vielä yksi toisto jotta ymmärrät?
Et ole vieläkään keksinyt? No minä odottelen, ehkä sinulla välähtää.
Autankin vähän: tältäkin Suomie24 palstalta löytyy vastaus jos osaat lukea.
Erilaisuus on rikkautta, mutta onko tasa-arvo asiassa menty jo tasapäistämisen puolelle, kun jo kaikki erilaisuus halutaan häivyttää tasa-arvoisuuden nimissä? Ei kaikilla ole samanlaisia edellytyksiä kaikkeen.
Tasa-arvo on todellakin aika ongelmallinen käsite. Haluamme on samanarvoisia keskenämme ja tulla huomioiduksi yhteiskunnassa riippumatta esim. sosiaalisesta asemastamme. Esimerkiksi haluamme että oikeus kohtelee kaikkia samalla tavalla, eikä siten että esim. hyvässä asemassa olevat saisi samasta rikoksesta huomattavasti lievempiä tuomiota.
Harva hakee tasa-arvoa sosiaalisesti alempien luokkien kanssa. Kuka haluaa olla yhtä köyhä kuin vaikka pelkän kansaeläkkeen varassa elävä? Kuka haluaa olla yhtä paljon vaikeuksissa kuin monivammainen aikuinen?
Juuri se että olemme erilaisia, tekee tasa-arvon tärkeäksi. Voimme olla yhdenvertaisia niin yhteiskunnan jäseninä kuin lain edessä.
Tasa-arvo ei ole se tavoite, koska uskovaiset ainakin pyritään eristämään. Kyse on Sodoman hengen levittämisestä ja käyttövoimana käytetään käsitettä tasa-arvo. Ihmiset pyritään tekemään jopa sukupuolettomiksi tasa-arvon nimissä. Samoin homouden agenda pyritään nostamaan yhteiskunnan pääteemaksi ja kaikki jotka tätä eivät hyväksy syrjäytetään pois yhteiskunnasta. Tällainen ei ole tasa-arvoa vaan valtataistelua.
Kuka ja miten pyrkii eristämään uskovaiset Suomessa?
Pahuuden voimat, jotka yhä voimallisemmin ovat alkaneet myllertää myös Suomessa. Kaikkialla nyt esitetään eristäviä ja vastustavia mielipiteitä uskovista kuten esim. Päivi Räsäsestä ja AA-liikkeestä. Ja tämän foorumin uskovaisiin kohdistetaan raakaa kritiikkiä ja uhkauksia, joista rajuin oli varoitus että "jos et lopeta, niin sinulle ja läheisille voi tapahtua jotain kamalaa".
Myös kirkon monet papit ja piispat suhtautuu torjuvasti uskovaisiin, jotka vain haluavat toteuttaa Kristuksen evankeliumia tasa-arvon pohjalta.
Annatko ihan käytännön esimerkkejä ja faktoja kommenttisi tueksi.
Eikö heillä uskonnonvapauden nimissä ole oikeus uskoa kuten he oikeaksi näkevät? Samoin kun sinullakin on.
Pappeja velvoittaa virkansa puolesta pappisvala ja kirkon ohjekirjat. Niissä ei ole kyse uskonnonvapaudesta ymmärrät kai edes sen?
Tuleeko kirkon henkilökunnan toimia kirkon antamien ohjeiden mukaan?
Tottakai!
Tuleeko työnantajan ohjeita noudattaa työpaikalla?
Jotkin kirkon työntekijäthän kieltäytyvät noudattamassa esim. nuorisotyössä kirkon ohjetta jossa huomioidaan sukupuolivähemmistöt.
Hienoa että tämä on sinunkin mielestäsi väärin.
Laita faktaa!
Noh noh.... sinäkö joka et itse koskaa esitä faktoja tai edes perusteluja vaadit muilta faktoja?
Asiaa käsitelty esim. tässä ketjussa: http://keskustelu.suomi24.fi/t/14188079/kirkko-ohjeistaa-koivulaa
Laita ne faktat äläkä söpötä!
Lue linkistä, jos osaat.
Et taaskaan pysty todistaam väitteitäsi. Olet säälittävä reppana aina vaan!
Joo, väärin on kun papit opettavat, että Raamattu ei ole Jumalan sanaa ja siunaavat homoja ja lesboja synteihinsä.
Tasa-arvo :syntiarvo.
Tasa-arvosta on tullut termi yhden asian ajamiseksi eli homoliikkeen ja sukupuolettomuusliikkeen ylivallan ajamiseksi.
Seta ajaa tasa-arvoa omalle kohderyhmälleen, mutta eivät estä tai rajoita muiden ryhmien tasa-arvoa tai pyrkimystä tasa-arvoon.
Samoin feministit ajavat naisten tasa-arvoa, mutta eivät estä tai rajoita muiden ryhmien tasa-arvoa tai pyrkimystä tasa-arvoon
Otetaanpa esimerkiksi mies ja nainen. He ovat erilaisia sukupuolia. Heidän tasa-arvoisuus on kokolailla hyväksytty, joitain poikkeuksia lukuunottamatta, kuten se kuuluisa miehen euro, joka on se reilut 80 centtiä. Kuitenkin he omilla edellytyksillään toimii myös erillisinä esim. monissa ammateissa, urheilussa äitiydessä ja isyydessä jne. Kukaan ei kyseenalaista, etteikö he näissä toimissa voisi myös erillisinä toimia,koska heidän luonnolliset ominaisuudet toimii paremmin niissä erillisinä.
Minusta myös on erillaisia pareja, jotka omien luonnollisten ominaisuuksien mukaan toimisivat paremmin omissa erillisissä liitto muodoissaan, mutta ne väkisin yritetään vetää samaan liittomuotoon.
Hienosti sekoitat luonnollisuuden ihmisten välisiin sopimuksiin jotka ovat vain sopimusasioita.
Onhan se selvää. Että ihminen etsii sellaisia sopimusjärjestelmiä, jotka parhaiten palvelee heidän luonnollisia edellytyksiään.
Homopareilla taas on muut tarkoitusperänsä. Heidän luonnolliset edellytyksensä tulisivat toteutettua paremmin erilaisella sopimusjärjestelmällä.
Parisuhde ei tarvitse niin suurta lakiviidakkoa taakseen kuin avioliitto on.
Hyvä kun myönnät että ihmisten väliset sopimusjärjestelmät ovat tosiaan ihmisten välisiä sopimuksia eivätkä luonnonlakeja.
Suurempi lakiviidakko tulee kun on eri suhteille erilliset lait. Helpommalla lainsäädännön näkökulmasta päästään kun sama laki koskee kaikkia aikuisten välisiä liittoja.
Kun sotketaan kaksi tai kolme käsitettä, jotka eivät oikeastaan edes kuulu yhteen, saadaan tällaista erikoista puuroa.
”…omilla edellytyksillään toimii myös erillisinä esim. monissa ammateissa, urheilussa äitiydessä…”
Mitä tekemistä tässä on tasa-arvon suhteen?
Vanhemmuudessa tasa-arvo on sitä, että molemmilla vanhemmilla ovat samat oikeudet, eikä siten että toisella ei olisi jotain vain siksi, että hän edustaa tiettyä sukupuolta.
”…luonnollisten ominaisuuksien mukaan toimisivat paremmin omissa erillisissä liitto muodoissaan…”
Eiköhän jokainen aviopari päätä ihan itse, millaisen liiton he rakentavat? Sitä ei mikään lainsäädäntö voi määrätä. Voihan olla että kaksi heteroa asuu eri asunnoissa, vaikka ovatkin avioliitossa. Mutta jos se heillä toimii, ei kukaan sitä kieltääkään.
Periaatteessa se tarkoittaa loppuun vietynä, että esim. CP-vammaisella pitäisi olla oikeus hakea Suomen presidentiksi. Tämä olisi sitä tasa-arvoa. Mutta miksi niin ei tehdä?
Tai esim. mielisairaalla. Rappeutuneissa kulttuureissa yleensä näin käykin, Roomaan alkoi ilmaantua mielisairaita keisareita.
Ja mihin niitä kouluja tarvitaan, ilman muuta kenellä tahansa pitäisi olla oikeus ihan mihin tahansa ammattiin.
Käsittääkseni CP vammainen voi hakea Suomen presidentiksi, ellei hänen oikeustoimikelpoisuuttaan ole henkilökohtaisella tasolla rajoitettu lääketieteellisin perustein.
Hakea voi mutta valituksi ei tule!
Kysymys olikin siitä onko CP vammaisella oikeus hakea presidentiksi.
Ei taida nyt olla ihan selvä asia mikä on oikeus tehdä jotain?
Tasa-arvo on mahdottomuus. En voi kuvitella esim. sarjamurhaajaa oikeusministerinä taikka neliraajahalvaantunutta lentokapteenina. Tasa-arvo on nykyään vain vallan väline, jonka kautta yhden asian liikkeet haluaa itselleen ylivallan.
Onko jokin laillinen este lainmukaisen että rangaistuksensa kärsinyt olisi oikeusministerinä?
Kyllä on. Kannattaa katsoa ministeriksi pääsyn ehdot.
Mikä siis estää? Kerro.
Jälleen yksi vääristelemä tasa-arvosta.
Eihän kyse ole mistään tuollaisesta. Jos oikeusministeri tekee rikoksen, on häntä kohdeltava samalla tavalla kuin muitakin rikoksen tekijöitä.
Ja vammaisille on annettava mahdollisuus toimia sellaisessa ammatissa johon hänen kykynsä ja osaamisensa riittää – aivan kuten vammattomienkin suhteen. Tasa-arvon suhteen tässä on vielä paljon tekemistä. Seurasin hyvin mielenkiintoista ohjelmaa, jossa kuuro vieraili Amerikassa:
”Jarkko tapaa muun muassa kuuron pilotin, lääkärin, NASAlla työskentelevän insinöörin, rodeoratsastajan, rekkakuskin, joogaohjaajan, ravintoloitsijan ja vapaaottelijan, ja vierailee maailman ainoassa kuurojen Yliopistossa.”
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/02/12/ykkosella-alkaa-toukokuussa-rajoja-rikkova-matka-jarkko-ja-kuuro-amerikka
http://www.kuurojenliitto.fi/fi
Miten paljon mahdollisuuksia esim. kuuroilta on vietykään ja miten paljon on vielä tehtävää jotta kuurot ovat yhdenvertaisia kuulevien kanssa.
hekin saivat tehdä töitä vuosikausia, jotta saivat oikeuden avioitua ja jotta eivät joutuneet pakkosteriloitavaksi.
”Kuurojen väliset avioliitot kiellettiin Suomessa vuonna 1929, ja kielto kumottiin vasta neljäkymmentä vuotta myöhemmin. Kontrollointia vietiin vuonna 1935 vielä pidemmälle säätämällä avioliittolakia täydentävä sterilointilaki…”
”…vuodesta 1987 lähtien kaikilla vammaisilla on ollut oikeus vapaasti ja ilman rajoituksia solmia avioliitto ja perustaa perhe.”
http://tkm.fi/ihan_epanormaalia_multimedia/fi/?page_id=235
Tässä heidän etujärjestönsä teki suuren työn.
Täytyy aina tiedostaa, että esim. Seta ei aja esim. uskovaisen vähemmistön asiaa millään tavalla eikä Seta aja muidenkaan vähemmistöjen asiaa, vaan ajaa yhden vähemmistön asiaa ja kutsuu tätä tasa-arvon ajamiseksi. Kyse ei ole tasa-arvosta vaan kyse on valtataistelusta. Samaa systeemiä ovat kommunistit ym. eri puolilla maailmaa käyttäneet oman valtansa ajamiseksi.
Samoin täytyy tiedostaa että Aitoavioliitto ei aja muuta kun omaa asiaansa.
Minkä vähemmistön oikeuksia muuten Setan ajamat asiat pienentävät? Ja miten?
Juuri näin - kyse ei ole siis tasa-arvon ajamisesta. Seta käyttää siis väärin propagandassaan, että ajaa muka tasa-arvoa.
Seta ajaa tasa-arvoa omalle kohderyhmälleen, mutta eivät estä tai rajoita muiden ryhmien tasa-arvoa tsi pyrkimystä tasa-arvoon.
Samoin feministit ajavat naisten tasa-arvoa, mutta eivät estä tai rajoita muiden ryhmien tasa-arvoa tai pyrkimystä tasa-arvoon.
Minkä vähemmistön oikeuksia muuten Setan ajamat asiat pienentävät? Ja miten?
Esim. Aitoavioliitto haluaa rajoittaa muiden oikeuksia yhteiskunnassa. Samoja oikeuksia mitkä heillä itsellään jo on.
Seta taas ei pyri rajoittamaan kenenkään muun oikeuksia, ainoastaan saamaan edustamalleen vähemmistölle yhteiskunnassa samat oikeudet kun esim. Aitoavioliiton kannattajilla jo on.
On täysin selvää siis että näiden kahden yhdistyksen vertailussa Seta on tasa-arvon kannattaja ja Aitoavioliitto tasa-arvon vastustaja.
Seta ajaa viher-vasemmisto-poliittisen vispiläkauppansa takia keskenään ideologisesti täysin yhteensopimattomien, jopa täysin vastakkaisten vähemmistöjen asiaa. Sakari Honkamäki on US-blogissaan asiaa ansiokkaasti kommentoinut, silloin kun hänellä vielä oli alustalla oikeus ilmaista mielipiteensä.
Havaitsematta ei myöskään ole jäänyt Setan kaksinaismoraali suhteessa niihin, joiden mielipide ei tue heidän näkemystään. Tapio Puolimatka onkin ehdottanut, että Seta voisi ottaa oppia Skepsikseltä ja tulla esiin avoimesti seläntakana harjoittamansa anti-palkitsemis-tapansa sijaan, jossa Seta käyttää kyseenalaisia ali-ihmiseen viittaavaa symboliikkaa sen ideologiaan sopimattomien tutkimustulosten julkituoneita kohtaan. Ei-toivottujen ihmisten vertaaminen ei-toivottuun ja saastaiseen eläimeen kuului natsien toimintaan; ihmisoikeusjärjestöltä tuollaista ei ihan heti odottaisi. Näiden pohjalta ajatellen järjestö on moraaliltaan kyseenalainen.
"Seta ajaa viher-vasemmisto-poliittisen vispiläkauppansa takia keskenään ideologisesti täysin yhteensopimattomien, jopa täysin vastakkaisten vähemmistöjen asiaa."
Onko tämä jotenkin kiellettyä Suomessa?
Siitä onko esim. kunniarotta -palkinto tyylikäs vai ei ei kuitenkaan tarkoita sitä että Setan päämäärä olisi jotain muuta kun ajaa edustamalleen vähemmistölle samoja oikeuksia kun mitä enemmistöllä jo on.
Mutta kerrohan se kenen oikeuksia tai yhdenvertaista kohtelua lain edessä Seta on estämässä?
Kaikki, mikä ei ole kiellettyä, ei ole hyödyllistä kokonaisuutta ajatellen. Johdonmukaisuuden puute ja ajettavien asioiden ristiriitaisuus jo sinänsä karsii järjestön toiminnasta kiinnostuneita. Kun logiikka puuttuu, epäloogiset jäävät pyörittämään bisnestä.
Ylikorostunut oikeuksiin takertuminen on saanut aikaan tiedonvälityksen yksipuolistamisen. Rehellinen avoimuus puntaroi tietoa monipuolisesti ilman uhkaksi koetun halventamis- ja herjaamistarvetta. Olisiko 40-vuotiaan naisistuneen Setan aika luopua lapsenkengistä?
Sinäkö olet se joka päättää mikä on hyödyllistä kokonaisuutta ajatellen?
Oliko sinulla tähän jokin esimerkki:
Mutta kerrohan se kenen oikeuksia tai yhdenvertaista kohtelua lain edessä Seta on estämässä?
Menes Taavetti lepäämään välillä!
Eli väittelle että Seta ei ajaisi tasa-arvoa ei siis ole mitään katetta.
Muutenhan sinä (tai joku muista käyttämistäsi nimimerkeistä) olisi sen kertonut.
Häviö taas.
Miksi Setan pitäisi ajaa uskonnollisia asioita?
Olet ihan pihalla, anteeksi vain tämä sanonta.
Jokainen saa ja voi perustaa yhdistyksen, jonka kautta voi pyrkiä vaikuttamaan yhteiskuntaan tai poliittisen järjestelmään. Suomessa on noin 120 000 yhdistystä, ja aina voi perustaa uuden, ellei niitä löydy sopivaa.
Moni on perustanut yhdistyksen vain yhtä tai tiettyä asiaa varten. Kuten nyt Aa-yhdistys on perustettu vain vastustamaan homoseksuaalien oikeutta avioitua. Esim. vammaisilla on kymmeniä, ellei satoja omia etujärjestöjä, jotka keskittyvät juuri jonkun erityisryhmän asioiden hoitamiseen ja kehittämiseen.
Esimerkkinä vaikka Aspa: ”Asumispalvelusäätiö ASPA on 13 vammaisjärjestön perustama valtakunnallinen säätiö, jonka tehtävänä on edistää eri tavoin vammaisten ihmisten ja mielenterveyskuntoutujien mahdollisuuksia asua ja elää itsenäisesti tavallisissa asuinympäristöissä.”
http://www.suomikaikille.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=83&Itemid=72&lang=fi
Samalla tavalla on yhdistyksiä seksuaalivähemmistöilläkin, ja lista löytyy tuosta linkistä
http://ranneliike.net/palveluopas?haku=kategoria&c=1
Joista yksi on kristillinen ”kirkkojen rajat ylittävä solidaarisuus- ja tukiryhmä”. Sen tavoitteena on : ”puolustaa ja edistää ihmisarvoista ja kristillistä tapaa suhtautua seksuaali- ja sukupuolivähemmistöryhmiin” ja ”vastustaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistön syrjintää yhteiskunnassa ja kirkoissa”.
http://www.yhteys.org/
Muualla maailmassa on perustettu kirkkojakin:
”Ensimmäinen MCC (maailmanlaajuinen Metropolitan Community Churches) perustettiin vuonna 1968 Yhdysvaltain Los Angelesissa vastalauseena muiden kirkkojen homovastaisuudelle.”
”MCC:llä on jäsenkirkkoja 23 maassa, joista valtaosa sijaitsee Pohjois- ja Etelä-Amerikassa sekä Euroopassa.”
"Kirkko on kohdellut meitä kaltoin, ja halusimme rakentaa syrjimättömän kirkon", pastori Liliana Huerta selittää. Hän kuuluu helluntailaisen homokirkon johtoon Meksikossa.2
https://www.kepa.fi/uutiset/7970
Tätä kutsutaan demokratiaksi ja kansalaistoiminnaksi, mutta sinustako se on kommunismia?
Setan alkutaipaletta kuvaavasta keskustelusta (seta vai ei-seta: ranneliike.net) heijastuu kiistattomasti se, että liikkeen aktivoitumiseen vaikutti ja sen käyttövoimana oli viha, jota sen kannattajat tänäkin päivänä projisoivat kirkkoon ja uskoviin.
"Martin totesi eilen, että Kivistön erottaminen ja kirkon julkituomat asenteet, joita muut eivät tohtineet julkilausua, oli syy Setan aktiivisen toiminnan kehittymiselle. Tarvittiin selkeä kohde (vihollinen) ja sellaiseksi asettui luterilainen kirkko. Tuota vihanpitoa onkin sitten jatkunut vuosikymmenet. Itse olen toivonut, että vihanpidon olisi syytä loppua. Viha ei hyödytä ketään. Ja onhan meillä rampautunut Aslan vihattavaksi..."
Se, mitä ei tänäänkään tunnuta ymmärrettävän tai ehkä oikeastaan ymmärretään 1970-lukuakin heikommin on, että kirkolla ja/tai kristillisillä yhteisöllä arvot nousevat eri pohjalta kuin vasemmistolais-ateistis-väritteisellä liikkeellä, jonka ainoa absoluutti on seksuaalisen itsensätoteuttamisen oikeutus erotuksetta. Kuitenkin, jos puhumme arvoista, on pystyttävä tekemään ero teologisesti hyvä ja pahan tai yhteiskunnallisesti paremman ja huonomman, lainsäädännössä haitallisen ja vähemmän hatallisen välillä, mikäli tavoitteena ei ole ajautuminen täyteen arvottomuuteen. Sen vihaaminen, että kristikunta ja konservatiivit pyrkivät puolustamaan hyvää ja hyväksi havaittua, tuottaa kenties adrenaliinia, mutta arvottomalta perustukselta ei rakenneta mitään pysyvää.
"Sen vihaaminen, että kristikunta ja konservatiivit pyrkivät puolustamaan hyvää ja hyväksi havaittua..."
Tuo taitaa olla ihan oma konstuktiosi siitä, miten poliittinen ajattelu vaikuttaa mielentilaan?
Kristikunnassa on niin konservattiveja kuin uudistusmielisiä, mutta meissä on myös äärioikeistolaisia (menee vielä enemmän oikealle kuin konservatiivit) sekä vasemmistolaisia uskovia .
Jos suurin osa olisi liian konservativiisia, eikehitystä tapahtuisi. Siitä hyvänä esimerkkinä ovat jotkut islamilaiset maat. Tiukkaa patriarkaalista kulttuuria noudattamalla (mitä mm. Raamatun maailman edustaa) meillä ei olisi esim. lääketiedettä, yleistä äänioikeutta tai vaikka yleistä koulujärjestelmää.
Toki on asioita joita kannattaa säilyttää, mutta ei vain pelkän periaatteen vuoksi.
Asiaan vihkiytyneen tunnustus - Tarvittiin selkeä kohde (vihollinen) ja sellaiseksi asettui luterilainen kirkko. - ei jätä tilaa omille konstruktoille, mikäli ymmärtää sanojen merkityksen teksti- ja asiakontekstissaan.
Mutta kuten ilmeiseksi on käynyt, vasemmistolainen konstruktionisti pyrkii hajottamaan havaittavissa olevan todellisuuden atomeiksi rekonstruoidakseen mieleisensä todellisuuden, koska hän kieltäytyy ankkuroimasta ajatteluuan näkemykseen, että ihminen Jumalan kuvana pystyy erottamaan hyvän ja pahan ja on sen seurauksena myös vastuussa teoistaan sekä tässä että tulevassa elämässä.
:D Jospa ensin ajattelisit mitä kirjoitat?
Kyllä tuota taitaa enemmän olla vallan toisaalla. Kun todellisuus muokataan palasista, eikä saada muuten mitää järkevää aikaan, muokataan todellisuutta sen mielen kmukaan. Siitä yksi esimerkkin on nuorenmaan kreationismi.
Jospa ensin ajattelisit, mitä kirjoitin.
Kirkko ei voi hyäksyä syntejä, jotka Raamatussa ilmoitettu synniksi! Kirkon pitää olla uskolinen Kirkon Herralle Jumalalle!
Jumalan Sana ohjaa kuuliaisuuteen Jumalaa kohtaan!
Kuten avioeroa? Uskottomuutta?
Totta puhut todetessasi, että ei kaikilla ole samanlaisia edellytyksiä kaikkeen.
Sanotaan, että kuka ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä.
Työnantajat määrittelevät tarkkaan minkälaisia ominaisuuksia he vaativat palkatessaan uuden työntekijän toteamalla vaikka olet pätevä, et ole sopiva.
Työsopimusta laadittaessa on lainvoimaisia päätöksiä siitäkin, että painorajan ylittäminen tai alittaminen 7 prosentilla kelpaa irtisanomisperusteeksi.
Liian vanhat, lihavat ja rumat eivät ole työmarkkinoilla haluttua tavaraa.
Seksimarkkinoillakin liian vanhoilla, lihavilla, rumilla ja vammaisilla on vaikeuksia , jopa mahdotonta, saada seksitarpeitaan tyydytetyksi, vaikka seksityydyttyminen näyttää kansalaismielipiteistä päätellen kuulua jo kansalaisoikeuksiin.
Reaalitodellisuutta on kuitenkin se, että kun tasan eivät käy onnen lahjat, niin tasa-arvolakien säätämisen vaikutukset seilaavat onnenkaupoissa tasolla plus miinus nolla.
"Totta puhut todetessasi, että ei kaikilla ole samanlaisia edellytyksiä kaikkeen."
Varmasti totta, tärkeää yhteiskunnassa kuitenkin on se että lainsäädännön osalta ihmiset ovat yhdenvertaisessa asemassa.
"Sanotaan, että kuka ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä."
Niin no sitten Suomessa kuolisi aika moni nälkään.
"Työnantajat määrittelevät tarkkaan minkälaisia ominaisuuksia he vaativat palkatessaan uuden työntekijän toteamalla vaikka olet pätevä, et ole sopiva.
Työsopimusta laadittaessa on lainvoimaisia päätöksiä siitäkin, että painorajan ylittäminen tai alittaminen 7 prosentilla kelpaa irtisanomisperusteeksi.
Liian vanhat, lihavat ja rumat eivät ole työmarkkinoilla haluttua tavaraa."
Tähän on olemassa lainsäädäntö jonka eduskunta on päättänyt, jos sitä rikotaan niin sitten sinun pitää tehdä rikosilmoitus. Tai jos lait eivät miellytä niin tehdä lakialoite.
S"eksimarkkinoillakin liian vanhoilla, lihavilla, rumilla ja vammaisilla on vaikeuksia , jopa mahdotonta, saada seksitarpeitaan tyydytetyksi, vaikka seksityydyttyminen näyttää kansalaismielipiteistä päätellen kuulua jo kansalaisoikeuksiin."
Kuitenkin vanhoilla, lihavilla, rumilla ja vammaisilla on yhteiskunnan ja lainsäädännön näkökulmasta täysin samat oikeudet saada seksitarpeensa tyydytetyksi. Laki ei heitä estä.
"Reaalitodellisuutta on kuitenkin se, että kun tasan eivät käy onnen lahjat, niin tasa-arvolakien säätämisen vaikutukset seilaavat onnenkaupoissa tasolla plus miinus nolla. "
Onnenlahjaet eivät ehkä käy tasan, mutta yhteiskunnan tulee pyrkiä antamaan saman yhdenvertainen kohtelu kaikille lainsäädännön osalta.
Itse enemmän kuin tasa-arvoa, kannatan oikeudenmukaisuutta
Esimerkkinä voisi ajatella, että tasa-arvoa on se, että samasta työstä maksetaan sama palkka, mutta onko se oikeudenmukaista jos toinen tekee sen kahdeksan tuntia ahkerasti töitä ja toinen vain laiskottelee. Istuu kahvihuoneessa ja juoruaa niitä näitä päivät pitkät
.
Jumalasta on sanottu, että Hän on oikeudenmukainen. Tuomitsee kullekin ansionsa mukaan.
Yhteiskunnassa ei ole oikeudenmukaista kohdella täysi-ikäisiä ihmisiä erilailla esim. heidän seksuaalisen suuntautumisensa johdosta. Olen samaa mieltä siis oikeudenmukaisuudesta.
Jumalan tuomio tulee kun tulee, jos tulee. Siihen saa jokainen uskoa tai olla uskomatta.
Tasa-arvo on oikeudenmukaisuutta.
Se on vähän toinen juttu, millä tavalla toiseten työsuorituksia arivioidaan. Se kuuluu esimielelle eikä muiden tuntemuksien perusteella tehdyllä arviolla.