Tai toisin sanoen ei halua myöntää sitä
http://yle.fi/uutiset/ruotsin_paaministeri_esittaa_lakien_tiukentamista_festivaaliahdistelujen_takia/9005137
Ruotsin pääministeri Stefan Löfven kertoi tiistaina, että hallitus selvittää mahdollisuutta lakimuutoksiin kesäfestivaaleilla tapahtuneen seksuaalisen häirinnän takia.
Ruotsin televisio on raportoinut, että poliisi tutkii tällä hetkellä viittätoista raiskausepäilyä ja noin neljääkymmentä seksuaalisen häirinnän tapausta. Kaikki epäillyt tapaukset tapahtuivat kahden kesäfestivaalin yhteydessä Norrköpingissä ja Karlstadissa.
Mahdollista tapauksia yhdistävää tekijää ei vielä tiedetä
Norrköpingissä järjestettävällä Bråvalla-festivaalilla tapahtuneiden tapausten esitutkintaa johtava poliisi Mattias Grenestam kertoo, että raiskauksista ja häirinnästä epäillyt ovat eri-ikäisiä henkilöitä, jotka ovat kukin toimineet itsenäisesti.
– Heitä ei voi yhdistää mihinkään ryhmään, Grenestam sanoi Dagens Nyheterille.
Karlstadissa tapausta tutkiva poliisi puolestaan kertoo, että Putte i Parken -ilmaisfestivaalin tiimoilta epäiltynä on noin seitsemänhenkinen joukko maahanmuuttajanuoria. Epäiltynä on kuitenkin myös kantaruotsalaisia.
– On vielä liian aikaista sanoa mikä on yhteinen tekijä, komisario Urban Bengtsson sanoi Ruotsin radiolle viitaten useiden samaan aikaan tapahtuneiden rikosten välisiin yhteyksiin.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ruotsin raiskausfestivaalit.
Ruotsalaisille tytöille ei kerrota asioiden todellista laitaa. Eli sitä, että ISLAM on takana ja he ovat vaarassa ja poliisi saatikka armeija ei pysty heitä suojelemaan. Kaikki tapaukset luokitellaan yksittäisiksi tapauksiksi. Annetaan ymmärtää, että kyseessä on auto-onnettomuuteen verrattavissa oleva tapaus; se voi sattua kelle vaan, et voi estää!
Ruotsin poliisi on romahtamaisillaan paineen alla ja armeijan väki on selvästi ilmoittanut, että tilanne on heille kestämätön.
niin, raiskaus on kuin auto-onnettomuus ...
se vaan sattui kohdallesi ...
häpeä poistuu, mutta kipu jää ...
naisen asema tuhotaan ... pudotetaan sinne minne se kuuluu?
Ehkäpä koko matuilun takana on :
Islam ei kuulu sivistysvaltioihin.
Me tiedetään se yhteinen tekijä: islam.