Joutuuko Tony Blair vastuuseen Irakin sodasta?

HS: "Jollei Britannia olisi äänestänyt kesäkuun lopussa EU-eron puolesta, olisi keskiviikkona julkistettava niin sanottu Chilcot-raportti keskikesän ykkösuutinen.

Jo lähes seitsemän vuotta työn alla ollut Chilcot-raportti selvittää Irakin sodan taustoja:

Miksi Britannia lähti sotaan, vaikka perusteet olivat hatarat? Mitä silloinen pääministeri Tony Blair liittolaisineen tiesi, ja mitä heidän olisi pitänyt tietää? Tarjoiltiinko briteille tieten tahtoen valheita, vai oliko kyse valtion- ja tiedustelujohdon taitamattomuudesta?

Chilcot-tutkinnan käynnisti heinäkuussa 2009 pääministeri Gordon Brown, joka seurasi tehtävästä vuonna 2007 eronnutta Blairia.

Nimensä raportti saa viisihenkisen tutkintaryhmän johtajasta eli lordi John Chilcotista. Yksi ryhmän jäsenistä on jo ehtinyt kuolla.

Korkeana virkamiehenä aiemmin toiminut Chilcot julkistaa tutkinnan pääkohdat tiedotustilaisuudessa Lontoossa keskiviikkona kello 13 Suomen aikaa.

Ennakkotietojen mukaan raportissa on 2,6 miljoonaa sanaa, eli se on noin kaksi ja puoli kertaa pidempi kuin koko Harry Potter -kirjasarja.

Tutkinnan piti kestää vain vuoden, mutta materiaalin runsaus hidastutti työtä. Tutkintaryhmän jäsenet ovat käyneet läpi 150 000 asiakirjaa ja haastatelleet noin 150 todistajaa.

Ruodinnan alla on ollut myös Blairin ja Yhdysvaltain silloisen presidentin George W. Bushin välisiä keskusteluja.

Britannia kävi Irakin sotaa 2003–2009. Sodassa kuoli 179 brittisotilasta ja noin 4 500 amerikkalaissotilasta. Siviiliuhreja arvioidaan kertyneen jo noin 180 000.

Päätös lähteä Irakiin herätti Britanniassa alun perinkin paljon vastustusta. Sotahanke repi Blairin hallitusta ja sitä vastaan kampanjoitiin isoin mielenosoituksin.

Pääministeri Blair pysyi kuitenkin päätöksessään lähteä Yhdysvaltain ja Bushin tueksi. Blairin ja Bushin mukaan Irakin presidentti Saddam Hussein piti pysäyttää, ennen kuin tämä käyttäisi hallussaan olevia joukkotuhoaseita.

YK:n alainen UNMOVIC-komissio ei joukkotuhoaseita Irakista kuitenkaan löytänyt. Etsintää johti ruotsalaisdiplomaatti Hans Blix, jonka näkemyksen Bush ja Blair ohittivat.

Joukkotuhoaseita eivät löytäneet Blair ja Bushkaan, vaan Irakin sota johti vuosia kestäneeseen verenvuodatukseen. Sekaannuksesta sikisi myöhemmin raakalaismainen äärijärjestö Isis, joka on nyt Euroopan suurimpia turvallisuusuhkia.

Irakin sota merkitsi maineenmenetystä Blairille, jonka kymmenvuotista valtakautta 1997–2007 voisi muuten pitää hyvinkin onnistuneena. Moni muistaa Blairin yhä Bushin puudelina eli sylikoirana.

Irakin sota repi hajalle myös työväenpuolueen. Puolueen vasemmistosiivessä kytee yhä toivomus siitä, että Chilcot-raportista löytyy tarpeeksi perusteita Blairin asettamiseksi syytteeseen.

Blair pyysi jo lokakuussa 2015 anteeksi Irakin sotaan liittyviä virheitä. Amerikkalaisen CNN-kanavan haastattelussa puhunut Blair ei kuitenkaan katunut Saddam Husseinin kaatamista.

Chilcot-tutkinta ei ole ensimmäinen kerta, kun britit setvivät Irakin sotaan johtaneita syitä ja perusteluita.

Tammikuussa 2004 julkistettiin noin 750-sivuinen Hutton-tutkimus, joka ei löytänyt Blairin hallituksesta moitittavaa, mutta arvosteli BBC:n uutisointia.

Saman vuoden heinäkuussa ilmestyi 216-sivuinen Butler-tutkimus, jonka mukaan sotaan lähdön perusteena oleva tiedustelutieto oli ollut hataraa ja riittämätöntä. Tutkimus ei kuitenkaan nimennyt ketään syylliseksi."
451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei joudu! Venäjän Tiltujen verenhimo valuu jälleen kerran hiekkaan:-D

Blair joutunee tuomiolle samaan aikaan kuin V. Putin!

Äänestä

Pääsee kuin koira veräjästä.

Äänestä

Joutuuko Venäjän Tiltut vastuuseen pskanpuhumisesta? Tai pääsevätkö kuin koira veräjästä?

Äänestä

Oli se Husseinin hirmuhallinto kyllä kamala asia. Husseinilla oli varmaan joku joukkotuhoase?!

"Raportin mukaan Britannian kansalaisia kuoli sodassa noin 200. Irakilaisia, pääasiassa siviilejä menehtyi kesään 2009 mennessä ainakin 150 000 ja miljoona joutui lähtemään kodeistaan.

Irakin sodassa kuoli vuoteen 2011 mennessä noin 4 500 Yhdysvaltain sotilasta[44] ja haavoittui kymmeniä tuhansia. Sota oli vaatinut yli 80 000 siviiliuhria.[45] Kuolleiden irakilaissotilaiden määrää ei tiedetä. 12 000 irakilaispoliisia oli kuollut sissisodassa. Sodassa kuolleiden irakilaissiviilien määristä liikkuu hyvin ristiriitaisia tietoja. IBC:n tutkimuksen mukaan sodassa kuoli lokakuuhun 2010 mennessä noin 100 000 siviiliä. Surmaajina olivat liittouman sotatoimet, rikolliset ja terroristit.

Irakin sodan ihmisoikeusrikkomukset liittyivät yleensä terrorismiin ja tämän vastustamiseen. Irakin sodassa sattui monia tapauksia, joissa Yhdysvaltain sotilaat luulivat siviilejä terroristeiksi ja ampuivat heitä sen takia. Vuonna 2007 peruttiin yhdysvaltalaiselta Blackwater-turvallisuusyhtiötä lupa toimia Irakissa, koska yhtiön työntekijöiden väitettiin ampuneen irakilaisia siviilejä. Yhtiötä syytettiin sotarikoksista.[46]

Keväällä 2004 julkisuuteen levisi kuvia irakilaisten sotavankien kaltoin kohtelusta Abu Ghraibin vankilassa."

https://fi.wikipedia.org/wiki/Irakin_sota

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/irakin-sodan-kovat-opetukset-julki-britanniassa/wWxQ68j3?ref=ampparit:adf7&ext=ampparit

Vuosi 2003

"Brittiläinen aseasiantuntija David Kelly teki itsemurhan, kertoo Britannian poliisi. Asiantuntijan kuolema on synnyttänyt Britanniassa poliittisen myrskyn.

Poliisin mukaan brittiläinen ase-ekspertti David Kelly teki itsemurhan. -Ei ole näyttöä siitä, että kukaan muu olisi sekaantunut hänen itsemurhaansa, ilmoitti Britannian poliisi tänään.

Kellyn kuolema on nostattanut Britanniassa poliittisen myrskyn, joka uhkaa jo Tony Blairin hallituksen pystymistä vallassa. Brittiläisissä tiedotusvälineissä syytetään hallitusta Kellyn kuolemasta. Viestimet antavat myös ymmärtää, että hallitus teki Kellystä syntipukin selviytyäkseen syytöksistä, joiden mukaan hallitus liioitteli Irakin joukkotuhoaseistuksen muodostamaa uhkaa ennen kuin sota Irakia vastaan aloitettiin. "

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/brittien-irak-ekspertti-teki-itsemurhan/2268312

Viestiketjun otsake kuuluisi: Joutuuko Suomi vastuuseen asemyynnistään Irakin sotaan?

Siellä tapettiin Suomen Patrian aseilla ja me suomalaiset saimme siitä rahaa, vaikka koko Irakin sodalla ei ollut edes YK:n mandaattia. Lipponen sopi Bushin kanssa sodan aloittamisen jo joulukuussa 2002.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sivusta_seurannut kirjoitti:

HS: "Jollei Britannia olisi äänestänyt kesäkuun lopussa EU-eron puolesta, olisi keskiviikkona julkistettava niin sanottu Chilcot-raportti keskikesän ykkösuutinen.

Jo lähes seitsemän vuotta työn alla ollut Chilcot-raportti selvittää Irakin sodan taustoja:

Miksi Britannia lähti sotaan, vaikka perusteet olivat hatarat? Mitä silloinen pääministeri Tony Blair liittolaisineen tiesi, ja mitä heidän olisi pitänyt tietää? Tarjoiltiinko briteille tieten tahtoen valheita, vai oliko kyse valtion- ja tiedustelujohdon taitamattomuudesta?

Chilcot-tutkinnan käynnisti heinäkuussa 2009 pääministeri Gordon Brown, joka seurasi tehtävästä vuonna 2007 eronnutta Blairia.

Nimensä raportti saa viisihenkisen tutkintaryhmän johtajasta eli lordi John Chilcotista. Yksi ryhmän jäsenistä on jo ehtinyt kuolla.

Korkeana virkamiehenä aiemmin toiminut Chilcot julkistaa tutkinnan pääkohdat tiedotustilaisuudessa Lontoossa keskiviikkona kello 13 Suomen aikaa.

Ennakkotietojen mukaan raportissa on 2,6 miljoonaa sanaa, eli se on noin kaksi ja puoli kertaa pidempi kuin koko Harry Potter -kirjasarja.

Tutkinnan piti kestää vain vuoden, mutta materiaalin runsaus hidastutti työtä. Tutkintaryhmän jäsenet ovat käyneet läpi 150 000 asiakirjaa ja haastatelleet noin 150 todistajaa.

Ruodinnan alla on ollut myös Blairin ja Yhdysvaltain silloisen presidentin George W. Bushin välisiä keskusteluja.

Britannia kävi Irakin sotaa 2003–2009. Sodassa kuoli 179 brittisotilasta ja noin 4 500 amerikkalaissotilasta. Siviiliuhreja arvioidaan kertyneen jo noin 180 000.

Päätös lähteä Irakiin herätti Britanniassa alun perinkin paljon vastustusta. Sotahanke repi Blairin hallitusta ja sitä vastaan kampanjoitiin isoin mielenosoituksin.

Pääministeri Blair pysyi kuitenkin päätöksessään lähteä Yhdysvaltain ja Bushin tueksi. Blairin ja Bushin mukaan Irakin presidentti Saddam Hussein piti pysäyttää, ennen kuin tämä käyttäisi hallussaan olevia joukkotuhoaseita.

YK:n alainen UNMOVIC-komissio ei joukkotuhoaseita Irakista kuitenkaan löytänyt. Etsintää johti ruotsalaisdiplomaatti Hans Blix, jonka näkemyksen Bush ja Blair ohittivat.

Joukkotuhoaseita eivät löytäneet Blair ja Bushkaan, vaan Irakin sota johti vuosia kestäneeseen verenvuodatukseen. Sekaannuksesta sikisi myöhemmin raakalaismainen äärijärjestö Isis, joka on nyt Euroopan suurimpia turvallisuusuhkia.

Irakin sota merkitsi maineenmenetystä Blairille, jonka kymmenvuotista valtakautta 1997–2007 voisi muuten pitää hyvinkin onnistuneena. Moni muistaa Blairin yhä Bushin puudelina eli sylikoirana.

Irakin sota repi hajalle myös työväenpuolueen. Puolueen vasemmistosiivessä kytee yhä toivomus siitä, että Chilcot-raportista löytyy tarpeeksi perusteita Blairin asettamiseksi syytteeseen.

Blair pyysi jo lokakuussa 2015 anteeksi Irakin sotaan liittyviä virheitä. Amerikkalaisen CNN-kanavan haastattelussa puhunut Blair ei kuitenkaan katunut Saddam Husseinin kaatamista.

Chilcot-tutkinta ei ole ensimmäinen kerta, kun britit setvivät Irakin sotaan johtaneita syitä ja perusteluita.

Tammikuussa 2004 julkistettiin noin 750-sivuinen Hutton-tutkimus, joka ei löytänyt Blairin hallituksesta moitittavaa, mutta arvosteli BBC:n uutisointia.

Saman vuoden heinäkuussa ilmestyi 216-sivuinen Butler-tutkimus, jonka mukaan sotaan lähdön perusteena oleva tiedustelutieto oli ollut hataraa ja riittämätöntä. Tutkimus ei kuitenkaan nimennyt ketään syylliseksi."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu