Paska posti ?

AnnaKaisa88

Olemme nyt asuneet muutaman kuukauden Pirkkalassa, eikä voi kuin ihmetellä kuinka huonoa ja ei-asiakaslähtöistä palvelua Posti täällä tarjoaa asiakkailleen.

Ensinnäkin kirjeposti tulee milloin sattuu, vaihteluväli on kello 10:30 - 19.00 välillä !

Ja sitten nämä pakettipalvelut. Olemme tilannut ulkomailta 4 kertaa tismalleen samankokoisen lähetyksen (=pienen kirjekuoren jossa DVD levy). Ensimmäisellä kerralla tuli kotiin saapumisilmoitus, että noudettava postista kirjattu kirje. Toisella kerralla (2vko edellisestä) samankokoinen lähetys tuotiinkin kotiin luukusta sisään. No kolmannella kerralla postinkantaja olikin jättänyt kortin, että lähetys ei ole mahtunut luukusta tms. (kuitenkin edellinen lähetys mahtui!) ja se on itse haettava taas postikonttorista ! Sama toistui neljännen paketin kohdalla viimeviikolla. Tuntuu ettei postilla ole mitään haluja jakaa kotiin muitakuin lehtiä ja kirjekuoria. Vähänkin erikoisemmat tai ulkomailta tulevat lähetykset pistetään hakemaan postikonttorista. Näin autottomalle se olekkaan niin yksinkertaista lähteä käymään postissa bussilla. Kuitenkin lähettäjä on maksanut ja lähettänyt paketit kotiinkannettuina !

34

2978

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KiittiVitusti

      Onneks voin nykyään asioida kioskilla, ettei tartte postin palveluita tarvitessa mennä Kenkätien konttorille asti. Siel on ollut nyt jonkun aikaa joku tosi vitun outo ämmä töissä. Kun ekan kerran näin hänet, niin tarvitsin muutamat postimerkit. Ostin ne ja maksoin, niin se ämmä kattoi mua tosi oudosti. Palveluammatissa pitäisi osata hymyillä asiakkaille eikä vaan mulkata kummallisesti. Se mulkoili mua oudosti myös myöhemminkin, kun asioin ko. konttorissa. Mikähän vittu sillä on mua vastaan, kun ei me edes tunneta toisiamme mistään, enkä mä ole hänelle mitään vääryyttä tehnyt? No, se on tuttu juttu: kun ei naama miellytä, niin se on siinä sitten. Ennenkin tullut kyrpiä ihmisiä vastaan, mitkä tekee pelkän naaman perusteella jonkun diagnoosin, että millainen kukakin on. Sitten kuvittelevat mielessään kaikenlaista ja pitävät luulojaan ehdottomina totuuksina.
      Mitä mä siinä konttorilla olin ennen asioinut, niin sain aina asiallista palvelua ja oli mukava henkilökunta. Mutta nyt siellä on sitten tää yks vitun kusipää, joka pilaa koko paikan. En oo nyt vähään aikaan enää siinä asioinut enkä asioi jatkossakaan.

      • Narahdit

        Kioskilla ei kyllä ole nykyään mitään postin palveluita.


      • ViittiKitusti

        Tunnistan täysin kuvauksestasi tuon "kotkan". Todella töykeää "palvelua" silloin kun hänen tiskilleen joutuu. Viimekerralla näytin kännykästä saapumisilmoitusta, johon tiuskastiin että "emmää niitä numeroita nääsiitä...LUETTELE ne hitaasti "


      • KiittiVitusti
        Narahdit kirjoitti:

        Kioskilla ei kyllä ole nykyään mitään postin palveluita.

        HÄRMÄLÄN R-KIOSKILLA ON POSTIN PALVELUT! NUOLIALANTIELLÄ! SIITÄ MÄ OLEN HAKENUT SAAPUNEITA PAKETTEJA, ETTÄ KYLLÄ KIOSKILLA ON POSTIN PALVELUT!


      • se_siitä_sitten

        Härmälän R-kioski ei ole Pirkkalassa.


      • KiittiVitusti
        se_siitä_sitten kirjoitti:

        Härmälän R-kioski ei ole Pirkkalassa.

        No ei ole ei, mutta siinä voi asioida, ettei tarvi sinne Kenkätien postikonttorille asti mennä. Siinä tässä asiassa on kyse.


      • äköhlfksjag
        KiittiVitusti kirjoitti:

        No ei ole ei, mutta siinä voi asioida, ettei tarvi sinne Kenkätien postikonttorille asti mennä. Siinä tässä asiassa on kyse.

        Suurin osa pirkkalalaisista asuu Kenkätien toisella puolella, jolloin ei sinällään ole järkeä lähteä Härmälään hakemaan paketteja. Kyllä on itsessä vikaa jos ei pysty sietämään kaikkia ihmisiä.


      • KiittiVitusti
        äköhlfksjag kirjoitti:

        Suurin osa pirkkalalaisista asuu Kenkätien toisella puolella, jolloin ei sinällään ole järkeä lähteä Härmälään hakemaan paketteja. Kyllä on itsessä vikaa jos ei pysty sietämään kaikkia ihmisiä.

        Joo, mutta ota nyt huomioon, että jotkut asuvat Härmälän puolella. Heille, kuten esim. minulle, on kätevämpää, kun voi hakea saapuneet paketit Härmälän kioskilta. Ei tartte Kenkätieltä asti lähteä hakemaan. Ennenhän paketit piti hakea Pirkkalan puolelta, kun se oli lähin konttori. Sitten muuttui, että paketit alkoivat tulla R-kioskille.
        Enköhän minä siedä ihmisiä paremmin kuin se Pirkkalan postissa työt aloittanut ämmä. Vai miksiköhän mun ei tartte mulkoilla halveksivasti muita ihmisiä?


      • todennut

        Hah, sussa ei mitään outoa koska se on todella kiukkuinen ihminen siellä tiskin takana. Ekan kerran kävin ja aattelin vaan et on muijalla huono päivä. Seuraavalla kerralla yhtä ylhäinen ja ilkeä. Mikä sitä vaivaa? En käy siellä enää, eikä onneksi tarvitse.


      • KiittiVitusti
        todennut kirjoitti:

        Hah, sussa ei mitään outoa koska se on todella kiukkuinen ihminen siellä tiskin takana. Ekan kerran kävin ja aattelin vaan et on muijalla huono päivä. Seuraavalla kerralla yhtä ylhäinen ja ilkeä. Mikä sitä vaivaa? En käy siellä enää, eikä onneksi tarvitse.

        Joo, onneksi ei tartte asioida Kenkätien postissa, enää. On mukavampi, kun voi käydä läheisellä Ärrällä ja ostaa postimerkit, mitä sattuu tarvitsemaan. Siinä on postilaatikkokin. Sitten synttäri- ym. kortit saa ostettua kaupoiltakin. Ärrällä on mukavat tytöt kassalla.


      • tuo.voi.auttaa
        todennut kirjoitti:

        Hah, sussa ei mitään outoa koska se on todella kiukkuinen ihminen siellä tiskin takana. Ekan kerran kävin ja aattelin vaan et on muijalla huono päivä. Seuraavalla kerralla yhtä ylhäinen ja ilkeä. Mikä sitä vaivaa? En käy siellä enää, eikä onneksi tarvitse.

        Miksi ette anna palautetta ?? Esim: Mikä vittu sulla on saatanan lutka? Onko muurahaisia vittu täynnä, mitä sää saatana kyyläät vitun huora !!! Jos toi perkele ei lopu, mä avaan sun vatsan saatana!!!


      • Kaikkea_paskaa
        tuo.voi.auttaa kirjoitti:

        Miksi ette anna palautetta ?? Esim: Mikä vittu sulla on saatanan lutka? Onko muurahaisia vittu täynnä, mitä sää saatana kyyläät vitun huora !!! Jos toi perkele ei lopu, mä avaan sun vatsan saatana!!!

        Se vitun lehmä tais olla joku kesätyöntekijä, sijainen tms. Ei oo meinaan enää aikoihin siellä postilla näkynyt. Siksköhän sillä oli aina naama norsunvitulla, kun se tiesi, ettei tämä duuni tässä kauaa jatku ja sitten joutuu taas elelee työkkärin ja sossun rahoilla. Turhaan sekin sitä oman elämänsä tragediaa purki kaikille heille, jotka olivat siihen täysin syyttömiä.


      • Anonyymi
        KiittiVitusti kirjoitti:

        Joo, mutta ota nyt huomioon, että jotkut asuvat Härmälän puolella. Heille, kuten esim. minulle, on kätevämpää, kun voi hakea saapuneet paketit Härmälän kioskilta. Ei tartte Kenkätieltä asti lähteä hakemaan. Ennenhän paketit piti hakea Pirkkalan puolelta, kun se oli lähin konttori. Sitten muuttui, että paketit alkoivat tulla R-kioskille.
        Enköhän minä siedä ihmisiä paremmin kuin se Pirkkalan postissa työt aloittanut ämmä. Vai miksiköhän mun ei tartte mulkoilla halveksivasti muita ihmisiä?

        Sain Taivassalon postista paketin, johon oli aseteltu kuiva PASKAPÖKÄLE.
        JOUDUIN MAKSAMAAN PAKETIN ENNAKKONA.
        Oli kyllä sopivan suolasta. Makso meinaa 120 EUROO!


    • NeverItella

      Kuka täysjärkinen käyttää vielä Postia? Kalliit kotimaan paketit ja aivan surkea palvelu. Vain postilla voi mennä 4pv paketin toimittamisessa Helsingistä Tampereelle, ja tätä viivettä kun ihmettelee, niin vika ei tietenkään ole Postissa vaaan asiakkaassa.
      Itse koitan aina valita joko Matkahuollon tai DHL:n kuskaamaan pakettini.

      • höpöhphöphöhpö

        Eipä se järjenkäytöstä ole kiinni. Useinkaan ei ole mahdollisuutta valita tavaraa tilatessaan, kenen kyydissä se toimitetaan.


    • hidason

      Tavallinen Suomalainen ei tunne kun Postin ja Matkahuollon. DHL on kyllä nimenä tuttu monelle , mutta ei tiedä kuinka se toimii ja sitten nämä muut.
      1 )United Parcel Service, Inc.Lyhenne UPS on maailman suurin lähettiyritys
      2)Enset on Pirkanmaalla, Varsinais- Suomessa ja Satakunnassa toimiva kappaletavaroiden nouto- ja jakelukuljetuksiin erikoistunut kuljetusliike.
      3)PostNordin MyPack-pakettipalvelu toimittaa tilauksesi nopeasti ja turvallisesti lähimpään noutopisteeseesi.Siwa Valintatalo Matkahuolto. PostNord toimittaa tilaamasi DPD-paketin kotiovellesi maanantaista perjantaihin klo 8-16.
      4) Kun verkkokaupan toimitustavaksi valitaan DB Schenkerin Noutopistepaketti, paketin voi noutaa yli 450 Ärrältä ympäri Suomen.

    • Iitintiltux

      Tänäkin on matujen syytä

      • allah.on.hinttari

        En kuule ihmettelis. Kaikki rahathan menee nykyään niiden paskojen hyysäämiseen saatana !


    • mikä_mättää
    • fghfdsa45364

      Post"Nörtti" on täysin paska firma, välttäkää

    • postipostiposti

      Muuta pois jos ei kelpaa

    • Kiukkuinen
    • Alma45

      Perjantaina ei taidettu jakaa postia ollenkaan ?

    • postinkantaja

      Muuta muualle kokeileen onneesi, jos ei Postin palvelut kelpaa, vitun valittaja! Tuskin tollaselle paskalle kukaan haluu mitään lähettää

    • Vihainen1

      oikeasti . paska posti. vitun paska posti.

    • jumppaaja123

      Asun Hämeenlinnassa, ja postimies ei nykyään viitsi tulla pimputtaan ovikelloa vaan vie mun ems paketit ärrälle. Annan sille kusipäälle palautetta seuraavan kerran kun näen. 😠

    • lasiöljy

      Mulle tulee vaan laskuja onneks ei vielä ole paskaa tullu postina

    • miHinMenEtPoSti

      Tänään posti jaettiin Suupalla puoli viiden aikaan iltapäivällä. Missähän se jakaja on oikein sompaillut, kun nurmikkoakaan ei tähän aikaan vuodesta tarvitse leikata.

    • TäytyyMennäIteJakaan

      Postissa on liian vähän tyäntekijöitä suhteessa tyämääriin. Siksi postit tulee miten sattuu, jos edes tulee. Tänää olisi pitäny tulla uusi Katso-lehti, mutta se tulee vissiin joko huomenna tai ensi viikolla. Viikko sitten oli täsmälleen sama juttu, että ei tullut lehti torstaina niin kuin olisi pitänyt.

    • DHL00

      On tää postin touhu kyllä uskomatonta. Jatkuvasti tulee vieraiden ihmisten posteja luukusta ja niitä saa olla viikoittain palauttelemassa oikeille omistajilleen. Samoin itselleni on tuotu väärin jaettua postia. Joulukuussa yksi lasku/kirje matkasi 21pv Helsingistä Pirkkalaan. Eräpäivä oli mennyt jo umpeen laskun saavuttua ! Lisäksi tuntuu että on montakin päivää peräkkäin, ettei koko postinjakaja käy...sitten kun jaetaan, niin jako tapahtuu 18-20 välillä.

      • VaarantaaSaatana

        Tossa postinjaossa ei sais kyllä ryssiä vittu niin yhtään. Mieti nyt kun jotain postia, missä on sosiaaliturvatunnuksia ym. salassa pidettävää tietoa, menee väärään osoitteeseen, niin ihme on jos sitä tilaisuutta ei hyväksi käytetä. Sitten varastetaan henkilöllisyys tai tehdään joku muu "pikkukiusa". Jos jakaja ei osaa olla tarkkana, niin ei muuta ku kenkää perseelle ja kortistoon.


    • Puolostusvoimat

      Täysin perseestä koko posti. Toivottavasti meni perille, älkää missään nimessä käyttäkö tätä vakoiluohjelmaa!

    • menikö.ylitöiks

      Eilen maanantaina postit tuotiin noin puoli seitsemän aikoihin. Sääliksi käy postinjakajaa, aikamoiset työajat niillä.

    • Anonyymi

      Tossua toisen eteen vätys

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4443
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3158
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2864
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      116
      2655
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2509
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2407
    7. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      13
      2304
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2265
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2035
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1717
    Aihe