Tämän päivän 070716 Kalevassa oli hyvä kirjoitus tavasta miten Oulun seurakuntayhtymä hoitaa seurakunnan yhteisiä asioita. Siinä kerrotaan, kuinka seurakunta yhtymä on maksanut jo yhden työntekijänsä oikeuden vahvistamia sakkoja ja on nyt aikeissa maksaa toisen tuomitun oikeudenkäyntikuluja ja vielä ylimääräistä rahaa poissiirtymisestä.
Ei oikeudentuntoni eikä oikeustajuni käsitä, että oikeuden tuomitsemat väärin tekemiset mennään palkitsemaan ja VIELÄ yhteisistä varoista. Jos teen väärin ja siitä on oikeudellisia ja sanktioita, en voi maksattaa kuluja työpaikkani kassasta. Täällä maallisella puolella pitää selvitä omalla rahalla ja työantaja päättelisi minut ulos työpaikastani.
En ymmärrä lainkaan ko. yhteisön tapaa palkita väärintehneitä työntekijöitään. Kirkon julkisuuskuva on saanut taas yhden ruskean ja haisevan läntin lisää. Seurakuntayhtymä purkaa kirkollisia rakennuksia, perusteena, ettei niitä ole varaa ylläpitää. Näillä jo maksetuilla ja suunnitteilla olevilla rahoilla olisi kyllä muutakin käyttöä, antaa seurakuntalaisten pitää yhteiset tilansa tai suunnata rahat varattomien vanhusten tai lapsiperheiden auttamiseen. Jos seurakunnalla on näin paljon ylimääräistä rahaa, en ymmärrä myöskään jatkuvaa narinaa sen varattomuudesta. Ehdotan, että pariin vuoteen ei makseta kirkollisveroa lainkaan.
Sitten ihmetyttää, mikä suojatyöpaikka seurakunta on kyvyttömille työntekijöille? Myös kyselen päättäjien/ nykyisen kirkkoneuvoston jäsenien moraalin perään. Harkitsen eroa kirkosta!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.