Jotka ovat maahanmuutto ja EU kriittisiä.
Perusteilla on jo
Suomidemokraatit puolue
Muutospuolue puolue
Suomi ensin puolue
Väyrysen kansalaispuolue
Ja sitten vielä vanha Perussuomalaiset
Äänet tulevat jakautumaan liikaa, ettei oo mitään toivoa päästä hallitukseen.
Perusteilla on jo
Suomidemokraatit puolue
Muutospuolue puolue
Suomi ensin puolue
Väyrysen kansalaispuolue
Ja sitten vielä vanha Perussuomalaiset
Äänet tulevat jakautumaan liikaa, ettei oo mitään toivoa päästä hallitukseen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Vanha puolueskene pitää uudistaa ja
perussuomalaiset ovat jo kääntänee koko asenteensa suhteessa
mamuihin ja unioniin
perussuomalaisten slogan on: "kaikki käy"
niin kenellekkään ei tule paha mieli
Suomessa ON JO kolme vihervasurilesbopuoluetta ja yksi hurripuolue liikaa!
Tämä on aivan totta, maahanmuuttokriittiset ja eu-eroa kannattavat ovat niin pikkusieluista väkeä etteivät sovi samankaton alle, siksi näppäriä pannuhuone kerhoja perustellaan ja niitä pyritään pitämään hengissä muutaman tyypin voimin, kuitenkaan mitään toivoa eteenpäin pääsyyn ei ole näköpiirissä kun suomessa nämä sukulaiset ja kaveripiirit ovat niin pieniä ettei kannattajakortteja paria sataa enempää tulla saamaan, mikäli kuitenkin siinä onnistutaan niin mennään lopulta metsään keskittämällä kaikki yhden asian ajamiseen jolla ei kerätä uskottavuutta. Puoluetoiminta on oiva yhdistyskerhoilu elämässään epäonnistuneille tyypeille joilla on kuitenkin sisällä narsistinen palo päästä herraksi. Aivan turhaa touhua, sen päivän kun näkisi että kaikki nämä itseään parhaimpina pitävät pienpuolueet ymmärtäisivät lyödä hynttyynsä yhteen ja ajaa yhdessä aatteitaan, saattaisi olla pienoisia onnistumisen mahdollisuuksia, mutta sitä ihmettä ei tulla näkemään, siispä näperrelkäätte siellä autotalleissa ja uhotkaa kuppikunnissanne iskulauseitanne, matut ulos, rajat kiinni, suomi ensin ja jälkeen jne.
Olette naurettavaa sakkia, huomaatte sen itsekkin kun aikaa kuluu tarpeeksi.
Persut jakaantuu vähintään neljään osaan joiden yhteinen kannatus on 8 prosenttia.
Perussuomalaiset on hyvä aihio yhteisten asioiden ajamiseen. Mutta Soinista ja soinimielisistä olisi päästävä eroon. Soinilla kun on ikioma puolueohjelma, jota hän ajaa hallituksessa puolueen virallisesti hyväksytystä linjasta välittämättä.
Jos Soini lähtee Persuista, petturipuolue kuolee pois.
Käy samoin kun Veikko Vennamon väistyessä Maaseudun puolueesta.
Turhaa kouhotusta. Ihmiset eivät ymmärrä maahanmuuton ja pakolaisuuden syitä. Eivät ymmärrä Suomen asemaa tässä asiassa. Pallo on hukassa.
Puolueiden on vaikea toimia tilanteessa, jossa samaan aikaan pitää huolehtia kannatusluvuista.
Ei tarvita uusia puolueita, entiset riittää hyvin.
AINA SYNTYY UUSIA PUOLUEITA UUSIA KÄNNYKÖITÄ UUSIA AUTOJA valtaisat määrät kun jotain keksitään, uusia eläinrotuja uusia ihmisrotujakin syntyi ja vain voittajat jäävät jäljelle
yle fem juuri nyt myös svt world
JUURI NYT JIMMIE ÅKESSON KÄSITTELEE EU-POLITIIKKAA
JA SITEN HÄN OSOITTAA
MITEN ON MAHDOLLISTA KASVAA SUURIMMAKSI PUOLUEEKSI PALME-RUOTSISSA JOSSA MATUA ON HYYSÄTTY VUOSIA KANSALAISTEN KUSTANNUKSELLA JA MATULLE ON ANNETTU KAIKEN MAAILMAN ETUOIKEUDUT LYÖDÄ RUOTSALAISTA
JIMMIE ÅKESSON, RUOTSI TAKAISIN RUOTSALAISILLE
ON VAIN YKSI RANNERENGAS JOKA KUULUU SEKSUAALIRIKOLLISILLE
KÄSIRAUDAT Åkesson otti ne taskustaan ja näytti
viitaten matujen harjoittamaan raiskausaaltoon festivaaleilla
Till Rikspolischef Dan Eliasson riktade Åkesson följande råd: Det finns bara en typ av armband sexualförbrytare bör bära. Samtidigt höll han upp ett par handbojor, till skratt och applåder från publiken.
http://www.svt.se/nyheter/inrikes/akesson-vi-ska-ta-tillbaka-vart-land
”Finns bara en typ av armband” Frågan om vem som fått det sämre på grund av invandringen borde även ställas till de unga kvinnor som blivit utsatta för sexuella trakasserier på festivaler, menar Åkesson. – Vad är det för samhälle man har skapat åt oss, där kvinnor, tjejer, unga flickor, barn inte kan vistas i offentlig miljö utan risk att utsättas för sexuella övergrepp.
SUOMALAINEN, VAIKKA HELSINKI OLISIKIN JO MENETETTY MATUILLE, ÄLÄ LANNISTU, hämmästyttävät 10 000 lukukertaa http://mvlehti.net/2016/07/08/paivan-video-helsinki-on-jo-menetetty/
Mahdollisuuksia on, HYÖDYNNÄ TILANNE
JA KÄYTÄ PAKKORUOTSIA
HARVINAINEN TILAISUUS
YLE FEM NYT PERJANTAINA 8.7. KELLO 11 - 12 (myös SVT World samaan aikaan)
JIMMIE ÅKESSON, RUOTSIDEMOKRAATTIEN PUHEENJOHTAJA, ESIINTYY JA KERTOO RESEPTIN MENESTYKSELLE, kilpailee Ruotsin suurimman puolueen asemasta. Eli resepti Perussuomalaistenkin menestykselle olisi olemassa ottamalla mallia
Reseptin kirjoittaa ja esittää RUOTSIDEMOKRAATIT nyt kello 11
NÄHTÄVISSÄ MYÖS YOUTUBE
https://www.youtube.com/watch?v=eI1rabw0UkM
Esimerkki siitä, miten mv-"lehti" ensin ajaa alas homman ja ylilaudan ja sitten mainostaa täällä itse onnessaan.
Tarvitaanko vielä selvempää, ilmeisempää esimerkkiä rautalangasta, miten häikäilemätöntä toiminta on?
Esimerkki myös siitä miten Suomeen ei sovi monta rasistien kuppikuntaa ja miten öyhöttäjien toiminta keskitetään ulkomaille: Ruotsidemokraatit ja venäjävetoinen Ilja vedättävät suomalaisia isänmaallisia rasseja 100-0.
Ettekö rasset osaa laittaa näitä omianne purevia koiria kuriin? Suvakkienko on tämäkin teille neuvottava?
Hallituksessa joutuu tekemään konservatiivien ja suvakkien kanssa yhteistyötä, joten kuka sinne haluaisikaan?
Listasta puuttui se tärkein IPU=itsenäisyyspuolue, se on saatavaeduskuntaan.
http://ipu.fi/eduskuntavaalit-19_4_2015/itsenaisyyspuoleen-eduskuntavaaliohjelma-2015/
Katso mikä on IPUn tahto, itsenäisyys ,oma raha, työtä kaikille, pienyrittäjyys,ynm.
Suomidemokraatit on hupaisa viritelmä mm. neukkulamielisellä wallinilla ja Olavi Mäenpäällä varustettuna. Aika yleinen mielipide on ollut että se mihin Mäenpää koskee muuttuu paskaksi ja riitelyt ainakin lisääntyvät :D Popcornit esille vaan kunhan nyt saisivat edes kannatuskortit ensin kerättyä.
Hyviä vanhoja puolueveljiä lähellä olevat tahot hallitsevat 'hajota ja hallitse' -menetelmällä. Tyhmä kansa ei osaa keskittää ääniään vastarintaliikkeelle.
Sen verran näkemyseroja että miten pirussa nuo kaikki mahtuisivat samaan pöytään on mysteeri. Isot egot ja narsismia enemmän kuin mihinkään huoneeseen mahtuu.
Pistä nyt Soini, Mäenpää, Väyrynen, mikä-hitto-sen-naisen-nimi-olikaan, jne. samaan huoneeseen.. Seppo Lehto sinne vielä mukaan ja muut tutut älypäät ja awot.
Yksi laki pitäsi tehdä jos ei muuta saada aikaan ja se on, uskovaiset pois eduskunnasta.
No mutta sittenhän monen suosikki persujen uudeksi johtajaksi ( Laura Huhtasaari ) joutuisi lähtemään. Kamalaa. Soini siinä samalla myös. Oi voi voi. Koko kristillinen puolue mahdollisesti ja suuri osa persuja.
Kyllä kaikkein järkevin valinta olisi kansalaispuolue ja suomidemokraatit, niissä on särmää ja vaihtoehtoisuutta. Mutta mitä kansa tahtoo sitä se aina saa.
Puolueita tulee ja menee, kukaan ei heitäkään äänestä.
Persut voittivat, kiitokseksi pettivät kaikki vaalilupauksensa.
Ajatelkaapa "oikeusministeri" Lindströmiä, ei alkeellisimpiakaan edellytyksiä virkaansa...
http://maailmantalous.net/fi/artikkeli/rahan-luonti-vaatii-vain-pankkiasiakkaan-luottamuksen
Meitä moititaan siitä että teemme velkaa lapsiemme maksettavaksi, no miksi emme lopeta sitä eroamalla eurosta ja EUsta?
Voimme ottaa lainaa talouden pyörittämiseen myösSuomen pankista emmekä jää velkaa EKPlle ja IMFlle niinkuin nyt tapahtuu.
Otamme velkaa joka vuosi 10miljr, EKPlta, eron jälkeen Suomen pankki voi tehdä saman rahan ja tarvittaessa enempikin, miksi tästä ei eduskunnassa edes puhuta.
http://www.anttipesonen.fi/2016/07/ipulla-on-mita-eu-eron-jalkeen.html
EU:lle menee Suomesta nyt vuodessa jo yli miljardin euron nettomaksu. Se on vain osa EU-jäsenyyden vaikutuksista.
Ja mitä siis EU-jäsenyyden jälkeen? Siirrytään alistussuhteesta yhteistyösuhteeseen. Siirrytään Norjan ja Islannin malliin Euroopan talousaluesopimukseen (Eta). Ihmiset liikkuvat ja kauppa käy edelleen samaan malliin EU-alueella. Jos Eta-sopimusta pidetään huonona, voidaan sopia Sveitsin malliin erillisiä sopimuksia EU:n kanssa.
Oma raha, keskuspankki ja talouspolitiikka mahdollistavat omien lähtökohtien mukaisen yhteiskuntapolitiikan. Irtisanoutuminen EU:n keskuspankkirahoituskiellosta antaa mahdollisuuksia turvata hyvinvointiyhteiskunnan rakentamista.
Nuo on kaikki persuista irtautuvia joukkoja joten niiden yhteinen kannatus on n. jytkyn verran.