Onko pakolaisten uskonnosta ollut haittaa?

Paljon kohua näyttää jatkuvan pakolaisten islamin uskon ympärillä.
Mutta onko tuosta uskonnosta ollut jotakin haittaa kantaväestölle?
Meillähän on iät ja ajat ollut poikkeavia ihmisryhmiä uskonnon suhteen: jo Venäjän vallan aikana tulleet tataarit/muslimit, juutalaiset, Karjalan ortodoksit ja nyt viimeksi suuri joukko omia ateisteja, joille ei näytä mikään uskonto kelpaavan.

Mutta onko näistä kulttuurisuuntauksista ollut jotain harmia? Kertokaa jos olette havainneet. Kysehän on henkilökohtaisesta hiljaisuudessa hoidettavasta asiasta, ei uskonto paljoa muita häiritse.
Eikä kantaväestö näytä mitenkään hurmahengellä liittyvän uusiin yhteisöihin, ei edes laestadiolaisiin.

Eli paljon turhaa kohua ja suunsoittoa on tuon islamilaisuuden ympärillä. Kyllä kai Kristilliset ovat jatkossakin ainoa merkittävä uskonnollinen poliittinen puolue, jolla jos on ollut pientä vaikutusta tämän maan hallintoon.
51505
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Kyllä islam on selvä poikkeus suurissa uskonnoissa. Vai oletko kuullut kristillisestä uskonsodasta(jihadista) ja terroristeista? Tai juutalaisista ja buddhalaista?

Mene kysymään vaikkapa Pariisin ja Brysselin terrori-iskujen uhreilta, "onko islamista ollut haittaa"?

Pitääkö sallia ja odottaa, että sama alkaa tapahtua Suomessakin!?

Äänestä

Kysyin kerran muslimikaveriltani, että mitä mieltä hän on ääri-islamisteista omassa maassaan. Hän ei edes tiennyt, että sellaisia on olemassa ja että terroritekoja tehdään jatkuvasti, vaikka on Saudi-Arabian kansalainen. En tajua missä umpiossa hän on elänyt. Hän vain kuittasi ongelman sillä, että tosimuslimi ei tekisi sellaista, joten kyse ei ole islamista, vaan jostain muusta. Omituista. Toinen kaverini toisesta muslimimaasta (Nigeria) oli siinä vieressä, ja hän suorastaan suuttui, että hänen kotimaassaan tapahtuu uskonnon nimissä pommi-iskuja usein ja, että miten sellaista voi olla huomaamatta ja vielä kieltää kaiken. Itse luulen, että propaganda on eräissä maissa niin kova, että kaikki pahat teot kielletään ja varsinkin se, että uskonnossa olisi mitään vikaa. Suomalaisena taas näen, että vika on juuri uskonnossa. Toki kyse on paljon myöskin ihmisten tietämättömyydessä ja meidän näkökulmastamme he elävätkin kuin kristityt satoja vuosia sitten, kun käytiin uskonsotia ja pakkosyötettiin uskoamme verisesti barbaareita vastaan ja pakanoiden käännyttämiseksi. Tänäpäivänä emme enää tee niin, mutta barbaari-muslimit tekevät.

Äänestä
  • Hän teeskenteli, ettei tiedä. Vääräuskoiselle on koraanin mulkaa sallittua valehdella. Muslimit ovat olevinaan kuin eivät tietäisi mitään.

    Äänestä

  • Olet varmaan oikeassa, mutta kaverini teki samalla itsensä tyhmäksi, kun ei mukamas ollut kuullutkaan terroristeista. Toki on myönnettävä, että muslimit kouluissakin heittäytyvät usein tyhmiksi monin eri tavoin, jonka vuoksi heistä muut eivät oikein pidä. He ovat epäluotettavia ja valehtelevat puuta heinää päin opettajan naamaa. Luulevat varmaan, että opettajat olisivat niin tyhmiä, että uskoisivat, mutta ovatkin sitä vain itse.

    Äänestä

  • Koraani opettaa valehtelemaan aikansa, kunnes koittaa otollinen hetki.

    Äänestä

Pakolaisten? Venäjän vallankumousta paenneiden vai Vietnamilaisten? En havainnut mitään ongelmia kummankaan kansanryhmän taholta.

Tunkeutujien uskonto puolestaan on yleensä Islam ja se on aiheuttanut haittaa, paljon enemmän kun Stalin ja Hitler yhteensä. Suomessa Islam on vielä vaiheessa 1 (jota käydään pääasiassa tunkeutumisen ja lisääntymisen avuilla) eikä siis ole aiheuttanut Suomessa muita kuin taloudellisia ongelmia sekä tietenkin valtavasti kasvaneet raiskaus- pahoinpitely- ja ryöstöjen lukumäärät. Mutta ensisijaisesti vaiheessa 1 Jihad pyrkii pitämään Islamin piilossa eli poissa otsikoista esittämällä rauhanomaista käytöstä. Islamin Pyhä Kirja jonka väärä profeetta ja pedofiili rosvopäällikkö Muhammed satuili määrää tarkasti kuinka Islamia tulee levittää, Jihadin tapahtuu kolmessa vaiheessa, katso ajatuksella seuraava esitys: https://www.youtube.com/watch?v=ERou_Q5l9Gw

Enemmän tietoa Jihadista osoitteessa: http://www.answeringmuslims.com/p/jihad.html

Täältä http://www.thereligionofpeace.com/attacks/attacks.aspx?Yr=2016 löytyy mm tämän 2016 vuoden aikana tapahtuneet Allahin nimeen suoritetut murhat ja väkivallanteot listattuna. Tähän mennessä Allahin nimeen on tehty 1227 kpl Islamin uskoisten suorittamaa hyökkystä ja joukkomurhaa kaikkiaan 50 maassa, joissa 11267 syytöntä ihmistä on murhattu ja joissa 13503 syytöntä ihmistä on haavoittunut (haavoittuminen tarkoittaa vakavaa vammaa, mm näön, kuulon, raajan menetys tai halvaantuminen jne). Siellä on vuosittaisia listoja Islamin nimen tehdyistä veriteoista v.2002 asti.

Se tosiasia että sivistyneet ihmiset eivät tiedä yhtään mitään siitä mitä Islam todellisesti on, on kaikkein vakavin uhka koko sivistyneelle maailmalle. Kuoleman vakava uhka.

Äänestä

Onko noi amerikkalaiset poliisitkin muhamettilaisia kun ihmisiä teloittavat?
Ei kai uskonto ole terroristien ainoa ominaisuus, häirikköjä kai on joka kansassa, ja uskonnon avulla heidän järkeään voidaan edelleen sumentaa, ja niin saadaan toimimaan muiden haluttujen asioiden puolesta.
Eli jatkuva islamista höpöttäminen on harhaanjohtavaa, jostakin muusta on kysymys.

Äänestä
  • Ulvoivatko sherifit "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" tai yleensäkään minkään muun uskonnon pyhiä loitsuja ampuessaan?

    Onko Vatikaani, tai Ortodoksinen kirkko tai yleensäkään minkään uskontokunnan ylipapit hurranneet sheriffien kunniaksi tai ilmaisseet osallisuuttaan ampumistapauksiin?

    Tänä vuonna tähän mennessä _Allahin nimeen_ on tehty 1227 kpl Islamin uskoisten suorittamaa hyökkystä ja joukkomurhaa kaikkiaan 50 maassa, joissa 11267 syytöntä ihmistä on murhattu ja joissa 13503 syytöntä ihmistä on haavoittunut.

    Kaikkien muiden mielikuvitusolentojen nimissä tehtyjä joukkomurhia on samassa ajassa tapahtunut 0 kappaletta, joissa on 0 kpl kuollut ja 0 kpl haavoittunut.

    Äänestä

Jo pelkkä visuaalinen haitta on pöyristyttävä. Vain punavihersuvakki ja feminatsi voi suhtautua hampaattoman myönteisesti musliminaisten naisia alistaviin kaapuasuihin. Nämä nyt kun kertakaikkiaan eivät kuulu suomalaiseen katukuvaan edes minkään monikulttuurin tai globalisaation verukkeella. Ahdistava näky!
Meillä on ennestään mitä kusisimpia uskonlahkoja omasta takaa, kuten nyt vaikka jehovat ja lestat. Mutta ei nämäkään nyt sentään räjäyttele pommeja ja murhaa kanssaihmisiään päivittäin, kuten kehitysmaamuslimit omissa paskavaltioissaan. Mutta houkat suvakit kuvittelevat, että tänne rantautuneet muslimit ovat kaikki "hyviksiä".

Äänestä
  • Täysin samaa mieltä.

    Äänestä

  • Just noin. Minua puistattaa katsoa nykyistä menoa esim. itäkeskuksessa. Se on mamujen hallussa, nämä tulokkaat ovat ylimielisiä, varmoja voitostaan ja paremmuudestaan. Muslimi naisissa alkaa olla myös agressiivisia, ovatko humaltuneet uudesta vapaudestaan.
    Mikään muu uskonto ei ole saanut niin paljon pahaa aikaan.
    Me tavalliset suomalaiset emme voi asialle näköjään mitään, päättäjiämme ei kiinnosta kuin tulokkaiden hyvinvointi. Puhumattakaan verorahoillamme ylläpidetystä YLESTÄ.

    Äänestä

Lisäisin vielä, että monikulttuurisuuden nimissä meidän kouluista poistetaan hienoja perinteitä, kuten jouluevankeliumi, suvivirsi, koulukirjoja manipuloidaan ja kantasuomalaisia lapsia aivopestään islammyönteisiksi. Kouluissa ohjeistetaan kantasuomalaisten tyttöjen pukeutumista mm. minihameet pois jne.. muita sairaita ohjeita. Islamistimiesten naisten kohtelu on eläimellistä ja siitä on tullut jo paljon näyttöä. Itse jouduin jalkakäytävällä siirtymään autotien puolelle, kun nuori arabimiesjoukko ei antanut minulle tilaa. Heidän ylimielinenkäytöksensä aiheuttaa vihaa suomalaisten keskuudessa. Emme kaipaa näitä sivistymättömiä raakalaisia maahamme. Tulemme taantumaan, mikäli tämä kalifaatti saa jalansijan hienossa maassamme. Taannoin eräs vanhempi nainen sanoi, että on hyvä ettei hänen miesvainajansa ole näkemässä tätä Suomen tuhoa, koska hän ei todellakaan taistellut ja menettänyt parhaimpia vuosiaan sotiessa islamilaisten vuoksi, vaan Pohjolan kodin, uskonnon ja isänmaanpuolesta, jotta sumalaiset jälkipolvet saavat elää rauhassa omassa maassaan. Nyt on helvetti irti.

Äänestä
  • "Monikulttuurisuuden nimissä?" Monokulttuurin nimessä, eli islamin nimissä. Kertokoon nyt joku suvakki feminatsi, mitä hyvää kehitysmaamuslimit ovat mukanaan tuoneet kulttuuriimme?

    Äänestä

Eipä tuosta haittaakaa, noin yleisesti ottaen. Profeetta käski leikkaamaan vääräuskoisten kurkut. Ehän siitä tietenkään haittaa ole ellei omalle kohdille satu.

Esimerkkejä löytyy pilvin pimein. Youtube tietää ja kertoo.
https://youtu.be/RwQzFuG9eBo

Äänestä

No, tuliko hyviä vastauksia naiviin kysymykseesi? Islam ei ole mikään hyvää tarkoittava uskonto muiden uskontojen joukossa, se on paha ja tuhoava voima keskuudessamme. Koita nyt ymmärtää sinäkin hyväntahtoinen hölmö.

Äänestä
  • Ja höpön löpön senkin äärikristitty,islam ei ole estänyt mitenkään elämääni
    mutta ehkä ehkäpä paha ja tuhoava voima jylläävätkin siun omassa päässäsi
    häränpyllyä?

    Äänestä

  • "äärikristitty,islam ei ole estänyt mitenkään elämääni"

    Ei ole musulmaanit ehtineet vielä peräkammariin asti, mutta annasolla.

    Äänestä

  • Bror-Erik1975 kirjoitti:

    Ja höpön löpön senkin äärikristitty,islam ei ole estänyt mitenkään elämääni
    mutta ehkä ehkäpä paha ja tuhoava voima jylläävätkin siun omassa päässäsi
    häränpyllyä?

    No tota.. miljardin euron lisälaina valtiolle. Toinen syksyllä, kun seuraava aalto alkaa. Niitä on lennätetään kaikessa hiljaisuudessa lentokoneilla maahan. Niin tärkeää tämä invaasio tuntuu päättäjille olevan.

    Samaan aikaan, kun näitä elätetään verovaroin haukutaan alkuperäisiä natiiviuomalaisia monin eri nimityksin. Pakotetaan orjiksi ja verotetaan köyhiksi. Eikös tämä ole ihan suoraan Koraanin oppien mukaista, kuinka vääräuskoisia kohdellaan?

    Kuinka tyhmiä "suvaitsevaiset" voivat uskossaan olla? Usein mietitään, miten huijattu on antanut huijata itseään, vaikka tuttavat ja sukulaiset ovat varoittaneet. Tässä on kyse täsmälleen samasta ilmiöstä.

    Äänestä

Kysyjä alunperin halusi saada kokemuksianne kuinka muslimeista on ollut Suomessa haittaa, aina alkaen niistä tsaarinajan tataareista näihin tuoreisiin pakolaisiin. Ei ollut tarkoitus alkaa luetella maailmalla häiriköiviä mielenvikaisia.

Itse en ole islamia kokenut ongelmana vaikka olen asunut Bagdadissa ja matkaillut Marokossa, Algeriassa, Tunisiassa, Egyptissä, Sudanissa, Libanonissa, Jordaniassa, Syyriassa, Saudi-Arabiassa, Turkissa, Iranissa ja Pakistanissa, joku ehkä jäi mainitsematta.
Kokemukseni on, että ihmiset elävät kuten muuallakin, mutta omien tapojensa ja islamin mukaan, mikä hankalana tuntui vain Saudissa.
Ehkä olen liikkunut onnellisten tähtien alla.

Mielenvikaisia hörhöjä ja pölvästejä rikollisia löytyy ripaus kaikkialta, meiltäkin.

Äänestä
  • Kailotus on loputtava minareettien kätköistä, en saa nukuttua.
    Muslimi kauppiaat pitää minua vääräuskoisena ja myyvät kiskurihinnalla.

    Äänestä

  • Aivan mukavaa porukkaa kuvauksesta päätellen. Mikä heidät Suomeen tuo? Uteliaisuus, vaaleat neidot vai anteliaat SPR:n siiderivalaat. Eikös heillä olekaan siellä kivaa missä oleskelevat nyt?

    Äänestä

Mutta mikään muu oikea uskonto ei kehoita ja lupaa palkintoja vääräuskoisten tappamisesta, eikä mikään muu uskonto teetä ihmisillä niin paljon pahoja tekoja. Miten joku voi olla noin sokea, ettei näe mitä islamisteista tiedotusvälineissä kerrotaan joka päivä! Onneksi Suomessa on ollut rauhallista, mutta asiat ovat jo muuttuneet, eikä Suomi ole mikään poikkeus maailmassa, jossa kaikki ihmiset muuttuisivat rauhaa rakastaviksi. Se on onnistunut vain, koska siirtolaisia on ollut riittävän vähän ja he ovat edustaneet ns. parempaa kansanosaa.

Äänestä
  • Kristitylle hullu tappajakin on apua tarvitseva.

    Äänestä

  • Katso video mielenosoituksesta itiksessä. Ne eivät kunnioita uutta kotimaataan lainkaan.

    Ehkä olet vain onnekas, kun et asu niiden kansoittamassa lähiössä.

    Äänestä

Mitäs se muhametti lupasi neitsyitä olevan sankareille, 27? Paistaapi siellä pizzaa Jeesukselle taivaissa. Hiukan epäilen niiden neitsyiden tilannetta. Ovatko ehtoja? Muhametti kun jo maanpäälläkin turmeli pikkutyttöjä.

Rikas kulttuuri on hiukan ristiriidassa nykylakien kanssa, mutta onneksi tilannetta katsotaan läpi sormien. Avioliitolle ei muslimiuskonnossa ole mitään ikärajaa.

Äänestä

Tuota voisi vähentää, nimittäin islamin ja terrorismin samanlaisiksi luulemista. Onhan meilläkin sanonta: lukee kuin piru Raamattua. Eli noita ikivanhoja kertomuksia voidaan tulkita eri tavoilla. Normaali muhamettilainen elää Koraanin mukaan hyvällä tavalla, eikä ala kaivella sieltä noita hullutuksia ja väkivaltaan yllyttämisiä, ihan kuin ei kristitytkään.

Eri asia on sitten terroristiorganisaatiot. Ne värväävät luonnevikaisia tai mielipuolia, joilla elämä on muutenkin sekaisin, ja sitten "rippikouluissaa" opettavat niitä Koraanin äärimmäisiä lauseita ja niiden vääriä tulkintoja kehittääkseen osallistujista raakoja terroristeja. Ja maksavat osallistumisesta palkkaa tai päivärahaa.

Katsokaa laajemmalti ympärillenne. Maailmassa on kymmeniä valtioita ja paljon suurkaupunkejakin, joissa islaminuskoiset elävät yhtä rauhassa kuin kristityt, hindut, tai noi ateistit.
Ei se yhteinen elämä eri uskoisilla ole ihan helppoa esim. Intiassa, mutta näyttää silti onnistuvan kun on kohtuullisen hyvin toimiva hallinto ja koululaitos.

Äänestä
  • Koko islam syntyi siitä kun piru luki raamattua. Se on viheliäinen ideologia, joka on luotu valloittamaan maailma väkivaltaisesti ja tästä syystä se ei ikinä luo rauhaa, vaikka onnistuisikin valloittamaan maailman.

    Äänestä

Islam on syyllinen ja suvakkipoliitikot, jotka sitä suojelevat.

Äänestä
  • Islam itsessään ei ole syyllinen. Muslimit jotka vaativat protestanttisessa maassa islamilaisia juttuja ovat syyllisiä ja ne päättäjät jotka lähtevät tähän mukaan.
    Asuin itse pitkään lähi-idässä ja sain olla kristitty, mutta piti elää islamilaisen maan lakien ja käytäntöjen mukaan.

    Äänestä

>Somalistiensomalisti; "Islam itsessään ei ole syyllinen."

Eihän siinä mitään pahaa ole että Islamin pyhät miehet, Suur-Muffinssit, Vajatollahit, Mullahit yms viha-saarnaajat kiihottavat seuraajiaan väärä-uskoisten joukkoteurastuksiin, kiihottavat seuraajiaan tappamaan Islamia kritisoivia ihmisiä (jopa tarjoamalla palkkioita esim: Salman Rushdie jonka murhaamisesta Iranin pyhät miehet lupaavat maksaa tällä hetkellä 4 miljoonaa USD), kiihottavat seuraajiaan tappamaan Juutalaiset sukupuuttoon (mutta eri syystä kuin Hitler), hyväksyvät suojaikäisten tyttöjen raiskaukset uskonnon säätämän naisia alistavan "avioliittolain" varjolla, hyväksyvät raiskaukset ja joukkoraiskaukset uskonnon säätämän naisia alistavan "rikoslain" varjolla, opettavat miehiä hakkaamaan (tai kevyt-hakkaamaan) naisiaan, harrastavat eläinten kidutusjuhlia, kivittävät kanssaihmisiään kuoliaaksi uskonnon säätämien "rikosten" tähden (kuten hauska puolituntinen "väärän" henkilön kanssa tai "väärän" seksuaalisen preferenssien takia jne), ruoskituttavat ihmisiä hengiltä tai invalideiksi runon tai laulun takia, yms etc jne, kaikenlaista niin inhimillistä ja pyhää ja jaloa puuhastelua.

Näin toimivat _kaikki_ Islamin yli-papit ja pyhät miehet. Kaikkialla maailmassa. Eikä yksikään Suur-Muffinssi tai Vajatolah koskaan selväsanaisesti ja äänekkäästi tuomitse Islamin nimissä suoritettuja julmuuksia eikä tekijöitä, ei koskaan.

Koska kaikki tämä inhimillinen toiminta on hartaasti säädetty Islamin pyhässä kirjassa, nimeltään Kuraani, jonka pedofiili rosvopäällikkö Muhammed satuili 600 luvun alussa (tai sen jälkeen kyhätyssä satukokoelmassa jota kutsutaan nimellä Sunnah tai Hadith.

Mutta, täsmälleen samoinhan on asiainlaita kaikissa muissakin uskonnoissa. Onhan?

Äänestä
  • " kiihottavat seuraajiaan väärä-uskoisten joukkoteurastuksiin"
    Noilla asioilla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa. Allahuagbar. Pojat vaan riehaantuvat joskus.

    Äänestä

  • Koraania+voi+tulkita+mielensä+mukaan,+mutta+se+ei+itsessään+ole+luonut+yhtäkään+noista+hihhuleista.80%+muslimeista+ei+osaa+arabiaa.+He+eivät+tiedä+mitä+Koraanissa+lukee.+Heitä+on+helppo+manipuloida.+Kun+tuosta+20%;stakaan+kaikki+eivät+ole+lukutaitoisia.

    Äänestä

"Noilla asioilla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa. Allahuagbar. Pojat vaan riehaantuvat joskus."

Ai niin, unohdin. Eihän Islamilla ole mitään tekemistä Muslimien kanssa. Eikä päinvastoin.

Meille on pitkään syötetty ajatusta "maltillisista muslimeista" ja "radikalisoituneista muslimeista". Nyt maailman tunnetuin hörökorva ja kaappi-muslimi on lanseerannut kolmannen ryhmän: "itse-radikalisoituneet muslimit". Olen tälle julmalle ja epäinhimilliselle profiloinnille yrittänyt löytää niin kontekstia kuin korrelaatiokin. Mutta minusta ne näyttävät samalta, kuulostavat samalta, ja ovat yhtä röyhkeitä. Ainoa ero jonka olen havainnut on se että samoin kuin "radikalisoitunut muslimi" on myös "itse-radikalisoitunut muslimi" kaikkien läheistensä/omaistensa mukaan aina ollut rauhaa rakastava hyvätapainen "maltillinen muslimi", siis sitä ennen kun se ryhtyi joukko-murhaamaan. Vaikea on tätä ymmärtää. Mikä on seuraava osajoukko? "Koiranruuan radikalisoimat muslimit"? "Huonon täysihoidon radikalisoimat muslimit"? Jännä nähdä.

Äänestä

En kertakaikkiaan ymmärrä, miksi Suomeen pitäisi ottaa massoittain muslimeja pilaamaan Suomen tulevaisuutta. Muualta kuin muslimimaista tänne tulleet vievät Suomen elinkeinoja eteenpäin eivätkä jää suomalaisten elätettäväksi.

Äänestä

Ei mitään haittaa ole ollut koskaan. Ei islam ole ongelma vaan terroristit.

Äänestä
  • Ja+99,9999%+kaikista+terroristeista+ulvovat+Islamin+ja+sen+mielikuvitusolennon+Allah:in+nimeen+jotka+kummatkin+satuili+huumepäissään+kokemiensa+"näkyjen"+pohjalta+väärä+profeetta+Muhammed++joka+oli+muun+muassa+rosvopäällikkö,+pedofiili+ja+naisten+hakkaaja,+jonka+nuorin+"vaimo"+oli+ainoastaan+9+vuotias+kun+Muhammed+suoritti+"Pyhän+Toimituksen"+tämän+kanssa.

    Äänestä

Aikoinaan 1920-luvulla Sisällis-ja Vapaussodan jälkeen maanviljelijät virkailijoiden lisäksi alkoivat lähettää tyttölapsiaan oppikouluihin. Näistä tuli opettajia yhä laajenevaan Suomen koululaitoksen. Seurauksena oli erittäin nopea elintason nousu Suomessa ja myös työväestön asema parani, samalla kasvoi usko Suomen tulevaisuuteen koko kansassa.

Tällä tavoinhan muslimimaiden pitäisi ratkaista köyhyyden tuottamat ongelmat eikä tehdä uskonnon mukaisesti naisesta pelkkä synnytyskone. Naisten sivistystason huima nosto on paljon parempi lääke köyhyyteen kuin massamuutto Eurooppaan. Opetuksen kehittämisessä voimme olla avuksi.

Äänestä
  • Tässä ehkä ainoa oikea ratkaisu noiden islamiuskoisten maiden kehitysongelmiin ja kattava ehkäisyn käyttö myöskin. Vaan kovin, kovin kaukana on tuo tavoite heillä. Islamisaarnaajat puhuvat juuri päinvastaista ja luku-ja kirjoitustaidottomat taikauskoiset ihmiset uskovat heitä.

    Äänestä

Islam ei kuulu sivistysvaltioihin.

Äänestä

Niin eihän mistään ismistä sinällään ole tietenkään mitään ongelmaa, vaan ihmisistä jotka tahallaan ongelmia aiheuttavat. Tämä tosin koskee kaikkea inhimillistä toimintaa. Eli, ongelmat ovat ihmiset ja siksi esimerkiksi maahanmuuttajat on valittava mitä tarkimmin! Puhuisin mieluummin toki siirtotyöläisistä, koska muunlaisia maahanmuuttajia ei pitäisi edes olla olemassa.

Ihmiset tuovat aina mukanaan ongelmat ja ristiriitoja - enemmän tai vähemmän, riippuen siitä mistä ovat kotoisin. Tämän vuoksi mikään viisas maa ei ota maahanmuuttajia ongelmamaista varsinkaan rajattomasti ja niin sattumanvaraisesti ja mitä sattuu, kuin Suomessa on tehty.

Pakolaisista ja ongelmallisista ulkomaalaisista on kaikin keinoin pyrittävä eroon. Lait ja asetukset täytyy muuttaa nykyajan vaatimusten mukaisiksi, jotta Suomi ja Eurooppa säilyvät! Kuka sitten auttaa, kun täällä on asiat yhtä sekaisin kuin lähtömaissakin? ...

Äänestä
  • Näin on. Suomessa syntyvyys on 1,8 lasta naista kohden. Siis vaje on täytettävä maahanmuutolla. Maahanmuutto määrää pitkällä aikavälillä Suomen olosuhteet ja kulttuurin. Ei ole yhdentekevää, keitä tänne muuttaa. Valtamedian mukaan suomalaiset eivät saisi itse päättää lastensa ja lastenlastensa tulevaisuudesta.

    Kuitenkin ilmeisesti enemmistö suomalaisista haluaa itse olla päättämässä lastensa elämän olosuhteista. Siis päättämässä maahanmuutosta.

    Äänestä

Meidän on valittava rauhallisista lähtömaista maahanmuuttajiksi parhaat tulijat, jotka myös työllistyvät välittömästi sekä ovat halukkaita noudattamaan maamme tapoja, lakeja ja astuksia, sekä tulemaan kunnollisiksi Suomen kansalaisiksi. Tämän toiminnan on oltava johdonmukaista ja kaikkien vaatimusten on täytyttävä. Pakolaisilla niin on ani harvoin, mutta toki sekin on mahdollista. Pääsääntöisesti pakolaisia ei pidä tuoda Suomeen, vaan auttaa alkuun muualla, jotta tulevaisuutemme on paras mahdollinen. Myös on aniharvoja poikkeuksia lukuunottamatta karsittava maahamuuttajien joukosta pois jokaikinen muslimi, sillä pienenäkin joukkona he tulevat lisääntymään ja täyttämään Suomen. Se on vain ajan kysymys, minkä ei saa antaa tapahtua. Emme vihaa muslimeita, mutta emme myöskään hyväksy heidän yhteiskuntakelvottomuuttaan suurempanan joukkona Suomen vaatimuksia ajatellen.

Äänestä
  • Luulin jo, että tämä oli 1960-70 -lukujen ruotsalaisten kommentti 400.000 suomalaisesta Ruotsiin maahanmuuttajasta. Kaikki kovin täsmäisi.

    Äänestä

Toisaalta maailmassa on paljon Suomea pienempiäkin kansoja, kuten vaikkapa veljemme virolaiset. On luonnon kestokyvyn ja ihmisten elämän merkityksellisyyden kannalta vain hyvä, että ihmisiä on vähemmän. Keski- ja Etelä-Euroopasta tuskin luontoa enää löytyy ja ihmiset ovat puristuksissa ruuhka-alueilla. Sellaista ei kannata tavoitella, minkään taloudellisen tai poliittisen mittarin takia!

Äänestä

Pakolaisten uskonnosta on ollut haittaa vain perSuille ja perSumielipuolta kannattavalle joutoväelle, joka on tarkemmin ajatellen hyvä asia.

Jumala tuskaanne lisätköön!

Äänestä
  • Seuraavaa jytky on jo nurkan takana. Älä ahdistu liikaa, minkä jumalan nimen sitten siunausta toivotteletkin.

    Äänestä

jos joku kysyy tuollaista, kysyn
missä asut?
Oletko käynyt vähään aikaan ruoholahden chittarissa, pasilan asemalla tai itiksessä?
Ehkä Hki juna-asemalla minä tahansa iltana?


Mene ja tutustu niin saat vastauksen.

Äänestä

Rasismia on kaikki uskonnollisuus, joka ei hyväksy muita uskontoja, muihin uskontoihin kuulumista tai eroamista uskontokunnasta. Jos uskontokunnasta eroaminen johtaa minkäänlaiseen syrjintään tai vainoon, on kyse rasismista. Tähän syyllistyvät myös jotkin kristilliset uskontoliikkeet.

Pitää muistaa, että rasismi on paljon muutakin kuin ihonväriin tai kansallisuuteen liittyvää. Lisäksi kaikki yhteiskunnallinen keskustelu, toiminnot tai esim. tuntomerkkien antaminen, joka tapahtuu ihonvärin tai kansalaisuuden perusteella tai siihen liittyvistä asioista ei ole rasismia!

Suomalaiset nuoret lykkää lapsentekoa kun ei ole varmuutta toimeentulosta ja elatuksesta.
Pakolaisena tänne tullut kielitaidoton nainen esimerkiksi Aamulehdessä heinäkuussa olleen "miksei perhettä yhdistetä"-kirjoituksen mukaan, kävi Irakissa tekemässä miehen kanssa lisää lapsia ja NYT mies haluaa tänne, pakolaisstatuksella tietenkin perheenyhdistämisen kautta, 6 vuotta ekan lapsen tekemisen jälkeen. Toimittaja ei kysynyt jutussaan, miksi vasta nyt? Onko toinen perhe muualla ehkä vai mitä? Ei toimeentulo-ongelmat ym. huoltoasiat ole esteenä lasten tekemisessä kaikilla...

Äänestä

Voisin vastata aloittajalle vertauksella. Onko Talvivaaran kaivoksen purkuputkella Nuasjärveen henkilökohtaista haittaa sinulle? Vastustatko putkea? Jos et ole saanut ihottumaa tms. Koska asut vaikka Pääkaupunkiseudulla, ei aloittajan logiikan mukaan pitäisi olla mitään yleistä syytä vastustaa ko. Putkea ja järven saastuttamista, ei koske minua!
Aloittaja käsittääkseni pitää islamin vastustamista Suomessa typeränä, jos se ei juuri kosketa henkilökohtaisesti ts. "Tule iholle".
Vain lapsi tai kehittymätön henkilö ajattelee näin. Miksi antaa ongelman kasvaa suureksi jos me pystymme ennakoimaan ongelman. Pohjoinen ihminen on ollut pakotettu ajattelemaan asiat etukäteen, suunnittelemaan. Tämä on kasvattanut älykkyyttä. Etelän tummat ihmiset ovat sukurutsassaan kuin lapsia, elämä on vain tässä hetkessä. Islamilaisia on Suomessa n. 60 000 ( mukana eivät ole viime vuonna tulleet "turvapaikanhakijat" n.30 000), ja määrä kasvaa nopeasti.

Äänestä
  • Varsin suuri osa Suomalaisista kärsii tunkeutujien "uskonnosta" jo nyt mutta osa on vakaasti päättänyt olla myöntämättä sitä (ovat mielestään parempia ihmisiä) ja osa ei aidosti havaitse/tiedosta sitä että esim pelkäävät/aristelevat tunkeutujajoukkioita. Kun seuraa kadulla/kauppakeskuksissa ihmisten käyttäytymistä niin voi helposti havaita että niiden ihmisen osuus jotka välttävät, väistävät tunkeutujajoukkoja on todella suuri, toiset tekevät sen nopeasti, päättäväisesti ja johdonmukaisesti, toiset enemmänkin alitajunnan ohjaamana hakeutuvat etäämmälle.

    Eihän Ranskassa, Saksassa tai Ruotsissakaan tunkeutujien "uskonnosta" ole ollut välitöntä haittaa kuin pienen pienelle murto-osalla ko maiden ihmisistä. Suomessa vain muutama ihminen on tähän mennessä päässyt hengestään, vain joitakin kymmeniä on pahoinpidelty tajuttomaksi ja ainoastaan joitakin satoja tai tuhansia tyttöjä on raiskattu. Eihän se satu kun ei kohdalle osu.

    Tosiasia kuitenkin on että tunkeutujien "uskonto" opettaa ja ylistää moraalikäsityksiä jotka kiihottavat "uskovia" palvomaan mielikuvitusoliotaan teoilla jotka sivistyneen maailman moraalikäsitysten mukaan ovat äärimmäisiä julmuuksia ja rikoksia.

    Ja tosiasia on että tunkeutujien "uskonto" opettaa "uskovia" pysymänä piilossa ja näyttelemään ja valehtelemaan että ovat rauhallisia niin kauan kun Islamin kultin sotilaat ovat erittäin pienenä vähemmistönä ko yhteiskunnassa.

    Ja tosiasia on että tunkeutujien "uskonto" opettaa "uskovia" että sitä mukaa kun Islamin kultin sotilaiden suhteellinen osuus ko yhteiskunnassa kasvaa pitää sotilaiden ryhtyä yhä raaempiin ja julmempiin hyökkäyksiin yhteiskuntaa vastaan. Meillä Islam kultin sotilaiden suhteellinen osuus on toistaiseksi paljon pienempi kuin esim Ranskassa, Saksassa tai Ruotsissa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Rippikoulukäyty kirjoitti:

Paljon kohua näyttää jatkuvan pakolaisten islamin uskon ympärillä.
Mutta onko tuosta uskonnosta ollut jotakin haittaa kantaväestölle?
Meillähän on iät ja ajat ollut poikkeavia ihmisryhmiä uskonnon suhteen: jo Venäjän vallan aikana tulleet tataarit/muslimit, juutalaiset, Karjalan ortodoksit ja nyt viimeksi suuri joukko omia ateisteja, joille ei näytä mikään uskonto kelpaavan.

Mutta onko näistä kulttuurisuuntauksista ollut jotain harmia? Kertokaa jos olette havainneet. Kysehän on henkilökohtaisesta hiljaisuudessa hoidettavasta asiasta, ei uskonto paljoa muita häiritse.
Eikä kantaväestö näytä mitenkään hurmahengellä liittyvän uusiin yhteisöihin, ei edes laestadiolaisiin.

Eli paljon turhaa kohua ja suunsoittoa on tuon islamilaisuuden ympärillä. Kyllä kai Kristilliset ovat jatkossakin ainoa merkittävä uskonnollinen poliittinen puolue, jolla jos on ollut pientä vaikutusta tämän maan hallintoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu