Maksuton koulutus vetää ulkomaalaisia opiskelijoita Suomeen!!
Valtaosassa EU-maita kansainvälisiltä opiskelijoilta peritään lukukausimaksuja, mutta Suomessa tutkintoon johtava korkeakoulutus on maksutonta kansalaisuudesta riippumatta.
Maksuttomuus on merkittävä kansainvälisiä opiskelijoita houkutteleva tekijä.
Suomessa on meneillään vuosina 2010–2014 toteutettava lukukausimaksukokeilu. Ruotsissa lukukausimaksut otettiin käyttöön vuonna 2011, minkä seurauksena kansainvälisten opiskelijoiden määrä väheni merkittävästi, kertoo Kansainvälisten opiskelijoiden maahanmuutto Euroopan unioniin -raportti.
Suomessa kansainvälisiä opiskelijoita kiinnostaa myös runsas englanninkielisen opetuksen tarjonta, jota on viime vuosina lisätty aktiivisesti. Suomessa on kuitenkin tiedostettu, että valtaosalta kansainvälisistä opiskelijoista puuttuu valmistumishetkellä Suomen kotimaisten kielten taito, kun opetus on englanninkielistä.
Tämä kuitenkin hankaloittaa työllistymistä valmistumisen jälkeen, sillä riittämätön kielitaito on usein puute suomalaisilla työmarkkinoilla.
Suomessa Maahanmuuttovirasto myönsi viime vuonna 5 519 opiskelijan oleskelulupaa, joka on 32 prosenttia kaikista ensimmäisistä oleskeluluvista. Ja sinä maksat tämänkin veroistasi!
http://mediaseuranta.blogspot.fi/2013/07/verkkouutiset-maksuton-koulutus-vetaa.html

Vastaukset 7
Vanhimmat
Tämäkin olisi ihan kohdillaan, jos maksuton koulutus laskettaisiin kehitysavuksi ja vain kehitysavun kohdemaista pääsisi maksuttomaan koulutukseen ilman vastavuoroisuusperiaatetta.
Ja menisivät valmistuttuaan takaisin kehittämään kotimaataan. Silloin olisi kohdillaan ,mutta luin jostain , että yhä suurempi osa jää opiskelumaahan.
Sehän on aivovientiä kehitysmaista paremmin voiviin maihin, jos opiskelija ei palaa tai häntä ei palauteta takaisin lähtömaahansa.
Alun perin ulkomaalaisten maksuton korkeakouluopetus nähtiinkin kehitysapuna. Nyt on kuitenkin tultu outoon tilanteeseen:
Henkilö tulee Suomeen opiskelemaan suurin toivein. Hän opiskelee englanniksi ja valmistuu aikanaan vaikkapa insinööriksi. Jos hän palaisi tässä vaiheessa kotiinsa hyödyttämään tiedoillaan ja taidoillaan kotimaataan ja ansaitsemaan elatuksensa, olisi tilanne win-win. Ehkä suorastaan win-win-win, jos Suomi voisi vähentää antamansa kehitysavun määrästä tämän henkilön koulutuskustannukset. Joka tapauksessa valkoisen miehen taakka kevenisi.
Monet Suomessa tutkintonsa suorittaneet eivät kuitenkaan palaa kotimaahansa - syystä tai toisesta. Alkaa työpaikan etsiminen. Ymmärrettävästi harvoihin vapaisiin työpaikkoihin otetaan saman koulutuksen saanut henkilö, joka englannin ja ruotsin kielten lisäksi puhuu äidinkielenään suomea. Siis suomalainen. Sitten käykin te-toimiston ovi. Lopulta henkilö pääsee kielikurssille, istuu siellä vuoden ja oppii minkä oppii. Töitä ei silti löydy, tutkinto vanhenee. Henkilö jämähtää Kelan ja sosiaalitoimiston asiakkaaksi, haaveet haihtuvat, elämä kuluu.
On toki poikkeuksiakin. Jotkut työllistyvät. Onnea heille. Mutta kyllä tänne opiskelemaan tuleville pitäisi kertoa, missä mennään, mikä täällä on työllisyystilanne ja kuinka tärkeää suomen kielen taito ja kulttuurintuntemus on.
Ulkomaalaisille suunnatun maksuttoman korkeakouluopetuksen puolesta intoilevien kannattaisi miettiä, ovatko he mahdollisesti virittämässä ansaa ja esittämässä katteettomia lupauksia. Onko kysymys useinkin aivoviennistä, josta ei kuitenkaan seuraa aivotuontia ja jossa ei ole voittajia?
Maksut on jo vuosien kuluessa maksettu omien kansalaistemme toimesta ja useimmat ulkomaalaiset, jotka saivat tohtorinväitöksensä lähes ilmaiseksi ovat poistuneet maasta USA:aan ja muualle paremmille työmarkkinoille.
Kuinka monta kotimaista opiskelijaa on jäänyt ilman opiskelupaikkaa viime vuosien aikana, kun ulkomaalaisten määrä on lisääntynyt rajusti ylemmissä korkeakoulututkinnoissa. Sitä on seurannut yhtä raju tutkijoiden ja professorien työpaikkojen luovutus ulkomaalaisten haltuun niin, että joka osastolla on näkyvä osuus vierasta alkuperää, mikä ei ole missään järkevässä suhteessa heidän osuuteensa koko kansasta.
Tämä epäterve ja suomalaisia nuoria sekä vastavalmistuneita kiusaava kehitys on onneksi ja toivottavasti jäämässä historiaan, kun yliopistot ottavat käyttöön kunnolliset lukukausimaksut ulkomaalaisille.
Kaikille Suomen nuorille on luotava joko opiskelu- tai työpaikka! Koska työvoimasta on ylitarjontaa, niin eri aloilla tulee antaa kaikille nuorille mahdollisuus suorittaa kandidaatin tai ammattiin valmistavia opintoja sekä ammattiharjoittelua. Heitä tulee kannustaa myös yrittämään ja lähtemään maailmalle, missä esimerkiksi insinöörejä tarvitaan. Nuoria ei pidä jättää oman onnensa varaan ja heitä tulee kannustaa kieliopintoihin, koska Suomessa on suurtyöttömyys eivätkä näköalat vaikuta hyvältä tulevaisuudessakaan!
Uusi idea onki tulla suomeen pakolaisena opiskelijaksi niin saa kaikki ilmaiseksi...
Eiköhän Suomessa voisi rajusti leikata noita vieraskielisiä koulutuksia. Tarvittaessa voisi olla joku sopimus ulkomaisten yliopistojen kanssa. Ja onhan meillä Upsalan ekonomejakin.