Ketkä piispoista ovat uskovia ?

outoatouhua

Kirkon johto on sellaisen luopumuksen vallassa, että ei ole tosikaan. Ketkä piispoista ovat oikeasti elävässä uskossa ? Ei taida olla moni. Loput ovat ns. tapakristittyjä tai jopa agnostikkoja tai ateisteja ?

46

1146

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miksi piispojen pitäisi olla herännäisessä elävässä uskossa? Eihän mikään heräännäisyys ole Luterilaisuuden pääsuuntaus.

    • ForEverWithGod

      Piispojenkokokeuksessa ainakin tekivät jumalattoman päätöksen, erilaisen kuin Jumala koskaan tekisi.

      Eli enemmistö heistä on kelvottomia palvelijoita. Tai vähintään puolet heistä, jos oletetan että äänestys päättyi tasatulokseen ja päätös arvottiin esim. kolikon heitolla.

      • "Piispojenkokokeuksessa ainakin tekivät jumalattoman päätöksen, erilaisen kuin Jumala koskaan tekisi."

        Et sinä voi tietää millaisen päätöksen Jumala tekisi.

      • ForEverWithGod

        Kyllä tiedän sen verran ettei Jumala tee oman tahtonsa vastaisia päätöksiä, synnille hyväksymistä osoittavia ja tukevia päätöksiä.

        Kyllä minä Hänet sen verran olen jo oppinut tuntemaan, Luojan kiitos, sillä on kiitoksen paikka saada oppia tuntemaan Häntä ja haluan oppia tuntemaan Häntä tulevina päivinä enemmän ja enemmän.

      • ForEverWithGod kirjoitti:

        Mutta Jumalan tahtoa sinä et voi tietää. Jumala on kaikkivaltias ja jo ihan raamatunkin mukaan ja siten oikeutettu muuttamaan mieltään. Vai kiellätkö Jumalan kaikkivaltiuden?

      • ForEverWithGod
        RauhoituJo kirjoitti:

        Mutta Jumalan tahtoa sinä et voi tietää. Jumala on kaikkivaltias ja jo ihan raamatunkin mukaan ja siten oikeutettu muuttamaan mieltään. Vai kiellätkö Jumalan kaikkivaltiuden?

        Jumala ei syntiä hyväksy. Kenties se menee viimeisellä tuomiolla jakeluusi kun saat kuulla tuomiosi.

        Tyhmyys on jumalattomuutta ja synninhyväksyntää?

      • ForEverWithGod kirjoitti:

        Jumala ei syntiä hyväksy. Kenties se menee viimeisellä tuomiolla jakeluusi kun saat kuulla tuomiosi.

        Tyhmyys on jumalattomuutta ja synninhyväksyntää?

        Tuotakaan asiaa et voi tietää, ellet sitten kiellä Jumalan kaikkivaltiutta.

        Kovasti vaikuttaa että et usko Jumalan kaikkivaltiuteen kun kovasti hänen puolestaan puhut ilman hänen lupaansa.

    • "Johanneksen evankeliumi:
      3:5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan."

      Tuo pitää myös piispojen läpikäydä - muutoin ovat vain pystyynkuolleita pakanoita.

      • MIksi? He ovat Luterilaisen kirkon piispoja eivätkä marginaalisten lahkojen sätkynukkeja.

      • RauhoituJo kirjoitti:

        MIksi? He ovat Luterilaisen kirkon piispoja eivätkä marginaalisten lahkojen sätkynukkeja.

        He ovat suuren eksytyksen mannekiineja ainakin osa heistä.

        Alla linkki tyhjentävään kirjoitukseen 11 teologin mielenilmauksen syistä.

        http://concordia.fi/second/2012/05/04/11-teologia-luopuu-piispoista/

        Piispainkokouksen ohjeet homoseksuaalisten parisuhteiden puolesta pidettävistä rukouksista on nyt julkistettu. Vaikka saivarrellen voidaan väittää, ettei tässä ole kysymys homoseksuaalisen käyttäytymisen hyväksymisestä, kirkon ja median keskustelukontekstissa ei asiaa voi muuksi ymmärtää. Ja näinhän ovat jotkut piispatkin asian tulkinneet.
        Antamalla kysymyksessä olevan rukoushetkisuosituksen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat ovat astuneet ratkaisevalla tavalla Raamatun vastaisen opin ja elämän alueelle. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Tunnustuskirjoissa miehen ja naisen välinen avioliitto ainoana Jumalan asettamana aviosäätynä on kirkon opin asia. Antamalla luvan ja suosittelemalla rukoushetken pitämistä sukupuolisuhteelle, joka yksiselitteisesti on Raamatun vastainen, piispat ovat antaneet luvan ja toisen käskyn vastaisesti kehottavat papistoa rukoilemaan Jumalan siunausta synnille. Jumalan Pojan veri vuoti ristillä synnin sovittamiseksi ja voittamiseksi, ei synnin tekemisen oikeuttamiseksi. Siksi piispojen ohje sotii itse evankeliumia vastaan.

        Jo vuosia on ollut nähtävissä se, miten Suomen kirkkoa viedään määrätietoisesti Sodoman tielle. Tällä tiellä emme voi emmekä tahdo olla mukana. Allekirjoittaneista Anssi Simojoki ja Martti Vaahtoranta ovat aikanaan ilmoittaneet tämän myös Turun tuomiokapitulille. Nyt varoitamme myös jokaista kristittyä. Sodomaan ei pidä etsiytyä eikä antaa viedä sinne itseänsä. Päinvastoin, SODOMASTA on paettava. Kirkon asioissa on aina kysymys iankaikkisuudesta. Antamalla SYNNILLE LUVAN ja kirkollisen muodon, PIISPAT johtavat ihmisiä perässään IANKAIKKISEEN KADOTUKSEEN.

      • pertsa2012 kirjoitti:

        Kuten sanoin piispat ovat Luterilaisen kirkon piispoja, eivät marginaalisten vähemmistö uskonsuuntien sätkynukkeja.

      • RauhoituJo kirjoitti:

        MIksi? He ovat Luterilaisen kirkon piispoja eivätkä marginaalisten lahkojen sätkynukkeja.

        Kumpi pelastaa: Jeesus vai jokin tunnustuskunta, joilla kaikilla on omat korostuksensa ja ihmisoppinsa?

        Muistaisin Raamatusta lukeneeni että iankaikkinen elämä on Jeesuksessa, ei meissä, eikä missään seurakunnassa/kirkossa... Iankaikkisesta elämästä ollaan osallisena Jeesuksen kautta ja pysymällä Hänessä. Voit toki oikaista minua jos Jeesusta ei tarvitakkaan...

      • George_L kirjoitti:

        Niin no sitten toimit kuten Raamattu sinun mielestäsi sanoo.
        Kyse oli Luterilaisen kirkon piispoista, ei sinun käsityksestä Raamatusta.
        Jos Luterilaisen kirkon oppi ei ole mielestäsi oikein niin voit täysin vapaasti valita sen suunnan mikä on lähinnä sinun käsitystäsi kristinuskosta.

      • RauhoituJo kirjoitti:

        Kuten sanoin piispat ovat Luterilaisen kirkon piispoja, eivät marginaalisten vähemmistö uskonsuuntien sätkynukkeja.

        Minulla on vankka taustatuki koska nuo herrat ovat kapinassa piispoja
        vastaan.Aika arvovaltainen seurapiiri , jota on myöskin ruvennut etomaan
        kirkossa vallitseva saata'nallinen meno :

        http://concordia.fi/second/2012/05/04/11-teologia-luopuu-piispoista/

        Anssi Simojoki, pastori, TT, Uusikaupunki
        Risto Soramies, rovasti, Istanbul
        Martti Vaahtoranta, pastori, TT, Pyhäranta
        Juhana Pohjola, pastori, St. Catharines, Kanada
        Sakari Korpinen, pastori, TL, Helsinki
        Liisa Korpinen, lehtori, TM, Helsinki
        Juha Santala, TM, Turku
        Petri Hiltunen, pastori, TT, Kouvola
        Heikki Jyväs, kappalainen, rovasti, Mynämäki
        Juha Muukkonen, pastori, Tornio
        Jaakko Lehtimäki, pastori, Huittinen

        Kuten varmasti tiedät kirkon sisällä on erilaisia marginaalisa suuntauksia.
        Se ei tarkoita sitä että Luterilaisen kirkon valtavirran tulisi toimia näiden marginaalisten suuntausten mukaisesti.
        Sitähän minä tässä olen yrittänyt jo monta kertaa sanoa mutta ilmeisesti lukemisen ymmärtämisessä on vaikeuksia.

        "Kuten varmasti tiedät kirkon sisällä on erilaisia marginaalisa suuntauksia.
        Se ei tarkoita sitä että Luterilaisen kirkon valtavirran tulisi toimia näiden marginaalisten suuntausten mukaisesti."

        Kirkon tulisi toimia tunnustuksensa mukaisesti , mutta sen pappien enemmistö on rikkonut papin valansa ja siksi kirkkoa ollaan katsomassa "karsaan" esim. Idän
        kirkon taholta.
        Jotkin kirkot ottavat vieläkin Sanan ohjenuorakseen toisin kuin porttokirkkonne
        valapatot.

      • RauhoituJo kirjoitti:

        Niin no sitten toimit kuten Raamattu sinun mielestäsi sanoo.
        Kyse oli Luterilaisen kirkon piispoista, ei sinun käsityksestä Raamatusta.
        Jos Luterilaisen kirkon oppi ei ole mielestäsi oikein niin voit täysin vapaasti valita sen suunnan mikä on lähinnä sinun käsitystäsi kristinuskosta.

        Kysyit alunperin:

        "MIksi? He ovat Luterilaisen kirkon piispoja eivätkä marginaalisten lahkojen sätkynukkeja."

        - Jos nämä piispat mielivät Jumalan valtakuntaan, niin eivät he sinne omilla mielipiteillään pääse. Ilman Jeesusta on turha yrittää pelastua. Ja Jeesus ei suinkaan ole piispojen sätkynukke.

      • Delfinaariossa
        pertsa2012 kirjoitti:

        Minulla on vankka taustatuki koska nuo herrat ovat kapinassa piispoja
        vastaan.Aika arvovaltainen seurapiiri , jota on myöskin ruvennut etomaan
        kirkossa vallitseva saata'nallinen meno :

        http://concordia.fi/second/2012/05/04/11-teologia-luopuu-piispoista/

        Anssi Simojoki, pastori, TT, Uusikaupunki
        Risto Soramies, rovasti, Istanbul
        Martti Vaahtoranta, pastori, TT, Pyhäranta
        Juhana Pohjola, pastori, St. Catharines, Kanada
        Sakari Korpinen, pastori, TL, Helsinki
        Liisa Korpinen, lehtori, TM, Helsinki
        Juha Santala, TM, Turku
        Petri Hiltunen, pastori, TT, Kouvola
        Heikki Jyväs, kappalainen, rovasti, Mynämäki
        Juha Muukkonen, pastori, Tornio
        Jaakko Lehtimäki, pastori, Huittinen

        Vai niiin sinä ajattelet! Olen varma ettei yksikään noista herroista tunnustaisi sinua edes kristityksi kun tietäisivät että olet kolminaisuudenkieltäjä.

        Salliiko omatuntosi käyttää heitä tukikeppeinä kun edustat itse kristillisyydestä luounutta vieraan uskoo´nnon muotoa?

      • Delfinaariossa kirjoitti:

        Sinä et ole ymmärtänyt pätkääkään mitä olen sinulle tuonut luettavaksi.
        Tosiasia on , että Raamattu tyrmää kolminaisuuden entiteettien samanarvoiset
        voimasuhteet - eli minä puhun Kirjoituksista ja sinä kirkolliskokousten päätöksistä ja on selvää kumpia pitää noudattaa.
        Muutoinhan kolminaisuus on olemassa kuten tiedämme - eli oletko nyt käsittänyt
        mitä sinulle puhun.
        _________________________________________________
        Tuosta artikkelistani näet mitä yritän tuoda esiin vähän laajemminkin ja kyse ei
        ole Isän ,Pojan ja Pyhän Hengen kieltämisestä vaan valehtelevien kirkkoisien
        kyhäämästä teoriasta jota ei Raamattu tue.

        http://kultaomeniahopeamaljoissa.munfoorumi.com/viewtopic.php?f=19&t=61

        Tuossa on lainaus Eenokin kirjasta jonka muistaakseni paavi Damascus poisti
        kaanonista koska se ei sopinut herrojen kolminaisuusteorioihin :

        http://www.apokryfikirjat.com/eenok1.htm

        Ja siellä minä näin Hänet, joka on Kaiken Alku, ja Hänen päänsä oli valkoinen kuin villa, ja Hänen kanssaan oli toinen olento, joka oli kasvoiltaan kuin ihminen, ja hänen kasvonsa olivat täynnä kunniaa, kuin pyhillä enkeleillä. Ja minä kysyin enkeliltä, joka kulki kanssani ja näytti minulle kaikki salatut asiat, tästä Ihmisen Pojasta, kuka Hän oli, ja mistä Hän on, ja miksi Hän kulkee Kaiken Alun kanssa? Ja hän vastasi ja sanoi minulle: Tämä on Ihmisen Poika, jolla on vanhurskaus, jonka kanssa vanhurskaus vaeltaa, ja joka paljastaa kaikki aarteet siitä mikä on salattu, sillä Herra on valinnut Hänet, ja joka on korotettu Herran edessä vanhurskaudessa ikuisesti. Ja tämä Ihmisen Poika, jonka sinä olet nähnyt, tulee nostamaan kuninkaat ja valtiaat istuimiltaan ja vahvat valtaistuimiltaan ja irrottamaan vahvojen ohjakset, ja särkemään synnintekijöiden hampaat.

      • Bibeln
        George_L kirjoitti:

        Kumpi pelastaa: Jeesus vai jokin tunnustuskunta, joilla kaikilla on omat korostuksensa ja ihmisoppinsa?

        Muistaisin Raamatusta lukeneeni että iankaikkinen elämä on Jeesuksessa, ei meissä, eikä missään seurakunnassa/kirkossa... Iankaikkisesta elämästä ollaan osallisena Jeesuksen kautta ja pysymällä Hänessä. Voit toki oikaista minua jos Jeesusta ei tarvitakkaan...

        TYuo on keinotekoinen ja tyhmä vastakkainasettelu. Osoittaa ymmärtämättömyyttä asioista.

      • Bibeln
        pertsa2012 kirjoitti:

        Sinä et ole ymmärtänyt pätkääkään mitä olen sinulle tuonut luettavaksi.
        Tosiasia on , että Raamattu tyrmää kolminaisuuden entiteettien samanarvoiset
        voimasuhteet - eli minä puhun Kirjoituksista ja sinä kirkolliskokousten päätöksistä ja on selvää kumpia pitää noudattaa.
        Muutoinhan kolminaisuus on olemassa kuten tiedämme - eli oletko nyt käsittänyt
        mitä sinulle puhun.
        _________________________________________________
        Tuosta artikkelistani näet mitä yritän tuoda esiin vähän laajemminkin ja kyse ei
        ole Isän ,Pojan ja Pyhän Hengen kieltämisestä vaan valehtelevien kirkkoisien
        kyhäämästä teoriasta jota ei Raamattu tue.

        http://kultaomeniahopeamaljoissa.munfoorumi.com/viewtopic.php?f=19&t=61

        Tuossa on lainaus Eenokin kirjasta jonka muistaakseni paavi Damascus poisti
        kaanonista koska se ei sopinut herrojen kolminaisuusteorioihin :

        http://www.apokryfikirjat.com/eenok1.htm

        Ja siellä minä näin Hänet, joka on Kaiken Alku, ja Hänen päänsä oli valkoinen kuin villa, ja Hänen kanssaan oli toinen olento, joka oli kasvoiltaan kuin ihminen, ja hänen kasvonsa olivat täynnä kunniaa, kuin pyhillä enkeleillä. Ja minä kysyin enkeliltä, joka kulki kanssani ja näytti minulle kaikki salatut asiat, tästä Ihmisen Pojasta, kuka Hän oli, ja mistä Hän on, ja miksi Hän kulkee Kaiken Alun kanssa? Ja hän vastasi ja sanoi minulle: Tämä on Ihmisen Poika, jolla on vanhurskaus, jonka kanssa vanhurskaus vaeltaa, ja joka paljastaa kaikki aarteet siitä mikä on salattu, sillä Herra on valinnut Hänet, ja joka on korotettu Herran edessä vanhurskaudessa ikuisesti. Ja tämä Ihmisen Poika, jonka sinä olet nähnyt, tulee nostamaan kuninkaat ja valtiaat istuimiltaan ja vahvat valtaistuimiltaan ja irrottamaan vahvojen ohjakset, ja särkemään synnintekijöiden hampaat.

        ...sanoo mies joka kieltää keskeisen kristinuskon perustotuuden. Olen ymmärtänyt aivan riittävästi. Miten lie oma laitasi? Monisanaiset ja kiemurtelevat selityksesi osoittavat sinut sisäisesti epärehellieksi ihmiseksi itseäsi ja uskonasioita kohtaan. Sellaista ei voi valitettavasti arvostaa.

      • Bibeln kirjoitti:

        TYuo on keinotekoinen ja tyhmä vastakkainasettelu. Osoittaa ymmärtämättömyyttä asioista.

        George kertoi asiat kuten ne ovat.Jumala kutsuu yksilöihmisiä pelastukseen ja parannuksen tekoon ei jotakin instituutiota.

        Johannes :
        6:44 Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.

      • Bibeln kirjoitti:

        ...sanoo mies joka kieltää keskeisen kristinuskon perustotuuden. Olen ymmärtänyt aivan riittävästi. Miten lie oma laitasi? Monisanaiset ja kiemurtelevat selityksesi osoittavat sinut sisäisesti epärehellieksi ihmiseksi itseäsi ja uskonasioita kohtaan. Sellaista ei voi valitettavasti arvostaa.

        "sanoo mies joka kieltää keskeisen kristinuskon perustotuuden. "

        Jesaja:
        44:6 Näin sanoo Herra, Israelin kuningas, ja sen lunastaja, Herra Sebaot: Minä olen ensimmäinen, ja minä olen viimeinen, ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa.

        Jumalalla on sitävastoin poika , joka on saanut kaiken vallan taivaassa ja maan päällä.
        ___
        Sananlaskut :
        8:23 Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan, alusta asti, hamasta maan ikiajoista.
        8:24 Ennenkuin syvyyksiä oli, synnyin minä, ennenkuin oli lähteitä, vedestä rikkaita.
        ___
        JUMALA saa lopuksi senkin vallan minkä antoi pojalle :

        1. Kor. :
        15:28 Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että JUMALA olisi kaikki kaikissa.

        Pojan ja Isän erillisyyttä korostettiin taaas.
        ___
        Johannes :
        16:28 Minä olen lähtenyt Isästä ja tullut maailmaan; jälleen minä jätän maailman ja menen Isän tykö."
        __

        Tuossa erotellaan Isä ja Poika toisistaan :

        Johannes 17:1 Tämän puhuttuaan Jeesus nosti katseensa kohti taivasta ja sanoi:
        "Isä, hetki on tullut. Kirkasta Poikasi, että Poika kirkastaisi sinut.
        2. Sinä olet uskonut kaikki ihmiset hänen valtaansa, jotta hän antaisi ikuisen elämän kaikille, jotka olet hänelle uskonut.
        3. JA IKUINEN ELÄMÄ ON SITÄ, ETTÄ HE TUNTEVAT SINUT, AINOAN TODELLISEN JUMALAN, JA HÄNET, JONKA OLET LÄHETTÄNYT, JEESUKSEN KRISTUKSEN.

      • taastätäsamaa

        Jos saan omalta tontiltani huomauttaa, niin Jlalla johon tämä viittaa:

        Jesaja:
        44:6 Näin sanoo Herra, Israelin kuningas, ja sen lunastaja, Herra Sebaot: Minä olen ensimmäinen, ja minä olen viimeinen, ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa..

        EI OLE POIKAA, EI ÄITIÄ, EI RUUMISTA EIKÄ MITÄÄN RUUMIISEEN LIITTYVÄÄ.
        Te toisuskoiset saatte kaikin mokomin vilpittömästi pitää oman uskontonne ja Jumalanne ( millaisen tahansa) mutta haluan kauniisti huomauttaa, että tämä Jla on yksi. Ei kaksi tai kolme...

      • taastätäsamaa kirjoitti:

        Sinä olet täysin väärässä - lueppas se Raamattu - niminen kirja vaikka ohuelti
        lävitse.

      • taatätäsamaa

        Sinä saat ollaminusta mitä mieltä tahansa, mutta et toisuskoisena voi mitata olenko väärässä vai en. Minäkään en mittaa vakaumuksesi laatua. Kunnioita sinä omaa Jumalaasi ja Raamattuasi ja keskustele täällä niinkuin haluat kiinnostuneiden kanssa.

        Minun Jlani on sinun arvostelusi ulkopuolella.

      • pieni-sivuhuomautus
        pertsa2012 kirjoitti:

        Minulla on vankka taustatuki koska nuo herrat ovat kapinassa piispoja
        vastaan.Aika arvovaltainen seurapiiri , jota on myöskin ruvennut etomaan
        kirkossa vallitseva saata'nallinen meno :

        http://concordia.fi/second/2012/05/04/11-teologia-luopuu-piispoista/

        Anssi Simojoki, pastori, TT, Uusikaupunki
        Risto Soramies, rovasti, Istanbul
        Martti Vaahtoranta, pastori, TT, Pyhäranta
        Juhana Pohjola, pastori, St. Catharines, Kanada
        Sakari Korpinen, pastori, TL, Helsinki
        Liisa Korpinen, lehtori, TM, Helsinki
        Juha Santala, TM, Turku
        Petri Hiltunen, pastori, TT, Kouvola
        Heikki Jyväs, kappalainen, rovasti, Mynämäki
        Juha Muukkonen, pastori, Tornio
        Jaakko Lehtimäki, pastori, Huittinen

        Olisiko mitenkään mahdollista, ettet lainaisi luterilaisten tekstejä? Vaikka olisimme miten konservatiivinen kirkko, sinä et tänne kuuluisi, vaan pitäisit saarnaa Kolminaisuusopistamme, kasteista jne. Tällä tavalla menee konservatiiviluterilaisilta maine. Olet sanonut, että monet noista henkilöistä apinoivat Lutheria. Älä lainaa heidän tekstejään, jos he mielestäsi apinoivat Lutheria. Erikoisesti tällaista iankaikkisen vanhaa tekstiä, ja luulet, että he ovat jääneet jankuttamaan kuten sinä.

        Et ole luterilainen, älä siislainaa luterilaisten tekstejä. Nyt on käynyt ilmi, ettet ole kristittykään, koska kiellät kolmiyhteisen Jumalan. (Niin ja kaste meillä luterilaisilla on pieleen mielestäsi ja kuvainpalvontaa harjoitetaan, ollaan väärennetty käskyt jne.)

        Menee maine vain hyviltä luterilaisilta, ja tätä joukkoa kiusataan ihan erityisesti ilman sinuakin.

      • Bibeln kirjoitti:

        TYuo on keinotekoinen ja tyhmä vastakkainasettelu. Osoittaa ymmärtämättömyyttä asioista.

        "TYuo on keinotekoinen ja tyhmä vastakkainasettelu."

        - Kuinka ihmeessä se on keinotekoinen tai "tyhmä"? Voiko jokin tunnustuskunta sitten antaa iankaikkisen elämän?

        "Osoittaa ymmärtämättömyyttä asioista."

        - Vai niin. Miten?

    • adfasdfasfd

      Kukaan piispoista ei ole elävässä uskossa. Heitä kiinnostaa korkea palkka ja piispan viran harrastaminen.

      Piispojen uskoa voi arvioida helpoisti. Piispankokous antaa kannaottoja ja julkaisee oppaita. Niissä tuetaan vieraita uskontoja ja muuta syntiä. Piispankokoukset ovat yleensä yksimielisiä.

    • Näinsemenee

      Kari Mäkinen ja Irja Askola manipuloivat muiden piispojen mielipiteet maailmalle mieleiseksi. Siksi kirkko on ajautunut karille,kun ei pidetä kiinni Jumlalan sanasta ja pelastuksentoivosta.
      Toivo ei sinänsä ketään pelasta,vaan Jeesus Kristus. Häntä pitäisi piispojen julistaa,vaan ovat ryhtyneet kantamaan vierasta iestä suvaitsevaisuuden nimeen.

      • Tai sitten sinun tulkintasi Raamatusta on vain väärä.

    • ArtoTTT

      #Se ei tarkoita sitä että Luterilaisen kirkon valtavirran tulisi toimia näiden marginaalisten suuntausten mukaisesti.#

      Valtavirtaa lienee se 90 % kirkon jäsenistä jotka käyvät kirkossa vain lähinnä häissä ja hautajaisissa, eikä heitä asia kiinnosta, hekö tietävät oikean totuuden ja edustavat Luterilaisuuden valtavirtaa ja oikeaa suuntaa???

      • Oikea suunta ei ole välttämättä myöskään sinun tai herätysliikkeiden tulkinta Raamatusta.

      • Joh.3.36

        Oikea suunta on Raamatun ilmoittama tie, Jeesus Kristus.

        Tulee olla Hänelle tottelevainen ja uskoa Häntä. Jeesukselle tottelematon ei pääse näkemään ikuista elämää.

        Kaksoispistettä ei saa laittaa nimimerkkiin, jotn laitoin pisteen siihen, jossa tulee olla kasoispiste

        Kts. Joh.3:36
        Joh.3.36

      • Joh.3.36 kirjoitti:

        Mikähän sadoista (tuhansista?) kristinuskon suuntauksista ei omasta mielestään ole juuri se oikea tie?
        Ja monien suuntausten mielestä se naapurisuuntaus on se väärä tie.

    • Kirkko_on_huijannut

      Arkkipiispa uskoo Koskenkorvaan ja lespopiispa saa valon sateenkaarsta.

      • Ns. oikeauskoisten taholta tulevat nimittelyt ja herjaukset toisia uskonnon piirissä työtään tekeviä ihmisiä kohtaaan ovat vastenmielisintä kuultavaa mitä ajatella saattaa.

    • "- Jos nämä piispat mielivät Jumalan valtakuntaan, niin eivät he sinne omilla mielipiteillään pääse. Ilman Jeesusta on turha yrittää pelastua. Ja Jeesus ei suinkaan ole piispojen sätkynukke."

      Sinun mielipiteissäsikö pääsevät? Tai sinun Raamatuntulkinnallasi? Joka on siis minkä suuntauksen mukainen?

    • dogmatikos

      Pertsa on selkeä valeopettaja. Hän uskoo, että Pyhä Henki johtaa häntä henkilökohtaisesti ilman minkään seurakunnan osallisuutta.

      Hybris, ὕβρις, ylimielisyys on vallannut hänet.

      Wikipedia kertoo: >>Nykyään sanaa hybris käytettäessä tarkoitetaan ylimielisyyttä ja rajatonta luottamusta ja ylpeyttä omiin kykyihinsä; siihen usein liittyy myös piittaamattomuus ja tiedon puute menneisyyden kokemuksista yhdistettynä nöyryyden puutteeseen.>>

      Totinen parannus ja Kristuksen sovintovereen turvautuminen voi pyyhkiä tämänkin synnin.

      Raamattu neuvoo, että vääräuskoista karta.

      • toisaalta-taas

        Valitettavasti tuota hybristä esiintyy kirkossammekin. Mitä liberaalimpi, sitä enemmän.

        Pertsa on onneksi pikkutekijä. Ei hän uhkaa kirkkoamme missään muussa muodossa, kuin että häntä vieraantuneet ja kristinuskon asioita tuntemattomat luulevat luterilaiseksi ja ylipäätään kristityksi.

    • ttkkl

      Piispoksi valitsevat parhaita papeista, eli kyllä piispat ovat tosi kristittyjä! Arkkipiispa joutunee vastalemaan maailman homhyökkäyksiin kohteliaasti niinkuin poliitikko, mutta kyllä hän on vastannut kirkon opin mukaan, ettei kirkko voi alkaa homoja vihkimään vastoin oppiaan!

      • ArtoTTT

        #Piispoksi valitsevat parhaita papeista, eli kyllä piispat ovat tosi kristittyjä!#

        Ja keväisin lennetään lappiin ja mennään ihan Alkon kautta kirkon luottokortin kanssa ....

    • Christian.2016

      Koska piispat evlut kirkossa hyväksyvät naispappeuden, niin nämä tämmöiset "piispat" ml. arkkipiispa Kari Mäkinen, ovat kaikki kelvottomia ja kapinallisia Jumalaa vastaan! Tuskin ovat edes uudestisyntyneitä, nämä korkeapalkkaiset virkahenkilöt? Uskomisen asiassa ei voi, eikä saa tehdä kompromisseja, ns. tasa-arvonkaan nimissä, selvää Raamatun Sanaa vastaan! Homouden salliminen on vielä pahempi asia kirkossa!

      • Määritteleekö Raamattu, Jumala tai Jeesus homouden jotenkin pahemmaksi asiaksi kun esim. naispappeuden, avioeron tai esiavioliisen seksin?

    • sanonvaanSENt

      Kansa EI lue Raamattu ja täten ei voikaan tuntea Jumalan tahtoa suhteessa pelastukseen, avioliittoon jne.
      Sitä vastoin, jokainen uudestisyntynyt Joh 3:3 tuntee sanaa ja osaa silloin arvioida mm. piispojen ja pappien julkisia kannan ottoja em. aiheesta onko ne niin kuin on kirjoitettu.

      Mielestäni juuri kyseisten Mäkisen ja Askolan lausunnot EI ole ollut Raamatun sanan mukaisia.

      • SaatSanoaKutenamuutkin

        Sinulla on oikeus mielipiteeseesi ja raamatuntulkintaasi.
        Niin on myös niillä ketkä ovat kanssasi eri mieltä.
        Sitä tarkoittaa sananvapaus ja uskonnonvapaus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      212
      7480
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      58
      2933
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      192
      2343
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1753
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      165
      1712
    6. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      20
      1396
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      75
      1251
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      38
      1173
    9. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      27
      1155
    10. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      50
      1029
    Aihe