Yhtä epäillään, mutta en kerro nimeä, ettei hän ylpisty!
0Äänestä
muuttaja2
on on ja uudessakaupungissakin
0Äänestä
Sähkölläkaikki
Kuka pystyttää Iisalmeen ensimmäisen sähköauton/lataushybridin latauspisteen merkiksi ja majakaksi uuden aikakauden alkamisesta. Ihmiset alkavat pian ostaa lataushybridejä ja sähköautoja. Niin minäkin. Siitä tulisikin pian jollekin asiakaspyydys.
Kuopiossa taitaa jo kaikki ajella hybrideillä ja sähköautoilla. Yhdellä latauksella alkaa päästä jo saman matkan kuin tankillisella polttoainetta.
Näin jo viime syyskuussa Kuopiossa:
"Autotalo Hartikaisella on pantu merkille yleinen kiinnostuksen kasvu sähköautoihin. – Hybridejä kysellään jo viikoittain, kun vuosi sitten tahti oli kerta tai kaksi kuukaudessa, kertoo Kuopion autotalopäällikkö Marko Kantanen."
Ei ainuttakaan sähköauton tai lataushybridin latauspistettä.
0Äänestä
Pisteitäpuuttuu
"Etelä-Suomi alkaa olla jotenkuten katettu ja eteenkin pääkaupunkiseutu, mutta jos miettii esimerkiksi Itä-Suomea, niin latausverkko loppuu käytännössä Kuopioon. Esimerkiksi Kajaanin reitti tarvitsisi täydennystä, sähköautolla ajava Jorma Rinkinen kertoo."
Ihmekös tuo. Täällä mennyt maailma on niin konkrettisesti läsnä koko ajan ja persujen kannatus korkeimmillaan koko Suomessa. Yksinkertaisten ihmisten maakunta, Ylä-Savo.
0Äänestä
SeonRunnilla
Voi ihmettä! Runnilla voi nyt käydä ruokatunnilla syömässä ja ladata sähköautonsa tai ladattavan hybridinsä.
Runnin Hotellin pitäisi syöttää tieto tänne tietokantaa tuosta latauspisteestä niin Etelä-Suomen varakkaat sähköautoilijat tulisivt yöpymään Runnille. Tuolla kartallakin se latauspiste sitten näkyisi.
Mutta tätä asiaa eivät "sivistyneet" ymmärrä ja jos he sen ymmärtävät niin he sotkeutuvat vain järjen päätelmiin:
Efe 1: "Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa, niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa,
edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan, sen armonsa kirkkauden kiitokseksi, minkä hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa, jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan.
Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi "
0Äänestä
wwwwwwwwwwww
ei ole
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Yhtä epäillään, mutta en kerro nimeä, ettei hän ylpisty!
on on
ja uudessakaupungissakin
Kuka pystyttää Iisalmeen ensimmäisen sähköauton/lataushybridin latauspisteen merkiksi ja majakaksi uuden aikakauden alkamisesta. Ihmiset alkavat pian ostaa lataushybridejä ja sähköautoja. Niin minäkin. Siitä tulisikin pian jollekin asiakaspyydys.
Kuopiossa taitaa jo kaikki ajella hybrideillä ja sähköautoilla. Yhdellä latauksella alkaa päästä jo saman matkan kuin tankillisella polttoainetta.
Näin jo viime syyskuussa Kuopiossa:
"Autotalo Hartikaisella on pantu merkille yleinen kiinnostuksen kasvu sähköautoihin.
– Hybridejä kysellään jo viikoittain, kun vuosi sitten tahti oli kerta tai kaksi kuukaudessa, kertoo Kuopion autotalopäällikkö Marko Kantanen."
http://www.savonsanomat.fi/talous/Pitkälahden-ABClle-sähköautojen-pikalaturi/547856
Maalaa ja kopio tuo linkki selaimen osoiteriville, kun ei siirry ehjänä.
Olisihan se sivistys Iisalmessa hyvä asia tässä vaatimattomammassakin suhteessa:
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/hybridiautojen-kauppa-reippaassa-nosteessa-alkuvuonna/WDr9xhEz
Juhani Aho: Rautatie
Ahoni Juho: Sähköauto. Matti ja Liisa.
Sovitettu kesäteatterille. ;-)
Häpeä Iisalmi!
Ei ainuttakaan sähköauton tai lataushybridin latauspistettä.
"Etelä-Suomi alkaa olla jotenkuten katettu ja eteenkin pääkaupunkiseutu, mutta jos miettii esimerkiksi Itä-Suomea, niin latausverkko loppuu käytännössä Kuopioon. Esimerkiksi Kajaanin reitti tarvitsisi täydennystä, sähköautolla ajava Jorma Rinkinen kertoo."
http://www.mtv.fi/lifestyle/autot/artikkeli/suomalaisfirma-loysi-ratkaisun-sahkoautojen-latausongelmiin/5687854
Tuolla Prisman pihassahan olisi tilaa ja eiköhän siihen pian aivan oikea sähköautokin ilmestyisi.
Mielestäni tuo sopisi paremmin Lypsypaikalle, olisi samassa kuljettajalle levähdyspaikka.
Ee oo sattunu yhtään Iisalamen kohalle:
http://www.sahkoinenliikenne.fi/sites/sahkoinenliikenne_fi/files/attachments/28062016_suomen_latauspisteet.pdf
Ihmekös tuo. Täällä mennyt maailma on niin konkrettisesti läsnä koko ajan ja persujen kannatus korkeimmillaan koko Suomessa. Yksinkertaisten ihmisten maakunta, Ylä-Savo.
Voi ihmettä! Runnilla voi nyt käydä ruokatunnilla syömässä ja ladata sähköautonsa tai ladattavan hybridinsä.
Siis tämä:
https://www.facebook.com/SpaHotelRunni/
Runnin Hotellin pitäisi syöttää tieto tänne tietokantaa tuosta latauspisteestä niin Etelä-Suomen varakkaat sähköautoilijat tulisivt yöpymään Runnille. Tuolla kartallakin se latauspiste sitten näkyisi.
http://www.sahkoinenliikenne.fi/suomen-julkiset-latauspisteet
Prisman ABC-asema olisi hyvä paikka latauspisteelle. Se kertoisi iisalmelaisille, että sähköautojakin on myytävänä.
hyvä siellä on tankkauspistekki
Minä tankkaan keski pisteellä
Missä se tämä latauspiste on Iisalmessa?
"Lähiaikoina uusia sähköautojen latauspisteitä on ilmestynyt muun muassa Iisalmeen, Alavudelle, Jyväskylään sekä Helsinkiin."
http://vihreakaista.fi/fi-fi/article/sahko/sahkoautojen-latausverkosto-laajenee/587/
Dieselien valmistus ja myynti näköjään lopetetaan. Kai pitää vaihtaa hybridiin:
http://www.yle.fi/uutiset/3-9190494
Tuossa on vähän tietoa maailman muuttumisesta:
http://www.moottori.fi/ajoneuvot/jutut/konsulttiyhtio-vuonna-2030-dieseleiden-osuus-vain-9-uusista-autoista/
Jotkut tollot ostelee vielä dieseleitä.
Sähköautot vie liikaa bensaa. Ei kannata hankkia.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14606511/uudet-valtuusto-ehdokkaat-poistakaa-pakkoruotsi Mutta "sivistyneistö" vastustaa todellista sivistystä.
Mutta tätä asiaa eivät "sivistyneet" ymmärrä ja jos he sen ymmärtävät niin he sotkeutuvat vain järjen päätelmiin:
Efe 1: "Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa, niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa,