eikä hän nuorempanakaan mitään tehnyt. Minä jatkan hänen jalanjäljissään.
Isäni jäi 56-vuotiaana eläkkeelle
Nuorehkojyvis
16312
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ehkä isäsi pääsi varhain eläkkeelle, silloin kun se oli mahdollista ja teki tilaa nuoremmille työntekijöille. Eipä tainnut työttömyys olla samaa tasoa kuin nyt. Ehkä hänellä oli terveydelliset syyt, jolloin lääkärit suosittelivat hyvin perustein eläkkeelle jäämistä. Sinusta en tiedä. Mitä se tekeminen on? No, jos ei ole ottaa vastaan tekemistä, en voi moralisoida. Kun teit aloitteen, mitä mietit. Jokin intentio sinulla on!?
Isäni oli/on maajussi. Eikö se muka sinulle valjennut? Oletko tyhmä vai pelkästään maalta?
56 vuotiaana eläkkeelle oli hyvin tavallista, kaivoksista aiemminkin.
Oli aika kun pääsi herkästi eläkkeelle, kun oli jokin sairaus. Se varmaan isälläsikin. Olihan hyväkin, kun pääsi sitten nuoremmat tilalle.
Mitä itse sitten teet ? sitä en minäkään tiedä, kuten ei tuo toinenkaan.
Tuskin tietämyksesi maanviljelystä on.
Jos se apteekissa käynyt, jolla raha loppui siellä.
Lienet sitten sama heppu, joka itsestään aiemmin sanoi, ettei ole koskaan työ kiinnostanut. Jos isäsi tekikin, se ei tarttunut sinuun.
Lienet se sama ääliö. joka yrittää saada sähköä kaatamalla puun oksilta ämpärillä vettä? Vai onko ämpäristä loppunut vesi?
Nyt ei vesi lopu.
Satanut paikoin tosi paljon.
Näyttää vesivoimalle riittävän hyvin vettä.
Kulutus ja tuotanto SuomessaInfo
Kulutus 8 026 MW
Tuotanto 5 952 MW
- Vesivoima 1 689 MW
- Tuulivoima (osa arvioitu) 93 MW
http://www.fingrid.fi/fi/sahkomarkkinat/voimajarjestelman-tila/Sivut/default.aspx
Tuulivoima vain sellaisen harmin kryyni, sikäli, kun tuotetta ei tule kuin ajoittain.
Kallis tuote. Jopa turha meidän olosuhteisiin.
http://tuulivahinko.fi/
Oli se sama ääliö eli pankkopoika, alias leikkimajuri sekä mielikuvitusinssi.
Eikö veturinkuljettajat päässeet jo 55-vuotiaina...
Taisipä päästä 55 vuotiaana VR veturinkuljettajat..
Armeijasta 48 vuotiaana, siellä laskettiin 25 palvelusvuotta siitä, kun oli täyttänyt 23 vuotta, ja aiemmin varhaimminkin. Eräät alat kuin hävittälentäjät jo 42 vuotiaina, kun 25 vuoden palvelusaikaan oli kerroin 1,5.
Armeijasta kersantit, ylikersantit, ja kapteenit päästettiin myös varhennetulle eläkkelle 4/5 osan vuosilla. Oltiin katsottu, että he ei siitä enään ole kelpoisia nousemaan urallaan, jotta saatiin parempaa ainesta tilalle. He tuskin sai kertausharjoitus kutsujakaan, kun heillä ei ollut mitään annettavaa. Riitti heille monille, kun itseään kehuivat.
Täälläkin sellainen ollut pitkään.
sotilaat ne ajoissa pääsikin,
lentäjät varsinkin,
silti tukijussilla on pulska elintaso,
duunarin taskusta...
Nuorehkolle jyvikselle: ajattelin, että olet Jyväskylästä. En ole landelta. Mutta sä taidat olla. Onks kliffaa vikistä täällä. Otappa se mopo ja aja kyläsi essolle lipittämään kaljaa, ehkä se tyhmyys vielä tiivistyy siellä entisestään. Miks muuten maajusseille järkätään morsiamia? Sutenööriohjelmilla? Tämän aloitteentekijän kandeis opiskella, ehkä voisi oppia jotain. Vastaus on, ettei vois vähempää kiinnostaa. Kirjoitusten moodi on ikävä.
Äidin persesilimäss on mukava roikkua tuettuna, kylätansseihinkin lähtö pelottaa. Juntille morsio ohjelmas saa meinaa fundeerata ennenku likkoi ottaa.
500.000+työttömän+ihmisen+maassa+ei+kannata+turhaa+kainostella+jos+vaikka+ne+ns.+viralliset+työt+ovat+päässeet+itsekultakin+tai+edes+joltakulta+ns.+tilapäisesti+vähenemään+päin.+Toki+voi+hienosti+peruspäivärahalla+yrittää+hämätä+naapureitaan+jonkin+aikaa+esim.+aikuisopiskelemalla?+Vaan+usein+miten+tilanne+on+näennäiskoulutuksen+jälkeen+sama+kuin+ennen+sitä.+toki+Yleis-sivistävänä+asia+on+sinänsä+jossain+määrin+jopa+kannatettavaa+muttei+juurikaan+muutoin?+itsekin+olen+huhkinut+poikkeusellisesti+miltei+koko+kesän+ihan+vaan+ikiomien+projektien+parissa.++Nyt+sitten+onkin+jo+toinen+käsi+ruvennut+reistailemaan+toisen+jalan+ohella+vaihteeksi.+Toisaalti+eipä+välttämättä+edes+pätkääkään+kiinnosta+nämä+nykyajan+rakennusalan+välistävetävät+surket+goijarit+jotka+kuvittelevat+vielä+äkkirikastuvansa+vaikkeivat+tunne+edes+koko+alaa+tuon+taivaallista.+Tehkööt+minun+puolestani+täyttä+sutta+ja+sekundaa+rakkaittensa+ihkaoikeiden+itä-euroopan+immeisten+kanssa+koska+niin+kovin+rakastavat+heitä+nykyään.+Minä+tulen+sitten+tarvittaessa+korjaamaan+niitä+uusia+susia+mutta+hyvin+kalliilla+ja+aikaa+vievällä+metodilla+ilman+muuta+ja+kyllä+vaan.+Ei+taida+kohta+enää+muutaman+%+takuuajan+pidätykset+urakkasummasta+riittää+juurikaan+alkua+pidemmälle?+Heh+heh+heh+toivottavasti+pääurakoitsijalla+on+sopivaa+pääomaa+talletettuna+vielä+muualle+.
Hei
Kunnioita vanhempiasi.
56 vuotias on jo iäkäs ja tänäpäivänä yleensä monet kommellukset elämässä nähnyt ja pitkän uran tehnyt. Ehkä antoi sinulle leipäpuun,kuten tänäpäivänä iäkkäimmille tulisi mahdollisuus suoda tehdä nuoremmille ja siirtyä varhennetulle työtä jakaen. Monille ei enää ole edes mahdollisuutta jatkaa tuossa iässä työelämässä .Kun olet kerännyt elämänkokemusta hieman enemmän huomaat kyllä,että jalka ei loppase enää 56 vuotialla samoin kuin 15 kesäsellä ja penkistä ei repeä satakiloa enää ajatuksenvoimalla ja ajatus on kirkkaampi kuin nuorena .Näkee asiat selkeämmin ja pitää monia lauottuja suorasukaisuuksia yksinkertaisuuksina ,jotaka on jo aiemin todettu ymmärtämättömyydeksi. Mutta kaikkien pitää kulkea oma opin tie . ....
Sä oot nii sanotusti jämpti, pidä tosta kii ja lujaa tollasii rotuvalioit arvostetaan Apollonkadulla.
Varmaan