Kirja "Syttyneitä sydämiä", painettu 1996
Kirjan yksi artikkeli: "Luterilaisuus vuosituhannen vaihteessa"
Artikkelin kirjoittaja: Anssi Simojoki
s.275
Alaotsikko:
"Kuppikuntaisuus tunnustuksellisen luterilaisuuden vammana"
Viimeksi mainittu myönteinen kehitys näyttäisi olevan jyrkässä ristiriidassa sen kanssa, että ainakin Skandinavian tunnustuksellista luterilaisuutta on vuosikymmenet leimannut pikemminkin pirstoutuminen kuin yhdistyminen. Tunnustuksellisen luterilaisuuden historia on ollut hyvin paljon kuppikuntaisuuden historiaa. Kuppikuntaisuutta ei tietenkään ole se, että syntyy uusia ryhmiä ja likkeitä, jotka ovat syntyneet Raamatulle ja luterilaiselle opille. Tällainen on, päinvastoin, herätyksen ja uudistuksen elämää. Pienuus ei vielä ole kuppikuntaisuutta. Jeesukselle riittää kirkoksi se, että kaksi tai kolme on kokoontunut hänen nimeensä. Suuret, itsetyytyväiset joukot myöskin sairastuvat kuppikuntaisuuden tautiin. Kuppikuntaisuutta ei ole uskollisuus omille, Jumalan sanasta syntyneille perinteille, jos ne eivät sulje uskon ja pelastuksen yhteydestä muita. Kuppikuntaisuutta sen sijaan on haluttomuus ja kyvyttömyys nähdä vakavasti oman piirin ulkopuolelle ja etsiä ja rakentaa sinne vakavasti ja aidosti uskon, opin ja tunnustuksen yhteyttä.
Luonteenomaista kuppikuntaisuudelle on pelkkään protestiin pysähtyminen. Kuppikuntaisuudessa kurjille syntisille annettu evankeliumin lahja muuttuu eräänlaiseksi 'evankeliumin taidoksi', 'ars evangelii', viulukilpailuksi, jossa hyvätkin soittajat toisensa jälkeen karsitaan sen kaikkein parhaimman virtuoosin ja solistin löytämiseksi. Sellaisessa Tunnustuskirjat eivät ole enää 'concordia', yhteyden perustaksi riittävä yksimielisyys Raamatun opista, vaan epäluterilaisen lahkolaisuuden partituurikokoelma.
Kirjan yksi artikkeli: "Luterilaisuus vuosituhannen vaihteessa"
Artikkelin kirjoittaja: Anssi Simojoki
s.275
Alaotsikko:
"Kuppikuntaisuus tunnustuksellisen luterilaisuuden vammana"
Viimeksi mainittu myönteinen kehitys näyttäisi olevan jyrkässä ristiriidassa sen kanssa, että ainakin Skandinavian tunnustuksellista luterilaisuutta on vuosikymmenet leimannut pikemminkin pirstoutuminen kuin yhdistyminen. Tunnustuksellisen luterilaisuuden historia on ollut hyvin paljon kuppikuntaisuuden historiaa. Kuppikuntaisuutta ei tietenkään ole se, että syntyy uusia ryhmiä ja likkeitä, jotka ovat syntyneet Raamatulle ja luterilaiselle opille. Tällainen on, päinvastoin, herätyksen ja uudistuksen elämää. Pienuus ei vielä ole kuppikuntaisuutta. Jeesukselle riittää kirkoksi se, että kaksi tai kolme on kokoontunut hänen nimeensä. Suuret, itsetyytyväiset joukot myöskin sairastuvat kuppikuntaisuuden tautiin. Kuppikuntaisuutta ei ole uskollisuus omille, Jumalan sanasta syntyneille perinteille, jos ne eivät sulje uskon ja pelastuksen yhteydestä muita. Kuppikuntaisuutta sen sijaan on haluttomuus ja kyvyttömyys nähdä vakavasti oman piirin ulkopuolelle ja etsiä ja rakentaa sinne vakavasti ja aidosti uskon, opin ja tunnustuksen yhteyttä.
Luonteenomaista kuppikuntaisuudelle on pelkkään protestiin pysähtyminen. Kuppikuntaisuudessa kurjille syntisille annettu evankeliumin lahja muuttuu eräänlaiseksi 'evankeliumin taidoksi', 'ars evangelii', viulukilpailuksi, jossa hyvätkin soittajat toisensa jälkeen karsitaan sen kaikkein parhaimman virtuoosin ja solistin löytämiseksi. Sellaisessa Tunnustuskirjat eivät ole enää 'concordia', yhteyden perustaksi riittävä yksimielisyys Raamatun opista, vaan epäluterilaisen lahkolaisuuden partituurikokoelma.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.