Maaliskuun Idus 2002!

go.to/veijonen

http://go.to/veijonen/

Maaliskuun Idus 2002 mielenkiintoinen

En ehdi laajaan selitykseen, mutta siis 15. 3. juuri tänä vuonna 2002 on samalla vuodenvaihde alkuperäisessä heprealaiskalenterissa, edelleen islamilaiskalenterissa ja puolivuosi juutalaiskalenterissa. Oletettuun Messiaan näkyvän paluun noin ajankohtaan eli juutalaisvuoden vaihteeseen syyskuun 13. 2007 on siis tasan 5,5 vuotta. Koska Antikristuksen hallinta-aika antikristuksena on tasan 3,5 vuotta, sen ajan alkamiseen voisi olla tasan 2 vuotta. Se hetki taas on sama kuin Antikristuksen hyökkäys Jerusalemiin, valerauhan rikkominen. Ja 45 päivää ennen sitä olisi Jerusalemin valerauha seurakunnan ylösottoineen yhtä päivämäärää tietämättämme.

Tarkalleen näin siis edellyttäen, että Daniel 9:23-27:stä viimeinen tarkalleen laskettavissa oleva mahdollisuus on toteutumassa. Samalla siis vielä olisi Antikristukselle mahdollista todistaa kahden vuoden narrina Herran kahden vuosituhannen Herruuttakin, vaikka tekemällä Putinille se, mistä maaliskuun Idus tunnetaan: Brutus murhasi Julius Caesarin Rooman senaatissa.

Ja todellakin 10 päivää mahdollisen Putinin murhan jälkeen kuolkoon Tuomioja olin kirjoittanut johonkin paljon ennen kuin oli hänen sivuiltaan luettavissa, että hän on tulossa Lappeenrantaan juuri 25. 3. 2002. Toki Tuomioja saattaa piruilla kalenteriaan kirjatessaan. Tuskin hän kuitenkaan määräsi New Yorkin matkansakaan päivämäärää, mikä oli suomalaisittain ei 11. 9. vaan 9. 11. 2001. Ennen terrori-iskua kirjoitin sen tapahtuneen vastakohdan tapahtuvan ja olevan itsemurhaisku Tuomiojan taloon, jos Jumala Perkele olisi. Skeptikkona Tuomioja tuskin uskoo minunkaan kuolevan juuri 25. 3. 2002. Eikä kuolemani silloin olisi varma, vaikka Tuomioja siihen uskoisikin. Tuomiojan olinkin toivottanut tervetulleeksi Lappeenrantaan jo Suomen Kuvalehdessä olleen "Israel on kuin natsit" sikailunsa jälkeen. Harri Veijonen, "Lappeenrannan profeetta", Daniel 9:27 aikamme paljastin-kirjan tekijä. http://go.to/veijonen/.

Lisätietoja ja aiheen seurantaa:

http://go.to/veijonen/.

5

3410

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lukija

      ULKOMINISTERI ERKKI TUOMIOJAN TALON KUVA HYMY-LEHDESSÄ http://go.to/veijonen tänään:

      HYMY JA ALIBI
      Uusi Hymy toi mieleen ulkoministeri Erkki Tuomiojan ja uusi Alibi Otto J. Mäkelän. Heidät olin sanonut maan pahimmiksi vastustajikseni ennen 11. 9. 2001 terrori-iskua ja ihmetellyt, miten he asuvat samassa talossa. Terrori-iskun jälkeen totesin: kuin kaksi piippua veljeksillä tuhotuissa Manhattanin torneissa. Kukaan ei ole väittänyt vastaan esittämääni, että Manhattanin veljesten suomalaiset parodioijat asuisivat juuri mainitsemassani Mechelininkadun talon eri rapuissa. Google ei löydä kaikkia sivujani aiheesta, mutta tämä löytyi: Sivu, mikä päivitetty 9. 11. 2000 ja uutinen päivämäärässä 23. 10. 2000:
      ""SATTUMIA" SKEPSIS RY:STÄ JA ERKKI TUOMIOJASTA. SKEPSIS RY:n muille jäsenillekin purtavaa: Kukahan anonyymi eilen lähetti Veijoselle hotmailista uhkauspostin? Lähettäjän tunnus oli (eikä varmaan enää olekaan) [email protected], ja haulla "omur hotmail" löytyi AINOASTAAN tämä: Otto J. Mäkelän viesti. Mäkeläkin urlinsa muistaa, kun se alkaa om.
      Toiseksi, onhan Suomessa osoitteita. Mutta mitkä löytyivätkään herroilta Tuomioja ja Mäkelä? Erkki Tuomioja, Mechelininkatu 26 A ja Otto J. Mäkelä, Mechelininkatu 26 B 27. Ja lopuksi Jasser Arafatin eilinen Barakille osoittamansa Suomen televisiossakin näytetty tokaisu: MENKÖÖN HELVETTIIN!"
      Uudessa Hymy-lehdessä on kyseisen talon kuva sikäli kuin osoitetietoni olivat oikeat. Alibissa taas kerrotaan Eveliinan surmaajan etunimi: OTTO! Asiasta "kaiken" paljastava Alibi ei kuitenkaan mainitse surmaajapojan sukunimeä, mikä sekin sivuiltani löytyy tosin eri yhteydessä. http://go.to/veijonen/.

    • tuttuM

      Mun tuttu, Kari I. on heittäny yli 80 m. Oliskohan ollu jotain 86m?
      Ite voitin aikoinaan B-pojissa Hanka-JKU-LU seuraottelussa keihään Harjun kentällä. Tulos vaan oli alle 40m, muistaakseni.
      Paljon kaikkkea hyvää Sinunkin elämääsi.

    • go.to/veijonen

      Nostradamuksen maaliskuu-ennustus liittynee juuri tähän SAMAAN maaliskuuhun Iduksineen.

      Keihäänheitolla tässä ei ole mitään tekemistä, vaikka juuri äsken erään sellaisen pikkujättiläisen, M50-sarjan SM kakkosen kanssa keskustelinkin.

      Harri Veijonen
      http://wwnet.fi/users/veijone/

    • Ilpo

      Olikos nuo sivut jokin vitsi vai? Pahkasika netissä?

      • go.to/veijonen

        http://go.to/veijonen/

        Olen joskus edelleen sivuiltani löytyvästi maininnut, että Pahkasian tai vastaavan lehden kansikuvana oli M. Gorbatshov ilman merkkiä päässä. Kun Ilmestyskirja siitä merkistä puhuu
        ja että kuolinhaava paranee, epäilen, että takaisin valtaan tuleva Gorba poistaisi päässään olevaa merkkiä, tosin onhan sekin mahdollista ja kiitos vihjeestä Pahkasialle. Tässä kuitenkin
        oikeata asiaa tulevasta merkkipäisestä antikristuksesta:
        http://wwnet.fi/users/veijone/gorba.htm


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      86
      6338
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3793
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3160
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1716
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      959
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      956
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      880
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      859
    Aihe