Tuo on kyllä joutavaa puhetta. Onhana paavillakin pallit ja nunnalla nännit varalta jos ei muuten. Ja sanottiinhan ennen kaiken rautatavaran olevan tarpeellista ainakin sadanvuoden päästä. Samoin sanottiin joutavista lojuvista tavaroista "ompahan sitten perunkirjoituksessa romua". Joten kyllähän tuon perusteella vasureita tarvitaan. Ovat ainakin joukon jatkona kuten Pokkilan sanottiin olleen punakaartissa !
0Äänestä
mitä_sekoilet
Juuri vasemmistohan on aikoinaan luonut tämän hyvinvointi Suomen.
Ei oikeisto koskaan ole halunnut sitä, että kaikilla suomalaisilla olisi hyvä olla.
0Äänestä
010101000101010101
Joo, nämä aloitukset on välillä mainioita.. Ilman vasemmistoa, ei olisi edes hyvinvointisuomea. Ei tosin tämän istuvan hallituksen jälkeenkään taida hyvinvointi suomea olla enään.
0Äänestä
huusiannaa
Niin sitähän minä tarkoitin. Vasemmisto on tehtävänsä tehnyt ja meillä on hyvä maa. Nykyinen rapautunut vasemmisto joka on ilman kannattajakuntaa menettänyt vaikutusvaltansa mamu politiikan ja pakkoruotsin kannatuksensa takia.
Tarvitaan uusia "vasemmistoja" jotka vievät uusien haasteiden läpi. Maailman halaaminen ei oikein vie eteenpäin ja pakkoruotsin kannattaminen vie sata vuotta taaksepäin.
0Äänestä
Kupparivasemmisto
Hyvinvointia oli Vasemmisto rakentamassa viime hallituksessa hhh ja sitähän saatiin maistaa miltä tuntuu kun lapsiperheiltä leikattiin lapsilisät ,että tälläistä hyvinvointia on odotettavissa kun Vasemmisto kuppaa köyhää kun valtaan pääsee.
Isänmaallinen ja edistyksellinen Vasemmisto on vuosikymmenten kuluessa rakentanut Suomeen demokraattiseksi sosialismiksikin kutsutun Pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan, jota muualla maailmassa kadehditaan. Epäisänmaallinen ja ylikansallista pääomaa palveleva Oikeistohallitus yrittää nyt tätä saavutusta purkaa yksityistämällä palveluita ja kotiuttamalla suuryritysten voitot veroparatiiseihin.
Heippa.
0Äänestä
Vasemmistontalousopit
Suomalaiset ovat rakentaneet tätä maata omalla työllään ei siinä Vasemmisto eivätkä muutkaan puolueet olleet mukana kasvattamassa kakkua ,hyvinvointi on ainoastaan mahdollista kun kansantalous kasvaa siitä riittää jaettavaa muuta tietä ei ole paitsi jos otamme velkaa ja älämme leveästi kuten Kreikassa tehtiin ,emme varmasti kukaan sitä halua paitsi Vasemmisto joka ottaisi velkaa elvytykseen ja jättäisi perinnöksi velat jälkipolville .
Veronkiertoon uppoaa kaikkialla saman verran kuin Oikeisto leikkaa. Oikeistolle leikkaukset ovat tulonsiirtoa veropakolaisille.
0Äänestä
kyseliä1
Vasemmisto oli viime´hallituksessa mitään ei kuitenkaan tehty näitten asioiden korjaamiseksi Ara; asunnot tuottavat ammattiyhdistysliikkelle verovapaata tuottoa niihin ei tietenkäänn puututata ,se on pyhäasia ja jäsenmaksut vähennetään tietenkin verotuksessa ,eikö tämä ole petosta ja huijaamista ?
0Äänestä
10101010101001
No niin. Kaikki kynnyskysymykset läpi. Tarveharkinta poistui. Ensimmäiset korotukset pienimpiin eläkkeisiin ja sosiaalitukiin yli 20 vuoteen. Vero kaikkein rikkaimmille. Torjuttiin työttömyysturvan leikkaukset. Saatiin valtava määrä liikennehankkeita käyntiin ja poistettiin korruptiota ministeriöistä. Stadikan remontti läpi,
0Äänestä
Niko.Nälvitetty
Suomi maailman paras maa. Emme tarvitse vasureita
Kyllä niitä tarvitaan. On asioita joita pitää olla muuten systeemi ei toimi. Vasemmisto pitää olla kuka muuten hukkuisi ympäriinsä ja nimittäisi kaikkia muita "rasisteiksi ja fasisteiksi" ? Samoin kun on oltava "perussuomalaisia" miten ketään muuta voisi nimitellä vaikka miksi. Olisihan se kamala taakka VAS ja SDP läisille jos kaikki kateus ja pettymykset pitäisi purkaa vaimoon ja koiraan. Samoin periaattein on oltava erilaisia ryhmiä sillä riittävän uskottava ulkoinen uhka on edellytys ryhmän koossapitämiseen, kuten J.Göbbels totesi aikoinaan. Joten tilannehan on hyvä jokaiselle jotakin kykyjensä ja älykkyytensä mukaisesti unohtamatta noita "epäsäätyisiä ja muita poikkeavia" ? Uskoa ja uskomuksia kesälle ikuisuuteen saakka !!
0Äänestä
Bikinityttö
Fasisti kävi taas jauhamassa paskaa ja lainasi natsi Göbbelsiä.
0Äänestä
Leimaton.Leena
No olihan se leimasin tallessa , ettei vaan olisi siellä bikineissä ? Talvellahan se on kyllä hyvä paikka , pysyy nääs muste juoksevana mutta kesäisin se pakkaa kuumuudessa tuhrimaan. Historian tuntemus ei ole leimatytön vahvimpia lajeja mutta pari avioliittoa ja lisää kiloja ja ikää kumpaakin vaikka 30 niin meno tasaantuu. Ainakin paussin jälkeeen.
0Äänestä
huusisnnaa
Mitä vasemmistoliitto on saanut aikaan, paitsi tukenut RKPtä pakkoruotsin rinnalla.
0Äänestä
00001010010101
huusisnnaa kirjoitti:
Mitä vasemmistoliitto on saanut aikaan, paitsi tukenut RKPtä pakkoruotsin rinnalla.
Kaikki kynnyskysymykset läpi Kataisen hallituksessa, isot liikennehankkeet mm.marjarata alkuun, stadikan remontti, tarveharkinnan poisto, ensimmäiset korotukset yli 20 vuoteen pienimpiin eläkkeisiin, työttömyysturvaleikausten torjunta, opintotuki indeksiin jne,jne.. Toki nykyinen
0Äänestä
nuhjunuhju
Miksi petossuomalaisille jotka nuo yhteiskunnan hylkiöt ja pohjasakka teille kelpaa vasemmiston ja ay-liikkeen aikaansaannokset jotkut jopa lakkoilemalla eli oman palkan menetyksellä ajetut asiat kelpaa ottaa vastaan esim. loma-lomaltapaluuraha,pekkaspäivät,arkipyhäkorvaukset,työterveyshuolto,työvaatetus,päivähoito jne.sitten kun näistä pahan vasemmiston aikaansaamista eduista luovutte työpaikoillanne sitten olette irtautuneet vasemmistosta ja te luuserit olette vasta sitten työnantajaa nuolevia oikeita petossuomalaisia,eikö jo teidän valeministerit ole näyttänyt esimerkillään miten pysytään töissä(hallituksessa) kun kieli vaan työntyy syvemmälle kokoomuksen ja kepun perseisiin,säälittävää porukkaa nuo petossuomalaiset olette varmaan ylpeitä ja joillain teistä ikävä kyllä on myös lapsia mitä voitte yhteiskunnasta heille opettaa ja ylpeänä isänä tai äitinä kertoa,surullista.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Suomi maailman paras maa. Emme tarvitse vasureita
Tuo on kyllä joutavaa puhetta. Onhana paavillakin pallit ja nunnalla nännit varalta jos ei muuten. Ja sanottiinhan ennen kaiken rautatavaran olevan tarpeellista ainakin sadanvuoden päästä. Samoin sanottiin joutavista lojuvista tavaroista "ompahan sitten perunkirjoituksessa romua". Joten kyllähän tuon perusteella vasureita tarvitaan. Ovat ainakin joukon jatkona kuten Pokkilan sanottiin olleen punakaartissa !
Juuri vasemmistohan on aikoinaan luonut tämän hyvinvointi Suomen.
Ei oikeisto koskaan ole halunnut sitä, että kaikilla suomalaisilla olisi hyvä olla.
Joo, nämä aloitukset on välillä mainioita.. Ilman vasemmistoa, ei olisi edes hyvinvointisuomea. Ei tosin tämän istuvan hallituksen jälkeenkään taida hyvinvointi suomea olla enään.
Niin sitähän minä tarkoitin. Vasemmisto on tehtävänsä tehnyt ja meillä on hyvä maa. Nykyinen rapautunut vasemmisto joka on ilman kannattajakuntaa menettänyt vaikutusvaltansa mamu politiikan ja pakkoruotsin kannatuksensa takia.
Tarvitaan uusia "vasemmistoja" jotka vievät uusien haasteiden läpi. Maailman halaaminen ei oikein vie eteenpäin ja pakkoruotsin kannattaminen vie sata vuotta taaksepäin.
Hyvinvointia oli Vasemmisto rakentamassa viime hallituksessa hhh ja sitähän saatiin maistaa miltä tuntuu kun lapsiperheiltä leikattiin lapsilisät ,että tälläistä hyvinvointia on odotettavissa kun Vasemmisto kuppaa köyhää kun valtaan pääsee.
Isänmaallinen ja edistyksellinen Vasemmisto on vuosikymmenten kuluessa rakentanut Suomeen demokraattiseksi sosialismiksikin kutsutun Pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan, jota muualla maailmassa kadehditaan. Epäisänmaallinen ja ylikansallista pääomaa palveleva Oikeistohallitus yrittää nyt tätä saavutusta purkaa yksityistämällä palveluita ja kotiuttamalla suuryritysten voitot veroparatiiseihin.
Heippa.
Suomalaiset ovat rakentaneet tätä maata omalla työllään ei siinä Vasemmisto eivätkä muutkaan puolueet olleet mukana kasvattamassa kakkua ,hyvinvointi on ainoastaan mahdollista kun kansantalous kasvaa siitä riittää jaettavaa muuta tietä ei ole paitsi jos otamme velkaa ja älämme leveästi kuten Kreikassa tehtiin ,emme varmasti kukaan sitä halua paitsi Vasemmisto joka ottaisi velkaa elvytykseen ja jättäisi perinnöksi velat jälkipolville .
Veronkiertoon uppoaa kaikkialla saman verran kuin Oikeisto leikkaa. Oikeistolle leikkaukset ovat tulonsiirtoa veropakolaisille.
Vasemmisto oli viime´hallituksessa mitään ei kuitenkaan tehty näitten asioiden korjaamiseksi Ara; asunnot tuottavat ammattiyhdistysliikkelle verovapaata tuottoa niihin ei tietenkäänn puututata ,se on pyhäasia ja jäsenmaksut vähennetään tietenkin verotuksessa ,eikö tämä ole petosta ja huijaamista ?
No niin. Kaikki kynnyskysymykset läpi. Tarveharkinta poistui. Ensimmäiset korotukset pienimpiin eläkkeisiin ja sosiaalitukiin yli 20 vuoteen. Vero kaikkein rikkaimmille. Torjuttiin työttömyysturvan leikkaukset. Saatiin valtava määrä liikennehankkeita käyntiin ja poistettiin korruptiota ministeriöistä. Stadikan remontti läpi,
Suomi maailman paras maa. Emme tarvitse vasureita
Kyllä niitä tarvitaan. On asioita joita pitää olla muuten systeemi ei toimi. Vasemmisto pitää olla kuka muuten hukkuisi ympäriinsä ja nimittäisi kaikkia muita "rasisteiksi ja fasisteiksi" ? Samoin kun on oltava "perussuomalaisia" miten ketään muuta voisi nimitellä vaikka miksi. Olisihan se kamala taakka VAS ja SDP läisille jos kaikki kateus ja pettymykset pitäisi purkaa vaimoon ja koiraan. Samoin periaattein on oltava erilaisia ryhmiä sillä riittävän uskottava ulkoinen uhka on edellytys ryhmän koossapitämiseen, kuten J.Göbbels totesi aikoinaan. Joten tilannehan on hyvä jokaiselle jotakin kykyjensä ja älykkyytensä mukaisesti unohtamatta noita "epäsäätyisiä ja muita poikkeavia" ? Uskoa ja uskomuksia kesälle ikuisuuteen saakka !!
Fasisti kävi taas jauhamassa paskaa ja lainasi natsi Göbbelsiä.
No olihan se leimasin tallessa , ettei vaan olisi siellä bikineissä ?
Talvellahan se on kyllä hyvä paikka , pysyy nääs muste juoksevana mutta kesäisin se pakkaa kuumuudessa tuhrimaan. Historian tuntemus ei ole leimatytön vahvimpia lajeja mutta pari avioliittoa ja lisää kiloja ja ikää kumpaakin vaikka 30 niin meno tasaantuu. Ainakin paussin jälkeeen.