Kun venäjä ilmoitta ensi-iskun oikeudesta Nato on selkeästi puolustus liitto.
Nato on puolustusliitto, jonka tärkeimpänä tehtävänä on taata jäsenmaidensa turvallisuus poliittisin ja sotilaallisin keinoin. Vuonna 1949 allekirjoitetun Naton peruskirjan (Pohjois-Atlantin sopimus) ytimessä on Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 51 artiklan oikeus yhteiseen puolustautumiseen.
Nato-maat ovat sitoutuneet yhteiseen puolustukseen peruskirjansa 5 artiklan mukaisesti: hyökkäys yhtä jäsenmaata kohtaan tulkitaan hyökkäykseksi kaikkia kohtaan. Jokainen jäsen on velvoitettu auttamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenmaata tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Lisäksi Nato toimeenpanee sotilaallisia kriisinhallintaoperaatioita ja ylläpitää laajaa kumppanuusverkostoa.
Naton yhteinen puolustus käsittää jäsenmaiden alueen puolustamisen ohella varautumisen myös muihin turvallisuusuhkiin. Nato kiinnittää kasvavaa huomiota terrorismiin, joukkotuhoaseiden leviämiseen, kyberhyökkäyksiin ja energiaturvallisuuden häiriöihin. Liittokunnan viimeisimmän strategisen konseptin (2010) mukaan ”Nato tarjoaa sekä pelotteen että puolustuksen mitä tahansa vihamielistä uhkausta vastaan, mukaan lukien nähtävissä olevia uudentyyppisiä uhkia vastaan, jotka vaarantavat joko yksittäisten jäsenmaiden tai koko liittokunnan turvallisuutta.”
Naton kriisinhallinta toteutetaan YK:n periaatteiden ja turvallisuusneuvoston päätöslauselmien perusteella. Naton vahvuusalue on vaativa sotilaallinen kriisinhallinta. Nato osallistuu myös konfliktien jälkeiseen vakauttamiseen ja jälleenrakennukseen. Naton kriisinhallinta perustuu kokonaisvaltaiseen lähestymistapaan, joka painottaa tiivistä yhteistyötä kaikkien toimijoiden kesken. Keväällä 2014 Naton kriisinhallintaoperaatioissa oli yhteensä yli 60 000 sotilasta. Operaatioihin osallistuu myös kumppanimaita.
Natolla on laaja yhteistyöverkosto, johon kuuluu – jäsenmaat mukaan luettuna – yhteensä noin 70 maata. Kumppanuusyhteistyön painopistealueita ovat olleet Venäjä-yhteistyö, Nato-EU -suhteet sekä yhteistyön tiivistäminen Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän maiden kanssa. Myös niin sanotut globaalit kumppanit, kuten Australia, Etelä-Korea, Japani ja Uusi-Seelanti, ovat Natolle yhä tärkeämpiä.
Nato on perustamisestaan lähtien ollut Atlantin yli ulottuva arvoyhteisö, joka sitoo Yhdysvallat konkreettisesti Euroopan turvallisuuteen. Ukrainan kriisi sekä maailman moninapaistuminen korostavat entisestään transatlanttisen yhteistyön merkitystä. Aiempaa tasapuolisempi taakanjako liittolaisten kesken ja keskinäinen solidaarisuus ovat avainasemassa Naton tulevan toimintakyvyn varmistamisessa.
Nato on puolustusliitto, jonka tärkeimpänä tehtävänä on taata jäsenmaidensa turvallisuus poliittisin ja sotilaallisin keinoin. Vuonna 1949 allekirjoitetun Naton peruskirjan (Pohjois-Atlantin sopimus) ytimessä on Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 51 artiklan oikeus yhteiseen puolustautumiseen.
Nato-maat ovat sitoutuneet yhteiseen puolustukseen peruskirjansa 5 artiklan mukaisesti: hyökkäys yhtä jäsenmaata kohtaan tulkitaan hyökkäykseksi kaikkia kohtaan. Jokainen jäsen on velvoitettu auttamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenmaata tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Lisäksi Nato toimeenpanee sotilaallisia kriisinhallintaoperaatioita ja ylläpitää laajaa kumppanuusverkostoa.
Naton yhteinen puolustus käsittää jäsenmaiden alueen puolustamisen ohella varautumisen myös muihin turvallisuusuhkiin. Nato kiinnittää kasvavaa huomiota terrorismiin, joukkotuhoaseiden leviämiseen, kyberhyökkäyksiin ja energiaturvallisuuden häiriöihin. Liittokunnan viimeisimmän strategisen konseptin (2010) mukaan ”Nato tarjoaa sekä pelotteen että puolustuksen mitä tahansa vihamielistä uhkausta vastaan, mukaan lukien nähtävissä olevia uudentyyppisiä uhkia vastaan, jotka vaarantavat joko yksittäisten jäsenmaiden tai koko liittokunnan turvallisuutta.”
Naton kriisinhallinta toteutetaan YK:n periaatteiden ja turvallisuusneuvoston päätöslauselmien perusteella. Naton vahvuusalue on vaativa sotilaallinen kriisinhallinta. Nato osallistuu myös konfliktien jälkeiseen vakauttamiseen ja jälleenrakennukseen. Naton kriisinhallinta perustuu kokonaisvaltaiseen lähestymistapaan, joka painottaa tiivistä yhteistyötä kaikkien toimijoiden kesken. Keväällä 2014 Naton kriisinhallintaoperaatioissa oli yhteensä yli 60 000 sotilasta. Operaatioihin osallistuu myös kumppanimaita.
Natolla on laaja yhteistyöverkosto, johon kuuluu – jäsenmaat mukaan luettuna – yhteensä noin 70 maata. Kumppanuusyhteistyön painopistealueita ovat olleet Venäjä-yhteistyö, Nato-EU -suhteet sekä yhteistyön tiivistäminen Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän maiden kanssa. Myös niin sanotut globaalit kumppanit, kuten Australia, Etelä-Korea, Japani ja Uusi-Seelanti, ovat Natolle yhä tärkeämpiä.
Nato on perustamisestaan lähtien ollut Atlantin yli ulottuva arvoyhteisö, joka sitoo Yhdysvallat konkreettisesti Euroopan turvallisuuteen. Ukrainan kriisi sekä maailman moninapaistuminen korostavat entisestään transatlanttisen yhteistyön merkitystä. Aiempaa tasapuolisempi taakanjako liittolaisten kesken ja keskinäinen solidaarisuus ovat avainasemassa Naton tulevan toimintakyvyn varmistamisessa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Naton maat ja Suomi ei ole ensimmäinen vuosi yhteistyössä.
Suomi on jo kahden vuosikymmenen ajan tehnyt yhteistyötä Naton kanssa niin puolustushallinnon kuin muidenkin ministeriöiden toimialalla. Puolustuksen alalla tehtävä yhteistyö kehittää puolustusvoimien yhteistoimintakykyä ja suorituskykyjä. Myös EU:ssa ja pohjoismaisessa puolustusyhteistyössä nojaudutaan Naton standardeihin, konsepteihin ja toimintatapoihin.
Natossa jatkuvasti arviotaan tilanetta. Kun ei oli ollut mitään uhkaa venäjältä ei kukaan muistannut koko Venäjästä.
Suomelle tärkeitä kumppanuustyökaluja ovat suunnittelu- ja arviointiprosessi (Planning and Review Process, PARP) ja evaluointiohjelma (Operational Capabilities Concept, OCC). PARP-prosessissa kumppanuustavoitteet on integroitu puolustusvoimien kehittämisohjelmaan, jolloin niillä voidaan kattavasti kehittää puolustusvoimien suorituskykyjä. OCC-evaluointiohjelma puolestaan antaa palautteen suorituskyvyn tasosta ja kansainvälisestä vertailtavuudesta. Suomen ilmavoimien valmiusyksikkö on arvioitu tässä ohjelmassa jo kaksi kertaa korkeimmalle tasolle. Korkeimmalle tasolle on arvioitu lisäksi puolustusvoimien suojelupuolustuksen, erikoisjoukkojen ja eräiden merivoimien joukkojen osaaminen.
Monikansallisesta suorituskyky-yhteistyöstä esimerkkinä on kymmenen Nato-maan, Suomen ja Ruotsin strateginen ilmakuljetushanke (Strategic Airlift Capability, SAC), jota Suomi on käyttänyt muun muassa kriisinhallintajoukkojensa materiaalikuljetuksiin. Suomella ei olisi ollut muutoin mahdollisuuksia hankkia strategista ilmakuljetuskykyä. Myös ilmatilannekuvan vaihtamista koskevaa yhteistyötä tehdään Suomen, Norjan ja Baltian maiden kesken hyödyntäen Naton järjestelmää (Air Situation Data Exchange, ASDE). Lisäksi Suomi osallistuu eräisiin Naton niin sanottuihin Smart Defence –hankkeisiin. Uusia yhteistyömahdollisuuksia on myös kyberalan tutkimus-, kehittämis- ja koulutustoiminnassa.