Pikkumaissa osataan pelata jalkapalloa-Suomessa ei

Jalkapallon EM-kisoissa oli liuta Suomea pienempiä maita, kuten Islanti, Wales ja Pohjois-Irlanti. Kaikissa näissä on Suomea vähemmän asukkaita. Lisäksi aiemmin on osallistunut Suomea pienempi Norja, ja Suomen kanssa yhtä suuri Tanska, joka on jopa voittanut mestaruudenkin!

Suomi ei siis voi vedota menestymättömyydessään siihen, että olisimme niin "pieni maa". Miksi Suomi on niin paska jalkapallomaa? Olisiko se paska-pesäpallon syytä? Missään muussa maassa ei lahjakkuuksia mene hukkaan paska-pesäpallon takia, niin kuin Suomessa. No siinähän se syy onkin!
1285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kaitpa se on enemmänkin nuorten oikeaoppisesta valmennuksesta kiinni.
Hyvänä esimerkkinä varsinkin tuo Islanti.

Kyllähän täältäkin niitä uusia Litmasia varmasti löytyisi, mutta eräiden tahojen mielestä on paljon tärkeämpää laittaa rahaa vaan matutarhausbisnekseen ja ihmisiä alistavan aavikkokultin tunnustajien vapaa-ajanharrasteisiin kuin johonkin maailmanlaajuiseen "marginaalilajiin"...

Äänestä

Muissa pikkumaissa ei pelta myöskään sählyä.
Jääkiekko kuuluu Suomeen luonnollisesti keskeisesti.

Jalkpallossa on sellainen määrä kuitenkin harrastajia, että täytyyhän tuon valmennuksen olla todella heikkotasoista.

Ja kun monissa maissa pikkupojat alkavat pelaamaan, he rakastavat sitä jalkapallon kanssa harjoittelua, käyttävät teknisiin asioihin aikaa, juoksunopeutta ja ketteryyttä treenaavat.

Äänestä
  • Hyysäri-Sanomista niin välitä, mutta kuitenkin:
    http://www.hs.fi/urheilu/a1441593538973
    -Islanti jäi Brasilian MM-kisoista vain kahden ottelun päähän.
    -Fifa:n rankinglistalla kakkoseksi kavunneiden belgialaisten tapaan islantilaiset ovat satsanneet erityisesti junioreiden valmentamiseen ja valmentajakoulutukseen.
    -Ensimmäinen islantilainen Uefa B -koulutettu valmentaja valmistui tammikuussa 2004.
    -Islannin ensimmäiseen pelaajasukupolveen, joka on voinut pelata jalkapalloa ympäri vuoden juniorista saakka.

    Eli noin kahdentoista vuoden duuni ja panostus nuoreen OMAAN sukupolveen palkittiin paikalla EM-lopputurnauksessa, HU!!!

    Maa meidän jalkojemme alla on esi-isiemme tuhkaa. Mitä tahansa tapahtuu maalle, tapahtuu maan lapsille. Jos ihminen sylkee maata, hän sylkee itseään.
    Vai mitä sukkivakit, hä..?

    Äänestä

Myös Irlanti, Albania ja Kroatia ovat Suomea pienempiä. Kroatia jopa varsin iso jalkapallomaa, joka on ollut mm-pronssilla ja lähti näihinkin kisoihin jonkin sortin menestyjäsuosikkina. Ei ole Suomen 'pienuus' kelvannut selitykseksi pitkiin aikoihin.

Äänestä

Pesäpalloa en syyttäisi. Kannattaa muistaa, että 300 000 asukkaan Islanti on erittäin kova myös suht isossa lajissa käsipallossa (olympiahopea 2008). Lisäksi maa taisi olla em-koriksessa viimeksi mukana. Eli jos islannin kokoinen maa venyy noin monessa joukkuelajissa huipulle, kyllä suomessakin riittää sekä pesikselle että futikselle jengiä.

Äänestä
  • "kyllä suomessakin riittää sekä pesikselle että futikselle jengiä."

    Niinpä, jos tykkää pelata pesistä niin silloin pelaa pesistä.
    Ja sama juttu jaliksen tahi minkä tahansa muun lajin kanssa.
    Siintä se lähtee, eli nuorten omasta rakkaudesta lajiin.
    Silloin kun sen tuntee omakseen niin silloin siihen pitää pystyä myös panostamaan "oikeaoppisesti" lajin saloihin(sen hetkisiin) opastettuna heti alkumetreiltä lähtien...

    Äänestä

  • Islannista tuli myös NBA-pelaaja ennen kuin esim. Suomesta.

    On tosiaan turha luulo että jalkapallo olisi ainoa urheilulaji maailman kaikissa muissa maissa paitsi Suomessa. Jalkapallo ei ole edes suosituin urheilulaji kaikissa muissa maissa paitsi Suomessa ja Kanadassa, vaikka näin yleisesti väitetään.

    Esim. käsipallo lienee edelleen Islannin suosituin urheilulaji. Liettuan suosituin urheilulaji on koripallo. Baseball on ykköslaji Japanissa, Etelä-Koreassa, Venezuelassa, Kuubassa, Nicaraguassa ja Dominikaanisessa tasavallassa. Amerikkalainen jalkapallo on Yhdysvaltojen suosituin urheilulaji, Australian suosituin urheilulaji on australialainen jalkapallo, rugby puolestaan on Uuden-Seelannin ykköslaji, Kiinan suosituin urheilulaji on koripallo, Suomessa ja Kanadassa suosituin laji on jääkiekko. Israelissa ykköslaji on koripallo jne.

    Äänestä

Suomi on amerikkalainen junttila.

Äänestä
  • Kanadalainen...

    Äänestä

Jalkapallo on yksinkertaisen taatelintallaajien ja brittihuligaanien peli. Sen pelaaminen ei vaadi mitään erityistaitoja, melkein jokainen liikuntakykyinen ihminen pystyy juoksemaan tai sitten estämään käsillään kohti tulevaa palloa osumasta naamaan ja osaa myös potkaista palloa. Pelaamisen aloittaminen on yksinkertaista, riittää kun on edes pieni pläntti kohtalaisen tasaista maata ja joku lankakerä tms. palloksi kelpaava. Ja siitä sitten vaan potkimaan.

Äänestä

Mikä siinä homokuulassa on niin hienoa, että sitä ylipäänsä pitäisi kenenkään osata?

Äänestä

Suomesssa on 120 000 rekisteröityä jalkapalloilijaa...Islannissa just ja just sen verran miehiä...joo, ei meillä tosiaan ole enää tekosyitä...paitse ehkä vitun pesis!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


weqrtwqrtwertert kirjoitti:

Jalkapallon EM-kisoissa oli liuta Suomea pienempiä maita, kuten Islanti, Wales ja Pohjois-Irlanti. Kaikissa näissä on Suomea vähemmän asukkaita. Lisäksi aiemmin on osallistunut Suomea pienempi Norja, ja Suomen kanssa yhtä suuri Tanska, joka on jopa voittanut mestaruudenkin!

Suomi ei siis voi vedota menestymättömyydessään siihen, että olisimme niin "pieni maa". Miksi Suomi on niin paska jalkapallomaa? Olisiko se paska-pesäpallon syytä? Missään muussa maassa ei lahjakkuuksia mene hukkaan paska-pesäpallon takia, niin kuin Suomessa. No siinähän se syy onkin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu