Raamatussa kerrotaan Nooan arkin mitoiksi pituudelta 300, leveydeltään 50, ja korkeudeltaan 30 kyynärää eli noin 150x25x15 metriä. Alus tuli tehdä pihkaisesta Gofer-puusta joka nykyään tulkitaan sypressiksi ja arkin saumat tuli tulkita maapiellä. Arkkiin rakennettiin kolme kantta, tilat eläimille ja ruokavarastolle sekä jätettiin noin 1 kyynärän korkuinen rako arkin katon harjan alle. Arkkiin ahdattiin ruokaa matkantarpeeksi. Nooa ja tämän kolmepoikaa perhekuntineen sekä kaksiparia villieläimiä, kaksiparia kotieläimiä, seitsemänparia uhrieläimiä ja seitsemänparia kaikkia lintuja. Tulva peitti koko maailman yli vuoden mittaiseksi ajaksi kunnes arkki laskeutui eri näkemyksistä riippuen joko Araratin huipulle, rinteelle, juurelle tai vuoristoon.
Sitten totuuspohjiin
Nooan kertomus on sukua Atrahasiksen ja Utnapishtin varheisemmille tulvakertomuksille. On todennäköisempää että tulva oli paikallinen jokitulva kuten Atrahasiksen seikkailussa se esitetäänkin. Myöskin arkki omipaljon pienempi ja luultavammin pyöreä reunainen guffa-alus joka oli valmistettu kaisla ruo'oista. Näiden seikkojen lisäksi alukseen oli kerättiin tärkeiden kotieläinten lisäksi vain paikallisia eläimiä, esim ei ollut tarvetta pyyystää Australian faunaa arkin kyytiin. Kun kaislasta valmistettu guffa oli lastattu, alkoi sateet ja tulva jotka kesti ainoastaan ne 40 päivää joka jälkeen alus laskeutui minne sitten sattui laskeutumaan.
Sitten totuuspohjiin
Nooan kertomus on sukua Atrahasiksen ja Utnapishtin varheisemmille tulvakertomuksille. On todennäköisempää että tulva oli paikallinen jokitulva kuten Atrahasiksen seikkailussa se esitetäänkin. Myöskin arkki omipaljon pienempi ja luultavammin pyöreä reunainen guffa-alus joka oli valmistettu kaisla ruo'oista. Näiden seikkojen lisäksi alukseen oli kerättiin tärkeiden kotieläinten lisäksi vain paikallisia eläimiä, esim ei ollut tarvetta pyyystää Australian faunaa arkin kyytiin. Kun kaislasta valmistettu guffa oli lastattu, alkoi sateet ja tulva jotka kesti ainoastaan ne 40 päivää joka jälkeen alus laskeutui minne sitten sattui laskeutumaan.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Nooan arkki oli niin iso, että vaati tasaista vedenpinnan nousua! Ajabkohta 2900 - 3500 eKrs,mahdollisesti noin
.3300 eKrs, ja mahdollisesti Alppien jäätikkömies oli vuorella paossa tulvaa,kun joku varasti eväät!
Onkohan aloittaja lukenut lasten satukirjaa?
Mammutit ja muut isot eläimet tuhoutuiva, mutta hiiret, kissat ja linnut pelastuivat, ei voinut olla jääkausi!
Ei sellaunen pikku kaislakippo mitään suurta tulvaa tarvinnut, sen verra että sai mukaansa perhekuntansa ja poikiensa perhekunnat sekä kotieläimiä ja uhrieläimiä ruuaksi.
"Mammutit ja muut isot eläimet tuhoutuiva, mutta hiiret, kissat ja linnut pelastuivat, ei voinut olla jääkausi!"
Nooan päivinä mammutit oli ollut kolleina sukupuuttoon jo joitain vuosisatoja ilmastonmuutoksen takia (ihmiset kait piereskeli liikaa että jääkausi loppu ja ilmasto lämpeni).
"mahdollisesti Alppien jäätikkömies oli vuorella paossa tulvaa,kun joku varasti eväät!"
Alppien jäätikkömies taas oli varhaisella pronssikaudella paossa takaa-ajajaa jonka surmaamaksi joutui. Tuo takaa-ajaja ampui tätä jäämiestä selkään ja asetteli sitten lepoon. Ötziksi kutsutulla miehelle omi muuten tehty tatuointeja ja akupunktiota nivelkipujen lievittämiseksi.
"Onkohan aloittaja lukenut lasten satukirjaa?"
Ja miten niin lukenut jotain lasten satukirjaan, eikö sitten mesopotamian alueella ole koskaan ollut paikallisia tulvia? Onko siinä jotain väärää ettei usko glopaaliin vedenpaisumukseen?
"Sitten totuuspohjiin"
Hah :D
Todennäköisempää on, että mitat olivat oikeasti suuremmat, mutta nykyihminen omassa säälittävyydessään haluaa vähätellä.
Lisäksi tulva taphtui todennäköisesti niin, että alkuperäinen yksi ja ainoa manner hajosi ja vajosi, jolloin maan alla ollut vesi vapautui ja peitti uppoavan maan. Kun aikaa oli kulunut riittävästi, tuulen ja jäätiköitymisen vaikutuksesta vesi kerääntyi navoille, jolloin veden pinta jälleen laskeutui ja alkoi paljastua uudet mannermuodot ja poimuvuoristot. Tämän kaiken seurauksena muodostui myös suuria fossiili- ja sedimenttikerrostumia ja öljykenttiä kun tulvassa hukkunut eliöstö päätyi sopiviin kohtiin.
Taidat olla jonkin sortin kreatonisti? Etpä ole järjen viisas, vaan järkesi on hukassa. Nooan kertomuksessa kyse on meidän maailmankuvaan nähden pikkuisesta paikallisesta tulvasta joka kuitenkin kattoi koko Nooan tunteman maailman. Maapallo on kuitenkin ollut olemassa kauan ennen Nooaa ja poimuvuorilla että fissiileilla on ollut miljoonia vuosia aikaa muodostua esim himalaja muodostui viimeisten 30 miljoonan vuoden aikana ja kohoaa yhä Intian niemimaan työntyessä Aasian alle tastellen eroosiota vastaan.
Yhtenäisellä mantereella lienet tarkoitat Pangeaa joka alkoi hajoamaan 200-180 miljoonaa vuotta sitten mantereiden siirtyessä kohti nykyisiä paikkojaan ja lisäksi näitä supermantereitakin on ollut useampi kuten 3.6 miljardia vuotta sitten muodostunut Vaalbara. Mannerliikunto jatkuu kuitenkin yhä ja tulevaisuudessa meitä odottaa mm Itä-Afrikan irtoutuminen saareksi Afrikan mantereesta ja Pangea Ultimate supermantereen muodostuminen ellei ihmiskunta ole kuollut sukupuuttoon siihen mennessä.
Eli hah itsellesi.
Jenkeissä kreationistit tekivät pitkällä työllä 100 miljoonalla dollarilla itselleen laivan, joka ei ole merikelpoinen todistaakseen että tällainen se arkki oli.
Näihän se on hyvä ystävä. Laivan ulkomuoto ja arkkitehtuuri perustuu vieläpä jonkun keskiaikaisen taiteilijan piirroksiin. Sensijaan intilainen mies teki joitain vuosia sitten merikelpoisen guffan kaislasta, ja siitä oli vieläpä National geographin dokumentti kuten olisiitäkin kun titanicin löytäjä etsi merkkejä Mustanmeren jääkautisesta hyökytulvasta Bosborin salmen läpi. Bosbor tarkoittaa muuten härän kahluupaikkaa, eli kohtaa josta karja on paimennettu matalikon yli.
Intiassa väittävät, että heidän kirjoissaan olisi jotain yli 10000 vuotta vanhaa historiaa, kun siellä on jokin joki siirtynyt niihin aikoihin. Olisiko ollut Sarasvati?
Sanojen merkitykset usein muuttuvat. Englanninkielessä nice on ennen tarkoittanut hölmöä, nykyään kivaa tai kilttiä ja naughty tarkoittanut henkilöä joka ei omista mitään nykyään tarkoittaa tuhmaa.
Paikannimetkin saattavat muuttua, kun kieli jonka aluetta se on ollut on kadonnut ja uusi kulttuuri käyttää vanhaa nimeä mutta uusilla merkityksillä.
OOT MIKÄ OOT lue UUSI-TESTAmentti ALUKSI JA ....
MINÄ USKONNOTON SUKUNI LÖYSIN VAPAHTAJANI
JESUS
IHMEIN JA TULEVAN MAAILMAN VOIMATEOIN SAIN KOKEA , ETTÄ RAAMATTU ON TOTTA JA ELÄÄ
Araratin vuoristosta (parinkymmenen kilometrin päästä varsinaisesta Araratista) paljastui yli 1900 metrin korkeudelta kivettynyt muodostelma maanjäristyksessä vuonna 1948. Muodostelma oli melkolailla Nooan arkin mittainen. Muodostelmaa tutkittiin (Fasold ja Wyatt) mm. metallinpaljastimilla 1970- ja 80-luvuilla. Tutkimuksissa paljastui, että maakerrosten sisällä oli säännöllisin välimatkoin metallirivejä, jotka voisivat olla seinissä käytettyjä nauloja ja muita liitososia.
Lähistöltä on löytynyt myös valtavia miehenmittaisia hakattuja kiviä, joiden yläosassa on pyöreä reikä. Nämä kivet saattaisivat olla arkin ajoankkureita.
Omien tutkimustensa ja hepreankielisen alkutekstin perusteella Fasold on tehnyt sellaisia johtopäätöksiä, että arkin ulkorakenteissa käytettiin kaislaa, ja puuta käytettiin sisärakenteissa. Hepreankielinen Vanha Testamentti (=alkukielinen VT) mm. käyttää Mooseksen vauva-ajan kaislakorista samaa sanaa kuin Nooan arkista.
Suhtauduin itse vuosien ajan skeptisesti ajatukseen, että Nooan arkkia enää löydettäisiin. Luettuani suomeksi toimitetun kirjan Fasoldin ja Wyattin tutkimuksista olen ollut taipuvainen uskomaan, että arkki on oikeasti löydetty. Ainakin tutkimustulokset sopisivat hyvin yhteen sen kanssa, mitä arkista on kerrottu.
Ron Wayatt on kansainvälisesti tunnustettu pilipalihuijariargeologiksi jonka väitteillä ei ole perää esim Araratilta paljastunut muodostelma osottautuikin vain veden muovaamaksi laavasedimentiksi ja olisi muutenkin liian korkealla nähden paikallisen tulvan korkeuteen.
Fasoldin ajatuksessa että orkki olisi tehty kaislasta on enemmän perää kuin sypressi puisesta arkussa. Ja joitainvuosiahan filologi Irving Finkel rakennutti todisteeksi korimaisen guffan kaisloita vanhan savitiilikaiverruksen kuvauksen perusteella joka on vanhin kuvaus Persianlahden vedenpaisumuksesta. Kertomus sopii muuten hyvin ybteen raamatun ja muiden mesopotamian vedenpaisumus kertomuksen kamsaa lukuun otyamatta sitä että arkki on siinä kuvattu pyöreäksi koriksi. Aikaa oletetusta tulvasta on kuitenkin kulunut niin kauan ettei arkin jäänteitä ole enään olemassakaan moniin vuosituhansiin.
Joo, itselleni tämä ei ole suuri asia, onko muodostelma Nooan arkki vai ei. Sijaintinsa puolesta sopisi, että on. Ja jotkut yksityiskohdatkin sopisivat yhteen sen kanssa, että kyse voisi olla arkista. Mutta jos ei ole, niin no problem.
Itse olen saanut akateemisen koulutuksen ja toimin koulutustani vastaavassa työssä. Tunnistan työyhteisöni kautta ajatusmallin, että koulutuksen ja sitä seuraavan työkokemuksen kautta muodostuu "muita parempi" kuva omaan ammattiin liittyvistä asioista, vaikka ne asiat koskettaisivat hyvin suurta ihmisjoukkoa. Arkeologiassakin on paljon sellaista, jossa koulutus antaa suuren etulyöntiaseman "maallikoihin" nähden. (Olen työni puolesta ollut tekemisissä myös arkeologien kanssa.) En kuitenkaan oman kokemukseni pohjalta sanoisi, etteivätkö myös maallikkoarkeologit voisi tehdä löydöksistä johtopäätöksiä; esim. tämä Fasoldin ja Wyattin tutkimasta kohteesta metallinpaljastimella löytyneet "metallirivit".
Mutta kuten todettu; itselleni ei ole suuri asia, onko mainittu löytö Nooan arkki vai ei.