Elävä Sana- seurakunnan nuori Patrick Tiainen on joutunut helluntailaisen Juha Norolammen hyökkäyksen kohteeksi. Norolampi syyttää Tiaista ja Tiaisen seurakuntaa monista asioista, joihin en nyt halua puuttua. Vain siihen haluan nyt puuttua, että Norolampi syyttää Tiaista myös väärästä opetuksesta, koskien sitä, mikä Herramme Jeesus todella oli, maallisen elämänsä aikana. Tiainen oli näet opettanut omana näkemyksenään sitä, että inhimillisen elämänsä aikana Herramme Jeesus oli tehnyt kaikki voimatekonsa ihmisenä. Tämä Patrickin opetus oli Juha Norolammelle syy väärästä opetuksesta syyttämiseen, sillä helluntailaisena Juha uskoo kolmiyhteiseen Jumalaan, josta syystä hän ei voinut hyväksyä sellaista näkemystä, että Jeesus olisikin ollut inhimillisen elämänsä aikana vain pelkkä ihminen.
Voidaksemme jatkossa Juhan kanssa paremmin ymmärtää Patrick Tiaisen ilmeisen selvästi täysin raamatullista näkemystä, katsokaamme nyt lyhyesti apostolisen opetuksen sisältöä Jeesuksen historiasta. Ensiksi apostoli Paavalin kirjoittaman Filippiläiskirjeen toisen luvun jakeet 6 – 11. Tässä tekstissä Paavali kertoo, että ennen ihmiseksi tuloaan Jeesus oli alkuaan Isän Jumalan luona, ja hänellä itselläänkin oli tuolloin Jumalan muoto. Silti Jeesus ei katsonut saaliikseen olla Isän Jumalan kaltainen. Sen sijaan hän oli valmis ottamaan Isän Jumalan tahdosta orjan muodon. Tämä vaati häneltä itsensä tyhjentämistä Jumalan muodosta, ja tulemista ihmisten kaltaiseksi. Ja kun tämä tuli toteutetuksi, hänet ja havaittiin olemukseltaan sellaiseksi kuin ihminen. Ihmiseksi tullessaan hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, aina ristinkuolemaan asti. Alistuttuaan kuolemaan asti, Isä Jumala on sen tähden korottanut hänet korkealle, ja antanut hänelle uudelleen Herran eli Jumalan Pojan nimen ja kirkastetun aseman, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että jokaisen polven on tulevaisuudessa notkistuttava Jeesuksen nimeen, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.
Apostoli Paavali kertoo tästä samasta asiasta myös roomalaiskirjeensä alussa: 1 .- 4. Paavali kertoo omasta kutsumuksestaan apostoliksi, eli eroitetuksi julistamaan evankeliumia, jonka Jumalan on jo edeltä luvannut profeettojensa kautta pyhissä kirjoituksissa. Kysymyksessä on evankeliumi hänen Pojastaan Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme, joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä, mutta pyhyyden Hengen puolesta hänet on Paavalin mukaan kuolleista nousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa.
Se, että tekstin suomalaisen käännöksen ”asetettu”- sana on alkukielen ”horisthentos”- sanan oikea käännös, sen todistaa meille heprealaiskirjeen ensimmäisestä luvusta löytyvä teksti, eli jakeet 1 – 14.
Tässä tekstissä kirjoittava apostoli kertoo, että Jeesus on tullut ylösnousemuksensa jälkeisessä, eli taivaaseen Isän Jumalan luokse siirtymisensä tapahtumassa ”niin paljon enkeleitä suuremmaksi, kuin hänen tällöin perimänsä nimi on heidän nimeään jalompi. Tällöin näet Jeesus peri Isän Jumalan kuoleman tilasta herätettämänä ihmisenä Jumalan Pojan aseman, sillä Isä Jumala sanoi tällöin hänelle: ”Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.”
Koska ihmiset ovat enkeleitä halvempia, ja Jeesus, kuolleista herätettynä ja Isän luokse jälleen, asemaltaan Jumalan Pojaksi kirkastettuna, tuli uudelleen enkeleitä suuremmaksi, tämä todistaa, että ihmisenä maan päällä eläessään, hän oli todellakin todellinen ihminen.
Korinttolaiskirjeessän apostoli Paavali opettaakin, että Jeesuksesta tuli ylös taivaaseen noustuaan toinen Aadam, 1 Kor 15: 45 – 49. Ensimmäisessä Timoteus- kirjeessä Paavali opettaa: ”Jumala on yksi, yksi on myös välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Jeesus Kristus.” (2: 5).
Johanneksen evankeliumi alkaa mainnalla: ”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan luona.” (Jakeet 1-2). Tämä teksti nimittää Jumaliksi kahta eri henkilöä. Tämän Johanneksen ensimmäisen luvan jae 18 selittääkin, keistä noissa ensi jakeissa on kysymys: ”Jumalaa ei ole kukaan milloinkaan ole nähnyt. Ainutsyntyinen Jumala, joka on Isän rinnalla, on hänet ilmoittanut.” Jakeessa 14 Johannes kertookin saman asian, minka Paavalikin kertoi jo aikaisemmin Filippiläiskirjeessään. Nyt Johannes kertoo: ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me katselimme hänen kirkkauttaan, sellaista kirkkautta kuin ainutsyntyisellä Pojalla on Isältä, ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.”
Mitä apostolit näkivät Jeesusta katsellessaan, sitä he selostavat Apostolien tekstien kertomana. Apostolien teoista löytyy sekä Pietarin että Paavalin, kuten muittenkin saarnoja Jeesuksesta, Niitä en nyt kuitenkaan enää tähän lainaa, vaan laitan tähän ainoastaan Apostolien tekojen kohtia, joista Jeesuksen merkityksestä puhuttuja puheita löytyy:
Apt 2:14-36, 3:12-26, 4:8-12, 5:29-32, 7:2-53, 10:34-43, 11:4-18, 13:16-41, 14:15-17, 15:7-11,13-21, 17:22-31, 20:18-35, 21:37-40, 22:1-21, 24:16-21, 26:1-22.
Voidaksemme jatkossa Juhan kanssa paremmin ymmärtää Patrick Tiaisen ilmeisen selvästi täysin raamatullista näkemystä, katsokaamme nyt lyhyesti apostolisen opetuksen sisältöä Jeesuksen historiasta. Ensiksi apostoli Paavalin kirjoittaman Filippiläiskirjeen toisen luvun jakeet 6 – 11. Tässä tekstissä Paavali kertoo, että ennen ihmiseksi tuloaan Jeesus oli alkuaan Isän Jumalan luona, ja hänellä itselläänkin oli tuolloin Jumalan muoto. Silti Jeesus ei katsonut saaliikseen olla Isän Jumalan kaltainen. Sen sijaan hän oli valmis ottamaan Isän Jumalan tahdosta orjan muodon. Tämä vaati häneltä itsensä tyhjentämistä Jumalan muodosta, ja tulemista ihmisten kaltaiseksi. Ja kun tämä tuli toteutetuksi, hänet ja havaittiin olemukseltaan sellaiseksi kuin ihminen. Ihmiseksi tullessaan hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, aina ristinkuolemaan asti. Alistuttuaan kuolemaan asti, Isä Jumala on sen tähden korottanut hänet korkealle, ja antanut hänelle uudelleen Herran eli Jumalan Pojan nimen ja kirkastetun aseman, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että jokaisen polven on tulevaisuudessa notkistuttava Jeesuksen nimeen, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.
Apostoli Paavali kertoo tästä samasta asiasta myös roomalaiskirjeensä alussa: 1 .- 4. Paavali kertoo omasta kutsumuksestaan apostoliksi, eli eroitetuksi julistamaan evankeliumia, jonka Jumalan on jo edeltä luvannut profeettojensa kautta pyhissä kirjoituksissa. Kysymyksessä on evankeliumi hänen Pojastaan Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme, joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä, mutta pyhyyden Hengen puolesta hänet on Paavalin mukaan kuolleista nousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa.
Se, että tekstin suomalaisen käännöksen ”asetettu”- sana on alkukielen ”horisthentos”- sanan oikea käännös, sen todistaa meille heprealaiskirjeen ensimmäisestä luvusta löytyvä teksti, eli jakeet 1 – 14.
Tässä tekstissä kirjoittava apostoli kertoo, että Jeesus on tullut ylösnousemuksensa jälkeisessä, eli taivaaseen Isän Jumalan luokse siirtymisensä tapahtumassa ”niin paljon enkeleitä suuremmaksi, kuin hänen tällöin perimänsä nimi on heidän nimeään jalompi. Tällöin näet Jeesus peri Isän Jumalan kuoleman tilasta herätettämänä ihmisenä Jumalan Pojan aseman, sillä Isä Jumala sanoi tällöin hänelle: ”Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.”
Koska ihmiset ovat enkeleitä halvempia, ja Jeesus, kuolleista herätettynä ja Isän luokse jälleen, asemaltaan Jumalan Pojaksi kirkastettuna, tuli uudelleen enkeleitä suuremmaksi, tämä todistaa, että ihmisenä maan päällä eläessään, hän oli todellakin todellinen ihminen.
Korinttolaiskirjeessän apostoli Paavali opettaakin, että Jeesuksesta tuli ylös taivaaseen noustuaan toinen Aadam, 1 Kor 15: 45 – 49. Ensimmäisessä Timoteus- kirjeessä Paavali opettaa: ”Jumala on yksi, yksi on myös välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Jeesus Kristus.” (2: 5).
Johanneksen evankeliumi alkaa mainnalla: ”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan luona.” (Jakeet 1-2). Tämä teksti nimittää Jumaliksi kahta eri henkilöä. Tämän Johanneksen ensimmäisen luvan jae 18 selittääkin, keistä noissa ensi jakeissa on kysymys: ”Jumalaa ei ole kukaan milloinkaan ole nähnyt. Ainutsyntyinen Jumala, joka on Isän rinnalla, on hänet ilmoittanut.” Jakeessa 14 Johannes kertookin saman asian, minka Paavalikin kertoi jo aikaisemmin Filippiläiskirjeessään. Nyt Johannes kertoo: ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me katselimme hänen kirkkauttaan, sellaista kirkkautta kuin ainutsyntyisellä Pojalla on Isältä, ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.”
Mitä apostolit näkivät Jeesusta katsellessaan, sitä he selostavat Apostolien tekstien kertomana. Apostolien teoista löytyy sekä Pietarin että Paavalin, kuten muittenkin saarnoja Jeesuksesta, Niitä en nyt kuitenkaan enää tähän lainaa, vaan laitan tähän ainoastaan Apostolien tekojen kohtia, joista Jeesuksen merkityksestä puhuttuja puheita löytyy:
Apt 2:14-36, 3:12-26, 4:8-12, 5:29-32, 7:2-53, 10:34-43, 11:4-18, 13:16-41, 14:15-17, 15:7-11,13-21, 17:22-31, 20:18-35, 21:37-40, 22:1-21, 24:16-21, 26:1-22.
Vastaukset 75
Vanhimmat
TIEDOKSI:
Seurakunnan nimi on siis Uskon Sanan-srk eikä Elävän Sanan-srk.
"Word of Faith Church" - not "Living Word Church"
Norolampi on ilmeisesti "yksinäinen susi" tai ainakin "yksinäinen ratsastaja".
- Hän ei nauti oman seurakunnan luottamusta.
Kiitos Jumalalle,profeettana sain vahvistuksen,mitä taivas on minulle puhunut!
Kiitos, kun paljastit Elävä Sana -seurakuntien (ESY) opin. Ei ihme, että Patrick on ESYn syyskonferenssissa...
Mikähän pirun rohveetta se sinäkin olet. Lahkorohveetta.
Mikähän taivaankappale sulle puhuu? Jumala ei kulje juoruilemassa muiden asioista ympäri kristikuntaa. Kaikkivaltias ottaa itse puhutteluun ne, jotka sitä tarvitsevat.
Ja Jeesus oli ihan oikeasti ihminen ollessaan maan päällä, toki myös Jumala. Mutta ihmisenä Hän koki täällä kaiken. Tämän sanomisessa ei ole mitään vääräoppista. Väitän, että kyseessä on taas kerran tahallinen väärinkäsitys. Jostain syystä niitä syntyy, kun ei tykätä jostakin.
Nyt on nämä kaksi kommenttia minulle niin törkeitä,että miettikää pilkkaatteko Pyhää Henkeä!Naurettavaa puhua Jumalan juoruilemisesta.En ole ainoa jolle Jumala ilmoittaa asioita.Aikuistukaa!!
Ja Patrick nauttii Norolammen seurakunnan luottamusta?
Olet siis Kenosis-opin kannattaja.
https://ajankohtainen.wordpress.com/tag/kenosis-oppi/
Ei vain PT:n oppi ole pielessä, hän myös juopuu hengestä.
https://www.youtube.com/watch?v=cbFWnHD_WVI
1min jälkeen PT tuodaan lavalle...
Ja lisähuom. 'Jeesus oli olemukseltaan ihmisen kaltainen..' tark. Hän oli maallisen vaelluksensa ajan ulkoiselta olemukseltaan (habitus) lihaa, luuta ja verta! MUTTA Henkeään Hän ei jättänyt Isän Jumalan huomaan, eli JUMALANA Hän sovitti ihmisten synnit ITSENSÄ kanssa.
Tähän asiaan löytyy lähteet Raam33/38, niille joille ei Henki Itsessään valaise Totuutta .
Ja Veri, jossa oli Pyhä sovituksen voima..oli Jumalan Verta!
Seinäjoen helluntaiseurakunnalla ei ole enää kristillistä oppia, vaan se on siirtynyt valekarismaattiseen dominionismiin, kuten muutkin eksyttävät uskonsana/livetsord/torontolaishenkiset lahkot.
.
Siunausta.
Eihän siellä ole koskaan mitään ollutkaan!Itseriittoisia,narsistisia itsensäkehujia.Iso kallis kirkkokin piti saada ja nyt Närhi muka saa profetian suurimmasta kolehdista eräässä kokouksessa!Feikki.
Höpö höpö. M. Kallionpää oli Jumalan mies ja on edelleenkin. Hänen ollessa srk:n johtavana saarnaajana / pastorina, seurakunta sai väkevän Jumalan siunauksen.
Ylpeä,itseänsä täynnä oleva narsisti.Oikein lipevä näyttelijä.
Todella kiitollinen Seinäjoen helluntaiseurakunnasta!
Jeesus Kristus muuttaa ihmisten sydämiä, kun Häneltä sitä pyydetään.
Ei näissä karismaattisten uskovaisten touhuissa tunnu olevan sen enempää järkeä kuin uskosta osattomienkaan nykypäivänä... kaikki huoraa, toiset hengellisesti ja toiset lihallisesti.
Aloittaja on nyt hairahtunut tässä asiassa. Filippiläiskirjeessä puhutaa Jeesuksen muodosta. Jeesuksella oli Jumalan muoto mutta hän nöyrtyi ottamaan ihmisen muodon. Hän tyhjensi itsensä Jumalan muodosta, siis ulkoisesta olemuksesta ja otti orjan muodon, siis ihmisen ulkoisen olemuksen, luopumatta silti Jumaluudestaan. Raamatun kokonaisilmoituksen ja useiden kohtien perusteella Jeesus oli Jumala myös koko ihmisenä olemisensa ajan. Muuten ristin työ olisi ollut täysin turha. Ja mihin se Jeesuksen Jumaluus olisi jäänyt välillä odottelemaan? Jeesus on ikuinen Jumala. Kukaan pelkästään ihminen ei voisi sovittaa ihmiskunnan syntejä. Patrick opettaa että Jumala teki ihmeet vain ihmisenä, Pyhän Hengen voimalla ja muuten ihmeiden tekeminen olisi meille mahdotonta. Mutta emmehän me tee itse ihmeitä vaan Jumala meidän kauttamme. Jeesus teki ihmeet Jumaluudestansa käsin. Jeesus oli kyllä voideltu, mutta Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat yhtä.
Juuri näin! Norolampi puhuu oikeaa asiaa,tee PT oikaisu elämääsi,jos se enää on sinulle mahdollista..Jumalallehan kuitenkin on kaikki mahdollista,joten rukoilkaa te asioiden oikean laidan ymmärtävät,että tulisi terveeksi Tiainen uskossaan!
Aika usea on huomannut PT:n opettavan ohi Raamatun. Itse löysin samoja ongelmakohtia ennen kuin sain käsiini JN:n videot.
Into ei riitä, jos ei ole tietoa ja taitoa. Rukoillaan niiden puolesta, jotka ovat eksyneet PT:n oppiin ja mieltyneet siihen touhuun.
Kyllä. P.T itse saattaa olla eksynyt monien suurten nimien oppiin, kuten HBaker, RodneyHowBrow, David Herz, Benny Hinn ja kaikki suomalaisnimet, jotka ed.mainittuja rahtaavat. 7tv mukaanlukien!
Taas täytyy kirjoittaa,vaikka ajattelin,tää riittää,teidän kanssa sekoaa.Olen purkanut mieltäni hellarisiskoni takia,en itse ole uskis.Eli sisko on tätä Patricista puhunut ja varoitellut,joten katsoin,mikä terroristi hän on.Pikkupoika,eläväinen,ei tunnu vaaralliselta.Sisko pyysi katsomaan Norolammen videota että ymmärtäisin joten katsoin ymmärtääkseni jotain.Sanon suoraan ei uskovana,en ymmärrä,muuta kuin sen,tää ei ole normaalia!!Ei mitään rauhaa,rakkautta,iloa ole teidän touhussa!Tää alkuperäinen viesti kun tuli,alkoi panettelu.Kyllä olen onnellinen,ei tarvitse olla tällaisessa seurassa,voi lähteä luontoon,ottaa termariin kahvia,vain hiljaisuus ja rauha.Rakastatteko lähimmäistä?
Ja vielä,eikö Jumala ja Jeesus ole niin suuri ja voimallinen,että Hän itse omansa pysäyttää,ettei teidän tarvii 24 tuntia vuorokaudessa olla varottamassa!!Kuka haluaa tulla uskoon ,jos se noin mielipuolista on.No ,olen tavallinen duunari,ehkä teillä on korkeampi koulutus,joten en ymmärrä teitä.
Joskus viisaus näköjään tulee ei-uskovaisen tavallisen duunarin suusta. Ottakaa uskonveljet ja sisaret opiksi. Murheenmurtama on sisäistänyt Jumalasta sellaista, joka monella uskovalla näyttää olevan hakusessa.
Murheenmurtama!
Onhan se niin ihmeellistä, että Murheenmurtama murehtii uskovien syntejä metsässä kannolla istuen ja kahvia juoden;) Tämä "tavallinen duunari" näyttää myös kiinnostuneena lukeneen pitkän avauksen teologisine perusteluineen, ja jopa kuunnelleen Norolammen luennotkin.
Hatunnoston paikka tälle "ulkopuoliselle", joka ilmeisestikin, vaikkei siis ole itse uskossa, haluaa kannattaa Kokkolan Word of Faith -kirkkoa.
Jos rehellisesti sanotaan, niin tunnustan näkeväni Murheenmurtaman valeasun alta paljasjalkaisen karismaatikon, joka kömpelöin sanakääntein, asiaansa puolustaakseen, on valmis väliaikaisesti kieltämään vaikka oman uskonsa ja esiintymään ns. "ulkopuolisena". Mutta ehkäpä hänellekin tekee hyvää istua persuuksensa pihkaan ja viettää hetki hiljaisuudessa. Se saattaakin olla ainut mahdollisuus hänelle kohdata omat tuneensa, kun muutoin pitää olla aina hilpeydestä hihkuva.
Nyt olet todella,jos olet uskis,vain osoittanut uskomattomalle ihmiselle ,mikä itse olet!!Niin pilkkaavaa on tekstisi.Hänhän ei ole kannattanut ketään ,tuonut oman kantansa uskomattomana,johon hänellä on oikeus!Häpeä,voit todella kuolla nauruusi ja pilkkaamiseesi,missä vietät iäisyyteesi?Minä ainakin joudun omalta kohdaltani menemään itseeni.
Pelastuksen ilosanoma on kyllä tarpeeksi yksinkertainen, että sen kuulemma hullukin ymmärtää.
Sitten on tietysti oma lukunsa ne, jotka sitä vastustavat, ja he ovat niitä nykyajan antikristuksia, jotka tietoisesti pyrkivät väärentämään terveen opin ja tekemään siitä niin monimutkaista, että siinä menee helposti sekaisin, jos ei tunneta Raamatun Sanaa, eli kirjoituksia ja Jumalan voimaa.
Tässä lajissa juutalaiset fariseukset olivat omaa luokkaansa ja ovat edelleen siihen asti, kun se peitevaate poistetaan heidän silmiltään, joka estää heitä ymmärtämästä totuutta ja näkemästä messiastaan.
Murheenmurtamakin voi tulla elävään uskoon vain raittiin Sanan kuulemisen ja opetuksen kautta, eikä eksyttävien harhaoppien kautta, joita mm. Patrick Tiainen, sekä muut menestysteologit ja uusapostoliset epäterveet äärikarismaatikot levittävät.
Jos kuulet Jumalan kutsun sisimmässäsi, ja uskot, että Hän rakastaa sinua ja haluaa sinulle pelkkää hyvää ja pelastaa sinut iankaikkiseen elämään poikansa Jeesuksen Golgatan uhrikuoleman ja ylösnousemuksen kautta, niin avaa sydämesi hänelle, niin Hän tulee ja antaa sinulle voiman ja oikeuden syntyä uudesti ylhäältä Hänen lapsekseen, saamaan iankaikkisen perinnön, joka on varattuna jokaiselle lapselleen maailman perustamisesta lähtien.
Tämä on Jumalan lupaus ja tarkoitettu jokaiselle ihmiselle vastaanotettavaksi lapsenkaltaisen sydämenuskon kautta.
Juha Norolampi on tehnyt ansiokkaan ja hyvän työn purkaessaan Patrikin opetukset pala palalta Raamatun valossa. Tämä sekä suorat klipit Patrikin omista opetuksista ei jätä mitään epäilyksen varaan. Kyseessä on eri evankeliumi. Pisteenä iin päälle oli humaltunut saarnamies kieli poskella Bakerin sessiossa, vailla omaa kontrollia, väärässä hengessä.
Innokas saarnamies vie sydämiä näköjään harhaan nuoruuden palolla. Missä terve arviointi? Jälkeenpäin on turha selitellä tyhjäksi asioita, jotka kuitenkin opetusvideoillaan ilmaistaan. Kertoo vaan kokonaissekavuudesta, ei saarnailija näköjään oikein itsekään tiedä missä vesissä ui.
Oppi-isänsä Kenneth Hagin on kuitenkin selvääkin selvempi maamerkki. Jos kulmakivenä on harhaopettaja, josta helluntaiseurakunnatkin jo aikanaan sanoutuivat selvästi irti, kuinka tervettä voi tämän poikasen opetukset olla? Olisiko aika rauhoittua ja katsoa ne videot, joissa asia käydään läpi?
Elikkä yhteenveto,siitä kun olen näillä sivuilla vieraillut:samaa tunneköyhää touhua ,kuin siskonikin.Ei kiinnosta,sekoilkoon hurmoksissaan,saarnaajatautiset hakatkoon päähän raamatulla,ei kiitos tänne.
Murheenmurtama!
Kiitos käynnistä. Palaat siis takaisin omaan rooliisi karismaatikkona näyteltyäsi hetken "ei-uskovaista";) Yritys oli hyvä, mutta tekninen suoritus ja taiteellinen vaikutus jäivät ontumaan.
Siellä omiesi parissa on turvallista kiitellä Jumalaa siitä, ettet ole niin kuin esimerkiksi tuo tunneköyhä ja rakkaudeton siskosi.
Eikö olekin valtavaa!?
En ymmärrä pätkääkään sinun kommetistasi!Hänhän ei ole uskis,kuten hän sanoo.Mielestäni,jos olet uskis osoitat vain mitä itse olet!!Häpeä!!Näinhän se on,totuus tekee kipeää,mutta totuus on myöskin tekevä vapaaksi,jos itse haluaa.Varo ettet todella kuole nauruusi,sillä sekin on sinulla jonakin päivänä edessä,missä vietät iäisyytesi.
Patelle ei ryppyillä, karate mestari.
Tapelkaa keskenänne tosikristityt, niin Isi antaa karkkia!
Todellinen eksytys on siinä innossa, millä kristityt käyvät toistensa kimppuun. Oikeaoppisuus ja ylpeyden synti kulkevat käsi kädessä. Saatana sokaisee kristityt uskomaan, että he ovat muita uskovia repiessään oikealla asialla.
Eräs vanha ja viisas kristitty kerran sanoi: puhu enemmän sukulaisistasi Jumalalle, kuin Jumalasta sukulaisillesi. Tämä pätee kaikkiin asioihin, myös ns. eksyneisiin veljiin. Haukkumalla et tule heitä saamaan oikealle tielle. Eikä se edes ole sinun tehtäväsi, vaan Jumalan tehtävä.
Julkinen ryöpytys saa minkä tahansa yhteisön tiivistämään rivit. Ja ne, jotka eivät ole olleet yhteisöstä kiinnostuneita, ryhtyvät perehtymään asiaan. Eikä kukaan muuta mieltään siksi, että sinä haukut. Ja fiksummat huomaavat heti missä hengessä repostelijat liikkuvat.
Mikään ei ole niin säälittävää kuin se, että saarnaajat hyökkäävät toistensa kimppuun. Jokaisen saarnaajan puheita voi kritisoida, jos niitä alkaa oikein suurennuslasilla katsomaan. Kukaan ei ole puheessa täydellinen.
Jo on yksi pikkupoika saanut kristikunnan pahasti sekaisin? Mitäs jos antaisitte hänen kasvaa aikuiseksi. Hänen seurakuntalaisilleen on annettu aivot ja Jumala pystyy heille puhumaan siinä kuin teillekin. Ihmiset osaavat kävellä ulos, kun sen aika on.
On jopa normaalia, että ihmiset kasvavat ulos seurakunnasta, jossa ovat tulleet uskoon. Etenkin jos opetus on ollut seurakunnassa yksipuolista. Jumala pystyy pitämään huolen omistaan ja kasvattamaan heitä niiltä osin, kun Hän näkee tarpeelliseksi.
Kun ensin on viety kilteiltä hyväuskoisilta rahat? Kansalaisvelvollisuus estää kävelemästä ohi ja Jumala peittämästä silmät. Valoa kansalle, joka pimeydessä vaeltaa!
Tuntuu kummallisilta nämä hyökkäykset nuorta uskovaa kohtaan. PT siteeraa enemmän raamattua kuin moni muu ja perustelee opetuksensa raamutulla. Hänen kokouksissaan paranee sairaita. Rukouspalvelua on myös netin kautta, kaikki on ilmaista. Hän todella haluaa nähdä suomalaisten pelastuvan, minkä eteen moni kirkonmies ei tee mitään, ajavat kyllä homoavioliittojen edistämistä. Hankkikaa oma elämä niin ei tarvitse arvostella niitä, joilla se on.
Ilmaista tottakai, sillä kolehdista ei makseta veroja. Mitä elämää sellainen on, jossa ollaan riippuvaisia toisten elämistä? Pylväspyhimyksetkin ovat uskottavampia.
Mullekin tuli näky yöllä: inkkari! Pyöritteli silmiään kauhusta. Onko nyt tulossa viimein se maailmanloppu??? Inkojen maailmanloppu ei tullut, jehuvien ei tullut...
koska se oikein tulee???
Norolampi on joutunut syvään harhaan. se vie kadotukseen.
Perustelepas näkemyksesi. Tunnen kyseisen henkilön ja hän jos kuka janoaa totuutta ja aitoutta ja on rehellinen Jumalansa edessä.
Kun arvoitte toisten ihmisten opetusta, pitää pysyä opetuksen arvioinnissa ja niihin liittyvien ilmiöiden arvioinnissa Raamatun Sanalla. Piste. Me emme arvioi ihmisten ulkonäköä tai muuta häneen liittyvää, emmekä luokittele sitä, kuka pääsee ja minne kuoleman jälkeen. Sellainen arvostelu vie pohjan pois oikealta opetuksen arvioinnilta.
Olen sivusta seurannut näitä hellareiden keskusteluja,en ole Ph:saanut lupaa,mutta tänä aamuna kun luin nimim.nauruun kuolevan kommentit,koin nyt on aika.Hän törkeästi pilkkaa uskomatonta ihmistä.Hänen kommenttinsa on ei tasapainoisen ihmisen.Sinä mummik.et ole näissä keskusteluissa puuttunut,jos uskomatonta tai apua hakevia solvataan.Olen nähnyt ,kuinka nouset sotaan jos joku sanoo poikkisananJN:sta.En tiedä suhdettasi häneen,oletko hänen vaimo,muu sukulainen?Esim.Patrickin ulkonäköä on haukuttu ja muutenkin solvattu,et ole siihen puuttunut!En ole kallellaan kumpaakaan suuntaan,ei Patrickin,en Norolammen ja harhaisille sanon,olen se joka olen,en ole valehtelija,niinkuin täällä joku on.Ja vielä,samoin kuin murheenm.kirjoitti,eikö Jumala ole niin suuri,että Hän itse pysäyttää niinkuin Hän parhaaksi näkee .
Nimimerkille kipeätotuus:
Et ole Pyhän Hengen johdatuksessa.
.
Siunausta.
Täällähän varmaan suurin osa keskustelijoista on luterilaisia ja ei-uskovaisia jotka pilkkaavat hellareita. Ei tämä ole mikään hellareiden oma keskustelupalsta.
Ja sinäkö sen tiedät,oletko peräti Jumalaksi korottanut itsesi?
Kannattaa katsoa tämä linkki ja kommentoida vasta sitten.
https://www.youtube.com/watch?v=sPoQixUloZk
.
Ketkä korottavat itsensä saatanan tavoin jumaliksi? Eksyneelle ei mikään todiste ole riittävä, vain Jumala Armossaan voi armahtaa eksyneen.
.
Snl. 28:10,23 (KR1933/38)
10 Joka eksyttää oikeamielisiä pahalle tielle, se lankeaa omaan kuoppaansa; mutta nuhteettomat perivät onnen.
23 Joka toista nuhtelee, niinkuin minä neuvon, saa suosiota enemmän kuin se, joka kielellänsä liehakoitsee.
.
Siunausta.
Jokainen järkevä ihminen näkee,että tuossa kommentissani,jonka sanoit,en ole Pyhän h. johdatuksessa,on vain totuus!Oletko itse Norolampi eri nimim.?Sinun kommettisi,en ole Pyhän Hengen johdatuksessa on valhe.Siunauksen toivottaminen on pelkkää farisealaisuutta.
Nimimerkki kipeätotuus kirjoitit: "Jokainen järkevä ihminen näkee,että tuossa kommentissani,jonka sanoit,en ole Pyhän h. johdatuksessa,on vain totuus!"
.
Et ole Pyhän Hengen johdatuksessa, se on vain totuus.
.
Jumalan Siunaus on Jumalan muuttava läsnäolo elämässäsi. Toivon Sinun löytävän Raamatun eli Jumalan Sanan Totuuden ja Jeesuksen Kristuksen omakohtaisena pelastajanasi.
.
1.Piet. 3:9 (KR1933/38)
Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte.
.
Siunausta.
Kun kirjoitin eka kommenttini,kostinko pahaa pahalla?Kirjoitin mitä luin,kuinka uskomatonta pilkataan ja esitin mummille kysymyksen,johon sinä vastasit pilkallisesti.Itse sinä herjaat ja mitätöit uskoani!Itse teet sitä,mistä muita tuomitset!
Tässä tarkoitin KAIKKIA niitä, jotka kirjoittavat arvostelemalla ihmistä itseään, ei heidän opetustaan. Oli kohteena uskova tai ei-uskova. Itse taisit juuri syyllistyä väärään arvosteluun. Toistan: en hyväksy ihmistä itseään koskevaa arvostelua, koska jokainen meistä on oma persoona ja jokaisella on omat elämäntarinat taustalla.
Kyllä, olen sitä mieltä, että Norolammen opetus kestää Raamatun Sanalla koettelemisen, mutta Tiaisen opetus ei sitä kestä.
Kirjoitit:"En tiedä suhdettasi häneen,oletko hänen vaimo,muu sukulainen?" Nämä ovat juuri sellaisia kommentteja, joita en hyväksy. Ei kuulu sinulle kuka olen, niin kuin ei kuulu minulle kuka sinä olet.
Toivon, että ymmärrät mitä tarkoitan. Siunausta sinun elämääsi!
Niin. Minkäs Patrick Tiainen itse sille voi, kun on ihan laihan rotan näköinen?
Oikeesti,mihin väärään arvosteluun olen syyllistynyt!Tuossa eka kommentissa kysyin,miksi et ole kommentoinut,kun uskomattomia ja avuntarvitsijoita solvataan.Esim.tämä nimim.murheenmurtama ei arvostellut kenenkään persoonaa,hän yksinkertaisesti on täysin pihalla uskisten käytöksestä,johon todella tunsin kehotusta puuttua.Huomaatko ,mitä pilkkaa olen saanut.Jos tämä uskis lukee,mitä kuvittelet että hän ajattelee!En ole kiinnostunut näistä kahdesta,kumpi on oikeassa,N vai P.Jätän sen asian Jumalalle.Ja minä en hyväksy tällaista pilkkaa itseäni kohtaan,kun teen niin kuin oikeaksi koen puolustaessani uskomatonta!
Ja vielä,puutu nyt hyvänä kristittynä,kun Patrickia haukutaan rotaksi!!!Vai onko oikein?
Siis minun tulisi puuttua sellaiseen keskusteluun, johon en tunne tarvista puuttua? Minulla on kait oikeus keskustella siitä, mistä haluan? En ole sinua pilkannut, kerroin vain sen, mitä en hyväksy. Pyydän anteeksi, kun se loukkasi sinua. Ja sinulla on oikeus omaan mielipiteeseesi, jopa siitä, mitä teen tai en tee. Ihmettelen vain sinun tuohtumistasi....
Minulla on useita ystäviä ja sukulaisia, jotka ovat Tiaisen luomoissa. Minulla on hätä heistä, samoin kuin kaikista niistä, jotka ovat lumoutuneet Tiaisen eksyttävään opetukseen. Syynä se, että olen ollut itse samassa eksytyksessä ja kokenut todella vaikeita elämäntilanteita sen vuoksi, menettäen melkein uskonikin. Siksi varoitan ja tuon näitä esille.
Tätä taistelua on tehty jo Raamatun lehdillä ja se jatkuu yhä. Jokaisen on valittava puolensa niin kuin apostolitkin tekivät. Ja Jeesus sanoi, että jos ei ole Hänen puolellaan, on Häntä vastaan. (ajatus omin sanoin).
Ja,tuon viimeisen kehotuksen annoin mummelille ja hyvä olisi ,jos Norolampi ja nimim. 1.kor.1-8 osoittaisivat hyvyytensä.Siis nuhdelkaa nimim.Patrick.rotta rulettaa.Törkeä!!!!!!
Mielestäni olen ilmaissut mielipiteeni myös kyseiseen kommenttiin. En tiedä, etkö ymmärrä mitä kirjoitan vai etkö halua ymmärtää?
Ihmisen ulkoisiin vajavuuksiin tai muihin toissijaisiin asioihin puuttuvat vain trollit, valekarismaatikot ja Norolammen arvostelijat. En usko, että yksikään helluntailainen uskova on haukkunut Patrick Tiaisen ulkonäköä kuvailemallasi tavalla.
Foliohattuja jakavat trollit tahtovat viedä keskustelun Jumalan Sanan pohjalta tapahtuvasta keskustelusta harhateille. Mutta mukana on myös tahallista (keinotekoista) Patrickin "mukahaukkumista", joka kömpelyydessään on aivan samanlaista Patrick Tiaisen "uhriuttamista" kuin esikuvien kohdalla Yhdysvalloissa. Etkö oikeasti tunnista tätä marttyyrikikkaa? Suosittelen tutustumista historiaan, erityisesti vaikka Petri Mäkilän fanittamien henkilöiden...
.
Eli trollien haukkumiseen ignorointi on paras tapa reagoida.
Itse olen Patrickin ulkonäköä enemmän huolissani hänen käytöksestään, historia kun vaikuttaisi toistuvan...
.
1.Sam. 16:6-7 (KR1933/38)
6 Kun he sitten tulivat ja hän näki Eliabin, ajatteli hän: "Varmaan on nyt tässä Herran edessä hänen voideltunsa".
7 Mutta Herra sanoi Samuelille: "Älä katso hänen näköänsä äläkä kookasta vartaloansa, sillä minä olen hänet hyljännyt. Sillä ei ole, niinkuin ihminen näkee: ihminen näkee ulkomuodon, mutta Herra näkee sydämen."
.
Siunausta.
No,tämä on mennyt vähän överiksi,minun piti vain puuttua nimim.murheenmurtaman törkeään solvaamiseen.Tehtävä tuli täytettyä,vaikka totesit,ei ole Pyhästä hengestä!Minulla on rauha asian suhteen,jos tämä uskomaton joskus näitä lukee.Pilkkaamista sain osakseni,mutta jatkan eteenpäin vapaana.
Vielä kommentoin,katsoin Seinäj. hellareista ja oli tämä Patrick.Ei hän kyllä rotalta näyttänyt,hoikka oli,mutta parempi kuin ylensyönyt ja paisunut.Julistus oli ihan normaalia,ainakin tässä kokouksessa,ja olihan hän mennyt naimisiin kauniin naisen kanssa!Ei ihan helppoa ole vaimolle,kun miestä haukutaan rotaksi,jos hän näitä lukee,ei taida olla aikaa.Siunatkoon Herra heidän avioliittoa.
Pystytkö kommentoimaan positiivisesti myös Juha Norolampea ja hänen opetuksiaan?
.
Sananl. 27:2 (KR1933/38)
Kehukoon sinua toinen, ei oma suusi; vieras, eikä omat huulesi.
.
Siunausta.
En voi muuta kuin odottaa "kipeätotuus" vastausta.
Enhän minä mitään oppikysymyksiä mennyt katsomaan,katsoin,koska häntä sanottiin rotannäköiseksi.Olen jo sanonut ,en ole kummankaan puolella.Minulla on ihan oma tieni.En tuota sanal.paikkaa oikein ymmärrä,en mielestäni ole kehunut itseäni.Haluan olla vapaa uskovaisten väittelyistä.
Eli ei onnistu. Asia selvä.
.
Nimimerkki kipeätotuus kirjoitti: "Minulla on ihan oma tieni."
Juuri edellä mainitun syyn takia on tärkeä toivottaa siunausta eli elävän Jumalan, Jeesuksen Kristuksen, läsnäoloa elämääsi.
.
Joh. 14:6 (KR1933/38)
Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
.
Siunausta.
Kiitos,jos nyt jotain sanon,että on kaikilla hyvä mieli,Norolampi on yksi Herran palvelijoista niinkuin Patrick ja moni muu.Siunatkoon Herra kaikkia heitä.
Kovin samassa hengessä tuntuvat nimimerkit murheenmurtama ja kipeätotuus olevan. Ettei vain samasta henkilöstäkin olisi kyse. :)
Ja tämä valhe ja rienaus sen kun jatkuu!Tein sen ,minkä sain tehtäväkseni,mutta kun pahuus saa vallan,hän ei enää voi lopettaa.Samassa hengessä,mitähän tuokin tarkoittaa!!!!
Olen tästä vierestä seurannut kommenttejasi ja niiden henki on selvästi joku muu, kuin Pyhä Henki.
Marko_K taitaa olla oikeassa ainakin siinä, että samassa hengessä kirjoitatte, koska kummankaan kommenteissa ei tule esiin Pyhälle Hengelle ominaista rakkautta Raamatun Sanan totuutta kohtaan.
Herra antakoon valonsa loistaa sinunkin sydämesi sopukoihin, jotta saisit rakkautta Totuuteen.
Tässä mainiot videot, jotka antavat varoituksen Kokkolan Uskon Sana-seurakunnasta , jossa on torontolaisuus tyyppistä eksyttävää menoa ja opetusta. Tätä outoa sekoilumenoa kummine liikkeineen ja humalan kataisine tiloineen johtaa juurikin Patric Tiainen.
https://www.youtube.com/watch?v=y3BS98AaJms
https://www.youtube.com/watch?v=wOsEH-tNWlM
Suosittelen lämpimästi tutustumaan!
Jeesus Kristus sikisi Pyhästä Hengestä Neitsyt Marian kohdussa. Mt.1:20;
Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskelämme, ja me katselimme hänen KIRKKAUTTANSA, senkaltaista KIRKKAUTTA,kuin ainokaisella Pojalla on Isältä. Joh.1:1 ja 1:14.
Sitäpaitsi Johannes oli silminnäkija, Paavali ei.
Ihan vain mielenkiinnosta katsoin nettitv:stä Arctic North-tapahtuman alkutilaisuuden, jossa tämä Patrick piti puheen. Kylläpänhän oli raskas katsottava. Tuli vahva tunne, että tuo poika ei ole ihan terve. Käsittämätöntä, mihin jotkut hyväuskoiset voivat hurahtaa :(
Mutta monet ovat mielistyneet Patrickin! Siis mielistyneet!
Ei se mitenkään ihmeellistä ole.Tällaisten kuivien ja kalkkeutuneiden ukkojen sijasta hän tuo ......
Silloin kun kirjoitellaan asiasta, tässä tapaus Tiaisen opista, niin pitäisi pysyäkin siinä, eikä alkaa arvostelemaan hänen ulkonäköään tai muulla tavoin solvata itse henkilöä. Patrick on Jumalalle rakas, Kristus on kuollut hänenkin edestään ja meidän tulee rukoilla hänen puolestaan. Niin tekee Juha Norolampikin ja vielä enemmän varoittaessaan itse Patrickia eksymästä. Hän tekee kaiken avoimesti omalla nimellään, täällä vaan solvataan nimimerkkien takaa toinen toistaan. Se syö pohjan pois koko keskustelulta.
Juuri näin!