Eli onko kellää tietoa meneekö silmät pyörtyessä kiinni vai pysyykö koko ajan auki. Mahdollisesti "katsoo" ylös?
Pyörtyminen silmät
Mimi111
44714
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Väittäisin, että voi olla kummin päin vain. Tietysti kun menee taju, voisi miettiä myös tajunnan menetyksen syitä. Jos tilanteeseen liittyy kramppaamista tms, niin voi olla myös lyhyt epilepsiakohtaus. Ja silloin olisi paikallaan hakeutua neurologisiin tutkimuksiin. Eli sivustaseuraajilla ja auttajilla on merkitystä myös siinä, saadaanko oikea diagnoosi. Vanhemmalla ihmisellä voi olla aivoverenkiertohäiriö, joka voi enteillä aivohalvaustakin.
Tämän juurikin halusin tietää että voiko simät olla myös auki. Jostain olin saanut sellaisen käsityksen että menee kiinni.
Tapahtuneessa ei siis silmät menneet kiinni missään vaiheessa
Voi sanoa että yleensä silmät on kiinni, kun kyse on ihan vaan pyörtymisestä joka johtuu verenkierrosta. Kun silmät jää auki niin silloin se viittaa neurologiseen häiriöön, mitä se silloin on niin on taas asia erikseen. Vähän kaksi eri asiaa joissa kummassakin voi olla kyse vakavista asioista tai sitten ei.
Jos taas nyt tarkoitit sitä hetkeä kun pyörtyy niin kaippa ne silmät ja mikä vaan muu voi tehdä mitä vaan mutta se tila hetki sen pyörtymisen jälkeen, jos silmät tapittaa auki niin onko kyse epilepsiasta vai vakavasta aivotoimintojen häiriöstä, pyörtynyt siis yleensä silmät kiinni ihan järjestään.
Juu, sota juuri tarkoitin. En oikein usko et olisi pyärtyminen. Tutkimukset kesken mutta lääkärikirjoitti että ennemmin pyörtyminen