Ruotsalaisyhteisö ihaili muslimiopettajaa, kunnes

Ruotsalaisyhteisö ihaili muslimiopettajaa, kunnes selvisi mitä tämä kantoi laukussaan
Kyseinen muslimi oli työskennellyt opettajana samaan aikaan, kun oli hautonut hyytäviä suunnitelmiaan.
11.07.2016 20:44, 8272 lukukertaa

100% €200 asti 10 RealSpinniä Jack and the Beanstalkiin Bonuskoodilla: INSTA1

Monikulttuurisuutta ylistävät ruotsalaiset yllättyivät pahanpäiväisesti saadessaan selville, että heidän arvostamansa muslimiopettaja valmisti kaikessa rauhassa pommia terrori-iskua varten.

[​IMG]
Pidetty muslimiopettaja olikin terrori-iskua hautova islamisti.

20- vuotias opettajaharjoittelija pidätettiin jo helmikuussa hänen ollessaanpommintarvikeostoksilla.

Muslimiopettajan kodista löytyi myös ääri-islamilaista, erittäin häiritsevää materiaalia ja kävi ilmi, että mies suunnitteli omaa jihadihyökkäystä.

Mies oli hankkinut jo muun muassa painekattilan, valkaisuainetta, asetonia sekä muita ainesosiavalmistaakseen samanlaisen pommin kuin taannoisella Bostonin Maratonin pommittajilla oli. Pommi tappoi Bostonissa kuusi ja haavoitti yli 260 ihmistä vuonna 2013.

Syyttäjä Ewamari Häggkvist vahvistaa, että opettajan hankkiman materiaalin oli tarkoitus tappaa mahdollisimman monta ruotsalaista.

“Olemme takavarikoineet kuusi pulloa asetonia. Hä n on ostanut ainakin kolme pakkaustakuulalaakereita ja painekattilan. Hän osti myösjouluvalot, jotka toimivat paristoilla.”

“Lisäksi olemme löytäneet ilmastointiteippiä ja vanhanmallisen kännykän. Mies itse on sanonut ostaneensa kolme isoa pakkausta tulitikkuja. Nämä hän on ostanut tarkoituksenaan rakentaa pommi.”

[​IMG]
Nuori muslimiopettaja oli käynyt paikallisessa rautakaupassa ostoksilla.

Poliisi takavarikoi myös tietokoneita, joista selvisi miehen aktiivisuus pommintekosivuilla ja sisälsikeskusteluja, joissa mies kertoi toiveestaan tulla Allahin marttyyriksi.

Poliisilla ei kuitenkaan ole vielä tietoa siitä, missä ja milloin mies aikoi pommi-iskunsa suorittaa.

Asiasta on kertonut myös Aftonbladet.

Mies matkusti äskettäin Turkkiin ja Syyriaan liittyäkseen ISIS-järjestöön, mutta tuli joka kerran pidätetyksi. Ruotsin salainen poliisi SÄPO oli tietoinen miehen viimeisimmästä reissusta viime kesänä, muttei kiinnittänyt asiaan suurempaa huomiota.

[​IMG]
Poliisi löysi muslimiopettajan kantamasta laukusta väärennettyjä henkilöllisyystodistuksia, ilmastointiteippiä sekä muistitikkuja, joissa oli jihad-materiaalia.

“Hän sanoi haluavansa marttyyriksi. Tutkinnassa on selvinnyt, että hän oli ilmaissut muille haluavansa räjäyttää itsensä ja kuolla Jumalan nimessä ja että hän oli valmis tekemään jotain tälläista Ruotsissa… hän halusi tehdä jotakin vihollisiaan vastaan ISIS:n riveissä,” raportoiExpressen.

Syytetty itse väittää, että vaikkakin hän haluaa marttyyriksi uskonsa puolesta, hän ei olisi tehnyt sitä Ruotsissa, vaan jossakin muussa maassa. Tätä muuta maata hän ei kyennyt tarkentamaan.

Ruotsin poliisi on äskettäin pidättänyt neljä muuta ISIS:n kannattajaa, joilla oli hallussaan aseita, ammuksia sekä ISIS-propagandaa.

Lähde: Observatorial
2104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tällainen opettaja kannattaa viedä riittävän isolle aukiolle, kauas kaikesta, vyöttää riittävällä määrällä räjähteitä ja painaa laukaisinta! Näin autetaan häntä pääsemään marttyyriksi! Kun räjähteitä on riittävästi, marttyyrin osaset leviävät laajalle alalle ja ruokkivat isomman joukon haaskansyöjiä!! On edes jotakin hyötyä näistä ihmiskunnan vitsauksista!!

Äänestä

Muutaman sukupolven euroopassa passatuthan ne oikein on rarikalisoituneita jota ihtesä poksauttavat väkijoukossa, mussukat on uhka koko euroopalle ja kauhavallekin vaikkette sitä todenna.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aikapommeja kirjoitti:

Ruotsalaisyhteisö ihaili muslimiopettajaa, kunnes selvisi mitä tämä kantoi laukussaan
Kyseinen muslimi oli työskennellyt opettajana samaan aikaan, kun oli hautonut hyytäviä suunnitelmiaan.
11.07.2016 20:44, 8272 lukukertaa

100% €200 asti 10 RealSpinniä Jack and the Beanstalkiin Bonuskoodilla: INSTA1

Monikulttuurisuutta ylistävät ruotsalaiset yllättyivät pahanpäiväisesti saadessaan selville, että heidän arvostamansa muslimiopettaja valmisti kaikessa rauhassa pommia terrori-iskua varten.

[​IMG]
Pidetty muslimiopettaja olikin terrori-iskua hautova islamisti.

20- vuotias opettajaharjoittelija pidätettiin jo helmikuussa hänen ollessaanpommintarvikeostoksilla.

Muslimiopettajan kodista löytyi myös ääri-islamilaista, erittäin häiritsevää materiaalia ja kävi ilmi, että mies suunnitteli omaa jihadihyökkäystä.

Mies oli hankkinut jo muun muassa painekattilan, valkaisuainetta, asetonia sekä muita ainesosiavalmistaakseen samanlaisen pommin kuin taannoisella Bostonin Maratonin pommittajilla oli. Pommi tappoi Bostonissa kuusi ja haavoitti yli 260 ihmistä vuonna 2013.

Syyttäjä Ewamari Häggkvist vahvistaa, että opettajan hankkiman materiaalin oli tarkoitus tappaa mahdollisimman monta ruotsalaista.

“Olemme takavarikoineet kuusi pulloa asetonia. Hä n on ostanut ainakin kolme pakkaustakuulalaakereita ja painekattilan. Hän osti myösjouluvalot, jotka toimivat paristoilla.”

“Lisäksi olemme löytäneet ilmastointiteippiä ja vanhanmallisen kännykän. Mies itse on sanonut ostaneensa kolme isoa pakkausta tulitikkuja. Nämä hän on ostanut tarkoituksenaan rakentaa pommi.”

[​IMG]
Nuori muslimiopettaja oli käynyt paikallisessa rautakaupassa ostoksilla.

Poliisi takavarikoi myös tietokoneita, joista selvisi miehen aktiivisuus pommintekosivuilla ja sisälsikeskusteluja, joissa mies kertoi toiveestaan tulla Allahin marttyyriksi.

Poliisilla ei kuitenkaan ole vielä tietoa siitä, missä ja milloin mies aikoi pommi-iskunsa suorittaa.

Asiasta on kertonut myös Aftonbladet.

Mies matkusti äskettäin Turkkiin ja Syyriaan liittyäkseen ISIS-järjestöön, mutta tuli joka kerran pidätetyksi. Ruotsin salainen poliisi SÄPO oli tietoinen miehen viimeisimmästä reissusta viime kesänä, muttei kiinnittänyt asiaan suurempaa huomiota.

[​IMG]
Poliisi löysi muslimiopettajan kantamasta laukusta väärennettyjä henkilöllisyystodistuksia, ilmastointiteippiä sekä muistitikkuja, joissa oli jihad-materiaalia.

“Hän sanoi haluavansa marttyyriksi. Tutkinnassa on selvinnyt, että hän oli ilmaissut muille haluavansa räjäyttää itsensä ja kuolla Jumalan nimessä ja että hän oli valmis tekemään jotain tälläista Ruotsissa… hän halusi tehdä jotakin vihollisiaan vastaan ISIS:n riveissä,” raportoiExpressen.

Syytetty itse väittää, että vaikkakin hän haluaa marttyyriksi uskonsa puolesta, hän ei olisi tehnyt sitä Ruotsissa, vaan jossakin muussa maassa. Tätä muuta maata hän ei kyennyt tarkentamaan.

Ruotsin poliisi on äskettäin pidättänyt neljä muuta ISIS:n kannattajaa, joilla oli hallussaan aseita, ammuksia sekä ISIS-propagandaa.

Lähde: Observatorial

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu