Ensimmäinen kesä vaunu kanssa ja kokemukset eivät ole kovinkaan hääppöset, kun me kaksinmatkaavat joudumme maksamaan saman vrk-maksun kuin 9-henkinen uusioperhe. Miksi näin?
VÄÄÄRYYTTÄ
Ekakesä
31535
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Olen sitä mieltä että maksut kulutuksen mukaan ehdottomasti. Perusmaksu henkilöhinnat lisäksi. Perusmaksu voi olla pienehkö niin että hintataso pysyy kekimäärin entisellään . Itse en käytä esim. saunoja tai suihkuja, joten olettaisin että könttähintana en joudu niistä maksamaankaan. Ainut oikea tapa laskuttaa on kulutuksen mukainen maksuperuste.
Käytätkö potuntyhjennyspaikkaa, vai lorotatko vaununtakana tai lavuaariin?
ei ne urpot pysty niitä kakaroita elättämään tai kasvattamaan itse, muiden on hoidettava ne vahingot
Miksei aloittaja voi mennä hotelliin, niin voi maksaa pääluvun mukaan
Aloittja on aivan oikeassa. Jois jotkut haluavat siipeillä, sossu on teitä varten.
Todellinen ongelma on että telttapaikka maksaa suunnilleen yhtä paljon kuin matkailuauton paikka. Telttapaikka on muutaman neliön mutta paloturvallisuuden takia matkailuauto vie kolmen bussin tilan.
Telttapaikka on leirintäalueen paras business koska se on riistohinnoiteltu. Vaunupaikalla on sähkötolppa, asfaltti ja kolmen metrin levyinen puska-alue kun telttapaikka on muutaman neliön muhkurainen nurmi.
Se että telttailijoita kohdellaan näin huonosti johtuu siitä että leirintäalueet ovat kaupunkien ylläpitämiä eivätkä kaupungin virkamiehet ymmärrä mitään busineksesta ja hinnoitteluperusteista. Paljonkohan kaupungit tukevat karavaanareita telttailijoiden ja kaupunkilaisten pussista?
Telttailija lotraa ainakin yhtä paljon suihkussa eli käyttää alueen palveluja. Karavaanari tekee ruokansa vaunussa, mutta telttailijat käyttävät keittokatoksissa herkeämättä sekä sähköä että kaasua, mikä on kaikki pois alueen tuloksesta.
Telttailija on lisäksi kokematon tai jopa tyhmä, jos valitsee teltan alle tasaiselta nurmikolta sen muhkuraisimman paikan.
Älähän nyt yleistä. Kaikki leirintäalueet ei ole kaupungin omistamia, kaikilla leirintäalueilla ei ole vaunupaikoillakaan asfalttia eikä puskaita. Sähköstä vaunuilijakin maksaa erikseen joka paikassa. Sitäpaitsi ei kai kukaan halua telttaansa asfaltille laittaa; miten sen edes saisi kiinni siihen
Älä+viitsi+olla+tyhmä.+Telttailijat+maksavat+vaunupaikan+asfaltin+vaikka+eivät+sitä+käytä.+Telttailijat+eivät+käytä+edes+erikseen+rakennettua+vesipistettä+vaan+ottavat+vettä+keittiön+hanasta+alle+10%+mitä+vaunuilijat+käyttävät.
Tämän+lisäksi+telttailijat+eivät+käytä+septic-tankin+tyhjennysviemäriä+jonka+telttailijat+kuitenkin+maksavat.+Se+on+rakennettu+pelkästään+vaunuilijoiden+tarpeisiin.
Aivan oikein , että telttailijat maksavat myös vaunuilioiden kuluja
Niin, eihän persaukiset vaunuilijat voisikaan harrastaa muuten campinkia vaan joutuisivat löhöämään kotisohvalla.
Telttailijalla ei ole myöskään Rumatikkiä, eikä Pottua. Aromipesä saattaa olla matkassa.T. Palstavahtijoksu, Reinottaa.
Myös elämistä on maksettava niinkuin jo ulkomailla tehdään. Olen samaa mieltä kuin edellä, jokainen maksaa kulutuksen mukaan.
Mistä elämistä, saako kysyä?
Luulen että kyseessä on Jokisen Reinon "salatut elämät"!
Mitäs jos tekisitte 10 lasta. Mahtaa 9-lapsista perhettä potuttaa se teidän "ylimääräinen" siipeilijä.
Mistä tuollainen vinoutunut hintajärjestelmä onkin pesiytynyt varsinkin garavaanien oma-alueille?
Mikä on garavaanien oma-alue? Mikä ylipäätään on garavaani? Tarkoitatko ehkä Caravan alueita ja karavaanareita?
Vielä tuohon kieliongelmaani, mistäbäin mahtais saana vierasta takaapäin.T.Äininkiäleope..
Kaupallistuneilla SFC-alueillakin on jo henkilömaksut, mutta oikeilla karavaanareilla
ei sellaisia maksuja tunneta. Vuorokausi 15 € ja sähkönkulutus päälle, ja sillä saa valtavasti palveluja. Halpaa kuin saippua. Ryöstöalueet on erikseen. Niissä suurperheen vuorokausihinta lähentelee jo 50:ntä euroa.
Hyvä sieltä Joksun on Kuopiosta huudella, onko ryppyjä rakkaudessa Reinonsa kanssa, vai Rumatikistä simahtanut piirikortti?
Eikös ole aivan oikein, että suurporukan kustannuksetkin ovat ovat kulutuksen mukaiset? Ei ole oikein, että pienporukat joutuvat kustantamaan toistenkin aiheuttamia kustannuksia. Aina joku joutuu maksamaan. Ehkä edellä mainittu sossu-ajatus on vähäsen kärjistetty?
Mullapa on täällä Keskisuomessa Tonninpaikka 40 vuotta, ei maksa vessapaperiki eikä suihku mitään, melko halpaa. Lauantaisin tanssitaan muijankanssa ahkeraan.
Voi että, ei jukujukumaahankaan mennä koko suku yhdellä maksulla - jokaisesta maksetaan erikseen.
Miksi perheelliset eivät pysty maksamaan sen mukaan, mitä osaltaan aiheuttaa kustannuksia. Miksi muut joutuvat kustantamaan heidän kustannukset kokonaispotissa?
Meitä kun ei ole muita niin on varaa ostaa vironputeilejakin kun mennään Tuuriin Reinoni kanssa LMC kulkimellani
Mulla työkaveri sanoi aikanaan, että se maksaa kuka paneekin. Tuossa nyt säästää jos touhuaa sillä halvemmalla, eli Rumatikillä. Kyllä ne Vironputelitkin maksaa jos tarjoilee paljon naapureille.
Miksi et ota romanikerjäläisiä vaunuun kyytiin ja mukaan hoitamaan ruuanlaittoa kämppärille. Säästät näin päälukua kohti hinnassa ja voit saada pieniä palveluksia iltaisin romaninaisilta.
Me käytetään sfc-alueita eikä ole hlömaksuja. Meillä perushinta on 10-22e/yö sähköineen. Asfalttia ei vaunun alla useinkaan ole, eikä puskia väleissä. Mutta ruudut on. Turha on kitistä jos menee alueille jotka ottavat könttämaksun. Me taas emme halua hlömaksuja ja maksullisia grillipuita jne. En jaksa vaivata päätäni sillä että meidän 3hlön perhe maksaa saman kun naapuri jossa 6hlöä.
Hotellien pihoilla voi myös yöpyä ilmaiseksi, sähköluukut on usein auki.
Joka nussuttaa, se myös maksaa.
Meilläkin on kolme lasta (41 v, 39 v ja 35 v) ja odotamme könttähinnottelua.