Tälläkin palstalla hellitään unelmaa naisista yhtenäiset ominaispiirteet ja olemukset sisältävänä ryhmänä. Naiset-alkuisten väittämien ennakkoluuloisuus ja naurettavuus paljastuu kun korvaatte sanan "naiset " vaikkapa sanalla "miehet" tai "valkoiset" .
Miehet-naiset vastakkainasettelu on sokea , mustavalkoistava ja niin miesten ja naisten yhtäläisyydet kuin sukupuolten sisäiset erot ohittava(mitä yhteistä mahtaa olla Algerialaisella miestutkijahomolla ja Tony Halmeella?). Eri värit/sukupuolet/seksuaaliset suuntaumukset ovat sävyjen ja kulttuuristen tulkintojen jatkumo , joiden ääripäitä esim.valkoinen/ mies/ heteroseksuaalinen ei esiinny missään kulttuurissa puhtaassa muodossa sen paremmin värillä, biologialla kuin seksuaalisuudella(jotka ovat kaikki kulttuurisidonnaisia) mitattuna.
Miehet-naiset vastakkainasettelu on sokea , mustavalkoistava ja niin miesten ja naisten yhtäläisyydet kuin sukupuolten sisäiset erot ohittava(mitä yhteistä mahtaa olla Algerialaisella miestutkijahomolla ja Tony Halmeella?). Eri värit/sukupuolet/seksuaaliset suuntaumukset ovat sävyjen ja kulttuuristen tulkintojen jatkumo , joiden ääripäitä esim.valkoinen/ mies/ heteroseksuaalinen ei esiinny missään kulttuurissa puhtaassa muodossa sen paremmin värillä, biologialla kuin seksuaalisuudella(jotka ovat kaikki kulttuurisidonnaisia) mitattuna.
Vastaukset 34
Vanhimmat
mitä nuo pyhät yksinkertaisuudet ovat, yhteiskunnallisia rakenteita, miehen harjoittamaa sortoa, harhoja, taivaasta ilmoitettuja totuuksia, jos niitä kerran on, niin kai niitä johonkin tarvitaan, ehkä yksinkertaisuudet todellakin ovat pyhiä.., arvelee j.pukkila..
Ketä haittaa naisten mahdollinen yhtenäisyys?
Toivottavasti ei ketään. Kyse ei ollut yhteisyydentunteesta vaan essentialismista, olemusajattelusta, joka asettaa/olettaa tietyille ihmisryhmille kohtalonomaisen muuttumattoman kaikille yhteisen olemuksen jonkin ulkoisen tekijän esim. ikä, sukupuoli, rotu/etnisyys, kansallisuus,seksuaalinen suuntautuminen tms. perusteella, esim. epärationaaliset naiset, rahanahneet juutalaiset, laiskat mustat ja näin ollen estää leimattuihin ihmisryhmiin kuuluvien yksilöiden autonomian ja ihmisoikeuksien toteutumisen. Femistien, samoin kuin muidenkin ihmisoikeusaktivistien kamppailu käydään ensisijaisesti tällaisia ajatusrakennelmia ja ennakkoluuloja, ei ihmisiä vastaan. Väitin siis, ettei essentialismin mukaisia naisia ole ryhmänä olemassa sen paremmin kuin miehiä tai mustia . Tämän ajatusrakennelman typeryyden hedelmät vaikuttavat kuitenkin miljoonien yksilöiden elämään , työnsaantiin, taloudelliseen ja oikeudelliseen asemaan, eri tavalla eri alueilla. Siksi kamppailussa homofobiaa/seksismiä/rasismia/ikäsyrjintää vastaan on ja tuleekin olla monia eri suuntia ja käytäntöjä. Kullakin ihmisoikeusaktivistilla on vapaus valita oma tapansa politiikan toteuttamiseksi.
Mielestäni sitä voi olla negatiivisessa ja positiivisessa mielessä, mutta toki myös neutraalissa. Jos puhut rahanahneista juutalaisista, niin toki puhumme vähän eri tasoisista asioista. Minä nimenomaan haluan löytää yhteyksiä naisten välillä, ohuen ohuita kudelmia, joiden avulla saamme voimaa ja energiaa toinen toisistamme ja samalla opimme paljon itsestämme. Maailmassa on pirun kylmää seisoskella ypöyksinään, kovassa talvimyrskyssä keskellä jumalattoman suurta toria!
tyytyä vastaanottamaan voimaa vain naisilta? Parhaista ystävistä elämän varrella yli puolet on muoriskalla miehiä. Siis vain ystävistä. Olen Iriksen aloituskirjoituksen kanssa samaa mieltä siinä suhteessa, että minua myös häiritsee täällä usein esilletuleva jyrkkä kahtiajako miehiin ja naisiin.
Ensinnäkin sukupuolten välinen raja on hyvin häilyvä, ja saattaa jopa vaihtua joillakin lajeilla tarpeen mukaan, jne jne., samat hormonit, vain eri mittasuhteissa hyrräävät kummallakin. Monesti selitetty on tämä.
Toisekseen, kun seuraa näitä feministi-palstan vakiokirjoittajien kirjoituksia, niin aivan ikäänkuin pitäisivät miestä vihollisenaan. Miksi ihmeessä? Joskus tuntuu, että pitää olla melko heikko itsetunto, kun kokee parhaan turvansa uhkana, jota vastaan täytyy potkia. Tulee usein mieleen vanhemmilleen uhitteleva lapsi....
No onhan toki jonkinlaista kehitystäkin havaittavissa: vaikuttaisi kuin jöröjukka-kukka alkaisi pikkuhiljaa lämmetä iso-pepelle... Vaan on pepe kyllä miehen työn tehnytkin fiksuilla kommenteillaan!
Feminismikin pyrkii murtamaan sukupuolirooleja. Lähtöasetelmasta olemme samaa mieltä. Loppu onkin eri juttu.
Jos nykyisellään roolit erottavat miehet ja naiset omiin leireihinsä, niin murtautuminen rooleista lähentää miehet ja naiset toisiinsa.
En ole mitenkään miesvastainen tai kaipaa miehen turvaakaan, vaan mies on minulle tasavertainen ihminen siinä missä nainenkin.
Naisten yhteys ei ole uhka miehille tai miesmyönteisyydelleni.
Kun vertaat naista lapseen, joka uhittelee vanhemmalleen, niin samalla tuot esiin ajatuksen, jossa mies on naista korkeammalla, kehittyneempi ja erillinen. Eli itse korostat huomaamattasi naisen ja miehen eroja, vaikka toisaalla olet niitä vastaan.
Minun ja IP kirjoittelu ja yhteys ei mitenkään liity feministiseen aatemaailmaani, joka on vakaa ja järkkymätön. Myöskään IP ei muuta käsityksiään minun vuokseni.
Mitä ovat IP:n fiksut kommentit? Luulenpa hyvinkin, että sinä pidät eri kommentteja hyvänä kuin minä.
Halusin nähdä, että miten reagoit; olen harvinaisen tyytyväinen, reagoit fiksusti ja ilman ylilyöntejä! Totta on toinenkin juttu, varmaan me olemme ajattelultamme sen verran erilaisia, että emme pidä samoja kommentteja hyvinä.
Mitä esimerkiksi siihen mies/nainen suhteeseen tulee, niin itse en koe että meidän edes tarvitsisi olla täysin tasavertaisia siinä mielessä, mitä olen ymmärtänyt että feminismi tarkoittaa tasavertaisuudella. Tasapäisyyttä?
Koska en mielelläni puhu yläkäsitteillä, niin yritän selventää ajatuksiani (myös itselleni) lyhyillä väitelauseilla.
Lauseissa nainen = minä ja mies = mieheni.
Nainen päätti muuttaa paikkakuntaa. Mies tuli mukaan.
Kolme humalaista nuorta yritti viedä naisen käsilaukun. Mies ajoi ne tiehensä.
Nainen halusi saada uuden kodin. Mies teki sen hänelle.
Nainen haukkui miehen laiskaksi ja typeräksi. Mies sanoi minäkin rakastan sinua.
Nyt tuli muoriskalle kiire muihin hommiin, mutta jos JK ehdit, niin voisitko valmiiksi vähän analysoida minun psyykeäni. Palaan varmaan tunnin kuluttua. Pitää mennä, korjaan, haluan mennä tekemään miehelle lounaan, saapuu kohta töistään....
Koska työssä on kova hässäkkä.
Olet erittäin miesmyönteinen kirjoittaja. Onko sinulla hyviä suhteita naisiin? Miten koet naisten ystävyyden? Luotettavuuden? Yhteen hiileen puhaltamisen kyvyn ja tarpeen?
"Nainen haukkui miehen laiskaksi ja typeräksi. Mies sanoi minäkin rakastan sinua."
Täytyy sanoa, että sinulla on aikuinen mies rinnallasi, oikea tai kuvitteellinen. Mutta tuon yhden lauseesi perusteella voisi luulla sinua onnelliseksi. Onnittelen.
Anteeksi työpaikkahäiriköinti, itse olen parin päivän sairaslomalla kun flunssa vei äänen ihan kokonaan...
Juu olenkin onnellinen ja oikea on mies, on semmoinen tasapainoinen meillä suhde. Itse sinkoilen sinne tänne, vaivun murheen laaksoon vain singotakseni sieltä onnen kukkuloille, ja mies on kuin tavarajuna, hidas mutta varma... Voi kauhia mikä lörppö olen, asiaan.
Kyllä ovat jostain syystä jäneet vähemmälle naisystävät elämässäni, tai en lainkaan taida olla semmoista sydänystävä -tyyppiä. Oli nuorena muutama tärkeä, neljä nimeä tulee heti mieleen, sittemmin aikuisena ovat jääneet. En ole mielestäni kokenut tulleeni mitenkään petetyksi tai jääneeni toiseksi. Tällä hetkellä on yksi sellainen, jolle voin, korjaan, puhun jos haluan puhua kaikki asiat, mutta hän on fyysisesti etäämpänä, sähköpostin/puhelimen päässä. Yleisesti ottaen en ole ilmeisesti kokenut tarvetta omata naisystävä.
Niin, varmaan sitten olen miesmyönteinen. Olen aina ollut vähän raisu (hevostyttö, doberman-nainen, moottoripyöräilijä..)ja sitäpaitsi työskentelen miesvaltaisessa työpaikassa ja... Niin, totuus on varmaan, että ikinä en ole kokenut tulleeni syrjityksi tai sorretuksi sen takia että olen nainen, ja siksi minulla on enemmän sympatioita kuin antipatioita miehiä kohtaan. (Paitsi nyt muistin kaksi tapausta, siis syrjityksi tulemisen tuntemuksia, mutta en kehtaa kirjoittaa niitä, kun muutenkaan et varmaan ole kiinnostunut oikeasti, ainoastaan kohtelias, mistä kiitos tietty...)
Tämä myönteisyys ei suinkaan tarkoita, että minusta kaikki miehet olisivat fiksuja ja mukavia, viisaita, huumorintajuisia, älystä nyt puhumattakaan. Aivan kuin naisistakin, hädin tuskin puolet ylittävät keskivertoälykkyyden...
Ajattelen tätä mies/nais-tasa-arvo-asiaa ehkä enemmän siihen vanhan kansan malliin, joka (kuten noilla edellisen tekstin "lauseilla" yritin viestittää) voidaan kiteyttää lausahdukseen
"Olkoon vain mies lauman pää, vaan nainen sen pään käännyttää".
Monessa ne poikkeavat toisistaan. Kaikki eivät vaan pysty hyväksymään tätä tosiasiaa.
Sou? Mitäs vaikka poikkeavatkin? Poikkeaahan miesten ja naisten näkemykset keskenäänkin. Ihmisiä, Yksilöitähän tässä ollaan kaikki tyynni. Ja mitä useammat alkavat ajatella itse, sitä suurempi riski, että näitä "poikkeavia näkemyksiä" ilmaantuu lisää.. :)
Toisaalta ei ole ollenkaan kummallista, että mies ja nainen ovat samaa mieltä asioista. Tälläkin palstalla joidenkin mieskirjoittajien jotkut tekstit ovat olleet kuin omasta päästäni.. Eihän ole olemassakaan yhteistä "Naisen näkemystä" tai "Miehen näkemystä" kuin korkeintaan innostuneen "naisasiaklubin" huumaantuneessa keskustelussa.
En ole huomannut, tällä palstalla hellittävän naisten yhteisistä ominaispiirteistä. Etenkään feministikirjoittajien piirissä. Antifeministien väitekatekoriaan ns. normaali nainen kyllä kuuluu.
Toisaalta on varsin selvää, että tälle palstalle kirjoittavista feministeistä löytyy yhteisiä piirteitä. Feministit ovat kuitenkin kohtalaisen rajattu ryhmä, en kuitenkaan tarkoita kaikkien fem. olevan "samasta puusta veistettyjä".
Feministit ovat toisaalta taistelleet naisten normitusta vastaan, se on liikkeen perusideologian mukaista. Kuitenkin feministit käyttävät myös essentialismin keinoja esim. Ruotsissa. Normitetuksi tulevat silloin miehet esim. kaikki miehet ovat potentiaalisia raiskaajia, väkivaltaan parisuhteessa syyllistyviä jne... Keskustelu onkin tuottanut, alkuhämmästelyn jälkeen tuloksia. Strategia on luultavasti tarkoin harkittu, toisaalta essentialismin käyttäminen näinkin päin on aika ruma keino.
Keskustelua on toisaalta mahdoton käydä, ilman ihmisten tyypittämistä, etenkin jos keskustelun tavoitteena on olemusajattelun kritisoiminen. Sanonta: " Suvaitsevuuden summa on vakio" on mielettömyydessään aika osuva. Ihmiset hyväksivät tiettyjä ihmisryhmiä helpommin kuin toisia. Feministien suvaitsevuus ei useinkaan yltä uskovaisten ihmisten ominaispiirteiden huomioimiseen, heidät on helppo tyypittää patriarkaalisen rakenteen tukijoiksi. Rasismin vastustajat tyyppittelevät helposti rasistit tiettyyn katekoriaan kuuluviksi. Jokaisella ryhmällä on kuitenkin yksilöitä erilaisine ajatusmallineineen. Olemme kaikki oman maailmankuvamme vankeja. Elämänhallinta on toisaalta aika hankalaa, jos yleistämisestä olisi edes mahdollista kokonaan luopua.
Naturalistiseen virhepäättelyyn sortuminen on ikävä tilanne, mutta tuskinpa ruotsalaiset naiset sitä strategiana ovat suunnitelleet? On vain helppo ratkaisu lähteä hakemaan yhteistä vihollista. Keinoina voi sitten käyttää vaikka suoranaista valehtelua.
Kategorisointi ja essentialismi ei luonnollisestikaan sisälly feminismiin sosiaalisena teoriana vaan lähinnä poliittisen liikkeen toimintamallina, jossa tarkoitus pyhittää keinot (luultavasti kyse on kuitenkin vain tunnemaailman ylireagoinnista eikä tavoitteellisesta toiminnasta).
Vertaus rasismin vastustajista on sinulla kyllä hieman omituinen: "vastustajat tyyppittelevät helposti rasistit tiettyyn kategoriaan kuuluviksi". Rasismihan määritellään ideologiana, jossa koetaan oma rotu muita rotuja paremmaksi. Tarkoitatko, että rasistit kategorisoitaisiin lähinnä toiminnan attribuuttien perusteella?
Feminismejä ei mielestäni kategoriana yhdistä kuin ABSTRAKTIN tason ajatusmalli, joka sekin riippuu onko henkilö:
klassinen, moderni, kollektivistinen, postmoderni vai individualistinen feministi. Mihin ryhmään Tittelityy muuten luet itsesi?
Abstraktin tason ajatusmaailman perusteella(deduktio) on mielestäni turvallisempaa kategorisoida kuin toiminnallisten attribuuttien perusteella (induktio).
Enpä tiedä, kuinka rationaalisesti ruotsalaiset fem. ovat asiaa ajatelleet. Vihollisajattelu tuntuu kuitenkin kaukaa haetulta. Naapurimaa on varsin tasa-arvoinen yhteiskunta. Luulisin keskustelun lähteneen tarpeesta hieman ravistella pysähtynyttä yhteiskunta ilmapiiriä, näin etenkin perheväkivallan kohdalla.
Rasismin otin esimerkiksi siksi, koska on helppo vihata rasismia ja sitä myöten sitä aatesuuntaa kannattavia ihmisiä. Suvaitsemattomuutta on tämäkin, tosin tämän tyyppinen suvaitsemattomuus on yleisesti hyväksyttävämpää.
Feministeillä on enemmän yhdistäviä tekijöitä kuin naisilla keskimäärin, tästä kai voimme olla yhtämieltä? Rajaamalla vielä suomalaiset feministit yhteisiä tekijöitä löytyy lisää, riippumatta siitä millaisen aatesuunnan kannattaja henkilöt ovat. En ole koskaan määritellyt itseäni kuuluvaksi mihinkään ajatusmalliin, olen kai liian individualistinen liitettäväksi edes tähän ryhmään.
Ihmisiä kategorisoidaan monista lähtökohdista, tottakai ajatusmaailman perusteella tehtävä arvottaminen on turvallisempaa. Kuitenkin ihmiset luokitellaan helposti jo ensi tapaamisella, tällöin looginen päättely ei ole mahdollista. Intuitiivinen ihmisen luokittaminen on tavallista ja siihen syyllistyy jokainen.
Sinäkin myönnät Ruotsin varsin tasa-arvoisena yhteiskuntana. Eikö tälloin ole toiminnan takaamisen edellytyksenä tarvetta hakea kärjistyksiä ja vihollisajattelua. Vihollisajattelu on hyvin käytännöllinen väline (on se sitten suunniteltua tai ei). Yhteiskunnallisia muutoksia voidaan pyrkiä rakentamaan joko inkrementaalisesti pienen joukon voimin tai pyrkiä merkittäviin muutoksiin. Merkittäviä muutoksia haettaessa tarvitaan mukaan suuria massoja, koska pienen ydinjoukon resurssit eivät siihen riitä. Massat taas eivät lähde liikkeelle ilman varsin selkeitä epäkohtia (ts. jaksa vaivautua kiistelemään pikkuasioista), joten ydinjoukon täytyy rakentaa selkeä vastakkainasettelu näkökulmien välille. Toisin sanoen saada aikaan avoin konflikti eli:"he ovat vihollisiamme". Esimerkki on kenties hieman liioiteltu.
On hyvin helppo vihata vaikka mitä. Etenkin on helppoa vihata ideologioita, jotka eroavat omastamme. Ideologia on joko typerä tai sen vihaaminen saa meidät tuntemaan moraalista ylemmyyden tunnetta (yleisempää kuin luullaankaan).
Ainahan saman ideologian kannattajilla on enemmän yhteisiä ajatelmia kuin keskimäärin ihmisillä. Asiahan täysin selvä. Mihinkään eksplisiittiseen lokeroon itsensä lukeminen ei tunnu kenestäkään luontevalta, kuitenkin olemme kovin kärkkäitä kategorisoimaan toisia. Absurdi tilanne sinänsä, kun itsellämme on mahdollisuus käyttää tehokkaampia välineitä (ehkä se johtuu juuri tästä). Pitäisi varmaan kokeilla itseensä sitä induktiivista päättelyä; minkä alueen attribuutit minuun sopivat parhaiten.
Intuitiivinen ihmisten luokittelu on täysin humaania käytöstä, koska humaani käytös ei perustu rationaalisuuteen. Jos kuitenkin haluamme käsitellä entiteettien keskinäisiä relaatioita ja suhtautumisia järkevästi, on kategorisoinnin ja näin ollen entiteettien muodostumisien perustuttuva faktoihin. Emotionaalinen "kansankiihotus" valheiden, kärjistyksien ja törkeiden kategorisointien perusteella ei mielestäni ole oikea keino vaikkakin tehokas (historiassa mm. Hitler käytti näitä keinoja taitavasti).
PS. tunnustan että vertaus Hitleriin ei ollut soveliasta.
Keinotekoisten kärjistysten voimin tuskin mikään ideologia saa massoja liikkeelle, pikemminkin käy päinvastoin. Marginaalisten epäkohtien suurentelijat saavat nopeasti huuhaa-maineen, marttyyrius voi tietenkin tiivistää porukan omaa yhteishenkeä, muttei saa puolelleen massojen myötätuntoa. Mikäli todella on tarkoitus pyrkiä toteuttamaan käytännössä feministien tavoitteikseen julkistamia tasa-arvoideaaleja, on "vihollisajattelu" viho viimeinen strategia.
Kaikissa ismeissä on äärisuuntautumia, joiden kannatus on yleensä reaalisesti hyvin vähäistä, mutta ehkä äänekästä tai muuten huomiota herättävää. Media saattaa antaa niille melkoista julkisuutta kuriositeetin vuoksi, kauppa käy ja kansa nauraa. Tai suuttuu. Kieltämättä, huomioarvon herättäjinä kärjistäjillä voi olla myönteistäkin merkitystä havahduttajina.
Pohjoismaalaisten feministien enemmistö lienee kuitenkin kallistunut pragmaattisen tavoiteasettelun ja toiminnan kannalle, antagonistinen "vihollisajattelu" kuulostaa epätodellisen omituiselta. Puolet lähiomaisista, sukulaisista, puolet työkavereista, tutuista, puolet kansasta on miespuolista, eiköhän sellaisen määrän vihaaminen ole tosi haasteellinen homma ja "onnistuu" vain jotain poikkeuksellista kokeneille henkilöille? En sitten tiedä, onko misogynia yleisempää, tällä palstalla saa sellaisen vaikutelman, mutta oletan sen olevan tilastollista vinoumaa, palsta vetää puoleensa asian harrastajia.
Pohjoismaissa ei sukupuolittunut epätasa-arvo ole enää niin räikeää, että se saisi massat liikkeelle millään ilveellä tai ketään "rivifeministitavista" (joksi lasken itseni) marssille liput hulmuten. Asenteissa on korjattavaa ja ne muuttuvat hitaasti. Mutta muuttuvat. Tarvitaan puurtamista usein ehkä pieniltä näyttävien asioiden parissa, mutta laajalla rintamalla. Uhoaminen sopii paremmin tälle palstalle kuin kenenkään meidän arkeen.
Ohi teeman, mutta kommenttiisi liittyen: arvostan enemmän induktiivista päättelyä kuin deduktiivista. Jälkimmäinen johtaa mielestäni liian abstraktiin, teoretisoivaan, aksioomasta lähtevään todentamisvimmaan, joka voi rajata (tiedostamattomasti?) tarkastelualuetta aksioomaan sopivasti. No, tämä vaara on muissakin prosesseissa, ja hypoteesit ovat hyödyllisiä, pidän vain itse empirialähtöisestä lähestymistavasta, en erityisemmin välitä skolastiikasta.
Myönnän, Ruotsin olevan varsin tasa-arvoinen yhteiskunta, samoin on Suomi. Naisen asemaan liittyviä ongelmia on siitä huolimatta molemissa. Perheväkivallan kokeminen on pahimpia yksittäisiä naisen asemaan liittyviä ongelmia. Räväkkä vastakkainasettelu nosti ns. "kissan pöydälle" Ruotsissa.
Moraalista ylemmyyden tunnetta voi myös kokea kuulumalla johonkin ryhmään. Ryhmän antama tuki ja teorioiden valikoiminen siten, että ne tukevat omaa viitekehystä. Antavat tunteen moraalisesta ylemmyydestä, vihollista ei silloin välttämättä tarvita. Useilla uskonnollisilla ryhmillä on tämän tyyppinen, "meillä on oikea totuus" ajatusmalli, miksei myös joillan fem. ryhmillä.
Itsensä kategorisoimista hankaloittaa se, että itsetuntemus on yleensä niin syvälle menevää, ettei rehellisyyden nimissä voi sovittaa ajatusmaailmaansa mihinkään tarkoin rajattuun ideologiaan. Toisten ryhmittäminen on huomattavasti helpompaa, sitä ei rajoita useinkaan liika tietämys -pikemminkin päinvastoin. Ihmisten lokerointi harvoin perustuu faktoihin. Tietoa olessa riittävästi käy määrittely jossain mielessä tarpeettomaksi. Luokittelu on eräs tapa suhtautua itselle vieraisiin asioihin, epäratioonalinen mutta inhimillinen. Uusi/outo/vieras asia tai ihminen tuntuu tutummalta jos sen voi sijoittaa johonkin kontekstiin.
Kansankiihotuksen apuna ihmisryhmien lajittelu on varsin toimiva vielä nykyisinkin. Ruandan tapahtumat ovat tästä ikävänä esimerkkinä.
Ihmiset ovat myös harvoin rationaalisia silloin jos he ovat itseään syvästi liikuttavan asian kanssa tekemisissä. Voisihan perheväkivallan yleisyyden paljastuminen Ruotsissa aiheuttaa voimakkaan vastareaktion, ehkä keskustelun syitä voisi myös lähteä avamaan tästä lähtökohdasta.
Et siis pidä skolastiikasta (Tuomas Akvinolainen kääntyy haudassaan). Et toisin sanoen pidä tieteiden ja kristinuskon yhdistämisestä (en tosin kyllä minäkään) ;)
On tilanteita, joissa deduktiivinen päättely antaa huomattavasti validimmat tulokset kuin induktiivinen päättely. Ajatellaan ideologiaa: Jos ihminen luokittelee itsensä rasistiksi, on todennäköistä että hän ei tule toimeen erilaisten etnisten vähemmistöjen kanssa (deduktio). Mikäli hän on kalju ja pitää sotahistoriasta, saattaa hän hyvinkin tulla toimeen näiden henkilöiden kanssa (induktiivinen päättely attribuuttien perusteella antaisi todennäköisesti virheellisen lopputuloksen ja).Esimerkki oli hivenen kärjistetty, mutta ymmärät varmaan ajatuksen.
"Vihollisajattelua" ei kannata ottaa kirjaimellisesti. Argumentoin lähinnä voimakkaasta vastakkainasettelusta, jossa haetaan vahvoja antiteesejä jopa valheiden keinoin.
"Useilla uskonnollisilla ryhmillä on tämän tyyppinen, "meillä on oikea totuus" ajatusmalli, miksei myös joillan fem. ryhmillä?"
- Uskonnollinen ryhmä on suljettu järjestelmä, jolla ei välttämättä ole tarvetta yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Teismit (vaikkakaan jumalan ei tarvitse olla henkilöitynyt) ja ideologiat lisäksi eroavat toisistaan niin tavoitteiltaan kuin lähtökohdiltaan, eikä niitä voi verrata keskenään.
Ryhmä ei synnytä moraalista ylemmyyden tunnetta, se vahvistaa sitä tavalla, jossa ryhmän ulkopuoliset jäsenet leimataan moraalisesti vajaavaisiksi.
Vihaa ja muita emootioita tarvitaan, jotta "epäkohdat" kärjistyisivät sekä ryhmän koko ja motivaatio kasvaisi. Kun "epäkohdat" on korjattu, ryhmän uusista jäsenistä (jotka jaksavat olla mukana vain räikeimmissä tapauksissa) luovutaan tai muussa tapauksessa joudutaan KEHITTÄMÄÄN uusi "epäkohta".
Olet samaa mieltä kanssani kategorisoinnin vaikeudesta/helppoudesta. Yksittäistä henkilöä suurempien entiteettien tulisi mielestäni kuitenkin toimia rationaalisesti kategorisoidessaan muita. Pyrkimys itsensä kategorisoimiseen saattaa muuten olla aika opettavaistakin.
Yhteisö on enemmän kuin yksilöidensä summa. Yhteisöiltä pitäisi vaatia rationalisuutta suuremmissa määrin kuin yksilöiltä. Miten yhteisö muutenkaan voi sovittaa yksilöiden tunnemaailman yhteen? Yritetäänkö laskea tunteiden keskiarvoa vai huomioidaanko vain johtajien tunteet?
Mää myönnän kaiken. Kumpikin metodi on ihailun arvoinen :). Väittely niiden keskinäisestä paremmuudesta on ikuisuusaihe, mutta tavallaan ei enää muodissa. Vai onko? Skolastiikkaan viittasin viisasteluna, oppineiden sivistyneen teoreettisena verbaalimiekkailuna ratkaisemattomista (tai epäoleellisista) aiheista, joista 99,9% ihmiskunnasta ei piittaa tuon taivaallista. Hauskaa kun vedit viittauksen alkulähteilleen ja Tuomakseen asti, olinkin unohtanut kyseisen oppineen tyyten.
Muistaakseni T.A ei ollut pahimmasta päästä, oman aikansa järki-ihmisiä? Levätköön luunsa. Sitä paitsi, naisella on sielu! (Taivaaseen pääsystä ei varmuutta).
Uskonnolliset järjestelmät ovat aina pyrkineet vuorovaikutukseen yhteiskunnan kanssa. Pyrkimykset ovat viime aikoina vain lisääntyneet. Yhdysvaltojen nouseva moralismi ja EU:ssa käyty keskustelu perustuslakiin lisättävästä kristillisen uskon asemasta riittänevät esimerkiksi. Tuskin islamilaisen fundamentalismin nousua tarvitsee vielä lisätä?
Epäkohtien löytymiseen ei tarvita vihaa, ongelmien ratkaisuyrityksissäkin viha on harvoin hedelmällinen. Minusta on luontevaa verrata feministisiä järjestöjä etujärjestöihin ja/tai puolueisiin. Yhteiskunnalliset vaikutusmekanismit ovat feministeillä lähinnä verrattavissa etujärjestötoimintaan, jolloin vastakkain asettelua toki syntyy - vihasta puhuminen kuitenkin vaikuttaa liioittelevalta. Ryhmään kuuluminen jo sinänsä aiheuttaa moraalista ylemmyyttä, toisten leimaamista epäkelvoiksi ei tarvita. Ryhmän antama tuki on voimakas ja kun ihmisillä ryhmän sisällä on saman tyyppinen arvomaailma, syntyy helposti tunne yhteisöllisyydestä. Yhteisöllisyyden kokeminen on ihmiselle tärkeää.
Ryhmät eivät ole kovinkaan rationaalisia arvioidessaan toisia ryhmittymiä. Missä on olemassa liittoutuma, jonka vetämät johtopäätökset toisista ryhmistä kestäisivät kriittisen tarkastelun, etenkin jos kyseessä oleva ryhmittymä edustaa toisen tyyppisiä arvoja? Miksi toisaalta täytyisikään, etujärjestöt tarvitsevat jonkinasteista polarisaatiota toimiakseen.
Yhteisöt ovat varsin pitkälle muodostamiensa kompromissien summa. Mitä tiiviimmästä yhteisöstä on kyse, sitä tärkeämpää on saavutettu yksimielisyys. Feministinen aatesuuntaus ei ole yhtenäinen. Feministeihin kuuluu hyvin monenlaisia ihmisiä, joita yhdistää ainoastaan huoli naisen yhteiskunnallisesta asemasta. Rationaalisuuden tai edes yksimielisyyden vaade on mahdoton. Toisaalta monipuolinen järjestörakenne antaa feministeille myös suuremman painoarvon yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Hajanaisen järjestörakenteen vuoksi syntyy myös keskenään jopa ristiriitaisia kannanottoja. Feministinen liike on varsin erikoinen yhteenliittymä, voisipa jopa kliseenomaisesti sanoa: "Ristiriitainen kuten nainen"
Varsinkin viimeinen kappaleesi: allekirjoitan, niin säästyy vaiva kirjoittaa itse.
Heti kun kuulen väitteen naisten ristiriitaisuudesta, niin itselleni herää kysymys, että miksi juuri mukamas nainen on ristiriitainen. Mielestäni mies on yhtä lailla sitä, mutta mitä oikeastaan on ristiriitaisuus.
Samasta asiasta kaksi PÄINVASTAISTA näkemystä samalta henkilöltä?
Henkilökohtaisesti ajattelen, että näkemys syntyy siitä, mistä kohtaa kutakin asiaa lähtee tarkastelemaan. Lähtökohtia on monia ja tarkastelun tulos voi poiketa kovastikin. Mutta lopullinen näkemys syntyy vasta näiden kaikkien tulosten summasta.
Toisaalta ei kai kukaan ihminen näin objektiivinen ja tarkkaavainen jaksa olla, joten syntyy vaikutelma, että ihminen on ristiriitainen.
Muuten allekirjoitan näkemyksesi feministien erilaisuudesta järjestön sisällä. (Aatteen sisällä.)
Käsitin tuossa maininnassa "ristiriitaisuudesta" itsevarmaa itseironiaa.
Ihminen yleensäkin on ristiriitainen.
Luulenpa, että naiset ovat valmiimpia pohtimaan ristiriitaisuuksia (esim. rooliodotukset naisten kohdalla, työ/koti, ulkonen kauneus/henkinen ja älyllinen kyky...) kuin miehet. Herättäneekö yhteiskunnallisen elämän ristiriitaisuuksien edessä oleminen naisissa vähemmän kauhua ja enemmän ratkaisuhalua? Hirmuisesti on ponnisteltu ja ratkaistu viimeisen sadan vuoden aikana!
Ja joskus tuntuu, että mies lopettaa keskustelun juuri siinä vaiheessa, kun häneltä kysytään, että onko hän nyt vähän ristiriitainen.
Mietinkin lisätessäni tuon loppukevennyksen, joudunko selittelemään tarkoitusperiäni. Huolimatta siitä mainitsin käyttäväni klisettä. Naiseuteen liitetään usein epäjohdonmukaisuus, näin varsinkin yleisessä kielenkäytössä. Lähinnä siksi otin käsitteen feminismiin liittyvästä ristiriitaisuudesta ja yhdistin sen perinteiseen käsitykseen naiseuden olemuksesta. Tarkoitus oli vetää kirjoitelman yhteenveto kevennyksen muodossa.
Ristiriitaisuutta voi myös olla silloin, jos mielipiteet eivät ole keskenään päinvastaisia. Asioita voi tarkastella monelta suunnalta. On olemassa toisistaan poikkevia näkökantoja, jotka riippuvat tarkastelunäkökulmasta. Usein katsotaan naisten pystyvän helpommin näkemään erilaisia tarkastelukulmia, jolloin syntyy mielikuva ristiriitaisesta lähestymistavasta. Äidit esimerkiksi näkevät omat kasvatusmenetelmänsä oikeina, lasten vastakkaiset mielipiteet ovat helposti myöskin ymmärettävissä. Syntyy tilanne, jolloin ollaan eri mieltä ja molemmat ovat omalla tavallaan oikeassa. Tällaisten arkipäivän ristiriitatilanteiden ratkojina naiset ovat varsin taitavia, usein kompromissi löytyy.
Monelta suunnalta asioita pohdittaessa harvoin löytyy yhtä totuutta, ellei olla matemaattisten tieteiden kanssa tekemisissä. Ihmiset ovat monimutkaisia sukupuolestaan riippumatta.
Kun puhutaan naissukupuolen "ristiriitaisuudesta", negatiivinen vivahde sanalle on selviö.
Kun puhutaan esim. taidemaalari van Goghin tai uskonpuhdistaja Lutherin ristiriitaisudesta, ihastellaan henkilöiden henkisiä voimavaroja, mielikuvitusta, luovuutta.
On aika käsittää naisten "ristiriitaisuus" positiivisena seikkana!
Kun asioita pohtii monelta suunnalta, niin eikö olekin lopputuloksena, ei yksi totuus, vaan paras mahdollinen ratkaisu, jossa myös henkilö itse joutuu tekemään kompromisseja omien päätelmiensä suhteen.
Tuo äiti-lapsi juttu kuvastaa mielestäni naisten luovaa kykyä hyvin. Näinen kykenee ja uskaltaa kyseeenalaistaa myös omat näkemyksensä. Mutta JOSKUS pitäisi myös osata olla tekemättä kompromisseja ja tässä mielestäni naiset ovat aika huonoja.
Kevennykset ovat hyviä ja minä onneton tarvitsen tosikkona noita hymiötä. :D
Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Kyky nähdä asoita monelta kannalta ja ymmärtää myös vastapuolen näkemysten oikeellisuus on voimavara. Feministisen liikkee painoarvoa selvästi myös lisää, erilaisten ryhmien mahtuminen saman kattojärjestön alle. Ymmärettävää toisaalta on myös ihmisten ihmettely, ellei feministisen liikkeen sisäistä hajanaisuutta ymmäretä. Hupaisa on vaatimus, joiden mukaan pitäisi irtisanoutua milloin mistäkin ajatusrakennelmasta. Feministisen liikkeen historiassa ole yksimielisyyteen koskaan tarmokkaasti pyritty. Naisten kyky kestää erilaisuutta on hyvä ja tämä taipumus näkyy heidän järjestöissään. Ristiriitojen sieto ja niiden olemassa olo on todellakin voimavara.
Neitsyyden menettäminen ei merkitse viattomuuden menetystä. Äitiys ei merkitse aukotonta "aikuisuutta", supernaiseutta. Lapsettomuus ei merkitse invaliditeettia. Huoruus ei merkitse kakkosluokan ihmisarvoa. Valittu selibaatti ei ole ohituskaista taivaaseen. Kuinka moni allekirjoittaa nämä kaikki?
Meidän naisten elämänkaarissa (yhdenkin naisen elämä voi olla tosi vaihteleva) voi olla monenlaisia vaiheita, joita kaikkia toinen sukupuoli - ja myös me naiset itse teemme niin - arvottaa, ja joille se antaa hyväksyvän/hylkäävän arvion sanallisesti ja kohtelulla.
Naissukupuolen "ristiriitaisuus" on myös ja nimenomaan ei-naisten ongelma. Kun naiset eivät pysykään "karsinoissaan" (neitsyyden aiemmin menettänyt kauhistuu, jos hänet raiskataan; äiti hermostuu perusteellisesti täysin toivottujen tenaviensa kanssa; fysiologisten ongelmien takia lapseton on aivan tyytyväinen elämänsä...), toitotetaan, etteivät naiset tiedä, mitä haluavat!
Naisiin liitetyt ominaisuudet ovat usein keskenään ristiriitaisia. Naisellisuuteen liitettävä sivellisyyden vaatimus on esimerkkinä mielenkiintoinen. Parisuhteessa olisi hyvä olla seksuaalisesti aktiivinen, helposti tyydytettävissä, ehdottomasti yksiavioinen, mielikuvituksellinen, vaihtelun haluinen, ei liian vaativa, joskus myös aloitteita tekevä, ei liian innokas, arvostelua kestävä, ei kuitenkaan arvosteleva,jne.. Yleisesti naisen seksuaalisuus on hämmentävä ja osittain vieläkin yhteiskunnan säätelemä.
Naisiin liitetään todella jännittäviä odotuksia, toisaalta he tarvitsevat miesten huolenpitoa, toisaalta he synnyttävät lapset, hoitavat lapsensa, kotinsa, työnsä, lähisukulaisensa sairauden yllättäessä ja pysyvät kaiken keskellä sievinä ja huoliteltuina. Naisten sanotaan olevan ristiriitaisia, mitä mieltä pitäisi olla heihin kohdistetuista odotuksista?
Kun nyt joku on tehnyt vakaan päätöksen, että naiset ovat semmoisia ja tämmöisiä ja kun tämä joku tapaa naisen, joka ei olekaan semmoinen ja tämmöinen, niin loogisesti hän kutsuukin naista ristiriitaiseksi!
.. on sukeutunut kiintoisa keskusteluketju. Täytyi käydä kuittaamassa, vaikkei omaa lisättävää aiheeseen olekaan.
Kiitokset keskustelijoille pohdituista ja ajatuksia herättävistä kommenteista.
Tämän jälkeen tekee kyllä mieli mennä filosofian kertauskurssille.
En ole itsekään essentialismista vapaa. Toivottavasti essentialismini on edes joskus strategista , mahdollisimman monen naisyksilön ihmisoikeuskamppailua hyödyttävää.