Edeltäjämme Homo erectus käveli jo samalla tavalla kuin me n.1,5 miljoonaa vuotta sitten:
https://www.sciencedaily.com/releases/2016/07/160712110444.htm
Tutkijat pystyivät päättelemään noista Keniasta löydetyistä n.1,5 miljoonaa vuotta vanhoista Homo erectuksen jalanjäljistä paitsi tuon samanlaisen kävelytyylin kanssamme, mikä kertoo samanlaisesta jalkojemme anatomiasta ja toiminnasta, myös Homo erectuksen sosiaalisuutta: useat miespuolisten yksilöiden jalanjäljet yhdessä viittaavat miesten väliseen sovussa elämiseen ja yhteistyöhön, mikä on harvinaisempaa muilla kädellisillä.
Ja kuten jälleen havaitsemme, tiede ei tue kreationismia millään tavoin, vaan joka ikinen uusikin tiedeuutinen vahvistaa sen tosiasian, että olemme kehittyneet evoluutiolla.
Lisätietoa evoluutiostamme
17
211
Vastaukset
- IlkimyksenUutispalvelu
Tuosta jalanjälkikuvasta tehnee Mark5 päätelmän, että nuokin olivat nykyihmisiä. Lisäksi hän muistuttaa, että kukaan ei ollut näkemässä jne.
- Epäjumalienkieltäjä
Jyrbä taas tekee H. Erectucsen jalanjäljistä päätelmän, että ne on tehnyt joku nykyihmisen rotu ja H. Erectucsen jalan luista hän tekee päätelmän, että kyseessä on selvä marakatti.
- Krevokki
Sinä käytät evoluutiota sen todistamiseen, ettei Jumalaa ole? Mutta eikö sielläkin vain Jumala kehittynyt ja kehittänyt? Ateisti yrittäisi taas änkyttää, "mutta eihän Jumala ole kukaan"? Kuka on Jumala, kyselkääpä sitä itseltänne?
Kuka on jumala?
Sinä uskonharhainen itse olet luonut jumalasi omaksi kuvaksesi. Tuon ainutlaatuisen jumalan ainoa asuinpaikka sijoittuu korviesi väliin. Skismat uskonharhaisten keskuudessa johtuvat jokaisen korvienvälin erilaisuudesta.
Erityisesti uskonharhaisen tulee muistaa, että se korvienväliepäjumala ei juurikaan voi vaikuttaa todelliseen maailmaan, jos isäntäeliönä toimiva uskonharhainen istuu peilin edessä ja pitää molemmilla käsillä korvistaan kiinni.- Epäjumalienkieltäjä
<<Sinä käytät evoluutiota sen todistamiseen, ettei Jumalaa ole?>>
Ihmisen kehityshistoria todistaa vain sen, että ihmistä ei luotu, vaan olemme kehittyneet muiden kädellisten kanssa yhteisestä kantamuodosta.
Jos tämä tieteen tulos ja todellisuus on ristiriidassa uskontosi kanssa, niin korjaa uskontoasi. Uskonto on perinteisesti ollut eri kentällä kuin tiede. Uskonnolla on pyritty vastaamaan (enemmän tai vähemmän onnistuneesti) sellaisiin kysymyksiin, johon tutkimus, järki ja logiikka ei pysty vastaamaan. Jos uskonto tungetaan luonnontieteen kentälle, niin uskonto muuttuu yksinkertaisesti valheelliseksi väitteeksi. Uskonto joka sisältää luonnontieteellisiä hypoteeseja voidaan todistaa vääräksi. "Sinä käytät evoluutiota sen todistamiseen, ettei Jumalaa ole?"
En suinkaan. Kyllä sinun Aki pitäisi tietää, että uskon Jumalaan.
"Mutta eikö sielläkin vain Jumala kehittynyt ja kehittänyt? Ateisti yrittäisi taas änkyttää, "mutta eihän Jumala ole kukaan"? Kuka on Jumala, kyselkääpä sitä itseltänne?"
Jaah.- kysympä.vaam
moloch_horridus kirjoitti:
"Sinä käytät evoluutiota sen todistamiseen, ettei Jumalaa ole?"
En suinkaan. Kyllä sinun Aki pitäisi tietää, että uskon Jumalaan.
"Mutta eikö sielläkin vain Jumala kehittynyt ja kehittänyt? Ateisti yrittäisi taas änkyttää, "mutta eihän Jumala ole kukaan"? Kuka on Jumala, kyselkääpä sitä itseltänne?"
Jaah."En suinkaan. Kyllä sinun Aki pitäisi tietää, että uskon Jumalaan."
Onko uskosi todellista? kysympä.vaam kirjoitti:
"En suinkaan. Kyllä sinun Aki pitäisi tietää, että uskon Jumalaan."
Onko uskosi todellista?Juu, on.
- A.Teisti
moloch_horridus kirjoitti:
Juu, on.
Mutta kun uskonnosta sekaisin oleva umpiluupäinen kreationisti ei voi käsittää tilannetta, että joku sananaikaisesti sekä uskoo Jumalaan että on evoluutioteorian kannattaja... :)
Sitä se sairas fundamentalismi tuottaa...
- juyhyjyuy
Tuttua aivopiereksintää Molocilta, hehe.
Siis kun löytyy ihmisen kaltaista kävelyä niin se onkin merkki erilaisuudesta, eheheh.
Vitsi noita evokki-idiootteja Kiinnostava kivikausidokumentti on Yle Areenassa vielä 25 päivää:
http://areena.yle.fi/1-2357129
Uudet löydöt eivät tälläkään kertaa kaada evoluutioteoriaa (eivätkä edes kretujen valmiiksi pötköllään olevaa evo-oppia) vaan uusi tieto täydentää vanhaa.- sinne.ollaan.menossa
Pian tiede joutuu tunnustamaan sen tosiasian, että dinosaurukset ja ihminen elivätkin samaan aikaan!
"Pian tiede joutuu tunnustamaan sen tosiasian, että dinosaurukset ja ihminen elivätkin samaan aikaan!"
Jos nyt lintuja ei lasketa dinosauruksiksi, vaikka ne niistä ovat peräisin, niin missä tuollainen havainto nykyaikana elävistä dinosauruksista on tehty?- IlkimyksenEsiäidinSerkku
moloch_horridus kirjoitti:
"Pian tiede joutuu tunnustamaan sen tosiasian, että dinosaurukset ja ihminen elivätkin samaan aikaan!"
Jos nyt lintuja ei lasketa dinosauruksiksi, vaikka ne niistä ovat peräisin, niin missä tuollainen havainto nykyaikana elävistä dinosauruksista on tehty?Taisi olla elokuvasovitus Arthur Conan Doylen kirjasta Kadonnut maailma. :-)
- Vitun.erektus.69
Mummos on vitun erektus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1411795
- 1131405
- 1691232
Maailmanlaajuinen tietokone ongelma?
Kuinka systeemit voidaan rakentaa niin että yksi tietokone ongelma vaikuttaa miljardin ihmisen elämään jopa viikkokausia881227- 851048
- 1941007
- 97933
- 39849
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt76818Venäjä lähettää 480 tuhannen sotilaan armeijan Suomen rajalle
Miten Suomessa vastataan Venäjän uhkaan sotilaallisesti191783