Suomi tulessa

Miika Hukan v. 2010 näkemä näky

Olin v. 2010 rukouslenkillä. Yhtäkkiä eteeni tuli näky pellosta, joka on täysin tulessa. Kun menin lähemmäksi näin, että roihun ympärillä oli seurakunnan saarnaajia aivan ymmällään. Näyssä itselleni sanottiin, että kyseessä oli eksytyksen tuli.

Tämän jälkeen sain käskyn Herralta heittää liekkeihin seitsemän ämpärillistä vettä, jotta se sammuisi. Olin kuitenkin epävarma asian toimivuudesta, koska roihu oli valtava. Kuitenkin yllätyksekseni huomasin, että kun toimin Jumalan Sanan mukaan, niin eksytyksen roihu sammui. Eteeni kuitenkin paljastui hirvittävä näky. Tuhkan keskellä oli paljon uskovien saarnaajien ruumiita.

Jatkoin matkaa ja näin toisen ilmestyksen, jossa minulle näytettiin vesisäiliö, joka oli täynnä sameaa likaisen näköistä vettä. Minulle sanottiin, että tehtäväni on tyhjentää säiliö ja täyttää se kirkkaalla puhtaalla vedellä.

Elämme aikaa, jossa Jumalan Sanan arvostus menettää merkitystään. Koin nämä näyt Jumalan puheena itselleni Sanan ehdottomasta tärkeydestä. Ilman Jumalan Sanan ehdotonta perustusta maamme täyttyy eksytyksen roihuista, jotka nyt ovat täällä.

Kuitenkin rohkaisevaa on se, että Jumalan Sanassa on voima sammuttaa eksytyksen liekit, vaikka se tuli tuntuisi kuinka voimakkaalta tahansa. Tämä on valtava rohkaisu ainakin itselleni.

Toiseksi samea vesi kuvastaa myös nimenomaan kylmää uskonnollista Sanan julistusta ilman Jeesusta ja veren eläväksi tekevää voimaa. Siksi sain käskyn kaataa samean veden kokonaan pois ja täyttää astian Jumalan Sanan kirkkaalla ja puhtaalla vedellä. Jumala tahtoo, että me tyhjenemme kaikesta ulkokultaisuudesta ja penseydestä. Vasta silloin Hän voi meitä käyttää.

http://www.suomitulessa.fi/

10

269

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • Seurakuntani johtaja mainostaa tätä ynnä muuta samankaltaista. Ilman muuta pitäisi erota tällaisesta, mutta mihin sitten menisin?

        Koko Suomen Siion on totaalisen tolaltaan.


      • 123098734
        BlackBerryWay kirjoitti:

        Seurakuntani johtaja mainostaa tätä ynnä muuta samankaltaista. Ilman muuta pitäisi erota tällaisesta, mutta mihin sitten menisin?

        Koko Suomen Siion on totaalisen tolaltaan.

        Ei ihan koko Suomen siion ole totaalisesti tolaltaan. Jumalalla on AINA ollut uskollisten joukko, joka ei kumartele Baalien alttareilla! Elia-profeettakin kyllä oli aika pessimistinen, Room 11: 2-5.

        Jumalalle ei merkitse niinkään Määrä vaan Laatu! Gideonilla oli alkuun liikaa väkeä 32 000 miestä. Herra sanoi, liikaa! Sitten jäi 10 000 ja sekin väki testattiin. Lopuksi oli 300 jäljellä. Siis alle 1 % alkuperäisestä. Ja sillä porukalla voitto tuli!

        Tuom 7. luku

        Ei väellä eikä voimalla!


      • 123098734 kirjoitti:

        Ei ihan koko Suomen siion ole totaalisesti tolaltaan. Jumalalla on AINA ollut uskollisten joukko, joka ei kumartele Baalien alttareilla! Elia-profeettakin kyllä oli aika pessimistinen, Room 11: 2-5.

        Jumalalle ei merkitse niinkään Määrä vaan Laatu! Gideonilla oli alkuun liikaa väkeä 32 000 miestä. Herra sanoi, liikaa! Sitten jäi 10 000 ja sekin väki testattiin. Lopuksi oli 300 jäljellä. Siis alle 1 % alkuperäisestä. Ja sillä porukalla voitto tuli!

        Tuom 7. luku

        Ei väellä eikä voimalla!

        Suositteletko jotain seurakuntaa vai irtokivenä pyörimistä?


    • Jarmo__EiKirj

      Sanonpahan vaan että kohta tulee aika jolloin yksikään ei tunnusta ainoatakaan kirkkoa. Siinä ajassaon vain peniä ja vielä pienempiä seurakuntayhteisöjä ja niitä on joka puolella. Kaikille on valjennut se ettei mihinkään kuuluminen ketään pelasta.

    • hyvä-jarmo

      Tuossa Jarmon puheessa on ytyä! Niin se menee!!!

    • Jos aloittajalla intoa ja taitoa riittää, niin harkitse Raama- ja rukouspiirin perustamista.

      Muuten tuo seurakuntakysymys riippuu mahdollisuudesta ja halukkuudesta liikkua, ja missä päin Suomea asuu.

      Oletko käynyt esim.Luther-säätiön tai SLEY:n tilaisuuksissa ?

    • Herran-lauma

      Käytäntö osoittaa, että Herra itse kokoaa lampaansa, Jeesuksen ympärille, ei suuntien mukaan. Niinkuin aloituksessa jo näkyy, katoavat IHmisten Tekemät raja-aidat ja uskovat yhdistyvät Herraan. Uusia suuntia ei ole tarpeen perustaa, niitä on jo tarpeeksi. Vanha suunta: alkuseurakunnan malli on toimiva! Apt 2:44-27
      Herran lampaat!

    • jatul

      Alotuksesta tuli mieleen norjalaisnaisen näky v.1968 jossa :"tilalle tulee toista laatua oleva julistus, jonkinlainen onnelisuutta tavoitteleva kristillisyys"... Uskoisin että tässä tarkoitetaan sitä mistä Jeesus puhuu raamatussa sanoilla "ulkokultaisuus"(puolueellisuus)..." kavahtakaa ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden että he teitä katselisivat"..

    • Kirjakääröt

      Luuk.12:49. Biblia. Minä tulin sytyttämään tulta maan päälle, ja minä tahdon, vaan että se jo palais?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      58
      1616
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      364
      1151
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      133
      924
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      13
      742
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      622
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      598
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      548
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      45
      529
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      45
      462
    Aihe