lipitor :(

Mieheni sai sydänkohtauksen vajaa vuosi sitten.Kolestroli oli tuolloin 6,2.Sydänkohtauksen jälkeen kolestroli pustosi jo sairaalassa 3,5:een.Mistä tämä johtuu?
Triglyseriinit olivat alle 1.Ei muita sairauksia kuin sepelvaltimotauti,lievä sellainen.Suonet ei olleet kovin kalkkeutuneet.Pallolaajennuksen jälkeen annettiin 6 lääkettä.Niissä on ollut kestämistä, lähinnä sivuvaikutuksissa.Sydämessä ei kuitenkaan ole jäänyt mitään vaurioita kohtauksesta.
Kolestroli oli eilen vielä3,7, ldl 2,3.Hdl 1,1.Trig.1,28, vaikka vuosi on kulunut.Kolestrolilääkitys ei ole muuttanut arvoja mihinkään suuntaan sairaalasta pääsyn jälkeen.Lipitor on aiheuttanut impotenttia, huonoa oloa, ruokahaluttomuutta, ja masennusta.Niinpä mieheni jätti 2 viikkoa sitten kolestrolilääkkeen omatoimisesti pois.Hän syö rasvaisia kaloja nyt 3x viikossa, eikä syö kovia rasvoja kuin nimeksi.
Kysyn, oisko mitään mieltäsyödä kolestrolilääkettä, kun kolestroli on noin hyvä? Lääke on määrätty loppuiäksi.Tosin lääkäri keskussairaalassa mietti, määrääkö kolestrolilääkkeen, vai ei.Määräsi sen kuitenkin silloin kun hän pääsi kohtauksen jälkeen kotiin.
Sairaanhoitaja sanoi eilen tuloksia hakiessani, että nämähän ovat tosi hyvät arvot.
0160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


vaimo kirjoitti:

Mieheni sai sydänkohtauksen vajaa vuosi sitten.Kolestroli oli tuolloin 6,2.Sydänkohtauksen jälkeen kolestroli pustosi jo sairaalassa 3,5:een.Mistä tämä johtuu?
Triglyseriinit olivat alle 1.Ei muita sairauksia kuin sepelvaltimotauti,lievä sellainen.Suonet ei olleet kovin kalkkeutuneet.Pallolaajennuksen jälkeen annettiin 6 lääkettä.Niissä on ollut kestämistä, lähinnä sivuvaikutuksissa.Sydämessä ei kuitenkaan ole jäänyt mitään vaurioita kohtauksesta.
Kolestroli oli eilen vielä3,7, ldl 2,3.Hdl 1,1.Trig.1,28, vaikka vuosi on kulunut.Kolestrolilääkitys ei ole muuttanut arvoja mihinkään suuntaan sairaalasta pääsyn jälkeen.Lipitor on aiheuttanut impotenttia, huonoa oloa, ruokahaluttomuutta, ja masennusta.Niinpä mieheni jätti 2 viikkoa sitten kolestrolilääkkeen omatoimisesti pois.Hän syö rasvaisia kaloja nyt 3x viikossa, eikä syö kovia rasvoja kuin nimeksi.
Kysyn, oisko mitään mieltäsyödä kolestrolilääkettä, kun kolestroli on noin hyvä? Lääke on määrätty loppuiäksi.Tosin lääkäri keskussairaalassa mietti, määrääkö kolestrolilääkkeen, vai ei.Määräsi sen kuitenkin silloin kun hän pääsi kohtauksen jälkeen kotiin.
Sairaanhoitaja sanoi eilen tuloksia hakiessani, että nämähän ovat tosi hyvät arvot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu