Olen kokenut elämässä niin paljon kaikkea paskaa, että en enää vuosiin ole kyennyt tuntemaan yhtään mitään vaikka nuorempana olin hyvinkin tunteellinen ihminen. Oikeastaan mikään ei yllätä eikä hetkauta minua mitenkään. En myöskään pelkää kuolemaa pidän itsestään selvyytenä, että joskus tulee lähtö eikä sille mitään voi.
Olen myös omasta mielestäni nähnyt ja kokenut kaiken järkevän mitä elämässä voi kokea ainakin kaikki tärkeimmät jutut vaikka en kaikkea ole saanut ja kokenut.
Ainoat tunteet mitä oikeastaan olen yli pariin vuoteen kokenut ovat ärtymys ja viha tai sitten lienä pelko kontrollin menettämisestä. Yleensä nekin ovat kuitenkin ikäänkuin sellaisia vaimeita kaukaa tulevia tunteita ei mitään sellaista mitä nuorempana koin. En edes muista koska olisin hävennyt mitään mitä olen tehnyt tai katunut, rakastanut mitään, pelännyt kovasti. Vaikka en koe olevani masentunut jollain tavalla olen palanut loppuun.
Olen myös omasta mielestäni nähnyt ja kokenut kaiken järkevän mitä elämässä voi kokea ainakin kaikki tärkeimmät jutut vaikka en kaikkea ole saanut ja kokenut.
Ainoat tunteet mitä oikeastaan olen yli pariin vuoteen kokenut ovat ärtymys ja viha tai sitten lienä pelko kontrollin menettämisestä. Yleensä nekin ovat kuitenkin ikäänkuin sellaisia vaimeita kaukaa tulevia tunteita ei mitään sellaista mitä nuorempana koin. En edes muista koska olisin hävennyt mitään mitä olen tehnyt tai katunut, rakastanut mitään, pelännyt kovasti. Vaikka en koe olevani masentunut jollain tavalla olen palanut loppuun.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sinun kannattaisi puhua enemmän noista kokemuksista ja myös vihasta. Kyllä traumoista voi vapautua ja saada vielä normaalin elämän.
Samoin. Näennäisesti olen tyytyväinen elämään, mutta tunteet eivät oikeastaan tyytyväisyyttä syvemmälle mene.
Olen huomannut, että jokainen läheisen kuolema on leikannut palan sisimmästäni. Veljeni ja lukuisten rakkaiden ystävien menetyksen jälkeen olen kuin tyhjä kuori. Varjo siitä, mitä joskus olin.
Ei sitä terapia korjaa. Sellaisessakin olen joskus käynyt, mutta terapeutin mielestä kaikki on kunnossa. Enhän ole masentunut eikä minua suoranaisesti vaivaa mikään. Kaikki menee oikeastaan hyvin - en vain tunne mitään.
Elämä on kuitenkin elettävä, muiden vuoksi.
Olen myös traumatisoitunut jo lapsuudesta lähtien. Koko elämä pelkkää paskaa ollut, muutamaa hyvää hetkeä lukuunottamatta.Ei minullekaan mitkään terapiat auta enää. En myöskään koe muuta kuin masennusta, surua ja muuta huonoa oloa. Iloita en osaa enää ollenkaan. Jostain asiasta saatan tuntea iloa, mutta se hetki haihtuu nopeasti pois ja tulee perusolotila päälle. En oikeastaan odota enään muuta kuin kuolemaa ja luulen, että se tuleekin lähiaikoina. En ole halunnut tälläistä elämää, enkä oikeastaan itse ole voinut vaikuttaa tapahtuneisiin asioihin.