KOK-EVA: Maahanmuutto kaksinkertaistettava!!!
Suomen työllisyysaste jää pysyvästi liian alhaiselle tasolle, ellei ulkomailta saada reilusti lisää työikäistä väkeä, arvioidaan kokoomuslaisesta Elinkeinoelämän Valtuuskunnan EVAn tilaamassa raportissa.
analyysi Tulevaisuuden tekijät maalaa synkän kuvan suomalaisesta työstä. Viimeksi kuluneiden 25 vuoden aikana työllisten määrä ei ole kasvanut käytännössä lainkaan, vaikka väestöä on tullut puolisen miljoonaa lisää. Työllisyysaste on vajonnut 69 prosenttiin, kun kestävän talouden kannalta sen pitäisi olla 75 prosenttia.
Tänään julkistetussa raportissa todetaan, että eläkeläisten ja työttömien määrän kasvu on vähentänyt työvoiman tarjontaa ja talouskasvun edellytyksiä
Kun tähän vielä lisätään se, että taantuman myötä on kadonnut 100 000 työpaikkaa, EVAn mukaan mahdoton yhtälö on valmis.
Tarjonta lisää työpaikkoja
Pyykkösen ja Myrskylän analyysissä päädytään siihen, että Suomeen tarvittaisiin 34 000 maahanmuuttajaa joka vuosi, jotta työvoima ei supistuisi. Tämä on kaksinkertainen määrä nykyiseen verrattuna. Selvä enemmistö eli noin kaksi kolmasosaa tulijoista on työikäisiä, joten heistä valtaosa tulisi nimenomaan työmarkkinoille.
EVAn mukaan työvoiman tarjonta lisää työvoiman kysyntää eli yritysten intoa kasvattaa toimintaansa.
EVAn mukaan työvoiman tarjonta lisää työvoiman kysyntää eli yritysten intoa kasvattaa toimintaansa.
EVAn mukaan työvoiman tarjonta lisää työvoiman kysyntää eli yritysten intoa kasvattaa toimintaansa.
Miksi oma väki ei kelpaa?
Työvuosia jää väliin monista eri syistä – miehillä vuosia verottaa armeija, naisilla perhevapaat. Raportissa ei kuitenkaan uskota, että perhevapaiden kestoon puuttumalla olisi suurta vaikutusta työvoiman kasvuun, koska naiset ovat perhevapailla keskimäärin 15 kuukautta työurastaan. Miehillä palvelusaika vie lähes saman.
Puolet maahanmuuttajista työllistyy
Pyykkösen ja Myrskylän mukaan maahanmuuttajien työllisyysaste on reilut 50 prosenttia. Osa muuttajista, kuten virolaiset, työllistyvät hyvin mutta pakolaisina tulleet huonosti. Tyypillisesti maahanmuuttaja työllistyy matalapalkka-alalle, varsinkin pääkaupunkiseudulle. Eniten maahanmuuttajia on kiinteistöpalveluissa, ravintoloissa ja rakennusalalla.
EVA julkaisi tänään myös kirjasen Kuka Suomessa tekee työt? Siinä hahmotetaan Suomen työvoiman muutoksia viime vuosikymmenien aikana. Julkaisut ovat osa EVAn Pientä Vaalisarjaa.
http://yle.fi/uutiset/eva_maahanmuutto_kaksinkertaistettava/7767100

Vastaukset 19
Vanhimmat
Kuka täällä sossulassa enää alkaa yrittää. Kaikki niistetään veroissa ja maksuissa valtiolle. Aivan joutavaa p....aa.
KOK-EVA: Maahanmuutto kaksinkertaistettava!!!
Jos Suomeen tulisikin hyvin koulutettua ja kielitaitoista väkeä, asia olisikin ok, mutta kun tänne tulee kirjoitustaidottomia vieraan kulttuurin omaavia henkilöitä, jotka eivät halua integroitua yhtiskuntaamme,vaan käyttää sosiaalitukeamme hyväksi. Lisäksi islam on suuri uhka Suomelle. Jokaisessa maassa, missä on suuri islamilainen väestö, on suuria ongelmia ja turvattomuutta ja ikuinen terrorismin pelko. Tämä on jo Suomessa. Suomalaiset ovat tyytymättömiä kantasuomalaisten kohteluun maassamme. Poliitikot ovat suuren arvostelun kohteina ja kansan mielestä omia etujaan ajavia pettureita. Pinnan alla kytee ja tämä on räjähdysaltis tilanne.
Missä islam, siellä ongelma, tämä on niin tosi kuin vesi. Jokainen voi havaita sen, kun vaan seuraa uutisia.
Vielä lisäisin missä islam sekä missä EU molemmissa suuri ongelma. Onneksi Britanialaiset tulivat edes vähäsen järkiinsä, ja valitsivat BREXITIN. Suomalaisten pitäisi kiiresti valitaFIEXIT. Ei ole mitään niin sanottuja järkisyitä jatkaa EU:ssa. Siteeraan Soinia . Missä EU siellä ongelma. Lisäisin vielä, että missä eu siellä todellinen katastrofi-pankit kaatuu, esim Makaroniassa jne. Viherpiipertäjät ovat hurmiossa ja extaasissa. Nyt voi vapaasti touhuta kaikkea hömppää ja hölynpölyä eu:ssa. Todellisuudessa tavallisten kansalaisten kurjuus lisääntyy. Elitismi ja eriarvoisuus lisäntyy. Viherpiipertäjät ovat yleensä ns. paremmasta tuloluokasta. On kiva PIIPERTÄÄ sieltä monen tuhannen kuukausipalkalla, saamatta aikaan mitäään todellista muutosta. Tavalliset työssäkäyvät ns. ihmiset on täysin unohdettu, ikävä kyllä lopullisesti? Nykymenossa ei ole enää muuta, kuin RIISTOPÖRRSSIYHTIÖIDEN ns. kvarttaaleja. MAAILMA ON SAIRAS- eletään vain miljonäärien , pankkiirien ja kaikenlaisten huireiden ehdoilla, IKÄVÄ KYLLÄ! TUrkissa yritettiin vallankumousta, ei se auta kadun tallaaja, PASKA VAIHTUU TOISEEEEN PASKAAN..
Ottakaa jo opiksi mitä muualla Euroopassa tapahtuu. Aivan kuin poliitikot ja media oikein odottaa, että Suomessakin tapahtuu terroritekoja, niin ollaan sitten kauhistelemassa samassa säkissä muiden Euroopan maiden kanssa. Turvapaikanhakijat ja maahanmuuttajat ovat kaksi eri asiaa. Maahanmuuttajia otettaisiin mielellään kantaeurooppalaisista ihmisistä, joilla on ammattitutkinto takana. On suuri vitsi, että puhutaan, kuinka turvapaikanhakijoissa on lääkäreitä, insinöörejä jne.. Eivät todellakaan vastaa meidän tasoistamme koulutusta vai antaisitko irakilaisen aavikkolääkärin leikata itsesi tai aavikkoinsinöörin suunnitella vesiputkitkistot taloosi. Kuinka idiootteina poliitikot pitävätkään meita suomalaisia, kun totisella naamalla kertovat tällaista soopaa. Jo kokemuksesta voin sanoa, että palvelutaso on laskenut Suomessa, kun vierasmaalasten kanssa ei voi edes asioida kaupassa kun Suomen kielen taito puuttuu englannista puhumattakaan. Ei siitämöngerryksestä ota Erkkikään selvää. Sitten jotkut suvakit hyvää hyvyyttään ottavat tällaisia henkilöitä töihin. Huh huh, onneksi on yrityksiä joista saa kunnon palvelua.
Kyllä työllisyys kohenee, kun julkiselle puolelle on palkattava tuhottomasti lisää väkeä uusia kunniakansalais-elättejä palvelemaan.
Siis mitä nämä ihmiset hourivat, silkkaa paskaa, kattokaa nyt Ruotsia ja Saksaa, lapsia vaan tehdään, miehet maleksii ostareilla ja myy huumeita tai aseita ja naiset on kotona kaapujen suojassa.
Tänne tulleille ei ole töitä, kun ei ole omillekkaan ihmisille töitä vaikka kaikki suomalaiset ovat hyvin koulutettuja ja kaikki osaavat englantia. Nytkin on vaikka kuinka paljon akateemisesti koulutettuja suomalaisia ilman työtä.
Matut ovat Suomen uusi Nokia.
Jo yksin kuntien vuokrakämppien rakentamiseen heitä varten pääkaupunkiseudulle tarvitaan tuhansia virolaisia rakennusmiehiä.
Maahanmuutto kymmenkertaistettiin syksyllä 2015.
5 vuoden mamut tuli kuukaudessa tänne..
HUOM !! Provo-aloittajan yle artikkeli päiväys: 15.1.2015 ...
Jos matut ovat Suomen uusi Nokia, niin minä olen Suomen Kekkonen!
Ja kyllä niitä vuokrakämppiä ja miksei omistusasuntojakin voi rakentaa suomalaisillekin tai vaikka kolme jokaiselle, jos sellainen on kerran niin hyvää bisnestä.
Matuille rakentaminen on tyhmempää kuin kissoille ja koirille rakentaminen, koska eläimet eivät vaadi niin korkeita tukia, vaan pelkkä ruoka riittää!
Tämä EVA n tarkoitus ei tarkoittanut alunperin matuvaellusta. Matuniehistä ei ole kuin pizzakuskeiksi ja suomalaisen naisen jahtaajaksi.
Suuryritykset ja -pääoma vain haluaa suuren työttömien armeijan, jota työväki ja sen palkat pysyvät kurissa. Tuosta "tulevasta työvoimapulasta" on uhkailtu ja ennustettu 1970-luvulta lähtien, mutta mitään sellaista ei ole ollut lähelläkään. Päinvastoin suurtyöttömyydestä on tullut pysyvä tila.
Kaiken lisäksi tulevaisuudentutkijat sanovat, että yhden sukupolven aikana(25 vuotta) peräti puolet nykyisistä työpaikoista katoavat automatisaation, robotiikan ja tietotekniikan vuoksi.
On näköjään lyötty taas se pää siihen kuuluisaan puuhun...ei järjen hiventäkään...mutta ei voi kauhalla vaatia kun on lusikalla annettu.
Tuon halpatuonti propakandan voi päästää toisesta korvasta heti ulos. Ensinnäkin a. Ulkolaisia halutaan siksi koska eivät tiedä mitä sana tes tarkoittaa. ja b. Tekevät puoli ilmaiseksi edellämainitusta johtuen eli tuottavat johtoportaalle maksimaaliset voitot. Siksi tätä samaa propakandaa tuotetaan jatkuvasti suomen hallitusmyönteisessä mediassa. Suomessa on arviolta puolimiljoonaa työikäistä työtöntä. On se vaan kumma että heidän työpanoksensa ei kelpaa! Siksi finexit äänestyksiä pelkäävät kaikki kokkarekepu sektorit koska irtautuminen eu.sta tarkoittaisi että suomalaisen työntekijän on sitten kelvattava ja suomalainen työhän ei herroille kelpaa.
Yle julkaisee vihapuheita Suomen kansaa kohtaan!!,mitä muutakaan demari laiitokselta voi odottaakaan,sama tauti vaivaa hesarii,on media vajonnu todella suohon juttujensa kanssa.Onneksi on vielä vaihtoehto mediaa,josta voi lukea,mitä meillä ja maailmalla todella tapahtuu,tosin niitä yritetään kaikinkeinoin saada ajettua alas,että aivopesulaitokset saisivat vapaat kädet,
Missä on se legendaarinen "talvisodan henki"kun Suomen kohtalo oli vaakalaudalla?Nyt jos koskaan on alettava ajattelemaan minkälaisen tulevaisuuden me haluamme jälkipolvillemme.
Tuota....olisiko sillä mitään merkitystä että tuollainen määrä ulkomaalaisia (tulevat Afrikasta ja Lähi-idästä, koska joka maa Euroopassa kärsii pienistä ikäluokista, joten sieltä ei ole tulijoita) muuttaa lopullisesti meidän maamme kansalliset kasvot, suomalaiset kuolevat sukupuuttoon ja väestö korvautuu tummalla islamilaisella kansalla.
Onko jollakin muulla merkitystä kuin taloudellisen toiminnan maksimoinnilla?
Tuo on paskapuhetta! On puhuttu eläkepommista ja kestävyysvajeesta siitä saakka kun EU:n mentiin. Suuret ikäluokat ovat jo eläkkeellä ja kohta haudassa. Sitten tulevat yhä pienemmät ikäluokat, kai meidän jokaisen maksamat elälleet riittävät, vai ovatko rahat tallessa...Mitä jos nyt matuihin sijoitettavat rahat annettaisiin suomalaisille lapsiperheille, kyllä lähtisi pellavapäisten vauvojen määrä nousuun. Vain täydellinen kansanmurhaaja-psykopaatti voi ehdottaa tuollaista kuin EVA.
Eräs tuttavani kävi länsimaisessa japanissa. Ei kuulemma ole rättipäitä koko maassa. Johtuu siitä että ei ole sosiaaliturvaa. Jos et tee töitä asut kadulla. Siellä missä sosiaaliturva siellä elintasopakolainen eli suomessa.