Sellainen tulisi järjestää, niin päästäisiin Suomea vaivaavista pakotteista eroon. Kun kansa äänestää kyllä, niin samalla päästään luonnollisesti irti myös kaikkien halveksimasta EU:sta, eikä pelkoa sotaa lietsovaan NATOON joutumisesta enää olisi.
Kansanäänestys Suomen ja Venäjän yhdistymisestä
kansalaisaloitetta.tästä
54397
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Väyrys Pate on luonnollinen valinta Suomen seuraavaksi suurruhtinaaksi.
kannatetaan
Ja Johan Bäckman kansankomissaariksi, jonka vastuulla olisivat mm. keskitysleiriasiat. Eikä tarvitsisi ikinä enää pelätä Venäjää, vain sitä että joutuu itse tai lapsemme joutuvat jonnekin Kaukasukselle kansanmurhaa suorittamaan tai muita ugrilaisia kansoja kurittamaan. Tietenkin vetämättömien sivarien ja homojen elämä jämäköityisi ja heistä tulisi miehiä Putinin mahtikäskyllä.
Suomi ei liity koskaan Venäjään tästä on turha edes keskustella
Miksi Suomi on rikas, mutta Venäjä köyhä?
Suomen ja Venäjän rajalla on yksi maailman isoimmista elintasokuiluista. Suomen bruttokansantuote per henkilö (49 000 dollaria) on yli kolme kertaa suurempi kuin Venäjän (15 000).
Kirjassaan Why Nations Fail, taloustieteen professorit Daron Acemoglu ja James Robinson osoittavat vakuuttavasti, että instituutiot ovat tärkein selittävä tekijä elintasoeroja tarkasteltaessa. He tekevät kaksi erottelua:
1) Poliittinen järjestelmä voi olla joko laajapohjainen tai kapea. Laajapohjaisessa poliittisessa järjestelmässä valtaosalla kansakuntaa on mahdollisuus vaikuttaa poliittisiin päätöksiin. Tavallisesti tämä tarkoittaa demokraattisia instituutioita ja niiden rinnalla sellaisia perusasioita kuin sanan- ja lehdistönvapaus, puolueeton oikeuslaitos sekä kaikkien ihmisten kohteleminen samanarvoisina lain edessä.
2) Taloudellinen järjestelmä voi olla joko tasavertainen tai riistävä. Ensinmainittu järjestelmä antaa kaikille syntyperästä riippumatta mahdollisuuden menestyä, laki on kaikille sama ja omistusoikeus on vakaa. Riistävässä järjestelmässä menestyksen hedelmät voidaan koska tahansa takavarikoida eliitin käyttöön ja eliitti kykenee jatkuvasti muuttamaan pelin sääntöjä niin, että se suosii heitä itseään.
vrt. Suomen kokoomus.
Maat siis pysyvät köyhinä sen takia että ”niitä on hallinnut kapea eliitti, joka on organisoinut yhteiskunnan hyödyttämään heitä itseään kaikkien muiden kustannuksella”. On harhaista kuvitella, että tämä eliitti edes pyrkisi vahvistamaan maansa taloutta, jos se ei edistä heidän omia intressejään.
Hallitseva luokka ei siis tee kansantalouden kannalta huonoja päätöksiä sen takia että he olisivat tyhmiä tai tietämättömiä (vaikka toki tätäkin tapahtuu). Pohjimmiltaan kyse on siitä, että kansakunnan etu ja heidän henkilökohtainen etunsa ovat usein eri asia, kun talousjärjestelmä on rakennettu riiston varaan. Heidän oman etunsa kannalta kansakunnan pitäminen köyhänä voi siis olla täysin järkevää toimintaa. Riistoon rakennetut instituutiot tuottavat riistoa riippumatta siitä kuka on sillä hetkellä hierarkian huipulla.
http://frankmartela.fi/2015/02/miksi-suomi-on-rikas-mutta-venaja-koyha-whynationsfail/
Turhaa saivartelua. Totta kai Venäjä liittää Suomen itseensä. Lopputulos on siis aivan sama kuin Suomen Venäjään liittymisessä.
Pääasia että kummankin maan asukkaat voittavat.
Ei tässä ehditä mitään äänestyksiä järjestää. Hallituksen on käynnistettävä yhdistymisneuvottelut välittömästi. Ainoastaan yhdessä Venäjän kanssa Suomi on riittävän vahva suojautumaan NATOA vastaan.
Yhdistymisneuvottelut venäjän kanssa? Älä unta näe! Ennemmin suomi ajetaan natoon ja usa:n, kuin venäjän valtapiiriin.
Niin paljon levitetään mediankin toimesta venäjävihaa, ettei siitä ole epäilystäkään.
Karttapalloa katsomalla näkee Suomen kuuluvan luontevammin Venäjän kainaloon kuin Keski-Eurooppaan, jonne on Suomesta tosi pitkä matka.
Tuolla logiikalla Pohjois-Ruotsikin kuuluu "Venäjän kainaloon". Kiirunasta on yhtä pitkä matka Malmöön kuin sieltä Milanoon. Suomi on ja pysyy läntisen yhteiskuntajärjestyksen linnakkeena, sekös tiltuja kismittää.
Länsimainen yhteiskunta on sairas. Ihmisiä arvostetaan pelkästään sen mukaan kuinka paljon on saanut rosvottua veronmaksajien rahoja itselleen.
Venäjällä ei ole veroparatiiseja, vaan kaikki taloudellinen aktiviteetti tapahtuu Venäjän sisäpuolella. Pääomat eivät karkaa ulkomaille, kuten esimerkiksi Suomessa.
Jos venäjä todella olisi niin paha kuin media antaa ymmärtää, olisi se jo näkynyt maan valtaamisena ja höyrypäisenä ylivaltana. Kummallista, ettei venäjältä ole tullut porukkaa pakolaisina suomeen! Mikäs siinä on? Etelästä kyllä riittää mamuja. Median mukaanhan koko venäjän valtio on diktatuuri missä ammutaan porukkaa kadulle about joka päivä. Jokainen varmaan muistaa miten iso haloo Politkovskajan murhasta tuli. Putinia syytettiin heti, koska media asetti valokeilansa ensimmäiseksi häneen, eikä suomalaiset nähneet sen jälkeen enää mitään muuta... Eivätkä halunneet nähdä.
Miksi kansa antaa median tehdä itsestään noitavainon tai rooman sirkushuvien ulvovan yleisön, joka haluaa verta ja suolenpätkiä? Haluatteko?
Venäläisiä nimenomaan pyrkii Suomeen turvapaikanhakijoina sadoittain.
http://yle.fi/uutiset/sadat_venalaiset_hakevat_turvapaikkaa_suomesta_vuosittain/6894869
USA:sta joutuu lähtemään turvapaikan hakuun Venäjälle, jos on ollut aitiopaikalla tiedonkäsittelyssä ja paljastaa maailmalle totuuden siitä, millainen "kavereitaan" tehovakoileva ja kiristävä sikavaltio ja rosvo USA on.
Jos tarkoitat Edward Snowdenia, toivotan hänelle onnea FSB:n kuulusteluissa. Kun hän on paljastanut kaikki tietonsa länsimaisesta sivistyksestä, häntä odottaa loistava tulevaisuus Gerard Depardieun viinitilalla Krimillä. Oikein käy kateeksi.
Valitettavasti näiden sankareiden kynnet eivät pysty diktatuureihin, kuten näemme siitä että nämä tarjoavat turvapaikan luopioille.
Näyttää siltä, että mitä enemmän venäjävihaa levitetään, sitä enemmän suomalaiset haluaa lähestyä venäjää, koska alkavat lopulta verrata sitä Jeesukseen, joka ei tapellut vastaan, kun häntä pilkattiin ristiinnaulitsemisen päivänä... Onhan se nähtävissä. Venäjä vartioi rajojaan kuten muutkin maat, mutta todellista invaasiota suomeen ei ole nähtävillä. Ja vaikka se tapahtuisikin, niin suurin vaara olisivat ne maan"puolustus" innokkaat upseerit ja maatalon isännät, jotka alkaisivat heilua aseidensa kanssa.
Jos venäjä valtaisi suomen, ei yksikään mamu enää uskaltaisi alkaa ahdistelemaan naisia. Ne painuisi huitin hiiteen täältä ja äkkiä.
Toisekseen: Suomalaisten naisten ei tarvitsisi enää potea yksinäisyyttä, kun saisivat ykkösluokan geenit omaavan uroksen puolisokseen.
Suomen media on kuin hiekkalaatikolla leikkivä lapsi, joka orjallisesti ottaa sen värisen ja näköisen lapion, kun mitä vierellä seisovat aikuiset määrää, kun ei tiedä mitkä ovat seuraukset, jos ei niin tee, eikä uskalla kokeilla nähdä seurauksia.
Ja vielä. Jos joku ajattelee, ettei venäjällä ole mitään sananvapautta, niin miettikää mistä olette tuon käsityksen omaksuneet.
Jos venäjällä todella olisi asiat niin päin seiniä kuin väitetään, niin miksi he hymyilevät, ovat iloisia, hoitavat (ainakin pyrkivät hoitamaan, kuten muutkin ihmiset) asiansa järkevästi, eikä venäläispakolaisia ole rajalla?
Miksi suomessa on n. 70.000 venäläistä asumassa, eikä käsittääkseni heitä pidetä maanpettureina omassa maassaan? Koska he ovat vakoojia? Naurattaako nyt jo?
Miksi venäjällä asuu tuhansia suomalaisia, eivätkä ole halukkaita muuttamaan elämäntapaansa?
Miksi venäläiset ihmettelevät suomen venäjävihakohua?
Paljonko rikostilastoissa on venäläisten tekemiä rikoksia? En ole lehdistä ainakaan saanut lukea kuin hyvin harvasta.
Jos suomalainen hakkaa venäläisen hengiltä, mikseivät venäläiset hyökkää porukalla suomalaisten kimppuun, kuten tekevät afrikkalaiset?
Kuka se sanoikaan, että venäjä on valkoisen miehen ja naisen viimeinen turvapaikka? Tulkoon tuosta lauseesta tunnuslause kaikille, jotka haluavat nähdä valkoisia ihmisiä vielä satojen vuosien päästäkin.
Sitten vielä: Mitä nämä luvut tarkoittavat väestölukumäärän suhteen, ja mikä nousun on aiheuttanut?
Kurikka: 2010 n. 14.600 ja 2016 n. 21.700 (viidessä vuodessa. Keitä? Miksi Kurikka?)
Oulu 2010 n. 140.000, ja 2016 n. 200.000 (viidessä vuodessa peräti 60.000 asukasta lisää, suomalaisia vai pakolaisia?)
Savonlinna 2010 n. 27.700, ja 2016 n. 35.500 (viidessä vuodessa n. 8000 lisää, joka noihin lukuihin suhteutettuna on jo paljon)
Säkylä 2010 n. 4700, ja 2016 n. 7100 (ja tämä vain viidessä vuodessa, keitä?)
Vöyri 2010 n. 4500, ja 2016 n. 6700 (keitä muuttajat ovat? Syntyvyys se ei ole)
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000000903125.html
Uutinen suomalaisten hurjista muuttoluvuista Venäjältä osoittautui tilastoharhaksi
Suomalaisten virta takaisin Suomeen Venäjältä ei ole ollut niin suurta.
Suomalaisten virta takaisin Suomeen Venäjältä ei ole ollut niin suurta. (KUVA: Juha Metso)
Julkaistu: 2.4.2015 10:29
Sanoma-mainokset
AVOHOITOA ALKOHOLISMIIN
Minnesota-mallista avohoitoa Helsinki-Riihimäki-Tampere-Kuopio-Kokkola-Oulu
www.avominne.fi
Älä perusta omaa yritystä
Eezyn avulla toimit ilman yrittäjän velvollisuuksia. Helppoa, tutustu!
helpompaa-yrittäjyyttä.Eezy.fi
Aallotettu kattohuopalevy
Onduline katon tekee itsekin - Markkinoiden edullisin?
www.onduline.fi
Veneen rantautumisvalo
Pidennä veneilykautta - valolla valaiset sumun ja sateen läpi.
http://maritimshops.fi/fi/
Suomalaiseen mediaan levinnyt uutinen Venäjältä pois muuttaneista kymmenistätuhansista suomalaisista ei pidä paikkaansa.
Alkuperäisen muuttouutisen lähde oli MTV. Myös Ilta-Sanomat julkaisi uutisen nettisivuillaan STT:n välittämänä .
MTV:n alkuperäisessä artikkelissa kerrottiin, että suomalaisia olisi asunut Venäjällä vielä vuoden 2014 tammikuussa lähes 120 000, nyt enää runsas 70 000, eli 38 prosenttia vähemmän. Lukujen lähteeksi kerrottiin Venäjän maahanmuuttoviraston tilastot, joiden mukaan lähes 500 000 länsimaalaista olisi muuttanut pois Venäjältä vuoden 2014 aikana.
Ilta-Sanomien selvitysten mukaan kyseiset Venäjän maahanmuuttoviraston luvut viittaavat kuitenkin Venäjällä kaikkineen oleskelleisiin ulkomaalaisiin. Maahanmuuttovirasto FMS tilastoi ja rekisteröi kaikki Venäjällä lyhyenkin aikaa oleskelevat ulkomaalaiset ja yhteenvetotaulukoissaan se ei selkeästi erittele, kuinka moni näistä on maassa esimerkiksi muutaman päivän turistimatkalla ja kuinka moni asuu vaikkapa työn vuoksi useita kuukausia tai vuosia.
Ohessa on linkki Venäjän maahanmuuttoviraston tilastoihin.
Tilastoissa käydään ensin läpi sukupuolittain ja ikäkategorioittain Venäjällä oleskelevia ulkomaalaisia. Eri taulukossa on lueteltu maahan saapuneiden ulkomaalaisten oleskelun pituudet, jotka on tilastoitu periaatteella ”alle kuukausi”, 1-3 kk, 3-6 kk, 6-12 kk ja yli vuosi.
"Seuraavassa tilastotaulukossa eritellään maassa oleskelun syyt, kuten esimerkiksi työmatka, liikematka, turismi, transit tai opiskelu. Näistä taulukoista ei kuitenkaan löydy selkeää yhteenvetoa ja erittelyä siitä, kuinka moni suomalainen on esimerkiksi asunut työn vuoksi Venäjällä yli puoli vuotta tai kuinka moni on ollut maassa vain lyhyellä turistimatkalla. Luvuista ei myöskään selviä selkeästi se, miten Venäjä tilastoi kaksoiskansalaisten oleskelua maassaan.
Ilta-Sanomille kerrottiin torstaina Pietarin pääkonsulaatista, että heillä ei ole tarkkaa tietoa Venäjällä oleskelevista tai asuvista suomalaisista, koska suomalaisten ei tarvitse ilmoittaa asiaa Suomen edustustoihin. Konsuliviranomaisten karkean arvion mukaan viime vuoden alussa eli ennen Ukrainan sodan, pakotteiden ja talouskriisin kärjistymistä Moskovan alueella asui noin 500 suomalaista ja Luoteis-Venäjällä noin 1000-2000 suomalaista. Kyse on vain arviosta, mutta missään tapauksessa Venäjällä ei ole kuitenkaan asunut kymmeniätuhansia suomalaisia viime vuosina.
Pahentuneen talouskriisin vuoksi Venäjällä asuvien suomalaisten määrä on kuluneen vuoden aikana vähentynyt, koska työpaikkoja on kadonnut, mutta suomalaisilla viranomaisilla ei ole tarkkaa tietoa vähennyksen määrästä. Samaan aikaan on kuitenkin vähentynyt myös turismi, sillä osa turisteista joko arkailee matkustaa Venäjälle tai ei halua muuten matkustaa maahan tässä poliittisessa tilanteessa. Myös Allegron tulo on vaikuttanut Pietarin seudulla asuvien suomalaisten määrään niin, että monen ei tarvitse enää varsinaisesti asua Venäjällä, vaan he voivat hoitaa työtään nopeiden työmatkojen avulla."
"Suomalaisia asui Venäjällä vielä vuoden 2014 tammikuussa lähes 120 000, nyt (2015) enää runsas 70 000"
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/ulkomaalaiset-pakenevat-venajalta-suomalaisista-yli-kolmannes-jo-muuttanut/4959766
Helvetin ei osaaja tekniikka... =o
Täytyy katsoa tarkemmin mitä roinaa tulee mukana kun copy-pasteaa...
venäjällä talojen parvekkeetkin putoilee kadulle, olis ainakin raksa töitä.
Itsepintaisiako kun eivät muuta parempiin asuntoihin? Ongelma sielläkin rikkaiden ja köyhien kuilu kuten suomessa. Jos suomi ja venäjä yhdistyisi, niin mitenköhän se vaikuttaisi muuttoon? Arvelen, että venäjältä muuttaisi melkosesti väkeä suomeen paremman asunnon ja työn perässä. Sen jälkeen suomessa ei varmaan enää mitään takapajuloita olisikaan, eikä valitusta mamujen ahdistelusta.
tota
- naapurikaupungissa on koulu, joka on rakennettu kaatopaikan päälle ja sen seinäelementtien ja katon välistä paistaa aurinko.
- siellä iso asunto...mafioso-mikälie, rakentaa parhaillaan uusia kerrostaloja saastuneen vanhan metalliteollisuuden tontille.
- suomen kerrostalokanta on romahtamassa
-suomalaiset uudet kerrostalot EIVÄT ole niin laadukkaita kuin annetaan ymmärtää
-suomalaiset taistelevat parhaillaan henkensä edestä hometalojen ja meluongelmaisten asuntojen vuoksi.
Suomen ASUNTOKANTA on surkeaa.
Parempaa kuin venäjällä? Ehkä, mutta miksi sitä pitää verrata venäjään kun
tasoa pitäisi parantaa, eikä oikeuttaa....."ole kiitollinen, venäjällä ei ole sitäkään"
suomalainen tekemisen moraali ja etiikka ovat valuneet köyhyyden lisääntyessä. EU on tuonut moraalikadon kaikkeen tekemiseen.
Perusarvoja: koti, uskonto ja isänmaa = ne on kohta jo otettu pois. Tilalle on tullut raha ja oma etu.
Suomi olisi Venäjän yhteydessä suojassa lännen ja CIA:n agressioilta!Yhdistymisneuvottelut vain käyntiin!Nykyhallinto upotetaan suohon!
Kaikkea kontrolloidaan diktaattori usa:n toimesta. Ne tekee suomesta vaikka afrikan jos haluavat.
Venäjälle niitä toiveita pitäisi lähettää suoraan. Koska: ennemmin valkoinen tervepäinen hallinu, kuin kidutusta ja tappamista ja sukuelinten silpomista puoltava sharia laki!
Oho typo, siis hallinto. Prkle näppiksen vaihtoko edessä...?
Minkä kansan äänestys?
Siinäpä oiva kysymys. Miten meidän esi-isät sai tietoa ja levitti sitä? Paperit käteen ja tietoa jakamaan. Mutta sitä ei jakseta tehdä kun näppäimen painaminen on yksinkertaisempaa ja helpompaa...?
Eletään sitten sortovaltiossa.
Jos suomen hallitus todella haluaa pistää homman päälaelleen (sitähän se jo yrittää mamuilla) niin se alkaa neuvotella suomen yhdistämisestä venäjään. Se olisi katastrofi maailmalla, etenkin amerikassa. Näyttää siltä, että 2010-2020 tullaan tuntemaan katastrofien vuosikymmenenä.
Ihmeellistä vain se, että hallitus haluaisi suomalaisten kuuluvan vain yhteen leiriin - heidän usa suvakki kulttuurinsa kehittämiseen, siihen, että ollaan kiltisti hiljaa kun mamut mellastaa ja vierasrotu valtaa maan alkuperäisrodulta.
Minkit saapuneet suomeen, tällä kertaa ihmisten keskuuteen, ja vesikot perääntyy.
Väyrysen Paavo pääsisi syrjäyttämään Putinin Suomi-Venäjä liitoksessa.
Ehdottomasti, missä saa allekirjoittaa?
50000 nimeä saavutetaan päivässä.
miksi suomen pitäisi liittyä yhtään mihinkään
oletteko noin läheisriippuvaisia
Isoisät ja-äidit sotivat tämän maan itsenäiseksi ja hyvin se näytti menevän.
Mikä teitä nyt vaivaa?
mikä teidät on oikeasti halvaannuttanut - olette ajattelukyvyttömiä.
Kun ottaa huomioon mitä suomeen on tullut, alkaa liittoutuminen toisen valkoisen valtion kanssa olla aika ajankohtainen kysymys. Yksin ei suomi pärjää valonvauhdilla lisääntyville afrikkalaisille. Suomalaisista tulee pian vähemmistö omassa maassaan. Ei tarvita varmaan 100 vuottakaan!
Mitä suomenlippu nykyään merkitsee? Väite sille, että suomi on itsenäinen? Uskotaanko rätin palan tangossa pitämisen olevan merkki itsenäisyydestä?
Venäjä on itsenäinen, itsenäinen, itsenäinen = oma lippu, oma raha, oma hallinto.
Tätä turvaamassa on vahva kansallistunto. Luultavasti osaksi siksi usa ei ole uskaltanut hyökätä venäjälle, koska olot siellä ovat suht vakaat. Muuten kävisi kuten vietnamissa. Vietkongin ja vastarintaliikkeiden toiminta perustui kansan tukeen. Ja sitä riitti, kun amerikkalaiset sähläsi ja tappoi urakalla.
Tunnuslause oli, kuten suomessakin tulisi olla:
- Kunnioita kansaa
- Auta kansaa
- Suojele kansaa
Suojeleeko hallitus suomen kansaa päästämällä maahan aggressiivisen kivikautisen uskonnon omaavia porukoita ja afrikkalaisia, jotka kadottaisivat suomalaiset maailmankartalta, jos pääsisivät ottamaan naisista itselleen vaimot?! Ei tarvita montaakaan sataa vuotta. Mustien ja muiden mamujen turhautuminen tulee luomaan nuorten keskuuteen jengejä, kun laumasta haetaan yhtenäisyyttä ja turvaa kylmää ulkomaailmaa kohtaan. Historioitsijat on jo varmaan alottaneet lähtölaskennan milloin hesasta tulee detroit...
"valovahdilla lisääntyvät mustat"
myydään niille kortsuja,
tietotaitoa miesten vasektomiasta,
perhesuunnitelusta jne
EI SUOJELE ja
sehän tässä on se silmiinpistävin piirre
käteinen haukku suomalaisia ja
paikallispoliitikot ovat täysin EU hurmoksesssa
tämä näyttää täältä ihan sairaalta menolta
Siksi ihmettelen, miksi edes maan kansalaiset eivät enää halua itsenäistä maata?
Itsenäinen maa päättää ITSE paljonko tänne otetaan mamuja
vai otetaanko ollenkaan.
USA ja Venäjä pysyvät kasassa sen valtavan isänmaallisuustunteen, kotimaarakkauden ja ylpeden vuoksi. He haluavat olla kansa tietyssä valtiossa.
EU rikkoo tietoisesti maiden itsenäisyystunteen ja kaikki niiden merkit. Lipun, itseäisyyssanaston, valuutan, halun olla "me-suomi". Jotta meistä tulisi väkisin "me-eu"
Se pelottelee hitaasti hivutellen kaiken rohkeuden pois ja suomalaisia on helppo pelotella. Velalla on helppo sitouttaa ja lopulta nälällä.
Jokainen pohjois-korean nälkäänäkevä palvoo johtajaansa. Nälkäisenä ei jaksa kapinoida, köyhä pidetään löyhässä hirressä, se on tottelevaisempi eikä keikuta venettä.
Briteillä on aina ollut vahva itsekunnioitus ja ruotsalaisilla. Ne eivät ole roikkumassa eu:n puntissa.
Itsenäisyystunne on todellakin voima, jota ei kannata väheksyä.
"USA ja Venäjä pysyvät kasassa sen valtavan isänmaallisuustunteen, kotimaarakkauden ja ylpeden vuoksi."
Uskooko suomalainen näihin käsitteisiin enää, kun näkevät mitä helsingissä ja muualla tapahtuu? Euroopassa ei ennen ole ollut rauhan aikana noin levotonta. Tuolla on hallinnosssa porukkaa, joille kansa on pelkkää harmaata massaa, jota pitää osata käsitellä. He eivät ole kiinnostuneita etsimään viisaita tai hyvägeenisiä, ja tukemaan heitä taloudellisesti pitääkseen kansan hyvinvoivana ja terveenä. Se, mitä valtion puolesta tuetaan mm. on skepsis ry.
Nuoret aikuiset saavat itse etsiä polkunsa ulos sääntö/laki viidakosta. Jos onnistuvat löytämään puolison, sitä voi pitää melkein ihmeenä, koska lisääntymistä ei juurikaan tueta. Ennemmin myydään ehkäisyvälineitä. Selitykseksi esim. synnytyksen jälkeen sairaala sanoo, "ettei heti tule lisää". Sitä vastoin mamut lisääntyy jatkuvasti. Ei tässä maassa uskalla enää kohta edes lapsia tehdä.
Mutta ei se mitään jos valkoiset katoavat maailmasta? Tämä planeetta on vain yksi tomuhiukkanen avaruudessa. Mihin täältä kukaan pääsee? Ellei ole tietoa ja taitoa? Sekin salataan ettei ihmiset pääsisi karkuun, hehän ovat osatekijöinä rahan pyörittämisessä. No, salaajat haluaisivat sitten myöhemmin tietää miten helvetistä pääsee karkuun? Mutta hehän ovat osatekijöitä helvetin pyörittämisessä... Mitä sitä kertomaan?
Voi helvetti.. Tähänhän uskoo joulupukkikin, ellei kansa todella usko mahdottomaan! Nimittäin jos ihmeitä halutaan, niin suomen liittyminen venäjään olisi todellinen ihme, jonka rinnalla Jeesuksen syntymäkin kalpenee varsin arkiseksi!
Uskovatko suomalaiset ihmeisiin, kuten 1995, kun suomi teki ihmeen: Kultaa MM jääkiekossa! En unohda sitä päivää vieläkään! Voisi kuvitella, että koko maassa oli tapahtunut vallankaappaus.
Erään amerikkalaisen kerrotaan soittaneen johonkin ja sanoneen: "You wouldn't believe this... i mean... nobody is mashing anything. People just... you won't believe this!"
Se, että suomalainen haluaa elää rauhassa, ei tarkoita sitä, ettei mitään tarvi tehdä, jos omien tilusten metsä syttyy palamaan. Yleensä silloin kutsutaan palokunta, ettei kotinkin mene siinä samalla!
Suomalainen koitti elää rauhassa 1939.
Mitä tapahtui?
Karjala tapahtui.
WW2 jälkeen Suomen "itsenäisyys" oli Moskovasta hyväksyttyä toimintaa, josta 25v osa ajasta meni yhden diktaa^H^Hpresidentin hallinnassa. Huolimatta siitä perustuslaki estää presidenttiä hallitsemasta kahta kautta pidempään.
Miettikää tuota.
Täyttä typeryyttä sotkeutua menneisiin ja johonkin karjalaan. Nyt hallitsee uudet tuulet. Stalin on mennyttä aikaa. Ehkei suomelle mene perille, ennekuin venäjä katsoo pakokseen astua taas uudelleen suomen maaperälle. Se voi tapahtua joko liitoksella tai väkisin, naton takia. Media on se, joka sen jälkeen odottaa tuhotöitä, anarkiaa ja ruumiita. Venäjä ei niitä odota.
Kiihottimet pitäisi erottaa mediatulvasta. Kansa ei ole paha, vaan järjestöt ja ne yksittäiset ihmiset, jotka ovat omaksuneet jonkin tietyn opin.
Yksittäisen koko kansan leimaaminen on hulluutta. Mutta jos poikkeustila ja sota tulee, niin ihmiset tekevät sitä. Suomalaisista tulee hirviöitä siinä missä ruotsalaisista ja venäläisistäkin. Media on esikuvien ruokkija, ja kansa huolehtii noitavainon ylläpitämisestä.
En ole vielä nähnyt venäläistä, joka vastaisi tarkalleen sitä kuvaa, mitä suomen media ja joidenkin ihmisten mielipiteet venäjästä antaa. Ennemminkin tulee mieeen mikä hyvänsä eurooppalainen kansa, paitsi että alkoholin käyttö perinteiden takia on mennyt joillain överiksi. No, sama se on suomessa.
Me ollaan eletty Ruotsi ja Venäjän vallan alla, kumpikin on huonoksi huomattu,
nyt eletään EUn (lue Saksan ja USAn) alaisena, seon vähintään yhtä onnetonta kuin nuo muutkin.
Minä tahtoisin paluun itsenäiseen maahan ja niin haluaa IPUkin.
http://ipu.fi/tietoja-2/toinen-sivu/ipun-tavoiteohjelma-2011/
Kaikkien pärjääminen harvoja hyödyttävän kilpailun edelle
Oikeudenmukainen ja turvallinen yhteiskunta, jossa ihmiset voivat hyvin, voidaan rakentaa aidon kansanvallan ja valtiollisen itsenäisyyden perustalle. Itsenäinen, EU:sta eronnut Suomi voi tehdä aitoa kansainvälistä yhteistyötä paremmin kuin nykyinen alistettu EU-Suomi. Suomen oikea turvallisuusratkaisu on puolueettomuuspolitiikka sekä pysyminen erossa Natosta ja EU:n sotilasliittokehityksestä. Talous ja markkinat on alistettava palvelemaan ihmistä. On pyrittävä löytämään tasapaino ihmisen tarpeiden ja luonnon kestokyvyn välille.
1. Erotaan EU:sta ja eurosta, sillä Suomi pärjää paremmin itsenäisenä maana EU:n ulkopuolella
Oma päätösvalta tarvitaan hyvinvoinnin ja aidon kansanvallan perustaksi. Siksi suurten EU-maiden ja suuryritysten johtamasta EU:sta on erottava. EU-jäsenyys ei ole tuonut Suomelle mitään sellaista hyvää, mitä emme olisi saaneet tai saisi EU:n ulkopuolella. Kun eroamme EU:sta, niin emme putoa tyhjän päälle, sillä meillä on voimassa oleva talousaluesopimus (Eta) EU:n kanssa.
2. Näennäisdemokratiasta kansalaisten valtioon – sitovat kansanäänestykset käyttöön
Hallitus tuskin tuohon suostuu. Googlettakaa "ennustuksia", niin voi saada jonkinmoista kuvaa mahdolisesta tulevaisuudesta.
Vitsikäs sunnuntai-aloitus - joo EI.
http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3573913-reportaasi-rabiassa-pelattiin-jalkapalloa-salassa-isisilta
Tarvitaan uudet eduskuntavaalit ja mielellään mahd. pian.
Sorto loppuu siinä vaiheessa kun rapparit ajetaan maasta ulos tai hajotetaan kokonaan. Eivät pelkää edes Jumalaa.
Voi taivas, missä sinunlaisia tolloja oikein sikiää? Jos sinunkaltaisesi olisivat olleet asioista päättämässä täällä toisen maailmansodan aikana, olisi Suomi Viron tasolla taloudellisesti ja meillä olisi vähintään miljoona miehittäjävallan tuottamaa venäläistä maahantunkeutujaa täällä nostamassa rikostilastojamme ja valittamassa "fasistisuomalaisista" Baltian malliin.
Minä en halua tänne mitään kehitysmaa muslimeita mutten myöskään venäjää puuttinin trollit voivat lopettaa
"jos haluat rauhaa, varaudu sotaan"
Onko Suomi siinä tilassa, että tämä pitää taas sotia vapaaksi ja itsenäiseksi?
Ajatuksetkin vapaiksi ja itsenäisiksi?
Orjana olo on heikkona makaamista...
https://fi.wikipedia.org/wiki/Si_vis_pacem,_para_bellum
liittyminen venäjään...?!?! UNOHDA. EHDOTON EI.
EU:sta eroaminen ei käsittääkseni hillitse mamu tulvaa. Mutta mielummin katselen kristittyä venäläishallintoa, kuin islamin terroria.
Jos kahdesta pitäisi valita niin venäläiset mielummin.
Ajankohtainen aihe näin joulun alla. Työläinen kiittäisi.
Saataisiin lisää arkipyhiä, kun heti suomalaisen joulun jälkeen vietettäisiin venäläinen joulu. Käytännössä tulisi yli kahden viikon palkallinen loma, jos töihin palattaisiin vasta loppiaisen jälkeen.
Hyvin huilanneena jaksaisi tehdä tehokkaammin töitä. Tämä koituisi myös työnantajien eduksi.
Joskus epäilivät Kiinalla ja Suomella olevan tulevaisuudessa rajakiistoja. Se konflikti ei tässä mallissa pääsisi ainakaan toteutumaan.
Suomen ja venäjän yhdistyminen ei tule toteutumaan ainakaan suomen puolelta. Se toteutuu siinä vaiheessa kun venäjä askeltaa suomeen itse. Mutta mikä sen jälkeen muuttuu? Rupla ehkä rahaksi? Vai antaisivatko markan takaisin? Kansa tulee saada joka tapauksessa onnelliseksi. Muuten vieraan valtion valtaamisessa ei ole järkeä.