Boikotoikaa perustuloa

Kieltäydyn

Hallituksella on joku taka-ajatus perustulon osalta, eihän sitä muuten päättäjät esittäisi, että kaikille suomalaisille täysin vastikkeetonta rahaa aletaan jakamaan jopa 800€/kk.
Tämähän on täysin ristiriidassa nykyisen tukien jakamisen kanssa, kun tuet yritetään saada pois millä keinolla hyvänsä. Karenssia tulee, jollei osallistu työllistämis toimenpiteisiin ja ole aktiivinen työnhaussa.
Työvoimaviranoimaiset oikein urakalla tekee hommia, että saadaan työttömälle karenssia ja työtön joutuu tekemään kaikenlaisia tehtäviä, ettei menetä tukia.
Koko ajanhan on ajettu yhä kiivaammin sitä, että kaikki työttömän saamat tuet ovat vastikkeellisia ja velvoittavat työtöntä aktiivisuuteen, muuten tuet lakkaavat.
Miten sitten yht'äkkiä asiat muuttuisivat ei vastikkeellisiksi ja ilman tarveharkintaa maksettaviksi, kun nykyään syyllistyy huijaukseen, jollei ilmoita kaikkia tulojaan.

Jos perustulo tulee, niin sen jälkeen on varma asia, että kaikki verot nousevat.
Minimiveroprosentti tulee olemaan 35%, joka ikisessä asiassa.
Pankkitalletuksista kertyneistä koroista, sijoitus voitoista maksat yli 35% veroa.
Jos myyt metsää, niin maksat yli 35% veroja, kun tähän saakka puunmyynti vero on siinä 24% nurkilla.
Samoin perintövero nousee, jos perustulo tulee. Jo moneen kertaan verotetusta omaisuudesta, jonka perit, maksat yli 35% veroja.
Perustulon myötä myös kiinteistövero nousee ja muitakin korotuksia on varmasti luvassa.

Valtiolla ei ole mikään pakko, eikä velvollisuus maksaa perustuloa kaikille. Jos ihminen erinäisistä syistä johtuen on ajautunut tilanteeseen, jolloin hän ei ole enää työnhakijana kortistossa, niin ei hän mitään perustuloa tule saamaan.
Hänen katsotaan pystyvän elämään ilman tulojakin, jos hänelle ei ole moniin vuosiin maksettu mitään yhteiskunnan tukia. Hän on ns. unohdettu syrjäytynyt, koska ei ole missään kirjoillakaan.
Ei hänelle kela tai muukaan taho tule esittämään jotenkin näin... " Laki jokaiselle suomalaiselle maksettavasta perustulosta on tullut voimaan ja sinullakin on oikeus perustuloon. Meiltä puuttuvat kuitenkin pankkiyhteystietosi, joten voisitko toimittaa ne meille ystävällisesti, niin saisimme perustoimeentulo asiasi kuntoon ja saat sen jälkeen perustuloa, kuten jokainen suomalainen."

Perustuloa tulee vastustaa ja kieltäytyä sen vastaanottamisesta. Nykyinen perusturva käytäntö on aivan hyvä, että työtön saa toimittaa lappusia kelaan ja ilmoittaa kelaan joko lapulla tai sähköisesti jokaiselle päivälle työtön, työtön.....
Siinä on työttömälle jotain tekemistäkin, mutta jos perustulo tulee, niin tämäkin tekeminen lakkaa.

4

111

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bror-Erik1974

      Eipähän kun rakastakaa perustuloa.Se olisi maamme vetonaula 10 vuoden päästä
      kun kansantaloutemme vetää kuin höyryveturi ilman häiriöitä.

    • Don_Unemploygent

      Perustulo ja ilmainen joukkoliikenne.

    • Hammastikkuhaarukka

      Reilu perustulo jokaiselle toimeen tulemattomalle ja Suomi-lisänä kansalaispalkka.

    • Vihreät kehitti perustulon siksi että jos se tulee käyttöön niin he voivat syyttää sen epäonnistuessa muita sen hyväksymisestä ja itseään sen onnistumista. Jos se ei tule käyttöön niin he syyttävät muita siitä ettei tullut käyttöön ja tarvittaessa kehuvat itseään siitä että se olisi tullut käyttöön

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      66
      3102
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1831
    3. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      111
      1714
    4. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      224
      1229
    5. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      125
      1009
    6. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      93
      943
    7. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      60
      934
    8. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      67
      926
    9. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      84
      839
    10. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      6
      835
    Aihe