Siksi, että on turha enää puhua, kirjoittaa tilanteesta, se ei johda mihinkään.
Miksi päädyin tähän?
Koska eräs EU-asiantuntija sanoi eilen, että "On parasta vain tottua tähän tilanteeseen EU:ssa, että aika ajoin tapahtuu terroritekoja. On vain parasta tottua."
Minusta ei ole "parasta" tottua.
Miksi päädyin tähän?
Koska eräs EU-asiantuntija sanoi eilen, että "On parasta vain tottua tähän tilanteeseen EU:ssa, että aika ajoin tapahtuu terroritekoja. On vain parasta tottua."
Minusta ei ole "parasta" tottua.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ensin meille luvattiin, ettei mamujen joukossa voi olla terroristeja, se on sula mahdottomuus. Sitten myönnettiin, että kyllähän niitä terroristejakin on, mutta viranomaiset saavat heidät nopeasti kuriin mamuyhteisön avustuksella. Nyt sanotaan, että muslimimamujen terrorismi (jolla ei mukamas ole mitään tekemistä muslimien tai mamujen kanssa) on tullut pysyvästi Eurooppaan, joten sopeutukaa tilanteeseen. Seuraavaksi suvakit varmaan toteavat, että kääntykää islamiin, jos haluatte välttyä muslimien väkivallalta.
Älä anna periksi .... juuri tuota he odottavat .... TAISTELLAAN VAAN IRTI EU-PAHOLAISESTA ... siitä ei ole mitään hyötyä ollut.
Kuvitelkaa ... jos venäjäpakotteita ei olisi ollut .... Suomella mahtavat kauppasuhteet venäjään olisi ollut !
Ei muuta kuin taistelua ...kyllä siitä pirusta irti päästään !!!
Itävallassa varmaan valitaan mamuvastainen presidentti nyt syyskuuun uusintavaaleissa.
Britannia sulkee rajansa. Luulisi Ranskan myös alkavan seuraaviin toimenpiteisiin.
Ruotsissa ei ryhdytä mihinkään, ellei siellä tule iskua, ja ei tule, koska muslimit pitävät Ruotsia hyvänä lypsylehmänä ja lomakeskuksena. Rahaa kavalletaan ja lähetetään etelään ja yksilöt voivat lepäillä turvassa.
Suomessa Sipilä on täysi torvi.
Venäjällä tiedetään miten iskut torjutaan, on opittu.
Unkarissa ja Puolassa ollaan järjissään.
Virossa mamu saa 3 euroa päivässä. Jos siellä mamuja onkaan.
Mitä teet sen sijaan, että kirjoittaisit?
Et voi tehdä mitään. Koska valtiot eivät tee mitään. Vain Ranska on julistanut sotatilan. Kaikkien muidenkin Euroopan valtioiden ja USA:n pitäisi julistaa sotatila.
Yksittäinen ihminen ei Suomessa voi tehdä mitään. Ja useimmat eivät edes välitä. Kun seuraava isku tulee, joko ollaan kuolleita tai siivotaan jäljet. Terroristit tekevät parin kuukauden jälkeen uuden iskun. Sen jälkeen johtajamme sanovat taas: "Tämä oli yksittäinen hullu, inspiroitui jostain, jatkakaa kuten ennenkin, ei voi mitään, on elettävä tavalliseksi, ei pidä vihata, koska "sitä ne juuri toivovat"".
Hei, miksi ne sitä toivoisivat? Nehän toivovat päinvastoin sitä, mitä nyt saavat: että Eu-johtajat sanovat kansalaisilleen, että "Olkaa vaan kuten ennenkin, älkää ryhtykö vaan mihinkään."
Normaalit itseään ja väkeään puolustavat ihmiset alkaisivat heti toimiin, eivätkä "jatkaisi kuten ennenkin".
Ruotsissa tilanne on vielä typerämpi, siellä kehoitetaan "rakkauspommittamaan" terroristeja. Että "vastataan rakkaudella, kun meitä vihataan". Pääministeri kehoittaa tukahduttamaan vihan. Mihin se johtaa? Me tuhoudumme.
Muslimit nauravat ja iloitsevat jokaisen iskun jälkeen.
Normaali eurooppalainen alkaisi heti puolustautua.
Ranska+on+julistanut+sotatilan.+Suomen+media+on+vaiennut+100+%+maahanmuuttajien+mellakoinnista+ja+Calaisin+tilanteesta.
Ruotsilla+ei+ole+käytännössä+armeijaa+enää.+Veikkaan,+että+joutuu+pyytämään+Suomelta+apua.
Tilanne+on+hirvittävä,+koska+on+päästetty+muslmiarmeija+maahamme.
<<<<<<<<enää++ei+voi+tietää+mitä+tehdä,+toivottavasti+joku+tekee+jotain...........
Kukaan ei tee mitään.
Jopa sanominenkin on rikos. Hakkarainen sanoi totuuden ja jopa on syyte tulossa "kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan" hänelle, (Lue MTV)
Terroristi(joita Suomessa on Hakkaraisne mukaan 3000 kappaletta, koko Euroopassa siis miljoonia) eivät tee Euroopassa yhtäaikaa iskuja, eivätkä todella suurta iskua, vaan jatkavat tätä nykyistä, että isku parin kuukauden väliajoin. Sellainen tahti ei nostata vielä laiskaa kansaa, koska johtajat sanovat, että "yksittäistapaus, älkää tehkö mitään, jatkakaa tavallista elämää, maksakaa ja painakaa pää kumaraan".
Jos tulisi suuri isku, alkaisi täysi sota. Radikaalit muslimit eivät halua sitä, koska he haluvat elellä lännessä ja lisääntyä meidän rahallamme.
Mutta kun is häviää, tulee suuri isku.
Olsii hyvä tulla järkiin ja toimia nyt.
Ruotsi joutuu satavarmaan pyytämään Suomelta sotilasapua maahanmuuttajagettojen karmeaan tilanteeseen. Ei ole poliiseja tarpeeksi, oma armeija on alasajettu.
Yhdenkään suomalaisen ei pidä mennä sinne kivityksen ja käsikranaattien kohteeksi. Olkoon nyt siellä ihanassa monikulttuurissa.
Ruotsi on itse valinnut olla monikulttuurin, Suomi on ollut pakon edessä, koska noudattaa kansainvälisiä sopimuksia, ja siten joutunut samaan tilanteeseen.
Tähän loppu! Kyllä vituttaa kattoa irakin armeijaa ja poliiseja täällä.
Piikki on tullut täyteen monessa Euroopan maassa. Emme halua jatkaa tätä Euroopan islamisaatiota..................
Minäkin ajattelin ensin noin, mutta kyllä varmasti ääni kuitenkin kuuluu, kun ovat niin kovasti huolissaan mukar-sismista ja jopa panikoivat joidenkin eu-vastaisuudesta, niin kovaa sieltä mokutetaan mediassa.
Jos kukaan ei ilmoita olevansa järkevämmän ja pidemmälle seurauksia katsovan maahanmuuttopolitiikan puolella, niin sitten ei mitään rajoja enää laiteta.
Kummallisinta on, kun päättäjät valehtelevat itselleenkin, että muka kolmannes näistä maahantulijoista jäisi Suomeen, kun käytännössä yhtään ei ole saatu palautettua.
Eikä niitä puolusteluista päätellen (pitää enemmän kotouttaa, niin eivät tapa ihmisiä) ole yhtään huolta kuolevista ihmisistä, vaan siitä, että ehkä jotkut sitten eivät haluakaan samaa touhua Suomeen.
No, kunhan ollaan Ruotsin tilanteessa, niin päästään ainakin sanomaan, että mehän sanottiin.
Tänne kirjoittaa Suomen riippumaton älymystö, joten kannattaa pysyä keskustelussa mukana saadakseen asioista mahdollisimman realistisen kuvan.
Muta oletteko huomanneet ankaran nettisensuuri? Wannabe kokkarit, olette haukkuneet Venäjän sensuuria, mutta se on nyt paljon pahempi Suomessa! Vieläkö lisää matuja haluatte? Niiden vastustajien sivuja on poistettu ilman mitään kommenttia.
Kyllä asiallinen ja perusteltu kritiikki edelleen sallitaan jopa Hesarin kommenteissa. Ei ole pakko huutaa ja uhata tappaa kaikki toismieliset.
Hyvä päätös, että lopetat tänne kirjoittamisen.
Turhaa ajanhukkaahan täällä paskatuutissa roikkuminen on.
Niin, kirjoittamisen sijaan pitäisi tehdä jotain.
Ruotsalaiset osaavat lätistä loputtomiin ja sama tauti tuli Suomeenkin. Puhetta riittää, eikä se johda mihinkään. Puhe siis loppukoon ja toiminta alkakoon.
Onhan miellä täällä Päivi joka lupaa parantaa isistaistelijatkin ja täysihoitoon suomeen, päivi on ilmoittanut haluavansa asua monikulttuurisessa suomessa, itse asuu kalliilla omakotialueella jossa matuja ei ole, haluaa muiden kärsivän ja veronmaksajen piikkiin matujen elättäminen, raiskaukset ovat sivuseikka.
Juhasta ei ole myöskään mihinkään, suomen puolta ei pidä kuten ei pitänyt Petterikään, 35 tuhatta matua otettiin turvallisesta maasta Ruotsista ja Juha, Päivi ja Petteri hekottelivat että meidän täytyy leikata suomalaisilta ja valtion velka kasvaa, matut syövät viisi kertaa päivässä, rahaa jaetaan ja Suomalaiset sairaat, työttömät ja eläkeläiset leipäjonossa ja Juhaa ja Juhanaa naurattaa.
Bidee myöskin itkee, mitä minä sanon lapsilleni, isolla palkalla ketkuilee ja haluaa elättää afrikan ja arabian musliikansan suomen vähävaraisia riistämällä.