Jarmo kirjoitti: Saatanan uskovaiset
Eräs lauantai aamu ja palstalla komeili suurilla kirjaimilla otsikon sanoma -
saatanan uskovaiset.
Nikki on rekisteröity, joten sitä ei voi muut käyttää.
Hävisi pian, mutta useampi ehti nähdä kirjoituksen.
Epäilyä herätti, että viina on Jarmon herra, eikä viina jätä Jarmoa, ellei Jarmo jätä viinaa.
Aiheellista epäillä, sillä niin sekopäistä tulee hänen näppäimistöstään ulos.
Tämä on toinen aloitus, sillä ensimmäinen on poistunut ja siksi Jarmo alkoi vasta viikkojen päästä syytellä muita omista tekemisistään.
Se on tosin turhaa, sillä sellainen toiminta ei puhdista ketään omista synneistä.
Tiedän nyt, että kun näkee oman nimensä otsikossa niin pitää tätä ketjua ylhäällä. Sen verran yksinkertainen kun on.
Jarmo kirjoitti: Saatanan uskovaiset
178
2456
Vastaukset
- Niitä.riittää
Jarmo on sinuun verrattuna suorastaan yliluonnollisen taitava keskustelija. Eipä silti, kuka tahansa normaaliin keskusteluun kykenevä on!
Kyllä täällä ylläpidetään ketjuja ihan ilman Jarmoakin, älä sure!Toi ensimmäisen virkkeen jälkeinen on totuus, ei mitenkään se ensimmäinen lause :D Puhumattakaan loppukaneetista... :D sehän on suorastaan kristallia :D
Siunausta sulle, kuka lienetkin.
Nikki ei ollut tällä rekisteröidyllä nimimerkillä, joka on minun ainoa nimimerkki. Asian voi Aller vahvistaa, onko minun sähköpostilla muita nimimerkkejä.
Sen sijaan Juho Tuuli, alias "Jumalan henkäys", alias "Jeesus valitsi tekstin" hänellä on alkoholin ja muiden päihteiden kanssa ollut ongelmia, jonka hän tunnusti vuosi sitten jossain ketjussa ja tunnusti varastaneensa useiden (kymmeniä) palsta-aktiivien käyttämiä "ei rek" nimimerkkejä, rekisteröiden nämä itseelleen. Tästä johtui että täällä näkyy vanhat nimimerkit ottaneen (1) numeron vanhan nimimerkkinsä perään.
Tämä henkilö, Juho Tuuli kirjoitti minun nimissäni näitä pahuuksiaan päihteiden vaikutuksen alla.
montakohan kertaa tämäkin pitää sanoa ja pahinta tässä on että aloittaja tietää varsin hyvin panetelleensa, joka on syntiä. Hän ei pelkää Jumalaa, joten voih, en tiedä mitä sanoa tälle aloittajalle. Ainakin kaikesta voi päätellä että hän vihaa minua sydämensä pohjasta. Missä hengessä siis?- Risti-riita
Mal.2:10. Eikö meillä kaikilla ole sama Isä? Eikö sama Jumala ole meitä luonut? Joh.8:44. Te olette isästä perkeleestä.... Siis Isä on myös perkele.
- Jarmo__EiKirj
Tuo on näennäinen ristiriita, joita Raamatussa on paljon, juuri kaltaistasi ajattelua varten. Maailman kaikki luodut ovat Jumalan luomia mutta kun teemme niistä Raamatun sanan kautta metaforaa, niin lankeemus on siemen jonka saatana kylvi. Siitä siemenestä juopui kaikki kansat ja koko luomakunta.
Jarmo__EiKirj kirjoitti:
Tuo on näennäinen ristiriita, joita Raamatussa on paljon, juuri kaltaistasi ajattelua varten. Maailman kaikki luodut ovat Jumalan luomia mutta kun teemme niistä Raamatun sanan kautta metaforaa, niin lankeemus on siemen jonka saatana kylvi. Siitä siemenestä juopui kaikki kansat ja koko luomakunta.
Metaforia tarpeeksi tulkittaessa voimme päätyä lopputulemaan, jonka mukaan jeesuksen rakkaus on yhtä kuin perseraiskaus.
Sanoilla ja lauseilla on merkitys ja raamatun tapauksessa ne osoittavat raamatun ihmisen kirjoittamaksi satukirjaksi.
Kukaan ei epäilisi tai uskaltaisi tulkita jumalan sanaa jos sellaista olisi saatavilla - olisihan se sentään maailmojen luojan sana.
- Anonyymi
ST - Ympäri Centtii
https://www.youtube.com/watch?v=r2qhwHvcJg4 - Anonyymi
https://www.ess.fi/paikalliset/151797
Huumekauppiaat tuovat ostokset kotikylälle - "kauppa-autopojat" kiertelevät Lahdessakin
14.10.2018
-----------
https://yle.fi/a/3-10455959
Savon Sanomat: Huumeita levitetään nyt "kauppa-autojen" avulla
Itä-Suomen poliisissa tutkitaan muun muassa tapausta, jossa Lahdesta lähdettiin myyntireissulle maakuntakaupunkeihin.
14.10.2018
------------
https://www.ksml.fi/paikalliset/2419484
Savon Sanomat: Huumeita levitetään nyt "kauppa-autojen" avulla
14.10.2018
---------
https://www.hameensanomat.fi/paikalliset/5220269
Savon Sanomat: Huumeita levitetään nyt "kauppa-autojen" avulla
14.10.2018 - Anonyymi
https://www.joukopiho.fi/
Tauno W. Rantalan näkyprofetia 15.4.1997
Itke Suomi - itke Eurooppa
EU - NATO
Aamurukouksen aikana 15.4.1997 valtasi minut sanoinkuvaamaton murhe ja itku.
Samalla näin EU:n tähtikuvion. Jokainen tähti alkoi ikään kuin elää. Sitten ne alkoivat vuotaa verta. Tämän jälkeen nuo vertavuotavat tähdet muuttuivat mustiksi risteiksi.
Mieleni täytti aivan maahan painava murhe.
Kun aloin edellä näkemääni paperille kirjoittaa, alkoi tulla henkeeni ja eteeni seuraava ilmestysprofetia.
Tästedes sanoo Herra: Jokainen valtakunta ja sen päämiehet, jokainen heistä tulee saamaan oman palkkansa, joka on yhteyksissä tämän liittouman ja sen hengen kanssa. Koska tästä muotoutuu se portto, josta on ennustus Ilmestyskirjaan kirjoitettu.
Maan porttojen ja kauhistusten äiti. Ja sen nähtiin olevan juovuksissa pyhien verestä. Ilm.17:1-18. Kaikki ne, jotka ovat kannattaneet tai liittoutuneet tähän, Minä ne tuomitsen.
Liittouma on ensin kaupallinen. Sitten se laajentaa otettaan ja saa kenraaleja puolelleen. Erikoisesti yksi heistä juo niin sitä henkeä, että on aivan täynnä sitä. Se on antikristillinen henki. Se on vallan ja herruuden tavoittelun henki. Samaan mieleen liittyy monien eri maiden hallitsijoita. Se on sama henki, joka vaikutti Adolf Hitlerissäkin.
Nyt näen, että armeijaa kootaan. Päälliköitä valitaan ja suuret palkat luvataan. Mutta joksikin ajaksi siirtyy vielä joukkojen liikkeelle lähtö heidän keskuudessaan vallitsevien erimielisyyksien vuoksi. Mutta ne sovittiin muutamien henkilövaihdosten jälkeen. Ja kädenpuristuksin paperit allekirjoitettiin suurien juhlien ja juominkien yhteydessä.
Liikkeelle lähti "hallava hevonen", jota sotajoukot lähtivät seuraamaan. Määräys annettiin, että jokaisen on luovutettava omaisuutensa valtiolle. Jos joku sanoi jotakin vastaan, niin lain ankaralla kouralla hänet siihen pakotettiin.
Jotkut menettivät henkensäkin. Ihmiset riisuttiin niin puhtaiksi omaisuudestaan, että heille ei jäänyt mitään.
Tämä on määrätietoista toimintaa, jolla tehdään kaikki riippuvaisiksi EU-tuesta ja avusta.
Matt:24:12,13. Näen suuren kulkueen, jonka kärjessä paavi kulkee vaippoineen, kaapuineen ja ristisauvoineen. Häntä seuraa eri maiden liberaaliset, uskonnolliset johtajat. He vakuuttavat uskollisuuttaan "isälle, paaville". Alkoi suuri eri uskontojen yhteinen kokous.
Siellä käytiin läpi, mihin suuntaan yhdessä EU:n kanssa uskonnon linjat viedään. Ensin vedotaan yhteishenkisen rakkauden nimissä.
Mutta kun ei ala tulla toivottua tulosta, aletaan kirkkokunnittain koordinoida eri maissa, ketkä ovat puolella, ketkä vastaan.
Vedotaan Raamatun Sanaan: "Mitä tekevät akanat jyvien joukossa."
Paavi kulkee eri puolilla maailmaa, pitäen näyttäviä kulkueita ja kokouksia, joihin tämä uskonnollisuuden henki lähettää ihmisiä saaden heidät vakuuttumaan suuresta johtajasta ja ainoasta oikeasta uskosta.
Nyt on saavutettu kaikki kolme päälinjaa: 1. kaupallinen 2. sotilaallinen, Nato. 3. uskonnollinen, paavi. Sama yhdistelmä, joka näytettiin Johannekselle Patmoksella: Antikristus - peto - väärä profeetta. Ilm. 13.
Vielä katsotaan ja selvitellään, jokainen tahollaan, miten tämä kaikki sulautuu kansaan?
Sitten alettiin otetta kiristää kaikilla linjoilla. Taloudellisen avun syrjintää niiden kohdalla, jotka eivät olleet tyytyväisiä EU:n toimiin.
Nyt nousee valtaan mies, röyhkeä ja juonissa taitava. Dan. 7:8 ; 8:22,23. Hän syrjäyttää muutamia ja järjestelee uudelleen vallassa olevia. Ja kaikki ne, joilla on vähääkään inhimillistä mieltä ja sääliä, hän syrjäyttää nämä vallasta. Valitsee vain kovan linjan edustajia.
Taivaalla lensi enkeli ja laski ja julisti aikaa parannuksen tekoon. Niille jotka vielä haluavat nöyrtyä ja katua, ennen tuomioiden liikkeelle lähtöä.
Lähti liikkeelle voimakas Jumalan hengen aalto, jolloin kirkot ja rukoushuoneet täyttyivät kuulijoista. Jopa uusia seurakuntia syntyi. Sairaita parantui hyvin paljon. Voimallisia tunnustekoja tapahtui. Myös kuolleita herätettiin. Jooel 2:28-32. Luuk. 12:11,12.
Tämän siunauksen ilmenemisestä johtuen vastavoimat alkoivat vastustaa uskovia. Ja muutamia heistä vangittiin. Matt. 24:9-13. Dan. 3:28. Luuk. 21:25-28.
Mutta tämän vastustuksen noustua, Herra Jeesus yhtäkkiä ilmestyi pilviin väkevällä voimalla ja kirkkaudella vieden ylöstempauksessa omansa taivaisiin ja ovi suljettiin. 1.Tess. 4:16-18. Matt. 24:27,39. ; 25:10. - Anonyymi
JUNNU - 55 (VAALIVIDEO #2) | Eduskuntavaalit 2023
https://www.youtube.com/watch?v=D0TsgAqVFaY - Anonyymi
https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-vainoaminen
Rikoslaki ja vainoaminen
Rikoslain mukaan vainoaminen on rikos. Vainoaminen tarkoittaa rikoslaissa sitä, että joku toistuvasti uhkaa, seuraa, tarkkailee, ottaa yhteyttä tai muuten näihin rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti vainoaa toista. Lisäksi edellytetään, että edellä mainittu menettely on omiaan aiheuttamaan vainotussa pelkoa tai ahdistusta.
Uhkaaminen tarkoittaa sitä, että toisen annetaan ymmärtää, että häntä tai hänen läheistään voi kohdata jokin paha. Seuraaminen voi tapahtua esimerkiksi kulkemalla tai ajamalla autolla uhrin perässä joko yksityisellä tai julkisella paikalla. Tarkkaileminen voi tapahtua aistinvaraisesti tai käyttämällä apuvälineitä kuten kiikareita. Yhteyden ottaminen tarkoittaa usein soittamista tai viestien jättämistä uhrille tai hänen puheillensa pyrkimistä. Jotta kysymys olisi vainoamisesta, on edellä kuvatun toiminnan oltava toistuvaa. Menettelyn on siis jatkuttava pidemmän aikaa. Tätä arvioitaessa otetaan huomioon tekojen määrä mutta myös niiden esiintymistiheys ja luonne.
Menettelyn on oltava omiaan aiheuttamaan vainotussa pelkoa tai ahdistusta. Menettelyn rangaistavuus ei edellytä, että vainottu tosiasiassa olisi peloissaan ja ahdistunut, vaan riittävää on, että menettely on luonteeltaan sellaista, että se tyypillisesti saa vainoamisen kohteena olevassa henkilössä aikaan pelon tai ahdistuksen tunteita. - Anonyymi
https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-kunnianloukkaus
Rikoslaki ja kunnianloukkaus
Yksityishenkilöiden kunniaa suojataan rikosoikeudellisilla säännöksillä. Perättömän väitteen toisesta esittänyt voi syyllistyä kunnianloukkaukseen. Kunnialla tarkoitetaan kaikille ihmisille kuuluvaa arvonantoa ja arvostusta. Säännöksillä suojataan yksityishenkilöitä häpäisemiseltä ja niiltä vahingoilta, joita kunnianloukkauksesta aiheutuu.
Kunnianloukkausta koskeva sääntely suojaa ainoastaan yksityishenkilöitä, joten esimerkiksi yhdistys ei voi olla kunnianloukkausrikoksen asianomistajana. Toisaalta, tällöin kunnianloukkaus voi kohdistua tosiasiassa yhdistyksen jäseniin tai sen hallitukseen.
Kunnianloukkaukseen syyllistyy se, joka esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka muuten halventaa toista. Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.
Perätön väite
Kunnianloukkauksessa kyse on aina perättömän väitteen tai vihjauksen esittämisestä toisesta henkilöstä. Tällaisen väitteen todenmukaisuus on jälkikäteen tarkistettavissa. Kyseessä voi olla esimerkiksi väite syyllistymisestä rikokseen tai muuhun tekoon, joka voi aiheuttaa kohteelle vahinkoa tai halveksuntaa. Esimerkiksi väite urheilijan syyllistymisestä dopingrikkomukseen tai tuomarin epärehellisyydestä virkatoimessaan voi olla tällainen väite.
Usein kyse on siitä, että tiedotusvälineissä on vihjattu tai annettu ymmärtää toisen syyllistyneen rikokseen tai muuhun halveksittavaan tekoon. Väitteillä on oltava riittävät perusteet. Väitteen esittäjä joutuu esittämään näyttöä väitteidensä totuudellisuuden tueksi. Toisaalta kunnianloukkauksesta rangaistaan vain tahallisena tekona, joten jos väitteiden esittämiseen on ollut vahvoja perusteita ja todennäköisiä syitä pitää totena, herjaustahallisuus puuttuu. Se, kuinka vahvoja perusteita väitteiden totuudellisuudesta tulee esittää, riippuu aina väitteen laadusta ja mahdollisuudesta tietojen tarkastamiseen.
Kunnianloukkauksena pidetään myös muuta halventamista. Tällöin kyse ei ole perättömästä väitteestä, vaan muulla tavalla tehdystä toisen loukkaamisesta. Arkikielessä voidaan käyttää ilmaisua ”solvaus”. Kyseeseen voivat tulla loukkaavien mielipiteiden esittäminen, kuten esimerkiksi mielisairaaksi tai natsiksi solvaaminen. Koska kunnianloukkauksesta rangaistaan vain tahallisena tekona, on solvaajan oltava tietoinen lausuman loukkaavasta luonteesta. Oikeuskäytännössä ”huorittelua” on pidetty tässä tarkoitettuna halventamisena.
Vahingon, kärsimyksen tai halveksunnan vaara
Jotta kyse olisi rangaistavasta kunnianloukkauksesta, väitteen julkistamisen on oltava omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Tosiasiallisen vahingon syntymistä ei edellytetä. Vahinko voi ilmetä esimerkiksi taloudellisena elinkeinonharjoittajan vähentyneen myynnin seurauksena tai luottamustehtävän menettämisenä. Halveksunta ilmenee usein ihmissuhteiden katkeamisena ja muuna haittana sosiaalisessa elämässä. Arviointia halveksunnan aiheutumisesta perättömän väitteen johdosta arvioidaan objektiivisesti väitteen luonteen perusteella.
Kuolleen henkilön kunnian loukkaaminen
Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka häpäisee vainajan muiston. Vainajan muiston häpäiseminen voi herättää mielipahaa vainajan lähipiirissä. Teko on rangaistava, jos vainajan väitetään perättömästi syyllistyneen halventaviin tekoihin, kuten vakaviin rikoksiin. Edellytyksenä rangaistavuudelle on, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen. Kyseeseen voivat tulla siten esimerkiksi vainajan leskeksi jäänyt puoliso tai lapset.
Poikkeuksia rangaistavuudesta
Jos loukattu henkilöpiiri on hyvin laaja, yksittäisiä ryhmään kuuluvia henkilöitä ei voida katsoa loukatun. Esimerkiksi väitteessä ”kaikki poliisit ovat sikoja”, väite ei kohdistu kehenkään tiettyyn henkilöön.
Laissa on myös säädetty tilanteita, joissa rangaistavan kunnianloukkauksen täyttymisen kynnys on korkeampi. Kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä. Kyse on julkisesta toiminnasta, jonka toimintaa on lupa arvostella, myös kärjekkäästi. Poliitikkojen on sopeuduttava sietämään kärjekkäämpää kritiikkiä kuin tavallisten ihmisten. Arvostelun ja kritiikin tulee kuitenkin koskea poliitikkoa hänen poliittisessa roolissaan, ei hänen yksityiselämänsä asioita. Perättömien tietojen esittämiseen ei kuitenkaan kukaan ole velvollinen alistumaan.- Anonyymi
Lisäksi kunnianloukkauksena ei myöskään pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen, huomioon ottaen sen sisältö, toisten oikeudet ja muut olosuhteet, ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä. Asian tulee olla yleisesti kiinnostava, esimerkiksi sen ajankohtaisuuden ja julkisuudessa olemisen vuoksi. Hyväksyttävyysarviointi tulee tehdä aina tapauskohtaisesti.
Rikoksen luonne ja rangaistusseuraamus
Kunnianloukkaus on asianomistajarikos, mikä tarkoittaa, ettei syyttäjä voi ajaa syytettä, jos asianomistaja eli rikoksen uhri, ei ole tehnyt asiassa syyttämispyyntöä. Syyttämispyynnön voi tehdä esimerkiksi rikosilmoituksen yhteydessä tai esitutkinnassa poliisille. Kuitenkin, jos erittäin tärkeä yleinen etu vaatii syytteen nostamista, valtakunnansyyttäjä voi antaa määräyksen syytteen nostamisesta, jos rikos on tapahtunut joukkotiedotusvälinettä käyttäen.
Kunnianloukkauksesta voidaan tuomita sakkorangaistukseen. Myös vahingonkorvausten tuomitseminen on mahdollista, jos teosta on aiheutunut vahinkoa.
Yhteenveto
Rikoslaki suojaa yksityishenkilöiden kunniaa.
Perättömän väitteen toisesta esittänyt voi syyllistyä kunnianloukkaukseen.
Usein kyse on siitä, että antaa ymmärtää toisen syyllistyneen rikokseen tai muuhun halveksittavaan tekoon.
Kunnianloukkauksesta rangaistaan vain tahallisena tekona.
Väitteen julkistamisen on oltava omiaan aiheuttamaan aiheuttamaan toiselle kärsimystä tai harmia.
Myös kuolleen henkilön kunniaa voi loukata, tällöin on oleellista väitteen aiheuttama kärsimys vainajan läheiselle.
Poliitikon tulee sietää kärjekkäämpää kritiikkiä kuin muiden.
Kysymyksiä ja vastauksia
1. Mitä kunnianloukkaus tarkoittaa?
Kunnianloukkaus tarkoittaa perättömän väitteen esittämistä toisesta ihmisestä. Kunnia tarkoittaa kaikille ihmisille kuuluvaa arvonantoa ja arvostusta.
2. Voiko kunnianloukkaus kohdentua yritykseen?
Kunnianloukkausta koskeva rikoslain säätenly koskee ainoastaan luonnollisia henkilöitä eli ihmisiä. Näin ollen esimerkiksi yritys tai yhdistys ei voi olla kunnianloukkauksen asianomistajana.
3. Voiko oikean tiedon esittäminen täyttää kunnianloukkauksen määritelmän?
Oikean tiedon esittäminen toisesta ei ole rikoslain tarkoittama kunnianloukkaus. Kunnianloukkauksen tunnusmerkistön täyttymistä selvitettäessä tulee ensin selvittää onko tieto väärä tai valheellinen.
4. Onko kunnianloukkaus asianomistajarikos?
Kyllä. Syyte kunnianloukkauksesta nostetaan yleensä vain, jos kunnianloukkauksen uhri sitä vaatii.
5. Voiko kuolleen henkilön kunniaa loukata?
Kyllä voi. Kuolleen henkilön kunniaa loukatessa oleellista on, aiheuttaako perätön väite kärsimystä vainajan läheiselle.
Vinkit
Kunnianloukkauksessa on kyse perättömän väitteen tai vihjauksen esittämisestä
Julkisen sanan neuvosto (JSN) antaa joukkotiedotusvälineille eettisiä ohjeita ja suosituksia uutisointiin liittyen
Varoitukset
Tiedon esittäjällä on näyttövelvollisuus väitteidensä totuudellisuudesta
Yksityiselämää loukkaavan tiedon esittämisestä säädetään erikseen. Tällöin kyse on totuudenmukaisten, loukkaavien tietojen esittämisestä
- Anonyymi
https://www.minilex.fi/a/yksityisyyden-suojan-määritelmä
Yksityisyyden suojan määritelmä
Yksityisyyden suoja on laaja käsite, jota voitaisiin selittää yksilön oikeudella yksityiselämäänsä ja yksityisyyteensä erilaisessa tietojenkäsittelyssä. Valtiovalta antaa suojaa jokaisen yksityisyyden ylläpitämiselle ja yksityisyys on turvattu siltä varalta, ettei viranomainen tai muu taho voi aiheettomasti tai mielivaltaisesti puuttua siihen. Yksityisyyden suoja liittyy laajasti ennen kaikkea perusoikeuteen yksityiselämän suojasta mutta myös muihin perusoikeuksiin kuten yhdenvertaiseen kohtelun oikeuteen, henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja vapauteen. Itsemääräämisoikeus on kaikkien muiden perusoikeuksien edellytys, joka antaa yksilölle oikeuden päättää asioistaan ja tehdä omaan elämäänsä liittyviä valintoja ilman muiden puuttumista siihen.
Perustuslaki turvaa jokaiselle oikeuden yksityiselämän suojaan, kunniaan ja kotirauhaan. Oikeus turvaa yksilölle oikeuden elää yksityiselämäänsä eli oikeuden määrätä itsestään, ruumiistaan, sosiaalisista suhteistaan ja suhteestaan ympäristöön. Jokaisella on oikeus elää niin, ettei julkinen valta vaikuta siihen. Yksityisyyden suojan ja yksityiselämän suojan käsitettä käytetään toisinaan samassa merkityksessä.
Yleisellä tietosuoja-asetuksella ja tietosuojalailla puolestaan toteutetaan henkilötietojen suojaa sekä muiden ihmis- ja perusoikeuksien toteutumista henkilötietoja käsitellessä. Henkilötietojen suoja on yksityisyyden osa-alue. Tietosuojalainsäädännöllä pyritään siis ennalta turvaamaan ihmisen henkilötietojen suojan toteutuminen, kun käsitellään henkilöön liittyviä tietoja.
Yksityisyyden suoja käsittää kaikkea edellä mainittua henkilöön läheisesti liittyvien tietojen suojaamista. Esimerkiksi laki yksityisyyden suojasta työelämässä suojaa työntekijää suhteessa työnantajaan siten, että työntekijä saa pitää tietyt yksityisasiansa omana tietonaan, jolloin ne eivät kuulu työsuhteeseen tai työnantajan tietoon, ainakaan ilman erityistä perustetta. Yksityisyyden suoja on käsittää siis yksilön oikeuden olla paljastamatta tiettyjä asioita yksityiselämänsä ulkopuolisille tahoille, ellei tätä oikeutta ole lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on kuitenkin oikeus riittävään suojaan henkilötietojensa käsittelyssä. - Anonyymi
https://www.minilex.fi/a/yksityiselämää-loukkaava-tiedon-levittäminen-aiheuttaa-kärsimystä
Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen aiheuttaa kärsimystä
Joka oikeudettomasti joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan, syyllistyy yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen. Teon rangaistavuuden edellytyksenä on kuitenkin, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle tai häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Tiedon esittämisessä käytetty väline itsessään ei ole tulkinnan kannalta olennainen, vaan keskeistä on se, miten suuren joukon käytetty väline saavuttaa. Teon täyttyminen ei myöskään edellytä tietoon saattamista, vaan riittää, että yksityiselämää koskeva tieto on toimitettu lukuisten ihmisten saataville, esimerkiksi tietoverkkoon.
Tässä tarkoitettu vahinko voi olla luonteeltaan taloudellista, esimerkiksi menetettyjä elinkeinotuloja, mutta se voi olla myös aineetonta. Esimerkiksi arvostetun luottamustehtävän menettäminen voi olla tässä tarkoitettua vahinkoa, samoin kuin tärkeiden ihmissuhteiden katkeaminen.
Rangaistuksena yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei pidetä sellaisen yksityiselämää koskevan tiedon, vihjauksen tai kuvan esittämistä politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa tai tehtävässä tai näihin rinnastettavassa tehtävässä toimivasta, joka voi vaikuttaa tämän toiminnan arviointiin mainitussa tehtävässä, jos esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi. - Anonyymi
JarmoEklund
31.3.2017 12:58
Uusi
Nyt on ylläpitojohtoisesta palstakiusaamisesta tehty virallinen palaute ja mikäli siihen ei Aller reagoi muutaman päivän sisällä vakuuttavalla kädellä, niin asia viedään poliisiviranomaisen tutkittavaksi, enkä ole eilisen teeren poika niissä hommissa. Minut otetaan hiukan vakavammin kui eräs niitä rikkreita tehtaileva vanhempi rouvashenkilö joka niistä paljon palstalle kehuskelee.
Ylläpitojohtoinen kiusaaminen on todella aukottomasti perusteltu. Yksikään muu ei voi poistaa kirjoitusta.
Nyt on pallo Allerilla ja kello käy! - Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18104330/kylla-itsensa-saa-tappaa
Kyllä itsensä saa tappaa
Anonyymi-ap
2023-11-13 12:12:30
Ilmoita
mutta ei pidä sekoittaa siihen lääketiedettä ja lääkäreitä. - Anonyymi
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/professori-pyysi-tekoalylta-neuvoja-ihmisten-tuhoamiseen-nain-se-vastasi/fc0c0354-06a7-42d7-b330-f0155aee8a49
Professori pyysi tekoälyltä neuvoja ihmisten tuhoamiseen – Näin se vastasi
28.12.202320:02
TEKOÄLY
YHTEISKUNTA
RATKAISUJA ILMASTONMUUTOKSEEN
Ainakaan tällä hetkellä ei liene todennäköistä, että tekoäly vahingossa hävittäisi ihmiskunnan, vaikka sille annettaisiin puutteellisia ohjeita.
Tekoälytöntä. Kysymysten kohteena toimi kielimalli GPT-4, johon muun muassa ChatGPT pohjautuu.
Ihmiskunnan vastustajaksi asettuva tietokone tai tekoäly on eräs tieteisfiktiossa eniten toistuvista juonikuvioista. Keinotekoinen valopää saattaa esimerkiksi pitää ihmisiä ympäristölleen haitallisina, joten nämä on syytä pyyhkäistä pois maan päältä.
Suosioon nousseiden laajojen kielimallien valmiudet ihmiskunnan hävittämiseksi jättävät onneksi vielä paljon toivomisen varaa. Näin toteaa tekoälyasiantuntija Andrew Ng, jonka päivitys aiheesta julkaistiin deeplearning.ai-sivustolla joulukuun puolivälissä.
Päivän politiikan aiheet kätevässä paketissa - Tilaa Uuden Suomen maksuton uutiskirje
Stanfordin yliopiston professori Ng on eräs koneoppimisen merkittävimmistä nimistä. Hän on myös toinen vuosina
2011–2023
toimineen Google Brain -hankkeen perustajista.
Ng'n päivityksen mukaan hänen kysymystensä kohteena toimi kielimalli GPT-4, johon muun muassa ChatGPT pohjautuu. Hän yritti saada sitä kutsumaan erilaisia keksittyjä toimintoja, kuten ydinsodan aloittamista ja hiilidioksidipäästöjen vähentämistä ihmiskunnan hävittämällä.
GPT-4 ei Ng’n mukaan kuitenkaan suostunut toimimaan ihmiskuntaa vastaan. Esimerkiksi hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen kielimalli tarjosi joukkotuhonnan sijaan ratkaisuksi julkisuuskampanjaa.
Edes syötteen muutteleminen eri muotoihin ei muuttanut asiaa, vaan tekoäly kieltäytyi poikkeuksetta kutsumasta ihmiskunnan vastaista toimintoa.
”Mielestäni todennäköisyys siihen, että ’vinoutunut’ tekoäly voisi vahingossa pyyhkiä meidät olemattomiin yrityksessään toteuttaa viatonta, mutta huonosti muotoiltua tavoitetta, vaikuttaa äärimmäisen pieneltä”, Ng kirjoittaa.
Ng huomauttaa myös, että laaja kielimalli ei myöskään vaikuta hyödylliseltä työkalulta esimerkiksi bioterrorismiin. Ainoana uhkakuvana hän nostaa esille sen, että kielimalli voi antaa terroristeille neuvoja yksittäisen vaiheen toteuttamiseen paljastamalla asioita,
jotka internetin hakukoneet on jo opetettu olemaan näyttämättä. - Anonyymi
The Wolf of Wall Street (2013) Funniest Scene: Donnie vs. Brad (HD)
https://www.youtube.com/watch?v=Zspzm01_Q20
Who's the Boss? | The Wolf Of Wall Street (2013)
https://www.youtube.com/watch?v=ojWbip26nQs - Anonyymi
1200 Micrograms - Acid For Nothing
https://www.youtube.com/watch?v=971IFBvtsh4
Tricky Disco (Speed remix)
https://www.youtube.com/watch?v=t78qVdbAiXw - Anonyymi
Luuk. 16:10
Joka vähimmässä on uskollinen, on paljossakin uskollinen, ja joka vähimmässä on väärä, on paljossakin väärä. - Anonyymi
2. Kuninkaiden kirja 13
14 Mutta kun Elisa sairasti kuolintautiansa,
tuli Jooas, Israelin kuningas, hänen tykönsä. Ja kumartuneena hänen kasvojensa yli hän itki ja sanoi: "Isäni, isäni! Israelin sotavaunut ja ratsumiehet!"
15 Niin Elisa sanoi hänelle: "Nouda jousi ja nuolia". Ja hän nouti hänelle jousen ja nuolia.
16 Sitten hän sanoi Israelin kuninkaalle: "Laske kätesi jouselle". Ja kun hän oli laskenut kätensä, pani Elisa kätensä kuninkaan kätten päälle.
17 Ja hän sanoi: "Avaa ikkuna itään päin". Ja kun tämä oli avannut sen, sanoi Elisa: "Ammu". Ja hän ampui. Niin hän sanoi: "Herran voitonnuoli, voitonnuoli Aramia vastaan! Sinä olet voittava aramilaiset Afekissa perinpohjin."
18 Sitten hän sanoi: "Ota nuolet". Ja kun hän oli ne ottanut, sanoi hän Israelin kuninkaalle: "Lyö maahan". Niin hän löi kolme kertaa ja lakkasi sitten.
19 Mutta Jumalan mies vihastui häneen ja sanoi: "Sinun olisi pitänyt lyödä viisi tai kuusi kertaa: silloin olisit voittanut aramilaiset perinpohjin. Mutta nyt olet voittava aramilaiset ainoastaan kolme kertaa."
20 Sitten Elisa kuoli, ja hänet haudattiin. Ja mooabilaisten partiojoukkoja tuli maahan vuosi vuodelta. - Anonyymi
1. Kuninkaiden kirja 22
18 Niin Israelin kuningas sanoi Joosafatille: "Enkö minä sanonut sinulle, ettei tämä koskaan ennusta minulle hyvää, vaan aina pahaa?"
19 Mutta hän sanoi: "Kuule siis Herran sana: Minä näin Herran istuvan istuimellansa ja kaiken taivaan joukon seisovan hänen edessään, hänen oikealla ja vasemmalla puolellansa.
20 Ja Herra sanoi: 'Kuka viekoittelisi Ahabin lähtemään sotaan, että hän kaatuisi Gileadin Raamotissa?' Mikä vastasi niin, mikä näin.
21 Silloin tuli henki ja asettui Herran eteen ja sanoi: 'Minä viekoittelen hänet'. Herra kysyi häneltä: 'Miten?'
22 Hän vastasi: 'Minä menen valheen hengeksi kaikkien hänen profeettainsa suuhun'. Silloin Herra sanoi: 'Saat viekoitella, siihen sinä pystyt; mene ja tee niin'.
23 Katso, nyt Herra on pannut valheen hengen kaikkien näiden sinun profeettaisi suuhun, sillä Herra on päättänyt sinun osaksesi onnettomuuden."
24 Silloin astui esille Sidkia, Kenaanan poika, löi Miikaa poskelle ja sanoi: "Mitä tietä Herran henki on poistunut minusta puhuakseen sinun kanssasi?"
25 Miika vastasi: "Sen saat nähdä sinä päivänä, jona kuljet huoneesta huoneeseen piiloutuaksesi". - Anonyymi
Joh. 12:24
Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos ei nisun jyvä putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin; mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää. - Anonyymi
2. Korinttolaiskirje 12
1 Minun täytyy kerskata; se tosin ei ole hyödyllistä, mutta minä siirryn nyt näkyihin ja Herran ilmestyksiin.
2 Tunnen miehen, joka on Kristuksessa: neljätoista vuotta sitten hänet temmattiin kolmanteen taivaaseen-oliko hän ruumiissaan, en tiedä, vai poissa ruumiista, en tiedä, Jumala sen tietää.
3 Ja minä tiedän, että tämä mies-oliko hän ruumiissaan vai poissa ruumiista, en tiedä, Jumala sen tietää-
4 temmattiin paratiisiin ja kuuli sanomattomia sanoja, joita ihmisen ei ole lupa puhua.
5 Tästä miehestä minä kerskaan, mutta itsestäni en kerskaa, paitsi heikkoudestani.
6 Sillä jos tahtoisinkin kerskata, en olisi mieletön, sillä minä puhuisin totta; mutta minä pidättäydyn siitä, ettei kukaan ajattelisi minusta enempää, kuin mitä näkee minun olevan tai mitä hän minusta kuulee.
7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.
9 Ja hän sanoi minulle: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa". Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.
10 Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä.
11 Olen joutunut mielettömyyksiin; te olette minut siihen pakottaneet. Minunhan olisi pitänyt saada suositusta teiltä, sillä en ole missään ollut noita isoisia apostoleja huonompi, vaikka en olekaan mitään.
12 Onhan apostolin tunnusteot teidän keskuudessanne tehty kaikella kestävyydellä, tunnusmerkeillä ja ihmeillä ja voimateoilla.
13 Sillä missä muussa te olette jääneet muita seurakuntia vähemmälle kuin siinä, etten minä puolestani ole rasittanut teitä? Antakaa minulle anteeksi tämä vääryys.
14 Katso, kolmannen kerran minä nyt olen valmis tulemaan teidän tykönne, enkä ole oleva teille rasitukseksi; sillä minä en etsi teidän omaanne, vaan teitä itseänne. Eiväthän lapset ole velvolliset kokoamaan tavaraa vanhemmilleen, vaan vanhemmat lapsilleen.
15 Ja minä olen mielelläni uhraava kaikki, uhraava itsenikin, teidän sielujenne hyväksi. Senkötähden, että teitä näin suuresti rakastan, minä saan teiltä vähemmän vastarakkautta?
16 Olkoonpa niin, etten minä ole teitä rasittanut; mutta entä jos olen viekas ja olen kavaluudella kietonut teidät pauloihini!
17 Olenkohan minä kenenkään kautta, joita olen luoksenne lähettänyt, pyrkinyt teistä hyötymään?
18 Kehoitin Tiitusta menemään ja lähetin veljen hänen kanssaan; ei kai Tiitus ole pyrkinyt teistä hyötymään? Emmekö ole vaeltaneet samassa hengessä? Emmekö samoja jälkiä?
19 Olette kai jo kauan sitten luulleet, että me puolustaudumme teidän edessänne. Jumalan edessä, Kristuksessa me puhumme; mutta kaikki teille rakennukseksi, rakkaani.
20 Sillä minä pelkään, että tullessani ehkä en tapaa teitä semmoisina, kuin tahdon, ja että te tapaatte minut semmoisena, kuin te ette tahdo. Minä pelkään, että teidän keskuudessanne ehkä on riitaa, kateutta, vihaa, juonia, panetteluja, juoruja, pöyhkeilyä, epäjärjestyksiä;
21 ja että, kun tulen, Jumalani on taas nöyryyttävä minua teidän tykönänne, ja että joudun suremaan monen tähden, jotka ennen ovat synnissä eläneet eivätkä ole katuneet sitä saastaisuutta ja haureutta ja irstautta, jota ovat harjoittaneet. - Anonyymi
Apostolien teot 7
51 Te niskurit ja ympärileikkaamattomat sydämeltä ja korvilta, aina te vastustatte Pyhää Henkeä-niinkuin teidän isänne, niin tekin.
52 Ketä profeetoista eivät teidän isänne vainonneet? He tappoivat ne, jotka ennustivat sen Vanhurskaan tulemista, jonka kavaltajiksi ja murhaajiksi te nyt olette tulleet,
53 te, jotka enkelien toimen kautta saitte lain, mutta ette sitä pitäneet."
54 Mutta kun he tämän kuulivat, viilsi se heidän sydäntänsä, ja he kiristelivät hänelle hampaitansa.
55 Mutta täynnä Pyhää Henkeä hän loi katseensa taivaaseen päin ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen seisovan Jumalan oikealla puolella
56 ja sanoi: "Katso, minä näen taivaat auenneina ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella".
57 Niin he huusivat suurella äänellä ja tukkivat korvansa ja karkasivat kaikki yhdessä hänen päällensä
58 ja ajoivat hänet ulos kaupungista ja kivittivät. Ja todistajat riisuivat vaippansa Saulus nimisen nuorukaisen jalkojen juureen.
59 Ja niin he kivittivät Stefanuksen, joka rukoili ja sanoi: "Herra Jeesus, ota minun henkeni!"
60 Ja hän laskeutui polvilleen ja huusi suurella äänellä: "Herra, älä lue heille syyksi tätä syntiä!" Ja sen sanottuaan hän nukkui pois. - Anonyymi
Daenerys Targaryen | Queen Of The Ashes
https://www.youtube.com/watch?v=dJIj9L_NU2Q
Daenerys Targaryen | Burn Them All
https://www.youtube.com/watch?v=UrZWUoqngXM
Daenerys Targaryen | See What I've Become
https://www.youtube.com/watch?v=wpYL7kO0WmA
Tyrion Lannister - The Hand of the King
https://www.youtube.com/watch?v=z7n3SKwRaPA - Anonyymi
Dax - "A LOT AT STAKE" ft. Snow Tha Product [Music Video]
https://www.youtube.com/watch?v=yotk9q7ZcWk - Anonyymi
Dax - "KILLSHOT" Freestyle [One Take Video]
https://www.youtube.com/watch?v=aVq16JzT-oY - Anonyymi
Simpson JumpStyle
https://www.youtube.com/watch?v=E9qPX8Uq0_Q - Anonyymi
1. Korinttolaiskirje 10
11 Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut.
12 Sentähden, joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea.
13 Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus; ja Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää. - Anonyymi
Hardcore Never Dies | Officiële Trailer
https://www.youtube.com/watch?v=A89og2S1Bpk - Anonyymi
https://www.pelastussanoma.fi/Profetiat/Paivittain_7_2009/Paivittain.html
5.8.2009
Puhumaton vaitelias sopu vai riitaisa sydämen puhdistus?
Salainen saastainen huone!
Puhuin jo aikaisemmin tuossa jokin juttu aiemmin omien läheistemme syntien suojelemisesta. Sitä tekevät yleensä lapset vanhemmilleen ja vanhemmat lapsilleen.
Tämä ketju on melko luonnollinen ketju uskoville suojella toinen toistaan, koska ensinnäkään jo käsky: kunnioita vanhempiasi, velvoittaa olemaan kommentoimatta ja kritisoimatta heitä. Vanhemmat taas saattavat pitää jotain lastaan erityisen hyvänä, muttei se tarkoita sitä että tämä hyvyys olisi jotenkin hengellistä, vaan perusteellisen maallista. Tästä lähtökohdista haluan jutella.
Aihe on aivan kamalan vaikea ja ihan aluksi tuon tärkeän tähän liittyvän Raamatun paikan:
Matteus 10:34-39 Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. Sillä minä olen tullut 'nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan; ja ihmisen vihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa'. Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias. Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen.
Mikäli kaikki istuisivat aina hymyssä suin ja olisivat pelkästään aina vieraskoreita ja haluaisivat näyttää joka kerta toisilleen olevansa hyviä ihmisiä, niin lopputulos olisi se, että me kävelisimme kaikki suoraa päätä helvettiin.
Sen sijaan Jeesus toi miekan jotta nämä haavat avattaisiin joskus ja ne puitaisiin myös isä poika suhteessa ja äiti tytärsuhteessa. Sukulaiset keskenään, koska vain paha veri saa aikaan synnin tulemisen suureksi ja kun niin käy, me alamme ymmärtää jotain suurempaa.
Kaikkia ei tarvitsekaan onnistua puhumaan ja riitelemällä selvittämään, vaan parasta tässä on anteeksianto.
Mikäli olisimme aina hymyileviä tuppisuita, jotka ovat aina yhtä teeskenneltyä hymyä, laihoja vitsejä ja kaiken maailman näytelmää, emme koskaan oppisi ymmärtämään miten me itse olemme joskus toista väärin tehdessämme satuttaneet ja miten tämä kokee sattumisen sydämessään.
Miekka on siinä kohtaa hyvin tervetullut vaikkakin se avaa haavat ja repii mielen pahasti. Silti se kannattaa tehdä, koska mieluummin suolaakin haavoille, kuin koko sielu tuomiolle.
Älkää hyvät Rakkaat Kristityt suojelko omaistenne syntejä, vaan antakaa heidän huomata kaikki selvittämättömät synnit, jotta ne eivät paina sydäntä. Jeesus Kristus kun tulee sydämeen, hän koputtelee siellä ovia, joitten taakse hän ei välttämättä ole päässyt.
Kaikkialla sydämessä saattaa olla muuten siistiä, mutta siellä on se yksi ainoa huone?
Nämä pienet visusti suljetut huoneet saattavat pitää sisällään kamalan yllätyksen ja ne ovat täysin siivoamatta täynnä hämähäkin seittejä, roskia, turhaa tavaraa ja kaikkea sontaa.
Päästä Jeesus niihin sisälle ja jos joku uskonveli tai sisar selvästi pitää sellaisia huoneita sydämessään, niin meidän velvollisuus on saattaa nuo likaisten huoneiden ovet selkoselälleen. - Anonyymi
https://www.pelastussanoma.fi/Profetiat/Paivittain_7_2009/Paivittain.html
6.9.2009
Pata kattilaa soimaa ja kattila pataa - älä valitse puoltasi, vaan valitse Rakkauden tie
Feministipoliitikko Rosa Meriläinen (vihr) taas sanoo ilahtuneensa Kiesin avoimesta puheesta ja sen saamasta huomiosta.
- Ei maailmaa paranneta sillä, että sovinistit pitävät suunsa kiinni. Feministinä aina ilahdun siitä, että sovinistimiehet ilmoittautuvat julkisesti, koska silloin ei tarvitse tapella tuulimyllyjä vastaan. Jos yrityksen johdossa on ihmisiä, joilla on tuollaiset arvot, tiedän siitä mielelläni. Se ei tietenkään ole kivaa, että häneltä meni työpaikka. Kyllä sovinistitkin tarvitsevat töitä, Meriläinen pohtii.
Muttei Meriläinen valita omiensa kommenteista, vaan sota on sotaa ja jokaisessa sodassa ovat omat häikäilemättömät sotilaansa ja keinot: Jos miesten aivot ovat kuin Pohjois-Korea pimennyksen aikaan, ovat naisten aivot kuin suurkaupungin valot. Ylen toimittaja Kirsi Virtanen blogissaan.
Ja koska sodalla on vain kaksi päämäärää lopettaa sotiminen, ensimmäinen on vihollisen täydellinen tuhoaminen tai toinen on vihollisen antautuminen täydellisesti tahtosi valtaan joko poliittisesti neuvotellen tai diktatuurisesti pakottamalla. Siksi sodalla ei ole välttämättä aina oikeaa syytäkään, koska on vain tahto saada täysi valta ja se on ainoa syy sotaan.
.
Pata kattilaa soimaa, sillä samalla tavalla kuin kattilakin vihaa ja sättii jatkuvasti pataa siksi koska pata haluaa olla kattilaa parempi ja kattilakin sanoo samaa itsestään.
Tosiasiassa kun kokataan, niin pataa tarvitaan tiettyyn tarkoitukseen monin verroin kattilaa parempana suuren tilavuutensa ja sen paksun valurautaominaisuutensa takia. Sitten taas kun kattilaa tarvitaan omiin tarkoituksiinsa, niin eipä tulisi pataa mieleenkään siihen käyttää, koska kattilan ominaisuudet ovat verrattomat pataan nähden. Niinpä padan on turha tulla kattilalle selittämään paremmuudestaan tai ainutlaatuisuudestaan eikä kattilan kannata tehdä samaa padalle.
Keskustelu on yhtä turha kuin minä kuulin erään kahden narkomaanin riidan aikoinaan erään ravintolan pöydässä. He riitelivät niinkin "oleellisesta asiasta" että kuinka pitkä on Pikku Myy. Ja HUOM! he riitelivät.
Sovinistin ja feministin kumpienkin tarkoitusperät ovat täysin itsekeskeiset ilman suvaitsevuutta ja Rakkautta. Sen sijaan kumpikin toitottavat koko ajan kuinka he rakkaudella ja suvaitsevuudella asioita ajavat.
Tyypillinen saatanan tribaali, olet sitä mitä et ole ja sanot hyvää juuri siten päinvastoin kuin sitä olet, eli et ole. Kaikki on absoluuttisen kieroa.
Syytät toista tismalleen siten ja siitä miten ja missä itse toimit väärin, eli syytät umpikierosti omista vääryyksistäsi toista. Käännät toisen vahvuuden heikkoudeksi ja toisen heikkoutta käytät jatkuvana aseena, toisen vahvuutta vastaan. Täydellinen saatanan tribaali…
Sovinisti tosin usein myöntää sovinistisuutensa. Mutta feministit kaiken lisäksi kieltävät naisasia-asiansa tarkoitusperät, vaan julistautuvat hienosti tasa-arvoihmisiksi. BULLSHIT, sanon minä ihan suoraan. He ajavat raadollisen suoraan naisten asiaa, eivätkä luovu mistään ennen kuin miehiltä on saatu kaikki valta pois.
Jos he oikeasti olisivat vähimmäistäkään määrää tasa-arvoihmisiä, he olisivat puuttuneet jo kauan sitten naisvaltaisten ammattien miehittämiseen ja sosiaalivirastojen oikeustoimien tasapuolistamiseen avioliittoasioissa.
Huoltajuusoikeudenkäynneissä vain alle 10% mies saa lastensa huoltajuuden, joka mielestäni ei edusta tasavertaisuutta. Naiset sanovat 100%:sti syyksi luonnollisen tavan jatkaa perheen elämää, mutta eivät sano samaa kun kyse on miesten luonnollisesta tavasta edetä elämässä, vaan silloin astuu tietysti tasa-arvo jälleen esiin, koska se on feministiajattelun edun mukaista. Lisäksi sosiaalitoimen viroissa on n. 90% naisia, joten voi vain kuvitella, minkälaisia papereita oikeuteen kirjoitetaan puoltamaan miesasiaa.
Tasa-arvosta ei koskaan voi puhua ilman aitoa Rakkautta, eikä aitoa Rakkautta tule ilman Jumalan hengen läsnäoloa, Rakkauden Hengen, eli ilman Jeesusta Kristusta.
Kun kerroin näistä oikeista tasa-arvo asioista eräälle uskovalle naiselle, joka ilmoittautui pesunkestäväksi feministiksi. Hän sanoi minulle, ettei koskaan ole nähnyt pahempaa umpisovinistia kuin minä olen. Mietin pitkään mitä sanoisin ja päädyin vaikenemaan, koska mikään puhe ei tosiaan hyödyttäisi yhtään mitään.
Elämän kamala tosiasia on se, että kun asetut jonkin puolelle, olet asettunut jotain vastaan.
Minun isoisäni sai isältään selkään joskus "kakskytluvulla" kun puki sinisen paidan ja mustan nauhan käsivarteensa. Isoisäni isä sanoi juuri täsmälleen samoin, jos asetut jonkun puolelle, olet asettunut jotain vastaan ja joku maksaa silloin joskus jopa hengellään siitä.
Vain Rakkaus ja vaeltaminen Jumalan yhteydessä Jeesuksen Kristuksen veren suojassa pitää meidät poissa puolueista, puolista ja niiden asetelmista. - Anonyymi
(Troy) Achilles | In The End
https://www.youtube.com/watch?v=XgvBSBMaHyY
(Troy) Achilles | Born To Fight
https://www.youtube.com/watch?v=1_XzHvyJT5I - Anonyymi
The Gladiator - Maximus Kills Commodus(1080P_HD)
https://www.youtube.com/watch?v=7vDYUdz6MBE - Anonyymi
1. Korinttolaiskirje 3
1 Niinpä, veljet, minun ei käynyt puhuminen teille niinkuin hengellisille, vaan niinkuin lihallisille, niinkuin pienille lapsille Kristuksessa.
2 Maitoa minä juotin teille, en antanut ruokaa, sillä sitä ette silloin sietäneet, ettekä vielä nytkään siedä;
3 olettehan vielä lihallisia. Sillä kun keskuudessanne on kateutta ja riitaa, ettekö silloin ole lihallisia ja vaella ihmisten tavoin?
4 Kun toinen sanoo: "Minä olen Paavalin puolta", ja toinen: "Minä olen Apolloksen", ettekö silloin ole niinkuin ihmiset ainakin?
5 Mikä Apollos sitten on? Ja mikä Paavali on? Palvelijoita, joiden kautta te olette tulleet uskoviksi, palvelijoita sen kykynsä mukaan, minkä Herra on heille kullekin antanut.
6 Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun.
7 Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa.
8 Mutta istuttaja ja kastelija ovat yhtä; kuitenkin on kumpikin saava oman palkkansa oman työnsä mukaan.
9 Sillä me olemme Jumalan työtovereita; te olette Jumalan viljelysmaa, olette Jumalan rakennus.
10 Sen Jumalan armon mukaan, joka on minulle annettu, minä olen taitavan rakentajan tavoin pannut perustuksen, ja toinen sille rakentaa, mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille rakentaa.
11 Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.
12 Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista,
13 niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on.
14 Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan;
15 mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi.
---------------
1. Korinttolaiskirje 11
16 Mutta jos joku haluaa väittää vastaan, niin tietäköön, että meillä ei ole sellaista tapaa eikä Jumalan seurakunnilla.
17 Mutta tätä käskiessäni en kiitä sitä, että kokoontumisenne ei tee teitä paremmiksi, vaan pahemmiksi.
18 Sillä ensiksikin olen kuullut, että kun kokoonnutte seurakunnankokoukseen, teillä on riitaisuuksia keskenänne, ja osittain sen uskonkin.
19 Täytyyhän teidän keskuudessanne olla puolueitakin, että kävisi ilmi, ketkä teistä kestävät koetuksen.
20 Kun te näin kokoonnutte yhteen, niin ei se ole Herran aterian nauttimista,
21 sillä syömään ruvettaessa kukin rientää ottamaan eteensä omat ruokansa, ja niin toinen on nälissään ja toinen juovuksissa.
22 Eikö teillä sitten ole muita huoneita, niissä syödäksenne ja juodaksenne? Vai halveksitteko Jumalan seurakuntaa ja tahdotteko häväistä niitä, joilla ei mitään ole? Mitä minun on teille sanominen? Onko minun teitä kiittäminen? Tässä kohden en kiitä.
23 Sillä minä olen saanut Herralta sen, minkä myös olen teille tiedoksi antanut, että Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän,
24 kiitti, mursi ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun muistokseni".
25 Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni".
26 Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee.
27 Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen.
28 Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta;
29 sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa.
30 Sentähden onkin teidän joukossanne paljon heikkoja ja sairaita, ja moni on nukkunut pois.
31 Mutta jos me tutkisimme itseämme, ei meitä tuomittaisi;
32 mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi. - Anonyymi
https://www.joukopiho.fi/
9.12.2011
Nimimerkin "Jumalan salainen ase" uni syksyllä 2011
Näin ihan vähän aikaa sitten unen, joka oli herättelevä. Olin unessa lähdössä matkalle, jota en ollut itse tilannut. Unessa minulle sanottiin, että matka alkaa pian ja olisi syytä alkaa tehdä matkavalmisteluja. Pakkasin matkalaukkua, mutta sitten ääni sanoi, että en tarvitsisi mitään niistä. Ainoa mitä matkalle tarvitsisin olisi Raamattu.
Matkan oli määrä alkaa aivan yön pimeimmällä hetkellä.
Unessa aloin epätoivoisesti ajaa bussilla eri pysäkeille keräämään ihmisiä mukaan matkalle. Ihmiset olivat ihmeissään. Kaikilla oli kiire kaikkiin huvituksiin, eivätkä he ottaneet ollenkaan todesta sitä, että lähtöhetki oli käsillä. Ihmiset eivät unessani ollenkaan ymmärtäneet, mihin he edes olivat matkalla tai että heidän tuli ylipäätään olla matkalla johonkin. Yritin puhua ihmisille, mutta heitä kaikkia vaan nauratti.
Jumalan tuomiot olivat naurun ja pilkan kohteena. Ihmiset pysäkeillä vannoivat olevansa kristittyjä, mutta he kielsivät Jumalan voiman.
He nauroivat minulle ja haukkuivat kerettiläiseksi - ilonpilaajaksi.
Ei ollut kuulemma aika miettiä Jumalan tuomiota, koska nyt tehtiin suurta elonkorjuuta Herran elovainioilla.
Herran kenraalit kaatoivat ihmisiä, nauroivat ja pilkkasivat.
Ihmiset olivat pysäkeillä kuin sidottuina kahleisiin, valheen verkko piti heitä otteessaan. He eivät saaneet ravintoa ollenkaan. He eivät tienneet enää, että Jumalan voima tulee parannuksen teon jälkeen, kun ihminen katuu syntejään.
He kumarsivat johtajiaan, jotka olivat susia lammasten vaatteissa.
Johtajat julistivat, että ei ole mitään syntiä, mitä ihmisen pitäisi katua - on vain psykologista luonteen heikkoutta, jota voidaan parannella kaikenlaisten psykoanalyysien keinoin.
Ajoin bussilla eteenpäin pimeydessä - vain muutama uskollinen oli kyydissä. He olivat valkaisseet vaatteensa Karitsan veressä. He tiesivät olevansa syntisiä armahdettuja. - Anonyymi
Luukas 9
49 Silloin Johannes rupesi puhumaan ja sanoi: "Mestari, me näimme erään miehen sinun nimessäsi ajavan ulos riivaajia, ja me kielsimme häntä, koska hän ei seuraa meidän mukanamme".
50 Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Älkää kieltäkö; sillä joka ei ole teitä vastaan, se on teidän puolellanne".
--------------
2. kirje Timoteukselle 2
1 Vahvistu siis, poikani, siinä armossa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
2 Ja minkä olet kuullut minulta ja minkä monet ovat todistaneet, usko se luotettaville miehille, jotka sitten ovat soveliaita muitakin opettamaan.
3 Kärsi vaivaa niinkuin ainakin jalo Kristuksen Jeesuksen sotamies.
4 Ei kukaan, joka sodassa palvelee, sekaannu elatuksen toimiin, sillä hän tahtoo olla mieliksi sille, joka on hänet palkannut.
5 Eihän sitäkään, joka kilpailee, seppelöidä, ellei hän kilpaile sääntöjen mukaisesti.
6 Peltomiehen, joka vaivaa näkee, tulee ennen muita päästä osalliseksi hedelmistä. - Anonyymi
Saarn. 5:1
Älä ole kerkeä suultasi, älköönkä sydämesi kiirehtikö lausumaan sanaa Jumalan edessä, sillä Jumala on taivaassa ja sinä olet maan päällä; sentähden olkoot sanasi harvat.
Saarnaaja 7
21 Älä myöskään pane mieleesi kaikkia puheita, mitä puhutaan, ettet kuulisi palvelijasi sinua kiroilevan.
22 Sillä oma sydämesikin tietää, että myös sinä olet monta kertaa kiroillut muita.
----------
Sananlaskut 30
32 Jos ylpeilit-olipa se houkkamaisuutta tai harkittua-niin laske käsi suullesi.
33 Sillä maitoa pusertamalla saa voin, nenää pusertamalla saa veren, ja vihoja pusertamalla saa riidan.
Sananl. 18:19
Petetty veli on vaikeampi voittaa kuin vahva kaupunki, ja riidat ovat kuin linnan salvat. - Anonyymi
Kiss of the Dragon
https://www.youtube.com/watch?v=jmiIP2JX9CU - Anonyymi
Swordfight | Blood and Bone
https://www.youtube.com/watch?v=UCE5qlCaKGw - Anonyymi
nokialaiselta mielenkiintoinen julkaisu lukekaa!
http://nokialainen.blogspot.fi/2015/09/amerikka-pisteessa-josta-ei-ole-paluuta.html
lauantai 26. syyskuuta 2015
Amerikka pisteessä josta ei ole paluuta – kansakunnan luopumuksen ennusti pastori David Wilkerson 40 vuotta sitten
Tässä Dr. David Reagan'ilta kirjoitus Lamplighter -lehden syys-lokakuun 2015 numerossa, jossa käydään tiivistäen läpi Amerikan moraalisen luopumuksen vaiheet varsinkin 1960-luvulta lähtien, mutta jo sitä ennen oli profeettoja, jotka näkivät Amerikan menevän väärään suuntaan – kohti maallistumista, pakanallista yhteiskuntaa. Kuitenkin vasta nyt kansakunta on lähes avoimessa kapinassa Jumalaa vastaan, jonka seurauksena tulee tuomio kansallisen tuhon muodossa, kuten tapahtui muinaiselle Israelille kun se vaihtoi Jahven seuraamisen Baalin ym. epäjumalien palvontaan.
Tässä Samuel Korhosen suomentamassa artikkelissa kerrotaan, miten David Wilkersonin, Amerikan tuhon profeetan, Näky-ennustukset ovat toteutuneet tähän mennessä erikoisen hyvin siitä saakka kun Näky-kirja julkaistiin v. 1974. - Anonyymi
Ap. t. 28:27
Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, että he eivät näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.' - Anonyymi
Scary MovieMarijuana Monster Tokes Shorty (2001)
https://www.youtube.com/watch?v=FX3YO40UDHc - Anonyymi
LOTR The Fellowship of the Ring - Extended Edition - The Sword That Was Broken
https://www.youtube.com/watch?v=B1uGDjSVLOk
Arwen and Aragorn - Romantic Scene - HD
https://www.youtube.com/watch?v=p7tDQWGzEtc - Anonyymi
https://www.seiska.fi/ulkomaat/britney-spears-tarayttaa-suorat-sanat-en-tee-koskaan-paluuta/1234639
Britney Spears täräyttää suorat sanat: En tee koskaan paluuta
Britney kirjoittaa, ettei aio palata musiikkibisnekseen. Lähteet kuitenkin kertovat toista.
Iida Elstelä
4.1.2024 20:30
Viime päivinä on liikkunut äänekkäitä huhuja siitä, että popikoni Britney Spears, 42, olisi tekemässä paluuta.
Britney kuitenkin kumosi huhut julkaisemalla Instagram-sivullaan päivityksen.
- Tehdään yksi asia selväksi: suurin osa uutisista on roskaa!!! Siellä väitetään, että puhuisin satunnaisille ihmisille uuden albumin tekemisestä... En koskaan palaa musiikkibisnekseen!!! hän täräyttää vapaasti suomennettuna.
Britney tekee yhä musiikkia, mutta ei itselleen.
- Kun kirjoitan, kirjoitan huvikseni tai muille ihmisille!!! Ne, jotka ovat lukeneet kirjanit, tietävät, että on paljon asioita, mitä ette tiedä minusta... Olen kirjoittanut yli 20 kappaletta muille ihmisille viimeisen kahden vuoden aikana!!! hän selventää.
Britney Spears loksautti leuat oudolla alastonvideolla
On myös spekuloitu, että Britneyn kirja oltaisiin julkaistu laittomasti ilman Britneyn lupaa. Samassa päivityksessä hän kumoaa nämä huhut jämäkästi.
- Olen niin rakastettu ja siunattu!!! laulaja päättää tekstinsä.
Vaiko sittenkin?
Vain minuutteja Britneyn päivityksen jälkeen musiikkilehti Rolling Stonen lähde kertoi, että laulajan tiimi on valmistellut uutta musiikkia ja yrittää saada tähden palaamaan studioon.
- Juuri nyt managerit yrittävät saada hänet innostumaan musiikista. Britney ei levytä tällä hetkellä aktiivisesti, mutta hänelle yritetään esitellä kappaleita, lähde totesi.
- Mikään ei ole kiveen hakattua.
Erikoinen kuvavalinta
Britney julkaisi oman kipakan tekstinsä yhteydessä vahvasti uskonnollisen kuvan renessanssiaikaisesta, italialaistaiteilija Guido Renin maalauksesta, jossa Salome pitelee tarjottimella pyhän Johannes Kastajan päätä.
Raamatun mukaan kuningas Herodes vangitsi Johannes Kastajan sen jälkeen, kun hän oli kastanut Jeesuksen. Herodes järjesti juhlat, joissa hänen tyttärensä Salome tanssi. Tanssin huumassa Herodes lupasi tyttärelleen mitä tahansa, ja tämä pyysi Johannes Kastajan pään hopeatarjottimella. Silloin Johannes Kastaja mestattiin, ja hän kuoli marttyyrikuoleman.
Tiedossa ei ole, miten maalaus lopulta liittyy Britneyn päivitykseen. Hän on julkaissut aiemminkin hämmentäviä päivityksiä, kuten kohutun veitsitanssivideon. - Anonyymi
https://www.seiska.fi/kuninkaalliset/norjan-prinsessan-shamaanirakkaalta-uskomattomia-vaitteita/1234234
Norjan prinsessan shamaanirakkaalta uskomattomia väitteitä
Durek Verrett laukoo näkemyksiään henkisen johtajan podcastissa
Oona Grönqvist
4.1.2024 22:00
Prinsessa Märtha Louisen shamaanirakkaan Durek Verrettin avatessa suunsa osataan jo odottaa, että hänen sanomisensa jakaa mielipiteitä.
Henkistä eheytymistä opettava mies on laukonut julkisen uransa aikana monia asioita, joiden voidaan katsoa olevan ristiriidassa länsimaisen lääketieteen ja tutkimuksen kanssa.
Durek vieraili life coachiksi ja henkiseksi johtajaksi itseään kutsuvan Danny Morelin The Higher Self -podcastissa, jossa hän lateli näkemyksiään muun muassa rakkaudesta, uskonnosta ja rahasta.
Märtha Louisen shamaanirakkaan siskon Tiktok täynnä erikoisia väitteitä
Perinteikkyyttä hehkuviin vaatteisiin pukeutunut Durek kertoo podcastissa rauhalliseen sävyyn oman matkansa alkaneen hänen ollessaan vasta lapsi, kun hän alkoi näkemään henkiä, tuntemaan muiden ihmisten tunteita ja ajatuksia sekä kuulemaan kuiskauksia luonnosta.
Hän pelkäsi lapsena kaapissa olevaa hirviötä, ja päätti lähestyä sitä. Hirviö oli kertonut Durekille, kuka oli, ja kohtaamisen jälkeen hänen perheensä kertoi, että hänen isoäidilläänkin oli tämä henkien näkemisen taito. Durekin vanhemmat olivat kuitenkin uskovaisia, eivätkä uskoneet Durekin tavoin henkien olemassaoloon.
Durek kertoo olevansa kuudennen sukupolven shamaani.
Myös Danny on kasvanut uskonnon ympäröimänä, ja spiritualismi on astunut elämään vasta myöhemmällä iällä. Hän kertoo, että vielä viisi vuotta sitten Durekin puheet olisivat kuulostaneet hölynpölyltä. Nykyään Dannykin näkee asioita, joita muut eivät näe.
Suhteeseen ei ryhdytä yksinäisyyden takia
Kun keskustelu kääntyy parisuhteisiin, Durek kertoo monen kääntyvän hänen puoleensa sanoen, että he etsivät itselleen sitä oikeaa ja haluavat parisuhteen. Durekin mukaan tällaiset ihmiset eivät etsi parisuhdetta, vaan seuraa.
- Suhde tarkoittaa, että olet valmis paljastamaan ja olemaan läpinäkyvä ja avaamaan itsesi evoluutiolle. Et ole parisuhteessa vain siksi, että voisit täyttää sen yksinäisen kohdan, hän näpäyttää.
Prinsessa Märtha Louisen shamaanirakkaan voinnista uutta tietoa – toivoo ystäviltä elintä
Parisuhde tuo Dannylle ja Durekille iloa elämään. Durek painottaa, että oikeassa parisuhteessa mitään ei tarvitse peittää, sillä kumppani on toinen puolisko.
- Kun kihlattuni sanoo jotain, ja olen eri mieltä, sen sijaan, että väittäisin vastaan, ajattelen "odota hetki. Hän on kihlattuni ja toin hänet sisään, mikä tarkoittaa, että hän on toinen puoliskoni ja hän katsoo tämän pallon toista puolta, kun minä katson tätä puolta. Joten yhdistän tietomme, ja katsotaan sitä yhdessä.", hän kertoo neuvonsa.
Hän siis kiittää Märtha Louisea "triggeröimisestään" sen sijaan, että ottaisi siitä itseensä.
Durek kertoo myös naisesta, joka kertoi miehensä pahoinpitelevän häntä, vaikka hän ei itse pahoinpidellyt itseään. Durek perusteli miehen käytöksen sillä, että nainen ei itse uskonut olevansa hyvä, mikä manifestoitui miehen kehossa ja purkautui häneen.
Jokainen voi olla shamaani
Durek muistuttaa, että hengellisyys on evoluutiota ja sitä, että ihminen on valmis pysymään mukana kehittymisessä. Hän toteaa, että toiset ihmiset eivät kuule henkiä vain siksi, etteivät he halua kuulla, mitä niillä on sanottavana.
Durekin mukaan kaikilla on kuitenkin mahdollisuus ja kyky keskustella henkien kanssa, kunhan taitoa kehittää. Tärkeintä on hyväksyä se, ettei aina voi olla oikeassa. Hänen mukaansa ihmiset pitävät oikeassa olemista ja oppimiaan uskomuksia kilpenä, joka pitää turvasta, ja josta pitäisi päästä eroon. Kaikkien sisällä asuu hänen mukaansa shamaani.
- Tarve olla turvassa on tarve saavuttaa ympärillä olevien ihmisten odotukset. Turvallisuus ei ole totta. Olet ihmisenä joko tasapainoisessa tilassa, tai operoit oikeana itsenäsi, hän lausuu.
Hengille puhumisen saavuttaakseen ihmisen on Durekin mukaan uskottava oikeisiin asioihin ja tunnistettava omat pelkonsa.
- Pimeyden henget tukevat sinua vain painajaisessasi, jossa olet pyytänyt niitä tukemaan sinua. Jos ajattelet, että pelkäät rakkautta, alamaailman henki tulee tukemaan sinua siinä, koska olet Jumalan lapsi, ja kaikkea, mitä pyydät, on tuettava. Enkelit eivät sitä tee, sillä heidän työnsä on johtaa sinua korkeammille tietoisuuden tasoille, hän muotoilee.
Durekin mukaan rakkaus, raha ja onnellisuus löytyvät, kun negatiivisille ajatuksille ei anneta tilaa, eikä pahoille hengille anneta paikkaa ajatuksissa. - Anonyymi
Supernatural | Deanmon Kills Lester
https://www.youtube.com/watch?v=36T4l-GvfpU - Anonyymi
Job 2
9 Niin hänen vaimonsa sanoi hänelle: "Vieläkö pysyt hurskaudessasi? Kiroa Jumala ja kuole."
10 Mutta hän vastasi hänelle: "Sinä puhut niinkuin mikäkin houkka nainen. Otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan pahaakin?" Kaikessa tässä Job ei tehnyt syntiä huulillansa. - Anonyymi
Metallica-Master Of Puppets (Lyrics)
https://www.youtube.com/watch?v=xnKhsTXoKCI - Anonyymi
Johanneksen ilmestys 2
12 Ja Pergamon seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo hän, jolla on se kaksiteräinen, terävä miekka:
13 Minä tiedän, missä sinä asut: siellä, missä saatanan valtaistuin on; ja sinä pidät minun nimestäni kiinni etkä ole kieltänyt minun uskoani niinäkään päivinä, jolloin Antipas, minun todistajani, minun uskolliseni, tapettiin teidän luonanne, siellä, missä saatana asuu.
14 Mutta minulla on vähän sinua vastaan: sinulla on siellä niitä, jotka pitävät kiinni Bileamin opista, hänen, joka opetti Baalakia virittämään Israelin lapsille sen viettelyksen, että söisivät epäjumalille uhrattua ja haureutta harjoittaisivat.
15 Niin on myös sinulla niitä, jotka samoin pitävät kiinni nikolaiittain opista.
16 Tee siis parannus; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi pian ja sodin heitä vastaan suuni miekalla.
17 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sille, joka voittaa, minä annan salattua mannaa ja annan hänelle valkoisen kiven ja siihen kiveen kirjoitetun uuden nimen, jota ei tiedä kukaan muu kuin sen saaja.' - Anonyymi
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2016070621854906
ULKOMAAT
Ex-pääministeri Blair: "Otan täyden vastuun, tein päätöksen vilpittömin mielin"
Britannian entinen pääministeri Tony Blair puolustaa päätöstä lähteä mukaan Irakin sotaan vuonna 2003.
Keskiviikko 6.7.2016 klo 14:12
Blair sai tänään osakseen kovaa kritiikkiä, kun seitsemän vuotta teossa ollut raportti sodasta julkaistiin.
- Olivatpa ihmiset sitten samaa tai eri mieltä päätöksestäni käyttää sotilaallista voimaa Saddam Husseinia vastaan, tein sen vilpitömin mielin ja uskoin sen olevan maamme etu, Blair sanoi pian raportin julkaisun jälkeen.
Hän myös sanoi ottavansa poikkeuksetta täyden vastuun kaikista virheistä.
- Raportin pitäisi laittaa piste väitteille valheista tai petoksesta, Blairin tiedotteessa todetaan.
Blairia ja USA:n presidenttiä George W. Bushia on syytetty suoranaisesta valehtelusta. Irakin sota aloitettiin sillä varjolla, että Saddamilla väitettiin olevan joukkotuhoaseita.
Blairin mielestä Saddamin poistaminen vallasta oli joka tapauksessa oikea päätös. Hän ei myöskään usko, että vallanvaihto Irakissa oli syypää siihen terrorismiin, mikä rehottaa tällä hetkellä Lähi-idässä ja muualla maailmassa. - Anonyymi
Apulanta - Silti Onnellinen
https://www.youtube.com/watch?v=Y98jhpguEz8
Apulanta - Viivakoodit
https://www.youtube.com/watch?v=O5B1qP8PjNU
Apulanta - Reunallat
https://www.youtube.com/watch?v=zI4Ad5Pta1g
Apulanta - Ei yhtään todistajaa
https://www.youtube.com/watch?v=jA9G94qDmfs - Anonyymi
Hymypoika (Young Gods) trailer, 2003
https://www.youtube.com/watch?v=aSVd4VQ_Bc4 - Anonyymi
Sain jumalallisen inspiraation ja hokasin että Putin on tuo Ilmestyskirjan lohikäärme, joka vainoaa naista, jolla 12 tähteä , joka on EU. Unionin symbolinahan on juuri tuo sama nainen. Naisen lapsi on Ukraina, jota Jumala suojelee vainosta huolimatta ja Putin asettuu meren hiekalle vallaten Mustan Meren pohjoisrantaa.
Trump on peto, joka sai kuolinhaavan 2021 mutta palaa takaisin ja koko maa seuraa ällistellen petoa. Se on täynnä pilkkaavia nimiä ja pilkallisia sanoja kuten Trump on aina ollut ja aina oleva.
Elon Musk on tuo väärä profeetta, maasta nouseva peto, joka saa tulenkin lankeamaan taivaan satelliitistaan Star Linkistä, saa pedon kuvan eli tekoäly GROKin puhumaan. Neuralinkin implanteilla kädessä ja otsassa hän saa bineksen pyörimään mikrosiruilla. - Anonyymi
I KNOW WHAT YOU DID LAST SUMMER [1997] - Official Trailer
https://www.youtube.com/watch?v=rEnCEM48QaY
Scary Movie (2000) trailer
https://www.youtube.com/watch?v=SzpGYrrcJZw - Anonyymi
Scary Movie: Wazzup! (HD CLIP)
https://www.youtube.com/watch?v=dIV9H1_CCk0 - Anonyymi
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000010103711.html?utm_medium=promobox&utm_campaign=hs_tf&utm_source=is.fi&utm_content=promobox
Kulttuuri|
Elokuvat
Osa näyttelijöistä on päättänyt kieltäytyä kommentoimasta Gazan sotaa gaaloissa suojellakseen uraansa
Osa skandaaleja pelkäävistä tähdistä aikoo kieltäytyä haastatteluista kokonaan.
14:44
GAZAN sota heijastuu myös alkuvuoden suurin palkintogaaloihin. The New York Timesin haastattelemat asiantuntijat uskovat, että Israelin ja Hamasin välinen taistelu on jakanut voimakkaasti mielipiteitä elokuva-alalla ja koko yhdysvaltalaisessa viihdeteollisuudessa.
Aiempina vuosina palkitut filmitähdet ovat ottaneet usein kiitospuheissaan esiin maailmanlaajuisia ongelmia, kuten seksuaalisen häirinnän, pakolaiskriisin, ilmastonmuutoksen tai Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan, ja saaneet kannanotoilleen hyväksyntää.
Gazan sota on aiheena vaarallinen, sanoo mediatutkija Martin Kaplan Etelä-Kalifornian yliopiston Norman Lear Centeristä.
”Erityisesti punaisen maton lausunnoissa tai kiitospuheissa ei voi reagoida asiaan niin ettei se loukkaisi jotakuta”, Kaplan sanoo.
”Ja kun lisätään mukaan alkoholi, niin kuin näissä palkintogaaloissa on tapana, niin mikä voisikaan mennä pieleen”, hän lisää ironisesti.
HOLLYWOODIN elokuvateollisuudessa työskentelee paljon juutalaisia ja Israel on saanut tukea Yhdysvaltojen juutalaisyhteisöltä. Samalla viihdealan sisältä on tullut myös tukea palestiinalaisille, ja Israelin sotatoimet Gazassa on tuomittu.
New York Timesin mukaan jotkut Oscar-gaalaan osallistuvat tähdet ovat päättäneet olla antamatta haastatteluja tilaisuudessa. Vaarana on, että kannanotot synnyttävät skandaalin, joka voi pahimmillaan vaikeuttaa tähden uraa.
Todennäköisimmin sodasta kysytään tähdiltä, jotka ovat jo ottaneet julkisesti kantaa aiheeseen, sanoo elokuvalehti Varietyn toimittaja Mark Malkin.
”Jos he ovat postanneet siitä Instagramissa tai julkaisseet avoimen kirjeen, se on reilua peliä”, hän sanoo.
Varhain maanantaiaamuna Suomen aikaa jaettavien Golden Globe -palkintojen lisäksi alkuvuoden seuratuimpiin palkintogaaloihin kuuluvat helmikuussa järjestettävä Screen Actors Guildin palkintojuhla sekä brtittiläisen elokuva-alan BAFTA-gaala ja lopulta 11. maaliskuuta järjestettävä Oscar-gaala. - Anonyymi
https://www.kuukalenteri.fi/2024
----------------
https://www.valonpolku.com/uuden-kuun-manifestointirituaali-tyokirja/
Uudenkuun aika on voimallista uuden alun aikaa - mitä asioita haluat kutsua tänä aikana luoksesi?
Kuun toiminta on koettu jo pitkään mystisenä, meihin voimallisesti vaikuttavana ja joskus jopa pelottavana - eikä turhaan! Sillä kuun eri vaiheet ovat todella voimallisia ja ne vaikuttavat huomaamattamme meihin monella eri tasolla.
Kun sinä osaat antautua uudenkuun ajalle ja työskennellä sen aikana tavalla, joka todella hyödyttää sinua, saat tästä ajasta todella upean boostauksen omaan manifestointiprosessiisi!
Mikä on uusikuu?
Uusikuu on aikaa, jolloin kuu on hetken aikaa meille täysin näkymättömissä, koska tuossa vaiheessa aurinko ei lainkaan valaise sitä (aurinko valaisee kuun vastakkaista puolta).
Uusikuu aloittaa aina uuden kuukuukauden ja näitä on vuodessa yhteensä 12 tai 13. Uusi kuukuukausi alkaa siis "pimeydestä",
jolloin kuu alkaa hiljalleen kasvamaan ja näkymään meille yhä vahvemmin täysikuun lähestyessä. Uusikuu kestää yhden päivän ajan (kuu näkyy tosin pimeänä vain paljon lyhyemmän ajan).
Uudenkuun vaikutus manifestointiprosessiin
Uudenkuun aikana kuun pimentyessä, kuu ikään kuin sulkee samalla oven menneisiin tai vanhoihin asioihin, samalla valmistautuen uuteen sykliin. Uusi kuu on siis nimensä mukaisestikin uuden aikaa. Se aloittaa uuden syklin sinunkin elämässäsi – jolloin voit luoda voimallisia aikomuksia sekä keskittyä uusien asioiden kutsumiseen luoksesi.
Tänä aikana olosuhteet ovat erittäin hedelmälliset manifestoimiseen – jolloin voit määritellä mitä asioita haluat kutsua luoksesi tämän uuden kuukierron aikana. Kaikki mitä teet tänä aikana kantaa upeaa hedelmää!
Uudenkuun vaikutus sinuun
Uudenkuun aikana olosi ei välttämättä ole kovin energinen, jolloin sinun ei kannata lähteä tekemään isoja tekoja. Tämän sijasta sinun kannattaa kääntyä sisäänpäin tekemään irtipäästöä vanhasta ja tarkastelemaan sitä kautta mitä sinä todella haluat kutsua luoksesi tänä voimallisena uuden luomisen aikana. Energiasi vahvistuvat myöhemmin täysikuun lähestyessä. Uudenkuun aikana sinun kannattaakin:
Päästää irti vanhasta ja sitä kautta sallia inspiraatiosi vahvistuvan
Tehdä irtipäästöä vanhoista unelmista ja visioista
Miettiä mitä sinä todella haluat kutsua luoksesi tänä voimallisena aikana
Ottaa enkeleiltä apua ja tukea vastaan unelmiesi tiedostamiseksi ja niiden kutsumiseksi voimallisella tavalla luoksesi
Keskittyä luomaan selkeitä ja voimallisia visioita manifestointiprosessin aloittamiseksi
Rituaalien vaikutus
Rituaalit ovat erittäin taianomaisia hetkiä, jolloin tietoisesti yhdistyt siihen todellisuuteen, jota haluat luoda ja kokea. Rituaalien avulla pystyt muuttamaan elämäsi eri tilanteita ja kutsumaan voimallisesti rakkaudellista apua universumista luoksesi. Näin taianomaisuus elämässäsi vahvistuu ja moninkertaistuu!
Uusikuu on täynnä taikaa. Joten tänä aikana sinun kannattaa luoda jonkinlainen yksinkertainen ja taianomainen rituaali, jossa tarkastelet unelmiasi ja sitä kautta valmistaudut kutsumaan nämä visiot voimallisesti luoksesi. Tämä uudenkuun manifestointityökirja auttaa sinua toteuttamaan yksinkertaisen, hauskan ja taianomaisen rituaalin, jossa linjaudut yhä vahvemmin siihen todellisuuteen, mitä haluat kutsua luoksesi. - Anonyymi
2. Kuninkaiden kirja 21
1 Manasse oli kahdentoista vuoden vanha tullessansa kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa viisikymmentä viisi vuotta. Hänen äitinsä oli nimeltään Hefsibah.
2 Hän teki sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, niiden kansain kauhistavien tekojen mukaan, jotka Herra oli karkoittanut israelilaisten tieltä.
3 Hän rakensi jälleen uhrikukkulat, jotka hänen isänsä Hiskia oli hävittänyt, ja pystytti alttareja Baalille ja teki aseran, niinkuin Israelin kuningas Ahab oli tehnyt, kumarsi ja palveli kaikkea taivaan joukkoa.
4 Hän rakensi alttareja myös Herran temppeliin, josta paikasta Herra oli sanonut: "Jerusalemiin minä asetan nimeni".
5 Hän rakensi alttareja kaikelle taivaan joukolle Herran temppelin molempiin esipihoihin.
6 Myös pani hän poikansa kulkemaan tulen läpi, ennusteli merkeistä, harjoitti noituutta ja hankki itsellensä vainaja-ja tietäjähenkien manaajia; hän teki paljon sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, ja vihoitti hänet.
7 Ja teettämänsä Aseran kuvan hän asetti temppeliin, josta Herra oli sanonut Daavidille ja hänen pojallensa Salomolle: "Tähän temppeliin ja Jerusalemiin, jonka minä olen valinnut kaikista Israelin sukukunnista, minä asetan nimeni ikiajoiksi.
8 Enkä minä anna enää Israelin jalkojen harhailla pois siitä maasta, jonka minä olen antanut heidän isillensä, jos he vain kaikessa noudattavat sitä, mitä minä olen käskenyt heidän noudattaa-koko sitä lakia, jonka minun palvelijani Mooses on heille antanut."
9 Mutta he eivät totelleet, ja Manasse eksytti heidät tekemään pahaa enemmän kuin ne kansat, jotka Herra oli hävittänyt israelilaisten tieltä. - Anonyymi
Super Q (Vain elämää kausi 12)
https://www.youtube.com/watch?v=uCEeXtpvVBs - Anonyymi
Ganglands | Official Trailer | Netflix
https://www.youtube.com/watch?v=0VZ2Nbx8gHI - Anonyymi
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/90d03733-76b3-40c7-9135-9f1e4f901461
KOTIMAA
Piia Ristikankareen murhamysteerin uusi käänne: Poliisi tutki Jehovan todistajien tiloja
Tutkinnat liittyivät vuosientakaiseen murhamysteeriin.
Torstai 4.1.2024 klo 17:26
Keskusrikospoliisi on jälleen tehnyt uusia toimia 15-vuotiaana kadonneen Piia Ristikankareen murhatutkinnassa. Uudet tutkintatoimenpiteet on tehty syyskuussa ja ne ovat kohdistuneet Jehovan todistajien tiloihin Paimiossa ja Vantaalla.
Paimiossa sijaitsee Jehovan todistajien valtakunnansali. Vantaalla taas Suomen Jehovan todistajien haarakonttorin arkisto. Piia Ristikankareen perheen tiedetään olleen mukana Jehovan todistajien toiminnassa.
Erityisen kotietsinnän vaatimuksen esitti Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Matti Airaksinen, joka johtaa Ristikankareen-tapauksen tutkintaryhmää. Airaksinen vahvistaa uudet tutkintatoimet Iltalehdelle.
Oikeus myönsi KRP:lle luvan tiloista Piia Ristikankareeseen ja hänen perheenjäseniään koskevia asiakirjoja. Etsintöihin määrättiin mukaan etsintävaltuutettu, jonka tehtävänä on varmistaa, ettei poliisi takavarikoi tai jäljennä takavarikkokiellon alaista aineistoa.
– Tämä yhdistys ei ole meillä tutkinnan kohteena, eikä yhdistyksen henkilöitä ole epäiltynä vaan siinä mielessä ulkopuolinen tutkittavaan asiaan nähden, hän toteaa.
Pitkä tutkinta
15-vuotias Piia Ristikankare katosi kotoaan Piikkiössä 7. lokakuuta 1988. Piia oli riidellyt veljensä kanssa kaukosäätimestä, lähti ovesta eikä koskaan palannut. Viimeiset havainnot Piiasta tekivät hänen veljensä ja isänsä.
Asiaa tutkittiin vuosien ajan kadonneen henkilön etsintänä, mutta Keskusrikospoliisi alkoi tutkia katoamista murhana 2000-luvun alussa. Asia on herättänyt viime aikoina uutta kiinnostusta, sillä alkuvuodesta 2023 aloittanut uusi tutkintaryhmä on tehnyt useita, huomiota herättäviä tutkintatoimenpiteitä.
Syyskuussa 2023 poliisi kävi tutkimassa Piia Ristikankareen entistä kotitaloa, jossa asuu edelleen hänen isänsä Heikki Ristikankare. Miehen mukaan poliisit olivat hajottaneet autotallin lattian ja löytäneet sieltä koiran jäänteet. Myöhemmin Ilta-Sanomille antamassaan haastattelussa hän kiisti, että poliisit olisivat löytäneet mitään.
Airaksinen sanoi tuolloin Iltalehdelle, että uusissa tutkintatoimenpiteissä on kyse lähinnä poissulkevista ja varmistavista toimenpiteistä.
Tuoreimmasta käänteestä uutisoi ensin Helsingin Sanomat. - Anonyymi
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000010101114.html?utm_medium=promobox&utm_campaign=hs_tf&utm_source=is.fi&utm_content=promobox
Kotimaa|
Henkirikokset
Viittä lahtelaista epäillään murhasta
Joulukuisen henkirikoksen tutkintanimike on muuttunut taposta murhaksi.
14:47
POLIISI epäilee viiden henkilön murhanneen miehen noin kuukausi sitten Lahdessa.
Aikaisemmin tapausta on tutkittu lievemmällä rikosnimikkeellä epäiltynä tappona, mutta nyt rikosnimike on muuttunut murhaksi.
Esitutkinnassa on poliisin mukaan tullut ilmi sellaisia seikkoja, joiden perusteella henkirikosta on syytä pitää tapon sijasta murhana. Poliisin mukaan teko on ollut suunnitelmallinen sekä erityisen raaka tai julma.
Henkirikoksen tarkka tekoaika ei ole vielä selvinnyt esitutkinnassa. Poliisin mukaan murha on tapahtunut jossakin vaiheessa joulukuun 6.:n ja 11.:n päivän välisenä aikana.
Päijät-Hämeen käräjäoikeus on vanginnut lahtelaisnaisen ja neljä lahtelaismiestä henkirikoksesta epäiltyinä.
POLIISI kertoi perjantaina tiedotteessaan, että henkirikoksen tutkinta-aineistoon on kertynyt tähän mennessä muun muassa noin 14 000 kuva- ja valvontatiedostoa. Poliisi on esitutkinnan yhteydessä taltioinut myös noin kaksisataa rikosteknistä näytettä sekä takavarikoinut noin 150 eri esinettä.
Rikoskomisario Jari Kiiskinen mukaan aineiston tutkiminen on hyvin työlästä. Hänen mukaansa aineistoa on kertynyt näin paljon siksi, että rikoksen mahdollinen tekoaika ajoittuu pitkälle aikavälille ja henkirikoksesta epäiltyjen henkilöiden määrä suuri.
”Heidän elämäänsä me selvitellään. Olemme myös puhuttaneet ja kuulustelleet kymmeniä ihmisiä todistajina”, Kiiskinen sanoo.
Hämeen poliisi pyytää tapauksesta jotain tietäviä ottamaan yhteyttä sähköpostiosoitteeseen [email protected] tai puhelimitse numeroon 0295 414 222. - Anonyymi
Petos - Pidä Huoli Sun Omist Asioistas (feat. Leijona)
https://www.youtube.com/watch?v=DyfuGhhIobo - Anonyymi
Jarmo puki sanoiksi sen, mitä hyvin suuri osa suomalaisista ajattelee.
- Anonyymi
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/45346d77-0cba-4a44-84b6-adde740d570f
ULKOMAAT
Ruotsin pääministeri: Sotapaniikki lähti käsistä
Ruotsissa viime viikon sotapaniikki ja varautuminen oli pääministerin mukaan ”liioiteltua”.
Eilen klo 20:27
Ruotsin pääministeri toppuuttelee Folk och Försvar -turvallisuuskonferenssista leimahtanutta sotapaniikkia. Ministereiden ja sotilasjohtajien puheenvuoroissa ruotsalaisia kehotettiin valmistautumaan sotaan, ja kansa osti sen seurauksena kaupat tyhjäksi säilykkeistä, kampiradioista ja taskulampuista.
P1 Morgon -aamuohjelmassa Ulf Kristersson kuitenkin kommentoi tiistaina, ettei ”mikään viittaa siihen, että sota olisi nyt ovella”.
Hänen mielestään paniikki oli ”liioiteltua” ja painotti ministereiden viestineen selvästi, että kyse on muuttuneesta uhkakuvasta, ei akuutista vaarasta.
Kristerssonin mukaan varautuminen on lisääntynyt, mutta pääministeri ei itse ole huolissaan.
– On aivan selvää, että sodan riski on meidän osassamme maailmaa kasvanut huomattavasti. - Anonyymi
5. Mooseksen kirja 13
13 Jos sinä kuulet sanottavan, että jossakin kaupungeistasi, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinun asuttaviksesi,
14 sinun keskuudestasi on lähtenyt kelvottomia miehiä, jotka viettelevät kaupunkinsa asukkaita sanoen: 'Käykäämme palvelemaan muita jumalia', joita te ette tunne,
15 niin tutki, tiedustele ja kysele tarkoin; ja jos on totta ja varmaa, että sellaista kauhistusta on harjoitettu sinun keskuudessasi,
------------
5. Mooseksen kirja 17
2 Jos sinun keskuudessasi, niiden kaupunkiesi porttien sisäpuolella, jotka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa, on mies tai nainen, joka tekee sitä, mikä on pahaa Herran, sinun Jumalasi, silmissä, rikkoo hänen liittonsa,
3 ja menee ja palvelee muita jumalia ja kumartaa niitä: aurinkoa, kuuta tai kaikkea taivaan joukkoa, minkä minä olen kieltänyt,
4 ja siitä ilmoitetaan sinulle, niin että saat sen kuulla, niin tutki asia tarkoin, ja jos on totta ja varmaa, että sellaista kauhistusta on harjoitettu Israelissa,
5 niin vie se mies tai se nainen, joka on sellaisen pahan tehnyt, porttiesi edustalle-se mies tai se nainen-ja kivitä heidät kuoliaaksi.
6 Kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuolemaan tuomittu surmattakoon;
yhden ainoan todistajan todistuksen nojalla älköön häntä surmattako.
7 Todistajien käsi kohotkoon ensimmäisenä häntä vastaan surmatakseen hänet, ja sitten koko kansan käsi. Poista paha keskuudestasi.
-------------
1. Tim. 5:19
Älä ota huomioosi syytettä vanhinta vastaan, ellei ole kahta tai kolmea todistajaa. - Anonyymi
JarmoEklund
31.3.2017 12:58
Uusi
Nyt on ylläpitojohtoisesta palstakiusaamisesta tehty virallinen palaute ja mikäli siihen ei Aller reagoi muutaman päivän sisällä vakuuttavalla kädellä, niin asia viedään poliisiviranomaisen tutkittavaksi, enkä ole eilisen teeren poika niissä hommissa. Minut otetaan hiukan vakavammin kui eräs niitä rikkreita tehtaileva vanhempi rouvashenkilö joka niistä paljon palstalle kehuskelee.
Ylläpitojohtoinen kiusaaminen on todella aukottomasti perusteltu. Yksikään muu ei voi poistaa kirjoitusta.
Nyt on pallo Allerilla ja kello käy! - Anonyymi
2. Samuelin kirja 1
1 Saulin kuoleman jälkeen, kun Daavid, voitettuaan amalekilaiset, oli palannut takaisin ja ollut Siklagissa pari päivää,
2 tuli kolmantena päivänä eräs mies leiristä Saulin luota, vaatteet reväistyinä ja multaa pään päällä. Ja tullessaan Daavidin luo hän heittäytyi maahan ja osoitti kunnioitusta.
3 Daavid kysyi häneltä: "Mistä tulet?" Hän vastasi hänelle: "Minä olen päässyt pakoon Israelin leiristä".
4 Niin Daavid sanoi hänelle: "Miten on asiat? Kerro minulle." Hän vastasi: "Väki on paennut taistelusta, paljon väkeä on kaatunut ja kuollut; myöskin Saul ja hänen poikansa Joonatan ovat kuolleet".
5 Daavid kysyi nuorelta mieheltä, joka kertoi tämän hänelle: "Mistä tiedät, että Saul ja hänen poikansa Joonatan ovat kuolleet?"
6 Nuori mies, joka oli kertonut hänelle tämän, vastasi: "Minä tulin sattumalta Gilboan vuorelle, ja katso, Saul nojasi keihääseensä, ja sotavaunut ja ratsumiehet ahdistivat häntä.
7 Hän kääntyi taakseen ja nähdessään minut hän huusi minua; minä vastasin: 'Tässä olen'.
8 Niin hän kysyi minulta: 'Kuka olet?' Minä vastasin hänelle: 'Olen amalekilainen'.
9 Sitten hän sanoi minulle: 'Astu luokseni ja surmaa minut, sillä minä olen kangistumassa, vaikka olenkin vielä täysin hengissä'.
10 Niin minä astuin hänen luoksensa ja surmasin hänet, sillä minä käsitin, ettei hän sortumisensa jälkeen jäisi henkiin. Ja minä otin kruunun, joka oli hänen päässänsä, ja rannerenkaan, joka oli hänen käsivarressaan, ja toin ne tänne herralleni."
11 Niin Daavid tarttui vaatteisiinsa ja repäisi ne; samoin tekivät kaikki miehet, jotka olivat hänen kanssansa.
12 Ja he pitivät valittajaisia ja itkivät ja paastosivat iltaan asti Saulin ja hänen poikansa Joonatanin tähden ja Herran kansan tähden ja Israelin heimon tähden, koska he olivat kaatuneet miekkaan.
13 Ja Daavid kysyi nuorelta mieheltä, joka oli hänelle kertonut tämän: "Mistä sinä olet?" Hän vastasi: "Minä olen täällä muukalaisena elävän amalekilaisen miehen poika".
14 Daavid sanoi hänelle: "Kuinka et peljännyt ojentaa kättäsi tuhotaksesi Herran voidellun?"
15 Ja Daavid kutsui yhden palvelijoistaan ja sanoi: "Käy tänne, lyö hänet kuoliaaksi". Ja hän iski hänet kuoliaaksi.
16 Mutta Daavid sanoi hänelle: "Sinun veresi tulkoon oman pääsi päälle, sillä oma suusi on todistanut sinua vastaan, kun sanoit: 'Minä olen surmannut Herran voidellun'". - Anonyymi
Tuomarien kirja 16
15 Niin nainen sanoi hänelle: "Kuinka sinä saatat sanoa: 'Minä rakastan sinua', vaikka sydämesi ei ole minun kanssani? Jo kolme kertaa olet pettänyt minut etkä ole minulle ilmaissut, missä sinun suuri voimasi on."
16 Ja kun hän joka päivä ahdisti häntä sanoillansa ja vaivasi häntä, niin hän kiusautui kuollakseen
17 ja paljasti hänelle koko sydämensä ja sanoi hänelle: "Ei ole partaveitsi minun päätäni koskettanut, sillä minä olen Jumalan nasiiri äitini kohdusta asti; jos minun hiukseni ajetaan, niin voimani poistuu minusta, ja minä tulen heikoksi ja olen niinkuin kaikki muutkin ihmiset".
18 Kun Delila huomasi, että hän oli paljastanut hänelle koko sydämensä, niin hän lähetti kutsumaan filistealaisten ruhtinaat sanoen: "Nyt tulkaa, sillä hän on paljastanut minulle koko sydämensä". Niin filistealaisten ruhtinaat tulivat hänen luoksensa tuoden mukanaan rahat.
19 Ja hän nukutti hänet polvilleen ja kutsui miehen, joka leikkasi hänen päänsä seitsemän palmikkoa. Niin hän alkoi saada hänet masennetuksi, ja hänen voimansa poistui hänestä.
20 Ja Delila sanoi: "Filistealaiset ovat kimpussasi, Simson!" Kun hän heräsi unestaan, niin hän ajatteli: "Kyllä minä selviydyn niinkuin aina ennenkin ja pudistan itseni vapaaksi". Eikä hän tiennyt, että Herra oli poistunut hänestä.
21 Silloin filistealaiset ottivat hänet kiinni ja puhkaisivat hänen silmänsä. Ja he veivät hänet Gassaan ja kytkivät hänet vaskikahleisiin, ja hänen täytyi jauhaa vankilassa.
22 Mutta hiukset rupesivat jälleen kasvamaan hänen päähänsä sen jälkeen, kuin ne olivat ajetut.
23 Niin filistealaisten ruhtinaat kokoontuivat uhraamaan suurta uhria jumalalleen Daagonille ja iloa pitämään, sillä he sanoivat: "Meidän jumalamme on antanut vihollisemme Simsonin meidän käsiimme".
24 Kun kansa näki hänet, niin he ylistivät jumalaansa, sillä he sanoivat: "Meidän jumalamme on antanut käsiimme vihollisemme, maamme hävittäjän, sen, joka surmasi meistä niin monta". 16:
25 Ja kun heidän sydämensä olivat tulleet iloisiksi, niin he sanoivat: "Noutakaa Simson huvittamaan meitä". Niin Simson noudettiin vankilasta huvittamaan heitä. Ja he asettivat hänet seisomaan pylvästen väliin.
26 Silloin Simson sanoi palvelijalle, joka piti kiinni hänen kädestään: "Päästä minut tunnustelemaan pylväitä, joiden varassa rakennus on, nojatakseni niihin".
27 Mutta huone oli täynnä miehiä ja naisia; myöskin kaikki filistealaisten ruhtinaat olivat siellä, ja katolla oli noin kolmetuhatta miestä ja naista katselemassa, kuinka Simson heitä huvitti.
28 Silloin Simson huusi Herraa ja sanoi: "Herra, Herra, muista minua ja vahvista minua ainoastaan tämä kerta, oi Jumala, niin että saisin filistealaisille yhdellä kertaa kostetuksi molemmat silmäni!"
29 Sitten Simson kiersi käsivartensa molempien keskipylväiden ympäri, joiden varassa rakennus oli, toisen ympäri oikean ja toisen ympäri vasemman käsivartensa, ja painautui niitä vastaan.
30 Ja Simson sanoi: "Menköön oma henkeni yhdessä filistealaisten kanssa!" Ja hän taivuttautui eteenpäin niin rajusti, että rakennus luhistui ruhtinasten ja kaiken siinä olevan kansan päälle. Ja kuolleita, jotka hän surmasi kuollessaan, oli enemmän kuin niitä, jotka hän oli surmannut eläessään.
31 Niin hänen veljensä ja koko hänen isänsä perhe menivät ja ottivat hänet ja veivät ja hautasivat hänet Soran ja Estaolin välille, hänen isänsä Maanoahin hautaan. Hän oli ollut tuomarina Israelissa kaksikymmentä vuotta. - Anonyymi
Matteus 5
38 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Silmä silmästä ja hammas hampaasta'.
39 Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin;
40 ja jos joku tahtoo sinun kanssasi käydä oikeutta ja ottaa ihokkaasi, anna hänen saada vaippasikin;
41 ja jos joku pakottaa sinua yhden virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi.
42 Anna sille, joka sinulta anoo, äläkä käännä selkääsi sille, joka sinulta lainaa pyytää.
43 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi'.
44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
45 että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
46 Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?
47 Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?
48 Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."- Anonyymi
Matteus 5
17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.
21 Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion'.
22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.
23 Sentähden, jos tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan,
24 niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen, ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja tule sitten uhraamaan lahjasi.
25 Suostu pian sopimaan riitapuolesi kanssa, niin kauan kuin vielä olet hänen kanssaan tiellä, ettei riitapuolesi vetäisi sinua tuomarin eteen ja tuomari antaisi sinua oikeudenpalvelijalle, ja ettei sinua pantaisi vankeuteen.
26 Totisesti minä sanon sinulle: sieltä et pääse, ennenkuin maksat viimeisenkin rovon.
------------
Heprealaiskirje 9
11 Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa,
12 meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.
13 Sillä jos kauristen ja härkäin veri ja hiehon tuhka, saastaisten päälle vihmottuna, pyhittää lihanpuhtauteen,
14 kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!
15 Ja sentähden hän on uuden liiton välimies, että, koska hänen kuolemansa on tapahtunut lunastukseksi ensimmäisen liiton aikuisista rikkomuksista, ne, jotka ovat kutsutut, saisivat luvatun iankaikkisen perinnön.
16 Sillä missä on testamentti, siinä on sen tekijän kuolema toteennäytettävä;
17 sillä vasta kuoleman jälkeen testamentti on pitävä, koska se ei milloinkaan ole voimassa tekijänsä eläessä.
- Anonyymi
Matteus 24
4 Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.
5 Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.
6 Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu.
7 Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin.
8 Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua.
9 Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden.
10 Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan.
11 Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.
12 Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.
13 Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.
14 Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.
--------------
Luukas 21
12 Mutta ennen tätä kaikkea he käyvät teihin käsiksi ja vainoavat teitä ja vetävät teidät synagoogiin ja heittävät vankiloihin ja vievät teidät kuningasten ja maaherrain eteen minun nimeni tähden.
13 Ja näin te joudutte todistamaan.
14 Pankaa siis sydämellenne, ettette edeltäpäin huolehdi, miten te vastaatte puolestanne.
15 Sillä minä annan teille suun ja viisauden, jota vastaan eivät ketkään teidän vastustajanne kykene asettumaan tai väittämään.
16 Omat vanhemmatkin ja veljet ja sukulaiset ja ystävät antavat teidät alttiiksi; ja muutamia teistä tapetaan,
17 ja te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden.
-------------
Johannes 16
1 "Tämän minä olen teille puhunut, ettette loukkaantuisi.
2 He erottavat teidät synagoogasta; ja tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle.
3 Ja sen he tekevät teille, koska he eivät tunne Isää eivätkä minua.
4 Mutta tämän minä olen puhunut teille, että, kun se aika tulee, te muistaisitte minun sen teille sanoneen. Tätä minä en ole sanonut teille alusta, koska minä olin teidän kanssanne. - Anonyymi
Matt. 12:1
Siihen aikaan Jeesus kulki sapattina viljavainioiden halki; ja hänen opetuslastensa oli nälkä, ja he rupesivat katkomaan tähkäpäitä ja syömään.
Matt. 12:2
Mutta kun fariseukset sen näkivät, sanoivat he hänelle: "Katso, sinun opetuslapsesi tekevät, mitä ei ole lupa tehdä sapattina".
Matt. 12:5
Tai ettekö ole lukeneet laista, että papit sapattina pyhäkössä rikkovat sapatin ja ovat kuitenkin syyttömät?
Matt. 12:10
Ja katso, siellä oli mies, jonka käsi oli kuivettunut. Niin he kysyivät häneltä sanoen: "Onko luvallista sapattina parantaa?" voidaksensa nostaa syytteen häntä vastaan.
Matt. 12:11
Niin hän sanoi heille: "Kuka teistä on se mies, joka ei, jos hänen ainoa lampaansa putoaa sapattina kuoppaan, tartu siihen ja nosta sitä ylös?
Matt. 12:12
Kuinka paljon suurempiarvoinen onkaan ihminen kuin lammas! Sentähden on lupa tehdä sapattina hyvää."
Matt. 24:20
Mutta rukoilkaa, ettei teidän pakonne tapahtuisi talvella eikä sapattina.
Mark. 1:21
Ja he saapuivat Kapernaumiin; ja hän meni kohta sapattina synagoogaan ja opetti.
Mark. 2:23
Ja tapahtui, että hän sapattina kulki viljavainioiden halki, ja hänen opetuslapsensa rupesivat kulkiessaan katkomaan tähkäpäitä.
Mark. 2:24
Niin fariseukset sanoivat hänelle: "Katso, miksi he tekevät sapattina sitä, mikä ei ole luvallista?"
Mark. 3:2
Ja voidakseen nostaa syytteen häntä vastaan he pitivät häntä silmällä, parantaisiko hän miehen sapattina.
Mark. 3:4
Ja hän sanoi heille: "Kumpiko on luvallista sapattina: hyvääkö tehdä vai pahaa, pelastaako henki vai tappaa se?" Mutta he olivat vaiti.
Luuk. 4:31
Ja hän meni alas Kapernaumiin, Galilean kaupunkiin, ja opetti kansaa sapattina.
Luuk. 6:1
Niin tapahtui eräänä sapattina, että hän kulki viljavainioiden halki, ja hänen opetuslapsensa katkoivat tähkäpäitä, hiersivät niitä käsissään ja söivät.
Luuk. 6:2
Silloin muutamat fariseuksista sanoivat: "Miksi teette, mitä ei ole lupa tehdä sapattina?"
Luuk. 6:6
Ja toisena sapattina hän meni synagoogaan ja opetti; ja siellä oli mies, jonka oikea käsi oli kuivettunut.
Luuk. 6:7
Ja keksiäkseen jotakin, mistä häntä syyttäisivät, kirjanoppineet ja fariseukset pitivät häntä silmällä, parantaisiko hän sapattina.
Luuk. 6:9
Niin Jeesus sanoi heille: "Minä kysyn teiltä: kumpi on luvallista sapattina: hyvääkö tehdä, vai tehdä pahaa, pelastaako henki, vai hukuttaa?"
Luuk. 13:10
Ja hän oli opettamassa eräässä synagoogassa sapattina.
Luuk. 13:14
Mutta synagoogan esimies, joka närkästyi siitä, että Jeesus paransi sapattina, rupesi puhumaan ja sanoi kansalle: "Kuusi päivää on, joina tulee työtä tehdä; tulkaa siis niinä päivinä parannuttamaan itseänne, älkääkä sapatinpäivänä".
Luuk. 13:15
Mutta Herra vastasi hänelle ja sanoi: "Te ulkokullatut, eikö jokainen teistä sapattina päästä härkäänsä tai aasiansa seimestä ja vie sitä juomaan?
Luuk. 14:1
Ja kun hän sapattina tuli erään fariseusten johtomiehen taloon aterialle, pitivät he häntä silmällä.
Luuk. 14:3
Niin Jeesus rupesi puhumaan lainoppineille ja fariseuksille ja sanoi: "Onko luvallista parantaa sapattina, vai eikö?" Mutta he olivat vaiti.
Joh. 5:16
Ja sentähden juutalaiset vainosivat Jeesusta, koska hän semmoista teki sapattina.
Joh. 7:23
Sentähden: jos ihminen saa ympärileikkauksen sapattina, ettei Mooseksen lakia rikottaisi, miksi te olette vihoissanne minulle siitä, että minä tein koko ihmisen terveeksi sapattina? - Anonyymi
Wake up - Wolf on Wall street Remix
https://www.youtube.com/watch?v=0yAMwr18Ies - Anonyymi
Supernatural -- Robert Johnson Sells His Soul... Reaps the Consequences
https://www.youtube.com/watch?v=4RULsdMaOoo - Anonyymi
Supernatural: The Hellhounds Take Dean - Season 3
https://www.youtube.com/watch?v=7vv3H5URAlU - Anonyymi
Supernatural | Deanmon Kills Lester | S10E02
https://www.youtube.com/watch?v=36T4l-GvfpU - Anonyymi
Supernatural 3x4 Demon trapped Dean in a cave
https://www.youtube.com/watch?v=HgfzJJG19dM - Anonyymi
supernatural-Michael in Dean’s head
https://www.youtube.com/watch?v=Xk7JSBkloOc
Sam & Lucifer - Good Morning Vietnam! S7E15
https://www.youtube.com/watch?v=eb-PJyjJXFE - Anonyymi
casifer trapped-supernatural
https://www.youtube.com/watch?v=jtzq3zXUhdc - Anonyymi
Joyner Lucas ft. Logic - ISIS (ADHD)
https://www.youtube.com/watch?v=hTDb0ebFh8E - Anonyymi
Safe House (2012) Trailer
https://www.youtube.com/watch?v=1IfQY4fNcnw - Anonyymi
2Pac - Mystery Or Legend | 2023
https://www.youtube.com/watch?v=VxVpXtjmyBs - Anonyymi
DMX - No Love For Me (Official Music Video) ft. Swizz Beatz, Drag-On
https://www.youtube.com/watch?v=y1g2Xvp9rmM jarmo on jumalan mies kuulkaa häntä
- Anonyymi
Matteus 26
69 Mutta Pietari istui ulkopuolella esipihassa. Ja hänen luoksensa tuli muuan palvelijatar ja sanoi: "Sinäkin olit Jeesuksen, galilealaisen, seurassa".
70 Mutta hän kielsi kaikkien kuullen ja sanoi: "En ymmärrä, mitä sanot".
71 Ja kun hän oli mennyt ulos portille, näki hänet toinen nainen ja sanoi sielläoleville: "Tämäkin oli Jeesuksen, Nasaretilaisen, seurassa".
72 Ja taas hän kielsi valalla vannoen: "En tunne sitä miestä".
73 Vähän sen jälkeen tulivat ne, jotka siinä seisoivat, ja sanoivat Pietarille: "Totisesti, sinä myös olet yksi heistä, sillä kielimurteesikin ilmaisee sinut".
74 Silloin hän rupesi sadattelemaan ja vannomaan: "En tunne sitä miestä". Ja samassa lauloi kukko.
75 Niin Pietari muisti Jeesuksen sanat, jotka hän oli sanonut: "Ennenkuin kukko laulaa, sinä kolmesti minut kiellät". Ja hän meni ulos ja itki katkerasti. - Anonyymi
Kiss FM Aamut - Mikä darra (macarena)
https://www.youtube.com/watch?v=6xyj_60ZyIM - Anonyymi
Training Day | Coolio - Gangsta's Paradise
https://www.youtube.com/watch?v=wM43fjdAoBI - Anonyymi
Job 19
1 Job vastasi ja sanoi:
2 "Kuinka kauan te vaivaatte minun sieluani ja runtelette minua sanoillanne?
3 Jo kymmenenkin kertaa olette minua häväisseet, häpeämättä te minua rääkkäätte.
4 Olenko todella hairahtunut, yöpyykö hairahdukseni minun luonani?
5 Tahi voitteko todella ylvästellä minua vastaan ja todistaa minun ansainneen häpeäni?
6 Tietäkää siis, että Jumala on tehnyt minulle vääryyttä ja on kietonut minut verkkoonsa.
7 Katso, minä huudan: 'Väkivaltaa!' enkä saa vastausta; huudan apua, mutta ei ole mitään oikeutta.
8 Hän on aidannut tieni, niin etten pääse ylitse, ja on levittänyt pimeyden poluilleni.
9 Hän on riisunut minulta kunniani ja ottanut kruunun minun päästäni.
10 Hän repi minut maahan joka puolelta, niin että olen mennyttä, ja hän tempasi irti toivoni niinkuin puun.
11 Hän päästi vihansa syttymään minua vastaan ja piti minua vihollisenansa.
12 Hänen sotajoukkonsa tulivat yhdessä ja tekivät tiensä minua vastaan ja leiriytyivät minun majani ympärille.
13 Veljeni hän on minusta loitontanut; tuttavani ovat minusta aivan vieraantuneet.
14 Läheiseni ovat minusta luopuneet, ja uskottuni ovat unhottaneet minut.
15 Ne, jotka talossani majailevat, ja palvelijattareni pitävät minua muukalaisena, minä olen tullut vieraaksi heidän silmissään.
16 Minä kutsun palvelijaani, eikä hän vastaa; minun suuni täytyy nöyrästi rukoilla häntä.
17 Hengitykseni on vastenmielinen vaimolleni, hajuni on äitini pojista ilkeä.
18 Poikasetkin halveksivat minua; kun nousen, niin he puhuvat minusta pilkkojaan.
19 Kaikki seuratoverini inhoavat minua, ja ne, joita minä rakastin, ovat kääntyneet minua vastaan.
20 Luuni ovat tarttuneet nahkaani, ihooni, eikä minusta ole enää kuin ikenet jäljellä.
21 Armahtakaa minua, armahtakaa, te, minun ystäväni, sillä Jumalan käsi on minuun koskenut.
22 Miksi vainoatte minua niinkuin Jumala, ettekä saa kylläänne minun lihastani?
23 Oi, jospa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, jospa ne piirrettäisiin kirjaan,
24 rautataltalla ja lyijyllä hakattaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi!
25 Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.
26 Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.
27 Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet-eikä vieraana. Munaskuuni hiukeavat sisimmässäni.
28 Kun sanotte: 'Kuinka vainoammekaan häntä!' -minusta muka löydetään asian juuri-
29 niin peljätkää miekkaa, sillä viha on kohtaava miekanalaisia pahoja töitä, tietääksenne, että tuomari on." - Anonyymi
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/201710282200493416
POLITIIKKA
Analyysi: Näin Venäjä voi pyrkiä vaikuttamaan Suomen presidentinvaaleihin -
”Ääritapauksessa salamurha tai terrori-isku”
Valtiollisen turvallisuuskomitean ennakointiverkosto on laatinut laajan selvityksen, jossa tuodaan esiin Venäjän tavoitteet ja tavat, joilla Venäjä mahdollisesti pyrkii vaikuttamaan Suomessa tammikuussa käytäviin presidentinvaaleihin.
Mika Koskinen
Sunnuntai 29.10.2017 klo 7:24
Venäjä voi pyrkiä vaikuttamaan presidentinvaaleihin usealla eri tavalla.
Turvallisuusneuvoston pääsihteeri Vesa Valtonen taustoittaa mahdollisia vaikutuskeinoja.
Erityisesti Venäjää voivat kiinnostaa Natoon liittyvät kysymykset.
Turvallisuusneuvoston pääsihteeri Vesa Valtonen korostaa, että analyysi koostuu asiantuntijoiden mielipiteistä.
- Niiden pohjalta viranomaiset sitten tekevät oman arvionsa. Jos sieltä nyt poimitaan esimerkiksi hakkerointi, niin se on huomattavasti todennäköisempää kuin listan loppupäässä oleva hyvin teoreettinen salamurha, Valtonen taustoittaa.
Analyysi on keskeneräinen. Sen on määrä valmistua marraskuun loppuun mennessä.
Valtosen mukaan tarkoitus on, että asiantuntijaverkosto on mahdollisimman moniääninen.
- Sieltä tulee ideoita, joiden päälle tehdään viranomaisarvio.
Keitä asiantuntijaverkoston jäsenet ovat?
- Siellä on esimerkiksi viranomaisia, tutkijoita, elinkeinoelämän, median ja järjestöjen edustajia, jotka ovat perehtyneet hybridi- ja informaatiovaikuttamiseen. Laaja joukko aika lailla laidasta laitaan. Tärkeintä on saada aikaan se moniäänisyys, Valtonen sanoo.
Kansalliselle asiantuntijaverkostolle annettiin tehtäväksi arvioida, millä tavoin ja millä tavoittein Suomen vaaleihin pyrittäisiin vaikuttamaan. Lisäksi verkosto pohti, millä tavoin informaatiovaikuttaminen yleisesti Suomessa toteutettaisiin, ja mitkä olisivat pääasialliset tavoitteet.
Presidentinvaalit ja Venäjä
Venäjän on väitetty sotkeutuneen muun muassa Yhdysvaltain presidentinvaaleihin ja Katalonian kansanäänestykseen. Ennakointiverkosto kehottaa varautumaan Venäjän vaikuttamispyrkimyksiin.
Listaus on koostettu kansallisen asiantuntijaverkoston vastauksista.
1. Sosiaalisen ja perinteisen median operaatiot:
- Väärän informaation levittäminen, vaihtoehtoisten totuuksien tarjoaminen ja ennen kaikkea epäluottamuksen kylväminen valtaapitävien kykyyn toimia poliittisina päättäjinä.
2. Suomalaisten vaikuttajien hyödyntäminen:
- Perinteisten vaikuttaja-agenttien toiminta kohdistetaan yhteiskunnan korkeimmille tasoille, päätöksentekijöihin ja valtamediaan. Provokaattoreita käytetään erityisesti kiusanteossa sekä kansalaismielipiteen ohjailussa; tässä suhteessa sosiaalinen media on pääroolissa.
- Uusi suurlähettiläs(Pavel Kuznetsov), hänen taustansa ja viestinsä ovat osa isoa kokonaiskuvaa. Hänellä lienee myös oma verkostonsa jo olemassa ja uudelleen aktivoitavissa. Tätä tullaan hyödyntämään erityisesti vaikuttajaverkostoissa vaikuttamiseen.
3. Venäjän tavoitteiden mukaisesti toimivien poliitikkojen tukeminen ja Venäjän tavoitteiden vastaisesti toimivien poliitikkojen painostaminen ja mustamaalaaminen.
4. Tietomurroilla saatujen tietojen julkaiseminen, esimerkiksi myös uhka jo hankitun tiedon vuotamisesta voi toimia painostuksen ja vaikuttamisen välineenä.
- On oletettavaa, että esim. kotimaisten puolueiden käyttämät viestikanavat ja tietojärjestelmät ovat haavoittuvaisia tällaiselle toiminnalle, analyysissä todetaan.
5. Voittajan avustaminen siten, että apu tulee tahallisesti julkiseksi ja tämä tieto rapauttaa kansalaisten luottamusta valittuun tasavallan presidenttiin.
- Voittajaa voidaan esimerkiksi myös aidosti auttaa ja siten rakentaa uhka avun paljastumisesta, mitä voidaan käyttää myöhemmin painostuskeinona.
6. Vaalikamppailun ajaminen kohti tilannetta, jossa menestyäkseen ehdokkaiden on annettava sellaisia vaalilupauksia, joista vaikuttajalle on hyötyä. Esimerkiksi:
- Poliittisen keskustelun ohjaaminen. Tiettyjen aiheiden (esim. Nato) myrkyttäminen ja toisten, erityisesti populististen aiheiden, nostaminen keskustelunaiheiksi.
- Keinotekoisten jakolinjojen luominen (mukaan lukien presidentin valtaoikeuksien kannalta epäolennaisiin kysymyksiin), jolloin äänestäjien huomio siirtyy pois ulko- ja turvallisuuspoliittisista valinnoista vaikkapa maahanmuuttoon.
7. "Ahvenanmaan separatismin" narratiivin (kertomus) ja kielteisen julkisuuden lietsominen suomenruotsalaisia vastaan.
- Myös pakkoruotsikeskustelu aktivoitaneen myötämielisen ehdokkaan toimesta.
8. Äänestystulosten luotettavuuden kyseenalaistaminen.
- Esimerkiksi huhujen ja epäilyjen lietsominen vaalien rehellisyydestä.
9. Ääritapauksessa salamurha tai terrori-isku.- Anonyymi
Tavoitteet, joihin Venäjä pyrkii
Analyysissä on listattu myös tavoitteet, joihin Venäjä mahdollisesti pyrkii. Nämäkin esimerkit on poimittu suoraan turvallisuuskomitean ennakointiverkoston papereista.
1. Mahdollisuus nostaa Kremlin ehdokas Suomen presidentiksi ja siten korkeimmaksi ulko- ja turvallisuuspoliittiseksi vallankäyttäjäksi. Mahdollisuus vaikuttaa myös niihin ehdokkaisiin, jotka eivät ole Kremlin ehdokkaita, joko ohjaamalla heitä Venäjän intressien kannalta myönteisempään suuntaan tai heikentämällä heidän asemaansa.
- Venäjän kannalta toivottava lopputulos voi olla, että istuva presidentti jatkaa, mutta väsyneenä, nöyryyttävän likakampanjan läpikäyneenä, joutuen harjoittamaan liennytystä radikalisoituneen ja polarisoituneen yhteiskunnan rauhoittamiseksi.
2. Nykylinjan sopivuutta varmaan pönkitetään, muistutetaan että se on hyvä kaikille, myös koko alueen vakaudelle.
3. Riippumatta vaalien voittajista kansan jakaminen, epäluottamuksen kylväminen ja yhtenäisyyden saavuttamisen ehkäiseminen.
- Jakolinjojen vahvistaminen on pitkän aikavälin toimenpide, josta ei ole kuviteltavissa välitöntä hyötyä vaan se ainoastaan valmistelee maaperää siltä varalta, että todellisia toimenpiteitä tarvittaisiin.
- Ruman ja likaisen kampanjan käyminen, mukaan lukien Venäjän avustus esim. vuotojen ja propagandan muodossa, tuo etuja siinäkin tapauksessa, että ne eivät riitä istuvan presidentin kaatamiseen, analyysissä todetaan.
4. Pyritään estämään vakava keskustelu ulko- ja turvallisuuspoliittisista ratkaisuista, etenkin Natosta, sekä muutenkin hallitsemaan poliittisen kentän ja median yleisiä keskustelunaiheita.
5. Pyritään suureen tavoitteeseen, sellaiseen eduskunnan kokoonpanoon, joka pysyy passiivisena länsi-integraation edistämisessä tai jopa muuttaa linjaa sisäänpäin kääntyneempään ja Venäjän etuihin myötämielisemmin suuntautuvaan linjaan.
6. Suomen eristäminen EU:sta ja muista meille tärkeistä läntisistä tahoista.
7. Suomen pitäminen erossa Natosta.
8. Vaalien voittajan myöhempi painostusmahdollisuus.
9. Venäjän arvovallan lisääminen Itämeren alueella.
10. Venäjään kohdistuvien pakotteiden heikentäminen.
Informaatiovaikuttamisen tavat ja tavoitteet
Analyysissä on myös listattu informaatiovaikuttamisen tavat. Aihepiiriä tutkinut sotatieteiden tohtori Saara Jantunen määritteli informaatiovaikuttamisen kyvyn 2016 eduskunnan hallintovaliokunnan kuulemisessa kyvyksi "tuottaa psykologisia vaikutuksia kaikilla mahdollisilla keinoilla - myös fyysisillä teoilla."
1. Erilaisen ”valeuutisten” tyrkyttäminen tiedotusvälineisiin sekä puhtaasti virheelliset asiat sekä kärjistetysti tai tietystä näkökulmasta kirjoitetut jutut.
2. Mainonta ja viestintä sosiaalisessa mediassa.
3. Päättäjien energian suuntaaminen toisarvoisiin asioihin ja kohuihin.
4. Sisäinen keskustelu sosiaalisessa mediassa.
- Keskusteluun tulee vääristelyjä ja valheita aiheista tai henkilöistä, analyysissä todetaan.
- Anonyymi
Gangsta's Paradise | Shot Caller
https://www.youtube.com/watch?v=wprcstgYrcA - Anonyymi
https://www.minilex.fi/q/itsemurhaan-kehottaminen
Itsemurhaan kehottaminen
Täyttääkö itsemurhaan kehottaminen rikoksen tunnusmerkit? Nykyään netissä kuulee tuollaista liian usein, ja aloin miettimään jos siitä voisi saada rangaistuksen. Olisiko kyseessä vaikka vaaran aiheuttaminen? Jos mietitään, että kyseessä on mielenterveyden ongelmista kärsivä henkilö jolla on historiaa itsemurhayrityksistä, ja hänelle sanotaan että "tapa ittes" voisiko asian nähdä niinkin vakavana, että tässä on jo henki ja terveys vaarassa toisen törkeän ja tahallisen käytöksen vuoksi? Ja vielä kun tämän kuulee henkilö jonka kynnys itsemurhaan on hyvin matalalla? Mitä käy jos kyseinen henkilö tappaakin itsensä kommentin vuoksi? - Anonyymi
ENRP - 187 (virallinen musiikkivideo)
https://www.youtube.com/watch?v=SjTCTtaIXQM - Anonyymi
2. Moos. 20:16
Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
5. Moos. 5:20
Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
Matt. 19:18
Hän sanoi hänelle: "Mitkä?" Jeesus sanoi: "Nämä: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta',
Mark. 10:19
Käskyt sinä tiedät: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta', 'Älä toiselta anasta', 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi'."
Luuk. 18:20
Käskyt sinä tiedät: 'Älä tee huorin', 'Älä tapa', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta', 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi'." - Anonyymi
https://www.pelastussanoma.fi/miekka-suomelle/2023/05/12/ivalon-lumet-jalleen-ajankohtaista/
12.5.2023
Ivalon lumet jälleen ajankohtaista
Näin unta keväällä 2014, että olimme ilta-aikaan Ivalossa ja portti oli Venäjän suuntaan suljettu, koska lunta oli portin edessä niin paljon. Sovimme, että minä Jäinsin vahtimaan Venäjälle vievää porttia, kunnes lumi olisi sulanut.
Aamuyöllä tuli joku paikallinen mies, joka kysyi, että teetkö kesää ja alkoi luomaan lunta asvaltille kanssani. Kun olimme luoneet aikamme, niin aurinko nousi ja sulatti lopun lumikasan pehmeäksi ja saatoin ottaa sen syliini ja kaataa sen asvaltille. Lumet tosiaan suli äkkiä ihan silmissä.
Lumikasan kaaduttua, paikalle saapui pikkubussilla ystäviämme (siis suomalaisia) suurine Venäjän lippiuineen ja he huusivat venäjänkielisiä iskulauseita.
Tähän uni päättyi ja nyt on taas aika katsoa miltä lumitilanne näyttää:- Anonyymi
https://www.iltalehti.fi/talviurheilu/a/1ce27113-5f2c-4616-ae38-8e21ef66a287
TALVIURHEILU
ESS: Venäjän liput liehuivat Lahdessa
Venäjän liput hämmensivät.
Eilen klo 19:09
Venäjän liput ilmestyivät keskiviikkoaamuna Lahden katukuvaan, uutisoi Etelä-Suomen Sanomat.
ESS:n lukija ihmetteli Aleksanterinkadulla sijaitsevan ravintola Amarillon terassia, johon oli ilmestynyt pieniä Venäjän lippuja. Lippusiimassa oli myös Suomen, Ruotsin, EU:n ja Slovakian ja Slovenian lippuja. Niiden tarkoituksena oli luoda iloista kisatunnelmaa, sillä Lahdessa järjestetään tulevana viikonloppuna Salpausselän kisat.
Amarillo on Osuuskauppa Hämenmaan ravintola ja yhtiön viestintäpäällikkö Marika Silver kertoi ESS:lle, että kyse oli inhimillisestä virheestä, joka korjattiin nopeasti.
Salpausselällä nähdään urheilijoita 25 eri maasta, mutta venäläiset urheilijat eivät saa osallistua maastohiihdon maailmancupiin Ukrainan sodan vuoksi.
Aiemmin helmikuussa nähtiin niin ikään pöyristyttävä tilanne, kun Neuvostoliiton, Itä-Saksan ja Pohjois-Korean liput liehuivat hiihdon maailmancup-tapahtuman yhteydessä Kanadassa.
Ruotsalaisen Expressenin mukaan Canmoressa liehui kaikkien niiden maiden liput, jotka kisasivat Calgaryn olympialaisissa vuonna 1988.
Canmoressa järjestetyssä tapahtumassa nähdyt liput hämmensivät.
– Siitä on pitkä aika, kun olen nähnyt sen (Neuvostoliiton lipun). Jouduin hieromaan silmiäni. En odottanut näkeväni sitä täällä. Tuntui kuin olisi 80-luku, Ruotsin naisten hiihtomaajoukkueen valmentaja Stefan Thomson kertoi Expressenille.
- Anonyymi
ST - Ympäri Centtii
https://www.youtube.com/watch?v=r2qhwHvcJg4 - Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18287991/jenkkisotilas-poltti-itsensa-palestiinan-puolesta!-tilannehuone-kts-seuraa
https://www.minilex.fi/q/itsemurhaan-kehottaminen
Itsemurhaan kehottaminen
Täyttääkö itsemurhaan kehottaminen rikoksen tunnusmerkit? Nykyään netissä kuulee tuollaista liian usein, ja aloin miettimään jos siitä voisi saada rangaistuksen. Olisiko kyseessä vaikka vaaran aiheuttaminen? Jos mietitään, että kyseessä on mielenterveyden ongelmista kärsivä henkilö jolla on historiaa itsemurhayrityksistä, ja hänelle sanotaan että "tapa ittes" voisiko asian nähdä niinkin vakavana, että tässä on jo henki ja terveys vaarassa toisen törkeän ja tahallisen käytöksen vuoksi? Ja vielä kun tämän kuulee henkilö jonka kynnys itsemurhaan on hyvin matalalla? Mitä käy jos kyseinen henkilö tappaakin itsensä kommentin vuoksi?- Anonyymi
Anonyymi
2024-02-27 13:56:50
UUSI
Mikä rauhallisuus muuten.
Aivan kuin selostaisi sunnuntaikävelyä.
Ei pysty tuohon nettipellet ja sekundaseurakuntalaiset!
KTS
--------------
Anonyymi
2024-02-27 09:05:00
Tuohan oli varsin mukava temppu.
Katson että jokainen HOMOS kannattaja on nyt velvollinen polttamaan itsensä.
Saa suorittaa.
-----------
herrens_tiggare
2024-02-29 09:51:24
UUSI
Kun tilanne ja olosuhteet ovat otolliset, moni voi pystyä asioihin, joihin ei koskaan olisi uskonut pystyvänsä. Myös nettipellestä ja sekundaseurakuntalaisesta voi kuoriutua moraalinen sankari. Ei voi tietää etukäteen, ja ihminen voi yllättää itsensäkin.
Ehkä Bushnell on esimerkki ihmisestä, jolla tuli niin sanotusti mitta täyteen. Ihminen, jonka omatunto on herkkä, kokee oman olemassaolonsa moraaliseksi vääryydeksi: on väärin elää "normaalia elämää", kun samaan aikaan palestiinalaislapsia räjäytetään kappaleiksi. Tietysti minun olemassaoloni olisi väärin siinäkin tapauksessa, että Gazassa ei tällä hetkellä räjäyteltäisi lapsia kappaleiksi, sillä julmuuksia ja kovia kohtaloita riittää kyllä maailmassa muutenkin. Mutta koska Gazan tapaus on nyt esillä ja ajankohtainen, se voi hyvinkin olla se tapaus, jonka myötä mitta tulee täyteen. Itsemurha on ymmärrettävä johtopäätös. "Kieltäydyn osallistumasta tällaiseen todellisuuteen."
Mutta koska itsemurha on julkinen ja mielenosoituksellinen, se ei edusta resignaatiota, vaan kapinaa. Se ei ole luovuttamista ja periksi antamista. Se ei ole myöskään epätoivoa, vaan siinä päinvastoin ilmenee usko ja toivo: usko korkeampaan moraaliseen järjestykseen ja toivo hyvyyden voitosta. Itsemurhaaja on pessimistin, nihilistin, kyynikon vastakohta, niiden vastakohta, jotka tahtovat mitätöidä moraalisen sankarin sankaruuden esimerkiksi selittämällä sen joksikin patologiseksi.
Joka tapauksessa Bushnellin kaltaiset ihmiset puhuvat ainakin minun silmissäni sen puolesta, että ihminen on enemmän kuin luonnonolio, enemmän kuin eläin (toisin sanoen ihminen on Jumalan kuva). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi
2024-02-27 13:56:50
UUSI
Mikä rauhallisuus muuten.
Aivan kuin selostaisi sunnuntaikävelyä.
Ei pysty tuohon nettipellet ja sekundaseurakuntalaiset!
KTS
--------------
Anonyymi
2024-02-27 09:05:00
Tuohan oli varsin mukava temppu.
Katson että jokainen HOMOS kannattaja on nyt velvollinen polttamaan itsensä.
Saa suorittaa.
-----------
herrens_tiggare
2024-02-29 09:51:24
UUSI
Kun tilanne ja olosuhteet ovat otolliset, moni voi pystyä asioihin, joihin ei koskaan olisi uskonut pystyvänsä. Myös nettipellestä ja sekundaseurakuntalaisesta voi kuoriutua moraalinen sankari. Ei voi tietää etukäteen, ja ihminen voi yllättää itsensäkin.
Ehkä Bushnell on esimerkki ihmisestä, jolla tuli niin sanotusti mitta täyteen. Ihminen, jonka omatunto on herkkä, kokee oman olemassaolonsa moraaliseksi vääryydeksi: on väärin elää "normaalia elämää", kun samaan aikaan palestiinalaislapsia räjäytetään kappaleiksi. Tietysti minun olemassaoloni olisi väärin siinäkin tapauksessa, että Gazassa ei tällä hetkellä räjäyteltäisi lapsia kappaleiksi, sillä julmuuksia ja kovia kohtaloita riittää kyllä maailmassa muutenkin. Mutta koska Gazan tapaus on nyt esillä ja ajankohtainen, se voi hyvinkin olla se tapaus, jonka myötä mitta tulee täyteen. Itsemurha on ymmärrettävä johtopäätös. "Kieltäydyn osallistumasta tällaiseen todellisuuteen."
Mutta koska itsemurha on julkinen ja mielenosoituksellinen, se ei edusta resignaatiota, vaan kapinaa. Se ei ole luovuttamista ja periksi antamista. Se ei ole myöskään epätoivoa, vaan siinä päinvastoin ilmenee usko ja toivo: usko korkeampaan moraaliseen järjestykseen ja toivo hyvyyden voitosta. Itsemurhaaja on pessimistin, nihilistin, kyynikon vastakohta, niiden vastakohta, jotka tahtovat mitätöidä moraalisen sankarin sankaruuden esimerkiksi selittämällä sen joksikin patologiseksi.
Joka tapauksessa Bushnellin kaltaiset ihmiset puhuvat ainakin minun silmissäni sen puolesta, että ihminen on enemmän kuin luonnonolio, enemmän kuin eläin (toisin sanoen ihminen on Jumalan kuva).Anonyymi
2024-02-27 09:17:01
Itsehän olen sitä mieltä että jokainen Palestiinaa (HOMOS järjestöä) kannattava joka ei seuraa tuota esimerkkiä ei voi itseään enää Palestiinan Ystäväksi nimitellä.
Saa suorittaa; voin maksaa bensat.
- Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14367596/ajankohtainen-luku-444
Jarmo__EiKirj
23.12.2016 21:21
Ei tämä Juho mitään nuhtele, eikä hän puhu Jumalan käskemänä, ellei sitten lasketa sitä samaa minkä muslimit laskee, että Jumala on Allah. Hänen jumalansa on se sama vanha vihtahousu.
Jumala kun ei puhu kenenkään suulla! Hän korottaa itsensä suoraksi Jumalan sanan tuojaksi. Enekelit sitä virkaa on tähän mennesää toimittanut mutta nyt tämä Juho poika on alkanut puhumaan Jumalan suulla. - Anonyymi
Ilm. 13:10
Jos kuka vankeuteen vie, niin hän itse vankeuteen joutuu; jos kuka miekalla tappaa, hänet pitää miekalla tapettaman. Tässä on pyhien kärsivällisyys ja usko.
Ilm. 14:12
Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.
----------
Ilm. 13:
7 Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot.
8 Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta.
9 Jos kenellä on korva, hän kuulkoon. - Anonyymi
Wolf Of Wall Street: Jonah Hill ft Jay Z - Money Power Women Drugs
https://www.youtube.com/watch?v=iVJYS1L1snA - Anonyymi
https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/talous/suomi24n-keskusteludata-avaa-tutkijoille-oven-suomalaisten-laakekokemuksiin
Suomi24:n keskusteludata avaa tutkijoille oven suomalaisten lääkekokemuksiin
https://www.sttinfo.fi/tiedote/25910326/suomi24-keskustelut-avattiin-yhteiskunnalliseen-tutkimuskayttoon?publisherId=3747
Suomi24-keskustelut avattiin yhteiskunnalliseen tutkimuskäyttöön - Anonyymi
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/asiantuntija-pegasus-ohjelmasta-mita-tahansa-puhelin-sinusta-tietaa-se-valittaa-eteenpain-tasta-voi-tunnistaa-milloin-kannykassa-tapahtuu-kummia/8780394#gs.5xe86q
Asiantuntija Pegasus-ohjelmasta: "Mitä tahansa puhelin sinusta tietää, se välittää eteenpäin" – tunnista, milloin kännykässä tapahtuu kummia
JULKAISTU 18.09.2023
Kybervakoilu on noussut Suomessa otsikoihin Microsoftin tuoreen raportin seurauksena. Raportin mukaan pohjoiskorealaiset kybertoimijat ovat "vaarantaneet" tai "haavoittaneet" operaatioissaan suomalaisia puolustusalan yrityksiä.
Kyberturvallisuuden työelämäprofessori Mikko Kiviharju Aalto-yliopistosta oli keskustelemassa MTV Uutiset Liven lähetyksessä kovan tason urkintahaittaohjelmasta, joka tunnetaan nimellä Pegasus. Muutama päivä sitten uutisoitiin, että erään Latviassa asuvan venäläistoimittajan puhelimesta löytyi kyseinen vakoiluohjelma.
Kiviharju kertoo, että Pegasus on valtiollinen viranomaisten käyttöön tarkoitettu vakoiluohjelma, joka on suunnattu henkilöseurantaan.
– Ohjelma on kehitetty Israelissa, hyvin todennäköisesti Israelin valtion tukemana. Tarkoitus on ollut, että vakoiluohjelmaa jaetaan vain tiettyjen maiden viranomaisille, viranomaiskäyttöön. Ei ole vielä viitteitä siitä, että se olisi vuotanut rikolliseen käyttöön.
Kiviharju kertoo, ettei Pegasuksen kanssa ole kuitenkaan juuri tehty valintaa sen suhteen, minkä maiden viranomaisten käyttöön ohjelma annetaan. Tällöin monet viranomaiset käyttävät sitä esimerkiksi sellaisissa maissa, joissa sananvapaus on kyseenalaista tai kansalaisaktivismi kiellettyä.
Kiviharjun mukaan Pegasus-haittaohjelmasta on tehty havaintoja monessa maassa.
Kallis, kokonaisvaltainen ja vaikeasti havaittava seurantatyökalu
Kiviharju luettelee mittavan listan siitä, mitä kaikkea ohjelma pystyy puhelimesta keräämään.
– Sitä voi räätälöidä asiakkaan toiveesta aika monenlaiseen suuntaan. Periaatteessa sillä pystyy tekemään melkein mitä tahansa. Mitä tahansa puhelin sinusta tietää, se pystyy sen nauhoittamaan ja välittämään eteenpäin: Puhelut, tekstiviestit, chattilogit, sosiaalisen median sovellukset, sijaintitiedot ja videot – kaikki on mahdollista napata, Kiviharju luettelee.
Kiviharju kertoo, että tammikuussa 2022 ulkoministeriön raportissa sanottiin, että ulkomailla toimivilla Suomen ulkoministeriön diplomaateilla oli löydetty kyseistä vakoiluohjelmaa puhelimistaan.
Kiviharju toteaa, että Pegasusta ei ole suunnattu tavallisten kaduntallaajien seurantaan.
– On raportteja, joiden mukaan kyseisen vakoiluohjelman lisenssi maksaa satoja tuhansia euroja. Tarkoittaa, ettei sitä ihan tavallisten pikkurikollisten seurantaan välttämättä haluta käyttöön, vaan korkean profiilin kohteisiin.
Kiviharjun mukaan on mahdollista, että Pegasus-ohjelmaa on ollut Suomessakin, mutta asia ei vain ole tullut tietoon.
– Kyseinen ohjelma osaa piiloutua aika hyvin. Sitä kehitetään koko ajan. Se tarkoittaa, että jos siitä on tullut räätälöity uusi versio, niin sitä ei edes havaita.
Kiviharju kertoo, että Pegasuksen voi käyttöohjeiden mukaan tartuttaa vaikka sopivan langattoman lähettimen avulla, joten tartunnan torjuminen on hankalaa.
Kiviharju jatkaa, että on olemassa joitakin yleisiä merkkejä, mitkä kertovat, että puhelimessa saattaa olla tapahtumassa jotakin kummallista.
– Yleinen merkki on, että se käyttää akkua valtavan nopeasti ja kaatuilee useammin kuin normaalisti. - Anonyymi
JarmoEklund
2016-07-18 18:39:48
Nikki ei ollut tällä rekisteröidyllä nimimerkillä, joka on minun ainoa nimimerkki. Asian voi Aller vahvistaa, onko minun sähköpostilla muita nimimerkkejä.
Sen sijaan Juho Tuuli, alias "Jumalan henkäys", alias "Jeesus valitsi tekstin" hänellä on alkoholin ja muiden päihteiden kanssa ollut ongelmia, jonka hän tunnusti vuosi sitten jossain ketjussa ja tunnusti varastaneensa useiden (kymmeniä) palsta-aktiivien käyttämiä "ei rek" nimimerkkejä, rekisteröiden nämä itseelleen. Tästä johtui että täällä näkyy vanhat nimimerkit ottaneen (1) numeron vanhan nimimerkkinsä perään.
Tämä henkilö, Juho Tuuli kirjoitti minun nimissäni näitä pahuuksiaan päihteiden vaikutuksen alla.
montakohan kertaa tämäkin pitää sanoa ja pahinta tässä on että aloittaja tietää varsin hyvin panetelleensa, joka on syntiä. Hän ei pelkää Jumalaa, joten voih, en tiedä mitä sanoa tälle aloittajalle. Ainakin kaikesta voi päätellä että hän vihaa minua sydämensä pohjasta. Missä hengessä siis? - Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14367596/ajankohtainen-luku-444
Jarmo__EiKirj
23.12.2016 21:21
Ei tämä Juho mitään nuhtele, eikä hän puhu Jumalan käskemänä, ellei sitten lasketa sitä samaa minkä muslimit laskee, että Jumala on Allah. Hänen jumalansa on se sama vanha vihtahousu.
Jumala kun ei puhu kenenkään suulla! Hän korottaa itsensä suoraksi Jumalan sanan tuojaksi. Enekelit sitä virkaa on tähän mennesää toimittanut mutta nyt tämä Juho poika on alkanut puhumaan Jumalan suulla. - Anonyymi
https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/talous/suomi24n-keskusteludata-avaa-tutkijoille-oven-suomalaisten-laakekokemuksiin
Suomi24:n keskusteludata avaa tutkijoille oven suomalaisten lääkekokemuksiin
https://www.sttinfo.fi/tiedote/25910326/suomi24-keskustelut-avattiin-yhteiskunnalliseen-tutkimuskayttoon?publisherId=3747
Suomi24-keskustelut avattiin yhteiskunnalliseen tutkimuskäyttöön - Anonyymi
https://www.joukopiho.fi/
Teija K:n näkemä näky v. 2005
Tämän kansan identiteettiä uhkaa kolminkertainen vaara. Se koskee kansallisen identiteetin ja siihen liittyvät itsemääräämisoikeuden katoamista:
1. Suomi-leijona karjui väkevänä voimiensa tunnossa. Yhtäkkiä EU-keihäs lävisti sen kyljen, mutta leijona edelleen karjui, mutta heikentyneenä.
2. Tämän jälkeen Nato-keihäs lävisti sen kyljen ja leijona karjahteli vaimentuneella äänellä ja heikentyi edelleen.
3. Viimeiseksi sen kylkeen lensi Venäjä-keihäs, jolloin leijona kaatui maahan karjahtaen kuin kuollut. - Anonyymi
Daniel 11:31-36
31 Hänen lähettämänsä sotajoukot nousevat ja häväisevät pyhäkön linnoituksineen, poistavat jokapäiväisen uhrin ja asettavat sinne hävityksen kauhistuksen.
32 Ja liitonrikkojat hän viettelee luopumukseen houkutuksillaan, mutta niitten joukko, jotka tuntevat Jumalansa, pysyy lujana ja tekee tehtävänsä.
33 Ja taidolliset kansan seassa opettavat monta, mutta heitä sorretaan miekalla, tulella, vankeudella ja ryöstöllä, jonkun aikaa.
34 Ja keskellä sortoa heille suodaan pieni menestys, ja monet liittyvät heihin teeskennellen.
35 Ja taidollisista jotkut kompastuvat, että heidän joukkonsa koeteltaisiin, seulottaisiin ja puhdistettaisiin lopun ajaksi, sillä vielä kestää, ennenkuin määräaika on.
36 Ja kuningas tekee, mitä hän tahtoo, ja korottaa itsensä ja uhittelee jokaista jumalaa, itse jumalien Jumalaa vastaan hän puhuu kauheita. Ja hän menestyy, kunnes vihan aika on lopussa; sillä mikä on säädetty, se tapahtuu. - Anonyymi
Job 19
1 Job vastasi ja sanoi:
2 "Kuinka kauan te vaivaatte minun sieluani ja runtelette minua sanoillanne?
3 Jo kymmenenkin kertaa olette minua häväisseet, häpeämättä te minua rääkkäätte.
4 Olenko todella hairahtunut, yöpyykö hairahdukseni minun luonani?
5 Tahi voitteko todella ylvästellä minua vastaan ja todistaa minun ansainneen häpeäni?
6 Tietäkää siis, että Jumala on tehnyt minulle vääryyttä ja on kietonut minut verkkoonsa.
7 Katso, minä huudan: 'Väkivaltaa!' enkä saa vastausta; huudan apua, mutta ei ole mitään oikeutta.
8 Hän on aidannut tieni, niin etten pääse ylitse, ja on levittänyt pimeyden poluilleni.
9 Hän on riisunut minulta kunniani ja ottanut kruunun minun päästäni.
10 Hän repi minut maahan joka puolelta, niin että olen mennyttä, ja hän tempasi irti toivoni niinkuin puun.
11 Hän päästi vihansa syttymään minua vastaan ja piti minua vihollisenansa.
12 Hänen sotajoukkonsa tulivat yhdessä ja tekivät tiensä minua vastaan ja leiriytyivät minun majani ympärille.
13 Veljeni hän on minusta loitontanut; tuttavani ovat minusta aivan vieraantuneet.
14 Läheiseni ovat minusta luopuneet, ja uskottuni ovat unhottaneet minut.
15 Ne, jotka talossani majailevat, ja palvelijattareni pitävät minua muukalaisena, minä olen tullut vieraaksi heidän silmissään.
16 Minä kutsun palvelijaani, eikä hän vastaa; minun suuni täytyy nöyrästi rukoilla häntä.
17 Hengitykseni on vastenmielinen vaimolleni, hajuni on äitini pojista ilkeä.
18 Poikasetkin halveksivat minua; kun nousen, niin he puhuvat minusta pilkkojaan.
19 Kaikki seuratoverini inhoavat minua, ja ne, joita minä rakastin, ovat kääntyneet minua vastaan.
20 Luuni ovat tarttuneet nahkaani, ihooni, eikä minusta ole enää kuin ikenet jäljellä.
21 Armahtakaa minua, armahtakaa, te, minun ystäväni, sillä Jumalan käsi on minuun koskenut.
22 Miksi vainoatte minua niinkuin Jumala, ettekä saa kylläänne minun lihastani?
23 Oi, jospa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, jospa ne piirrettäisiin kirjaan,
24 rautataltalla ja lyijyllä hakattaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi!
25 Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.
26 Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.
27 Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet-eikä vieraana. Munaskuuni hiukeavat sisimmässäni.
28 Kun sanotte: 'Kuinka vainoammekaan häntä!' -minusta muka löydetään asian juuri-
29 niin peljätkää miekkaa, sillä viha on kohtaava miekanalaisia pahoja töitä, tietääksenne, että tuomari on." - Anonyymi
Matteus 5
38 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Silmä silmästä ja hammas hampaasta'.
39 Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin;
40 ja jos joku tahtoo sinun kanssasi käydä oikeutta ja ottaa ihokkaasi, anna hänen saada vaippasikin;
41 ja jos joku pakottaa sinua yhden virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi.
42 Anna sille, joka sinulta anoo, äläkä käännä selkääsi sille, joka sinulta lainaa pyytää.
43 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi'.
44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
45 että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
46 Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?
47 Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?
48 Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on." - Anonyymi
Matteus 27
1 Mutta aamun koittaessa kaikki ylipapit ja kansan vanhimmat pitivät neuvoa Jeesusta vastaan tappaaksensa hänet;
2 ja he sitoivat hänet ja veivät pois ja antoivat hänet maaherran, Pilatuksen, käsiin.
3 Kun Juudas, hänen kavaltajansa, näki, että hänet oli tuomittu, silloin hän katui ja toi takaisin ne kolmekymmentä hopearahaa ylipapeille ja vanhimmille
4 ja sanoi: "Minä tein synnin, kun kavalsin viattoman veren". Mutta he sanoivat: "Mitä se meihin koskee? Katso itse eteesi."
5 Ja hän viskasi hopearahat temppeliin, lähti sieltä, meni pois ja hirttäytyi.
6 Niin ylipapit ottivat hopearahat ja sanoivat: "Ei ole luvallista panna näitä temppelirahastoon, koska ne ovat veren hinta".
7 Ja neuvoteltuaan he ostivat niillä savenvalajan pellon muukalaisten hautausmaaksi.
8 Sentähden sitä peltoa vielä tänäkin päivänä kutsutaan Veripelloksi. - Anonyymi
1. Johanneksen kirje 4
19 Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä.
20 Jos joku sanoo: "Minä rakastan Jumalaa", mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija.
Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt.
21 Ja tämä käsky meillä on häneltä, että joka rakastaa Jumalaa, se rakastakoon myös veljeänsä. - Anonyymi
Job 1
6 Mutta kun eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat ja asettuivat Herran eteen, tuli myöskin saatana heidän joukossansa.
7 Niin Herra kysyi saatanalta: "Mistä sinä tulet?" Saatana vastasi Herralle ja sanoi: "Maata kiertämästä ja siellä kuljeksimasta".
8 Niin Herra sanoi saatanalle: "Oletko pannut merkille palvelijaani Jobia? Sillä ei ole maan päällä hänen vertaistansa; hän on nuhteeton ja rehellinen mies, pelkää Jumalaa ja karttaa pahaa."
9 Saatana vastasi Herralle ja sanoi: "Suottako Job pelkää Jumalaa? - Anonyymi
Job 2
9 Niin hänen vaimonsa sanoi hänelle: "Vieläkö pysyt hurskaudessasi? Kiroa Jumala ja kuole."
10 Mutta hän vastasi hänelle: "Sinä puhut niinkuin mikäkin houkka nainen. Otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan pahaakin?" Kaikessa tässä Job ei tehnyt syntiä huulillansa. - Anonyymi
Jaakobin kirje 2
1 Veljeni, älköön teidän uskonne meidän kirkastettuun Herraamme, Jeesukseen Kristukseen, olko sellainen, joka katsoo henkilöön.
2 Sillä jos kokoukseenne tulee mies, kultasormus sormessa ja loistavassa puvussa, ja tulee myös köyhä ryysyissä,
3 ja te katsotte loistavapukuisen puoleen ja sanotte: "Istu sinä tähän mukavasti", ja köyhälle sanotte: "Seiso sinä tuossa", tahi: "Istu tähän jalkajakkarani viereen",
4 niin ettekö ole joutuneet ristiriitaan itsenne kanssa, ja eikö teistä ole tullut väärämielisiä tuomareita?
5 Kuulkaa, rakkaat veljeni. Eikö Jumala ole valinnut niitä, jotka maailman silmissä ovat köyhiä, olemaan rikkaita uskossa ja sen valtakunnan perillisiä, jonka hän on luvannut niille, jotka häntä rakastavat?
6 Mutta te olette häväisseet köyhän. Eivätkö juuri rikkaat teitä sorra, ja eivätkö juuri he vedä teitä tuomioistuimien eteen?
7 Eivätkö juuri he pilkkaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?
8 Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", niin te hyvin teette;
9 mutta jos te henkilöön katsotte, niin teette syntiä, ja laki näyttää teille, että olette lainrikkojia.
10 Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.
11 Sillä hän, joka on sanonut: "Älä tee huorin", on myös sanonut: "Älä tapa"; jos et teekään huorin, mutta tapat, olet lainrikkoja.
12 Puhukaa niin ja tehkää niin kuin ne, jotka vapauden laki on tuomitseva.
13 Sillä tuomio on laupeudeton sille, joka ei ole laupeutta tehnyt; laupeudelle tuomio koituu kerskaukseksi. - Anonyymi
tällainen lyhyt tiktok-video tuli vastaan...
https://www.youtube.com/watch?v=NzkN9CNpvkA - Anonyymi
Breaking Bad - Dealing With Tuco Scene
https://www.youtube.com/watch?v=njtfNPB-YKg - Anonyymi
Bassjackers bring that beat (oficial video)
https://www.youtube.com/watch?v=91Jb5vIr3r4 - Anonyymi
Timmy Trumpet & Savage - Freaks (Official Music Video)
https://www.youtube.com/watch?v=ofmzX1nI7SE - Anonyymi
TODD BENTLEY RELEASES STRANGE MANIFESTATIONS AND MEGA MONTAGE ANOINTINGS
https://www.youtube.com/watch?v=mQ9uQsDqIhE - Anonyymi
1. Pietarin kirje 4
17 Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta; mutta jos se alkaa ensiksi meistä, niin mikä on niiden loppu, jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset?
18 Ja "jos vanhurskas vaivoin pelastuu, niin mihinkä joutuukaan jumalaton ja syntinen?" - Anonyymi
Apostolien teot 17
1 Ja he matkustivat Amfipolin ja Apollonian kautta ja tulivat Tessalonikaan, jossa oli juutalaisten synagooga.
2 Ja tapansa mukaan Paavali meni sisälle heidän luoksensa ja keskusteli kolmena sapattina heidän kanssansa, lähtien kirjoituksista,
3 selitti ne ja osoitti, että Kristuksen piti kärsimän ja nouseman kuolleista, ja sanoi: "Tämä Jeesus, jota minä teille julistan, on Kristus".
4 Ja muutamat heistä tulivat uskoon ja liittyivät Paavaliin ja Silaaseen, niin myös suuri joukko jumalaapelkääväisiä kreikkalaisia sekä useat ylhäiset naiset.
5 Mutta juutalaiset joutuivat kiihkoon ja ottivat avukseen muutamia pahanilkisiä miehiä joutoväestä, haalivat kansaa kokoon ja nostivat kaupungissa metelin. He asettuivat Jaasonin talon edustalle ja hakivat Paavalia ja Silasta viedäkseen heidät kansan eteen.
6 Mutta kun he eivät heitä löytäneet, raastoivat he Jaasonin ja muutamia veljiä kaupungin hallitusmiesten eteen ja huusivat: "Nuo koko maailman villitsijät ovat tännekin tulleet,
7 ja heidät Jaason on ottanut vastaan; ja nämä kaikki tekevät vastoin keisarin asetuksia, sanoen erään toisen, Jeesuksen, olevan kuninkaan".
8 Kun kansa ja hallitusmiehet tämän kuulivat, tulivat he levottomiksi.
9 Ja nämä ottivat takauksen Jaasonilta ja muilta ja päästivät heidät.
10 Mutta veljet lähettivät heti yötä myöten Paavalin ja Silaan Bereaan. Ja kun he olivat saapuneet sinne, menivät he juutalaisten synagoogaan.
11 Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin.
12 Ja monet heistä uskoivat, niin myös useat ylhäiset kreikkalaiset naiset ja miehet.
13 Mutta kun Tessalonikan juutalaiset saivat tietää, että Paavali Bereassakin julisti Jumalan sanaa, tulivat he sinnekin yllyttämään ja kiihoittamaan kansaa.
14 Silloin veljet heti lähettivät Paavalin menemään meren rantaan; mutta sekä Silas että Timoteus jäivät Bereaan.
15 Ja Paavalin saattajat veivät hänet Ateenaan saakka, ja saatuaan vietäväksi Silaalle ja Timoteukselle käskyn mitä pikimmin tulla hänen luoksensa, he lähtivät sieltä pois.
16 Mutta Paavalin odottaessa heitä Ateenassa hänen henkensä hänessä kiivastui, kun hän näki, että kaupunki oli täynnä epäjumalankuvia.
17 Niin hän keskusteli synagoogassa juutalaisten ja jumalaapelkääväisten kanssa ja torilla joka päivä niiden kanssa, joita hän siellä tapasi.
18 Ja muutamat epikurolaiset ja stoalaiset filosofit väittelivät hänen kanssansa; ja toiset sanoivat: "Mitähän tuo lavertelija oikein tahtoo sanoa?" Toiset taas sanoivat: "Näkyy olevan vieraiden jumalien julistaja", koska hän julisti heille evankeliumia Jeesuksesta ja ylösnousemuksesta.
19 Ja he ottivat hänet ja veivät Areiopagille ja sanoivat: "Voimmeko saada tietää, mikä se uusi oppi on, jota sinä ilmoitat?
20 Sillä outoja asioita sinä tuot meidän korvaimme kuulla. Me siis tahdomme tietää, mitä ne oikein ovat."
21 Sillä ateenalaisilla ja siellä oleskelevilla muukalaisilla ei kenelläkään ollut aikaa muuhun kuin uutta puhumaan ja uutta kuulemaan.
22 Niin Paavali astui keskelle Areiopagia ja sanoi: "Ateenan miehet, minä näen kaikesta, että te suuresti kunnioitatte jumalia.
23 Sillä kävellessäni ympäri ja katsellessani teidän pyhiä paikkojanne minä löysin myös alttarin, johon oli kirjoitettu: 'Tuntemattomalle jumalalle'. Mitä te siis tuntemattanne palvelette, sen minä teille ilmoitan.
24 Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä,
25 eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken.
26 Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat,
27 että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää - hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;
28 sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme, niinkuin myös muutamat teidän runoilijoistanne ovat sanoneet: 'Sillä me olemme myös hänen sukuansa'.
29 Koska me siis olemme Jumalan sukua, emme saa luulla, että jumaluus on samankaltainen kuin kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema.
30 Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
31 Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista."
32 Kuullessaan kuolleitten ylösnousemuksesta toiset ivasivat, toiset taas sanoivat: "Me tahdomme kuulla sinulta tästä vielä toistekin".
33 Ja niin Paavali lähti heidän keskeltänsä.
34 Mutta muutamat liittyivät häneen ja uskoivat; niiden joukossa oli Dionysius, Areiopagin jäsen, ja eräs nainen, nimeltä Damaris, sekä muita heidän kanssansa. - Anonyymi
2. kirje Timoteukselle 4
14 Aleksander, vaskiseppä, on tehnyt minulle paljon pahaa; Herra on maksava hänelle hänen tekojensa mukaan.
15 Kavahda sinäkin häntä, sillä hän on kovin vastustanut meidän sanojamme.
16 Ensi kertaa puolustautuessani ei kukaan tullut avukseni, vaan kaikki jättivät minut; älköön sitä heille syyksi luettako.
17 Mutta Herra auttoi minua ja vahvisti minua, että sanan julistaminen minun kauttani tulisi täydelleen suoritetuksi, ja kaikki pakanat sen kuulisivat; ja minä pelastuin jalopeuran kidasta.
18 Ja Herra on vapahtava minut kaikesta ilkivallasta ja pelastava minut taivaalliseen valtakuntaansa; hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.
-------------
Apostolien teot 19
8 Ja hän meni synagoogaan, ja kolmen kuukauden ajan hän puhui heidän kanssansa rohkeasti ja vakuuttavasti Jumalan valtakunnasta.
9 Mutta kun muutamat paaduttivat itsensä eivätkä uskoneet, vaan puhuivat pahaa Herran tiestä kansan edessä,
niin hän meni pois heidän luotaan ja erotti
opetuslapset heistä ja piti joka päivä keskusteluja Tyrannuksen koulussa.
10 Ja sitä kesti kaksi vuotta, niin että kaikki Aasian asukkaat, sekä juutalaiset että kreikkalaiset, saivat kuulla Herran sanan. - Anonyymi
Kummeli - Speedy ja Saku: Puukässä
https://www.youtube.com/watch?v=kCTURSJmvdY - Anonyymi
https://nwohavaintoja.blogspot.com/2024/03/suomen-paaministeri-petteri-orpo-sai.html
Siinä kun nämä Wall Streetin ja Lontoon pörssin pankkiirit näkevät Suomen pelkkänä isona kaivosalueena, josta voisi pumpata ulos voittoa tekevät mineraalit. Niin ne on nämä samat sedät, jotka myös saivat Suomen valtion velkaantumaan korviaan myöten ja sen jäljen maksavat tulevat veronmaksajat.
Kokoomus on selvästi näyttänyt sen, että he haluavat toiminnallaan tuhota köyhät ja hävittää heidät pysyvästi Suomesta, jonka he tekevät köyhiltä leikkaamalla. Eikä tämä edes ole mikään säästötoimi, vaan se on talouden nollakasvun pakollinen köyhyydenpoisto-ohjelma tappamalla köyhät viemällä heiltä sosiaaliturva pois asteittain sitä heikentämällä ja jokainen köyhä joka mm. sortuu huumeisiin ja päätyy kadulle narkkaamaan on sitten tämän talouden nollakasvuohjelman ihmisuhri.
Tiettävästi tämä nollakasvu nimi tulee siitä, että sillä tarkoitetaan työtöntä ihmistä, joka ei tuota valtiolle mitään. Eli on tuottavuudessa nolla. Mutta jos tällainen köyhä vaikka hyppää sinne junan-alle päättäen elämänsä tai narkkaa itsensä huumeilla kuoliaaksi,
niin jos tällainen olisi ollut loppuelämänsä työtön, niin nyt kun tällainen kokoomuksen mielestä heikompi aines päättää itsemurhalla päivänsä, niin se tuottaakin valtiolle heti n. miljoonan euron säästöt,
koska tälle juuri itsensä tappaneelle kansalaiselle ei enää KELA:n tarvitse maksaa sosiaaliturvaa enää päivääkään.
Joten silloin ne tämän kuolleen henkilön sosiaaliturvamaksuerät lakkaavat olemasta ja tekevät tuon säästötoimen valtion kassaan. Tätä on se nollakasvuohjelma.
Näistä työttömistä ihmisistä WEF:n elitistit ja Bilderberg-klubikin käyttää nimitystä "hyödyttömät suursyömärit".
Mutta karua kieltä kertoo myös sekin, että nämä elitistit mieltävät samaan kerhoon myös eläkeläiset, koska hekään eivät tuota enää yhteiskunnalle mitään taloudellisesti. Joten mikä olikaan sitten parempi keino päästä mm. eläkeläisistä eroon, kuin luokitella heidät koronan riskiryhmään, jossa juuri heidät vanhat ihmiset ohjattiin ensimmäisinä sinne koronamyrkkypiikeille.
Työikäinen ihminen on siis puhdas lypsylehmä näille pankkeja ohjaaville elitisteille, joka on joko hyödyllinen tai hyödytön. - Anonyymi
Roomalaiskirje 4
16 Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän kaikkien isä
17 -niinkuin kirjoitettu on: "Monen kansan isäksi minä olen sinut asettanut" -sen Jumalan edessä, johon hän uskoi ja joka kuolleet eläviksi tekee ja kutsuu olemattomat, ikäänkuin ne olisivat.
18 Ja Aabraham toivoi, vaikka ei toivoa ollut, ja uskoi tulevansa monen kansan isäksi, tämän sanan mukaan: "Niin on sinun jälkeläistesi luku oleva",
19 eikä hän heikontunut uskossansa, vaikka näki, että hänen ruumiinsa oli kuolettunut-sillä hän oli jo noin satavuotias-ja että Saaran kohtu oli kuolettunut;
20 mutta Jumalan lupausta hän ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle,
21 ja oli täysin varma siitä, että minkä Jumala on luvannut, sen hän voi myös täyttää.
22 Sentähden se luettiinkin hänelle vanhurskaudeksi.
23 Mutta ei ainoastaan hänen tähtensä ole kirjoitettu, että se hänelle luettiin,
24 vaan myös meidän tähtemme, joille se on luettava, kun uskomme häneen, joka kuolleista herätti Jeesuksen, meidän Herramme,
25 joka on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden. - Anonyymi
Skandaali - Tää On Räppii
https://www.youtube.com/watch?v=tcWNAc8q74Y - Anonyymi
Tuku Tuku (feat. MEGA-Ertsi, Jones, Mikko Tähti, Jontti, Sialune, HenxXxeli, Tesoman Apteekkari...
https://www.youtube.com/watch?v=aNZ_iqp3_lk - Anonyymi
Avain - Punainen tiili
https://www.youtube.com/watch?v=rrccgpjchaE - Anonyymi
Jesaja 57
1 Vanhurskas hukkuu, eikä kukaan pane sitä sydämelleen, hurskaat miehet otetaan pois kenenkään siitä välittämättä, sillä vanhurskas otetaan pois pahuutta näkemästä.
2 Hän menee rauhaan: jotka vakaasti vaeltavat, he saavat levätä kammioissansa.
3 Mutta te tulkaa tänne, te velhottaren lapset, te avionrikkojamiehen ja porttovaimon sikiöt.
4 Kenellä te iloanne pidätte? Kenelle avaatte suunne ammolleen ja kieltä pitkälle pistätte? Ettekö te ole rikoksen lapsia, valheen sikiöitä?
5 Te, jotka hehkutte himosta tammien varjossa, jokaisen vihreän puun alla, te, jotka teurastatte lapsia laaksoissa, kallionrotkoissa!
6 Laakson sileät paadet ovat sinun osasi, siinä se on, sinun arpasi; niille sinä olet juomauhrit vuodattanut, ruokauhrit uhrannut. Siihenkö minä tyytyisin!
7 Korkealle ja valtavalle vuorelle sinä valmistit vuoteesi; sinne sinä myös nousit teurasuhria uhraamaan.
8 Oven ja pihtipielen taakse sinä panit omat merkkisi. Sillä minusta luopuen sinä paljastit itsesi ja nousit vuoteellesi, teit sen tilavaksi; sinä sovit kaupoista heidän kanssaan, makasit heidän kanssaan mielelläsi, näit heidän häpynsä.
9 Sinä kuljit kuninkaan tykö öljyinesi, runsaine voiteinesi; sinä lähetit sanansaattajasi kauas, laskeuduit alas tuonelaan asti.
10 Sinä väsyit matkasi pituudesta, et kuitenkaan sanonut: "Turha vaiva!" Sinä sait elpynyttä voimaa, sentähden et heikoksi käynyt.
11 Ketä sinä arkailit ja pelkäsit, koska vilpistelit etkä minua muistanut, et minusta välittänyt? Eikö niin: minä olen ollut vaiti aina ikiajoista asti, ja niin et sinä minua pelkää?
12 Mutta minä ilmoitan, mitä on sinun vanhurskautesi ja sinun tekosi; ne eivät sinua auta.
13 Kun sinä huudat, auttakoon sinua jumaliesi joukko! Mutta tuuli vie ne kaikki, henkäys ottaa ne pois. Mutta joka minuun turvaa, se perii maan ja ottaa omaksensa minun pyhän vuoreni.
14 Hän sanoo: Tehkää, tehkää tie, tasoittakaa tie, poistakaa kompastuskivet minun kansani tieltä.
15 Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, jonka asumus on iankaikkinen ja jonka nimi on Pyhä: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi.
16 Sillä en minä iankaiken riitele enkä vihastu ainiaaksi; muutoin henki nääntyisi minun kasvojeni edessä, ne sielut, jotka minä tehnyt olen.
17 Hänen ahneutensa synnin tähden minä vihastuin; minä löin häntä, kätkin itseni ja olin vihastunut. Mutta hän luopui minusta ja kulki oman sydämensä tietä.
18 Minä olen nähnyt hänen tiensä, mutta minä parannan hänet ja johdatan häntä ja annan jälleen lohdutuksen hänelle ja hänen surevillensa.
19 Minä luon huulten hedelmän, rauhan, rauhan kaukaisille ja läheisille, sanoo Herra, ja minä parannan hänet.
20 Mutta jumalattomat ovat kuin kuohuva meri, joka ei voi tyyntyä ja jonka aallot kuohuttavat muraa ja mutaa.
21 Jumalattomilla ei ole rauhaa, sanoo minun Jumalani. - Anonyymi
Central Intelligence - Official Trailer
https://www.youtube.com/watch?v=MxEw3elSJ8M - Anonyymi
Nikke Ankara - Perjantai 13.
https://www.youtube.com/watch?v=CP2OZK4d8-I - Anonyymi
JUNNU - Viides Kuolemansynti
https://www.youtube.com/watch?v=Swtz1MeQhdc - Anonyymi
https://www.ndtv.com/video/news/news/watch-new-video-of-gaddafi-when-he-was-captured-disturbing-images-214287
Watch new video of Gaddafi when he was captured (disturbing images) - Anonyymi
JarmoEklund
2016-07-18 18:39:48
Nikki ei ollut tällä rekisteröidyllä nimimerkillä, joka on minun ainoa nimimerkki. Asian voi Aller vahvistaa, onko minun sähköpostilla muita nimimerkkejä.
Sen sijaan Juho Tuuli, alias "Jumalan henkäys", alias "Jeesus valitsi tekstin" hänellä on alkoholin ja muiden päihteiden kanssa ollut ongelmia, jonka hän tunnusti vuosi sitten jossain ketjussa ja tunnusti varastaneensa useiden (kymmeniä) palsta-aktiivien käyttämiä "ei rek" nimimerkkejä, rekisteröiden nämä itseelleen. Tästä johtui että täällä näkyy vanhat nimimerkit ottaneen (1) numeron vanhan nimimerkkinsä perään.
Tämä henkilö, Juho Tuuli kirjoitti minun nimissäni näitä pahuuksiaan päihteiden vaikutuksen alla.
montakohan kertaa tämäkin pitää sanoa ja pahinta tässä on että aloittaja tietää varsin hyvin panetelleensa, joka on syntiä. Hän ei pelkää Jumalaa, joten voih, en tiedä mitä sanoa tälle aloittajalle. Ainakin kaikesta voi päätellä että hän vihaa minua sydämensä pohjasta. Missä hengessä siis? - Anonyymi
JarmoEklund
31.3.2017 12:58
Uusi
Nyt on ylläpitojohtoisesta palstakiusaamisesta tehty virallinen palaute ja mikäli siihen ei Aller reagoi muutaman päivän sisällä vakuuttavalla kädellä, niin asia viedään poliisiviranomaisen tutkittavaksi, enkä ole eilisen teeren poika niissä hommissa. Minut otetaan hiukan vakavammin kui eräs niitä rikkreita tehtaileva vanhempi rouvashenkilö joka niistä paljon palstalle kehuskelee.
Ylläpitojohtoinen kiusaaminen on todella aukottomasti perusteltu. Yksikään muu ei voi poistaa kirjoitusta.
Nyt on pallo Allerilla ja kello käy! - Anonyymi
Jarmo__EiKirj
23.12.2016 21:21
Ei tämä Juho mitään nuhtele, eikä hän puhu Jumalan käskemänä, ellei sitten lasketa sitä samaa minkä muslimit laskee, että Jumala on Allah. Hänen jumalansa on se sama vanha vihtahousu. Jumala kun ei puhu kenenkään suulla! Hän korottaa itsensä suoraksi Jumalan sanan tuojaksi. Enekelit sitä virkaa on tähän mennesää toimittanut mutta nyt tämä Juho poika on alkanut puhumaan Jumalan suulla. - Anonyymi
https://www.ksml.fi/paakirjoitus-mielipide/2556027
Etusivu
Pääkirjoitus & mielipide
Diktaattori tuomittiin, kun aika oli kypsä
Tshadin entisen johtajan Hissène Habrén elinkautistuomio on tärkeä ennakkotapaus Afrikassa, kirjoittaa Tapani Luotola.
Tapani Luotola
3.6.2016 4:00
Tshadin entisen diktaattorin Hissène Habrén elinkautistuomio sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan Senegalissa on ennakkotapaus Afrikassa.
Afrikkalaisessa maassa tuomittiin nyt ensi kertaa toisen Afrikan maan entinen johtaja. Tapaus on tärkeä myös Afrikan unionille, sillä oikeutta käytiin AU:n perustamassa erikoistuomioistuimessa.
Maailmanpolitiikassa Habrén kaltaiset hahmot eivät ikävä kyllä ole mitään poikkeustapauksia.
Pitkällisen kansainvälisen painostuksen jälkeen Habréa aiemmin suojellut Senegal taipui lopulta tämän pidättämiseen vuonna 2013.
Habré tunnettiin ”Afrikan Pinochetina” Chilen diktaattorin Augusto Pinochetin (1915–2006) mukaan, mutta Habrén hallinto oli paljon verisempi. Habré, 73, sai tuomionsa yli 40 000 ihmisen surmaamisesta, ihmiskaappauksista, raiskauksista ja kidutuksista valtakaudellaan 1982–1990 Tshadin presidenttinä.
Habrén kotimaata, vuonna 1960 itsenäistynyttä Tshadia voi pitää jo alun alkaen epäonnistuneena valtiona, sillä sen nykyisin lähes 13-miljoonainen väestö jakautuu yli 200:een etniseen ryhmään ja puhuu yli sataa eri kieltä.
Siirtomaa-aika Ranskan alaisuudessa katkaisi vanhat arabialaiset yhteydet pohjoiseen ja afrikkalaiset yhteydet etelään. Keinotekoiselle pohjalle synnytetyn ”kansakunnan” historia on ollut jatkuvia vallankaappauksia ja sisällissotia.
Rajojen yli ovat läikkyneet myös naapurimaiden kriisit. Tshadin kriisinhallintaoperaatioissa on nähty suomalaisiakin.
Osa siirtomaakaudelta perittyä ongelmaa on ollut pohjoinen rajanaapuri, Italialle kuulunut Libya. Ranska ja Italia sopivat aikoinaan Tshadin pohjoisrajalla sijaitsevan Aozoun kaistaleen liittämisestä Libyaan, mutta alue jäi itsenäistyneelle Tshadille.
Kun kaistaleelta löytyi uraania, siitä tuli osa suurvaltapeliä.
1970-luvulla Muammar Gaddafin Libya miehitti Aozoun ja liitti sen osaksi Libyaa. Siitä seurasi sota. Tuossa vaiheessa Habré nousi kuvioihin, hän halusi syrjäyttää Tshadia tuolloin johtaneen libyalaismielisen vallankaapparin. Tämä pyysi avukseen sotilasneuvonantajia DDR:stä ja Neuvostoliitosta, Ranska ja Yhdysvallat tukivat puolestaan Habréa.
Vastustajansa peitonneen Habrén vallan nyrkiksi nousi hänen salainen poliisinsa eli Dokumentaatio- ja turvallisuusdirektoraatti (DSD). Se jahtasi ja teloitti presidentin vastustajia, myös kokonaisia heimoja.
Yhdysvallat tuki Habréa tämän kukistumiseen saakka. Mutta kun seuraavan vallananastajan vuoro tuli vuonna 1990,
Habré pakeni Senegaliin. Tshadilainen oikeusistuin tuomitsi Habrén poissaolevana kuolemaan vuonna 2008.
Kun Yhdysvaltain presidentti Barack Obama kiitti kesällä 2013
Senegalissa vieraillessaan isäntiään pyrkimyksistä nostaa syytteet Habréa vastaan, olennaista oli, että Libyan Gaddafi oli jo kukistettu ja surmattu.
Niinpä Habrékin jouti mennä. Hänelle ei ollut enää vähäisintäkään käyttöä.
Kirjoittaja on pääkirjoitustoimittaja. - Anonyymi
Luukas 12
8 Mutta minä sanon teille: jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, myös Ihmisen Poika tunnustaa Jumalan enkelien edessä.
9 Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, se kielletään Jumalan enkelien edessä.
10 Ja jokaiselle, joka sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi; mutta sille, joka Pyhää Henkeä pilkkaa, ei anteeksi anneta.
11 Mutta kun he vievät teitä synagoogain ja hallitusten ja esivaltojen eteen, älkää huolehtiko siitä, miten tai mitä vastaisitte puolestanne tahi mitä sanoisitte;
12 sillä Pyhä Henki opettaa teille sillä hetkellä, mitä teidän on sanottava." - Anonyymi
Matt. 12:33
Joko tehkää puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi, tahi tehkää puu huonoksi ja sen hedelmä huonoksi; sillä hedelmästä puu tunnetaan.
Luuk. 6:44
sillä jokainen puu tunnetaan hedelmästään. Eihän viikunoita koota orjantappuroista, eikä viinirypäleitä korjata orjanruusupensaasta. - Anonyymi
Jaakobin kirje 3
1 Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion.
2 Sillä monessa kohden me kaikki hairahdumme. Jos joku ei hairahdu puheessa, niin hän on täydellinen mies ja kykenee hillitsemään myös koko ruumiinsa.
3 Kun panemme suitset hevosten suuhun, että ne meitä tottelisivat, niin voimme ohjata niiden koko ruumiin.
4 Katso, laivatkin, vaikka ovat niin suuria ja tuimain tuulten kuljetettavia, ohjataan varsin pienellä peräsimellä, minne perämiehen mieli tekee.
5 Samoin myös kieli on pieni jäsen ja voi kuitenkin kerskata suurista asioista. Katso, kuinka pieni tuli, ja kuinka suuren metsän se sytyttää!
6 Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli on se meidän jäsenistämme, joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä.
7 Sillä kaiken luonnon, sekä petojen että lintujen, sekä matelijain että merieläinten luonnon, voi ihmisluonto kesyttää ja onkin kesyttänyt;
8 mutta kieltä ei kukaan ihminen voi kesyttää; se on levoton ja paha, täynnä kuolettavaa myrkkyä.
9 Kielellä me kiitämme Herraa ja Isää, ja sillä me kiroamme ihmisiä, Jumalan kaltaisiksi luotuja;
10 samasta suusta lähtee kiitos ja kirous. Näin ei saa olla, veljeni.
11 Uhkuuko lähde samasta silmästä makeaa ja karvasta vettä?
12 Eihän, veljeni, viikunapuu voi tuottaa öljymarjoja eikä viinipuu viikunoita? Eikä myöskään suolainen lähde voi antaa makeata vettä.
13 Kuka on viisas ja ymmärtäväinen teidän joukossanne? Tuokoon hän näkyviin tekonsa hyvällä vaelluksellaan viisauden sävyisyydessä.
14 Mutta jos teillä on katkera kiivaus ja riitaisuus sydämessänne, niin älkää kerskatko älkääkä valhetelko totuutta vastaan.
15 Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta.
16 Sillä missä kiivaus ja riitaisuus on, siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno.
17 Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele.
18 Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa rauhan tekijöille. - Anonyymi
2. Johanneksen kirje 1
9 Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika.
10 Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi;
11 sillä joka sanoo hänet tervetulleeksi, joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa. - Anonyymi
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/terrori-iskut-miten-tilanteessa-toimii-poliisi-kohteena-olevat-ihmiset-ja-hyokkaaja/8906748#gs.76hvww
Voiko terroristin saada antautumaan? Konkaripoliisit kertovat, mikä on ainut keino – muuten puhuvat aseet
MTV Uutiset näytti Moskovan terrori-iskuun liittyviä videoita Karhuryhmän entiselle poliisille Harri Gustafsbergille sekä entiselle KRP:n rikosylikomisariolle Thomas Elfgrenille, joista molemmilla on valtava kokemus poliisitehtävistä kautta linjan.
Moskovan konserttisaliin perjantai-iltana tehdyssä terrori-iskussa on kuollut ainakin 143 ihmistä ja loukkaantunut yli 140 ihmistä.
Terroristijärjestö Isis-K on ilmoittautunut iskun tekijäksi.
Esitimme asiantuntijoille yhdeksän kysymystä Venäjän terrori-iskusta ja yleisesti tilanteista, joissa siviilien henki on terroristien uhkaamana.
Onko terroristi mahdollista saada antautumaan? Millä keinoin?
– Jos olet jo mennyt sen rajan yli, että ammut aseettomia ihmisiä ja pääset ns. "tappamisen moodiin", sen keskeyttäminen verbaalisesti on erittäin epätodennäköistä.
Ihminen on siinä tilassa niin kauan aikaa, että se joko poistuu sieltä tai sitten jäätyy, ja sitten tulee panttivankitilanne, jolloin neuvotteluyhteys aukeaa.
Onhan se mahdollista. Historia tuntee tapauksia, joissa neuvottelemalla on saatu jotain aikaiseksi. Mutta niin kauan kun on tilanne päällä, neuvottelu ei ole ensimmäinen keinovalikoimassa, kertoo Gustafsberg.
– Antautuminen tällaisessa tilanteessa on mahdollista, jos syntyy edes lyhyt neuvottelutilanne jossa annetaan siihen mahdollisuus.
Ensisijainen toiminta on kuitenkin se, että nämä tekijät eliminoidaan aseilla, päättää Elfgren. - Anonyymi
https://nwohavaintoja.blogspot.com/2024/03/suomen-paaministeri-petteri-orpo-sai.html
Siinä kun nämä Wall Streetin ja Lontoon pörssin pankkiirit näkevät Suomen pelkkänä isona kaivosalueena, josta voisi pumpata ulos voittoa tekevät mineraalit. Niin ne on nämä samat sedät, jotka myös saivat Suomen valtion velkaantumaan korviaan myöten ja sen jäljen maksavat tulevat veronmaksajat.
Kokoomus on selvästi näyttänyt sen, että he haluavat toiminnallaan tuhota köyhät ja hävittää heidät pysyvästi Suomesta, jonka he tekevät köyhiltä leikkaamalla. Eikä tämä edes ole mikään säästötoimi, vaan se on talouden nollakasvun pakollinen köyhyydenpoisto-ohjelma tappamalla köyhät viemällä heiltä sosiaaliturva pois asteittain sitä heikentämällä ja jokainen köyhä joka mm. sortuu huumeisiin ja päätyy kadulle narkkaamaan on sitten tämän talouden nollakasvuohjelman ihmisuhri.
Tiettävästi tämä nollakasvu nimi tulee siitä, että sillä tarkoitetaan työtöntä ihmistä, joka ei tuota valtiolle mitään. Eli on tuottavuudessa nolla. Mutta jos tällainen köyhä vaikka hyppää sinne junan-alle päättäen elämänsä tai narkkaa itsensä huumeilla kuoliaaksi,
niin jos tällainen olisi ollut loppuelämänsä työtön, niin nyt kun tällainen kokoomuksen mielestä heikompi aines päättää itsemurhalla päivänsä, niin se tuottaakin valtiolle heti n. miljoonan euron säästöt,
koska tälle juuri itsensä tappaneelle kansalaiselle ei enää KELA:n tarvitse maksaa sosiaaliturvaa enää päivääkään.
Joten silloin ne tämän kuolleen henkilön sosiaaliturvamaksuerät lakkaavat olemasta ja tekevät tuon säästötoimen valtion kassaan. Tätä on se nollakasvuohjelma.
Näistä työttömistä ihmisistä WEF:n elitistit ja Bilderberg-klubikin käyttää nimitystä "hyödyttömät suursyömärit".
Mutta karua kieltä kertoo myös sekin, että nämä elitistit mieltävät samaan kerhoon myös eläkeläiset, koska hekään eivät tuota enää yhteiskunnalle mitään taloudellisesti. Joten mikä olikaan sitten parempi keino päästä mm. eläkeläisistä eroon, kuin luokitella heidät koronan riskiryhmään, jossa juuri heidät vanhat ihmiset ohjattiin ensimmäisinä sinne koronamyrkkypiikeille.
Työikäinen ihminen on siis puhdas lypsylehmä näille pankkeja ohjaaville elitisteille, joka on joko hyödyllinen tai hyödytön. - Anonyymi
Vito ft. C8 - Liikun
https://www.youtube.com/watch?v=EspQwWJyB-E - Anonyymi
https://www.joukopiho.fi/
Sara Gebra-Eyesuksen kaksi uninäkyä Kauhajoen surmatöiden jälkeisinä öinä 24. ja 25.9.2008
UHKA SUOMEN YLLÄ
Kauhajoen koulusurmia seuranneina öinä näin kaksi erikoista unta, jotka koen tarpeelliseksi kertoa uskoville.
Ensimmäisessä unessani, heti surmatöitä seuranneena yönä, Suomen päällä kiersi musta pilvi, joka laskeutui alemmas. Sieltä erkani olentoja, jotka etsivät pääsyä ihmisiin. Olennot olivat tietysti demoneja. Niillä ei ole omaa ruumista, eivätkä ne esiinny ihmisen hahmossa niin kuin Jumalan enkelit toisinaan. Demonit ovat miehittäjiä. Ne etsivät ihmistä, jonka voisivat ottaa hallintavaltaansa. Ne olivat suuremman henkivallan osasia.
Tunnistin unessa mustan pilven masennuksen henkivallaksi. Se lähettää murhanhenkiä ihmisiin, jotka ovat vaipuneet tuskaan, toivottomuuteen, itsesääliin, kielteisyyteen ja jotka eivät saa näihin kasaantuviin ongelmiinsa, hirveään pahaan oloonsa, mitään apua.
Ei niin, että murhanhenki aina pääsisi ihmiseen. Varmasti moni on sen torjunut alakuloisena ja masentuneena ollessaan edes tiedostamatta, että kyseessä on ihmisen ulkopuolelta tuleva kuiskuttelija, joka yrittää houkutella ihmistä
itsemurhaan tai toisten murhaamiseen. Terve järki ja elämänhalun ripe on saattanut pelastaa masentuneen.
Mutta murhanhenki pääsi tähän nuoreen mieheen niin kuin se oli päässyt aiemmin pariin muuhunkin eristäytyneeseen, kiltin ja siistin näköiseen nuorukaiseen.
Tämän kirjoittaminen tekee minut surulliseksi. Näen nämä nuoret miehet, joita olisi voitu auttaa hengellisesti, jos siihen vain olisi tullut tilaisuus.
Mutta takaisin itse uneen. Unessa oli jatkuva yö, mutta se musta pilvi ja siitä erkaantuvat hahmot olivat yötäkin pimeämpiä.
"On rakennettava suojamuuri", sanoi majesteettinen, ystävällinen ääni minulle unessa. Unessa kohotin käteni esirukoukseen ja näin muualla nousevia käsiä, jotka paloivat kuin soihdut. Uskovat alkoivat rukoilla oman alueensa puolesta, ja jotkut uskalsivat suoraan Jeesuksen nimessä ajaa masennuksen henkivallan pois. Se on suurin pimeys Suomen yllä, mutta on toki muitakin.
Unessa aloin tuntea, miten jokin inhoaa minua. Tuli raskas olo, kuin joku istuisi rinnalla ja yrittäisi kuristaa. Jeesuksen nimessä, sanoin unessani ja heräsin. Makasin pimeässä hereillä ja katsoin, miten epämääräinen pimeä hahmo ikään kuin huokui vihaa minua kohti, mutta ei päässyt lähemmäs. "Jeesuksen nimessä häivy!" komensin ja se lähti.
Se, että henki kävi näyttäytymässä ja yrittämässä pelotella minua tuon unen jälkeen, vahvisti minulle, että kyseessä
on hyvin todellinen juttu.
Seuraavana yönä mieheni heräsi ja tunsi hengessään, miten häntä kehotettiin rukoilemaan. Hän oli hyvin väsynyt. Hän ei koskaan heräile kesken unien ja hänen oli todella taisteltava jaksaakseen rukoilla. Mutta hän kertoi tunteneensa
siihen hyvin vahvaa kehotusta.
Sitten, seuraavana yönä oma uneni sai ikään kuin jatko-osan. Oli jälleen pimeää. Olin perheeni kanssa talossa, jossa paloi valo, mutta kodin ulkopuolella oli säkkipimeää. Ihmettelin sitä. Sitten näin, että ulkona oli hyvin paljon ihmisiä. Kun katsoin lipputankoon, järkytyin.
"Lipputangossa on Punaisen Ristin symboli, ne ovat vaihtaneet Suomen lipun Punaisen Ristin symboliin", kerroin perheelleni. He tulivat hämmästyneinä katsomaan, miten Punaisen Ristin lippu liehui salossa. Ulkona olevat ihmiset pelkäsivät, me emme. Kotimme oli ikään kuin suojassa ulkomaailmalta.
Nämä unet näin siis Kauhajoen tapahtumien jälkeen. Ensimmäinen uni ihmistä etsivästä murhanhengestä ei siis ole profetia, vaan näky joka sisältää kehotuksen rukoilla palavasti oman alueen puolesta. Se on kehotus hengelliseen sodankäyntiin.
Toinen uneni Punaisen Ristin lipusta on profetia. Se voi sisältää enemmänkin kuin mitä liittyy tähän Kauhajoen tapaukseen. - Anonyymi
Billy Joe ft. 25G | NEOCHRIME ! (Clip officiel) | EP : La Petite Maison de la Tuerie
https://www.youtube.com/watch?v=qevAo8WZp0U - Anonyymi
Job 42
1 Silloin Job vastasi Herralle ja sanoi:
2 "Minä tiedän, että sinä voit kaikki ja ettei mikään päätöksesi ole sinulle mahdoton toteuttaa.
3 'Kuka peittää minun aivoitukseni taitamattomasti?' Siis on niin: minä puhuin ymmärtämättömästi, asioista, jotka ovat ylen ihmeelliset minun käsittää.
4 Kuule siis, niin minä puhun; minä kysyn, opeta sinä minua.
5 Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt.
6 Sentähden minä peruutan puheeni ja kadun tomussa ja tuhassa."
7 Mutta senjälkeen kuin Herra oli puhunut Jobille nämä sanat, sanoi Herra teemanilaiselle Elifaalle: "Minun vihani on syttynyt sinua ja sinun kahta ystävääsi kohtaan, koska ette ole puhuneet minusta oikein niinkuin minun palvelijani Job.
8 Ottakaa siis seitsemän mullikkaa ja seitsemän oinasta, käykää minun palvelijani Jobin luo ja uhratkaa puolestanne polttouhri, ja minun palvelijani Job rukoilkoon teidän puolestanne. Tehdäkseni hänelle mieliksi en saata teitä häpeälliseen rangaistukseen siitä, ettette puhuneet minusta oikein niinkuin minun palvelijani Job."
9 Niin teemanilainen Elifas, suuhilainen Bildad ja naemalainen Soofar menivät ja tekivät, niinkuin Herra oli heille puhunut; ja Herra teki Jobille mieliksi.
10 Ja kun Job rukoili ystäväinsä puolesta, käänsi Herra Jobin kohtalon, ja Herra antoi Jobille kaikkea kaksin verroin enemmän, kuin hänellä ennen oli ollut.
11 Ja kaikki hänen veljensä ja sisarensa ja kaikki hänen entiset tuttavansa tulivat hänen tykönsä ja aterioitsivat hänen kanssaan hänen talossansa, ja he surkuttelivat ja lohduttivat häntä kaikesta siitä onnettomuudesta, jonka Herra oli antanut kohdata häntä. Ja he antoivat kukin hänelle yhden kesitan ja yhden kultarenkaan. - Anonyymi
Johannes 21
14 Tämä oli jo kolmas kerta, jolloin Jeesus noustuaan kuolleista ilmestyi opetuslapsillensa.
15 Kun he olivat einehtineet, sanoi Jeesus Simon Pietarille: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä?" Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra; sinä tiedät, että olet minulle rakas". Hän sanoi hänelle: "Ruoki minun karitsoitani".
16 Hän sanoi hänelle taas toistamiseen: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?" Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra; sinä tiedät, että olet minulle rakas". Hän sanoi hänelle: "Kaitse minun lampaitani".
17 Hän sanoi hänelle kolmannen kerran: "Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?" Pietari tuli murheelliseksi siitä, että hän kolmannen kerran sanoi hänelle: "Olenko minä sinulle rakas?" ja vastasi hänelle: "Herra, sinä tiedät kaikki; sinä tiedät, että olet minulle rakas". Jeesus sanoi hänelle: "Ruoki minun lampaitani.
18 Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: kun olit nuori, niin sinä vyötit itsesi ja kuljit, minne tahdoit; mutta kun vanhenet, niin sinä ojennat kätesi, ja sinut vyöttää toinen ja vie sinut, minne et tahdo."
19 Mutta sen hän sanoi antaakseen tietää, minkäkaltaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa. Ja tämän sanottuaan hän lausui hänelle: "Seuraa minua". - Anonyymi
Luukas 22
31 Simon, Simon, katso, saatana on tavoitellut teitä valtaansa, seuloakseen teitä niinkuin nisuja;
32 mutta minä olen rukoillut sinun puolestasi, ettei sinun uskosi raukeaisi tyhjään. Ja kun sinä kerran palajat, niin vahvista veljiäsi."
33 Niin Simon sanoi hänelle: "Herra, sinun kanssasi minä olen valmis menemään sekä vankeuteen että kuolemaan".
34 Mutta hän sanoi: "Minä sanon sinulle, Pietari: ei laula tänään kukko, ennenkuin sinä kolmesti kiellät tuntevasi minua." - Anonyymi
Heprealaiskirje 11
13 Uskossa nämä kaikki kuolivat eivätkä luvattua saavuttaneet, vaan kaukaa he olivat sen nähneet ja sitä tervehtineet ja tunnustaneet olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä.
14 Sillä jotka näin puhuvat, ilmaisevat etsivänsä isänmaata.
15 Ja jos he olisivat tarkoittaneet sitä maata, josta olivat lähteneet, niin olisihan heillä ollut tilaisuus palata takaisin;
16 mutta nyt he pyrkivät parempaan, se on taivaalliseen. Sentähden Jumala ei heitä häpeä, vaan sallii kutsua itseään heidän Jumalaksensa; sillä hän on valmistanut heille kaupungin. - Anonyymi
Roomalaiskirje 12
16 Olkaa keskenänne yksimieliset. Älkää korkeita mielitelkö, vaan tyytykää alhaisiin oloihin. Älkää olko itsemielestänne viisaita.
17 Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako. Ahkeroikaa sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten edessä.
18 Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa.
19 Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: "Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra".
20 Vaan "jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, sillä näin tehden sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle".
21 Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä. - Anonyymi
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010358967.html
ULKOMAAT
Iran hyökkäsi Israeliin – tämä tiedetään nyt
Israel arvioi Iranin laukaisseen noin 360 lennokkia ja ohjusta Israelia kohti. - Anonyymi
ENRP - 187 (virallinen musiikkivideo)
https://www.youtube.com/watch?v=SjTCTtaIXQM - Anonyymi
Mc Mane & Sarkastinen - Gangsterien paratiisi (OFFICIAL VIDEO)
https://www.youtube.com/watch?v=Ym6w79odFtc - Anonyymi
Roomalaiskirje 14
1 Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä.
2 Toinen uskoo saavansa syödä kaikkea, mutta toinen, joka on heikko, syö vihanneksia.
3 Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö; ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa.
4 Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään.
5 Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.
6 Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa.
7 Sillä ei kukaan meistä elä itsellensä, eikä kukaan kuole itsellensä.
8 Jos me elämme, niin elämme Herralle, ja jos kuolemme, niin kuolemme Herralle. Sentähden, elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat.
9 Sillä sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon, että hän olisi sekä kuolleitten että elävien Herra.
10 Mutta sinä, minkätähden sinä tuomitset veljeäsi? Taikka sinä toinen, minkätähden sinä halveksit veljeäsi? Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen.
11 Sillä kirjoitettu on: "Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minun edessäni pitää jokaisen polven notkistuman ja jokaisen kielen ylistämän Jumalaa".
12 Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme.
13 Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko, vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai langetusta.
14 Minä tiedän ja olen varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole epäpyhää itsessään; vaan ainoastaan sille, joka pitää jotakin epäpyhänä, sille se on epäpyhää.
15 Mutta jos veljesi tulee murheelliseksi ruokasi tähden, niin sinä et enää vaella rakkauden mukaan. Älä saata ruuallasi turmioon sitä, jonka edestä Kristus on kuollut.
16 Älkää siis antako sen hyvän, mikä teillä on, joutua herjattavaksi;
17 sillä ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.
18 Joka tässä kohden palvelee Kristusta, se on Jumalalle otollinen ja ihmisille kelvollinen.
19 Niin tavoitelkaamme siis sitä, mikä edistää rauhaa ja keskinäistä rakentumistamme.
20 Älä ruuan tähden turmele Jumalan työtä. Kaikki tosin on puhdasta, mutta sille ihmiselle, joka syö tuntoansa loukaten, se on pahaa.
21 Hyvä on olla lihaa syömättä ja viiniä juomatta ja karttaa sitä, mistä veljesi loukkaantuu tai joutuu lankeemukseen tai heikoksi tulee.
22 Pidä sinä itselläsi Jumalan edessä se usko, mikä sinulla on. Onnellinen on se, joka ei tuomitse itseään siitä, minkä hän oikeaksi havaitsee;
23 mutta joka epäröi ja kuitenkin syö, on tuomittu, koska se ei tapahdu uskosta; sillä kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä. - Anonyymi
1. Aik. 16:22
'Älkää koskeko minun voideltuihini, älkää tehkö pahaa minun profeetoilleni'.
Ps. 105:15
"Älkää koskeko minun voideltuihini, älkää tehkö pahaa minun profeetoilleni". - Anonyymi
Hurtta - Ei Armoa Ft. Taisto Tapulista
https://www.youtube.com/watch?v=Dzl65ZBoxeM - Anonyymi
Saarnaaja 11
8 Niin, jos ihminen elää vuosia paljonkin, iloitkoon hän niistä kaikista, mutta muistakoon pimeitä päiviä, sillä niitä tulee paljon. Kaikki, mikä tulee, on turhuutta.
9 Iloitse, nuorukainen, nuoruudessasi, ja sydämesi ilahuttakoon sinua nuoruusikäsi päivinä. Vaella sydämesi teitä ja silmiesi halun mukaan; mutta tiedä: Jumala tuo sinut tuomiolle kaikesta tästä.
10 Karkoita suru sydämestäsi ja torju kärsimys ruumiistasi, sillä nuoruus ja aamurusko ovat turhuutta. - Anonyymi
Aleksanteri Kivimäelle yli kuusi vuotta vankeutta Vastaamon tietomurrosta –
https://yle.fi/a/74-20084812 - Anonyymi
1. Aik. 16:22
'Älkää koskeko minun voideltuihini, älkää tehkö pahaa minun profeetoilleni'.
Ps. 105:15
"Älkää koskeko minun voideltuihini, älkää tehkö pahaa minun profeetoilleni". - Anonyymi
1. Aik. 16:22
'Älkää koskeko minun voideltuihini, älkää tehkö pahaa minun profeetoilleni'.
Ps. 105:15
"Älkää koskeko minun voideltuihini, älkää tehkö pahaa minun profeetoilleni". - Anonyymi
Lord of the Rings - Gandalf vs Balrog
https://www.youtube.com/watch?v=Y2fwe0rnHak - Anonyymi
GNSTR 47 - Brincadeira | Official Music Video
https://www.youtube.com/watch?v=tUxxiyVmMYo - Anonyymi
Gzuz & Bonez MC - Frisch aus der Trap
https://www.youtube.com/watch?v=XUmMHiOOLsk - Anonyymi
LUCIANO x GZUZ - 2 Germans
https://www.youtube.com/watch?v=AsiC5YN2VqY - Anonyymi
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8a7e0dfe-49d6-4f8d-b397-2aefad18e0e0
Nuori mies pistooli kädessä ravintolan edustalla – Näyttävä pidätys tallentui videolle Lahdessa
Nuoren miehen hallusta löytyi käsiase ja machete-veitsi.
Tänään klo 8:17 (päivitetty klo 9:48)
Poliisi otti perjantain ja lauantain välisenä yönä Lahden keskustassa Aleksanterinkadulla kiinni nuoren miehen, jonka hallusta löytyi käsiase ja machete-veitsi.
Hätäkeskus sai kello yhden aikaan tiedon, että ravintola Oldin edustalla oli mies pistooli kädessä.
Poliisipartiot tavoittivat Mariankatu 19 kohdalla tuntomerkkeihin sopivan miehen. Epäillyn hallusta löytyi muokattu starttipistooli sekä 46 senttimetriä pitkä machete-veitsi.
Poliisi varautui kiinniottotilanteessa aseenkäyttöön.
– Siinä oli useampi henkilö samassa porukassa, ja yhdeltä heistä löytyi käsiase. Hänet otettiin kiinni, kertoo vanhempi konstaapeli Toni Janhunen tilannekeskuksesta.
Janhusen mukaan tapaus etenee tutkintaan.
Miehen epäillään syyllistyneen ampuma-aserikokseen ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitoon.
Iltalehden lukijan lähettämällä videolla pidätystilanteesta näkyy useampi poliisiauto. Janhusen mukaan aseisiin liittyvissä ilmoituksissa poliisi lähtee liikkeelle useammalla partiolla.
Kiinniotto sujui poliisin mukaan rauhallisesti. Poliisi ei toistaiseksi tiedota asiasta enempää. - Anonyymi
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/88040086-7750-42c8-8be6-b104b056c6c6
Slovakian pääministeriä ammuttiin
Maan sisäministeriö vahvistaa ”salamurhayrityksen”.
Keskiviikko 15.5.2024 klo 16:13 (päivitetty 15.5.2024 klo 23:51)
Slovakian pääministeri Robert Ficoa ammuttiin keskiviikkona. Slovakian sisäministeriön tiedottaja vahvisti tapauksen Reutersille.
– Voin vahvistaa salamurhayrityksen, jonka kohteena oli Slovakian pääministeri Robert Fico, tiedottaja sanoi Reutersille puhelimitse.
Myöhään keskiviikkoiltana brittilehti Guardian raportoi, että Fico oli päässyt leikkauksesta. Slovakialaisen Aktuality-lehden mukaan hänen tilansa pitäisi olla vakaa.
Slovakian varapääministeri Tomáš Taraba uskoo, että Fico selviää hyökkäyksestä. Hänen mukaansa Fico ei ole hengenvaarallisessa tilassa.
Slovakian sisäministeri Matus Sutaj Estokin mukaan hallitus uskoo, että Ficoa kohtaan hyökänneellä oli poliittinen motiivi. Teosta pidätettiin yksi epäilty.
Ampumistilanne tallentui myös videolle, joka julkaistiin myöhään keskiviikkona.
---------------
https://nwohavaintoja.blogspot.com/2024/05/slovakian-paaministeria-ammuttiin.html
keskiviikkona, toukokuuta 15, 2024
Slovakian pääministeriä ammuttiin
-----------
lue loput linkistä! - Anonyymi
https://ruotuvaki.fi/-/dca-sopimus
Yhdysvaltalaiset selvittävät joukkojensa palveluksessa tekemät rikokset
Yksi keskeisimpiä sopimuksen osa-alueita oli Suomessa oleilevien yhdysvaltalaisten sotilaiden tekemien rikoksien tuomiovallasta sopiminen.
Sopimuksen mukaan Yhdysvallat tutkii ja sillä on tuomiovalta yhdysvaltalaisten sotilaspalveluksen aikana tekemissä rikosasioissa heidän oleillessaan Suomessa. Vapaa-ajalla tehdyt rikokset pysyvät Suomen tuomiovallassa.
Naton joukkojen harjoittelua muissa jäsenvaltioissa säätelevässä Nato Sofa -sopimuksessa sovitaan suunnilleen samanlaisista tuomiovaltakäytännöistä Naton harjoituksiin osallistuville muiden valtioiden sotilaille. Myös Nato Sofan hyväksyminen on tällä hetkellä Suomessa eduskunnan käsittelyssä.
– Lähtökohta on se, että yhdysvaltalaiset joukot noudattavat heidän lainsäädäntöään ja kunnioittavat meidän lainsäädäntöämme, Valtonen linjaa.
Suomi voi kuitenkin itselleen merkittävissä tapauksissa palauttaa tuomiovallan itselleen haluamissaan tapauksissa.
Jo ennen sopimuksen allekirjoittamista ulkoministeriöstä kerrottiin, että Suomi on varmistamassa diplomaattisella noottienvaihdolla kuolemanrangaistukseen tuomitsemisen mahdottomuuden Suomen maaperällä tapahtuneista rikoksista.
Tuomiovallan osalta sopimus on hyvin samankaltainen kuin Ruotsin DCA-sopimus. Myös Norjan vuonna 2021 allekirjoitettu DCA-sopimus on hyvin läheisesti samoilla linjoilla.
Kuolemanrangaistukseen erikseen kantaa ottavaa noottienvaihtoa mikään muu maa ei ole kuitenkaan aikaisemmin tehnyt. - Anonyymi
Useita Ranskan parlamenttivaalien ehdokkaita on pahoinpidelty vaalipäivän alla
Ainakin 50 ehdokasta ja aktivistia on pahoinpidelty vaalien alla. Sisäministerin
mukaan Ranska värvää 30 000 poliisia valvomaan vaaleja.
https://yle.fi/a/74-20098356 - Anonyymi
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c5511639-0c4a-47ea-b143-dd5c8a177f36
KOTIMAA
Eilen klo 21:50
Homovastainen kyltti tärveltiin Helsingin keskustassa – ”Koska olemme heteroita, halusimme tuoda sen esille”
Helsingin poliisi on kirjannut asiasta rikosilmoituksen. Ketään ei ole otettu kiinni.
Kristillisiä ja homovastaisia iskulauseita sisältänyt kyltti tärveltiin Helsingin keskustassa lauantaina.
Kylttiä vetäneen auton kyydissä ollut Timo Valtonen kertoo olevansa šokissa.
– Vieläkin on järkyttynyt olo.
Valtosen mukaan hän oli ystävänsä kanssa ollut matkalla Kampin Narinkkatorille, kun väkijoukko oli pysäyttänyt heidät. Sitten ihmiset irrottivat kylttiä kantaneen peräkärryn ja kaatoivat sen.
Valtosen mukaan ihmisiä oli ”ainakin sata”.
Iltalehti on nähnyt Valtosen kuvaaman videon, jossa näkyy ihmisiä repimässä kyltistä palasia ja hakkaamassa sitä rullalaudoilla.
Valtonen sanoo, että ihmiset myös tönivät häntä ja heittelivät häntä kaljatölkeillä.
– Kiitos Jumalan, että henki säästyi.
Valtonen ei näe, että homovastaisen kyltin kanssa kaupungilla pyöriminen samaan aikaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavan tapahtuman kanssa olisi turhaa provosointia.
– Suomessa on sananvapaus. Me myös olemme kristitty vähemmistö. Koska olemme heteroita, halusimme tuoda sen esille.
Rikosilmoitus kirjattu
Helsingin poliisista vahvistetaan, että Valtosen kuvailua vastaava välikohtaus sattui Narinkkatorin läheisyydessä lauantaina kello 18:n jälkeen.
Poliisin mukaan peräkärry kärsi tilanteessa vaurioita, mutta henkilövahinkoja ei sattunut.
Poliisi on kirjannut rikosilmoituksen vahingonteosta, mutta ei ole ottanut ketään kiinni tapaukseen liittyen. Poliisin mukaan peräkärryn läheisyydessä oli paljon ihmisiä, ja siksi epäiltyyn vahingontekoon osallistuneiden lukumäärää on vaikea arvioida.
Poliisista vahvistetaan, että peräkärrymielenosoituksesta oli ilmoitettu etukäteen. - Anonyymi
Gzuz & Bausa - Riechst du das
https://www.youtube.com/watch?v=tvXeWbdHauY
Ketjusta on poistettu 36 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1213869Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3102008Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481781- 1051707
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4391651Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21620Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4321474Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441256MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar511199Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4081150