"Oppina oli, että kaikki vastustajat kuuluu tappaa ja heidän kaupunkinsa polttaa."
Puhdasta valetta. Tappiot olivat varsinkin taistelujen alkuvaiheessa pienet. Vankeja ammuttiin molemmin puolin. Punavankeja oli kuitenkin leireillä noin
4 000 jo maaliskuun puolivälissä.
"Sen takia kaikki punavangit koetettiin tappaa leireillä kesän -18 aikana nälkään"
Punavankeja laskettiin kiihtyvällä tahdilla vapaiksi, kun leirikuolleisuus alkoi selvitä hallitukselle. syynä oli pääasiassa espanjantauti.
" ja Tampereen työläiskaupunginosa Tammela poltettiin maan tasalle. "
Tammela syttyi tykistötulesta valtauksen aikana.
"Voivotellaanhan täällä Historia-palstalla vieläkin aivan avoimesti sitä kun piti jättää tappamatta n. 55 000 punavankia ja ehdittiin tappaa vain vajaa 30 000 ennenkuin tappamisen mahdollistava poliittinen ikkuna sulkeutui."
Rajua valetta. Punavankien pääosa tuomittiin lyhyisiin vankeusrangaistuksiin.
Paikallisesti teloitettiin noin 8 000 ja leireillä kuoli pääasiallisesti espanjantautiin noin 14 000.
Vielä vuoden -18 aikana armahdettiin noin 51 000. Valtion pakkotyölaitoksiin jäi noin 6 700 vankia, jotka armahdettiin vähitellen, pääosa seuraavana vuonna.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Oliko tässä jokin pointti olemassa?
ei sitä punikki ymmärrä, koska teksti on totta.
kumoamaan faktoja.
Tämä on hyvin selventävä pala totuutta jota sosiaalidemokraatit ja vasemman laidan kulkijat eivät tahdo myöntää. Nythän on tulossa kapinan 100 v juhlat, onko SDP valmistellut anteeksiantoa aiheuttamastaan vahingosta, erityisesti henkisestä vahingosta ?