Hei!
Olen ymmärtänyt että opillisesti ortodoksinen kirkko ja katolinen kirkko ovat jos eivät nyt melkeinpä samat niin hyvin lähellä toisiaan.
Kävin eräässä ortodoksisessa messussa ja tunnelma oli minulle vieras enkä oikein tahtonut saada selvää kaikesta mitä puhuttiin, johtunee siitä etten ole tottunut kuuntelemaan niin nopeatempoista puhetta. Kirkko oli itsessään erittäin kaunis ja harras.
Voisiko joku valaista minua näistä opillisista näkemyseroista? Arvostaisin asiallisia vastauksia enkä niinkään ole kiinnostunut kannanotoista puolesta ja vastaan.
Ortodoksinen kirkko ja katolinen kirkko
24
9364
Vastaukset
- Moarie
Ortodokseilla ei ole messua, vaan ehtoollisjumalanpalvelusta kutsutaan liturgiaksi. Muutenkin ortodoksien käyttämä bysanttilainen riitus poikkeaa paljon latinalaisesta riituksesta. Siinä on yksi ero.
Toinen ero on siinä, ettei ortodokseilla ole erehtymätöntä paavia, eikä keskitettyä kirkkohallintoa, vaan ortodoksinen kirkkokunta koostuu itsenäisistä paikalliskirkoista. Jokainen piispa on alueellaan itsenäinen toimija.
Kolmas ero katoliseen kirkkoon on siinä, että ortodoksinen kirkko pitäytyy vanhan ennen suurta skismaa 1054 olleen yhtenäisen kirkon oppiin ja perinteisiin. Katolinen kirkko taas on hyväksynyt paljon uusia dogmeja ja käytäntöjä.
Katolisia uusia oppeja ja käytäntöjä ovat viime vuosituhannella käyttöön otetut: pappien selibaatti, avioliiton purkamattomuus, erilaiset sääntökunnat ja hengelliset ritarikunnat, oppi paavin ylipiispuudesta ja hänen erehtymättömyydestään, kun hän puhuu ex cathedra. Paavien hyväksymät uudet mariologiset dogmit (perisynnitön sikiäminen 1854 ja N. Marian ruumiillinen taivaaseen ottaminen 1950. )- opillisiaeroja
Kiitos selventävästä vastauksestasi!
-ap - ylimieliset
No eikö tämä suomen kirkon johti täysin ole omaksunut tämänkin... ainakin käyttäytyvät kuin paremmatkin valtiaat mokomat.
oppi paavin ( piispan) ylipiispuudesta ja hänen erehtymättömyydestään - Katolilainenmies
Hyvä kirjoitus. Lisäksi erona on se, että uskontunnustuksessa me katolilaiset (lännen kirkko) sanomme "...ja pyhään henkeen, joka lähtee isästä ja pojasta... " Ortodoksi tunnustavat "....joka lähtee isästä...". En nyt muista ulkomuistista ja on varmasti laajakin se teologinen perustelu miksi näin.
- Setä.neuvoo
Minulla on sellainen käsitys, että muinoin roomalaiskatolilaisuus oli tulossa Suomeen lännestä, ja idän katolilaisuus idästä. Eli Suomi oli käännyttäjien taistelutantereena. Niin sanottua väkisin kastamista esiintyi.
Monet karjalaiset olivat idän kirkon puolella. Välillä kun Suomi oli Venäjän vallan alla, ja välillä Ruotsin, niin karjalaiset olivat tappelemassa, milloin minnekin päin, ja saivat rosvon mainetta länsisuomalaisten korvissa. Mainetta, jota sitten 1900-luvun sotien jälkeen on väännetty isänmaallisuudeksi, Karjala takaisin -ajatteluksi.
Kirkkohistorian kirjoissa on kerrottu, miten idän katolilaisuus kehittyi ja eteni pohjoisemmaksi. Idän ja lännen opillista eroa on monesti kuvailtu näin, että kirkot kisailivat siitä, mitä uskontunnustukseen kuuluu laittaa Pyhän hengen alkuperästä, että molemmistako, Isästä sekä Pojasta lähtee. Eli kuulostaa siltä, kuin kirkko olisi jakautunut yhden lauseen takia.
Raamatun mukaan Jeesuksen henkeä on nimitetty Pyhäksi hengeksi. Room 8.- ValotanHistoriaa
Idänkirkko vaikutti Suomeen nykytutkimuksen mukaan ensikerran vuosien 800-900 välillä ja levisi rauhanomaisesti omalla painollaan Bysantista palaavien kappamiesten ja palkkasotilaiden mukana idän jokiteitä pitkin. Sensijaan Ruotsin kuningaskuntaa alkoi huolestuttaa Novgorodin tasavallan leviäminen länteen "östlandin alueelle" joka nykyään tunnetaan Suomena. Ristiretkien verukkeella, Ruotsi hankkikin luvan vallata Suomen 1100-luvulta lähtien vaikka Paavi oli jyrkästi kieltänyt kuningas Eerikiä hyökkäämästä Suomeen. Eerikiltä kuitenkin "meni hermot" jatkuvasti ryöstö- ja hävitysretkiä Ruotsin rannikolle tekeviin suomalaisiin, hämäläisiin, virolaisiin ja karjalaisiin. Katolista lähetystä Ruotsin sotaretkien aikana tehtiin Suomern kuitenkin Tanskasta käsin, eikä suikaan Ruotsista kuten pitkään luultiin.
- EvankelisLuterilainen
Seuraavat neljä ainakin:
Katolisen ja protestanttisten kirkkojen mukaa Jeesuksen murtama leipä oli happamaton,
Teidä ortodoksien mukaan murrettu leipä oli hapatettu.
Katolisessa ja protestanttisissa kirkoissa istutaan penkeillä eikä käytetä suitsuketta,
Teillä ortodokseilla ei ole penkkejä ja suitsutetasn niin ettei tarvitse tupakoida.
Katolisen ja protestanttisten kirkkojen mukaan Jumala on puhtaasti monoteistinen,
Teidän ortodoksien mukaan Jumala on panenteistinen.
Katolisessa kirkossa on vähän kuvia ja protestanttisissa vielävähemmän,
Teillä ortodokseilla sensijaan esiintyy ikonien palvontaa.- mjvv
Tässä oli varmaan tarkoitus vähän provota mutta korjataan nyt kakkoskohtaan kuitenkin:
- Joissain ortodoksissa kirkoissa on penkit ja niillä myös istutaan. Lähin löytyy Tallinnasta. Myös Yhdysvalloissa on yleistä, että ortodoksisissa kirkoissa on penkit.
- Katolisessa kirkossa käytetään myös runsaasti suitsuketta. Samoin esimerkiksi anglikaanisessa kirkossa ja joissain Ruotsin luterilaisen kirkon palveluksissa saatetaan käyttää suitsukkeita. Uskonpuhdistaja Martti Luther itse käytti suitsukkeita. - AnonyymiUUSI
Kappas harhaoppinen liikenteessä. En ihmettele, vaikka olisit itse pakanauskoinen protestantti. Ortodoksit eivät palvo ikoneita vaan kunnioittavat niitä. Jopa katoliset tietävät sen. Syy miksi kirkossa on enemmän ikonien kuvia on siinä, että kirkosta on pyritty tekemään taivasta muistuttava paikka, mutta samalla myös kodikas.
Ortodoksisessa kirkossa löytyy penkkejä, mutta jäsenet seisovat, koska sinä päivänä, kun Kristus ristiinnaulittiin, ei kukaan istunut vaan kaikki seisoivat. Seisomalla siis palvot paremmin herraa kuin istumalla. Vain vammaiset, vanhukset, lapset ja raskaana olevat voivat istua halutessaan. - AnonyymiUUSI
mjvv kirjoitti:
Tässä oli varmaan tarkoitus vähän provota mutta korjataan nyt kakkoskohtaan kuitenkin:
- Joissain ortodoksissa kirkoissa on penkit ja niillä myös istutaan. Lähin löytyy Tallinnasta. Myös Yhdysvalloissa on yleistä, että ortodoksisissa kirkoissa on penkit.
- Katolisessa kirkossa käytetään myös runsaasti suitsuketta. Samoin esimerkiksi anglikaanisessa kirkossa ja joissain Ruotsin luterilaisen kirkon palveluksissa saatetaan käyttää suitsukkeita. Uskonpuhdistaja Martti Luther itse käytti suitsukkeita.Väärin. Missään Tallinnan Venäjän kirkossa ei istuta penkeillä vaan seisotaan. Penkeillä istuvat vain vanhukset tai odottavat äidit. Yhdysvaltojen kirkot on muutenkin pilattu kaikella muullakin turhilla asioilla. Eivät muistuta enää Ortodoksisia kirkkoja.
- PiispaHenrik
Kahdessa viimeisessä kohdassa olet pahasti väärässä.
- Ester
Loppu väärin. Myös katoliset ja protestantit uskovat kolmiyhteiseen Jumalaan eikä ortodoksit PALVO ikoneita.
- Jkfkfooodkkejejj
Ehtoollisleipä on hapetettu koska Kristus NOUSI kuolleista.
Penkit on laiskoille ja Jerusalemin temppelisdäkään ei tuoleja ollut koska rukous tapahtuu aina seisten tai polvillaan.
Monoteismi on harhaoppi koska tanskhissakin puhutaan kolmiyhteisestä Jumalasta, isä poika ja pyhä henki. Kolmiyhteinen yksiolennollinen Jumala. Joka on siis yksi mutta samaan aikaan ei yksi.
Kuvakiellon jälkeen Jumala itse antoi ohjeen kuvailla kerubit liitonarkin kanteen ja kun Jumala itse tuli ihmiseksi maan päälle ei hänen kuvaamisessa ole ongelmaa koska kyseessä ei ole väärä jumala.- meniköperille
Kristinusko kyllä luetaan monoteistiseksi uskonnoksi vaikkei se sitä näytä käytännössä olevan.
- Historiahoi
Itseasiassa ortodoksinen kirkko on roomalaisempi kuin roomalaiskatolinen kirkko. Eli roomalaisuus vaikutti pitkään Bysantissa.
- entästääabortti
Entäs sitten tämä aborttiasia?
Roomalaiskatolinen Timo Soini on saanut paljon sapiskaa kun osallistui aborttimielenosoitukseen.
Ortodoksitkaan eivät hyväksy aborttia.
Mutta valtaväestö on sitä mieltä että pitää saada tehdä abortti.
Itse en hyväksy aborttia, mutta miten vastata kun tulee kyse tästä.
Miksi ortodoksinen kirkko ei ota kantaa yleisissä keskusteluissa?
Mielestäni olisi tärkeää että ottaisi reilusti kantaa.- suslauma
Miksi pitäisi?, jos abortti on kielletty niin miksi siitä väittelemään susien raatelevien edessä.
- eri.maku
Jos telkkarista tulee näiden kirkkojen palveluksia siirryn muille kanaville. Ei kiinnosta kuunnella, pitkäveteistä.
- toisellekanavalle
Teepä se!
- Athosvuoren_munkki
"Kun raha kirstuun kilahtaa, sielu taivaaseen vilahtaa".
Tuo em. sanonta liittyi katolisen kirkon harjoittamaan anekauppaan, jonka avulla se rahoitti valtavaksi paisunutta hallintoaan, kysymyksessä oli siis puhdas liiketoiminta uskontoa hyödyntäen ja ihmisten pelkoja hyväksi käyttäen.
Maallisen mammonan haaliminen ja materialismin palvonta olivatkin ne "maallisimmat" syyt, miksi ortodoksinen kirkko halusi erota katolisesta kirkosta.
EI RAHALLA VOI OSTAA SYNTEJÄÄN ANTEEKSI TAI LIPPUA TAIVASTEN VALTAKUNTAAN!
Myös paavin asema Jeesuksen sijaisena maan päällä sekä paavin erehtymättömyys ovat asioita, joita ortodoksinen kirkko ei voi hyväksyä.- Anonyymi
Erehdyt pahasti ja sen todistaa ajoitus.
Ensinnäkin anekauppaa käytiin, jotta pystyttiin rahoittamaan hyvin kalliin Pietarin kirkon rakentaminen Roomaan.
Suuri skisma eli kirkon jako tapahtui vuonna 1054. Kun taas Pietarin kirkko valmistui vasta 1500- luvulla.
- Anonyymi
Idän kirkon, ortodoksisen kirkon ja katolisen kirkon välinen ero on unio mystican ja ora et laboran välinen ero, joka selitetään sillä, että ortodoksiseen kirkkoon vaikuttivat kreikkalaiset filosofikoulut. Kirkkojen välinen henkinen ero on siten huomattava. Lisäksi ortodoksinen kirkko on ollut valtiokirkko, keisarikunnan kirkko, kun taas katolinen kirkko on ollut nimensä mukaisesti ylikansallinen kirkko ja se ei ole ollut valtioon sidottu.
- Anonyymi
Kreikassa käyneenä, kävelin eräällä saarella Akropolille. Siellä näkyi historialliset kerrostumat, joissa alkuperäinen Akropolis, kaupungin keskusta, jonne ihmiset kokoontuivat keskustelemaan, oli tuhansia vuosia vanhempi kuin Rooman valtakunnan aikana muodostuneet kerrostumat.
Kyllähän pyhä henki on vertauskuvallisesti Isästä, Meren ja Auringon liitto (Helios). - Anonyymi
Ottamatta kantaa siihen, mitä nämä opilliset erot täsmällisesti ovat, niihin viitattiin jossakin toisessa vastauksessa, voi ehkä sanoa, että ortodoksisen kirkon teologia on enemmän kokemuksellista ja perustuu askeettiseen elämään ja rukoukseen, kun taas roomalaiskatolinen teologia ajatteluun.
Joku on sanonut, että idän kirkon teologia on syntynyt erämaassa, lännen taas koulun penkillä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2087163
- 594692
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s434564- 733322
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko161975Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗261737- 191720
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹411600- 341489
- 1431267