Kuuntelin erinomaisen selityksen pedon merkistä ja sen luvusta 666. Mitä mieltä olette tästä? https://m.youtube.com/watch?v=5N04i5bSNrk
Vastaukset 84
- ulos-kutsuttu
Erkki Luukko on adventisti. Adventistit pitävät erheellisesti pedon merkkinä sitä, että joku ei pyhitä heidän tavallaan sapattia (lauantaita) vaan pitää sunnuntain pyhäpäivänään ja lepopäivänä, niin kuin paavin kirkossa on ollut tapana tehdä ja protestantit ovat omaksuneet sen tavan katoliselta kirkolta, eivät apostoleilta.
Jos nyt mietitään raamatullista vastausta tähän kysymykseen, niin kannattaa tutkia niitä kohtia, joissa puhutaan jonkin merkin laittamisesta käteen tai otsaan. Näemme että suurin käsky on rakastaa yhtä ainoata Jumalaa yli kaiken ja se tulisi panna merkiksi käteen tai otsaan. (5Moos 6:4-9) Jumalan palvelijat ja Jumalaa kumartavat erottaa siis siitä, että he pitävät tämän käskyn merkkinä itsessään (merkki otsassa = käsky mielessä ja ajatuksissa; merkki kädessä = käytännön teot, joilla käskyä noudatetaan: rakastetaan Jumalaa ja hänen luomaansa ihmistä eli lähimmäistä).
Petoa kumartavilla on oma merkkinsä ja oma jumalansa jota he kumartavat ja palvovat. Esimerkiksi muslimeilla on oma uskontunnustus, jonka mukaan ei ole muuta Jumalaa kuin Allah ja Muhammad on hänen lähettiläänsä. Niinpä tämä väärä uskontunnustus ja käsky voisi toimia hyvinkin pedon merkkinä. Nehän on lupa tappaa, jotka eivät alistu islamiin, joten...
Ilm 13:11-18 toteutuu melko hyvin islamissa. Ovat vaihtaneet Raamatun kokonaan Koraaniin ja Muhammadista kertoviin kirjoituksiin (hadith), ovat muuttaneet siis "lain" (Raamatun laki) ja korvanneet sen omalla laillaan (Koraanin sharia-laki) ja ovat muuttaneet myös ajat (pyhittävät perjantain sapatin sijasta ja ovat alkaneet oman ajanlaskun vuodesta 622, jolloin Muhammad siirtyi Medinaan ja sai valtaa siellä). (vrt. Dan 7:7-28)
Toki paavi ja paavin kirkko sekä sen tyttäret sopivat myös "pedoksi", kun ovat tappaneet eri tavalla Jumalaan ja Jeesukseen uskovia ja yhä edelleen tuomitsevat heitä "hevelttiin joutuviksi" pelkästään sen vuoksi, että eivät tunnusta katolista uskoa kolmiyhteiseen jumalaan, niin kuin muut tekevät...- luehan.tarkemmin
Ihan samaa Raamattua ne adventistitkin lukevat. luehan ktse miten selvästi sanotaan Raamatussa, että pedonmerkki on oikeutus ostaa ja myydä. Kun se tulee ei enää ole rahaa käytössä.
- Bibeln
Nimim. "Ulos.kutsutulla" oli hyvä kommentti!
Tarkkanäköisenä hän myös huomasi adventismin harhan. Juuri näin tämä asia on luterilaisen uskonkin mukaan eli merkki kädessä on vertauskuvallinen (vertaa Uloskutsutun tähän yhdistämät raamatunkohdat) samoin kuin merkki otsassa eli tarkoittaa tekemistä, tahdon toteuttamista (merkki kädessä) ja merkki otsassa on vertauskuvballinen ja tarkoittaa sitä kuka tämän ihmisen omistaa sillä se merkki non veren merkki.
Kristityt ovat valinneet sunnuntain , lauantain sijaan siksi että se oli Jeesuksen ylösnousemuksen päivä. Tätä päivää alettiin viettää vastoin juutalaisia pyhäpäivänä eikä kristityille alusta astikaan ole ollut sapatilla samaa merkitystä kuin juutalaisilla. Tässä adventistit menevät harhaan sillä he eivät erota kristinuskoa juutalaisuudesta kiihkoillessaan "oikean sapatinpäivän"puolesta.
Saman Raamatunkaan lukeminen ei auta kun sieltä etsitään korvasyyhyyn vääriä perusteita. - sinähän.epeli.oot
Bibeln kirjoitti:
Nimim. "Ulos.kutsutulla" oli hyvä kommentti!
Tarkkanäköisenä hän myös huomasi adventismin harhan. Juuri näin tämä asia on luterilaisen uskonkin mukaan eli merkki kädessä on vertauskuvallinen (vertaa Uloskutsutun tähän yhdistämät raamatunkohdat) samoin kuin merkki otsassa eli tarkoittaa tekemistä, tahdon toteuttamista (merkki kädessä) ja merkki otsassa on vertauskuvballinen ja tarkoittaa sitä kuka tämän ihmisen omistaa sillä se merkki non veren merkki.
Kristityt ovat valinneet sunnuntain , lauantain sijaan siksi että se oli Jeesuksen ylösnousemuksen päivä. Tätä päivää alettiin viettää vastoin juutalaisia pyhäpäivänä eikä kristityille alusta astikaan ole ollut sapatilla samaa merkitystä kuin juutalaisilla. Tässä adventistit menevät harhaan sillä he eivät erota kristinuskoa juutalaisuudesta kiihkoillessaan "oikean sapatinpäivän"puolesta.
Saman Raamatunkaan lukeminen ei auta kun sieltä etsitään korvasyyhyyn vääriä perusteita.Kehut sitten toisella nikilläsi omaa kirjoitustasi :D
- SapattiaEiMuutettu
Bibeln kirjoitti:
Nimim. "Ulos.kutsutulla" oli hyvä kommentti!
Tarkkanäköisenä hän myös huomasi adventismin harhan. Juuri näin tämä asia on luterilaisen uskonkin mukaan eli merkki kädessä on vertauskuvallinen (vertaa Uloskutsutun tähän yhdistämät raamatunkohdat) samoin kuin merkki otsassa eli tarkoittaa tekemistä, tahdon toteuttamista (merkki kädessä) ja merkki otsassa on vertauskuvballinen ja tarkoittaa sitä kuka tämän ihmisen omistaa sillä se merkki non veren merkki.
Kristityt ovat valinneet sunnuntain , lauantain sijaan siksi että se oli Jeesuksen ylösnousemuksen päivä. Tätä päivää alettiin viettää vastoin juutalaisia pyhäpäivänä eikä kristityille alusta astikaan ole ollut sapatilla samaa merkitystä kuin juutalaisilla. Tässä adventistit menevät harhaan sillä he eivät erota kristinuskoa juutalaisuudesta kiihkoillessaan "oikean sapatinpäivän"puolesta.
Saman Raamatunkaan lukeminen ei auta kun sieltä etsitään korvasyyhyyn vääriä perusteita."Kristityt ovat valinneet sunnuntain ". Ensimmäiset kristityt olivat juutalaisia ja viettivat sapattia kuten nytkin. Ei Jeesus käskenyt viettää sapattia omana kuolinpäivänään vaan itsekin vietti sitä kuten juutalaiset.
- Bibeln
SapattiaEiMuutettu kirjoitti:
"Kristityt ovat valinneet sunnuntain ". Ensimmäiset kristityt olivat juutalaisia ja viettivat sapattia kuten nytkin. Ei Jeesus käskenyt viettää sapattia omana kuolinpäivänään vaan itsekin vietti sitä kuten juutalaiset.
Ensimmäiset kristityt toki olivat juutalaisia ja viettivät aluksi sapattia kuten juutalaiset, mutta hyvin pian (jo apostolien aikana) alettiin sunnuntaita viettää Herran päivänä, perustuen siihen että Jeesus nousi kuolleista sunnuntaina. Ei siihen mitään sen kummempaa mystiikkaa liity.
Ei Jeesus käskenyt viettää sspattia sunnuntaina muttei myöskään lauantaina sillä Pyhä Henki sanoo:
Room. 14:5-6:
"Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma. Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa."
Emme enää elä lakiliitossa noudattaen tarkasti eri päiviä ja Mooseksen käskyjä, vaan elämme Uudessa liitossa joka on Jeesuksen verellä perustettu. - ulos-kutsuttu
luehan.tarkemmin kirjoitti:
Ihan samaa Raamattua ne adventistitkin lukevat. luehan ktse miten selvästi sanotaan Raamatussa, että pedonmerkki on oikeutus ostaa ja myydä. Kun se tulee ei enää ole rahaa käytössä.
Ei se sitä tarkoita, että rahaa ei ole käytössä, kun Ilmestyskirjassa lukee:
Ilmestyskirja:
13:16 Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,
13:17 ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.
13:18 Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.
Muslimeilla on ollut jo aiemmin tapana rajoittaa niiden kaupankäyntiä ja oikeuksia, jotka eivät tunnusta islamia (merkki otsassa ja kädessä), joten se riittää, että ei tunnusta islamin uskoa ja sitä kautta ostaminen ja myyminen käyvät jopa mahdottomaksi.
Myös katolisessa uskossa olevilla on ollut tapana laatia lakeja, joilla on rajoitettu vääräuskoisten oikeuksia ja jopa käsketty tappaa heitä. Sama toteutuu myös muslimien hallinnoimilla alueilla.
Huomaa, että "ostaminen ja myyminen" eivät ole ainoa asia, joka mainitaan tässä yhteydessä (pedon merkki). Tätä ennen sanotaan, että ne tapetaan, jotka eivät kumarra petoa tai sen kuvaa. Tuskinpa niissä pedon merkkiäkään on, jotka tapetaan sen vuoksi, että eivät petoa ja sen kuvaa kumarra?
Ilmestyskirja:
13:13 Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden.
13:14 Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi.
13:15 Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.
"Ostaminen ja myyminen" voivat sitäpaitsi olla hengellinen kuva niin kuin moni muukin asia hengellinen kuva on. Myös pedon merkki on hengellinen kuva eikä jokin tekninen laite, niin kuin jotkut luulevat. Pedon merkki on väärä uskontunnustus Israelin uskontunnustuksen sijasta (5Moos 6:4-9; Mark 12:29-30; Joh 17:3). - luehan.tarkemmin
ulos-kutsuttu kirjoitti:
Ei se sitä tarkoita, että rahaa ei ole käytössä, kun Ilmestyskirjassa lukee:
Ilmestyskirja:
13:16 Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,
13:17 ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.
13:18 Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.
Muslimeilla on ollut jo aiemmin tapana rajoittaa niiden kaupankäyntiä ja oikeuksia, jotka eivät tunnusta islamia (merkki otsassa ja kädessä), joten se riittää, että ei tunnusta islamin uskoa ja sitä kautta ostaminen ja myyminen käyvät jopa mahdottomaksi.
Myös katolisessa uskossa olevilla on ollut tapana laatia lakeja, joilla on rajoitettu vääräuskoisten oikeuksia ja jopa käsketty tappaa heitä. Sama toteutuu myös muslimien hallinnoimilla alueilla.
Huomaa, että "ostaminen ja myyminen" eivät ole ainoa asia, joka mainitaan tässä yhteydessä (pedon merkki). Tätä ennen sanotaan, että ne tapetaan, jotka eivät kumarra petoa tai sen kuvaa. Tuskinpa niissä pedon merkkiäkään on, jotka tapetaan sen vuoksi, että eivät petoa ja sen kuvaa kumarra?
Ilmestyskirja:
13:13 Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden.
13:14 Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi.
13:15 Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.
"Ostaminen ja myyminen" voivat sitäpaitsi olla hengellinen kuva niin kuin moni muukin asia hengellinen kuva on. Myös pedon merkki on hengellinen kuva eikä jokin tekninen laite, niin kuin jotkut luulevat. Pedon merkki on väärä uskontunnustus Israelin uskontunnustuksen sijasta (5Moos 6:4-9; Mark 12:29-30; Joh 17:3).Antikristus on assurilainen eli tulee Syyrian alueelta. Ja muutenkin islam alostaa, valloittaa ja terrorisoi maailmaa jo nyt joten ilmanmuuta on mukana pedon ja antikristuksen hankkeissa.
Mutta pedonmerkki ja sen merkitys on ihan selvästi sanottu, että siihen perustuu ostaminen ja myyminen vihan aikana. - Bibeln
ulos-kutsuttu kirjoitti:
Ei se sitä tarkoita, että rahaa ei ole käytössä, kun Ilmestyskirjassa lukee:
Ilmestyskirja:
13:16 Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,
13:17 ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.
13:18 Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.
Muslimeilla on ollut jo aiemmin tapana rajoittaa niiden kaupankäyntiä ja oikeuksia, jotka eivät tunnusta islamia (merkki otsassa ja kädessä), joten se riittää, että ei tunnusta islamin uskoa ja sitä kautta ostaminen ja myyminen käyvät jopa mahdottomaksi.
Myös katolisessa uskossa olevilla on ollut tapana laatia lakeja, joilla on rajoitettu vääräuskoisten oikeuksia ja jopa käsketty tappaa heitä. Sama toteutuu myös muslimien hallinnoimilla alueilla.
Huomaa, että "ostaminen ja myyminen" eivät ole ainoa asia, joka mainitaan tässä yhteydessä (pedon merkki). Tätä ennen sanotaan, että ne tapetaan, jotka eivät kumarra petoa tai sen kuvaa. Tuskinpa niissä pedon merkkiäkään on, jotka tapetaan sen vuoksi, että eivät petoa ja sen kuvaa kumarra?
Ilmestyskirja:
13:13 Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden.
13:14 Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi.
13:15 Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.
"Ostaminen ja myyminen" voivat sitäpaitsi olla hengellinen kuva niin kuin moni muukin asia hengellinen kuva on. Myös pedon merkki on hengellinen kuva eikä jokin tekninen laite, niin kuin jotkut luulevat. Pedon merkki on väärä uskontunnustus Israelin uskontunnustuksen sijasta (5Moos 6:4-9; Mark 12:29-30; Joh 17:3).Taaskin hyvä kommentti!
ostaminen ja myyminen voisi laajasti tulkiten tarkoittaa ylipäätään myös mahdollisuuksia toimia liike-elämässä. Tarkoitan että kun ajat ja tavat pahentuvat ja esim. verionkiertämisestä yms. synnistä tulee maan tapa niin kristityn on yhä vaikeampaa toimia tällaisessa ympäristössä.
Lisäksi mielestäni tätä ostamis- ja myymisasiaa, niinkuin ei mitään muitakaan Ilmestyskirjan erityisiä kohtia ole ajateltava sillä tavalla että ne kaikki tpahtuisivat samanaikaisesti ja samalla tavalla sekä voimakkuudella joka paikassa maan päällä yhtä aikaa, vaan niinkuin Raamattu todistaa monista asioista että niitä kaiken aikaa tapahtuu maan päällä ollen lopun merkkejä (esim. nälänhätä ja sodat) -ei se tarkoita että joka paikassa on oleva yhtä aikaa sota ja nälänhätä.
Miten muuten voisi olla mahdollista että ihmiset eläisivät tietämättöminä lopun lähestymisestä niinkuin Jeesus opettaa:
"Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva. Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva. Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.
( Matteus luku 24: 37 - ) - sinähän.epeli.oot
Bibeln kirjoitti:
Taaskin hyvä kommentti!

( Matteus luku 24: 37 - )Taas omakehusi haisee!
- Bibeln
luehan.tarkemmin kirjoitti:
Antikristus on assurilainen eli tulee Syyrian alueelta. Ja muutenkin islam alostaa, valloittaa ja terrorisoi maailmaa jo nyt joten ilmanmuuta on mukana pedon ja antikristuksen hankkeissa.
Mutta pedonmerkki ja sen merkitys on ihan selvästi sanottu, että siihen perustuu ostaminen ja myyminen vihan aikana.Jos on nimettävä jokin antikristus välttämättä niin se on mitä ilmeisimmin Rooman Paavi.
Mutta Raamattu sanoo myös:
1.Joh. 2. luku:
" Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika. ... ...
... ...Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan. Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä."
=> Jälkimmäisen osan mukaan siis myös palstalla kirjoitteleva nimim. Pertsa on antikristus, kieltäen Jeesuksen jumaluuden:
2.Joh. 1:7:
" Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus." - 1234567---
Bibeln kirjoitti:
Nimim. "Ulos.kutsutulla" oli hyvä kommentti!
Tarkkanäköisenä hän myös huomasi adventismin harhan. Juuri näin tämä asia on luterilaisen uskonkin mukaan eli merkki kädessä on vertauskuvallinen (vertaa Uloskutsutun tähän yhdistämät raamatunkohdat) samoin kuin merkki otsassa eli tarkoittaa tekemistä, tahdon toteuttamista (merkki kädessä) ja merkki otsassa on vertauskuvballinen ja tarkoittaa sitä kuka tämän ihmisen omistaa sillä se merkki non veren merkki.
Kristityt ovat valinneet sunnuntain , lauantain sijaan siksi että se oli Jeesuksen ylösnousemuksen päivä. Tätä päivää alettiin viettää vastoin juutalaisia pyhäpäivänä eikä kristityille alusta astikaan ole ollut sapatilla samaa merkitystä kuin juutalaisilla. Tässä adventistit menevät harhaan sillä he eivät erota kristinuskoa juutalaisuudesta kiihkoillessaan "oikean sapatinpäivän"puolesta.
Saman Raamatunkaan lukeminen ei auta kun sieltä etsitään korvasyyhyyn vääriä perusteita.Wikipedia sunnuntai: Juutalaisen sapatinvieton merkitys on myöhemmin siirretty sunnuntaihin. Tämä tapahtui Roomalaiskatolisen kirkon toimesta Laodikean kirkolliskokouksessa 400-luvun alkupuolella. Tätä ennen, sekä juutalaiset, että kristityt viettivät pyhäpäivänään SAPATTIA, LAUANTAITA.
Kirkkohistorioitsijoiden mukaan ensimmäisellä vuosisadalla myös KAIKKI kristillliset seurakunnat viettivät sapattia lepopäivänään. 300-luvun alussa alkoi Rooman seurakunnasta muotoutua Valtion kirkko, mikä sai loppuhuipennuksensa 500-luvun alussa. Näiden muutosten lomassa kirkko muokkautui osittain silloisen yhteiskunnan mukaisesti. Yksi muutos oli se, että kirkko lopetti sapatin vieton ja siirtyi viettämään lepopäivänään ja Jumalanpalveluspäivänään sunnuntaita, jonka Keisari Konstantinus oli jo määrännyt Rooman valtakunnan viralliseksi lepopäiväksi.
Monet tutkijat, myös katolinen kirkko sijoittaa tämän lepopäivä muutoksen vuoteen 364 jKr. jolloin katolisessa Laodikean konsiilissa Paavi Liperiuksen johdolla kehoitettiin kirkon jäseniä sapatin sijasta alkamaan kunnioittaa sunnuntaita.
Jumalan antamia käskyjä on kymmenen, joihin sapattikäskykin kuuluu Jumalan omalla sormella kirjoitetut kahteen kivitauluun.
1700-luvun Luterilainen virsikin kertoo. Virsi 135.1. Nää käskysanaa kymmenen, ne meille kautta Mooseksen Jumala itse ilmoitti, ja Siinailla kirjoitti. Ah Herra armahda. .136.1. Ken tahtoo olla kristitty ja kristittynä kuolla ei sille outo, PEITETTY saa Herran laki olla, jonk' antoi itse Jumala.
Sapatti on Jumalan merkki. - ulos-kutsuttu
luehan.tarkemmin kirjoitti:
Antikristus on assurilainen eli tulee Syyrian alueelta. Ja muutenkin islam alostaa, valloittaa ja terrorisoi maailmaa jo nyt joten ilmanmuuta on mukana pedon ja antikristuksen hankkeissa.
Mutta pedonmerkki ja sen merkitys on ihan selvästi sanottu, että siihen perustuu ostaminen ja myyminen vihan aikana.Ostaminen ja myyminen mainitaan Raamatussa myös hengellisistä asioista puhuttaessa. Meidän tulee ostaa totuutta, ei myydä sitä.
Sananlaskut:
23:23 Osta totuutta, älä myy, osta viisautta, kuria ja ymmärrystä.
Luukkaan evankeliumi:
17:26 Ja niinkuin kävi Nooan päivinä, niin käy myöskin Ihmisen Pojan päivinä:
17:27 he söivät, joivat, naivat ja menivät miehelle, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin; ja vedenpaisumus tuli ja hukutti heidät kaikki.
17:28 Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat,
17:29 mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se hukutti heidät kaikki,
17:30 samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy.
Tässä Jeesus kuvaa maailmaa tulemuksensa hetkellä. Hän ei mainitse sanallakaan sitä, että ostaminen ja myyminen (kirjaimellisesti) olisi vaikeaa. Ei se toki sitä tarkoita, että muslimit tai katolisessa uskossa olevat eivät koskaan rajoittaisi vääräuskoisten kaupankäyntiä. Niinhän on jo tapahtunut, joten niin voi käydä myös jatkossa ja vielä enemmän kuin ennen muinoin.
Jeesus puhuu öljyn ostamisesta tulemuksensa yhteydessä. Tyhmät neitsyet menevät ostamaan öljyä ja jäävät ulos karitsan häistä. (Matt 25:1-13) Viisaat neitsyet pääsevät häihin. (Matt 22:1-14) Öljy on pyhän hengen vertauskuva (Apt 10:38; Hebr 1:9). Sitä ei voida ostaa rahalla (Apt 8:12-24). Niinpä ostaminen ja myyminen voivat olla kielikuva siitä, miten pyhää henkeä tai pelastusta myydään ihmisille ja suljetaan "vääräuskoisia" kirkon ulkopuolelle (eriuskoisten vainot/katolinen ja protestanttinen kirkko tai sitten myös muslimit vastaan vääräuskoiset ja ateistit) sekä estetään heitä jakamasta totuuden sanaa siellä, missä Kristuksen tulisi olla läsnä (Ilm 3:20). - ulos-kutsuttu
ulos-kutsuttu kirjoitti:
Ostaminen ja myyminen mainitaan Raamatussa myös hengellisistä asioista puhuttaessa. Meidän tulee ostaa totuutta, ei myydä sitä.
Sananlaskut:
23:23 Osta totuutta, älä myy, osta viisautta, kuria ja ymmärrystä.
Luukkaan evankeliumi:
17:26 Ja niinkuin kävi Nooan päivinä, niin käy myöskin Ihmisen Pojan päivinä:
17:27 he söivät, joivat, naivat ja menivät miehelle, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin; ja vedenpaisumus tuli ja hukutti heidät kaikki.
17:28 Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat,
17:29 mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se hukutti heidät kaikki,
17:30 samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy.
Tässä Jeesus kuvaa maailmaa tulemuksensa hetkellä. Hän ei mainitse sanallakaan sitä, että ostaminen ja myyminen (kirjaimellisesti) olisi vaikeaa. Ei se toki sitä tarkoita, että muslimit tai katolisessa uskossa olevat eivät koskaan rajoittaisi vääräuskoisten kaupankäyntiä. Niinhän on jo tapahtunut, joten niin voi käydä myös jatkossa ja vielä enemmän kuin ennen muinoin.
Jeesus puhuu öljyn ostamisesta tulemuksensa yhteydessä. Tyhmät neitsyet menevät ostamaan öljyä ja jäävät ulos karitsan häistä. (Matt 25:1-13) Viisaat neitsyet pääsevät häihin. (Matt 22:1-14) Öljy on pyhän hengen vertauskuva (Apt 10:38; Hebr 1:9). Sitä ei voida ostaa rahalla (Apt 8:12-24). Niinpä ostaminen ja myyminen voivat olla kielikuva siitä, miten pyhää henkeä tai pelastusta myydään ihmisille ja suljetaan "vääräuskoisia" kirkon ulkopuolelle (eriuskoisten vainot/katolinen ja protestanttinen kirkko tai sitten myös muslimit vastaan vääräuskoiset ja ateistit) sekä estetään heitä jakamasta totuuden sanaa siellä, missä Kristuksen tulisi olla läsnä (Ilm 3:20).Porttokirkossa saavat "sanaa" jakaa vain ne, joissa on pedon merkki eli väärä uskontunnustus (5Moos 6:4-9; Mark 12:29-30; Joh 17:3). Käytännössä se väärä uskontunnustus nimeltään kristityssä maailmassa on katolisten isien laatima uskontunnustus, jonka kautta tunnustetaan uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan.
Profeetat, Jeesus ja apostolit tunnustivat uskonsa yhteen ainoaan Jumalaan, joka on meidän kaikkien isä, sillä he eivät uskoneet kolmiyhteiseen Jumalaan niin kuin "katolisessa" eli "yleisessä" uskossa olevat tekevät. Mutta toki oikean jumaluusopin ymmärtämisen sijasta tärkeämpää on se, miten kohtelemme lähimmäisiä. Katolisessa uskossa olevat ovat tapattaneet antitrinitaareja ja kasteenuusijoita, joten he eivät ole tekojensakaan perusteella olleet oikeassa uskossa, osallisia pyhästä hengestä.
1.Johanneksen kirje:
3:14 Me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään, sillä me rakastamme veljiä. Joka ei rakasta, pysyy kuolemassa.
3:15 Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.
3:16 Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että hän antoi henkensä meidän edestämme; meidänkin tulee antaa henkemme veljiemme edestä.
Sen sijaan että kolmiyhteiseen jumalaan uskovat olisivat olleet valmiit antamaan henkensä Jumalaan ja Jeesukseen uskovien edestä, olivat he valmiit tappamaan heitä ja myös toteuttivat sen mielihalunsa hyvin auliisti. Mistä hengestä he siis olivat? (ks. 1Joh 4:8-5:13)
Pedon merkki käy myös muslimeista, sillä heidän joukossaan ei saa julistaa evankeliumia ja tunnustaa sitä, että Jeesus kristus on lihassa Jumalan poika, joka on kuollut ristillä ja jonka Jumala on herättänyt ylös kuolleista. He kieltävät evankeliumin ja ovat siten antikristuksia sekä saatanan lähettiläitä. - ulos-kutsuttu
Bibeln kirjoitti:
Jos on nimettävä jokin antikristus välttämättä niin se on mitä ilmeisimmin Rooman Paavi.
Mutta Raamattu sanoo myös:
1.Joh. 2. luku:
" Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika. ... ...
... ...Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan. Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä."
=> Jälkimmäisen osan mukaan siis myös palstalla kirjoitteleva nimim. Pertsa on antikristus, kieltäen Jeesuksen jumaluuden:
2.Joh. 1:7:
" Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus."Annoit väärän todistuksen Pertsasta. Olen varma siitä, että hän tunnustaa Jeesuksen kristukseksi, lihassa tulleeksi Jumalan pojaksi. Mitään muuta tunnustusta Johanneksen kirjeessä ja evankeliumissa ei uskovilta edellytetä.
1.Johanneksen kirje:
4:1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
4:2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
4:3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
Johanneksen evankeliumi:
20:31 mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.
Kun tuomitset sanoillasi Kristuksen ruumiin ulkopuolelle niitä uskovia, jotka eivät tunnusta tavallasi ja katolisten isien laatimien uskontunnustusten mukaisesti Jeesusta "Jumalaksi" tai "kolmiyhteistä Jumalaa", niin toimit juuri siten kuin pedon palvelijat tekevät: hekin sanovat meidän joutuvan helvettiin, vaikka tunnustamme Jeesuksen kristuksen lihassa tulleeksi Jumalan pojaksi, jonka Jumala on herättänyt kuolleista, aivan niin kuin Raamatun kirjoitukset todistavat tapahtuneen. - Bibeln
1234567--- kirjoitti:
Wikipedia sunnuntai: Juutalaisen sapatinvieton merkitys on myöhemmin siirretty sunnuntaihin. Tämä tapahtui Roomalaiskatolisen kirkon toimesta Laodikean kirkolliskokouksessa 400-luvun alkupuolella. Tätä ennen, sekä juutalaiset, että kristityt viettivät pyhäpäivänään SAPATTIA, LAUANTAITA.
Kirkkohistorioitsijoiden mukaan ensimmäisellä vuosisadalla myös KAIKKI kristillliset seurakunnat viettivät sapattia lepopäivänään. 300-luvun alussa alkoi Rooman seurakunnasta muotoutua Valtion kirkko, mikä sai loppuhuipennuksensa 500-luvun alussa. Näiden muutosten lomassa kirkko muokkautui osittain silloisen yhteiskunnan mukaisesti. Yksi muutos oli se, että kirkko lopetti sapatin vieton ja siirtyi viettämään lepopäivänään ja Jumalanpalveluspäivänään sunnuntaita, jonka Keisari Konstantinus oli jo määrännyt Rooman valtakunnan viralliseksi lepopäiväksi.
Monet tutkijat, myös katolinen kirkko sijoittaa tämän lepopäivä muutoksen vuoteen 364 jKr. jolloin katolisessa Laodikean konsiilissa Paavi Liperiuksen johdolla kehoitettiin kirkon jäseniä sapatin sijasta alkamaan kunnioittaa sunnuntaita.
Jumalan antamia käskyjä on kymmenen, joihin sapattikäskykin kuuluu Jumalan omalla sormella kirjoitetut kahteen kivitauluun.
1700-luvun Luterilainen virsikin kertoo. Virsi 135.1. Nää käskysanaa kymmenen, ne meille kautta Mooseksen Jumala itse ilmoitti, ja Siinailla kirjoitti. Ah Herra armahda. .136.1. Ken tahtoo olla kristitty ja kristittynä kuolla ei sille outo, PEITETTY saa Herran laki olla, jonk' antoi itse Jumala.
Sapatti on Jumalan merkki.Tuossa on nyt taas kerran pahoja asiavirheitä ja tahallista asioiden vääristelyä. Missään en ole sanonut että kaikkialla kristityt olisivat sirtyneet yhtäaikaisesti sunnuntain viettoon. Toinen kömmähdys on puhua 400 -luvulla "Roomalaiskatolisesta kirkosta" erillään kristityistä sillä kirkko tuohon aikaan oli vielä jakamaton ulkonaisestikin.
Kolmas kömmähdys on luulla Wikipediaa 100 % :sen luotettavaksi historialliseksi lähteeksi mikä osoittaa toietämättömyyttä.
Koska ilmiselvästi mielettömillä ja tarkoitushakuisilla väitteilläsi ei ole loppua, katson parhaaksi lopetta aiheesta keskustelemisen tähän. - Bibeln
ulos-kutsuttu kirjoitti:
Annoit väärän todistuksen Pertsasta. Olen varma siitä, että hän tunnustaa Jeesuksen kristukseksi, lihassa tulleeksi Jumalan pojaksi. Mitään muuta tunnustusta Johanneksen kirjeessä ja evankeliumissa ei uskovilta edellytetä.
1.Johanneksen kirje:
4:1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
4:2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
4:3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
Johanneksen evankeliumi:
20:31 mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.
Kun tuomitset sanoillasi Kristuksen ruumiin ulkopuolelle niitä uskovia, jotka eivät tunnusta tavallasi ja katolisten isien laatimien uskontunnustusten mukaisesti Jeesusta "Jumalaksi" tai "kolmiyhteistä Jumalaa", niin toimit juuri siten kuin pedon palvelijat tekevät: hekin sanovat meidän joutuvan helvettiin, vaikka tunnustamme Jeesuksen kristuksen lihassa tulleeksi Jumalan pojaksi, jonka Jumala on herättänyt kuolleista, aivan niin kuin Raamatun kirjoitukset todistavat tapahtuneen.Huopmasin että sinäkin olet kolminaisuuden kieltäjä eli et ole kristitty. Kirjoitit kyllä noista muutamista asioista hyvin niinkuin niistä tuleekin ajatella mutta siihen se päättyi. Välttämättömyyden pakosta sinun oli tultava esiin oikeassa karvassasi; kristuksen kieltäjänä.
En pidä sinua kristittynä koska kiellät kolminaisuuden = kiellät Nikean uskontunnustuksen johon kaikki kristityt kaikkialla maailmassa ovat aina yhtyneet.
Ymmärrätköhän vakavan tilasi? - ulos-kutsuttu
Bibeln kirjoitti:
Huopmasin että sinäkin olet kolminaisuuden kieltäjä eli et ole kristitty. Kirjoitit kyllä noista muutamista asioista hyvin niinkuin niistä tuleekin ajatella mutta siihen se päättyi. Välttämättömyyden pakosta sinun oli tultava esiin oikeassa karvassasi; kristuksen kieltäjänä.
En pidä sinua kristittynä koska kiellät kolminaisuuden = kiellät Nikean uskontunnustuksen johon kaikki kristityt kaikkialla maailmassa ovat aina yhtyneet.
Ymmärrätköhän vakavan tilasi?Ymmärrän sen väkevän eksytyksen, joka on pitänyt lähes kaikkea nimeltään kristittyä maailmaa vallassaan 300-luvulta lähtien katolisuuden tultua Rooman valtionuskonnoksi ja eriuskoisten vainojen alettua laajemmassa mittakaavassa (omaisuuden riistot, oikeuksien rajoittaminen, karkotukset ja kuolemanrangaistukset).
Se väkevä eksytys vaikutti jo Paavalin aikana "laittomuuden salaisuutena" (2Tess 2) ja siinä palvotaan "toista Jeesusta" isän vertaisena Jumalana, kaikkivaltiaana kaiken luojana (2Kor 11:4; Ilm 13:11-18; Jes 14:1-27; Hes 28:1-19). Mikäpä sopisi paremmin pedoksi hengellisesti puhuttaessa kuin katoliseen uskoon perustuva järjestelmä?
Toisin kuin virheellisesti väität, niin minä en kiellä kristusta vaan tunnustan Nasaretilaisen Jeesuksen kristukseksi ja Jumalan pojaksi, joka on lihassa tullut. Sanaa "kristus" ei käytetä Raamatussa koskaan Jumalasta vaan ainoastaan ihmisistä ja Jumalan pojasta Jeesuksesta.
Jo pelkästään tämän seikan perusteella on täysin varmaa, että Jeesus kristus ei ole sillä tavalla Jumala kuin isä yksin on ainoa Jumala: kaiken luoja ja kaikkivaltias. Toki myös Jeesusta muutaman kerran jumalaksi ja jahveksi Raamatussa sanotaan, mutta ei kertaakaan siinä merkityksessä, mitä näillä sanoilla on annettu yksin isälle, ainoalle totiselle Jumalalle ja meidän isällemme, Jeesuksen kristuksen Jumalalle ja isälle.
Aamen. - Simelius1
Bibeln kirjoitti:
Huopmasin että sinäkin olet kolminaisuuden kieltäjä eli et ole kristitty. Kirjoitit kyllä noista muutamista asioista hyvin niinkuin niistä tuleekin ajatella mutta siihen se päättyi. Välttämättömyyden pakosta sinun oli tultava esiin oikeassa karvassasi; kristuksen kieltäjänä.
En pidä sinua kristittynä koska kiellät kolminaisuuden = kiellät Nikean uskontunnustuksen johon kaikki kristityt kaikkialla maailmassa ovat aina yhtyneet.
Ymmärrätköhän vakavan tilasi?Minä en taas ymmärrä sitä että lähes koko kristikunta tunnustaa tuollaisen porttokirkon oppeja joka tapattamalla pakotti uskomaan esimerkiksi tähän kolminaisuusoppiin. Mistä hengestä siis tämä touhu oli kuten ulos-kutsuttu kysyi?
- Simelius1
Simelius1 kirjoitti:
Minä en taas ymmärrä sitä että lähes koko kristikunta tunnustaa tuollaisen porttokirkon oppeja joka tapattamalla pakotti uskomaan esimerkiksi tähän kolminaisuusoppiin. Mistä hengestä siis tämä touhu oli kuten ulos-kutsuttu kysyi?
Sitten sanotaan väärä todistus niistä jotka eivät tunnusta porttokirkon oppia? Onko tämä kristillistä?
- olevapaa
SapattiaEiMuutettu kirjoitti:
"Kristityt ovat valinneet sunnuntain ". Ensimmäiset kristityt olivat juutalaisia ja viettivat sapattia kuten nytkin. Ei Jeesus käskenyt viettää sapattia omana kuolinpäivänään vaan itsekin vietti sitä kuten juutalaiset.
Niin Jeesus ristiinaulittiin . Hän on sapatinkin Herra. Nousipa kuolleistakin . Kuolemankin voittanut. Siellä juutalaisessa uhraattiin ELÄIMIÄ katsotaan vaskikäärmettä kundaliinia . Maksetaan kymmenykset. Koko temppeli oli rahanvaihtajien luolana . Jeesus ajoi rahanvaihtajat sieltä ulos . Ja sanoi että se tuhotaan kun ette usko häneen. Näin tapahtuikin. Jeesus on nyt syntien sovitus. Jos tahdot pelastua käänny tee parannus. Mene kasteelle . Jeesus on sapatin lepo Rauha . Sunnuntaina muistetaan Jeesusta . Kyllä mitään porttokirkkoa ei Ole mutta on sellaisia antikristuskirkkoja joissa kielletään ihmiseksi tullut Jeesus . Joka uskoo Poikaan se pelastuu. Kolmiyhteinen on hassu sana tietysti . Faarao on egyptin orja haagar arabia . Peite silmillä. Synti on kaikkien ihmisten ongelma . Olen syntinen tarvitsen pelastajan. Eläinuhrit eivät auta . Voiko saada synnit anteeksi . Voin uskomalla Jumalan Poikaan Herraan Jeesukseen tunnustan suullani Jeesuksen Herraksi uskon sydämessäni että Jumala on hänet kuolleista herättänyt . Hän on luvattu messias . Annan kastaa itseni Jeesuksen nimeen ja saan rauhan sielulleni. Amen .
- valitsejeesus
Älä ny. Lauantahan onkin sapatti vapaapäivä . Sunnuntai on Jeesuksen päivä. Sun pitääkinlukea apostolien teot. Apostoli tarkoittaa lähetetty. Jeesus lähetti. Opetuslapsensa kertomaan ilosanomaa. Kyllä risti muutti kaiken. Ei sun tarvii kristittyjä raastaa kuin Saul. Saul kohtasi Jeesuksen tiellä niin nimikin muuttuu Pauliksi. Kyllä Jeesuksessa muuttuu koko systeemi . 666johanneskin oli kristitty. Niistä tuli kaikista kristittyjä kun Jeesus tuli. Kyllä kivittäjiä löytyy kun Jeesuksesta puhutaan . Syntisellä ei oikein vaan oo varaa huudella . Pyytää vaan syntejään anteeksi. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut että hän antoi ainokaisen poikansa ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä .
- kiitämme
SapattiaEiMuutettu kirjoitti:
"Kristityt ovat valinneet sunnuntain ". Ensimmäiset kristityt olivat juutalaisia ja viettivat sapattia kuten nytkin. Ei Jeesus käskenyt viettää sapattia omana kuolinpäivänään vaan itsekin vietti sitä kuten juutalaiset.
Jeesus tulikin pakanain valkeudeksi kun juutalaiset hylkäsi sen.
- Loogos
Kuuluisa luku 666 lienee Raamatun eniten spekuloitu luku, onhan se “petoa”edustaessaan kelvannut hyväksi lyömäkirveeksi taisteluissa kulloisenkin ainoan ja oikean taivaaseen vievän opin puolesta.. Kun luku 666 tulee kolmesta gematrian kielestä (heprea, kreikka, latina) tietysti lukemattomin yhdistelmin, on spekulaatioille tilaa. Loogisimman ratkaisun lienee esittänyt astro-arkeologi John Michell, mutta ennen kuin menemme hänen nerokkaaseen ratkaisuunsa katsokaamme hieman 666´n aritmeettisia ominaisuuksia, joihin välillisesti sisältyy yhdessä muodossaan myös raamatullinen pii.
Luku 666 on ensinnäkin kolmioluku 36
Se on 8:n 1. “taikaluvun” summa:
1 5 15 34 65 111 175 260 = 666
(Edellinen toteutuu kaavasta n3 n/ 2 = magos arithmos)
Taikaneliö 6:n(6×111) sivujen summa on 666
huomaa lisäksi, että
6 6 6=18
18 x 3 7 = 666
6×6x6=216
Luvun raamatullisen tarkoituksen selvittämiseksi tarvitsemme myös sen ne sekä piilotekstiset, että avoimet ja raamatulliset esiintymät, jotka selvästikään eivät nouse sattumasta.
Piilotekstisiä gematrisia 666´n tuottavia sanoja ja sanontoja on ensinnäkin Vt:ssa 72, joista useimmat ovat toistuvia sanoja kuten sana “hyöty” nvrty. Kaikkien 72:n esiintymän kokonaissumma on 47952 eli 222 x 3 x 72! Kun esiintymisiin liittyy lähes aina sanat valo tai aurinko, on selvää, että myös luku 72 palvelee astronomisia laskelmia ja 72 onkin lähin täysi vuosimäärä, jonka prekessio tarvitsee liikahtaakseen taivaalla yhden asteen.
Ja vielä 666´n merkityksiä ovat sanat taikakeino, lumous, taikavoima ja edelleen demooni, riisuutua, itkeä, ja mittanuora. Erikoisuutena muoto Ja Sumerista rinys mv on 666. Vihjanneeko edellinen raamatullisen tietämyksen alkukotiin?
Myös verbistä myydä esiintyy muoto, joka on 666. Myös paha ja paholaiset tuottavat saman lukuarvon. Nimen Hiram yhteydessä muoto kolmeksi vuodeksi antaa arvon 666: svlsl, Myös verbi aiheuttaa, olla syynä johonkin antaa arvon 666. Jobin kirjan verbi kätkeä, salata, peittää muodossa rtsy on myös 666. Mielenkiintoisesti verbi nähdä havaita on myös 666 kuten verbi hajoittaakin suffiksin kanssa.
Avoimesti luku 666 esiintyy Ilmestyskirja 13.18 lisäksi vain kahdesti, luku ilmoittaa Kuningasten kirjassa talentteina sen kullan painon, mikä kuningas Salomolle yhden aurinkovuoden aikana tuotiin.Ja se ilmoittaa Adonikamin kanssa vankeudesta palaneiden miesten luvun.
Kuningas teetti myös suuren norsunluisen valtaistuimen, joka päällystettiin puhtaalla kullalla. Valtaistuimessa oli kuusi porrasta ja sen selustassa oli häränpää. Istuimessa oli käsinojat ja kummankin käsinojan vieressä seisoi leijona. Myös jokaisen portaan kummallakin puolella oli leijona 12 kaikkiaan…
Selvempää aurinkoallegoriaa saa Raamatusta hakea.
Kun jopa nimi Salomo viittaa aurinkoon (xm ls = Sol mach: Suuri aurinko), on kertomus ilmiselvä metafora auringosta eläinradan Härän merkissä. Härällä on hepreassa mm. vastineet aleph pla ja torin ]yrvt (nuori uhrattava härkä), edellisen lukuarvo 111 ja jälkimmäisen 666, joka luettuna 6 x 6 x 6 on 216 ja kun sana leijona hyra saa myös lukuarvon 216 ja leijonia 6:lla portaalla on yhteensä 12, viittaa kertomus ilmiselvästi myös puoleen ja täyteen aurinkoprekessioon, joka on 6 tai 12 x 216o eli 1296o tai 2592o vuotta!
Härkää merkitsee myös sana Shur rvs , josta johtuu myös sana Sorat trvc joka tarkoittaa aurinkovoimaa ja jonka luku on myös 666! Kertomuksen käsitteet kulta, härkä, leijona ,666 aurinko ja Salomo ovat kuin edustamansa käsitemaailman täydellistymisien symboleja.
Luku 666 esiintyy Ut:n gematriassa ensinnäkin sanassa qhrion, joka merkitsee peto, siis pedon luku on peto sanan lukuarvo! Tämä sana esiintyy Ut: sssa 37 kertaa ja 37 x 18 (6 6 6) = 666. Sitten arvon saavat ainakin sanat traditio paradosij, Jumalan viha orgh qeou, me hukumme apollumeqa hajallaan diasporas ja vielä sanonta alfa w (1332:2), sana kylki pleuran (Jeesuksen) ja Kristusmonogrammi cxj.
Erityisen kiinnostavia arvoja ovat tietysti Kristukseen liittyvät sanat kylki pleuran, mainittu kristusmonogrammi ja sanonta alfa ja omega. Mielenkiintoa lisännee, että perimätiedon mukaan Loginus työnsi lävistävän keihään Jeesuksen kylkeen ja Jeesus kutsui itseään alfaksi ja omegaksi ja että luvun 666 avoimen esiintymän Joh. Ilm. 13.18(!) ja päättyy lauseeseen
“Ja se luku on 666
Kai o ariqmos auton cxj”,
Viimeisen virkkeen kaikkien kirjainten gematrinen summa on 2368, eli sama kuin nimen Jeesus Kristus arvo! - 1234567---
1234567--- kirjoitti:
Wikipedia sunnuntai: Juutalaisen sapatinvieton merkitys on myöhemmin siirretty sunnuntaihin. Tämä tapahtui Roomalaiskatolisen kirkon toimesta Laodikean kirkolliskokouksessa 400-luvun alkupuolella. Tätä ennen, sekä juutalaiset, että kristityt viettivät pyhäpäivänään SAPATTIA, LAUANTAITA.
Kirkkohistorioitsijoiden mukaan ensimmäisellä vuosisadalla myös KAIKKI kristillliset seurakunnat viettivät sapattia lepopäivänään. 300-luvun alussa alkoi Rooman seurakunnasta muotoutua Valtion kirkko, mikä sai loppuhuipennuksensa 500-luvun alussa. Näiden muutosten lomassa kirkko muokkautui osittain silloisen yhteiskunnan mukaisesti. Yksi muutos oli se, että kirkko lopetti sapatin vieton ja siirtyi viettämään lepopäivänään ja Jumalanpalveluspäivänään sunnuntaita, jonka Keisari Konstantinus oli jo määrännyt Rooman valtakunnan viralliseksi lepopäiväksi.
Monet tutkijat, myös katolinen kirkko sijoittaa tämän lepopäivä muutoksen vuoteen 364 jKr. jolloin katolisessa Laodikean konsiilissa Paavi Liperiuksen johdolla kehoitettiin kirkon jäseniä sapatin sijasta alkamaan kunnioittaa sunnuntaita.
Jumalan antamia käskyjä on kymmenen, joihin sapattikäskykin kuuluu Jumalan omalla sormella kirjoitetut kahteen kivitauluun.
1700-luvun Luterilainen virsikin kertoo. Virsi 135.1. Nää käskysanaa kymmenen, ne meille kautta Mooseksen Jumala itse ilmoitti, ja Siinailla kirjoitti. Ah Herra armahda. .136.1. Ken tahtoo olla kristitty ja kristittynä kuolla ei sille outo, PEITETTY saa Herran laki olla, jonk' antoi itse Jumala.
Sapatti on Jumalan merkki.Myöskin Luterilainen katekismus vuodelta 1948 kertoo muutoksesta. Artikkeli Sapatti ja sunnuntai: Sunnuntai alkoi VÄHITELLEN muodostua kristittyjen tärkeimmäksi juhlapäiväksi syrjäyttäen lopulta täysin lauantaisen sapatin vieton.
Arvostettu Piispa Eero Huovinen kirjoittaa Ilta Sanomissa 5.11.99 Vapaa sana seuraavasti: Vuoden 1973 Alusta virallinen maallinen viikkokalenterimme on alkanut maanantaista. Vielä 1970-luvun alussa viikkomme alkoi sunnuntaista. Kristityt olivat jo varhain KEKSINEET TEHDÄ sapatin jälkeisestä päivästä varsinaisen juhlapäivän, vaikka yleinen lepopäivä siitä tuli vasta 300-luvulla.
Jesaja: Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt ja hyljänneet iankaikkisen liiton. - totuus.ei.joka.miehellä
1234567--- kirjoitti:
Myöskin Luterilainen katekismus vuodelta 1948 kertoo muutoksesta. Artikkeli Sapatti ja sunnuntai: Sunnuntai alkoi VÄHITELLEN muodostua kristittyjen tärkeimmäksi juhlapäiväksi syrjäyttäen lopulta täysin lauantaisen sapatin vieton.
Arvostettu Piispa Eero Huovinen kirjoittaa Ilta Sanomissa 5.11.99 Vapaa sana seuraavasti: Vuoden 1973 Alusta virallinen maallinen viikkokalenterimme on alkanut maanantaista. Vielä 1970-luvun alussa viikkomme alkoi sunnuntaista. Kristityt olivat jo varhain KEKSINEET TEHDÄ sapatin jälkeisestä päivästä varsinaisen juhlapäivän, vaikka yleinen lepopäivä siitä tuli vasta 300-luvulla.
Jesaja: Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt ja hyljänneet iankaikkisen liiton.Kaikki eivät käsitä vaikka kuinka selvästi muutokset tuodaan esille. Mitähän tarkoittaa tämä Jumala on lähettävä väkevän eksytyksen niille, joilla ei ole rakkautta totuuteen voidakseen pelastua ?
Bibeln kirjoitti:
Huopmasin että sinäkin olet kolminaisuuden kieltäjä eli et ole kristitty. Kirjoitit kyllä noista muutamista asioista hyvin niinkuin niistä tuleekin ajatella mutta siihen se päättyi. Välttämättömyyden pakosta sinun oli tultava esiin oikeassa karvassasi; kristuksen kieltäjänä.
En pidä sinua kristittynä koska kiellät kolminaisuuden = kiellät Nikean uskontunnustuksen johon kaikki kristityt kaikkialla maailmassa ovat aina yhtyneet.
Ymmärrätköhän vakavan tilasi?Bibeln sanoi :
En pidä sinua kristittynä koska kiellät kolminaisuuden = kiellät Nikean uskontunnustuksen johon kaikki kristityt kaikkialla maailmassa ovat aina yhtyneet"
__________________
Jeesus on Jumalan Poika kuten Raamatun tekstit Hänestä kertovat.
Hän on myös Kristus - lihaan tullut ja Jumalan Karitsa , joka ottaa pois maailman synnin.
Mitään muuta meidän ei tarvitse tietää / tunnustaa.Porttokirkkojen tunnustukset ovat kaikki em. kohdalle alisteisia.
Katsokaa tuosta alta mitenkä Raamattu suhtautuu porttokirkon kolminaisuusteorioihin :
http://kultaomeniahopeamaljoissa.munfoorumi.com/viewtopic.php?f=19&t=61
Jesaja:
44:6 Näin sanoo Herra, Israelin kuningas, ja sen lunastaja, Herra Sebaot: Minä olen ensimmäinen, ja minä olen viimeinen, ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa.
Johanneksen evankeliumi :
20:17 Jeesus sanoi hänelle: "Älä minuun koske, sillä en minä ole vielä mennyt ylös ISÄNI tykö; mutta mene minun veljieni tykö ja sano heille, että minä menen ylös, MINUN ISÄNI tykö ja TEIDÄN ISÄNNE tykö, ja MINUN JUMALANI tykö ja teidän Jumalanne tykö."
Kolossalaiskirje :
1:15 ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
Kolossalaiskirje :
17:5 Ja nyt, Isä, kirkasta sinä minut tykönäsi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun TYKÖNÄSI, ennenkuin MAAILMA OLIKAAN
Hebrealaiskirje :
5:5 Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin";
5:6 niinkuin hän toisessakin paikassa sanoo: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan."
5:7 Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen JUMALANPELKONSA tähden.
1.Kor.
15:28 Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.- ei.jokainen
totuus.ei.joka.miehellä kirjoitti:
Kaikki eivät käsitä vaikka kuinka selvästi muutokset tuodaan esille. Mitähän tarkoittaa tämä Jumala on lähettävä väkevän eksytyksen niille, joilla ei ole rakkautta totuuteen voidakseen pelastua ?
Todellinen usko sanaan, ei ole niin helppoa kuin luulisi.
- vapahtajasiluokse
Jokainen Jolla on myynti ja ostotyö on se merkki . Myynti osto mammona raha. Valuutta. Mammonanpalvojat . Muuten myyntityö ei onnistuisikaan. Mutta lauantai on aina ollut lepopäivä ja sunnuntai pyhä päivä. Sunnuntaina ylösnousemusmuisto . Kristityillä on ihan kokoajan lepo Jeesuksen täytetyssä ristintyössä . Se on täytetty. Iloarauhaarakkautta . Ristiltä . Maailmassa ahdistus Jeesuksessa Rauha. Jokapäiväinenleipä . Elämänleipää. Lepoa rauhaa. Älä kaahaa siellä vanhassa eläinuhriliitossa lihansilpomisessa vaan astu uuteen armoliittoon.
- Tarkkaväännös
Ilm.13:17. Biblia (1776). Ja ettei kenkään tainut ostaa eikä myydä, jolla ei se merkki ollut, taikka pedon nimi, eli hänen nimensä luku.
- muistutukseksi
666 (tai 616) on koodinimi keisari Nerolle.
- tunkua.riittää
Ja salaiselle agentille 666.
- Okkultisti.EGW.666
Ja valheprofetta Ellen G. Whitelle 666.
- 1234567---
Okkultisti.EGW.666 kirjoitti:
Ja valheprofetta Ellen G. Whitelle 666.
Ei Ellenikään täydellinen ollut, mutta Elleni ei kumonnut kymmenenkäskyn laista yhtäkään käskyä, vaan tullessaan uskoon piti sapatin pyhänäpäivänään. . Myöskään Lutheri ei ollut täydellinen häneltäkin löytyy varteen otettavia kirjoituksia. Itse pitäydyn Lutherin näkemykseen mitä tulee Ilmestyskirjan petoon 666, josta vanhat 1700- luvun virret kertovat paavista petona antikristuksena.
Virsi. 241.4. Se peto itsens' istutti Jesuksen kirkkoon pyhään ja oikian Jumalan unhotti, itsens' teetteli siaan: (Pimeä keskiaika jota kesti 1260 vuotta) Hän paimenet hukuttaa käski kuin lampait' laitumell' toit ja vallan saada aikoi kaiken lauman keskell. - ulos-kutsuttu
1234567--- kirjoitti:
Ei Ellenikään täydellinen ollut, mutta Elleni ei kumonnut kymmenenkäskyn laista yhtäkään käskyä, vaan tullessaan uskoon piti sapatin pyhänäpäivänään. . Myöskään Lutheri ei ollut täydellinen häneltäkin löytyy varteen otettavia kirjoituksia. Itse pitäydyn Lutherin näkemykseen mitä tulee Ilmestyskirjan petoon 666, josta vanhat 1700- luvun virret kertovat paavista petona antikristuksena.
Virsi. 241.4. Se peto itsens' istutti Jesuksen kirkkoon pyhään ja oikian Jumalan unhotti, itsens' teetteli siaan: (Pimeä keskiaika jota kesti 1260 vuotta) Hän paimenet hukuttaa käski kuin lampait' laitumell' toit ja vallan saada aikoi kaiken lauman keskell.Monet sunnuntain pyhittäjät sanovat, että he eivät ole kumonneet sapatin käskyä vaan se on edelleen voimassa, mutta vain juutalaisia varten. Heidän mielestään sapatin käsky on annettu merkiksi Israelin kansalle sen ja Jumalan solmimasta lakiliitosta. He sivuuttavat yleensä lähes ilman kommentteja ne kohdat Mooseksen kirjoista, joissa sanotaan sapatin olevan sen muistoksi asetettu, että Jumala teki kuutena päivänä taivaan ja maan ja meren ja kaiken niissä olevan, mutta seitsemännen päivän hän lepäsi ja pyhitti sen (siitä nimi sapatti: lakata työtä tekemästä). (2Moos 20:11)
Nämä tällä tavalla ajattelevat eivät siis pyhitä sapattia millään tavalla vaan pyhittävät sen sijaan sunnuntain, jota sanovat Herran ylösnousemuksen päiväksi, mistä syystä väittävät jopa apostolien sen päivän pyhittäneen. Raamatussa ei ole kutienkaan mitään mainintaa siitä, että apostolit olisivat lakanneet viettämästä sapattia ja alkaneet pyhittää sunnuntain sen sijasta. Niinpä tällaista tapaa ei voida perustella lainkaan Raamatulla vaan sen kaikki perustelut tulevat Raamatun ulkopuolelta.
He pyrkivät kyllä noudattamaan yhdeksää muuta käskyä kykyjensä ja ailahtelevan tahtonsa mukaan, mutta sapattia he eivät edes yritä pyhittää, koska sanovat, että sen pyhittäminen ei kuulu kristityille vaan kuuluu ainoastaan juutalaisille. He siis kuitenkin uskovat siten, että sapatin käsky olisi kumottu eikä uuden liiton seurakunnan tarvitse pyhittää sitä. Sitähän kumoamisella tässä tapauksessa tarkoitetaan.
On käskyjä, jotka velvoittavat kristittyjä: 10 käskyä, joista eräät ovat vaihtaneet sapatin käskyn sunnuntain pyhittämisen käskyyn, ja rakkauden kaksoiskäsky (rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi, Mar 12:29-34) sekä Apt 15:28-29 mainitut käskyt (erityisesti haureuden karttaminen).
Lienee selvää, että esimerkiksi varastamisen kieltävää käskyä ei ole kumottu, joten meidän ei ole lupa varastaa. Monien mielestä on kuitenkin lupa olla pyhittämättä sapatti ja pyhittää sunnuntai sen sijaan, mutta Raamatulla tätä ei voida perustella.
Sitten on myös niitä, joiden mielestä mitään päivää ei tarvitse pyhittää, mutta tällekään tavalle ei löydy paljon raamatullisia perusteita. Room 14:5-6 ei mainitse sapattia ja Kol 2:16 puhuu sapateista monikossa, jolloin niillä tarkoitetaan juutalaisiin juhliin liittyviä vuotuisia sapatteja, ei viikottaista sapatinpäivää. Jesaja 66:15-24 mainitsee sapattia vietettävän vielä Kristuksen tulemuksen jälkeen, joten tuskinpa se aivan merkityksetön päivä on - tai kumottu? Toki tuossa Jesajan kirjassa on paljon vertauskuvallista, joten pelkästään sen perusteella ei pidä tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. - ulos-kutsuttu
1234567--- kirjoitti:
Ei Ellenikään täydellinen ollut, mutta Elleni ei kumonnut kymmenenkäskyn laista yhtäkään käskyä, vaan tullessaan uskoon piti sapatin pyhänäpäivänään. . Myöskään Lutheri ei ollut täydellinen häneltäkin löytyy varteen otettavia kirjoituksia. Itse pitäydyn Lutherin näkemykseen mitä tulee Ilmestyskirjan petoon 666, josta vanhat 1700- luvun virret kertovat paavista petona antikristuksena.
Virsi. 241.4. Se peto itsens' istutti Jesuksen kirkkoon pyhään ja oikian Jumalan unhotti, itsens' teetteli siaan: (Pimeä keskiaika jota kesti 1260 vuotta) Hän paimenet hukuttaa käski kuin lampait' laitumell' toit ja vallan saada aikoi kaiken lauman keskell.Ilmestyskirjassa ja Danielin kirjassa on monia aikamääreitä, joilla kuvataan kolmea ja puolta vuotta: aika ja kaksi aikaa ja puoli aikaa, 42 kuukautta, 1260 päivää. Näillä määreillä kuvataan kolmea ja puolta vuotta eikä niiden yhteydessä ole oikein muuttaa yhtä päivää tuhanneksi vuodeksi 2Piet 3:8 mukaan. Yksi päivä vastaa tuhatta vuotta vain pelastushistorian laajemmassa kuvassa, joka puhuu kuudesta luomisen päivästä (Jumala tekee työtä pelastaakseen ihmisen) ja sitä seuraavasta seitsemännestä päivästä eli sapatista, jolloin Jumala lepää (enää ei tarvitse pelastaa, koska pelastettavat ovat jo pelastetuiksi tulleet).
Näin saadaan ihmiskunnan historian iäksi noin 6000 vuotta Aatamista Kristuksen toiseen tulemukseen ja sitä seuraa 1000 vuotta kestävä Kristuksen ja ylösnousseiden pyhien hallintakausi maailmassa (Ilm 20). Tätä aikaa kutsutaan Jumalan kansan sapatin levoksi (Hebr 2:5-13), jota lepoa Kristuksen omat jo nyt esimaksuna nauttivat, sillä me olemme saaneet levon töistämme (emme yritä enää pelastaa itse itseämme lain tekojen kautta). Tämä lepo on meillä elämän joka hetki, ei vain lauantaisin tai sunnuntaisin.
Pelastumisen kannalta on tärkeintä olla osallinen pyhästä hengestä (etumaksu tulevasta hyvästä) ja nauttia lepoa Herrassa elämän joka hetki. Raskasta on sellaisen ihmisen elämä, joka koettaa pelastua tekemällä hyvää ja karttamalla pahaa. Kevyttä on sellaisen ihmisen elämä, joka on jo pelastunut uudestisyntymisen pesun ja pyhän hengen uudistuksen kautta, niin että tekee sydämensä mielihalusta hyvää ja karttaa pahaa, koska se on hänen uusi luontonsa: uuden luomuksen uusi luonto, joka on luotu Jumalan kuvan mukaan totuuden vanhurskauteen ja uudistuu tietoon... (tai sinne päin, Efe 4:24 ja Kol 1:10-11)
Danielin kirjan 12. luvussa mainitaan myös 1290 ja 1365 päivää, joiden merkityksen aukeaa vasta tulevina aikoina (en ole kuullut yhtään varmasti oikeaa selitystä näille päiville). - 1234567---
ulos-kutsuttu kirjoitti:
Ilmestyskirjassa ja Danielin kirjassa on monia aikamääreitä, joilla kuvataan kolmea ja puolta vuotta: aika ja kaksi aikaa ja puoli aikaa, 42 kuukautta, 1260 päivää. Näillä määreillä kuvataan kolmea ja puolta vuotta eikä niiden yhteydessä ole oikein muuttaa yhtä päivää tuhanneksi vuodeksi 2Piet 3:8 mukaan. Yksi päivä vastaa tuhatta vuotta vain pelastushistorian laajemmassa kuvassa, joka puhuu kuudesta luomisen päivästä (Jumala tekee työtä pelastaakseen ihmisen) ja sitä seuraavasta seitsemännestä päivästä eli sapatista, jolloin Jumala lepää (enää ei tarvitse pelastaa, koska pelastettavat ovat jo pelastetuiksi tulleet).
Näin saadaan ihmiskunnan historian iäksi noin 6000 vuotta Aatamista Kristuksen toiseen tulemukseen ja sitä seuraa 1000 vuotta kestävä Kristuksen ja ylösnousseiden pyhien hallintakausi maailmassa (Ilm 20). Tätä aikaa kutsutaan Jumalan kansan sapatin levoksi (Hebr 2:5-13), jota lepoa Kristuksen omat jo nyt esimaksuna nauttivat, sillä me olemme saaneet levon töistämme (emme yritä enää pelastaa itse itseämme lain tekojen kautta). Tämä lepo on meillä elämän joka hetki, ei vain lauantaisin tai sunnuntaisin.
Pelastumisen kannalta on tärkeintä olla osallinen pyhästä hengestä (etumaksu tulevasta hyvästä) ja nauttia lepoa Herrassa elämän joka hetki. Raskasta on sellaisen ihmisen elämä, joka koettaa pelastua tekemällä hyvää ja karttamalla pahaa. Kevyttä on sellaisen ihmisen elämä, joka on jo pelastunut uudestisyntymisen pesun ja pyhän hengen uudistuksen kautta, niin että tekee sydämensä mielihalusta hyvää ja karttaa pahaa, koska se on hänen uusi luontonsa: uuden luomuksen uusi luonto, joka on luotu Jumalan kuvan mukaan totuuden vanhurskauteen ja uudistuu tietoon... (tai sinne päin, Efe 4:24 ja Kol 1:10-11)
Danielin kirjan 12. luvussa mainitaan myös 1290 ja 1365 päivää, joiden merkityksen aukeaa vasta tulevina aikoina (en ole kuullut yhtään varmasti oikeaa selitystä näille päiville).1000-vuotta pyhät ovat taivaassa, eikä täällä saastuneen maan päällä. Jumalattomat kaikki ovat kuolleina sen 1000-vuotta, sillä Jeesuksen toisessa tulemisessa he kaikki saavat surmansa Hänen ilmestyksestään. 1000-vuoden jälkeen on jumalattomien herätys kuolleista myöskin paholainen päästetään vankeudestaan vähäksi aikaa. He nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin, mutta tuli lankeaa alas taivaasta ja kuluttaa heidät. Tämä on toinen kuolema jumalattomille.
Vasta tämän kaiken jälkeen Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan, jossa vanhurskaus asuu.
Kolmannen enkelin varoitussanoma pedosta tulee ottaa jokaisen todesta Ilm.14:9-10.
Vielä muistutukseksi Pedonmerkki on sunnuntai, ihmiskäsky pyhäksi. . . . Jumalan merkki on sapatti.
Tulen pitäytymään kirjoitukseeni kolmet ja puolet vuodet ovat menneen talven lumia jne..... - Paavit.pitäytyy.sunnunt
1234567--- kirjoitti:
1000-vuotta pyhät ovat taivaassa, eikä täällä saastuneen maan päällä. Jumalattomat kaikki ovat kuolleina sen 1000-vuotta, sillä Jeesuksen toisessa tulemisessa he kaikki saavat surmansa Hänen ilmestyksestään. 1000-vuoden jälkeen on jumalattomien herätys kuolleista myöskin paholainen päästetään vankeudestaan vähäksi aikaa. He nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin, mutta tuli lankeaa alas taivaasta ja kuluttaa heidät. Tämä on toinen kuolema jumalattomille.
Vasta tämän kaiken jälkeen Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan, jossa vanhurskaus asuu.
Kolmannen enkelin varoitussanoma pedosta tulee ottaa jokaisen todesta Ilm.14:9-10.
Vielä muistutukseksi Pedonmerkki on sunnuntai, ihmiskäsky pyhäksi. . . . Jumalan merkki on sapatti.
Tulen pitäytymään kirjoitukseeni kolmet ja puolet vuodet ovat menneen talven lumia jne.....Paavilta löytyy kymmenen ohjetta. Kotimaa24 3.8.2014. Paavin 10:nen ohjetta onneen 5:des ohje. Pyhitä lepopäivä sunnuntai on perheen aikaa.
- Systeemistä.voimaa
Islam ei ole peto. Peto on jokainen ihminen itse. Ihmisen sisällä käydään harmageddonin taistelu.
- ulos-kutsuttu
Ihminen on peto toiselle ihmiselle ja jopa itselleen, mutta sikäli kuin oikein Raamattua ymmärrän, puhutaan siellä myös valtakunnista pedon yhteydessä, eikä kyse ole siten vain ihmisen sydämessä käytävästä taistelusta. Ilmestyskirjan pedolla on 7 päätä ja 10 sarvea. Ne 7 päätä ovat seitsemän kuningasta (valtakuntaa), joista viisi oli ollut, yksi oli ja yksi oli tuleva, ja luvun 13 merestä nouseva peto oli kahdeksas ja oli oleva yksi niistä seitsemästä aiemmin vallinneesta kuninkaasta. (Ilm 13 ja 17)
Kun Ilmestyskirja kirjoitettiin, niin silloin viisi kuningasta oli ollut, yksi oli ja yksi oli tuleva. Ne viisi valtansa menettänyttä kuningasta olivat järjestyksessään Egypti, Assyria, Babylon, Meedo-Persia ja Kreikka. Nämä siksi, että ne valtakunnat (kuninkaat) olivat pitäneet Jerusalemia ja Israelia vallassaan. Kuudes kuningas (valtakunta) oli silloin vallassa ja oli tietysti Rooma. Seitsemäs ei ollut vielä tullut, mutta se on historian tietojen mukaan islam ja siitä syntynyt Ottomaanien valtakunta. Se sai kuolinhaavan päähänsä (Ilm 13), kun Osmanien valtakunta lakkautettiin ja perustettiin maallinen Turkin tasavalta. Nyt Ottomaanien eli Osmanien kalifaatti on nousemassa uudelleen valtaan ja on siten seitsemäs kuningas Ilmestyskirjassa sekä myös kahdeksas, sillä se on yksi niistä seitsemästä tai toisen käännöksen mukaan se "seitsemäs" eli islam (Osmanien kalifaatti).
Peto sijaitsee maantieteellisesti niillä alueilla, joilla on nyt muslimimaita: Iran, Irak, Syyria, Libanon, Saudi-Arabia, Egypti, Libya, Sudan, Turkki). Ne myös ympäröivät Israelia. On kiistaton fakta, että kirjaimellinen peto tulee muslimimaista: se valtakunta, joka sotii perinteisin asein Israelia vastaan (juutalaisia vastaan) ja pyrkii alistamaan koko maailman valtaansa.
Ilm 13 kertoo vielä saman kuin Dan 2 ja 7:
- Karhu on Persia eli Iran
- Leijona on Babylonia eli Irak/Syyria
- Leopardi on Kreikka (antiikin Kreikka, jonka jatkaja oli Pohjoisen kuningas eli Turkki-Syyria alueelle sijoittunut Seleukidien valtakunta, Dan 11:35-12:13)
Ilm 17 mainitut 10 kuninkasta vastaavat Dan 2 patsaan 10 varvasta ja ovat siis 10 kuningasta. Ne mainitaan myös Psa 83:1-9 ja sijaitsevat nykyään muslimien hallinnoimilla alueilla Israelin ympärillä. Kyse on siis aivan varmasti muslimivalloista, ei EU:sta, USAsta, Venäjästä, Kiinasta tai muusta maailmasta. - Systeemistä.voimaa
Nuo kuvaavat ihmisen henkisiä kehitysvaiheita. Suosittelen lämpimästi tutustumista esoteeriseen tietoon. Netilläkin pääsee jo hyvään alkuun, jos etsii ja osaa lukea myös englantia.
- ulos-kutsuttu
Systeemistä.voimaa kirjoitti:
Nuo kuvaavat ihmisen henkisiä kehitysvaiheita. Suosittelen lämpimästi tutustumista esoteeriseen tietoon. Netilläkin pääsee jo hyvään alkuun, jos etsii ja osaa lukea myös englantia.
Jep, niinpä tietenkin.
Unohdin mainita Jordanian, sillä myös sen alueella asuu niitä kansoja, jotka Raamattu mainitsee pedon alueena (Psa 83:1-9). - Simelius1
ulos-kutsuttu kirjoitti:
Ihminen on peto toiselle ihmiselle ja jopa itselleen, mutta sikäli kuin oikein Raamattua ymmärrän, puhutaan siellä myös valtakunnista pedon yhteydessä, eikä kyse ole siten vain ihmisen sydämessä käytävästä taistelusta. Ilmestyskirjan pedolla on 7 päätä ja 10 sarvea. Ne 7 päätä ovat seitsemän kuningasta (valtakuntaa), joista viisi oli ollut, yksi oli ja yksi oli tuleva, ja luvun 13 merestä nouseva peto oli kahdeksas ja oli oleva yksi niistä seitsemästä aiemmin vallinneesta kuninkaasta. (Ilm 13 ja 17)
Kun Ilmestyskirja kirjoitettiin, niin silloin viisi kuningasta oli ollut, yksi oli ja yksi oli tuleva. Ne viisi valtansa menettänyttä kuningasta olivat järjestyksessään Egypti, Assyria, Babylon, Meedo-Persia ja Kreikka. Nämä siksi, että ne valtakunnat (kuninkaat) olivat pitäneet Jerusalemia ja Israelia vallassaan. Kuudes kuningas (valtakunta) oli silloin vallassa ja oli tietysti Rooma. Seitsemäs ei ollut vielä tullut, mutta se on historian tietojen mukaan islam ja siitä syntynyt Ottomaanien valtakunta. Se sai kuolinhaavan päähänsä (Ilm 13), kun Osmanien valtakunta lakkautettiin ja perustettiin maallinen Turkin tasavalta. Nyt Ottomaanien eli Osmanien kalifaatti on nousemassa uudelleen valtaan ja on siten seitsemäs kuningas Ilmestyskirjassa sekä myös kahdeksas, sillä se on yksi niistä seitsemästä tai toisen käännöksen mukaan se "seitsemäs" eli islam (Osmanien kalifaatti).
Peto sijaitsee maantieteellisesti niillä alueilla, joilla on nyt muslimimaita: Iran, Irak, Syyria, Libanon, Saudi-Arabia, Egypti, Libya, Sudan, Turkki). Ne myös ympäröivät Israelia. On kiistaton fakta, että kirjaimellinen peto tulee muslimimaista: se valtakunta, joka sotii perinteisin asein Israelia vastaan (juutalaisia vastaan) ja pyrkii alistamaan koko maailman valtaansa.
Ilm 13 kertoo vielä saman kuin Dan 2 ja 7:
- Karhu on Persia eli Iran
- Leijona on Babylonia eli Irak/Syyria
- Leopardi on Kreikka (antiikin Kreikka, jonka jatkaja oli Pohjoisen kuningas eli Turkki-Syyria alueelle sijoittunut Seleukidien valtakunta, Dan 11:35-12:13)
Ilm 17 mainitut 10 kuninkasta vastaavat Dan 2 patsaan 10 varvasta ja ovat siis 10 kuningasta. Ne mainitaan myös Psa 83:1-9 ja sijaitsevat nykyään muslimien hallinnoimilla alueilla Israelin ympärillä. Kyse on siis aivan varmasti muslimivalloista, ei EU:sta, USAsta, Venäjästä, Kiinasta tai muusta maailmasta.Kysyisin sinulta kun en ole tätä ennen kysynyt muiltakaan, että mihin taisteluun viittaa se Raamatussa mainittu kuolinhaava jonka pedon yksi pää sai? Onko se ensimmäisen maailmansodan aikoihin vai Wienin taistelu 1700 -luvulla? Tämä on minulle ollut epäselvä.
- Simelius1
Simelius1 kirjoitti:
Kysyisin sinulta kun en ole tätä ennen kysynyt muiltakaan, että mihin taisteluun viittaa se Raamatussa mainittu kuolinhaava jonka pedon yksi pää sai? Onko se ensimmäisen maailmansodan aikoihin vai Wienin taistelu 1700 -luvulla? Tämä on minulle ollut epäselvä.
Anteeksi. Se Wienin taistelu oli 1600-luvulla.
- ulos-kutsuttu
Simelius1 kirjoitti:
Anteeksi. Se Wienin taistelu oli 1600-luvulla.
Wienin taisteluita on käyty kaksi Ottomaaneja vastaan. Ensimmäinen syksyllä 1529 ja toinen syksyllä 1683. Ottomaanien voittokulku ja valloitusretket katkesivat jo tuohon ensimmäiseen taisteluun, mutta vasta toisessa taistelussa suunta kääntyi pysyvästi tappiolliseksi. Osmanien valtakunta lakkautettiin vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen vuonna 1923, kun Turkin tasavalta perustettiin neljä vuotta kestäneen sisällissodan seurauksena. Ensimmäisessä maailmansodassa ottomaanit sotivat Saksan, Itävalta-Unkarin ja Bulgarian rinnalla (keskusvallat) eli sodan hävinneiden puolella.
Meidän ei ole tarpeen määritellä tarkasti sitä hetkeä tai taistelua tai sotaa, jossa kuolinhaava saatiin. Voimme puhua yleisesti kuolinhaavan saamisesta kaikkien näiden tapahtumien seurauksena, mutta ei ole väärin nimetä jokin tietty tappio kuolinhaavan saamisen hetkeksi. Tärkeintä on ymmärtää kokonaisuus. Ottomaanien valtakunnan voittokulku katkesi vuosien 1529 ja 1683 Wienin taisteluiden tappioiden seurauksena ja se menetti vähitellen valtaansa lakaten lopulta olemasta islamilainen maailmanvalta vuoteen 1919 tai 1923 mennessä (Turkin sisällisodan aikana se ei ollut enää maailmanvalta vaan taisteli enää olemassaolostaan Turkin rajojen sisällä).
Hanoch ben Keshetin julkaisemat kartat historiassa vaikuttaneiden petovaltojen alueista valaisevat asiaa paremmin kuin monet sanat. Katsopa sieltä, miten ne kaikki ovat pitäneet Israelia ja Jerusalemia vallassaan. Ne ovat Raamatun maailman suurvaltoja ja niistä Raamattu kertoo. Yksi niistä on se lopun ajan peto, josta Ilmestyskirjan luvut 13-19 kertovat.
http://www.sevenempires.benkeshet.com/prophecy/topas.html
Islamin valtakaudesta on 11 karttaa vuosilta 656-1991.
http://www.sevenempires.benkeshet.com/prophecy/islamic_map_24.html
http://www.sevenempires.benkeshet.com/prophecy/islamic_map_25.html
jne. linkistä Next map avautuvat kartat 26-33 ja lopuksi
http://www.sevenempires.benkeshet.com/prophecy/islamic_map_34.html
Huomaa, että Ottomaanien valtakunta ei kattanut ihan kaikkia muslimivaltoja missään vaiheessa, joten se ei edustanut yksin kaikkea islamia, mutta oli suurin yksittäinen muslimien vallassa oleva valtakunta. Se koostui tietenkin monista eri kansoista, jotka ottomaanit olivat valloittaneet ja alistaneet valtansa alle. Samalla tavalla voidaan ajatella tulevasta pedon valtakunnasta, että siinä on yksi muita suurempi tai voimakkaampi osanen (kansa tai valtio), jonka johtaja hallitsee laajemmin muslimien yhteisöä (umma) tai liittoutumaa. Merkit ovat sen puolella, että tämä yksi kuningas tulisi nykyisen Turkin alueelta ja herättäisi henkiin muinaisen Ottomaanien valtakunnan (saisi samankaltaisen vallan kuin sillä oli). - Simelius1
ulos-kutsuttu kirjoitti:
Wienin taisteluita on käyty kaksi Ottomaaneja vastaan. Ensimmäinen syksyllä 1529 ja toinen syksyllä 1683. Ottomaanien voittokulku ja valloitusretket katkesivat jo tuohon ensimmäiseen taisteluun, mutta vasta toisessa taistelussa suunta kääntyi pysyvästi tappiolliseksi. Osmanien valtakunta lakkautettiin vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen vuonna 1923, kun Turkin tasavalta perustettiin neljä vuotta kestäneen sisällissodan seurauksena. Ensimmäisessä maailmansodassa ottomaanit sotivat Saksan, Itävalta-Unkarin ja Bulgarian rinnalla (keskusvallat) eli sodan hävinneiden puolella.
Meidän ei ole tarpeen määritellä tarkasti sitä hetkeä tai taistelua tai sotaa, jossa kuolinhaava saatiin. Voimme puhua yleisesti kuolinhaavan saamisesta kaikkien näiden tapahtumien seurauksena, mutta ei ole väärin nimetä jokin tietty tappio kuolinhaavan saamisen hetkeksi. Tärkeintä on ymmärtää kokonaisuus. Ottomaanien valtakunnan voittokulku katkesi vuosien 1529 ja 1683 Wienin taisteluiden tappioiden seurauksena ja se menetti vähitellen valtaansa lakaten lopulta olemasta islamilainen maailmanvalta vuoteen 1919 tai 1923 mennessä (Turkin sisällisodan aikana se ei ollut enää maailmanvalta vaan taisteli enää olemassaolostaan Turkin rajojen sisällä).
Hanoch ben Keshetin julkaisemat kartat historiassa vaikuttaneiden petovaltojen alueista valaisevat asiaa paremmin kuin monet sanat. Katsopa sieltä, miten ne kaikki ovat pitäneet Israelia ja Jerusalemia vallassaan. Ne ovat Raamatun maailman suurvaltoja ja niistä Raamattu kertoo. Yksi niistä on se lopun ajan peto, josta Ilmestyskirjan luvut 13-19 kertovat.
http://www.sevenempires.benkeshet.com/prophecy/topas.html
Islamin valtakaudesta on 11 karttaa vuosilta 656-1991.
http://www.sevenempires.benkeshet.com/prophecy/islamic_map_24.html
http://www.sevenempires.benkeshet.com/prophecy/islamic_map_25.html
jne. linkistä Next map avautuvat kartat 26-33 ja lopuksi
http://www.sevenempires.benkeshet.com/prophecy/islamic_map_34.html
Huomaa, että Ottomaanien valtakunta ei kattanut ihan kaikkia muslimivaltoja missään vaiheessa, joten se ei edustanut yksin kaikkea islamia, mutta oli suurin yksittäinen muslimien vallassa oleva valtakunta. Se koostui tietenkin monista eri kansoista, jotka ottomaanit olivat valloittaneet ja alistaneet valtansa alle. Samalla tavalla voidaan ajatella tulevasta pedon valtakunnasta, että siinä on yksi muita suurempi tai voimakkaampi osanen (kansa tai valtio), jonka johtaja hallitsee laajemmin muslimien yhteisöä (umma) tai liittoutumaa. Merkit ovat sen puolella, että tämä yksi kuningas tulisi nykyisen Turkin alueelta ja herättäisi henkiin muinaisen Ottomaanien valtakunnan (saisi samankaltaisen vallan kuin sillä oli).Ok. No, nythän Turkissa tapahtuu mielenkiintoisia asioita kun se maa on luisumassa totalitarismiin ja nimenomaan islamilaiseen sellaiseen.
- OikeaAjoitus
Simelius1 kirjoitti:
Ok. No, nythän Turkissa tapahtuu mielenkiintoisia asioita kun se maa on luisumassa totalitarismiin ja nimenomaan islamilaiseen sellaiseen.
Hyvä, että se tapahtuu nyt eikä sitten kun Turkki olisi EU:n jäsen. Jäsenhaaveensa saavat heittää Mahdin kaivoon :D
Mutta kohta avaavat rajat Eurooppaan ja käyttävät pakolaispommiaan....
Jos mietitään, että mikä mahti maailmassa tekee nousuaan, niin se on ihmisviisauden mahti, joka tekee tyhjäksi kaikkia jummal uskontoja ja uskomuksia. Pedon arvo on ihminen, ja myös Daniel sai profetian, jossa yksi sarvi Pdossa nousi kaikkia muita korkeammalla, ja sillä sarvella oli ihmisen piirteitä.
Minusta on selvää, että kyseessä on sen kaltainen ihmisviisaus, joka ohittaa uskon, että tämä on se Peto, jatämän Pedon kumartajat, eivät ole otollisia Jumalalle.- Saatana.on.kuningas
Pieni sarvi on kivi, jonka rakentajat hylkäsivät. Lucifer.
- ulos-kutsuttu
Daniel:
7:23 Hän vastasi näin: "Neljäs peto on neljäs valtakunta, joka syntyy maan päälle, erilainen kuin kaikki muut valtakunnat. Se syö kaiken maan ja tallaa ja murskaa sen.
7:24 Ja ne kymmenen sarvea ovat kymmenen kuningasta, jotka nousevat siitä valtakunnasta. Ja heidän jälkeensä nousee eräs muu, ja hän on erilainen kuin edelliset, ja hän kukistaa kolme kuningasta.
7:25 Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi.
7:26 Sitten oikeus istuu tuomiolle, ja hänen valtansa otetaan pois ja hävitetään ja tuhotaan loppuun asti.
7:27 Ja valtakunta ja valta ja valtakuntien voima kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Hänen valtakuntansa on iankaikkinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat häntä ja ovat hänelle alamaiset."
Raamattu puhuu selvästi valtakunnista ja sanoo niitä kuninkaiksi tai sarviksi tai vuoriksi. Toki myös yhtä ihmistä sanotaan kuninkaaksi ja onkin niin, että lopun ajan valtakuntaa johta yksi ihminen, joka saa surmansa kristuksen tulemuksessa ja sen jälkeen se valtakunta menettää valtansa maan päällä. Minä en itse usko tämän yhden ihmisen tuloon, vaan laittomuuden valtakuntaa, joka on jo ajassamme, kun kansat luottavat enenemissä määrin ihmisten omaan viisauteen, sen sijaan että etsisivät viisautta Jumalalta.
Monet puhuvat yhdestä Antikristuksesta, mutta eivät varoa jumalattomuutta, joka on jo täällä. Herrammekaan ei puhunt yhdestä ihmisestä, joka olisi tulossa, vaan laittomuuden ajasta.- ulos-kutsuttu
Mikko.A kirjoitti:
Minä en itse usko tämän yhden ihmisen tuloon, vaan laittomuuden valtakuntaa, joka on jo ajassamme, kun kansat luottavat enenemissä määrin ihmisten omaan viisauteen, sen sijaan että etsisivät viisautta Jumalalta.
Monet puhuvat yhdestä Antikristuksesta, mutta eivät varoa jumalattomuutta, joka on jo täällä. Herrammekaan ei puhunt yhdestä ihmisestä, joka olisi tulossa, vaan laittomuuden ajasta.Paavali puhui yhdestä "laittomuuden (synnin) ihmisestä", jonka herra Jeesus on surmaava tulemuksessaan. (2Tess 2) Toki tuo voidaan tulkita arkkityypiksi sellaisesta ihmisestä, joka edustaa pahan valtaa maailmassa, mutta kuvaus sopii silti paremmin yhteen tiettyyn henkilöön, joka asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa jumala.
Raamattu puhuu lisäksi petovalloista, jotka ovat siis valtakuntia. Niissä oli historian aikana yksi kansa ylitse muiden kansojen ja alisti nämä muut kansat valtaansa valloitussotien seurauksena. Tätä herrakansaa johti kerrallaan vain yksi kuningas ja samoin on tulevaa petovaltakuntaa johtava yksi ihminen, jonka tukena näyttäisi olevan uskonnollinen johtaja (väärä profeetta). - kovapäiselle
Mikko.A kirjoitti:
Minä en itse usko tämän yhden ihmisen tuloon, vaan laittomuuden valtakuntaa, joka on jo ajassamme, kun kansat luottavat enenemissä määrin ihmisten omaan viisauteen, sen sijaan että etsisivät viisautta Jumalalta.
Monet puhuvat yhdestä Antikristuksesta, mutta eivät varoa jumalattomuutta, joka on jo täällä. Herrammekaan ei puhunt yhdestä ihmisestä, joka olisi tulossa, vaan laittomuuden ajasta.Jos sanotaan selvästi, että LAITTOMUUDEN IHMINEN niin tarvitsee olla aika pasupäinen, ettei ymmärrä, että puhutaan todellakin ihmisestä.
ulos-kutsuttu kirjoitti:
Paavali puhui yhdestä "laittomuuden (synnin) ihmisestä", jonka herra Jeesus on surmaava tulemuksessaan. (2Tess 2) Toki tuo voidaan tulkita arkkityypiksi sellaisesta ihmisestä, joka edustaa pahan valtaa maailmassa, mutta kuvaus sopii silti paremmin yhteen tiettyyn henkilöön, joka asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa jumala.
Raamattu puhuu lisäksi petovalloista, jotka ovat siis valtakuntia. Niissä oli historian aikana yksi kansa ylitse muiden kansojen ja alisti nämä muut kansat valtaansa valloitussotien seurauksena. Tätä herrakansaa johti kerrallaan vain yksi kuningas ja samoin on tulevaa petovaltakuntaa johtava yksi ihminen, jonka tukena näyttäisi olevan uskonnollinen johtaja (väärä profeetta).Paulos kyllä puhuu laittomuuden ihmisestä, mutta uskon, että tämä tarkoittaa laittomuuden ihmiskuntaa. Joka myös kuvataan sarvena Danielille tulleessa profetiassa.
Petoja mahtuu vain jokunen, ja myös sarvia, koko maailman historiassa, eivätkä ne voi kuvata yksittäisi ihmisiä, vaan maailman valtoja.
Jos sarvi olisi yksi ihminen, niin kymmensarvinenkin peto eläisi vain hetken, mutta petoja on vain neljä, ja niiden valta aika jopa vuosi tuhansissa.
Sarvi joka nousee viimeiseksi Danielin kirjassa, omaa kyllä ihmisen piirteitä, mutta se ei tarkoita, että se olisi ihminen, vaan ihmisjohtoinen valtakunta, joka ei etsi viisautta Jumalalta, vaan luottaa omiin teorioihin, kuten jo tänään tiede monelta osin tekee tyhjäksi kaikkien jumalten olemassaoloa.
Pauloksen kirjeessä Laittomuuden ihminen:
4. tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala. (2 Tess 2:4)
Ja Danielin kirjassa taas:
36. Ja kuningas tekee, mitä hän tahtoo, ja korottaa itsensä ja uhittelee jokaista jumalaa, itse jumalien Jumalaa vastaan hän puhuu suurenmoisia. Ja hän menestyy, kunnes vihan aika on lopussa; sillä mikä on säädetty, se tapahtuu. (Dan 11:36)
Uskoakseni tässä kuvataan samaa tapahtumaa, ja kyseessä on Pedon sarven nousu.- ulos-kutsuttu
Mikko.A kirjoitti:
Paulos kyllä puhuu laittomuuden ihmisestä, mutta uskon, että tämä tarkoittaa laittomuuden ihmiskuntaa. Joka myös kuvataan sarvena Danielille tulleessa profetiassa.
Petoja mahtuu vain jokunen, ja myös sarvia, koko maailman historiassa, eivätkä ne voi kuvata yksittäisi ihmisiä, vaan maailman valtoja.
Jos sarvi olisi yksi ihminen, niin kymmensarvinenkin peto eläisi vain hetken, mutta petoja on vain neljä, ja niiden valta aika jopa vuosi tuhansissa.
Sarvi joka nousee viimeiseksi Danielin kirjassa, omaa kyllä ihmisen piirteitä, mutta se ei tarkoita, että se olisi ihminen, vaan ihmisjohtoinen valtakunta, joka ei etsi viisautta Jumalalta, vaan luottaa omiin teorioihin, kuten jo tänään tiede monelta osin tekee tyhjäksi kaikkien jumalten olemassaoloa.
Pauloksen kirjeessä Laittomuuden ihminen:
4. tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala. (2 Tess 2:4)
Ja Danielin kirjassa taas:
36. Ja kuningas tekee, mitä hän tahtoo, ja korottaa itsensä ja uhittelee jokaista jumalaa, itse jumalien Jumalaa vastaan hän puhuu suurenmoisia. Ja hän menestyy, kunnes vihan aika on lopussa; sillä mikä on säädetty, se tapahtuu. (Dan 11:36)
Uskoakseni tässä kuvataan samaa tapahtumaa, ja kyseessä on Pedon sarven nousu.Vaikutat sen verran fiksulta mieheltä, että ymmärtänet selvää puhetta. Danielin kirjassa mainitaan monta eri valtakuntaa joiden valta on kestänyt monia satoja vuosia. Siellä mainitaan myös yksittäisiä kuninkaita, jotka ovat hallinneet näitä valtakuntia omina valtakausinaan ja elämänsä aikana. Esimerkiksi Danielin kirjan 11. luvun profetiassa kuvataan monta eri ihmistä Pohjoisen ja Etelän valtakunnan kuninkaina. Samalla tavalla myös viimeisen pedon valtakunnan aikana on joku tietty kuningas hallitsemassa sitä valtakuntaa ja kyseessä on silloin yksi ihminen.
On siis sekä valtakunta että sitä johtava yksi ihminen, kunakin aikana. Molemmat mainitaan Raamatussa ja toistuvasti. Pitää vain erottaa se, milloin puhutaan ihmisestä (laittomuuden ihminen, antikristus, väärä profeetta) ja milloin valtakunnasta (peto, jolla on 7 päätä ja 10 sarvea, mikä peto selitetään siten, että kyseessä on 7 eri aikakausina vallassa ollutta Raamatun maailmanvaltaa ja lopun ajan 10 kuningasta, jotka saavat lyhyen aikaa yhdessä "pedon" kanssa, joka on yksi noista muinaisista maailmanvalloista ja se nousee uudelleen valtaan ennen Kristuksen toista tulemusta: se paranee kuolinhaavasta). ulos-kutsuttu kirjoitti:
Vaikutat sen verran fiksulta mieheltä, että ymmärtänet selvää puhetta. Danielin kirjassa mainitaan monta eri valtakuntaa joiden valta on kestänyt monia satoja vuosia. Siellä mainitaan myös yksittäisiä kuninkaita, jotka ovat hallinneet näitä valtakuntia omina valtakausinaan ja elämänsä aikana. Esimerkiksi Danielin kirjan 11. luvun profetiassa kuvataan monta eri ihmistä Pohjoisen ja Etelän valtakunnan kuninkaina. Samalla tavalla myös viimeisen pedon valtakunnan aikana on joku tietty kuningas hallitsemassa sitä valtakuntaa ja kyseessä on silloin yksi ihminen.
On siis sekä valtakunta että sitä johtava yksi ihminen, kunakin aikana. Molemmat mainitaan Raamatussa ja toistuvasti. Pitää vain erottaa se, milloin puhutaan ihmisestä (laittomuuden ihminen, antikristus, väärä profeetta) ja milloin valtakunnasta (peto, jolla on 7 päätä ja 10 sarvea, mikä peto selitetään siten, että kyseessä on 7 eri aikakausina vallassa ollutta Raamatun maailmanvaltaa ja lopun ajan 10 kuningasta, jotka saavat lyhyen aikaa yhdessä "pedon" kanssa, joka on yksi noista muinaisista maailmanvalloista ja se nousee uudelleen valtaan ennen Kristuksen toista tulemusta: se paranee kuolinhaavasta).Dan 11 kuvaa kyllä kunikaita, mutta ennemminkin ne ovat kunigaskuntia. Jos luet Dan 11 niin huomáat, että yksi tällainen kuningas saa ihmeen paljon aikaan yhdeksi ihmiseksi.
Lattomuuden aikaa meidän sopii tähytä, ja nähdä, että se on jo täällä. Katolisen kirkon alkupäiviltä on alettu odottelemaan tätä suurta Antikristusta, ja samalla ihmiset sulkevat pois sen tosiasian, että laittomuus on jo täällä, ei kuningas, vaan kunigaskunta, joka korottaa itsensä yli kaiken jumalisen. Mikä muu voisi tehdä sen, kuin tieteeseen nojaava ihmiskunta? Jokin musta prinssi, kuten joistakin lasten piirretyistä?
Uskokaa pois, että kyseessä on laittomuuden valtakunta, ei yksi ihminen.ulos-kutsuttu kirjoitti:
Vaikutat sen verran fiksulta mieheltä, että ymmärtänet selvää puhetta. Danielin kirjassa mainitaan monta eri valtakuntaa joiden valta on kestänyt monia satoja vuosia. Siellä mainitaan myös yksittäisiä kuninkaita, jotka ovat hallinneet näitä valtakuntia omina valtakausinaan ja elämänsä aikana. Esimerkiksi Danielin kirjan 11. luvun profetiassa kuvataan monta eri ihmistä Pohjoisen ja Etelän valtakunnan kuninkaina. Samalla tavalla myös viimeisen pedon valtakunnan aikana on joku tietty kuningas hallitsemassa sitä valtakuntaa ja kyseessä on silloin yksi ihminen.
On siis sekä valtakunta että sitä johtava yksi ihminen, kunakin aikana. Molemmat mainitaan Raamatussa ja toistuvasti. Pitää vain erottaa se, milloin puhutaan ihmisestä (laittomuuden ihminen, antikristus, väärä profeetta) ja milloin valtakunnasta (peto, jolla on 7 päätä ja 10 sarvea, mikä peto selitetään siten, että kyseessä on 7 eri aikakausina vallassa ollutta Raamatun maailmanvaltaa ja lopun ajan 10 kuningasta, jotka saavat lyhyen aikaa yhdessä "pedon" kanssa, joka on yksi noista muinaisista maailmanvalloista ja se nousee uudelleen valtaan ennen Kristuksen toista tulemusta: se paranee kuolinhaavasta).Palulus:
12. Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.- ulos-kutsuttu
Mikko.A kirjoitti:
Palulus:
12. Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.Ensivaikutelma siis petti. No, eipä se mitään. Saahan sitä uskoa ihan miten itse haluaa. Laittomuuden ihminen ei sellaista uskonvapautta suvaitse, eivätkä ne, jotka häntä jumalanaan palvovat ja vaativat muitakin häntä jumalanaan palvomaan.
- 1234567---
ulos-kutsuttu kirjoitti:
Vaikutat sen verran fiksulta mieheltä, että ymmärtänet selvää puhetta. Danielin kirjassa mainitaan monta eri valtakuntaa joiden valta on kestänyt monia satoja vuosia. Siellä mainitaan myös yksittäisiä kuninkaita, jotka ovat hallinneet näitä valtakuntia omina valtakausinaan ja elämänsä aikana. Esimerkiksi Danielin kirjan 11. luvun profetiassa kuvataan monta eri ihmistä Pohjoisen ja Etelän valtakunnan kuninkaina. Samalla tavalla myös viimeisen pedon valtakunnan aikana on joku tietty kuningas hallitsemassa sitä valtakuntaa ja kyseessä on silloin yksi ihminen.
On siis sekä valtakunta että sitä johtava yksi ihminen, kunakin aikana. Molemmat mainitaan Raamatussa ja toistuvasti. Pitää vain erottaa se, milloin puhutaan ihmisestä (laittomuuden ihminen, antikristus, väärä profeetta) ja milloin valtakunnasta (peto, jolla on 7 päätä ja 10 sarvea, mikä peto selitetään siten, että kyseessä on 7 eri aikakausina vallassa ollutta Raamatun maailmanvaltaa ja lopun ajan 10 kuningasta, jotka saavat lyhyen aikaa yhdessä "pedon" kanssa, joka on yksi noista muinaisista maailmanvalloista ja se nousee uudelleen valtaan ennen Kristuksen toista tulemusta: se paranee kuolinhaavasta).Kuolinhaavasta puheenollen. Paavinvalta sai kuolinhaavan Ranskan vallatessa Rooman v. 1798 ja vangitessa paavin. Näytti siltä, että se merkitsi loppua paavikunnalle. Englantilainen historioitsija Thomas Carlyne kirjoitti katolisesta kirkosta: Paavikunta ei voi palata takaisin enempää kuin pakanuuskaan. Mutta "kuolinhaava" alkoi parantua Lateraanisopimuksen mukaan v. 1929 Vatikaani sai v. 1870 menettämänsä alueen ja poliittiset oikeutensa takaisin.
Ilm.13:3. Ja minä näin yhden sen päistä olevan ikäänkuin kuoliaaksi haavoitetun, mutta sen kuolinhaava parantui. Ja koko maa seurasi ihmetellen petoa. "Ja minä näin pedon ja maan kuninkaat ja heidän sotajoukkonsa kokoontuneina sotiaksensa hevosen selässä istuvaa vastaan ja Hänen sotajoukkoansa vastaan. Ja PETO OTETTIIN KIINNI, ja sen kanssa VÄÄRÄ PROFEETTA, joka sen nähden oli tehnyt ihmetekonsa, joilla hän oli eksyttänyt ne, jotka olivat ottaneet pedon merkin, ja ne, jotka olivat sen kuvaa kumartaneet; ne molemmat HEITETTIIN ELÄVÄLTÄ tuliseen järveen, joka tulikiveä palaa."
"Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, JOSSA MYÖS PETO JA VÄÄRÄ PROFEETTA OVAT, ja HEITÄ VAIVATAAN yöt päivät, AINA ja IANKAIKKISESTI. "
- Mitään valtakuntaa tai ideologiaa ei heitetä tuliseen järveen, eikä sellaista voi vaivata ainiaan.
- Kirjakääröt
Ilm.6:8. Biblia. Ja minä näin, ja katso, hiirenkarvainen orhi, ja joka sen päällä istui, sen nimi oli Kuolema; ja helvetti noudatti häntä. Ja hänelle annettiin voima tappaa neljättä osaa maan päältä miekalla ja nälällä, ja surmalla ja pedoilla maan päällä.
- selvääon
Kiitos, kuuntelin linkin ja oli niin selvää sanaa, että tämän viestiketjun pulinat ja teoriat eivät vedä sille vertaa. Kannnattaa kuunnella! https://m.youtube.com/watch?v=5N04i5bSNrk
- xxyzz
Todella hyvä paljastaa asiallisesti paholaisen metkut.
- saatana.säätää
Kyllä, ja ne toteutuvat tälläkin palstala ateistien ja liberaalien toimesta jo nyt.
- hyväopettaja
Ihan asiallinen ja helposti ymmärettävä asia tämän pedon merkki näyttää olevan. Kyllä on Herra siunannut Erkki Luukkoa opettamisen amolahjalla. Todella sellkeää opetusta, jota kaikkien tulisi kuulla. https://m.youtube.com/watch?v=5N04i5bSNrk
- enteellstäkö
Kristillisdemokraattien viime puoluekokouksessakin oli äänestykseen osallistuvien määrä 666.
- ja.asia.oli
enteellstäkö kirjoitti:
Kristillisdemokraattien viime puoluekokouksessakin oli äänestykseen osallistuvien määrä 666.
Mitä sitten?
- enteellistäkö
Pohdipa sitä.
- haluankuunnella
Onko tuolla pedon merkin opettajalla muitakin kuuntelemisen arvoisia opetuspuheita saatavilla? https://m.youtube.com/watch?v=5N04i5bSNrk
Taikauskoisen ajan myyttejä ja legendoja nämä pedot ja perkeleet. Samaa sakkia kuin roomalaisten ja kreikkalaisten mytologioitten jumalolennot jotka tiedon lisääntyessä hylättiin.
- onpa.vaikeeta
Niettäkö luku 666 tuottaa ongelmia? Se on kaksi kolmasosaa 1000:sta pyöristettynä alaspäin. Ei se sen mystisempi ole.
- kielellistä
Nimimerkki "ulos-kutsuttu" perustunee anakronistiseen kielentulkintaan. Kreikan sanan ἐκκλησία, ekklesia, voi selittää tarkoittaneen alunperin uloskutsuttua, mutta jo hellenistisellä ajalla se tarkoitti yksinkertaisesti kansankokousta.
Kristityt valitsivat kansankokousta tarkoittavan sanan merkitsemään seurakuntaa. Sanapari κυριακή ἐκκλησία, kyriake ekklesia, tarkoittaa Herran surakuntaa. Alkuosasta tulee sana kirkko.
Merkitys "uloskutsuttu" on sikäli jälkiselitteinen, ettei väki enää hahmottanut sanan alkuperäistä etymologiaa, vaan sen silloisen käytön. Mutta kvasiteologiaahan tästä on paljon tehty.- ulos-kutsuttu
Jep, siihen suuntaan, joskaan en puhuisi anakronismista. Sana ekklesia tarkoitti kansankokousta jo apostolien aikana ja sitä käytettiin sanan synagoga rinnalla, kun puhuttiin valittujen ja pyhien Jumalan lasten kokoontumisesta yhteen herran Jeesuksen kristuksen nimessä ja uskossa Jumalaan hänen kauttaan. Uuden liiton Jumalan seurakunta on ollut syntymisestään asti maailmasta ja sen uskonnollisista järjestelmistä ulos-kutsuttujen yhteys, johon syntiset ja jumalattomat eivät kuulu osana sitä yhteyttä, niin kuin he kirkkolaitokseen osana kuuluvat.
Jeesuksen ja apostolien aikana ei ollut kirkkolaitosta eikä kirkkoja vaan Jumalan lapsista muodostuva uskovien, kutsuttujen, valittujen ja pyhien yhteys. Ei ollut pappisjärjestelmää eikä hierarkkisen johtamisen mallia, ei kirkkorakennuksia, ei sakramentteja, eikä muitakaan katolisia harhaoppeja eksyttämässä valittuja pois Jeesuksen kristuksen ja apostolien ilmoittamasta totuudesta, Jumalan ja hänen ainoan poikansa tuntemisesta, joka johtaa iankaikkiseen elämään ja on iankaikkinen elämä (Joh 17:3; 20:31).
Kirkollinen hapatus syntyi vähän kerrassaan 100-luvulta alkaen eli apostolien ajan jälkeen. Toki sen väkevän eksytyksen ja luopumuksen siemen vaikutti jo apostolien aikana, niin että he osasivat varoittaa siitä ja raatelevista susista, jotka olivat tuleva heidän jälkeensä, ja jotka eivät laumaa säästäisi. Tämä toteutui viimeistä piirtoaan myöten katolisen kirkon syntyessä ja alkaessa vainota ulos-kutsuttuja Jumalan lapsia, jotka eivät alistuneet katolisen uskonnon ja papiston valtaan.
- kysynn7
Antikristuksen mahdotonta olla joku muu kuin paavivalta.
Tulevan Antikristuksen pitäisi surmata ja kiduttaa valtavasti ihmisiä päästäkseen edes samaan määrään kuin mitä paavinvalta on tehnyt? yli satamiljoonaa.
Raamatun mukaan paavivalta pyrkii väärentämään Jumala käskyt, siinäkin tuleva antikristus olisi myöhässä, paavithan on jo väärentäneet Jumalan kymmenen käskyä? Kuvain palvota käskyn poistaminen ja lepopäivän muuttaminen sapatilta sunnuntaiksi.
Raamatun mukaan antikristus asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala senkin paavit ovat tehneet jo lukuisia kertoja.Taikauskoisen ajan myyttejä ja legendoja ei kannattais täällä kenenkään pohtia. Pitäisi olla tärkeämpiäkin asioita. Kuten: miten toimimme apua tarvitsevien lähimmäistemme hyväksi parhaiten sekä henkisessä että aineellisessa mielessä.
- Simelius1
sage8 kirjoitti:
Taikauskoisen ajan myyttejä ja legendoja ei kannattais täällä kenenkään pohtia. Pitäisi olla tärkeämpiäkin asioita. Kuten: miten toimimme apua tarvitsevien lähimmäistemme hyväksi parhaiten sekä henkisessä että aineellisessa mielessä.
Esimerkiksi ulos-kutsuttu hakkaa teikäläisten perustelut tuhat-nolla (siis ateistien). Teillä ei juuri niitä ole näkemystenne tueksi.
- kui2
Herranen aika kun tämä on iankaikkista kiistelyä siitä,mitä R:tussa lukee ja mitä siellä ei lue sekä kuka senymmärtää oikein ja on kuunnellut ja lukenut oikeat oppaat, niin että tietää.
JaTämä ei koskaan muutu, ei koskaan.
Esim. Adventisteille selitetään asiat tietty jotenkin muutoin kuin jollekin toiselle suuntauksella, ja niin kukin uskoo kuten ne omat oppaat ja luettaviksi osoitetut lähteet ja tekstit selittävät - ja sillä tavalla saadaan riita jatkumaan, jatkumaan, jatkumaan, jatkumaan jne. Viittaan nyt Sapatti/ sunnuntai kinaan tietty..
Rauhaa siis ei ole - ei niin minkäänlaista tuossakaan suhteessa ihmisten kesken.
Eikä ihmiset ymmärrä vain lopettaa, EI.- kui2
p.s.
Kaikkinaiset kinat, älämölöt ja sodat loppuvat kun ne lopetetaan ja annetaan tilaa toisillekin, eivät ne muutoin lopu! - 1234567---
kui2 kirjoitti:
p.s.
Kaikkinaiset kinat, älämölöt ja sodat loppuvat kun ne lopetetaan ja annetaan tilaa toisillekin, eivät ne muutoin lopu!Pimeänä keskiaikana ei annettu tilaa toisille, vaan kellä valta niin ruumiita tuli oliko se noin 50 miljoonaa marttyyriä historian mukaan. Pimeä keskiaika kesti 1260 vuotta.
Uskonnon vapaus ei ole aina ollut itsestään selvyys.
Ilm.12:17. Ja lohikäärme vihastui vaimoon ja lähti käymään sotaa muita hänen jälkeläisiänsä vastaan, jotka pitävät JUMALAN KÄSKYT JA JOILLA ON JEESUKSEN TODISTUS. Kaikkina aikoina on ollut niitä, jotka pitävät Jumalan kymmenenkäskyn lakia kasvattajana Kristukseen, ja löytyy myös niitä, jotka eivät esim. Jumalan antamaa sapattia pidä pyhänäpäivänä, joka kuuluu Jumalan kymmeneen käskyyn "MUISTA". - eri.näkemyksiä
1234567--- kirjoitti:
Pimeänä keskiaikana ei annettu tilaa toisille, vaan kellä valta niin ruumiita tuli oliko se noin 50 miljoonaa marttyyriä historian mukaan. Pimeä keskiaika kesti 1260 vuotta.
Uskonnon vapaus ei ole aina ollut itsestään selvyys.
Ilm.12:17. Ja lohikäärme vihastui vaimoon ja lähti käymään sotaa muita hänen jälkeläisiänsä vastaan, jotka pitävät JUMALAN KÄSKYT JA JOILLA ON JEESUKSEN TODISTUS. Kaikkina aikoina on ollut niitä, jotka pitävät Jumalan kymmenenkäskyn lakia kasvattajana Kristukseen, ja löytyy myös niitä, jotka eivät esim. Jumalan antamaa sapattia pidä pyhänäpäivänä, joka kuuluu Jumalan kymmeneen käskyyn "MUISTA".Eiköhän tämä uskonnonvapaus tullut voimaan 1920 luvulla, muistaako joku tarkemmkin.
Sananvapaus on itsestään selvä asia, kuten uskonnonvapaus. - kyllä.ihmetyttää
Lukua 666 on sovitettu arkkipiispan ja kaikkien liberaalienkin yhteyteen mutta kun olen tarjonnut sitä kristillisdemokraattien puoluekokouksen äänestäneiden lukumääräksi (mikä on totta) niin on vaiettu kuin muuri.
- turhaan.ihmettelet
Totuuden edessä suurimmat valehtelijatkin menevät pitkiksi ajoiksi mykiksi. Mutta kyllä ne uuden aloituksen pian aikaan saavat.
- Molo-molo
Mää ihan vahingos sain ton luvun laskutoimituksesta, kui mun ny käy?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei3671415- 63926
- 83880
- 116875
- 62825
- 94701
- 45681
En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.56594Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.49589Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku112534