KOMMARIEN ASIANTUNTEMUSTA PALSTALLA MAATALOUTUISTA

Tuet taas ovat ylimääräistä rahaa normaalin tulon päälle ja sen voi jokainen viljelijä saada ilman mitään vastiketta, kunhan "täyttelee tukipaperit törskän toimistos".
Kaikenlaisilla omilla "empiirisillä" tutkimuksilla voidaan todistaa tyhjäksi esimerkiksi yliopistojen tekemät tutkimukset. esimerkiksi erään juuston valmistus virossa todistaa suomen maidon huonolaatuiseksi vaikka kansainvälisetkin tutkimukset ovat todenneet suomen maidon euroopan parhaimmistoon kuuluvaksi.
Ehkä kaikkein paras väite on kun suomen pellot korvataan kerroskasvihuoneilla jotka maksavat 500€ neliömetri, eli 5 miljoonaa euroa hehtaari. Ei kuulemma tarvitse maksaa tukia kun ne tuottavat niin hyvin, perustamiskustannuksia ei kannata laskea mukaan kuluihin.
36137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Minä luen näitä palstoja siksi kun on huvittavaa miten täällä monet kirjoittavat maataloudesta vailla suurtakaan tietämystä aiheesta.
Ei käsitetä mitä tarkoitetaan poistoilla, alvilla, maataloustulolla, puhtaalla tulolla.
Eräät "tietävät" että verotus tapahtuu liikevaihdosta, eli siitä summasta mikä kiertää maataloudessa. Alv on vero jota ei maanviljelijät maksa, ja sekös on suuri vääryys.
Toiset taas ovat sitä mieltä että kun alv vero laski, siitä koitui viljelijälle tuloja...

Äänestä
  • Niinsanottu suuri yleisö aivopestään tiettyjen valeiden taakse, meneppä kysymään kadulla kuka maataloustuista hyötyy..

    Äänestä

Poistot ja verovähennykset taas ovat jotain verojen kiertoon liittyvää tai ainakin ne ovat jonkinlainen keino vähentää veroja käteen jäävän tulon silti laskematta.
Investointivaraus taas on asia jolla saadaan veroja pysyvästi laskettua ja se liittyy jotenkin maanviljelijän erityisetuihin, ehkä tukiinkin...

Äänestä
  • ei voi mitenkään kiertää tai laskea veroja.

    Äänestä

Maatalouspolitiikka hoidetaan nykyisin Brysselistä käsin..

Äänestä
  • Mites kansalisettuet?

    Äänestä

  • niistä ?

    Äänestä

  • POMMI BRYSSELIIN JA PUM!

    Äänestä

  • Niinmitä kirjoitti:

    niistä ?

    Ne revitään leikkaamalla eläkkeistä!

    Äänestä

  • Isänmaallinen.Teko kirjoitti:

    POMMI BRYSSELIIN JA PUM!

    Äänestyksessä+kysyttiin,+tulisiko+Suomen+liittyä+Euroopan+unionin+jäseneksi+neuvotellun+sopimuksen+(liittymissopimuksen)+mukaisesti.+Sopimuksen+mukaista+jäsenyyttä+kannatti+56,9+%+ja+vastusti+43,1+%.+..

    Äänestä

  • loisille kirjoitti:

    Ne revitään leikkaamalla eläkkeistä!

    ai niin, Lipposen käännetty indeksi, no Sipilän hallitus on korjannut tilannetta nostamalla pienimpiä eläkkeitä..

    Äänestä

  • ainoa Lipposen leikkaus !!!!!!!!!!1

    Äänestä

Luulisin, että kaikki viljelijät haluaisivat luopua tuista, mikäli niistä luovutaan
samanaikaisesti kaikkialla EU-jäsenmaissa ja maailman laajuisesti. Annettaisiin markkinoiden toimia tällöin vapaasti ja hinnanmuodostuksen tapahtua markkinoiden ehdoilla, kuten kaikessa muussa tuotannossa tapahtuu.

Äänestä

noista provoisutoitua ?

Äänestä

Loinen olet ja sukurutsan tuote vaikka sykoosissa kuinka muuta hoet.

Äänestä

Uutinen kertoi, siitä keskustellaan Maailmanmenoa-palstalla. missä Sipilää ei tunnuta arvostavan ollenkaan:

"VM julkisti maatalouden menot, mutta vaikeni 700 miljoonan euron eläkerahoista

Maatalous on hyvä esimerkki siitä, miten vajavainen VM:n palvelu on. Maatalous on yksi palvelun kymmenestä teemasta, mutta veronmaksajaa VM:n erittely ei paljon lämmitä. Lähinnä se hämmentää. Niin vajavaisia luvut ovat. Luvut ovat vajavaisia siitäkin huolimatta, että budjettikirja vilisee erilaista maatalouteen liittyvää menoa, jonka perusteella relevanttia kokonaissummaa olisi voinut avata paljon laajemmin.

Tutkibudjettia.fi-palvelun maatalous-teemaan on laskettu mukaan 1,8 miljardin euron viljelijätuet, 100 miljoonan euron maaseudun kehittämistuet ja 86 miljoonan euron rakennetuet. Ne tekevät yhteensä 1 986 miljoonaa euroa. Toisaalla VM:n palvelussa kerrotaan, että nämä maatalouden tulotuet ovat joko kokonaan kansallisesti rahoitettu (maa- ja puutarhatalouden kansallinen tuki) tai kokonaan EU-rahoitettuja (EU-tulotuki ja EU-markkinatuki) tai kansallisesti ja EU:n osarahoittamia (luonnonhaittakorvaukset).

Kertomatta jää, mikä on kokonaisuuden kansallinen osuus. Kun Ilta-Sanomat selvitti asiaa viimeksi reilu vuosi sitten, kansallinen osuus oli yli puolet.

VM vaikenee täysin siitä, että ensi vuonna suomalaiset veronmaksajat maksavat suoraan budjetista 79 prosenttia maatalousyrittäjien eläkkeistä. Puhutaan 700 miljoonan euron jättisummasta, ja tämä potti on ollut viime vuodet tasaisessa kasvussa.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001271249.html

http://keskustelu.suomi24.fi/t/14498821/maatalouden-pimeat-tuet

"Suomesta ei taida löytyä yhtään maatilaa, joka pärjäisi ilman tukia."

Avaajakahjo hourii taas kommareista, sillä on päässä selvästi pahasti vikaa.

Äänestä
  • Vuonna 1957 demarit aloittivat maatalouden vastaisen primitiivisen vihakampanjansa, jota on jatkettu näihin päiviin saakka. Kaikkihan muistaa demareiden sloganit "kurkusta kiinni", "tapa talonpoika päivässä", kukaan ei kyseenalaista tälläistä menettelyä, sitä pidetään jonkinlaisena kansalaisoikeutena että tuottajia voi herjata joutumatta siitä vastuuseen.
    Olen aina ihmetellyt samaa asiaa. Ilmiö on kai perustaltaan samanlainen kuin koulu- tai työpaikkakiusaaminen. Ihmisellä lienee alimpien viettien tasolla halu kiusata ja kiduttaa toista ihmistä. Eläimillä ei ole tällaista ominaisuutta, elle siksi lueta kissan leikittelemistä hiirellä ennen lopullista tuhoamista. Kanojen harrastama heikomman yksilön nokkiminen lienee lajinsäilymisen kannalta tarkoituksenmukainen toiminto.

    Äänestä

  • Kenenpäävialla kirjoitti:

    Vuonna 1957 demarit aloittivat maatalouden vastaisen primitiivisen vihakampanjansa, jota on jatkettu näihin päiviin saakka. Kaikkihan muistaa demareiden sloganit "kurkusta kiinni", "tapa talonpoika päivässä", kukaan ei kyseenalaista tälläistä menettelyä, sitä pidetään jonkinlaisena kansalaisoikeutena että tuottajia voi herjata joutumatta siitä vastuuseen.
    Olen aina ihmetellyt samaa asiaa. Ilmiö on kai perustaltaan samanlainen kuin koulu- tai työpaikkakiusaaminen. Ihmisellä lienee alimpien viettien tasolla halu kiusata ja kiduttaa toista ihmistä. Eläimillä ei ole tällaista ominaisuutta, elle siksi lueta kissan leikittelemistä hiirellä ennen lopullista tuhoamista. Kanojen harrastama heikomman yksilön nokkiminen lienee lajinsäilymisen kannalta tarkoituksenmukainen toiminto.

    Maanviljelijät harjoittavat primitiivistä vihakampanjaa "punikeista". Entäs elintarvikkeiden jemmaaminen ja salakauppa viime sodan aikana?

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Maanviljelijät harjoittavat primitiivistä vihakampanjaa "punikeista". Entäs elintarvikkeiden jemmaaminen ja salakauppa viime sodan aikana?

    alkoi kumikulli perseessä ahdistamaan ??

    Äänestä

  • Joka_taas kirjoitti:

    alkoi kumikulli perseessä ahdistamaan ??

    Kyllä te Kepulaiset olette älykkäitä. Ei voi muuta kuin aploodeerata. Toki osta ihan vapautuneesti kumikulli mikäli sellaista koet tarvitsevasi.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Maanviljelijät harjoittavat primitiivistä vihakampanjaa "punikeista". Entäs elintarvikkeiden jemmaaminen ja salakauppa viime sodan aikana?

    isoisän kolmenlinjan kivääri sahanpuruissa, pidän sen hyvässä rasvassa, kaiken varalta.
    Valehtelun viljelijöiden osuudeta mustaanpörssiin soisi jo loppuva, näin "Loka" valehtelee.
    "Talonpojat kätkivät tuotteensa ja myivät ne mustassa pörssissä kiskurihintaan. Armeijan ja siviilien oli vaikea saada elintarvikkeita säännöstelyhintaan, eikä kaupoissa ollut aina peruselintarvikkeita edes säännöstelykortteja vastaan."
    MITEN KÄTKIVÄT ???, PELLOT JA KARJA LASKETTIIN KILON JA PÄÄN TARKKKUUDELLA JA ELINTARVIKKEET PITI LUOVUTTAA KÄYTÄNNÖSSÄ ILMAISEKSI KANSANHUOLTOMINISTERIÖLLE.
    TOTTAKAI OLI VAIKEA SAADA, MUTTA EI SE VILJELIJÖISTÄ JOHTUNUT, VILJELIJÄT OLI RINTAMALLA JA NAISET JA LAPSET HOITI TUOTANNON.
    Valehtelijoiden pitäisi hävetä ..

    Äänestä

  • Onminulla kirjoitti:

    Tottahan Loka kirjoittaa. Saman vahvistivat Lasse Lehtinen ja Seppo Hovi ohjelmassa "Hengen Aseet".

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Tottahan Loka kirjoittaa. Saman vahvistivat Lasse Lehtinen ja Seppo Hovi ohjelmassa "Hengen Aseet".

    Patologinen valehtelija valehtelee niin hyvin että uskoo itsekin omat sanansa. Hän on valmis sanomaan ihan mitä tahansa, saadakseen haluamansa ja sillä ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa. He eivät myöskään välitä siitä, mitä muut ihmiset heistä ajattelevat tai miltä muista tuntuu, kun totuus selviää.
    Patologinen valehtelija on siinä mielessä sosiopaatti tai psykopaatti että hän ei osaa asettua toisen ihmisen asemaan ollenkaan. Hän ajattelee aina ja vain itseään.
    Jossain vaiheessa valheet tavallisesti paljastuvat ja jos lain koura ei silloin kosketa, niin elämä muuttuu muuten hankalaksi. Seuraa vaihe, jossa hakeudutaan hoitoon.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Tottahan Loka kirjoittaa. Saman vahvistivat Lasse Lehtinen ja Seppo Hovi ohjelmassa "Hengen Aseet".

    Maatilat joutuivat luovuttamaan jopa siemenviljansa kulutukseen, pahimpana talvena..

    Äänestä

Nyt Juha Sipilä leikkaa sotaveteraaneilta, että saa maksettua lisää tukia ylituotantoon maatiloille.
Pitäähän sitä kesantopeltoja tukea, että pankkopojat saavat rahaa kaljaan.

Äänestä
  • Työttömät maatiloille töihin että saadaañ halpaa ruokaa veteraaneillekkin!

    Äänestä

  • FFghjl kirjoitti:

    Työttömät maatiloille töihin että saadaañ halpaa ruokaa veteraaneillekkin!

    Ajatuksesi on epälooginen:

    "Työttömät maatiloille töihin "

    Eiväthän he sitten enään olisi työttömiä, vaan työssä käyviä ihmisiä joille pitää maksaa tietysti tyästä TES:n mukainen palkka. Vai orjatöitäkö tahdot maahan pertsujen tapaan?

    "Perussuomalaisten raju esitys – ”Orjatyötä”

    https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/117216-perussuomalaisten-raju-esitys-–-”orjatyota”

    "Jopa Venäjällä tuollainen tuomittiin.

    "Vuonna 1998 alueoikeus tuomitsi Syktyvkarin kunnanjohtajan siitä, että hän oli vaatinut työttömyyskorvauksen vastineeksi työsuoritusta kaupungin siistimisessä."

    Äänestä

  • bvcbbvc kirjoitti:

    ei työnteko ole pakollista, ilmaista rahaa vain ei pidä antaa kenelekkään, siitä on kysymys.

    Äänestä

Ehkä kaikkein paras väite on kun suomen pellot korvataan kerroskasvihuoneilla jotka maksavat 500€ neliömetri, eli 5 miljoonaa euroa hehtaari. Ei kuulemma tarvitse maksaa tukia kun ne tuottavat niin hyvin, perustamiskustannuksia ei kannata laskea mukaan kuluihin...

Äänestä
  • Eikös se Lapinlahden mielisairaala ole lopetettu, vai mistä näitä juttuja tulee.

    Äänestä

Suomessa on EUn korkeimmat maataloustuet

Äänestä
  • Kaikkien päätuki-muotojen, CAP(tilatuki),LFA ja ympäristötuki, määrät ovat Suomessa pienimpien joukossa verrattuna muihin Euroopan valtioihin.
    Ne prosenttiluvut yhteenvedossa (s.84,85,86) tarkoittavat sitä, että ko. prosenttiluvun verran suomalaisen maanviljelijän kokonaistulossa on tukea. Ei siis mitään euromäärää vaan tukien prosenttiosuus kokonaistulosta. Ts. Suomessa maksetaan tuottajalle niin huonoa hintaa tuotteista, jotta tuen osuus on kokonaistulosta suurempi kuin muissa maissa. Tämä alhainen tuottajan saama hinta sataa kaupan,jalostuksen ja kuluttajan laariin.
    Kun vielä tukimäärätkin ovat ulkomailla suurempia, niin kokonaisuudessa ero kasvaa valtavaksi. Esimerkiksi ranskalainen maanviljelijä saa tilatukea n. 400 euroa hehtaaria kohti ja suomalainen 189,41 euroa/ha.(katsoin tilinauhasta)..

    Äänestä

Voisiko joku maatalousloinen kertoa miksi veronmaksajat joutuvat maksamaan ruokansa kahteenkertaan ensin vastikkeettomina tukiaisina maatalousloisille ja toisen kerran kaupalle?

Äänestä
  • Tukkukaupalle, Keskolle yms. sinä ne tukesi maksat, viljelijöille murto-osa.

    Äänestä

  • Maksaisi nyt edes yhteen kertaan ettei ruokalaskua maksatettaisi veronmaksajilla..

    Äänestä

"täyttelee tukipaperit törskän toimistos"

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ELÄTTEJÄ kirjoitti:

Tuet taas ovat ylimääräistä rahaa normaalin tulon päälle ja sen voi jokainen viljelijä saada ilman mitään vastiketta, kunhan "täyttelee tukipaperit törskän toimistos".
Kaikenlaisilla omilla "empiirisillä" tutkimuksilla voidaan todistaa tyhjäksi esimerkiksi yliopistojen tekemät tutkimukset. esimerkiksi erään juuston valmistus virossa todistaa suomen maidon huonolaatuiseksi vaikka kansainvälisetkin tutkimukset ovat todenneet suomen maidon euroopan parhaimmistoon kuuluvaksi.
Ehkä kaikkein paras väite on kun suomen pellot korvataan kerroskasvihuoneilla jotka maksavat 500€ neliömetri, eli 5 miljoonaa euroa hehtaari. Ei kuulemma tarvitse maksaa tukia kun ne tuottavat niin hyvin, perustamiskustannuksia ei kannata laskea mukaan kuluihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu