Sauli Niinistö lähettää jo varusmiehetkin sotaan

Sauli Niinistö on ajanut muutosta, että puolustusvoimat ryhtyy kouluttamaan varusmiehiä välittömän valmiuden yksiköihin, joita tarpeen vaatiessa käytettäisiin sotatoimissa jo varusmieskoulutuksen aikana.
24161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Sotahullua presidenttiämme ei kukaan uskalla pysäyttää.

Haloo SDP Rinne, Haloo Keskusta Sipilä, Haloo Vihreät Ville Niinistö, Haloo Vasemmistoliitto Andersson, Haloo Kristilliset Essaya.

Että Suomessa on nyt pakollinen asevelvollisuus mennä USAn ja NATOn sotavoimaksi. Haloo.

Äänestä

Hehe? MIHIN IHMEEN SOTAAN!

Asiasta löytyy myös oikeata tietoa, joten ei tarvitse turvautua Tiltun valeisiin!

Puolustusvoimat on kevään aikana kutsunut varusmiehiä uusiin erittäin nopean valmiuden joukkoihin. Helsingin Sanomien mukaan reserviin siirtyville varusmiehille on tarjottu mahdollisuutta tulla palvelukseen nopeammin kuin laki edellyttää, kun esimerkiksi kertausharjoituskutsu on lähetettävä kolme kuukautta ennen harjoitusta.

Joukkoihin ilmoittautuvat varusmiehet allekirjoittavat sopimuksen, mutta siinä ei ole tarkemmin täsmennetty, kuinka nopeasti palvelukseen on myöhemmin reservistä saavuttava. Sopimuksia on tarjottu useissa varuskunnissa.

Puolustusvoimien pääesikunnan viestintäjohtaja, eversti Mika Kalliomaa kertoo, että uusien joukkojen – joilla ei ole vielä edes virallista nimeä – perustamisen taustalla vaikuttaa Ukrainan sota.


– Kaikki liittyy toimintaympäristön muutokseen. Yksi keskeinen tekijä on Ukrainan kriisi. Meidän pitää varmistua, että meillä on vasteajat, jotka toimintaympäristö näyttää vaativan, Kalliomaa sanoo HS:lle.

Äänestä

Päivän kysymys siis miksi "uudet erittäin nopean valmiuden joukot" ketä varten ja miksi, eihän Suomi ole sodassa eikä asevalmiuden kohottaminen ole tarpeellista.

Viittauksena Ukrainan sota ja Ukrainan kriisi? mitä se liittyy miten se vaikuttaa Suomeen? ketä varten Suomen pitää puolustautua ketä varten varustautua hyökkäykseen.

Konkreettisia perusteluja kiitos.

Äänestä
  • Eikös valmiutta pidäkin kohottaa nimenomaan ennen kuin ollaan sodassa? Jos sota sattuisi joskus syttymään, saattaisi olla vähän liian myöhäistä miettiä, että "Jaha, pitäisköhän tähän valmistautua jotenkin".

    Äänestä

  • ei_vara_venettä kirjoitti:

    Eikös valmiutta pidäkin kohottaa nimenomaan ennen kuin ollaan sodassa? Jos sota sattuisi joskus syttymään, saattaisi olla vähän liian myöhäistä miettiä, että "Jaha, pitäisköhän tähän valmistautua jotenkin".

    Vastaus ei riitä. Tuolla kaavalla voitaisiin ajatella että valmiutta olisi täytynyt kohottaa jo kymmenen vuotta sitten. Onneksi Darjia Halonen oli järkevä.

    Paasikivi, Kekkonen, Koivisto, vielä Halonenkin yrittivät puhua järkeä, että Suomi on pidettävä suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella mutta kun Sauli Niinistö on niin tyhmä ja siksi vaarallinen kun se luulee pääsevänsä juridisesta ja poliittisesta vastuusta luovuttamalla Suomen turvallisuus-, puolustus-, sotaasiainhoidon ulkopuolisille.

    http://mvlehti.net/2015/01/29/katso-naton-isantamaasopimus-suomeksi-itkeakko-vai-nauraa/

    Äänestä

  • "mutta kun Sauli Niinistö on niin tyhmä ja siksi vaarallinen kun se luulee pääsevänsä juridisesta ja poliittisesta vastuusta luovuttamalla Suomen turvallisuus-, puolustus-, sotaasiainhoidon ulkopuolisille."

    Missä ja milloin tällainen on tapahtunut?
    Isäntämaasopimus koskee vain rauhan ajan suppeita kriisnhallintaharjoituksia. Ja niissäkin vain osatoimintoja.

    Äänestä

  • Totta. Onhan Suomessa jo järjestelmä "erityisen nopeiden" joukkojen koolle kutsuun. Liikekannallepano. Toimihan systeelmi hyvin jo talvi-, jatko- ja Lapinsotienkin alla. Ei täällä enää tarvita muita järjestelmiä. Olisiko tähän "uuteen erityisen nopean valmiuden" joukkoon kuuluvilla puolustusvoimien aseet kotona valmiina Sveitsin tapaan?

    Vai onko näiden joukkojen perustamisen taustalla tavoitteet vähentää Suomen rajavartijoiden määrää?

    Äänestä

Saulin Nato pojat joutuu Naton sisäisiin sotiin, LähinItään ja Venäjää vastaan.

Äänestä
  • Hullu väite:

    1. Suomi ei kuulu Natoon

    2. Natossa EDES OLE sisäisiä sotia!½

    Äänestä

Sauli ja Jussi Niinstöltä törkeä temppu jolla petkutetaan nuoria kutsuntaikäisiä ja heidän vanhempiaan

Moni luulee vielä täyttävänsä kansalaisvelvollisuutensa puolustamalla Suomea mutta ylipäälkkö käskeekin sotaan ulkomaille puolustamaan Usata ja Natoa.

Äänestä

"Sauli ja Jussi Niinstöltä törkeä temppu jolla petkutetaan nuoria kutsuntaikäisiä ja heidän vanhempiaan"

Törkeää valetta. Kyseessä on eduskunnan säätämä laki, johon toiminta perustuu.

"Moni luulee vielä täyttävänsä kansalaisvelvollisuutensa puolustamalla Suomea mutta ylipäälkkö käskeekin sotaan ulkomaille puolustamaan Usata ja Natoa. "

Ei käske. Laki ei sitä mahdollista. Se ei ole lain tarkoitus eikä ylipäällikön.

Tiltut yrittävät valeillaan heikentää maapuolustustahtoa.

Äänestä

Ei Sauli lähetä. Sotahullu Jussi N. lähettää.

Äänestä
  • Lähettää minne? Koko järjestelmä koskee kriisinhallintaa ja mukaan pääsee vain vapaaehtoiset sopimuksen tehtyään! On mahdotonta kuvitella, että Suomesta osallistutaan edesvastuuttomasti sotiin!

    Äänestä

  • TurhaLuulo kirjoitti:

    Lähettää minne? Koko järjestelmä koskee kriisinhallintaa ja mukaan pääsee vain vapaaehtoiset sopimuksen tehtyään! On mahdotonta kuvitella, että Suomesta osallistutaan edesvastuuttomasti sotiin!

    .Niinistö on isäntämaasopimuksen takana, jossa vieraalle vallalle taataan oikeus käyttää Suomen maaperää Venäjää vastaan, joka on USA:n päävihollinen.
    Niinistö on ideologisesti pankkiirien ja kapitlistien vallan pönkittäjä. Nämä pankkiirit eivät pysty tekemään omaisuuksiaan ja jatkaman loiselämäänsä ilman sotia ympäri maailmaa.
    Valkoinen talo on vain eräs pieni kortti heidän takataskussaan, jota he käyttävät sopivasti joissain tilanteissa. Wall Street sanoo, mitä on tehtävä. Valkoinen talo te-
    kee sen, mitä vaaditaan pankkiirien taholta.

    Katso video:https://www.youtube.com/watch?v=c00cE4mp7Xg

    Äänestä

Kuka maksaa suomalaisten varusmiesten eläkkeet,osaproteesit,leikkaukset,keinomykiöt,lesken eläkkeet,hautauskulut,kuntoutustuet,fysikaaliset hoidot,mielenterveyspalvelut,terapiat,hautauskulut jne ulkomaan Nato-operaatioissa?

Äänestä
  • Suomi ei kuulu Natoon eikä osallistu Naton operaatioihin.

    Jos jossakin oikean kriisinhallintotehtävän jälkeen tarvitsee "keinomykiön" niin sen maksaa vakuutus tai Suomen valtio!

    Äänestä


  • Suomi EI KUULU Natoon! Se asia on selkeä j koeta saada vain ITSESI asia ymmärtämään!

    Niinistö ei tarvitse puolustusta. Lakimuutokset teki asiassa Suomen hallitus. Suomessa ei TP säädä lakeja!

    Äänestä

  • PetjaHelsingistä kirjoitti:

    Suomi EI KUULU Natoon! Se asia on selkeä j koeta saada vain ITSESI asia ymmärtämään!

    Niinistö ei tarvitse puolustusta. Lakimuutokset teki asiassa Suomen hallitus. Suomessa ei TP säädä lakeja!

    MOU on Naton esisopimus ja antautumissopimus. Suomi kuuluu tosi ei epävirallisesti mutta käytännössä kuitenkin Natoon.

    Tämä on vain todellisuutta eikä muuksi muutu.

    http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/185645-ipu-kaansi-naton-isantamaasopimuksen-mou-suomeksi

    Äänestä

Kutsuntaikäisten ja varusmiesten vanhempien pitäisi haastaa Sauli Niinistö oikeuteen siitä, että lähettää ulkomaille sotaan varusmiehiä, joilla koulutuskin on vielä kesken.

Äänestä
  • Mikset haasta itse, senkin vätys?

    Yhtään ainoaa varusmiestä ei ole lähetetty minnekään ja Suomessa ei TP säädä lakeja!

    Äänestä

Paljastus: Suomesta on luovutettu 400000 varusmiehen psykologiset tiedot Natolle.

Äänestä

Aloittaja,

Sauli Niinistö on luovuttanut varusmiesten psykologiset kelpoisuustiedotkin jo Natolle.

Äänestä

hahaha+Heti+kun+Niinistön+epätoivoinen+mainostaja+jää+alakynteen+se+alkaa+levittämään+tuota+mantraansa+Niinistön+keinotekoisesta+"suosiosta"+lapsi+rukka+katso+totuus+tästä:Sauli+Niinistö+on+valjastanut+Suomen+lehdet+ja+television+epärehellisyytensä+markkinointiin.+Niinistö+ostaa+mainokset+ja+maksaa+toimittajat+kirjoittamaan+itsestään+yksi+kaunista+kymmenen+hyvää+yksitoista+tekaistua+ylistystä.+Totuus+on+enemmän+kuin+käsin+kosketeltavissa.+Totuus+on+se+että+Niinistön+kannatus+on+yksi+heikompia+istuvan+presidentin+kannatusmittauksia+toiselle+kaudelle+kautta+presidenttien+historian.https://www.facebook.com/1606003069647224/photos/a.1606345526279645.1073741828.1606003069647224/1747719775475552/?type=3Sauli+Niinistö+tehtaili+varsinaisen+2016+kesähuijauksen+esittämällä+lehtiin+ja+televisioon+törkeän+valheen,+valhe+oli+siinä+että+"hän+nauttisi+huippusuosiosta+ja+häntä+vastaan+olisi+ainoastaan+prosentti".+Mikä+on+totuus?Kysymyksessä+oli+Kokoomuksen+tilaama+HS-+kyselyksi+naamioitu+huijaus+mihin+TNS+gallubikin+osallistui+mutta+petkutus+kärähti+kuitenkin+hetkessä.Missähän+lie+ne+kansan+syvät+rivit+joka+eivät+näkisi+metsää+puilta,+siis+totuutta+Sauli+Niinistön+kyvyttömyydestä…katso+tästä+https://www.facebook.com/1606003069647224/photos/a.1606345526279645.1073741828.1606003069647224/1750148868565976/?type=3"Niinistö+päätti+vuoden+2015+emähuijaukseensa+mikä+on+hänelle+tyypillistä,+naruttaminen+ei+enää+mennytkään+läpi!Kysymyksessä+oli+Niinistön+ja+Kokoomuksen+tilaama+"gallup",+jossa+ei+ollut+rehellisyyden+häivääkää+ja+joka+varsin+selkeästi+osoitti+Niinistön+tyhmyyden+tilata+tuollaisia+"tutkimuksia":+Kysely+oli+rakennettu+niin+että+istuva+presidentti+voittaa+ja+näyttää+ylivoimaiselta+ehdokkaalta+kun+muut+"äänet"+jakautuvat+49+muun+"ehdokkaan"+kesken":Moka+oli+vaan+siinä+että+oikeassa+presidentivaalissa+ei+KOSKAAN+ole+50+ehdokasta+eikä+49+presidentin+"vastustajaa",+mutta+niinistön+tilaamassa+mainoksessa+oli,+jotta+Niinistön+kilpailijoiden+äänimäärät+hajosivat+mahdollisimman+monen+ehdokkaan+kesken+niin+että+Sauli+Niinistö+näyttäisi+"ylivoimaiselta"Edellisellä+Kokoomus+ja+Niinistö+eivät+edes+halunneet+selvittää+vaalisetelmaa+niin+härskisti+gallub+oli+rakennettu,+tarkoitus+oli+vain+johtaa+Suomen+kansa+harhaan,+luulemaan+että+kaikki+haluavat+Sauli+Niinistön+presidentiksi.+Vaan+ei+halua+ja+piste.+Ylen+ja+Sauli+Niinistön+suureksi+pettymykseksi+Niinistöä+kannatti+vain+45%+Suomen+kansasta+eli+Suomen+kansan+vähemmistö.+Tulos+oli+yksi+heikompia+istuvan+presidentin+kannatusmittauksia+toiselle+kaudelle+kautta+presidenttien+historian.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


EikäKukaanReagoi kirjoitti:

Sauli Niinistö on ajanut muutosta, että puolustusvoimat ryhtyy kouluttamaan varusmiehiä välittömän valmiuden yksiköihin, joita tarpeen vaatiessa käytettäisiin sotatoimissa jo varusmieskoulutuksen aikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu