S.Tynkkynen oikeassa ja saa sanoa mielipiteensä...

..koskien muslimien suomessa oloa.
Muslimit itse ovat aikaansaaneet hirvittävillä teoillaan epäluottamuksen. Pakolaiset raiskaavat, murhaavat ja ovat elukoiden tasolla. Lisäksi vielä mahdollisuus "rädikälisöityä". Siis joskus , jos ei kohdella hyvin; "saattaa pommit paukkua ja kirveellä päät halki"-muhametin käskystä!

Ammattitaidottomat äijät, ukot, riekkuu pitkin euroopan teitä, rahaa on saatu jostakin varastettua taskut täyteen.

Saksassa on armeija alkanut kouluttaa tätä laumaa siten , että kun heidät palautetaan ,he osaisivat edes oman perseensä pyyhkiä!

Ehdoton ei muslimi murhaajille. Koko porukka pois länsimaista, palautetaan sinne missä he elävät muslimien sännöillä!...miksi he täällä sitten vaativat omia perinteitään ja kivikautisiaan sääntöjään?
Vain kristityt saavat tulla, muslimeille kaikille kortti takaisin "pyhään maahan"..
33302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Anteeksi taas pääsi järkeä vailla oleva aivopieruni avaukseen. Pääsin taas äskettäin hourulasta ja kuuppa on vielä ihan himmeä, mutta helvetillnen julistusvimma pistää minut sorkkmaan asioita, joista en todellisuudessa ymmärrä yhtään mitään, älkää ottako horinoitani kovin vakavasti, hullu mikä hullu.

Äänestä
  • Nyt kipinkapin takaisin sinne hourulaan ja heitä se laitteesi lepikkoon heti paikalla.

    Äänestä

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016072521956489_uu.shtml

Zyskowicz ampuu kovilla: Tynkkynen palautettava BB-taloon
Maanantai 25.7.2016 klo 12.25
Konkarikansanedustaja Ben Zyskowicz (kok) arvostelee Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkystä tämän muslimeja koskevista kommenteista.

Ben Zyskowiczin mielestä Sebastian Tynkkynen kiihottaa ihmisiä islaminuskoisia vastaan.
Ben Zyskowiczin mielestä Sebastian Tynkkynen kiihottaa ihmisiä islaminuskoisia vastaan. (INKA SOVERI / ATTE KAJOVA)
Tynkkynen totesi viime viikolla Facebook-kirjoituksessa, että Suomen tulisi pyrkiä karkottamaan vailla kansalaisuutta olevat muslimimaahanmuuttajat.

- Jos keskustelu alennetaan tälle tasolle ja tällä linjalla jatketaan, minä voin yhtä hyvin vaatia, että Tynkkynen palautetaan BB-taloon, Zyskowicz sanoo tiedotteessa.

Hänen mukaansa maahanmuutosta pitää voida keskustella yhtä avoimesti kuin muistakin politiikan osa-alueista. Zyskowiczin mukaan Tynkkysen kommenteissa on kuitenkin kyse islamin vastaisesta kiihotuksesta.

- Tässä ei tosiasiassa ole kyse maahanmuuttopolitiikasta, vaan islaminuskoisten ihmisten vastaisesta kiihotuksesta ja rasistisesta ajattelusta.

Sebastian Tynkkynen tuli alun perin tunnetuksi osallistuttuaan Big Brother -ohjelmaan. Hän nousi Perussuomalaisten nuorten puheenjohtajaksi vuonna 2014.

STT-IL

Äänestä
  • Kyllä muslimit tekevät sen kiihottamisen ihan itse. Jos niiden touhuista saisi edes keskustella niin se on sama kuin alistuminen Sharia-kulttuuriin.

    1Äänestä

  • Muslimit voi poistua suomesta emme me suomalaiset tarvitse muslimeita koska ne ovat vainpelkkä riesa suomalaisille

    1Äänestä

  • Iltalehdessä on varmaan huomenna Tynkkynen sanomassa Ben kiusaa. Ei pitäisi osallistua polittiseen keskusteluun jos ei ole vähäistäkään ymmärystä politiikasta tekee itsensä naurunalaiseksi.

    Äänestä

  • vittu se mulko-silmä vois sitten ihan hyvin palata puolaan.tynkkynen on oikeessa.ÄHLYT ULOS SUOMESTA

    Äänestä

  • Iljettävää ja vastenmielistä eläinrääkkäystä leikata kurkku auki tajuissaan olevalta eläimeltä, samaa ällöttävää rääkkäystä sekä juutalaisilta että muslim,eilta. Todella kuvottavaa. Osoitus julmuudesta, ja tuo niiden todellisen luonteen esille.

    KOSKA SUOMI OSOITTAA OLEVANSA SIVISTYSVALTIO JA TANSKAN LAILLA KIELTÄÄ TARPEETTOMAN, JULMAN KÄRSIMYKSEN TUOTTAMISEN AVUTTOMILLE ELÄILLE ?

    Äänestä

  • kuvottavaa-sakkia-hyi-he kirjoitti:

    Iljettävää ja vastenmielistä eläinrääkkäystä leikata kurkku auki tajuissaan olevalta eläimeltä, samaa ällöttävää rääkkäystä sekä juutalaisilta että muslim,eilta. Todella kuvottavaa. Osoitus julmuudesta, ja tuo niiden todellisen luonteen esille.

    KOSKA SUOMI OSOITTAA OLEVANSA SIVISTYSVALTIO JA TANSKAN LAILLA KIELTÄÄ TARPEETTOMAN, JULMAN KÄRSIMYKSEN TUOTTAMISEN AVUTTOMILLE ELÄILLE ?

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016072521956266_uu.shtml

    onhan näitä piirteitä (valitettavasti) ihan suomalaisissakin :/

    Äänestä

  • Tynkkynen.oikeassa kirjoitti:

    Muslimit voi poistua suomesta emme me suomalaiset tarvitse muslimeita koska ne ovat vainpelkkä riesa suomalaisille

    Muslimi voi räjähtää missä kadunkulmassa tahansa.

    Äänestä

Jos arabeilla ei ole muuta kuin terroria tarjottavanaan niin kuka hullu niitä joukkoonsa laskee ? Ranskan ja kumppanien pitäisi tajuta että eivät voi sotia lähiidässä kuvitellen ettei kukaan tule kostamaan lapsiensa pommittamista.

Äänestä

Voiko terroristien kanssa neuvotella kyllä ne niin itsetuhoisia,että haluavat tappaa siviilejä niin paljon ku kerkee ilman mitään järkeä.

Äänestä
  • Aika moni rasistikin täällä sivustolla nimenomaan haluaa, että siviilejä kuolee niin paljon kuin kerkee ilman mitään järkeä.

    Ja yhtä tyhjän kanssa on neuvotella rasistin kanssa, ovat ne niin itsetuhoisia :(

    Äänestä

"Muslimit itse ovat aikaansaaneet hirvittävillä teoillaan epäluottamuksen."

Kysyisin tuohon kommenttiisi liittyen, että ketkä muslimit? Isishän edustaa vain pientä joukkoa ja kohtelee kaltoin suurta osaa muslimeista.

Toki ongelma on se, että nykysysteemillä ei ota erkkikään selvää, kuka siellä tulijoiden joukossa on niitä pahiksia, tai kuka radikalisoituu myöhemmin. Neulan etsiminen heinäsuovasta olisi helpompaa. Systeemiä pitäisikin muuttaa niin, että maahan pääsee vain tarkan analysoinnin jälkeen, eikä suunnilleen ketä tahansa kuten nyt.

Äänestä
  • Kysy vaikka Ruotsalaisilta sama kysymys.

    Äänestä

  • http://www.pewresearch.org/fact-tank/2016/07/22/muslims-and-islam-key-findings-in-the-u-s-and-around-the-world/Tuosta+voi+ottaa+prosentit+ja+käyttää+niitä+käänteisesti.+Kun+99%+afganistanilaisista+ja+91%+irakilaisista+kannatti+Sharia-lakia+voidaan+siitä+päätellä+ettei+niistä+maista+kannata+ottaa+kuin+1%+ja+9%+sieltä+paremmasta+päästä,+jos+sen+nyt+saisi+selvitettyä.39%+afgnistanilaisista+piti+pommi-iskuja+ja+muuta+väkivaltaa+joskus+oikeutettuna+ja+jopa+7%+amerikkalaisistakin+muslimeista.

    1Äänestä

> Systeemiä pitäisikin muuttaa niin, että maahan pääsee vain tarkan analysoinnin jälkeen, eikä suunnilleen ketä tahansa kuten nyt. <

USAssa ne on ihan shokissa siitä menosta mitä EUssa on.

Ne ei voi ymmärtää kuinka joku päästää maahansa ihan ketä tahansa eikä yhtään tiedä tulijoiden taustoja.

Kun USA ottaa pakolaisia suoraan esim. Syyriasta, se on moni vuotinen projekti jossa kaikki turvallisuuspalvelut ovat useaan eri kertaan syynänneet tulijat täikammalla.

JA silti sinnekin pääsee terroristeja!

Usa otti viime vuonna vain 1 000 – 2 000 pakolaista Syyriasta, jotka kaikki ovat käyneet lähtömaassa tai pakolaisleireillä läpi 2–4 vuoden seulonnan, jossa tarkistetaan taustat, ym. ennen kuin niitä päästetään maahan.

USA pakolaiset pistetään töihin jo 8 kuukaudessa.

Suomessa ne ei työllisty edes 10 vuodessa!

1Äänestä
  • Näille saatanan pakolaisloisille sekä myös pakkokastraatio etteivät voi enää tehdä lisää näitä pakolais-saatanoita ihmisten riesaksi

    Jos pakolainen jokun virheen tekee niin sitten vain suljettuun kaivokseen viettämään loppuelämäsä siellä pimeydessä

    Äänestä

  • Obama on luvannut, viime toiminaan että syyrialaisia otetaan USAn jopa 10 000.

    Kongressi vastustaa, koska se pelkää terrorismia.

    Monet pyritään sijoittamaan alueille, joilla on jo pakolaisia samasta maasta.

    Siksi Minneapolisissa on paljon somaleita,
    Omahassa kongolaisia ja
    Washingtonissa etiopialaisia.

    Yhdysvalloissa pakolaiset haetaan lentokentältä ja heille järjestetään koulut ja asunnot, mutta vuokra maksetaan vain muutaman kuukauden ajan.

    !!!!!!!!!!!!!Noin puoli vuotta maahan saapumisen jälkeen pakolaisen odotetaan elättävän itsensä!!!!!!!!!!!!!

    Toisin kuin Suomessa jossa pakolaisille maksetaan KAIKKI ensin Vokeissa ja sitten oleskeluluvan saatua pitkälle toista tonnia yhdelle, perheille jopa 4000 e/kk KÄTEEN!

    http://keskustelu.suomi24.fi/t/14128203/yhmatulle-2533-ekk-kateen!

    Kuka ihme muka silloin töihin meniskikään?

    Tämä on syynä siihen että mamuille on 2600 e/kk nettotulovaatimukset, koska muuten ME SUOMALAISET veronmaksajat joudumme maksamaan niille sen 2600e/kk käteen!

    Äänestä

  • TUET.POIS.USAN.MALLI kirjoitti:

    Obama on luvannut, viime toiminaan että syyrialaisia otetaan USAn jopa 10 000.

    Kongressi vastustaa, koska se pelkää terrorismia.

    Monet pyritään sijoittamaan alueille, joilla on jo pakolaisia samasta maasta.

    Siksi Minneapolisissa on paljon somaleita,
    Omahassa kongolaisia ja
    Washingtonissa etiopialaisia.

    Yhdysvalloissa pakolaiset haetaan lentokentältä ja heille järjestetään koulut ja asunnot, mutta vuokra maksetaan vain muutaman kuukauden ajan.

    !!!!!!!!!!!!!Noin puoli vuotta maahan saapumisen jälkeen pakolaisen odotetaan elättävän itsensä!!!!!!!!!!!!!

    Toisin kuin Suomessa jossa pakolaisille maksetaan KAIKKI ensin Vokeissa ja sitten oleskeluluvan saatua pitkälle toista tonnia yhdelle, perheille jopa 4000 e/kk KÄTEEN!

    http://keskustelu.suomi24.fi/t/14128203/yhmatulle-2533-ekk-kateen!

    Kuka ihme muka silloin töihin meniskikään?

    Tämä on syynä siihen että mamuille on 2600 e/kk nettotulovaatimukset, koska muuten ME SUOMALAISET veronmaksajat joudumme maksamaan niille sen 2600e/kk käteen!

    ”Kahdeksan kuukauden kuluttua saapumisestaan 85–90 prosenttia pakolaisistamme tulee toimeen omillaan”, pakolaisjärjestö ECDC:n kouluttaja David Gooze kertoo.

    ”Teillä on pohjoismaissa – mikä sen nimi olikaan? – sosialistinen järjestelmä.
    Mutta Yhdysvallat perustuu rahaan. Täällä ei voi olla laiska!”

    ”Amerikassa aika on rahaa. Teille annetaan tehtaalta aikataulu, ja teidän odotetaan noudattavan sitä”, Gooze sanoo.

    Miten on mahdollista, että Yousifin ja Ibrahimin kaltaiset kielitaidottomat pakolaiset pääsevät töihin?

    Vastaus ovat Yhdysvaltain valtavat, monen kerroksen työmarkkinat.

    Työttömyysaste on vain viisi prosenttia.

    Pakolaiset aloittavat minimipalkalla.

    Ne työskentelevät tehtaalla 40 tuntia viikossa 8,50 dollarin tuntipalkalla.

    Suomessa pakolaiset voisivat mennä HETI TYÖHARJOTTELUUN!

    EI Suomessakaan tarvita mitään työlupia, jos menee, niinkun suomalaiset työttömät, työKOKEILUUN ilman palkkaa!

    Fazerhan haki juuri palkattomaan työharjotteluun porukkaa.

    http://www.hs.fi/talous/a1469160449835

    Miksei pakolaisia laiteta sinne?

    Nehän saa jo ilmaisen asunnon, ruuat, vaatteet, hygieniatuotteet, niin miksei ne vois niiden eteen tehdä töitä?!

    Miksi vain suomalaiset työttömät joutuvat karenssin uhalla raatamaan ilman palkaa?!

    Äänestä

  • PakolaisetIPALKATTOMIIN kirjoitti:

    Yksin tulleelle pakolaiselle maksetaan ECDC:ssä
    288 dollaria kuukaudessa ja
    pariskunnalle 503 dollaria
    vain 8 kuukauden ajan.

    ”Jos on varaa kieltäytyä työstä, sittenhän ei tarvitse rahaakaan”, Gooze sanoo.

    Ei kai se ihme että työllistyvät USA:ssa, kun ei anneta apua puoli vuotta ja sitten on pärjättävä.

    Suomessa me veronmaksajat lahjoitamme niille vuosikymmeniä hirvittävät määrät rahaa:

    Yksi matu saa n. 1200 e/kk käteen.

    Yhmatumamma 1 lapsi saa ainakin 2.200 e/kk käteen.

    Yhmatumamma 2 lasta saa yli 2.533 e/kk käteen. Vuodessa yli 30.000 euroa.

    Matupariskunta jolla on pari lasta saa ainakin 2600 e/kk käteen. Vuodessa lähes

    Matupariskunta jolla on kuutisen lasta saa ainakin 4000 e/kk käteen. Vuodessa lähes 50.000 euroa!!!

    HALUATKO MAKSAA 50.000 euroa JOKA VUOSI YHDELLE matuperheelle VUOSIKAUSIA?

    Äänestä

  • Minäkin saan 35 vuoden työurasta 1200€ kk käteen, ei huonosti, että kyllä kannattaa rehkiä tehtaissa.

    Äänestä

  • AmeriikanMalliSuomeen kirjoitti:

    Yksin tulleelle pakolaiselle maksetaan ECDC:ssä
    288 dollaria kuukaudessa ja
    pariskunnalle 503 dollaria
    vain 8 kuukauden ajan.

    ”Jos on varaa kieltäytyä työstä, sittenhän ei tarvitse rahaakaan”, Gooze sanoo.

    Ei kai se ihme että työllistyvät USA:ssa, kun ei anneta apua puoli vuotta ja sitten on pärjättävä.

    Suomessa me veronmaksajat lahjoitamme niille vuosikymmeniä hirvittävät määrät rahaa:

    Yksi matu saa n. 1200 e/kk käteen.

    Yhmatumamma 1 lapsi saa ainakin 2.200 e/kk käteen.

    Yhmatumamma 2 lasta saa yli 2.533 e/kk käteen. Vuodessa yli 30.000 euroa.

    Matupariskunta jolla on pari lasta saa ainakin 2600 e/kk käteen. Vuodessa lähes

    Matupariskunta jolla on kuutisen lasta saa ainakin 4000 e/kk käteen. Vuodessa lähes 50.000 euroa!!!

    HALUATKO MAKSAA 50.000 euroa JOKA VUOSI YHDELLE matuperheelle VUOSIKAUSIA?

    > Olisi kiva nähdä jutussa haastatellun Goozen ilme kun hänelle esiteltäisiin Lieksan kolmevuotinen kotoutusprosessi. Se löytyy internetistä Googlettamalla "lieksa kotoutus".

    Kolmevuotisen prosessikaavion päätöstila on "Asiakas siirtyy sosiaalitoimeen".

    Tarkistakaa itse jos ette usko. Tässä ei ole mitään huvittavaa. <

    No tämä johtuu siitä että MATUT SAA 3 VUODEN TUET ILMAN HARKINTAA:

    Tilintarkastajat huomasivat että matuille toimeentulotukipäätös tehdään SUORAAN 3 vuodeksi kerralla?

    Suomalaisille tehdään joka kuukausi uusi päätös.

    Suomalaiset joutuvat siis ANOMAAN joka kuukausi erikseen tukea ja se on harkinnanvarainen eli ei tule kuin matuille illallinen.

    Suomalaiset joutuvat lähetämään kaikki tiliotteensa joka kuukausi ja jokainen saatu sentti vähennetään tuista.

    Matuilta ei 3 vuoteen vaadita tiliotteita eikä niiltä vähennetä mitään vaikka saisivat tuloja?

    Sosiaalijohtaja TUNNUSTAA videolla:

    "Turvapaikanhakijoille myönnetään toimeentulotukea kerralla kolmeksi vuodeksi!"

    https://www.youtube.com/watch?v=6hoc81mDkew

    Äänestä

  • Matuille3vuotta kirjoitti:

    Matuilla ON JO PERUSTULO!

    NE saa ILMAISEN ASUNNON, RUUAN ja vaatteet ym. JA SAA sen lisäksi tehdä PALKALLISIA TÖITÄ MENETTÄMÄTTÄ TUKEAAN?!

    Kun suomalainen työtön yrittää tehdä edes muutaman tunnin työkeikan osuuskunnan kautta, hänet tuomitaan ikuisesti menettämään tukensa koska hän on muka yrittäjä?!

    Suomessa on nykyään yhdenvertaisuuslaki, joka määrää ettei ketään, EI siis myöskään aitosuomalaisia, saa syrjiä suomalaisuuden takia!!!

    Syrjintä on kielletty riippumatta siitä, perustuuko se henkilöä itseään vai jotakuta toista koskevaan tosiseikkaan tai oletukseen.

    Se mikä on sallittua toiselle, pitää olla sallittua myös muille!

    Äänestä

  • eivalittamista kirjoitti:

    Minäkin saan 35 vuoden työurasta 1200€ kk käteen, ei huonosti, että kyllä kannattaa rehkiä tehtaissa.

    Postissa olin kolkytvuotta ja eläke nyt vähän yli tonnin

    Äänestä

Hyviäkin uutisia....

Osmo Soininvaaralta varastettiin pyörä.

Jospa se meni yhteiseen hyvään :D

Äänestä

Niin joo koska tää on sananvapausyhteiskunta, sinä vapaasti saat ihailla Sebastian Tynkkystä ja ole ylpeä tämän maan toistaiseksi vielä voimassa olevasta sananvapaudesta, jota mun kaltaisten sun mielipiteisiin eroavien oikeuksia ei uhkaa mikään muu kuin korkeintaan kantasuomalaiset hörhöpersut ja niihin sidoksissa olevat rasisitisia poliitisista valta-asemista toimivat ääriliikkeet, ja nekin onneksi demokratiassa vailla oikeutta tölvätä ihmisoikeuksia onneksi. Itse en ihaile Tynkkystäs, en inhoa enkä pidä enkä ajattele mainostamas persupoliitikosta kerrassaan yhtään mitään kerrassaan mitään, mutta mulle tuntuu henkisesti vierailta tyyliin 1980-luvulla syntyneet tyypit, joista huokuu että ne ei ole ja niille ei ole kodeissaan kerrottu, että ainoastaan kouluja käymällä pärjää ja että sivistys on arvostettavaa, ei populismi. Tosi outoa on, että kun itse eli lapsuutensa yhteiskunnassa, missä ei todellakaan tukia tippunut kuin taivaasta ja oltiin ylpeitä siitä että saatiin taattua sosiaaliturva niille yhäritynkkystavantylismitälietyypeille, niin sitte yhtäkkiä on joku porukka, joiden halveksunta kohdistuu poliittisin perustein varsinaisiin työväenpuolueisiin. Sellasta en ymmärrä, koska Tynkkynenkin - jos hänellä sitten ei ole salattua rikasta taustaa- lienee tyyppi, joka lähinnä työssäkäyneiden kovien tavisten palkkatyöläisten vuoksi on edes saanut mahdollisuuksia elämässään. Tynkkynen vois julkaista saamansa tuet: saiko tukia jo lukioikässä?

Äänestä
  • Näitä tällaisia "Tynkkysiä" löytyy kaikista puolueista, että ei kannata kovin niitä hinkseleitä paukutella.

    Äänestä

  • ent.demari kirjoitti:

    Näitä tällaisia "Tynkkysiä" löytyy kaikista puolueista, että ei kannata kovin niitä hinkseleitä paukutella.

    En ole missään enkä mihinkään puolueisiin sidonnainen enkä minkään puolueen jäsen, mutta aina demarien ja vasemmiston puolella, koska Suomen
    nykypolitiikassa kaiken maailman helppoheikit törkeästi valehtelee olevansa työväenpuolueita. Oikeasti työväenpuolueita on ainoastaan ne, jotka ei vastusta ammattiliittoja ja työntekijöiden oikeusturvaa, että oikeisto oikeistona, vasemmisto vasemmistona.:) Persut esimerkiks väittää olevansa "uusi puolue", anteeks miten, miten niin "uusi"? Perussuomalaiset istunu eduskunnassa 1990-luvulta alkaen ja sitä ennenkin miten se oli en tiedä kun en ole vanha, mutta yhden tai kahden nahkapään voimin se puolue jolla tunnuksissaan kakasi ässää istunut eduskunnassa monta vuoskymmentä, se oikealle keskustasta mennyt mikä lie ettei vaan olis Mäntsälän jullien perinnepuolue, en tiedä. Vihreät ei ole vasemmistopuolue ja suuri osa niiden edustajista vois hankkia kokoomuksen jäsenkirjan esittämiensä mielipiteiden mukaan. Pidän sekä oikeistolaisista että vasemistolaisista poliitikoista monista, mutta mulla menee kuppi nurin sotkemisesta ketkä köyhien puolustajia ja ketkä eivät ole: Tynkkyset ja sen puolustajat persupuolue ei TODELLAKAAN ole mikään työväenpuolue,

    Äänestä

Hyvä juttu! Ihmisiä jotka uskaltaa sanoo mielipiteen tarvitaan enemmän, et saadaa pysäytettyä värillisten eu valloitus.

Taita ben itse olla juutalaisia. Luulin et päästiii niist jo eroon.

Äänestä

TYNKKYNEN ON OIKEASSA VAIKKA SANOISI VAIN OMAN MIELIPITEENSÄ
EI MUSLIMEITA SUOMEEN

Tottakai olemme samaa mieltäkin MYÖS zyssen kanssa mikä ei tarkoita sitä, etteikö hän tässä tapauksessa ja roduista rasismista olisi täysin väärässä

MATUT SUOMEEN toisin kuin muualle OVAT PÄÄOSIN IRAKILAISIA JA SOMALEITA JA SITEN MUSLIMEITA

19 SAKSASSA PÄÄOSIIN KOULUTETTUA PÄÄOSIN SAUDI-MUSLIMIA PUDOTTI USAN TORNIT JA AIHEUTTI IRAKIN SODAN

SIIS HYVIN PIENI JOUKKO jonka yhteisenä tekijänä oli

EUROOPASSA LOISIMINEN
MUSLIMIUS
AGGRESSIO LÄNTTÄ KOHDEN

emme siis päästä matua eli muslimia SUOMEEN jotta sitten kun jotain tapahtuu ZYSSE SANOISI

EMMÄÄ TÄTÄ TARKOTTANU

MUTTA ZYSSEN KANSSA VOI OLLA SAAMAAKIN MIELTÄ

ZYSSE onneksi jaksaa ja jaksaa ANTAA ISÄN KÄDESTÄ EDUSKUNNAN PIKKU VIHERPASKIAISELLE, Zyssellä on selkärankaa

Oikein hyvää tekee katsoa, kun paremmaksi ihmiseksi julistaunut valehteleva tekopyhä viherpaiskiainen saa kyytiä ammattimies Ben Zyskowiczilta

kohdassa 5:20 täydeltä laidalta

https://www.youtube.com/watch?v=0eOv5ZDzvZ0

Äänestä

"Turvapaikanhakijoille myönnetään toimeentulotukea kerralla kolmeksi vuodeksi"

Ei voi pitää paikkaansa et noin helpolla pääsee!?.
Tuttava joka on jo 55v ja toimeentulotuen hakija, joutuu joka kuukausi hakemaan sitä ja kuskaamaan liitteitä,todistuksia jne jne, ja joutuu vielä käymään joka kuukausi keskustelemassa????

Äänestä

EUROOPAN KULTTUURI ON SYNTYNYT JA MUODOSTUNUT KORKEATASOISEKSI TAISTELUSSA ISLAMIA VASTAAN, ISLAM EI OLE KOKENUT

VALISTUSKAUTTA

VAAN SIKSI SIELLÄ ISTUTAAN PERSE PYSTYSSÄ ALISTAMASSA VÄHEMMISTÖJÄ JA ODOTTAMASSA PARATIISIA VÄHÄT VÄLITTÄEN YHTEISKUNNAN RAKENTAMISESTA, SHARIAA HAAREMEITA JA BASAAREJA PITÄEN

EI KANNATA LUKEA JOTAIN ILTALEHTELÄ TAI HESARIA

a) ennalta arvattavia uutisia joista valtaosa on julkaistu päivää kahta ennen ja kokoomauutiset on kopioitu jostain Time-lehdestä tai vastaavasta kuukausia sitten
b) ennalta arvattavalla toimittajan mielipidetasolla

EU-viranomainen julkaisee ylihuomenna perjantaina pankkistressitestien tulokset, 51 suurinta EU-pankkia

Varmuuden vuoksi tänään ke valtava Deutsche Bank romahti (vähän kuin SYP ennen kun Commerzbank oli kuin KOP) Deutsche Bank toisen neljänneksin liikevaihto alas 20 prosenttia, voitto alas 98 prosenttia eli siis melkein kaikki, toimitusjohtaja John Cryan kertoo että nyt leikataan ja vahvasti

pörssikurssi alas aamukaupassa vähän alle 5 prosenttia ei siis paljon mutta Frankfurtin pörssi-indeksi on plussalla 0,8 prosenttia

Deutsche Bank, maailman vaarallisin pankki?
http://www.bbc.com/news/business-36723034 Deutsche Bank: World's most dangerous bank?

Myös Commerzbank varoittaa asemastaan
http://www.ft.com/cms/s/0/0227b04c-52a4-11e6-9664-e0bdc13c3bef.html

irti eurosta ja eu:sta
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2058

7 000 lukukertaa
http://mvlehti.net/2016/07/26/video-monikulttuurista-rikkautta-afrikassa-allahin-siunauksella-k-18/

13 000 lukukertaa
http://mvlehti.net/2016/07/26/turvapaikanhakija-vihaan-ruotsia-olen-taalla-vain-nuiakseni-ruotsalaistyttoja/

6 000 lukukertaa
http://mvlehti.net/2016/07/26/tuhansia-vaarennettyja-passeja-takavarikoitiin-britanniassa-sama-ongelma-suomessakin/

8 000 lukukertaa
http://mvlehti.net/2016/07/26/muslimimatujen-jihad-on-vasta-alkamassa-video/

Äänestä

Kommentoi aloitusta

demarienvihollno1 kirjoitti:

..koskien muslimien suomessa oloa.
Muslimit itse ovat aikaansaaneet hirvittävillä teoillaan epäluottamuksen. Pakolaiset raiskaavat, murhaavat ja ovat elukoiden tasolla. Lisäksi vielä mahdollisuus "rädikälisöityä". Siis joskus , jos ei kohdella hyvin; "saattaa pommit paukkua ja kirveellä päät halki"-muhametin käskystä!

Ammattitaidottomat äijät, ukot, riekkuu pitkin euroopan teitä, rahaa on saatu jostakin varastettua taskut täyteen.

Saksassa on armeija alkanut kouluttaa tätä laumaa siten , että kun heidät palautetaan ,he osaisivat edes oman perseensä pyyhkiä!

Ehdoton ei muslimi murhaajille. Koko porukka pois länsimaista, palautetaan sinne missä he elävät muslimien sännöillä!...miksi he täällä sitten vaativat omia perinteitään ja kivikautisiaan sääntöjään?
Vain kristityt saavat tulla, muslimeille kaikille kortti takaisin "pyhään maahan"..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu