Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle. Room. 12:19.
Tässä apostoli asettaa vastakkain Jumalan vanhurskaan vihan ja koston sekä jumalattoman oman kostomme, jolla hän osoittaa, että jos annamme Jumalan olla suojelijamme, hän tahtoo kaikessa huolehtia meistä, kostaa kaiken kärsimämme vääryyden ja hankkia meille oikeutta. Mutta jos itse kostamme, niin asetumme Jumalan väliin ja riistämme häneltä hänen tehtävänsä - ja silloin saamme auttaa itse itseämme.
Tähän apostoli viittaa asettamalla Jumalan koston meidän kostoamme vastaan ja sanomalla:» Älkää itse kostako, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle.» Apostoli ei sano, että kärsimämme vääryys jää kostamatta, vaan hän tahtoo vain, että Herra Jumala saa säilyttää majesteettioikeutensa ja olla kaikkien ihmisten tuomari, niin ettemme tunkeudu hänen työpiiriinsä omalla kostollamme. Herra tahtoo yksin olla luotujensa kuninkaana ja tuomarina.
Sillä kirjoitettu on: »Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra.» Näiden Herran sanojen pitäisi todella ainaiseksi masentaa kaiken kostonhalumme. Sillä kun suuri Jumala tahtoo olla kostajamme, pitäisi meidän toki niin pelätä hänen vihaansa, että meidän vihamme muuttuisi sydämemme armahtamiseksi ja esirukoukseksi.
Nähdessämme, kuinka suuresti Jumala rakastaa lapsiaan ja ystäviään, niin että luemme: »Joka teihin koskettaa, hän koskettaa Jumalan silmäterään.» Nähdessämme, millä palavalla rakkaudella hän heitä valvoo, niin että Kristus vakuuttaa: »Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut», mikä myös sisältää, että Jumala on havaitseva salatuimmankin pahuuden ja armottomuuden, jota meille voidaan osoittaa ja sen ohessa tietäessämme, kuinka hirmuista on, kun Herra itse vihastuu ja rankaisee - meidän todella tulisi hiljentyä ja vain rukoilla: Jumala, ole meille kaikille armollinen! Anna meille meidän svntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme velallisillemme.
Sillä kun Herra Jumala etsii niitä, jotka tekevät sinulle vääryyttä ja pahaa, tapahtuu se hirveämmin kuin ehkä itse olisit halunnut. Sillä meidän ei tule koskaan unohtaa, että syytöntä kärsimystä meille aiheuttanut ei ole aiheuttanut sitä ainoastaan meille, vaan vielä suuremmassa määrässä Herralle Jumalalle, joka paljoa sydämellisemmin huolehtii meistä kuin me itse ja silloin kiusaajasi on heti joutunut Jumalan vihan alaisuuteen - ja häntä ei hän voi välttää, niin kuin ei vielä kukaan ihminen ole Herran Jumalan kädestä päässyt.
Varmaa on, ettei synti jää rankaisematta - siitä huolehtii Jumala korkeassa täydellisyydessään: synti on aina jossakin muodossa sattuva syntiseen, joko ajassa tai iankaikkisuudessa. Täällä ajassa joko parannuksen murheessa ja osallisuudessa Kristuksen kärsimykseen tai myös rangaistuksen ja koston kärsimisessä.
Jos syntinen ajoissa tulee parannukseen ja Kristuksen syntikärsimyksen osallisuuteen, silloin hän välttyy kantamasta synnin oikeaa rangaistusta, koska tämä on siirtynyt Kristukselle. Mutta katumuksen ja kurituksen kärsimys tulee hänellä kuitenkin olla. Jos taas tämä ei tapahdu, niin silloin on aina Jumalan viha häntä kohtaava. Tämä tapahtuu usein täällä ajassa sellaisella tavalla, ettemme huomaa sitä synnin rangaistukseksi, koska se nimittäin tapahtuu tavallisten onnettomuuksien, sairauden, nälänhädän, tulen, veden, sodan ym. muodossa.
Mutta väliin se tapahtuu myös sellaisella tavalla, että me ihmisetkin voimme siinä selvästi huomata Jumalan vanhurskaan koston, esim. kun mies, joka on sortanut heikkoja, leskiä. ja orpoja lapsia ja vääryydellä itselleen anastanut muiden omaisuutta, joutuu merkillisiin onnettomuuksiin, suureen köyhyyteen ja kurjuuteen. Kun sellainen, joka on panetellut, pettänyt ja ihmisistä valehdellut riistäen heiltä heidän hyvän nimensä ja maineensa, itse joutuu julkisen häpeään ja ylenkatseeseen tai kun se, joka on tuottanut ihmiselle vaikeita loukkauksia, elinikäisiä surujakin, joihin inhimillinen oikeus ei ole voinut puuttua, päätyy kolkkoon mielen raskauteen, mielenvikaan, tai itsemurhaan .
Tässä apostoli asettaa vastakkain Jumalan vanhurskaan vihan ja koston sekä jumalattoman oman kostomme, jolla hän osoittaa, että jos annamme Jumalan olla suojelijamme, hän tahtoo kaikessa huolehtia meistä, kostaa kaiken kärsimämme vääryyden ja hankkia meille oikeutta. Mutta jos itse kostamme, niin asetumme Jumalan väliin ja riistämme häneltä hänen tehtävänsä - ja silloin saamme auttaa itse itseämme.
Tähän apostoli viittaa asettamalla Jumalan koston meidän kostoamme vastaan ja sanomalla:» Älkää itse kostako, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle.» Apostoli ei sano, että kärsimämme vääryys jää kostamatta, vaan hän tahtoo vain, että Herra Jumala saa säilyttää majesteettioikeutensa ja olla kaikkien ihmisten tuomari, niin ettemme tunkeudu hänen työpiiriinsä omalla kostollamme. Herra tahtoo yksin olla luotujensa kuninkaana ja tuomarina.
Sillä kirjoitettu on: »Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra.» Näiden Herran sanojen pitäisi todella ainaiseksi masentaa kaiken kostonhalumme. Sillä kun suuri Jumala tahtoo olla kostajamme, pitäisi meidän toki niin pelätä hänen vihaansa, että meidän vihamme muuttuisi sydämemme armahtamiseksi ja esirukoukseksi.
Nähdessämme, kuinka suuresti Jumala rakastaa lapsiaan ja ystäviään, niin että luemme: »Joka teihin koskettaa, hän koskettaa Jumalan silmäterään.» Nähdessämme, millä palavalla rakkaudella hän heitä valvoo, niin että Kristus vakuuttaa: »Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut», mikä myös sisältää, että Jumala on havaitseva salatuimmankin pahuuden ja armottomuuden, jota meille voidaan osoittaa ja sen ohessa tietäessämme, kuinka hirmuista on, kun Herra itse vihastuu ja rankaisee - meidän todella tulisi hiljentyä ja vain rukoilla: Jumala, ole meille kaikille armollinen! Anna meille meidän svntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme velallisillemme.
Sillä kun Herra Jumala etsii niitä, jotka tekevät sinulle vääryyttä ja pahaa, tapahtuu se hirveämmin kuin ehkä itse olisit halunnut. Sillä meidän ei tule koskaan unohtaa, että syytöntä kärsimystä meille aiheuttanut ei ole aiheuttanut sitä ainoastaan meille, vaan vielä suuremmassa määrässä Herralle Jumalalle, joka paljoa sydämellisemmin huolehtii meistä kuin me itse ja silloin kiusaajasi on heti joutunut Jumalan vihan alaisuuteen - ja häntä ei hän voi välttää, niin kuin ei vielä kukaan ihminen ole Herran Jumalan kädestä päässyt.
Varmaa on, ettei synti jää rankaisematta - siitä huolehtii Jumala korkeassa täydellisyydessään: synti on aina jossakin muodossa sattuva syntiseen, joko ajassa tai iankaikkisuudessa. Täällä ajassa joko parannuksen murheessa ja osallisuudessa Kristuksen kärsimykseen tai myös rangaistuksen ja koston kärsimisessä.
Jos syntinen ajoissa tulee parannukseen ja Kristuksen syntikärsimyksen osallisuuteen, silloin hän välttyy kantamasta synnin oikeaa rangaistusta, koska tämä on siirtynyt Kristukselle. Mutta katumuksen ja kurituksen kärsimys tulee hänellä kuitenkin olla. Jos taas tämä ei tapahdu, niin silloin on aina Jumalan viha häntä kohtaava. Tämä tapahtuu usein täällä ajassa sellaisella tavalla, ettemme huomaa sitä synnin rangaistukseksi, koska se nimittäin tapahtuu tavallisten onnettomuuksien, sairauden, nälänhädän, tulen, veden, sodan ym. muodossa.
Mutta väliin se tapahtuu myös sellaisella tavalla, että me ihmisetkin voimme siinä selvästi huomata Jumalan vanhurskaan koston, esim. kun mies, joka on sortanut heikkoja, leskiä. ja orpoja lapsia ja vääryydellä itselleen anastanut muiden omaisuutta, joutuu merkillisiin onnettomuuksiin, suureen köyhyyteen ja kurjuuteen. Kun sellainen, joka on panetellut, pettänyt ja ihmisistä valehdellut riistäen heiltä heidän hyvän nimensä ja maineensa, itse joutuu julkisen häpeään ja ylenkatseeseen tai kun se, joka on tuottanut ihmiselle vaikeita loukkauksia, elinikäisiä surujakin, joihin inhimillinen oikeus ei ole voinut puuttua, päätyy kolkkoon mielen raskauteen, mielenvikaan, tai itsemurhaan .
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mutta jollei Jumala kosta vääryyttä täällä ajassa, silloin jää hänen vanhurskas kostonsa kauheaan iankaikkisuuteen, tapahtumaan tulevan vihan aikana. Kuinka siis tahtoisit ankarasti kohdella vihamiestäsi, kuinka vielä tahtoisit kostaa tai ylläpitää pahoja ajatuksia ja toivomuksia häntä kohtaan tietäessäsi niin raskaan Jumalan vihan jo häntä uhkaavan? Eikö ennemmin sydämellinen sääli valtaisi sinua, etkö ennemmin rukoilisi hänen puolestaan, että hän tulisi parannukseen! Tätä, meidän on tarkasti varottava suuren, pelättävän Herran sanoessa: »Minun on kosto, minä olen maksava.»
Tämän apostoli nyt esiintuo meille vakavimmin torjuakseen ja tukehduttaakseen väkevän pahuuden ja oman kostomme taipumuksen. Tämän pitäisi tosiaan olla kylliksi vaikuttamaan kaikissa, jotka tahtovat olla kristittyjä, jotka itse elävät pelkästä laupeudesta ja joka hetki tarvitsevat Jumalan kärsivällisyyttä, sen, etteivät he rikkovalle kanssaveljelleen osoittaisi vähintäkään kostoa tai ynseyttä.
Herra Jeesus! Opeta minulle anteeksiantamuksen oppi! Opeta minua olemaan vihaan hidas, mutta nopea antamaan anteeksi ja unohtamaan! Opeta suurella, jokapäiväisellä anteeksiannollasi, kuinka minun on annettava veljieni rikkomukset anteeksi Herra Jeesus, suo minun vaeltaa sinun pelossasi. Anna sinä minun syntivelkani anteeksi. Sytytä minuun armon tuli, että oikein rakastaisin lähimmäistäni! Kiinnitä minut itseesi, Jeesus rakas! Amen.