Pohdintaa kauneuden merkityksestä ja itsensä hyväksymisestä.
Ymmärsin jo pikkutyttönä, ala-asteikäisenä, että olen muita luokkakavereitani rumempi kasvoista. Lisäksi mun ulkonäköä kommentoitiin silloin ja myös näin aikuisillä olen saanut kuulla rivien välistä, että kasvoni eivät kelpaa. En ole koskaan myöskään seurustellut ja todennäköisesti jään perheettömäksi kasvojeni viallisuuden/rumuuden vuoksi.
Kävin muutamia vuosia terapiassa, koska olin ymmärtänyt, että kaltaiseni täytyisi vain hyväksyä itseni.
Älkää ihmiset menkö tuohon "itsensä täytyy vain oppia hyväkdymään" -vaatimuksiin. Hyväksymisyritykset ovat tuoneet mut tähän tilanteeseen missä olen; Olen rumakasvoinen nainen, yksin, perheetön, enkä voi tämän näköisenä seurustella tai ylipäänsä olla rakastamisen arvoinen.
Vaikka ihmiset kuinka hyväntahtoisesti haluavat, että jokainen hyväksyisi itsensä sellaisena kuin on, se on paradoksaalisesti pahinta mitä viallisesta ulkonäöstä kärsivälle ihmiselle voi sanoa. Vaatimus hyväksyä itsensä muille kelpaamattomana ei korjaa ongelmaa vaan pitkittää sitä. Itsensä hyväksymisyritykset eivät poista ongelmaa; ulkonäön virheitä.
Nimittäin, rumana voit olla olemassa, mutta elämä jää elämättä. Kuka siis sanoisi toiselle ihmiselle " älä välitä rumasta ulkonäöstäsi ja siitä, että et voi elää. Eikö sinulle riitä, että olet olemassa?!"
Rakkaus ja ihastuminen nimittäin katsoo ensin ulkokuorta ja vasta sitten sisintä. Molempien pitää olla kunnossa. Ja millaista on elämä ilman rakkautta? Se ei ole elämää, se on pelkkää olemassaoloa.
Toivon, että itse olisin parikymppisenä ollut rohkea ja mennyt leikkauttamaan kasvoni. Toivon, että ympärilläni olevat olisivat kannustaneet itseäni leikkauksiin, sen sijaan, että koittivat kiistää ongelmien olemassaolon ja kannustivat itseäni turhaan terapiaan.
Älkää ihmiset valehdelko läheisillenne näiden ulkonäöstä. Jos näin teette, teette pahinta mitä voi tehdä. Ulkonäön ongelmat kannattaa korjata jo nuorella iällä. Muuten elämä jää elämättä.
Ymmärsin jo pikkutyttönä, ala-asteikäisenä, että olen muita luokkakavereitani rumempi kasvoista. Lisäksi mun ulkonäköä kommentoitiin silloin ja myös näin aikuisillä olen saanut kuulla rivien välistä, että kasvoni eivät kelpaa. En ole koskaan myöskään seurustellut ja todennäköisesti jään perheettömäksi kasvojeni viallisuuden/rumuuden vuoksi.
Kävin muutamia vuosia terapiassa, koska olin ymmärtänyt, että kaltaiseni täytyisi vain hyväksyä itseni.
Älkää ihmiset menkö tuohon "itsensä täytyy vain oppia hyväkdymään" -vaatimuksiin. Hyväksymisyritykset ovat tuoneet mut tähän tilanteeseen missä olen; Olen rumakasvoinen nainen, yksin, perheetön, enkä voi tämän näköisenä seurustella tai ylipäänsä olla rakastamisen arvoinen.
Vaikka ihmiset kuinka hyväntahtoisesti haluavat, että jokainen hyväksyisi itsensä sellaisena kuin on, se on paradoksaalisesti pahinta mitä viallisesta ulkonäöstä kärsivälle ihmiselle voi sanoa. Vaatimus hyväksyä itsensä muille kelpaamattomana ei korjaa ongelmaa vaan pitkittää sitä. Itsensä hyväksymisyritykset eivät poista ongelmaa; ulkonäön virheitä.
Nimittäin, rumana voit olla olemassa, mutta elämä jää elämättä. Kuka siis sanoisi toiselle ihmiselle " älä välitä rumasta ulkonäöstäsi ja siitä, että et voi elää. Eikö sinulle riitä, että olet olemassa?!"
Rakkaus ja ihastuminen nimittäin katsoo ensin ulkokuorta ja vasta sitten sisintä. Molempien pitää olla kunnossa. Ja millaista on elämä ilman rakkautta? Se ei ole elämää, se on pelkkää olemassaoloa.
Toivon, että itse olisin parikymppisenä ollut rohkea ja mennyt leikkauttamaan kasvoni. Toivon, että ympärilläni olevat olisivat kannustaneet itseäni leikkauksiin, sen sijaan, että koittivat kiistää ongelmien olemassaolon ja kannustivat itseäni turhaan terapiaan.
Älkää ihmiset valehdelko läheisillenne näiden ulkonäöstä. Jos näin teette, teette pahinta mitä voi tehdä. Ulkonäön ongelmat kannattaa korjata jo nuorella iällä. Muuten elämä jää elämättä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä leikkauksista saattaa olla apua. Pitää vain tutkia tarkkaan leikkaavan tahon taustat.
Kaveri kävi leikkauksessa jenkeissä, koska Suomesta ei hänen ikäiselle löytynyt kasvoihin ilmestyneen virheen korjaajaa. Taitava kirurgi osasi tehdä olemattomat arvet. Kaveri on tyytyväinen. Hän näyttää taas omalta itseltään, eikä surullisen väsyneeltä koko ajan.
Kallista oli, mutta hänen mielestään sen arvoinen.
Mielenkiintoista seurata kuinka kauan tulos pysyy hyvänä.
Suomessa häntä ei otettu konsultaatioissa tosissaan. Sanottiin vain, että on liian nuori, vaikka kuvien perusteella muutos oli ilmiselvä.
Otsa ym. oli laskeutuneet. Nyt kirurgi poisti otsasta ylimääräistä ihoa ja silmät näyttävät jälleen pirteältä.