Puhdasrotuisia suomalaisia lapsia syntyy vähiten

... vuosikymmeniin maassamme! Mutta "ei hätää" maahanmuuttaja-väestössä syntyvyys huipussaan!!!
Suomalaisia syntyy vähemmän kuin koskaan – näin vastaavat kansanedustajat -

Asuminen ja työllisyys heijastuvat suomalaisten vauvahaaveisiin. Päivähoitopalvelujen merkitys perheen perustamiseen suuri.

Työelämän tasa-arvo, laadukkaat päivähoitopalvelut ja järkevä asuntopolitiikka ovat lääkkeitä poikkeuksellisen alhaiseen syntyvyyteen Suomessa, sanovat STT:n haastattelemat kansanedustajat.

Tilastokeskuksen mukaan syntyvyys on Suomessa ennätyksellisen alhaalla. STT kysyi perhepolitiikkaan perehtyneiltä tai muuten merkittävässä asemassa olevilta kansanedustajilta, miten tilannetta voitaisiin parantaa.

Tulevan perheministerin Annika Saarikon (kesk.) mielestä asumisen korkeat hinnat vaikuttavat alhaiseen syntyvyyteen etenkin suurissa kaupungeissa.

– Päätös hankkia lapsia kytkeytyy asumiseen ja työllisyyteen. Epävarmuus toimeentulosta tai asumisen tasosta saa ihmiset harkitsemaan, haluavatko he lapsia lainkaan. Yhteiskunnan pitää taata edellytykset siihen, että ihmiset voivat toteuttaa haaveensa perheestä, Saarikko sanoo.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa istuva Sari Raassina (kok.) jakaa Saarikon näkemyksen.

– Meidän on tehtävä yhteiskuntasuunnittelua, jolla varmistetaan, että lapsiperheiden palvelut ovat riittävällä tasolla esimerkiksi suurissa kaupungeissa, Raassina sanoo.

”Naiset nähdään synnyttäjinä”

Työelämän tasa-arvo on syntyvyyden kannalta tärkeää niin Saarikon ja Raassinan kuin Outi Alanko-Kahiluodon (vihr.) sekä Tarja Filatovin (sd.) mielestä. Epävarmuus työllistymisestä saattaa heidän mukaansa johtaa siihen, ettei nainen halua lapsia.

– Työnantajat näkevät nuoret naiset potentiaalisina synnyttäjinä ja vanhempainvapaiden pitäjinä, minkä vuoksi he eivät ole yhtä houkuttelevia työntekijöitä kuin miehet. Vanhemmuuden kustannukset pitää jakaa nykyistä tasaisemmin, vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Alanko-Kahiluoto sanoo.

Raassina pitää perhevapaiden kehittämistä niin ikään tärkeänä.

– Vanhempainvapaiden pitäisi jakautua nykyistä tasaisemmin miesten ja naisten välillä. Lisäksi vapaita pitäisi pystyä jaksottamaan entistä helpommin, hän sanoo.

Saarikon mukaan naisten työmarkkina-asemaa yritetään edistää hallituksessa parasta aikaa.

– Valmistelemme muutosta, jonka nojalla äitiyslomalle jäävän naisen työnantajalle maksettaisiin 2 500 euron kertakorvaus.

OHHO"! :O

Päivähoidon laatu tärkeää

Alanko-Kahiluoto sekä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Filatov korostavat, että syntyvyyttä voidaan edistää tarjoamalla laadukkaita päivähoitopalveluita.

– Nyt laatua ollaan heikentämässä kasvattamalla ryhmäkokoja, Filatov sanoo.

Päivähoitokysymys on tärkeä myös lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan mielestä.

– Vähävaraiset ihmiset eivät välttämättä uskalla perustaa perhettä, koska he eivät luota pärjäävänsä. Päivähoito-oikeuden rajaaminen esimerkiksi työttömien osalta pahentaa tilannetta.

STT ei tavoittanut hallituspuolue perussuomalaisten kansanedustajia kommentoimaan asiaa torstaina.
674
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olisiko parhaassa naimaiässä olevien kanta-suomalaisten aika ryhdistäytyä jos mielitte säilyttää kansallisen valkoisen rodun enemmistön tässä maassa ainakin seuraavat 100-vuotta!

Lopettakaa seikkailut ja joutavat seksi-deitit yms. sikailut ja juopottelu ja perustakaa perheitä ja antakaa myös lesboille ja homoille mahdollisuus enenevässä määrin adoptoida ja hakea sijaissynnyttäjiä omille jälkeläisilleen!

Äänestä
  • Jos saisi ensin varmuuden, ettei maa ole puolillaan neemuja kun lapset ovat aikuisiässä, ja jo sitä ennen eivät kolut ole puolillaan neemuja, kuten Ruotsissa jo on.

    Äänestä

pohjois-eurooppalaiset näyttää hiokan erinlaisilta 50v päästä

Äänestä

Mamuilla ei ole huolta työpaikoista tai perheen elättämisestä.

Äänestä
  • Jos heittäytyy sossun varaan, niin toimeentulo ja asuminenhan taataan kuin Manulle illallinen, miniminormeissa, mutta kumminkin.
    Toista se on jos vaikkapa omistaa jotakin muuta kuin kultakorunsa, vaikkapa asuntonsa.

    Äänestä

pääsääntöisesti fiksu lisääntyjä, eikä perusta perhettä jos ei ole siihen edellytyksiä. Hyvä niin, eilinen turun aikamiessuvakin mumminsa pahoinpitely jo teräaseella kertoo millaista perheistä nämä väkivaltaiset loiset tulevat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kansanedustajat_lisäänty kirjoitti:

... vuosikymmeniin maassamme! Mutta "ei hätää" maahanmuuttaja-väestössä syntyvyys huipussaan!!!
Suomalaisia syntyy vähemmän kuin koskaan – näin vastaavat kansanedustajat -

Asuminen ja työllisyys heijastuvat suomalaisten vauvahaaveisiin. Päivähoitopalvelujen merkitys perheen perustamiseen suuri.

Työelämän tasa-arvo, laadukkaat päivähoitopalvelut ja järkevä asuntopolitiikka ovat lääkkeitä poikkeuksellisen alhaiseen syntyvyyteen Suomessa, sanovat STT:n haastattelemat kansanedustajat.

Tilastokeskuksen mukaan syntyvyys on Suomessa ennätyksellisen alhaalla. STT kysyi perhepolitiikkaan perehtyneiltä tai muuten merkittävässä asemassa olevilta kansanedustajilta, miten tilannetta voitaisiin parantaa.

Tulevan perheministerin Annika Saarikon (kesk.) mielestä asumisen korkeat hinnat vaikuttavat alhaiseen syntyvyyteen etenkin suurissa kaupungeissa.

– Päätös hankkia lapsia kytkeytyy asumiseen ja työllisyyteen. Epävarmuus toimeentulosta tai asumisen tasosta saa ihmiset harkitsemaan, haluavatko he lapsia lainkaan. Yhteiskunnan pitää taata edellytykset siihen, että ihmiset voivat toteuttaa haaveensa perheestä, Saarikko sanoo.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa istuva Sari Raassina (kok.) jakaa Saarikon näkemyksen.

– Meidän on tehtävä yhteiskuntasuunnittelua, jolla varmistetaan, että lapsiperheiden palvelut ovat riittävällä tasolla esimerkiksi suurissa kaupungeissa, Raassina sanoo.

”Naiset nähdään synnyttäjinä”

Työelämän tasa-arvo on syntyvyyden kannalta tärkeää niin Saarikon ja Raassinan kuin Outi Alanko-Kahiluodon (vihr.) sekä Tarja Filatovin (sd.) mielestä. Epävarmuus työllistymisestä saattaa heidän mukaansa johtaa siihen, ettei nainen halua lapsia.

– Työnantajat näkevät nuoret naiset potentiaalisina synnyttäjinä ja vanhempainvapaiden pitäjinä, minkä vuoksi he eivät ole yhtä houkuttelevia työntekijöitä kuin miehet. Vanhemmuuden kustannukset pitää jakaa nykyistä tasaisemmin, vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Alanko-Kahiluoto sanoo.

Raassina pitää perhevapaiden kehittämistä niin ikään tärkeänä.

– Vanhempainvapaiden pitäisi jakautua nykyistä tasaisemmin miesten ja naisten välillä. Lisäksi vapaita pitäisi pystyä jaksottamaan entistä helpommin, hän sanoo.

Saarikon mukaan naisten työmarkkina-asemaa yritetään edistää hallituksessa parasta aikaa.

– Valmistelemme muutosta, jonka nojalla äitiyslomalle jäävän naisen työnantajalle maksettaisiin 2 500 euron kertakorvaus.

OHHO"! :O

Päivähoidon laatu tärkeää

Alanko-Kahiluoto sekä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Filatov korostavat, että syntyvyyttä voidaan edistää tarjoamalla laadukkaita päivähoitopalveluita.

– Nyt laatua ollaan heikentämässä kasvattamalla ryhmäkokoja, Filatov sanoo.

Päivähoitokysymys on tärkeä myös lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan mielestä.

– Vähävaraiset ihmiset eivät välttämättä uskalla perustaa perhettä, koska he eivät luota pärjäävänsä. Päivähoito-oikeuden rajaaminen esimerkiksi työttömien osalta pahentaa tilannetta.

STT ei tavoittanut hallituspuolue perussuomalaisten kansanedustajia kommentoimaan asiaa torstaina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu