Ja silti mikään ei ole muuttunut. Tulo- ja tukileikkausten määrä vaan jatkaa kasvuaan ja rasististen kommenttien hiljainen hyväksyntä sairastuttaa koko yhteiskunnan.
SSS-natsihallitus muuttui SOS-hätähallitukseksi
SOS_hallituksella_hätä
668
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Nyt nähty on tosin vasta alkua. Katsos kun eduskuntapuolueemme Persuja lukuunottamatta tahtovat Suomen pysyvän edelleen "EU:n ytimessä". Siitäkin huolimatta että Suomen rooli ”EU:n ytimissä” on monessa yhteydessä tullut poikkeuksellisen selväksi. Hyväntahtoista, innokasta hölmöä valtiota, joka on valmis maksamaan muiden laskuja, pidetään mielellään mukana. Päättämään ei tietenkään päästetä, mutta maksamaan kyllä. Laskun sisällöstä päättävät Merkel ja muut isoset.
Hyvä esimerkki tästä EU:n edullisuudesta Suomelle on pinnalla linkistä löytyvässä Helsingin Sanomien jutussa => http://www.hs.fi/talous/a1468984210165 , jossa yllättävän totuudenmukaisesti todetaan Suomen ilmastotavoitteet toisiin EU-maihin verrattuna erittäin koviksi. Kivihiilen polttajat pääsevät helpommalla.
Kotimaisten poliitikkomme vain nyökyttelevät, että pakko mikä pakko. Muuten Brysselin lihapadat saattaisivat jäädä esimerkiksi Merja Kyllöseltä väliin. Siksipä suomalaisten elintasoa pitää leikata lisää. Täysi pakkohan se on kun EU päättää.
Persuilu on sairaus. Ei mulla muuta.
Persut rakastaa mokkakikkeleitä. Ei mullakaan muuta. Moi.
Ikäänkuin mitään mistä raahaa olisi kerättävissä ei osata tai haluta kerätä ja sitten kiristetään veroja ja otetaan sieltä mstä on helpoin mutta mistä ei ole otettavissa?
http://www.hs.fi/talous/a1444797020493
Tahallistako vai sattuman sallimia kohelluksia?
http://yle.fi/uutiset/harmaan_talouden_torjuntamiljoonia_vaariin_osoitteisiin/7761957
Kauttalinjan ongelmaksi on muodostunut rahan keruu:
http://www.taloustieteellinenyhdistys.fi/wp-content/uploads/2014/09/Kosonen.pdf
http://www.uusisuomi.fi/raha/74181-kansanedustajien-kaytos-ihmetyttaa-suomi-menettaa-7-miljardia-vuodessa
http://blogit.iltalehti.fi/sirpa-pietikainen/2014/11/14/aggressiivinen-verosuunnittelu-tulee-kalliiksi-valtioille/
http://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/23/80375/60ce9ebea9
On ilmeisesti helpointapa ottaa sieltä mistä helpoin,mutta kun sieltä ei ole enää mistä ottaa,niin olisi kerättävä rohkeutta käydä niihin asioihin kiinni mitä tuo raha vaje on paikattavissa ,vaikka asian suhteen saattaa kohdata vastustusta niiltä tahoilta,joita asia koskee. Se on kuitenkin ainoa oikeudenmukainen tapa verotaakan jakoon tasapuolisesti kantokyvyn mukaan.
Näin on käynyt, kun vihervasemmisto on tehnyt suomalaisten yritysten toiminnan liian vaikeaksi tai mahdottomaksi täysin laillisessa yritystoiminnassakin.
Kiitos EU:lle pääomien ja työvoiman vapaasta liikkuvuudesta. Nyt yrityksien on helppo vaihtaa kirjansa pois täältä sossulandiasta edulisemman verotuksen piiriin. Virossakin suomalaisyrityksiä on jo yli 5 000.
Tervemenoa käpykaartilaiset. Teitä äärioikeistolaisia ei kukaan jää kaipaamaan.