Laittakaa valtamedian uutiset tähän ketjuun 29.7-1

XXXY

Urheilutuloksista-> kaikkeen mahdolliseen,ettei tarvitse niille sivuille ollenkaan mennä.

IL
Jo 8 Euroopan etsityintä rikollista saatu napattua Europolin sivuston avulla - vapaalla jalalla yhä 2 suomalaista

Euroopan poliisijärjestö Europolin tiedotteen mukaan tammikuussa avatulla sivustolla on ollut suuri merkitys etsintäkuulutettujen tavoittamisessa.


Europe's Most Wanted Fugitives -sivusto avattiin tammikuussa.
Suomesta listalla ovat tällä hetkellä Marina Cecilia Kettunen ja Pertti Juhani Kemppainen.
Sivustosta on ollut hyötyä myös Suomen poliisiviranomaisille.

Marina Kettunen ja Pertti Kemppainen ovat etsittyjä suomalaisia. (EUROPOL)
Europe's Most Wanted Fugitives -sivustolla on lista EU-maissa etsintäkuulutetuista henkilöistä. Sivustolla kukin jäsenmaa on voinut etsintäkuuluttaa kaksi henkilöä, jotka ovat joko epäiltynä tai tuomittu törkeästä rikoksesta tai terroriteosta.

Listan suomalaiset ovat tällä hetkellä Marina Cecilia Kettunen ja Pertti Juhani Kemppainen.

Vuonna 1986 syntynyttä Kettusta epäillään petoksesta. 1958 syntynyttä Kemppaista epäillään petoksen lisäksi ryöstöstä. Listalla ollut Dimitri Allan Lindeman saatiin kiinni helmikuussa. Listan avulla Suomesta on saatu kiinni myös yksi ulkomaalainen henkilö epäiltynä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

- Sivustosta on ollut hyötyä myös Suomen poliisiviranomaisille, ja kansalaisten vinkkien kautta tuleva apu on hyvin tervetullutta. Suomesta on tullut hyvin vihjeitä ja niitä toivotaan jatkossakin tulevan, toteaa rikoskomisario Teemu Aittamaa Keskusrikospoliisista.

Aittamaan mukaan poliisi nostaa sivustolle pääsääntöisesti sellaisia henkilöitä, joiden epäillään oleskelevan ulkomailla. Poliisin tiedotteen mukaan Europe's Most Wanted Fugitives -sivuston avaamisen jälkeen 14 sivustolla kuulutettuna ollutta henkilöä on tavoitettu.

Ainakin kahdeksassa tapauksessa sivuston kautta tulleet vinkit ovat johtaneet pidätykseen.
-------------------------------------------------------------------------------------------------
EK10: MM-sarjan kärki Sebastien Ogier ajoi ulos Jyväskylässä - Latvala tykitti pohjat

Volkswagenin Jari-Matti Latvala ylsi pohja-aikaan Suomen MM-rallin kymmenennellä erikoiskokeella Surkee 2:lla. Latvala ajoi pätkän 1,1 sekuntia nopeammin kuin pahin kilpakumppaninsa Citroenin Kris Meeke.

Pohjiensa myötä Latvala nipisti hieman lisää Meeken johtoasemasta. Pohjoisirlantilainen johtaa kuitenkin yhä reilulla 18 sekunnilla.

Surkeen toinen lenkki koitui kolminkertaisen maailmanmestarin ja tämänkin vuoden MM-sarjaa johtavan Sebastien Ogierin kohtaloksi. Ogier ajoi ulos ja pystyi jatkamaan tuhlattuaan ojan pohjalla yli 15 minuuttia. Ranskalainen oli kilpailussa kolmantena ennen ulosajoaan.

Ogierin ongelmien myötä kisassa kolmanneksi nousi Belgian Hyundai-kuski Thierry Neuville ennen Craig Breenia ja Hayden Paddonia.
-------------------------------------------------------------------------------------------------
Nähdäänkö Toyotan rallitykin ratissa ensi vuonna suomalaisväriä? "Tommi ne päätökset tekee"

Ensi kaudeksi MM-sarjaan palaavan Toyotan tiimissä paiskitaan hiki hatussa hommia, jotta Yaris olisi kilpailukykyinen heti ensi kauden alussa.

Uudella mallilla on alla kymmenen testisessiota ja yli 5000 ajokilometriä.
Talli on ajattanut kahta autoa: toista Suomessa, toista Etelä-Euroopassa.

Suomen-ryhmä on keskittynyt auton luotettavuuteen, erityisen huomion alla ovat olleet moottori ja vaihdelaatikko. Toinen ryhmä on keskittynyt jousituksen hiomiseen.

Testikuskeina on nähty suomalaisväriä: Juho Hänninen, Jarkko Nikara - eikä nelinkertainen maailmanmestari, Toyotan tallipäällikkö Tommi Mäkinenkään malttanut pitää näppejään erossa tallin uudesta autosta.

Vieläkö Tommilla on vauhti tallella?
- Onhan se. Ei se vauhti mihinkään katoa, varsinkaan, kun Tommillakin on sitä aika paljon ollut, Hänninen naurahtaa.

- Kyllä Tommilla on älyttömän hyvä se tuntuma, millä hän autoa säätää ja miten hän sen tuntee.

Hännisen mukaan hänellä ja Mäkisellä menevät ajatukset hyvin yksiin.

Näkemys siitä, minkälainen auton pitäisi olla säädöiltään ja käyttäytymiseltään, on yhdensuuntainen.

- Se helpottaa tosi paljon sitä hommaa. Paljon vaihdamme ajatuksia keskenämme, kun Tommikin sitä autoa aika paljon ajaa. Se helpottaa, kun on kaksi mielipidettä. Sitten on voinut olla niin, että minä olen ajanut Etelä-Euroopassa ja Tommi samaan aikaan Suomessa, niin olemme voineet vertailla asioita ja tehdä muutoksiakin ihan saman päivän aikana. Se on ollut tehokasta.

Ei katsota kelloa

Mäkisen kasaama Toyota-tiimi on todella monikulttuurinen, listoilta löytyy ihmisiä seitsemästä eri maasta.

Hännisen mukaan ongelmia ei silti ole.

- Eikös työ ole silloin mukavaa, kun testipäivän aikana kelloa katsoo sen takia, että tietää, paljonko ehtii vielä tekemään? Ei sen takia, että montako tuntia pitää vielä jaksaa. Tämä kertoo aika paljon. Ilmapiiri ja tekeminen on ollut hyvää ja se porukka on hemmetin

4

109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • XXXY

      mukava. Ja kun autokin pelaa hyvin, niin...

      Testirupeaman vuoksi Hänninen on ollut tämän vuoden sivussa kilpailuhommista. Jyväskylä jää mieheltä kuljettajana väliin ensimmäisen kerran sitten vuoden 2006 WRC-debyytin. Tuolloin Hännisen ralli päättyi hylkäykseen avauspäivän jälkeen sääntöjenvastaisen alusasun takia.

      Aivan tyystin katsojana mies ei silti tänä viikonloppuna ole.

      - Olemme olleet tuossa nuotittamassa. Meille tulee vieraita, ajamme heidän kanssaan. Mutta ihan loppukisa siirrytään sitten katsomaan kotiin.

      Ensi vuonna olisi varmasti mukava olla mukana Jyväskylässä - ja muutenkin - Toyotalla?

      - Ainahan sitä ajatuksia on. Mutta nyt on työnantaja pitänyt sen verran kiireisenä, että ei sitä ensi vuotta ole ehtinyt paljonkaan miettiä. Aika paljon on tehty hommia. Ensi kausi selviää sitten joskus. Tommi ne päätökset tekee.
      ----------------------------------------------------------------------------------------------------
      Syyriassa pommitettu synnytyssairaalaa - valtavat vauriot, uhreista ei tietoa

      Luoteis-Syyriassa on pommitettu synnytyssairaalaa, kertoo sairaalaa ylläpitävä britannialainen Save the Children -järjestö.

      Järjestön mukaan ihmisiä on haavoittunut ja vauriot ovat isoja.

      Uhreista ei toistaiseksi ole tarkempia tietoja. Järjestön mukaan sairaala on pommituksen jäljiltä hädin tuskin toimintakunnossa.

      Sairaala sijaitsee Idlibin maakunnassa Kafar Takharimin kaupungissa.

      STT-AFP
      -------------------------------------------------------------------------------------------------
      CNN: Zikavirus levinnyt hyttysistä Floridassa
      Yhdysvalloissa Floridan osavaltiossa zikavirusta on löytynyt paikallisista hyttysistä, kertoo CNN.

      Neljä ihmistä on Floridan terveysviranomaisten mukaan saanut zikaviruksen paikallisista hyttysistä.

      Viruksen saaneet eivät ole matkustaneet zikaviruksen riskialueille eivätkä harrastaneet seksiä tällaiselta alueelta tulevan kanssa.

      Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun virus on levinnyt hyttysistä Manner-Yhdysvalloissa.

      Lähde: CNN

      STT
      -------------------------------------------------------------------------------------------------
      Kahta poliisia ammuttiin San Diegossa - toinen kuoli

      Torstai-iltana kahta poliisia ammuttiin San Diegossa. Yksi epäilty ampuja on otettu kiinni.

      Kahta poliisia ammuttiin Yhdysvaltojen San Diegossa Southcrestin alueella torstai-iltana paikallista aikaa. Viimeisimpien tietojen mukaan toinen poliisi on kuollut ja toinen vakavasti loukkaantunut.

      Poliisi on ottanut yhden epäillyn ampujan kiinni ja etsii tällä hetkellä edelleen muita mahdollisia ampumiseen liittyviä henkilöitä.

      Twitterissä San Diegon poliisi kehotti alueen asukkaita pysymään sisätiloissa etsintöjen aikana.

      - En voi edes kertoa teille, kuinka monta poliisiautoa oli kiitämässä moottoritietä pitkin. En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa, kertoi San Diegon Facebook-fani Raul Meza NBC Newsille.

      Ammuttujen poliisien henkilöllisyydestä ei ole vielä tarkempaa tietoa.

      - Pitäkäämme heidät rukouksissamme, luki San Diegon poliisin Twitterissä.

      Lähde: NBC
      -------------------------------------------------------------------------------------------------
      Kaksi lentokonetta vältti täpärästi törmäyksen - lentäjien nopea toiminta pelasti

      AirAsian ja Jetstarin lentokoneet lensivät vaarallisen lähellä toisiaan Australiassa Gold Coastin lentoaseman alueella.


      Gold Coastissa Australiassa sijaitsevan lentoaseman läheisyydessä kaksi lentokonetta meinasi törmätä toisiinsa 21. heinäkuuta.
      Koneet olivat vain 152 metrin päässä toisistaan.

      AirAsian Airbus A330-kone oli lähdössä kohti Uuden-Seelannin Aucklandia kello 11.42 paikallista aikaa, ja samanaikaisesti Jetstarin Airbus A320 -kone oli laskeutumassa.

      Uhkaavan lähestymisen seurauksena molemmissa koneissa alkoivat soida hälytykset.

      Jetstarin tiedottajan mukaan lennonjohdolta oli saatu lupa laskeutumiselle, mutta onneksi lentäjät huomasivat, että laskeutumisen aikana koneen varoitusjärjestelmät menivät päälle.

      - Toinen lentokone olikin suoraan hyväksytyn laskeutumisreitin varrella. Lentäjämme tekivät nopeasti korjaavia toimia ja palauttivat kahden lentokoneen turvavälin normaaliksi. Todennäköisesti useimmat matkustajat eivät edes olleet tietoisia tapauksesta. Tämä oli erinomaista työtä lentäjiltämme ja he hoitivat tilanteen, kuten heitä oli koulutettu, tiedottaja sanoi.

      Lopullinen raportti täpärästi välteltystä onnettomuudesta valmistuu noin vuoden päästä.

      Lähde: The Sydney Morning Herald
      -------------------------------------------------------------------------------------------------
      Syyrialaismies otettu kiinni epäiltynä yhteyksistä Ranskan kirkkoiskuun

      Ranskassa on otettu kiinni syyrialainen turvapaikanhakija epäiltynä yhteyksistä Ranskan kirkkoiskuun, kertoo tutkintaa lähellä oleva nimetön lähde.

      Vastaanottokeskuksessa asuva mies otettiin kiinni eilen. Tämä tarkoittaa, että teosta epäillään nyt yhteensä kolmea ihmistä.

      Kaksi veitsimiestä hyökkäsi ranskalaiseen

    • XXXY

      kirkkoon tiistaina. Sisäministeriön mukaan poliisi ampui molemmat hyökkääjät kirkon ulkopuolella. Toinen hyökkääjistä on identifoitu 19-vuotiaaksi mieheksi, joka oli jo aiemmin pidätetty tämän yrittäessä matkustaa Syyriaan.

      Tekijät on kytketty äärijärjestö Isisiin.

      STT-AFP
      ----------------------------------------------------------------------------------------------------
      Mies puukotti kahta nunnaa luostarissa - toinen kuoli

      Venäjällä Orjolin alueella sijaitsevassa luostarissa mies hyökkäsi veitsen kanssa kahden nunnan kimppuun.

      Eilen torstaina keski-ikäinen mies hyökkäsi kahden nunnan kimppuun Venäjällä Orjolin alueella. Toinen nunnista menehtyi saamiinsa vammoihin ja toinen loukkaantui lievästi.

      Paikallisten viranomaisten mukaan veitsimies kärsi mielenterveysongelmista.

      - Hän on paikallinen asukas, jolla on mielenterveysongelmia. Hänellä oli tiettävästi henkilökohtaisia patoumia näitä naisia kohtaan. Mies on pidätettynä ja häntä epäillään murhasta sekä murhan yrityksestä, kertoo paikallinen poliisi.

      Molemmat hyökkäyksen kohteeksi joutuneet naiset olivat auttamassa luostarin rakennus- sekä kunnostustöissä.

      Lieviä vammoja saanut nainen pääsi jo kotiin sairaalasta.

      Lähteet: Interfax ja Fontanka
      -------------------------------------------------------------------------------------------------
      Suomalaismies aikoi liittyä Isisiin - tuomittiin terroririkoksesta Lontoossa

      Britanniassa 19-vuotias Suomen kansalainen on saanut tuomion terrorismin suunnittelusta, kertoo Evening Standard.

      Mies sai yli kolmen vuoden vankilatuomion, koska aikoi matkustaa Syyriaan liittyäkseen Isisiin.

      Tuomari kuvaili miestä naiiviksi ja alttiiksi radikalisoitumiselle. Tuomittu oli elänyt juuretonta elämää, koska hänen isänsä oli pakottanut miehen muuttamaan ensin Suomesta Somaliaan ja sieltä Lontooseen.

      Miehen matka Syyriaan oli myös heikosti suunniteltu. Hänellä ei ollut mukanaan esimerkiksi tarpeeksi rahaa matkaa varten.

      Suomessa tuomiosta kertoi ensimmäisenä Lännen Media.
      -------------------------------------------------------------------------------------------------
      Ranskan pääministeri pohtii moskeijoiden ulkomaisen rahoituksen kieltämistä

      Ulkomainen rahoitus moskeijoille voitaisiin väliaikaisesti kieltää, sanoo Ranskan pääministeri Manuel Valls.

      Hän sanoo Le Monde -lehden haastattelussa olevansa "avoin" ajatukselle.

      Esimerkiksi Itävallassa ulkomailta tuleva rahoitus moskeijoille on kielletty. Kiellolla haluttiin torjua ääriajattelun leviämistä.

      Ranskassa tehtiin tällä viikolla jälleen terrori-isku, kun kaksi miestä hyökkäsi kirkkoon ja surmasi papin. Toinen kirkkoon hyökänneistä oli vapautettu vankilasta elektronisen tunnistelaitteen kanssa. Valls kuvaili haastattelussa miehen vapauttamista epäonnistumiseksi.

      STT-AFP
      ------------------------------------------------------------------------------------------------
      Terroristijohtaja ensi kertaa julkisuuteen - otti eron al-Qaidasta

      Terroristijärjestö al-Nusran johtaja esiintyi ensimmäistä kertaa videolla ja ilmoitti samalla ryhmänsä eroavan al-Qaidasta.

      Al-Nusra katkaisi virallisesti suhteensa al-Qaidaan
      Ryhmä pyrkii etäännyttämään itsensä terroristiverkostosta ja näin vähentämään itseensä kohdistuvia ilmaiskuja.
      Tavoitteet eivät muutu ja järjestö on yhä ääri-islamistinen.

      Abu Mohammad al-Julani toivoi mujahideenien yhtenäisyyttä, sharia-lakia ja Syyrian presidentin kukistumista. (AL-JAZEERA)
      Johtaja Abu Mohammad al-Julani sanoi, että al-Nusran rintama (Jabhat al-Nusra) vaihtaa samalla nimensä. Tästä eteenpäin se tunnetaan nimellä Jabhat Fath as-Sham eli Syyrian valloituksen rintama.

      Tv-kanava Al-Jazeera sai terroristijohtajan videojulistuksen käsiinsä yksinoikeudella. Paperista lukenut, maastopukuun sonnustautunut mies kiitti aluksi al-Qaida-johtaja Aiman al-Zawahiria ja viittasi myös tämän edeltäjään Osama bin Ladeniin.

      Ideologisella tasolla eroa ei otettu.

      Al-Julani sanoi, ettei uudelle ryhmälle tule mitään siteitä mihinkään ulkomaiseen järjestöön ja sen tavoite on yhdistää taistelevat ryhmät, vapauttaa Syyrian kansa, syrjäyttää Bashar al-Assad ja asettaa voimaan sharia-laki. Hän viittasi myös "kansainvälisen yhteisön petokseen" ja massojen pommittamiseen sillä varjolla, että pommitusten kohde olisi al-Qaidan liittolainen al-Nusra. Pääsyyllisiksi hän nimesi Yhdysvallat ja Venäjän.

      Molemmat maat ovat iskeneet al-Nusran asemiin ja surmanneet sen johtoa. Asiantuntija-arvioiden mukaan eron tarkoitus on vähentää ryhmään kohdistuvaa painetta.

      Al-Nusran taistelijoita on runsaasti kapinallisten hallussa olevassa Aleppossa sekä sen lähialueilla. Järjestö on jätetty Isisin tavoin ulos tulitauon piiristä. Se taistelee kapinallisten puolella Isisiä ja al-Assadia vastaan.

      Valkoisen talon tiedottaja Josh Earnest sanoi tiedotustilaisuudessa myöhemmin torstaina, ettei arvio ryhmittymästä ole muuttumassa mihinkään ilmoituksen myötä. Al-Nusra ei ole iskenyt länsimaissa, mutta Earnestin mukaan huoli siitä

    • XXXY

      on kasvussa.

      - Heitä pidetään yhä ulkomaalaisena terroristiorganisaationa. Me arvioimme ryhmittymiä sen perusteella, mitä ne tekevät, emmekä sen, miksi he itseään kutsuvat, ulkoministeriön tiedottaja John Kirby puolestaan sanoi.

      Al-Nusra ilmaantui Syyrian kartalle tammikuussa 2012 eli kymmenen kuukautta sen jälkeen kun väkivaltaisuudet alkoivat. Seuraavana vuonna se vannoi liittolaisuutta al-Qaidalle. Järjestöllä on arviolta 7 000 - 8 000 taistelijaa.

      Lähteet: Al-Jazeera, AFP
      ----------------------------------------------------------------------------------------------------
      Reuters: Erdogan haluaa asevoimat ja tiedustelupalvelun presidentin alaisuuteen

      Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan haluaa maan asevoimat ja tiedustelupalvelun presidentin alaisuuteen epäonnistuneen vallankaappausyrityksen takia, kertoo uutistoimisto Reuters.

      Turkkilaismedioiden mukaan asevoimien ja tiedustelupalvelun siirtäminen presidentin alaisuuteen vaatisi muutoksia perustuslakiin, joten Erdogan tarvitsee oppositiopuolueiden tuen parlamentissa.

      Parlamentista kerrotaan, että Erdogan aikoo keskustella oppositiopuolueiden kanssa asiasta.

      STT
      ----------------------------------------------------------------------------------------------------
      Eläintarhan norsu heitti kiven ilmaan - 7-vuotias tyttö kuoli

      Harvinainen tragedia sattui tiistaina Marokon pääkaupungissa Rabatissa.


      Elefantti otti kiven kärsäänsä ja heitti sen ilmaan.
      Kivi osui 7-vuotiasta tyttöä päähän. Hän kuoli saamiinsa vammoihin.
      Välikohtaus tapahtui eläinpuistossa Marokon pääkaupungissa Rabatissa.

      7-vuotias tyttö oli ottamassa valokuvaa perheensä kanssa Marokon Rabatissa sijaitsevan eläintarhan uloskäynnin luona. Isä oli nostanut tytön hartioilleen, jotta äiti voisi ottaa kuvan kaksikosta norsut taustalla, kertoo Daily Mail.

      Yllättäen Assia-niminen elefantti otti kärsäänsä ison kiven ja heitti sen ilmaan. Kivi osui 7-vuotiasta tyttöä päähän. Hän meni kiven iskusta tajuttomaksi ja kuoli läheisessä sairaalassa.

      Eläintarhan tiedottaja pahoitteli tapahtunutta tytön perheelle, mutta hänen mukaansa turvallisuusmääräyksiä ei ole rikottu.

      - Tällaiset onnettomuudet ovat harvinaisia, ennakoimattomia ja epätavallisia, tiedottaja sanoi Daily Mailille.

      Paikalla olleet ovat kertoneet sosiaalisessa mediassa, että ambulanssi tulo paikalle kesti hyvin kauan.
      -------------------------------------------------------------------------------------------------
      Ruotsissa kohu jalkapalloturnauksen ympärillä: Marokkolaisjoukkueen johtajan epäillään ahdistelleen 16-vuotiaita tyttöjä

      Jalkapallojoukkueen 36-vuotiaan johtajan epäillään ahdistelleen 16-vuotiaita tyttöjä seksuaalisesti nuorten jalkapalloturnauksen avajaisissa.


      Epäilty ahdistelu tapahtui Göteborgissa, nuorten kansainvälisen jalkapalloturnauksen avajaisissa 18. heinäkuuta.
      Seksuaalisen ahdistelun uhreiksi epäillään joutuneen kolmen 16-vuotiaan tytön.
      Poliisi pidätti 36-vuotiaan miehen, jonka kerrotaan olevan marokkolaisen joukkueen johtaja.

      36-vuotiaan miehen epäillään ahdistelleen alaikäisiä tyttöjä Göteborgissa järjestetyn nuorten kansainvälisen jalkapalloturnauksen, Gothia Cupin, avajaisten yhteydessä 18. heinäkuuta. Syyttäjän mukaan mies ahdisteli kolmea 16-vuotiasta tyttöä.

      SVT:n mukaan tytöt olivat viettäneet iltaa Göteborgissa ja suunnanneet Ullevin stadionille, jossa oli juuri päättynyt Gothia Cupin avajaisseremonia. Väen kävellessä ulos stadionilta, oli 30-40 hengen ryhmä teini-ikäisiä ja aikuisia miehiä lähestynyt tyttöjä, ja jotkut miehistä olivat pyytäneet tyttöjä yhteiskuvaan kanssaan.

      Tytöt suostuivat, mutta tilanne kääntyi epämiellyttäväksi, kun muutama miehistä alkoi ahdistella tyttöjä. Miehet tarttuivat tyttöjä vaatteista ja yrittivät suudella heitä. Erään epäillyn uhrin äiti kertoo, että tilanne raukesi, kun tytöt alkoivat kirkua. Lähellä olleet poliisit tulivat paikalle ja ottivat välittömästi kiinni 36-vuotiaan miehen.

      Pian selvisi, että mies oli turnaukseen osallistuneen ulkomaalaisen joukkueen johtaja. Daily Mail kirjoittaa miehen kuuluneen pohjoisafrikkalaiseen joukkueeseen. Morocco World News -sivusto tarkentaa, että kyseessä oli marokkolainen joukkue. Joukkue suljettiin välittömästi ulos turnauksesta tapauksen tultua ilmi.

      Tyttöjen mukaan ahdisteluun osallistui myös nuorempia miehiä, mutta he pääsivät livistämään väkijoukkoon ennen kuin poliisit ehtivät paikalle.

      Gothia Cup on vuosittain Göteborgissa järjestettävä, maailman suurin nuorten jalkapalloturnaus, jonne osallistuu joukkueita ympäri maailmaa.

      Epäilty matkustuskieltoon

      Tapauksen vangitsemiskäsittely pidettiin keskiviikkona Göteborgissa. Oikeudessa yksi tytöistä kertoi miehen suudelleen häntä poskelle usean sekunnin ajan, samalla kun mies otti valokuvaa hänen kanssaan. Tytön mukaan mies tarttui kuvan ottamisen aikana häntä rinnasta. Tyttö kertoo laskeneensa miehen käden nopeasti pois, jonka jälkeen mies oli vain nauranut.

      Toinen tyttö puolestaan sanoi, että sama

    • XXXY

      mies tarttui häneen kiinni ja työnsi kielensä hänen suuhunsa. Tyttö tönäisi tämän jälkeen miehen pois kimpustaan.

      Molemmat kertoivat olleensa tapahtuneen jälkeen paniikissa ja järkyttyneitä. He kokivat tilanteen erittäin nöyryyttäväksi.

      - Minun arvioni mukaan kyse on vakavasta tapauksesta, joka on ollut hyvin järkyttävää näille tytöille. He eivät voi ollenkaan hyvin, syyttäjä Stefan Lind kertoo.

      Oikeuden puheenjohtaja päätti keskiviikkona, ettei seksuaalisesta ahdistelusta epäiltyä miestä ole tarpeen vangita. Sen sijaan hänet määrättiin matkustuskieltoon, ja miehen on ilmoittauduttava poliisille joka päivä kello 11:een mennessä. 36-vuotias ei myöskään saa poistua Göteborgista ilman syyttäjän lupaa.

      Mies kiistää syyllistyneensä rikokseen.

      - Otin kuvan hänen kanssaan ja pussasin häntä, mutta en missään nimessä tarttunut häntä rinnoista, hän sanoi vangitsemisoikeudenkäynnissä.

      Tapausta on määrä käsitellä oikeudessa ensi viikon torstaina.

      Lähteet: Göteborgs-Posten, SVT, Aftonbladet, Morocco World News, Daily Mail.
      ----------------------------------------------------------------------------------------------------

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      292
      6526
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2039
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1780
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1251
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1247
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      168
      1153
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1126
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      52
      1025
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1011
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      962
    Aihe