Sensuuri tappaa sananvapauden ja tasapäistää

Ikävä päivä sananvapaudelle MV:n kaataminen. Huolestuttaa mihin maamme päättäjät vievät demokraattista Suomea. Tuli kuitenkin selväksi ettei MV:tä voitu lakkauttaa sillä syyllä että se olisi syyllistynyt laittomuuksiin. Se lakkautettiin kiristämällä ja uhkailemalla MV:lle palstatilaa antaneelle Toimitusjohtaja Aleksi Kinnuselle. Kinnunen leimattiin rasistiksi ja hänen elämänsä olisi totaalisesti tuhottu jos hän ei olisi suostunut MV:n alasajoon.
Rasismi on kuitenkin tekosyy. Syy on poliittinen ja MV:n toimituksen johtaja Janitskin on astunut liian monille varpaille ja paljastanut liian monia asioita ja olisi todennäköisesti tehnyt näin jatkossakin. Hänet oli näin "eliminoitava". Uskon että Janitskin tiesi miten hänen käy kirjoittaessaan johtavissa asemissa olevista henkilöistä pedofiiliringeissä ja Jessikka Aron yhteyksistä Amerikkalaisiin Nato-värväreihin ja siitä mitä kulisseissa tapahtuu ja mitä kansaltamme pimitetään tässä asiassa. Sekä Ruotsista että Amerikasta tuli määräys tuhota MV. MV:tä tuli liian vaarallinen. Liikaa paljastuksia.
Laillista perustetta kaatamiselle ei löytynyt joten MV tulee jatkamaan toisella yhteyshenkilöllä.
Elämme suurien muutoksien ja mullistuksien aikaa. Toiset eivät haluakkaan tietää missä mennään ja mihin suuntaan, parempi panna pää pensaaseen ja pitää se siellä. Toiset haluavat tietää koska se koskettaa heidän elämäänsä, tulevaisuutta ja lasten ja lastenlastensa tulevaisuutta.
Näinä aikoina tulee lakkaamaan sanavapaus jossain muodossa. Emme taistele tulevaisuudessa enään "Charlie Hebdojen" puolesta mikä on todella surullista tietää.
MV:n uutta pikaista tulemista odotellen kuin kaikkien muidenkin uusien julkaisujen luonnollisesti, ovat tervetulleita.
378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Suomi on puolueellinen maa, sananmukaisesti.

Äänestä

Pitää hokea nyt että monikulttuurisuus on rikkaus, Suomeen on tullut vain nukkaposkisia syyrialaislapsia eikä ketään muuta turvapaikanhakijoiksi. Hanna Huumonen ja SDP puolustaa demokratiaa ja sananvapautta. Kansanäänestykset on perseestä. Suomessa valtamedia on puolueeton. Kun näitä tarpeeksi toistaa niin ne muuttuu todeksi eiks ni?

Äänestä

Kiitos hyvästä kirjoituksesta. On todella kauhistuttavaa että sananvapautta rajoitetaan suomen oloisessa maassa. Tälläinen uhkailu ja rasistinen toiminta sanavapautta kohtaan on järkyttävää muka vapaassa maassamme. Toimittajien poliittinen suunta ja sensuuri on paljastunut muutamassa vuodessa. Seuraavassa vaiheessa suljetaan vääränlaisia poliittisia lehtiä. Sen jälkeen pidätetään poliittisesti eri mielisiä ihmisiä. Kuka tätä hulluutta johtaa? En olisi voinut muutama vuosi sitten uskoa että olemme nyt näin ahdistunut maa sanavapaudessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maailmanmatkaaja5 kirjoitti:

Ikävä päivä sananvapaudelle MV:n kaataminen. Huolestuttaa mihin maamme päättäjät vievät demokraattista Suomea. Tuli kuitenkin selväksi ettei MV:tä voitu lakkauttaa sillä syyllä että se olisi syyllistynyt laittomuuksiin. Se lakkautettiin kiristämällä ja uhkailemalla MV:lle palstatilaa antaneelle Toimitusjohtaja Aleksi Kinnuselle. Kinnunen leimattiin rasistiksi ja hänen elämänsä olisi totaalisesti tuhottu jos hän ei olisi suostunut MV:n alasajoon.
Rasismi on kuitenkin tekosyy. Syy on poliittinen ja MV:n toimituksen johtaja Janitskin on astunut liian monille varpaille ja paljastanut liian monia asioita ja olisi todennäköisesti tehnyt näin jatkossakin. Hänet oli näin "eliminoitava". Uskon että Janitskin tiesi miten hänen käy kirjoittaessaan johtavissa asemissa olevista henkilöistä pedofiiliringeissä ja Jessikka Aron yhteyksistä Amerikkalaisiin Nato-värväreihin ja siitä mitä kulisseissa tapahtuu ja mitä kansaltamme pimitetään tässä asiassa. Sekä Ruotsista että Amerikasta tuli määräys tuhota MV. MV:tä tuli liian vaarallinen. Liikaa paljastuksia.
Laillista perustetta kaatamiselle ei löytynyt joten MV tulee jatkamaan toisella yhteyshenkilöllä.
Elämme suurien muutoksien ja mullistuksien aikaa. Toiset eivät haluakkaan tietää missä mennään ja mihin suuntaan, parempi panna pää pensaaseen ja pitää se siellä. Toiset haluavat tietää koska se koskettaa heidän elämäänsä, tulevaisuutta ja lasten ja lastenlastensa tulevaisuutta.
Näinä aikoina tulee lakkaamaan sanavapaus jossain muodossa. Emme taistele tulevaisuudessa enään "Charlie Hebdojen" puolesta mikä on todella surullista tietää.
MV:n uutta pikaista tulemista odotellen kuin kaikkien muidenkin uusien julkaisujen luonnollisesti, ovat tervetulleita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu