Mitä sinulta jäi kertomatta?

Ajoin jokin aika sitten asiakkaan ruohonleikkurilla kiveen ja leikkurin peltinen terä vääntyi. Asiakas sai itkupotkuraivarin, joten hänen vaimolleen sanoin suoristavani kyseisen terän.
Seuraavana päivänä kävin irroittamassa ky. terän, mikä oli vääntynyt sulkumerkin muotoon ( ( ). Sellaiset ne peltiset terät on.
Ajaessani ohi rautakaupan, k'vin kysymässä löytyykö samankaltaista terää. Ei löytynyt, yleisterä kuitenkin mikä myös silppuaa paremmin (eco-terä).
Kävin siis laittamassa sen ja käyntiääni laski huomattavasti.

Sitä en kertonut, että terä vaihtui ja he olettavat koneessa olevan edelleen se vanha ja käytetty terä.
Vanhan terän olisi kyllä saanut suoristettua prässillä, mutta mitä hyötyä olisi ollut, kun seuraava kivi tai kanto olisi vääntänyt terän uudelleen.

18

286

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Titanickki

      Ruunasta tulisi kehno luotsi..

      Ajaisi laivatkin kiveen tai jäävuoreen

      • Mää tulla voin kippariks 100 €/h


      • heikkojaonpisitt

        kiinan leikkuristako saa terät solmuun???


      • ruohorunoilija
        heikkojaonpisitt kirjoitti:

        kiinan leikkuristako saa terät solmuun???

        Saa saa


      • Rossi-varustamo
        oy_bimbo_ab kirjoitti:

        Mää tulla voin kippariks 100 €/h

        mämmyllä ei ole merikapteenin kompetens intyygiä

        mutta harkitsemme mämmyn bändiä supercruiserimme

        yhteen saliin. Kaikki omituiset matkustajat kerääntyisivät

        sinne pois ihmisten silmistä

        nää nää


      • Rossi-varustamo kirjoitti:

        mämmyllä ei ole merikapteenin kompetens intyygiä

        mutta harkitsemme mämmyn bändiä supercruiserimme

        yhteen saliin. Kaikki omituiset matkustajat kerääntyisivät

        sinne pois ihmisten silmistä

        nää nää

        E ookkaa. Pikkupaatin rannikkokipparin oppimäärä suoritettu o & pikkupaatin avomerikipparin paprut harkinnas.


      • laivuriRossi

        Semmoset mullon on jo Aurajokilaivuri

        Homma semmone viäl ja tehdään treffit jokiravinteliin

        Järkkään sun humppalortoil keikan

        ja tarjoon kaffekupillise mällin


    • sklfklsjfkldl

      Ehkäpä se peltinen terä on jonkinlainen turvatekijä, se antaa ensin periksi. Nyt jos siinä on joku tuhoutumaton pomminkestävä terä niin jos ajat sen kiveen niin joko:
      a) moottori hajoaa
      b) leikkuri lentää
      c) kivi lentää
      d) tapahtuu jotain mitä ei osaa kuvitellakaan etukäteen.

      • E) leikkurin terä joustaa sikskuet myydyksi saa uusii


      • yepyepyep-----

        .

        "Yleensä niisä terissä on pienet lukitushahlot jotka antaa periksi eli joutuu ostamaan paitsi terän niin sen hilumiinista valmistetun lukitusalustankin millä nimellä sitä sanotaankin ainakin stigoissa, muuten sitä ei saa pitämään kiinni vaan pyörii tyhjää

        har!1

        .


      • yepyepyep----- kirjoitti:

        .

        "Yleensä niisä terissä on pienet lukitushahlot jotka antaa periksi eli joutuu ostamaan paitsi terän niin sen hilumiinista valmistetun lukitusalustankin millä nimellä sitä sanotaankin ainakin stigoissa, muuten sitä ei saa pitämään kiinni vaan pyörii tyhjää

        har!1

        .

        Tässä ei löytynyt nastoja, pelkkä pultti, minkä saa auki ja kiinni pulttipistoolilla. Kun ei aja kiveen/kantoon. Ei kolise.


      • oy_bimbo_ab kirjoitti:

        E) leikkurin terä joustaa sikskuet myydyksi saa uusii

        Taidan olla samaa mieltä sklfklsjfkldl kanssa.

        Myös CNC-Sorvin työkalurevolveri liikahtaa törmäyksessä pois paikaltaa jotta sorvin kalliit johteet eivät vääntyisi.

        En tiedä mikä ruohonleikkurissa olisi yhtä kallista kuin sorvin johteet mutta vaikuttaa järkevältä varotoimenpiteeltä.


      • hullu_ukko kirjoitti:

        Taidan olla samaa mieltä sklfklsjfkldl kanssa.

        Myös CNC-Sorvin työkalurevolveri liikahtaa törmäyksessä pois paikaltaa jotta sorvin kalliit johteet eivät vääntyisi.

        En tiedä mikä ruohonleikkurissa olisi yhtä kallista kuin sorvin johteet mutta vaikuttaa järkevältä varotoimenpiteeltä.

        Sorvin johteet?

        Mä oon hiffannu, ruohonleikkuri oo ei kivimurskaamo


      • yooopppsssss---
        runontaja kirjoitti:

        Tässä ei löytynyt nastoja, pelkkä pultti, minkä saa auki ja kiinni pulttipistoolilla. Kun ei aja kiveen/kantoon. Ei kolise.

        .

        "Parempi kuitenkin että se hilumiini hajoaa kuin että menee joku akseli kieroksi sitä ei korjaa enää mikään (kohtuullisella vaivalla)"

        har!11

        .


      • kankirunoilija
        yooopppsssss--- kirjoitti:

        .

        "Parempi kuitenkin että se hilumiini hajoaa kuin että menee joku akseli kieroksi sitä ei korjaa enää mikään (kohtuullisella vaivalla)"

        har!11

        .

        Ainut mikä siinä voi hajota, on kampiakseli. Missä terä kiinni. Tosin se vaatisi aikamoista tälliä, että kampiakseli rikkoontuisi millään tavalla.
        Mikäli jumittuisi täysin, kiertokanki saattaa katketa. Mutta se vaatisi sen lähes 100 % jumin


    • Mulla jää kertomatta koko ajan vaikka mitä. Lounais-suomalaiseen tapaan sanatkin lyhenee puolitiehen.

    • Paljonki. Kaikkii munii kandee e yhteen koriin latoo

      • muna-Ybböskä

        Kyl mummiäs pitää munat samas lahkees

        ku nee on nii piänet


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      44
      1460
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      182
      1171
    3. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      105
      1117
    4. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      68
      819
    5. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      57
      812
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      51
      771
    7. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      28
      741
    8. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      724
    9. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      649
      684
    10. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      51
      679
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      637
    12. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      622
    13. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      9
      605
    14. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      84
      598
    15. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      583
    16. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      575
    17. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      561
    18. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      553
    19. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      534
    20. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      32
      534
    Aihe