Säteilevän Einin ja aviomiehen yhteinen onni 28-v.

Onnittelut avioparille Eini ja Lars Pajumäki joka on kaikki nämä vuodet onnistunut pitämään oman "salaisuuden" ja jatkamaan siitä huolimatta avioliiton tai ainakin kulissit julkisuuteen erinomaisella tavalla!

Eikä liene tarkoituksenmukaista kertoa enempää, mutta laulajattareen itseensä ns. "salaisuus" ei liity! Mutta ainahan vaimot ja tyttöystävät eivät tiedä tai edes tajua kaikkea... ja tuskin on tarpeenkaan jos elämä muuten on elämisen arvoista.
" Kun pohja on kunnossa, ei rakkautta tarvitse kyseenalaistaa", sanoo Eini!"
& & &

Laulaja Eini julkaisi hänen ja Lars-miehensä hääkuvan. – Kuvassa olen yhtä vanha kuin hääpäivämme, Eini on kirjoittanut kuvatekstiksi.

Laulaja Eini ja hänen aviomiehensä Lars Pajumäki viettävät tänään lauantaina hääpäiväänsä. Eini julkaisi Instagramissa pariskunnan hääkuvan.

– Kuvassa olen yhtä vanha kuin on hääpäivämme tänään 28 vuotta, Eini on kirjoittanut kuvatekstiksi.
Eini puhui pitkästä avioliitostaan vuonna 2014 Ilta-Sanomien haastattelussa. Hän kertoi tuolloin, kuinka hän ja ohjelmatoimistossa työskentelevä Lars ovat jakaneet vastuuta kahden lapsensa kasvattamisessa ja kuinka pariskunta on pitänyt rakkauden liekin roihuavana.

– Lars on ohjelmamyyjä, joka myy minun ja muiden artistien keikkoja. Hän tuntee hyvin alan. Silloin ei ole epäselvyyksiä. Yritämme jättää työt kodin ulkopuolelle, mutta on myös hienoa, että voimme keskustella yhdessä alasta.

Eini kertoi muun muassa koskettamisen olevan pariskunnalle tärkeää.

– Sanomme aina hyvät yöt suukon kanssa ja kun lähdemme töihin, suukot annetaan myös silloin. Koskettaminen on tärkeää. Se ei ole mitään lässynläätä, vaan toisesta välittämistä, Eini sanoi tuolloin.

– Olen onnellinen, että olemme pystyneet pitämään liekin päällä. Kun pohja on kunnossa, ei rakkautta tarvitse kyseenalaistaa.

Hän kertoi pariskunnan aina sopivan erimielisyytensä.

– Erimielisyydet selvitämme aina ja emme loukkaa toisiamme, vaan kunnioitamme toisiamme yksilöinä. Olemme tehneet paljon töitä suhteen eteen ja käymme välillä lomilla kaksistaan, Eini selventää.

Mira Sharma
1297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

Ihqua-kahden-onnea kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu