Minusta tuntui, että minun pitää neuvoa, miten pienellä ruokarahalla pärjätään koko kuukausi. Ajatellaan, että ruokasn jää koko kuukaudeksi 120,00 eikä yvtään enempää.
Kun jaat 120,00 neljällä viinolla; se tekee viinkoa kohden 30,00 euros. Tämän 30,00 jaat kaupassa käyntien määtälmä, esimerkiksi neljä kertaa. Tekee kertaa kohden vähän yli 7,25 euroa. Koko kuukaudessa 30,00.
Näin esimerkiksi yksi ihminen voi pärjätä koko kuukauden, jos syö paljon kasviksia ja viljaa sekä hedelmiä ja koko lihaa, edullista.
Kolme kertaa viinossa kympillä kerta on kolme kymppiä.
Näin voi saada 120,00 riittämään koko kuukaudeksi tai voi käydä vaikka kuusi kertaa viikossa kaupassa viidellä eurolla tai miten jokainen haluaa.
Tästä rahasta voi jos on tahtoa saada kympin jätettyä loppukuulle pahojen päivien varalle. Näin minäkin joskus olen pärjännyt ja silloin minulle övat kelvanneet kaikki ruoka-apu, mitä vain sain.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihan kiva mutta entäs ne lukemattomat ihmiset joilla on ruoka-aineallergioita, intoleransseja tai sairauksia, jotka vaativat hyvin rajoittuneen ruokavalion?
Erikoisruokavaliot tuppaa olemaan aka kalliita ja sitten vielä kun oma terveys on sellaisessa kiinni.
Kilo pottuja maksaa halvimmillaan 0,6 €. Siitä saa yksi ihminen lisukkeet lautaselle 3 päiväksi, 2 ateriaa päivä = 0,4 €. Halpaa makkaraa 400 g maksaa 1 €. Se piisaa 2 pv aterioihin. Litra maitoa 0,8 € (tai tuoremehua), riittää 2 pv. Paketti edullista ruisleipää, 2 päiväksi, 0,3 € ja margariini toiset mokomat 0,3 €.
Ainekset yhteensä: 1,4 €/pv. Pikkasen varioimalla saa vaihtelua suht samaan hintaan. Kuukaudessa noin-kustannus yht. 45 €.