Nazima haluaa oman hoitotädin eduskuntaan

Nazima Razmyar kertoo sossujen lehdessä olevansa huolissaan eduskunnan hoitopaikasta. Edustajillahan on ympärivuorokautinen, ilmainen päivähoito eduskuntatalossa ja siellä on tietysti ammattilais-lastenhoitajia töissä.
Nazima on kuitenkin huolissaan siitä, että samassa paikassa hoidetaan myös persujen lapsia.
Nazima ei halua, että lapsille jo syvlivauvaikäisenä syötetään ennakkoasenteita ja opetetaan halveksimaan omasta poikkeavia näkemyksiä, jota hän persujen lapsien arvelee esittävän. "Ei ole oikein, että lapsella jo ennen kouluikää on jyrkkiä näkemyksiä toisin ajattelevista ja ne kaikki näkemykset ovat vihamielisiä", sanoo Nazima. "Haluan että lapsestani tulee avaramielinen ja kaikkia erilaisia näkemyksiä ennakkoasenteettomasti kuunteleva aikuinen. Sitä ei saa pilata syrjivällä ja rasistisella aivopesulla."
Tästä syystä Nazima haluaa että eduskuntaan perustetaan päivähoitomahdollisuus myös lapsille, joiden vanhemmat haluavat varjella lapsiaan suvaitsemattomuudelta.
27313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Nussima Nasu, saatanan afgaaninoita, menkööt heimoveljiensä rassattavaksi Kabuliin.

Äänestä
  • Nasu on "muoviäitee". Lapsi ei tarvinne muuta kuin tarvaraa ja ammattihoitajia, Nasu tekee bisnistä valtiossa, jossa se toimii "meitä vastaan".

    Tällainen "nollatapaus" haluaa vain mammonaa ja helppoutta. Kaikki pitää tehdä sille valmiiksi, että saa vetää mukamas tärkeänä kansanedustusta, eli lähinnä "vihata suomalaisia" ja kukittaa "monikansallisuutta". Paljonko akka on saanut siitä?

    Lapsi kasvatetaan kai tunnekylmyyteen, kuin nukketehtaassa nuket. Robittihan kävisi myös ehkä kansanedustajille vauvaksi. Robottivauvat? Ei, pissaa, ei kakkaa, ei itke jne.

    Äänestä

  • Melkolailla muslimi-menoa vastaan veikkaisin.

    Äänestä

Varmaan sinne palkataan joku kieli- ja lukutaidoton somppumuija jolla ei ole mitään koulutusta. Kovalla palkalla.

Äänestä

Jani voi hoitaa.Tuskinpa tuolla tollolla on muutakan tekemistä siellä.

Äänestä
  • Mitä hemmetin lastenhoito-ongelmia voi kansanedustajalla olla? Palkatkoon kotiinsa sopivan lapsenlikan, kyllä se palkka siihen riittää. Vai onko Afganistanissa erilainen lapsenhoito kuin Suomessa?

    Äänestä

  • sosdemla kirjoitti:

    Mitä hemmetin lastenhoito-ongelmia voi kansanedustajalla olla? Palkatkoon kotiinsa sopivan lapsenlikan, kyllä se palkka siihen riittää. Vai onko Afganistanissa erilainen lapsenhoito kuin Suomessa?

    Eiköhän valtio maksa Nazimalle yksityisenkin hoidon jos Nazi tarpeeksi pitää ääntä asiasta. Hoitotäti voi olla tietysti myös samaan aikaan kun Nazi on äitiyslomalla.

    Äänestä

Mita v..a lehdet tuosta ääliöstä tekee joka päivä juttuja? Kritisoikaa siitä, ei muitakaan paapota.

Äänestä

Nasun kavereita on demareiden aivojätti jugneri ja tämä rättikauppias jonka tissit on samoissa iltapäivälehdissä kuin nasun "ajatukset".

Äänestä
  • Niinpä muuten on ja urpilainen taitaa olla kanssa. Nuo voisi perustaa räppäribandin.

    Tässä on uutinen, että räppäritähti Elastinen on mennyt kihloihin, mutta ei vielä tähän päivään mennssä kukaan tiedä morsiamesta yhtään mitään.

    http://www.iltalehti.fi/viihde/2016073121983611_vi.shtml

    Äänestä

  • kääkki?

    Äänestä

Jokos se saatanaa palvova NatsiRasisti on mennyt multiploitumaan..?

Äänestä

Elastinenkin on varmaan suvaitsevainen, ajatteleekohan samoin kuin vasemmistolaiset?

Äänestä

Nazimainen Razisti saisi varmaan synnyinmaassaan lapsilleen juuri oikeanlaista päivähoitoa. Jos lapsi on tyttö sitä valmistellaan häihinsä jo päiväkodissa. Jos taas poika niin se opetetaan tanssimaan sedille.

Äänestä

Ihan voi mennä omaan maahansa Afganistaniin, siellä on sopivat hoitotädit muslimin penskalle.

Äänestä
  • Niinpä juuri. Sitähän he haluavat korostaa islamin uskoa, joten lapsi suoraan islamisti-päivähoitoon.

    Äänestä

Olenko ainoa, joka näkee tässä tapauksessa ristiriitaa? Nazima haluaa lapsestaan suvaitsevaisen ja siksi ei suvaitse lapsensa lähelle muitten lapsia.

Äänestä
  • Et ole, tänään ajattelin samaa asiaa. Kaikki nämä suvakkien sisäänjalkauttamat invaasito ja hyväntahtoiset maailmanparannusasiat, sekä nasima pääsubjekti eli rasisminvastaisuus ovat nimenomaan: "ETUOIKEUKSIA NIILLE, JOTKA EIVÄT SAANEET NIITÄ EDES KOTIMAASSAAN", SIIS TULLAAN TÄNNE HUOLTOON, KUN KOTONA KREMPAA SYSTEEMIT.

    EU ja muu NWO on juuri sitä, että syrjitään enemmistöä.

    Äänestä

Mitä vittua? Onko *aimarasia taas vauhdissa? Afgaannirotta taa uumoilee eläteistä.

Äänestä

Ehkä huostaanotto voisi olla paras tuollaiselle nasiman lapselle. Tuohan viittaa äärimmäiseen kanavoitumiseen ja aktivismiin, kun lapsikin pitää erotella muista. Hän ei taida olla oikeanlainen vanhempi lapselle.

Äänestä
  • Lisäisin vielä, että haluaa huomiota nyt, kun pelkää lentävänsä pois eduskunnasta. Ihmiset nimittäin ovat alkaneet miettimään asioita. nassiman puolue on vapaassa pudotuksessa ja nassima siinä mukana. Taitaa duunit loppua.

    Äänestä

Miksei lähde takaisin Afganistaniin kun täällä on asiat niin huonosti.

Äänestä

No, joo taas.

Tuskinpa tuo toiselle kaudelle edes pääsee.

Äänestä

Mitä tuollaisella ylioppilaalla, joka ei ole valmistunut mihinkään tekisimme?

Razmyar puhuu darin kieltä. Hän valmistui ylioppilaaksi Töölön yhteiskoulusta vuonna 2004. Hän on suorittanut yhteisöpedagogin ja valtio-opin opintoja.[3]

Äänestä

Ok olen kaikenlaista rasismia vastaan, mutta näistä kommenteista saa jsks hyvät naurut😂😂😂😂

Äänestä

Ehkä Natsi-Nazima tietää että persuja vataan tullaan tekemään terrori-iskuja eikä hän halua että hänen pilttinsä vahingoittuu siinä. Muilla ei niin väliä.

Äänestä

Toivottavasti kakara syntyy kuolleena

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eduskunnassa.tapahtuu kirjoitti:

Nazima Razmyar kertoo sossujen lehdessä olevansa huolissaan eduskunnan hoitopaikasta. Edustajillahan on ympärivuorokautinen, ilmainen päivähoito eduskuntatalossa ja siellä on tietysti ammattilais-lastenhoitajia töissä.
Nazima on kuitenkin huolissaan siitä, että samassa paikassa hoidetaan myös persujen lapsia.
Nazima ei halua, että lapsille jo syvlivauvaikäisenä syötetään ennakkoasenteita ja opetetaan halveksimaan omasta poikkeavia näkemyksiä, jota hän persujen lapsien arvelee esittävän. "Ei ole oikein, että lapsella jo ennen kouluikää on jyrkkiä näkemyksiä toisin ajattelevista ja ne kaikki näkemykset ovat vihamielisiä", sanoo Nazima. "Haluan että lapsestani tulee avaramielinen ja kaikkia erilaisia näkemyksiä ennakkoasenteettomasti kuunteleva aikuinen. Sitä ei saa pilata syrjivällä ja rasistisella aivopesulla."
Tästä syystä Nazima haluaa että eduskuntaan perustetaan päivähoitomahdollisuus myös lapsille, joiden vanhemmat haluavat varjella lapsiaan suvaitsemattomuudelta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu