He haluavat Suomen olevan osa liittoutumaa, jonka kimppuun Venäjä ei ikinä uskalla hyökätä. Tämän on jopa Venäjän ulkoministeri itse myöntänyt.
NATO:n vastustajat sen sijaan haluavat säilyttää mahdollisuuden, että Suomi joutuu Venäjän aggression kohteeksi, sillä Venäjän ulkoministeri ei antanut hyökkäämättömyysvakuutusta NATO:on kuulumattomille maille.
NATO:n vastustajat sen sijaan haluavat säilyttää mahdollisuuden, että Suomi joutuu Venäjän aggression kohteeksi, sillä Venäjän ulkoministeri ei antanut hyökkäämättömyysvakuutusta NATO:on kuulumattomille maille.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Nato-Hilary jo uhittelee Venäjälle ja vierittelee virheitään Putinin syyksi. Vihollisuudet aloitettiin siis jo ennenkuin valtaa on saatu. Haluatko sä tosissas olla se jonka selän takaa vittuillaan venäjälle. Sillä sellainen se tilanne on, jos me päädytään nato-nukeksi.
Entäpä missä maissa islamistit tekee terrori-iskujaan? Aivan. Niissä maissa, mitkä ovat sotimassa lähi-idän sotia.
Kun olet niin innokas sotahommiin, niin ei sua mikään estä liittymästä johonki palkka-armeijaan, niin pääset sitten kattelemaan tilanteita tähyäimien takaa.
Me muut pidetään huolta omista asioistamme ja pidetään maa miehitettynä meidän omalla sotavoimalla, mikä on varsin kattava, kaikki miehet lukuunottamatta muutamia kyvyttömiä.
"Haluatko sä tosissas olla se jonka selän takaa vittuillaan venäjälle. "
Ja Venäjähän ei oo yhtään vittuillu kenellekään...
"Kun olet niin innokas sotahommiin"
Jäikö sulta jotain ymmärtämättä avausviestistä vai trollaatko? Siinä sanottiin, että Venäjä ei hyökkää Nato-maahan, sen on Venäjän ulkoministerikin todennut. Siis Naton jäsenenä suomalaisten ei tarvitse ryhtyä sotahommiin. Jos kannattaa Natoa, silloin nimenomaan EI ole halukas sotahommiin.
Kyllähän se vittuilee. Se on aina vittuillu. Mitä sitten? Minkä teet? Luuletkosä, että me laitetaan sille naton kans luu kurkkuun. Kuinka tyhmä voit olla?
Venäjä on tosi nationalistinen kansa. Kun se ahdistetaan tarpeeksi nurkkaan, niin aivan varmasti helvetti repee. Haluatko tosissas ryhtyä sotahommiin?
"Haluatko tosissas ryhtyä sotahommiin?"
Tarvittaessa siihenkin pitää olla valmis. Mutta Naton kimppuun Venäjä ei hyökkää, kuten Venäjän ulkoministerikin totesi.
Onhan Venäjän ulkoministerit sanonu paljon muutakin. Miksi vain tähän pitäis luottaa.
Ei, kuule ei meidän kannata alkaa suurvaltojen voimanmittelökentäksi.
Eikä meidän poikiamme anneta baltianmaiden sotareserviksi. Meillä on omakin raja puolustettavana ja sellaisena se pysyy, kunhan huolehditaan omista asioista ja pidetään miehemme sotakykyisenä.
Venäjällä on ollut huonoja kokemuksia pienempienkin armeijoiden kanssa, joten pidetään vaan välit naapuriin asiallisina ja annetaan suurvaltojen kalistella sapelleitaan.
"...pidetään vaan välit naapuriin asiallisina ja annetaan suurvaltojen kalistella sapelleitaan."
Kato ku se ei ole pelkästään Suomesta kiinni, millaisia ne välit naapuriin on. Suomi on Venäjän naapureista varmaan niitä kaikkein asiallisimpia, ellei asiallisin. Ollaan autettu taloudellisestikin aika paljon, ja pidetty keskusteluyhteydet hyvinä. Mutta heti kun tulee se päivä, että Venäjän intressit eivät käy yksiin hyvien Suomi-suhteiden kanssa, niin siinä vaiheessa on kurjaa olla yksin.
Ja mitä tulee suurvaltojen rettelöihin, siinä me oltais joka tapauksessa mukana, haluttiin tai ei tai ollaan Natossa tai ei. Silloin mieluummin Natossa kuin yksin. Eihän me missään liittoutumassa oltu vuonna 1939kään. Mutta niin vain jouduttiin ww2 -hyörinöihin mukaan.
Joo ois se kiva kun ei tarttis liittoutua ja vois vaan olla rauhassa, mutta meidän maantiede on hieman erilainen kuin Sveitsin.
"Mutta niin vain jouduttiin ww2 -hyörinöihin mukaan."
Tuossa lähtökohtaiset syyt talvisodan syttymiseen, jos joku ei vielä tiedä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Molotov–Ribbentrop-sopimus
Ei syyt ole lainkaan siinä.
Ryssänmaa on imperialistinen maa ja halusi lisäalaa itselleen. Mieluiten koko Suomen ja Euroopan.
Tässä on syy sekä talvi- että jatkosodan syttymiselle ja siinä on syy myös Suomen sodalle 1809.
Suomi ei ollut vielä talvisodan aikoihin missään tekemisissä Saksan kanssa, mikä todistaa selittelysi mahdottomaksi. Käsitä jo, että me suomalaiset käsitämme sinun harjoittavan vilppiä tietoisesti.
Sellaisia te ryssät lähtökohtaisesti olette.
Hopi hopi pakkaamaan laukkujasi. Olosi täällä eivät tule olemaan auvoiset.
Ihan täyttä paskaa! Meneppä koulun penkille siitä vajaaälyinen hopitti.
Miten helvetissä jokainen, joka ei kumartele usalle on ryssä?
Meillä on rauha ollut jo 70 vuotta ilman Natoa. Mielestäni se on vahvin todiste tässä keskustelussa.
Ollaan kyllä oltu 70 luvulla noottikriisissäkin Neuvostoliiton kanssa, eikä sieltä silti ole hyökkääjän hyökkääjää tullut, kun asiat on hoidettu rauhanomaisesti diplomatian keinoin.
Sen sijaan, kun katsoo, mitä lännestä tulee, ei voi muuta kuin hirvistellä. Pysytään puolueettomana. Se on paras.
"Miten helvetissä jokainen, joka ei kumartele usalle on ryssä? "¨
Miten helvetissä kaikki jotka ei pidä Venäjän touhuista muka kumartelee USA:lle?
Tottakai Suomi liittyy Natoon.
Asiasta on vuosien mittaan aika ajoin keskusteltu, mutta koskaan ei ole näin omituista "vastakampanjaa" nähty. Suomen liittyminen Euroopan kanssa yhteiseen puolustusliittoon ei ole mikään BIG DEAL. Hyvä vain jos saadaan apua, kukapa siitä kieltäytyisi, kun omat miehet ja naiset kyseessä!
Liittyminen esim. kymmenen vuotta sitten olisi minustakin ollut aika turhaa. En uskonut että mitään geopoliittisia valtauksia tulisi länsimaissa nähtyä.
Nyt tilanteessa on kaksi olennaista muutosta:
1. Euroopan turvallisuustilanne on heikentynyt, joten nyt sitä kuuluisaa nato-mahdollisuutta tarvitaan. Eurooppa Naton jäsenmaina on vahva. Synergiaetu olisi verraton. Vaarannamme myös Baltian maiden puolustusta, ellemme ole Ruotsin kanssa samassa porukassa.
2. Tämä Suomen puolustus ei ollut Venäjän edelliselle presidentille mikään juttu. Ainoastaan Putinilla on noussut kusi päähän. Seuraava presidentti Venäjällä voi olla vielä pahempi. Jos me jätämme Suomen nyt ilman nykyaikaista puolustusta Venäjän helposti saataville, se otetaan ennen pitkää. Me emme voi ennustaa turvallista tulevaisuutta, emmekä voi elää jatkuvan uhan alla. Teemme keljun tempun lapsillemme, ellemme hoida puolustusta nyt kuntoon.
Ja mitään sotaa liittymisestä ei seuraa, Venäjä ei pysty perustelemaan sellaista mitenkään. Kyllä Putin tietää mikä Nato on, ja miten se toimii. 😉
Korkeintaan menisi muutamilta suomen hyvävelijäseneltä palkintotoimi. Ja jotain energiakiristyksiä, mutta johan se on aikakin päästä kepun vanhan teknologian kerhoista eroon. Mitään muita välien viilenemisiä ei tule, kun ei ole aihettakaan.
Se on kyllä melkoisen itsenäisyysjuhlan paikka, kun on "virallisesti suomettuneisuus päättynyt"!
Onko asuinpaikkasi Tallinna? Baltianmaat ovat ne, jotka eniten hyötyvät Suomen natojäsenyydestä.
"Me emme voi ennustaa turvallista tulevaisuutta, emmekä voi elää jatkuvan uhan alla. Teemme keljun tempun lapsillemme, ellemme hoida puolustusta nyt kuntoon.
"
Tämä on ERITTÄIN hyvä pointti. Liitoutumattomuudessa Venäjän naapurina on se ongelma, että silloin ollaan täysin Venäjän hyvän tahdon varassa. Me emme voi koskaan tietää, milloin se hyvä tahto loppuu. Jos/kun se loppuu, olisi hyvä olla Natossa. Haluammeko, että lapsemme joutuvat kokemaan tämän hyvän tahdon loppumisen ilman Naton tuomaa turvaa?
Tuo nyt on täyttä paskaa. Me ei tosiaankaan olla kenenkään armoilla. Meillä on omat puolustusvoimat ja ihan helvetin iso reservi ihan maailman luokassakin. Sen tietävät niin venäjä, kuin nato-maatkin. Viro kärsii hätää natosta huolimatta ja siellä odotellaankin vesi kielellä, milloin Suomi saadaan jäseneksi ja näin myös varsin massiivinen sotavoima suurvaltapolitiikan lyömäaseeksi.
Ne jotka haluaa sotia, ilmoittautukoot jonnekkin palkka-armeijaan ja painelkoon sotimaan sinne, missä soditaan.
Suomen varusmiesvelvollisuuteen perustuva puolustus pysyköön puolustusvoimana.
"Tuo nyt on täyttä paskaa. Me ei tosiaankaan olla kenenkään armoilla. Meillä on omat puolustusvoimat ja ihan helvetin iso reservi ihan maailman luokassakin. "
Kyllä meillä on iso reservi ja hyvässä kunnossa oleva armeija. Se on totta ja sillä pärjätään Venäjää vastaan. Jonkin aikaa. Ehkä puoli vuotta, ehkä vuoden, parhaassa tapauksessa parikin vuotta. Sitten resurssiemme pienuus alkaa väistämättä näkyä, kun vastassamme on 140 miljoonan asukkaan maan noin 10 miljoonan miehen reservi. JUURI SIINÄ KOHTAA tarvitsemme apua muualta. Parhaiten apu varmistetaan, kun liitytään jo hyvän sään aikana Natoon.
Kannattaa muistaa, että Ukrainakin on ihan tymäkkä 40 miljoonan asukkaan valtio, mutta niin vain Venäjä änki sinnekin.
Miten kävi neuvostoliitolla Afganistanin kanssa? Muutama resupekka antoi mahtavalle neuvostovoimalle niin kovat kyydit, että Venäjä varoitteli jenkkien vielä mahtavampaa sotavoimaa kokemuksistaan, kun ne meni sinne sitten myöhemmin rypemään.
Ei kenenkään pikkumaan puolustus mahda mitään Venäjälle.
Mutta Euroopan pikkumaat yhdessä, Ikäänkuin liittovaltiona, muodostavat suurmaan. Ja Nato nyt sattuu olemaan se puolustusmahdollisuus. Myöhemmin Nato voidaan "ostaa" Euroopan hallintoon.
Venäjä tietää, ettei Eurooppa lähde itse hyökkäämään mihinkään. Venäjä tietää myös, ettei ydinsotaa kannata aloittaa, koska siinä kuolee kaikki. Joten tasapaino toimii, sehän on uskottavan puolustuksen kulmakivi.
taitaa olla suvakkien aateveljiä kukkamekoissaan.
Nimenomaan. Ilman Usan härkkimistä ympäri maailmaa ei tällaisia kriisejä olisi.
Venäjäkin härkkii ympäri maailmaa. USA sentään jättää naapurimaansa rauhaan, toisin kuin Venäjä, joka härkkii naapurimaissaankin.
Yksi sana: Kuuba
Missäs kohtaa se USA:n ja Kuuban maaraja kulkee?
Onpa jollakulla kova luotto venäjän ulkoministeriin.
... natohan on puollustusliitto, joka ei hyökkää... ennaltaehkäisevä ensi-isku...
Miksi se vtun Nato ei sitten suojaa eun ulkorajoja? Kerro.
Taitaa kyseessä olla vaan terroristijärjestö, joka itse salakuljettaa niitä ihmisiä Eurooppaan.
"Onpa jollakulla kova luotto venäjän ulkoministeriin."
Väitätkö, että Venäjän ulkoministeri puhuu paskaa?
MITEN VENÄJÄ HOITAA NATO-SUOMEN
Koska poliitikkomme ovat salaa menneet liittämään Suomen NATO:n strategioihin etummaiseksi taistelumaastoksi Venäjää vastaan, on syytä tarkastella muuttunutta turvallisuuspoliittista tilannetta käytännössä.
Venäjä on siis koko ajan, 90-luvun alusta saakka, johdonmukaisesti ilmoittanut, että mahdollinen aseellinen konflikti NATO:n kanssa on ydinasekonflikti, eli ydinsota. Koska poliitikkomme ovat halunneet omista lapsellisista syistään liittää maamme tähän konfliktiin mukaan kaikin mahdollisin keinoin, Venäjä siis kohtelee kriisitilanteessa Suomea vihollismaana automaattisesti.
Suomi on Venäjälle strateginen ongelma pitkän rajan ansiosta. NATO-Suomi uhkaa Venäjälle elintärkeitä alueita suoraan. Se on suora uhka myös Venäjän toiseksi suurimalle kaupungille. Jos joku kuvittelee, ettei Venäjä ole valmis tekemään mitä tahansa Pietarin puolustamiseksi, muistakoot että viimekerralla sen pitäminen maksoi noin puolentoista miljoonan ihmisen hengen.
Lisäksi NATO-Suomi uhkaa Murmanskia ja Kuolan sotilastukohtia Norjaakin pahemmin. Sekin on otettava huomioon, kun arvioidaan venäläisten toimia mahdollisessa aseellisessa yhteenotossa.
Kuinka Venäjä sitten eliminoisi tämän suoran strategisen uhkan, jonka NATO-Suomi aiheuttaa?
Venäjän on kyettävä eliminoimaan NATO-Suomi mahdollisimman nopeasti, ennen kuin sen alueelta pystytään iskemään Venäjälle. Tämä tarkoittaa sitä, että NATO-Suomeen on tehtävä niin massiivinen isku, ettei NATO-Suomesta voida tehdä mitään hyökkäystä. Venäjälle riittää tämän varmistaminen.
Suomen miehitystä tuskin edes suunnitellaan, ainakaan konventionaalisin voimin, sillä maassa on satojen tuhansien miesten ja naisten sissisotaan koulutettu reservi. Venäjän näkökulmasta on siis aivan turha uhrata mies ja kalustovoimaan maan miehitykseen, varsinkin, kun uhka voidaan eliminoida nopeammin ja turvallisemmin joukkotuhoaseilla. Koska konflikti NATO:n kanssa on ydinasekonflikti, mitään pidäkkeitä joukkotuhoaseiden käytölle ei ole olemassa.
Ennen kuin varsinaiset sotatoimet alkavat, eli heti kun Venäjän sodanjohto katsoo, että yhteenotto on väistämätön, Suomeen hyökätään lyhyen kantaman ydinohjuksin, joissa on taktisia ydinlatauksia. Noin Hiroshiman pommin suuruiset ydinpommit räjähtävät 35 minuutin kuluttua päätöksestä Helsingissä, Oulussa, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Rovaniemellä ja luultavasti myös noin kymmenessä sotilaskohteessa. Tämä ensi-isku tappaa valtaosan suomalaisista ja tuhoaa täydellisesti suomalaisen yhteiskunnan.
Tämän jälkeen suoritetaan massiivisia pommituksia pitkin rajaa sekä lentoaseen että tykistön voimin ja tuhotaan kulkuyhteyksiä ja mahdollisia tukikohdaksi kelpaavia kohteita. Sisä-Suomen metsäalueet tuhotaan napalmilla ja massivisilla kasvimyrkytyksillä. Jotta Suomen maa-alueen sotilaallinen käyttö olisi jatkossakin NATO:lle mahdotonta, Suomeen ammutaan ohjuksilla tai pudotetaan ilmapommituksin muutamia tonneja paiseruttoa, koleraa, isorokkoa, ja muita erittäin tarttuvia tauteja. Ebolan ja Marienburg-viruksen kaltaiset uudet tartuntataudit ovat erinomaisia, sillä ne säilyvät maastossa vuosien ajan ja ovat huomaamattomia kahden, kolmen päivän tartunta-ajan keston. Ne leviävät ihmisryhmissä räjähdysmäisesti.
Kaikki länteen ja etelään virtaavat vesistöt, kuten Päijänne ja Oulu-järvi, saastutetaan elinkelvottomiksi hermomyrkyin ja biologisin asein. Kokonaisten vesistöjen saastuttaminen pelkästään koleralla on tehokas tapa surmata vielä metsissä piileskelevät, ydinsäteilyn saastuttamat ja sairastuttamat suomalaiset. Peitteisille maastoalueille levitetään sariinia ja muita hermomyrkkyjä laajoina kaasupilvinä.
Kaikki tämä tapahtuu ensimmäisten tuntien aikana ja koko operaatio kestää noin päivän, kaksi.
Kaikki tämä johtuu siitä, että joukko suomalaisia poliitikkoja on päättänyt liittää salaa Suomen NATO:on.
Ja kaikki tämä tapahtuu ehkä jo ensikesään mennessä, jos Yhdysvaltojen suunnitelma Eurooppalaisesta sodasta onnistuu, kiitos poliitikkojemme, joiden mielestä tämä on kansamme edun mukaista ja parantaa turvallisuuttamme.
Venäjä ei hipaisekaan NATO-maata, koska silloin 3. maailmansota on varma asia, ja siihen tuskin Venäjä on halukas. Putin tykkää leikkiä imperialistista leikkiään vaarattomien maiden kustannuksella, mutta NATO:n se jättää visusti rauhaan, kuten on nähty. Ei Putinkaan hullu ole, ainakaan sillä tavalla, että hänellä mitään päättömiä itsetuhotaipumuksia olisi.
Baltian maat ovat saaneet olla aivan rauhassa Nato-jäsenyytensä ansiosta. Ei ole tullut mitään Venäjän "parissa tunnissa tapahtuvia eliminointeja". Tietenkään. Tuo viestisi on lähinnä fantasiakirjallisuutta.
Tuo "ennaltaehkäisevä" ydinisku ja muu tuuba on vähän huono argumentti Nato-jäsenyyttä vastaan siksi, että Venäjä näkee Suomen joka tapauksessa läntiseen leiriin kuuluvana eli mahdollisena tulevana Naton jäsenenä joka tapauksessa. Näin ollen "peruste" ennaltaehkäiseville ydiniskuille tai ohjusiskuille tai whatever olisi jo nyt olemassa tilanteen tarpeeksi kiristyessä, Naton jäsenyys ei muuttaisi mitään. Tai muuttaisi korkeintaan parempaan suuntaan, koska silloin Venäjä olisi Suomeen iskiessään sodassa koko Naton kanssa eikä pelkästään Suomen kanssa. Täten kynnys "ennaltaehkäiseville puolustusiskuille" nousisi. Nyt Suomi Naton ulkopuolisena Suomi olisi Venäjälle melko huoleton kohde.
Itekkin ruvennu kannattaa Natoa. En ikinä ois uskonu että Venäjä hyökkää enää 2000 luvulla naapurimaihinsa. Georgiaan en ois uskonu sen hyökkäävän, edes silloin kun tilanne siellä kiristy pahasti. Mutta hyökkäs. Ukrainaan en varsinkaan uskonu tulevan hyökkäystä, koska Venäjä ja Ukraina on aina olleet läheiset naapurit ja Ukraina on vielä aika iso valtio, mutta niin vain hyökkäs. Nyt en enää ole naivi, vaan lähden siitä, että Venäjä jossain vaiheessa hyökkää Suomeen, milloin se tapahtuu en lähe veikkaa, siihen voi mennä 5 tai 50 tai sata vuotta mutta en usko että viimeinen sota suomessa ois käyty.
Nato ei tuo Suomelle mitään kestävästi hyödyllistä tai inhimillisesti arvokasta
-----------------
(Uutisointi innostui apostoloinniksi saakka Helsingin Sanomat/ vapaan kolumnistin Olli Kivisen kynällä "Kova kolaus Suomelle" -tilityksessä ti. 8.4. - samalla sivulla [2] HS ottaa odotetusti etäisyyttä yhden aatteen liikkeeseen selostamalla Turun Sanomien kantaa kuuntelutaidosta Venäjää kohtaan. HS pohdinnan kruunasi vielä arvionti EU:n yhteisestä Venäjä-politiikasta)
[ ... USA:n presidentti George W. Bush haluaa ohjuksia miltei Venäjän rajoille puolustukseksi kaukaista Iran-vaaraa vastaan --- USA haluaa ovet auki kaikille maille pääsyyn Natoon, kutsutaanko sitä ekspansioksi - kyllä ja kohteena on entinen toinen suurvalta, jolla on jäljellä oma kasvava itsetunto, toistaiseksi ilman laajentumishaluisia sotilaspoliittisia pyrkimyksiä ... ]
Suomessa herkkänahkaisuus syttyi eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan Pertti Salolaisen suulla käänteisenä Natoon kutsuilmaisuna - kertomalla, että nyt liittyminen ei enää onnistu, kuten se olisi onnistunut "läpihuutojuttuna" Venäjän edesmenneen presidentin Boris Jeltsinin aikana. ---
Hötkyilyä, kansalaisten kosiskelua kätketyllä Nato-seirenöinnillä vai arkiviisauden heräämistä siihen, että Venäjälläkin on oikeus mielipiteiseen ja omien ulkoisten uhkien arviointiin sekä torjuntavalmisteluiden käynnistämiseen - kuka aloittikaan ja mitä?
Mediafiaskossa ilman työhön tai laittomuuteen liittyvää syytä poistettiin arveluttavin keinoin kekkosajan kokopäiväpoliitikko Ilkka Kanerva ulkoministerin tehtävistä. Tilalle saatiin, terävä, sanavalmis ja kielitaitoinen EU-poliitikko, jonka kokemus Suomen tärkeimmästä rajanaapurista jäänee nopean opiskelun ja virkamiesohjauksen varaan.
Alexander Stubb´ in ja koko Suomen eduksi saattaa kehittyä Stubb´ in nopea omaksumiskyky ja taito olla innostavan selkeäsanainen mukaansa innostaja, perinteisiin jäykistyneillä ulkopolitiikan diplomatia- ja "näinhän on aina ollut" -käytävillä. Stubb voi omaksua myös itselleen ahaa-elämyksiä sivistyksen jatkuessa itäänkin, tavallansa. Tajunnanlaajennus itään saattaa himmentää Nato-ylösnousemuksen valoa itämahdollisuuksien kirkastuessa.
Sen sijaan HS:lle vapaasti kolumnoiva Olli Kivinen maalaa synkkyyttä, kansalaisten tietämättömyyttä ja 1000 taalan paikan menetystä - jälkiviisaudella ajoista, joista meillä on vain arvio ja oletus. Nato-kytkös on aina Neuvostoliiton jälkeläiselle Venäjälle tähtilippuvaate. Edellinen aseteknologinen kalabaliikki käytiin keskipitkänmatkan ydinohjusten sijoitteluruletissa, jossa myöhemmin niitä käsikädessä USA ja Neuvostoliitto-Venäjän kanssa purettiin.
Kuuban ohjuskriisi oli vastine Neuvostoliiton asekolonnialismista kaukaisella 1960-luvulla - kuten uusasekolonnialismia nyt esittää Bush ´in voimakkaasti ajama ohjuskilpi Puolaan. Torjuntaohjus on myös käyttökelpoinen väline kuljettamaan kuolemankosketusta vihollisiinsa. USA aikoo torjua laskeumaksi eurooppalaisten niskaan mielikuvituksella oletetut iranilaisten atomiohjushyökkäykset. Bush on tehnyt aiemminkin vääriä johtopäätöksiä, jopa virheellisin ja valehdelluin perustein.
Miksi juuri tänään on niin kiire puhua Nato-optiosta, ... johan me näimme mihin optiot talouselämässä johtivat, mm. Fortumin yli kansalaisjärjen menenneissä ähkyröintioptioissa, joissa ei ollut mitään tekemistä todellisen ansaintatyön kanssa. Suomella on monia mahdollisuuksia omassa optioinnissaan, niitä tulee aina tarkastella oman maamme kokonaisvaltaisen edun nimissä. Suurimmat ja tärkeimmät toimintakykymme ylläpitäjät ovat ulkomaankauppa, mahdollisimman laaja riippumattomuus muista ja energiansaanto.
Suomen turvallisuuspoliittista reaalielämää ovat ohjanneet ja osaltansa ratkoneet historian saatossa vain Venäjä, Neuvostoliitto ja Saksa - niin hyvässä kuin pahassa. Uusi Venäjä ei meitä ohjaile, heidän ei tarvitse, koska he ymmärtävät meidän ymmärtävän idän ja lännen portinaukaisijan haasteellisen - mutta mahdollisuuksia tuovan ominaisuutemme - ainakin suuri tavallinen kansa sen ymmärtää.
Vähemmistö Suomessa katsoo Nato-publikaanien värillisten lasien läpi Nato-laajentumista itään - miksi emme kysy Venäjän kantaa? Miksi me emme näe, että juuri tuo Nato-laajentuminen on uhka - niin, se on uhka juuri Venäjälle, koska molemmin puolin neuvottelupöytää on riittävät määrät atomiohjuksia tuhoamaan koko maapallon. Pitäisi oikeastaan kysyä, minne Venäjä on laajentunut Nato-laajennuksien aikakautena? ---
Ainoa Venäjän laajennus on aktiivinen autojen osto Saksasta pönkittämään uskoa itseensä ja näyttökykyynsä omasta ostovoimasta. Suurin uhka Venäjä on itsellensä, koska he imuroivat innokkaasti, kuten kiinalaisetkin, läntistä tapaa kuluttaa ja "panna haisemaan".
Suurin tämän päivän viisaus politiikan arkijohtajilta on olla puhumatta koko Natosta. Viisasta kansakunnallemme ja terävöityvälle kansalaisaktivismille on keskustella kaupasta, ympäristöstä ja kuinka me voisimme konsultoida, markkionoida ja myydä korkeateknologista osaamistamme - erityisesti ympäristösektorille. Tätä tarvetta on Natossa, Venäjällä, Kiinassa, Intiassa ja USA:ssa, joka muuten on maapallon suurin energiakäyttäjä, tavaroiden siirtelijä ja päästöjen aikaansaaja - uhat ovat todelliset juuri noilla sektoreilla.
Sveitsiläiset eivät keskustelu Natosta, ei EU:sta eikä oikeastaan mistään liittoutumista, koska he ovat maailman suurimmassa liitossa jo nyt: Sveitsiläinen liitto on palvella asiakkaitaan luottamuksella, hiljaisuudella, uskollisuudella ja loputtomalla varmuudella - heidän kimppuun ei kannata hyökätä, koska tällöin hyökkääjän omatkin businekset ovat vaarassa - ah, kuinka ihanteellinen puolustusliitto! - Ehkä Alexander Stubb on jo tämän terävästi oivaltanut.
Ilkka Luoma
"Sveitsiläiset eivät keskustelu Natosta, ei EU:sta eikä oikeastaan mistään liittoutumista..."
Joo, Suomen tilanteen vertaaminen Sveitsiin se vasta älyllisesti rehellistä onkin.
Ap on homo.
Tuleva vastustaja tulee lännestä sillä maanpuolustuskorkeakoulun professori varoittaa Ruotsin muuttuvan taistelutantereeksi
Radikalisoituneita Islamilaisen valtion kannattajia on jo paljon myös Ruotsissa ja he voivat toimia itsenäisesti.
Professori Robert Egnellin mukaan IS-kannattajia houkuteltiin aiemmin Syyriaan sotimaan, mutta nyt voidaan olettaa heitä kannustettavan pysymään Eurooppalaisissa kotimaissaan, joissa heillä on jo kansalaisuus ja sotimaan Syyrian sijasta siellä.
Tällaisen teorian on esittänyt Robert Egnell, jonka sanojen painavuutta ja niiden sisältämää varoitusta korostaa hänen asemansa Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun professorina.
Egnellin mukaan IS on muuttanut strategiaansa.
Professorin mukaan viime aikoina tapahtuneet terroriteot eivät tarvinneet edes suoraa johtamista Islamilaisesta valtiosta. Radikalisoituneet seuraajat tarvitsivat vain “rohkaisua” ottaa oikeus omiin käsiinsä. Professori uskoo, ettei viimeaikaiset tapahtumat olleet edes varsinaisesti IS suunnittelemia, vaan radikaalit kannattajat suunnittelivat sekä toteuttivat iskut itsenäisesti.
Tällainen riippumattomuus aiheuttaa myös huomattavia haasteita saada tekijöitä kiinni, ennen kuin se on jo myöhäistä.
Egnell varoittaa mm. Ranskassa nähtyjen iskujen olevan vain ajan kysymys myös Ruotsissa, sillä Ruotsissa on jo radikalisoituneita IS-kannattajia. Lisäksi Ruotsin ja Lähi-Idän sotatoimialueiden välillä on liikennettä. Raakoja ja armottomia iskuja tehdään Euroopan heikentämiseksi ja pelottelemiseksi. FBI:n mukaan Ruotsissa terrorismin uhka ei kuitenkaan ole niin suuri.
Kansalaisten on hyvä tiedostaa vaaran mahdollisuus siellä, missä on suuria väkijoukkoja, kuten lentokentillä tai kauppakeskuksissa.
Dear friend Usa.
Tässä, sisäistä!
Ei USA:lla (eikä ehkä muillakaan) ole pienintäkään aikomusta kitkeä maailmasta terrorismia. Terrorismin vastaisen sodan tavoite on tämä sota itsessään ja tähän sodankäyntiin tarvitaan vihollisiksi terroristeja, joita maailmaan luodaan tällä sodalla. Vaikka tämä vaikuttaa ikiliikkujalta, niin sitä se ei ole: systeemiin tarvitaan ulkopuolelta veronmaksajien rahat ja tämänhän taas mahdollistaa kansalaisten pelottelu terrorismilla.
Supervalta on pikku apuriensa, kuten Suomen avulla taistellut 13 vuotta talibaneja vastaan ja nämä ovat yhä valmiina ottamaan maan haltuunsa heti, kun ulkomaiset joukot sieltä häviävät. USA:n Afganistanin omille turvallisuusjoukoille toimittamista aseista lähes puolet on kadonnut jäljettömiin.
Irakissa ei ollut terroristeja eikä joukkotuhoaseita, kun sinne järjestettiin sota. Kymmenen vuotta myöhemmin maa on täydellisessä sekasorrossa ja täynnä terroristeja. Tässä välissä yksityiset armeijat ja turvafirmat tekivät valtavia määriä rahaa:
International Business Times 19.3.2013: "Private or publicly listed firms received at least $138 billion of U.S. taxpayer money for government contracts for services that included providing private security, building infrastructure and feeding the troops."
Tuo "138 billion" on suurin piirtein 100 miljardia euroa eli parin Suomen valtion vuosibudjetin suuruusluokkaa.
Tällaiset Afganistanin ja Irakin tapahtumat toistuvat näköjään jokaisessa paikassa, mihin mennään suureen ääneen rauhaa turvaamaan tai terrorismia torjumaan. Obaman lennokeilla tekemät teloitukset ilman oikeudenkäyntejä vain lisäävät potentiaalisten terroristien määrää. Sotatarvikkeita, urkintavälineitä ja yksityisiä turva-armeijoita tarvitaan siis jatkuvasti enemmän ja rahaa kaadetaan pohjattomaan kaivoon, josta sen kauhovat Dick Cheneyn ja Tony Blairin kaltaiset suurrikolliset.
Ensinnäkin: itsenäinen valtio ei päästä vieraan maan sotilasjoukkoja maaperälleen, se on ikivanha, mutta edelleen paikkansapitävä totuus. Vieraan maan sotilaiden päästäminen omalle alueelle lasketaan antautumiseksi riippumatta siitä, minkä syyn takia joukot tulevat. Ainoastaan, jos tulijat ovat saman sotilasliiton joukkoja, tilanne on hyväksyttävä.
Toiseksi: USA on aloittanut sotia ties kuinka monessa maassa pelkästään omien, yleensä taloudellisten tai valtapoliittisten intressiensä ajamiseksi, joten USA on terroristivaltio, jonka kanssa ei ole järkevää liittoutua. Vaarana on se, että joutuu itse mukaan rikollisiin sotahankkeisiin.
Kolmanneksi: uutisista saatujen tietojen mukaan USA on itse kutsunut itsensä Suomeen, joten taustalla on USA:n etujen ajamista. Suomella ei ole velvollisuutta ajaa USA:n etuja.
Neljänneksi: USA:n aisapoikana toimiminen antaa Suomesta huonon kuvan maailmalle. Maailmalla alkavat aiheellisesti epäillä, että Suomi ei ole enää itsenäinen (mikä käytännössä tietysti pitää paikkansakin, mutta ei sitä nyt pitäisi ruveta maailmalle julistamaan).
Viidenneksi: kun meillä on jo rittävästi harmia ennestäänkin maahantunkeutuvista onnenonkijoista, niin kannattaako meidän asettua alttiiksi sille vaaralle, että liiallinen veljeily Naton kanssa tuottaa puoli miljoonaa uutta onnenonkijaa itärajan yli Suomeen? Minun mielestäni meillä ei ole sellaiseen varaa.
Kuudenneksi: USA on hävinnyt käytännöllisesti katsoen kaikki aloittamansa sodat viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana, joten se on äärimmäisen huono, etten sanoisi surkea yhteistyökumppani maanpuolustusasioissa. Sillä ei ole tarjolla muuta kuin sotateollisuutensa valmistamia hyperkalliita romuja.
"Ensinnäkin: itsenäinen valtio ei päästä vieraan maan sotilasjoukkoja maaperälleen"
keskinäisriippuvaisessa maailmassa pieni maa ei ole koskaan täydellisen itsenäinen. Kysymys on siitä , minkä puolen valitsee.
Yhä useampimaa haluaa eroon EUsta ja natosta?
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14404036/yha-useampimaa-haluaa-eroon-eusta
Milloinka ihmiset heräävät? USA haluaa sodan Eurooppaan omien etujensa tähden.
Yhdysvallat on imperiumina hajoamispisteessä ja maailmanherruuden säilyttääkseen luo Washington epävakautta, levottomuuksia ja sotaa ympäri maapallon.
Yhdysvallat on myös sisäisesti täyden sekasorron tilassa. Poliisivoimat vastaavat jo armeijaa, eikä Washingtonin oikeisto-eliitti välitä omaa maailmanherruutta ajaessaan omista kansalaisistaan sen enempää, kuin muun maailman ihmisistä.
Oma kansa nousee vielä kapinaan tulevaisuudessa ja Kiina ja Aasian talous on jossain vaiheessa syrjäyttämässä Yhdysvaltojen aseman.
Yhdysvaltojen neokonservatiivisella sotateollisuuskompleksilla ei mene hyvin.
Jokainen Euroopassa käyty sota on aina tulkittu Yhdysvalloissa ns. hyväksi sodaksi ja Euroopassa käytyjen sotien myötä on Yhdysvaltojen talous- ja sotapoliittinen asema rakentunut.
Yhdysvallat on tietoisesti luomassa Ukrainan tapahtumien avulla Eurooppaan uutta sotaa, joka toimisi jälleen sen omia maailmanherruus- tavoitteita edesauttaen.
Suomalainen valtamedia pitää kansalaiset täysin pimennossa niiltä vakavilta tosiasioilta joita on meneillään.
Tämänhetkisten tapahtumien vakavuus ja luonne tuodaan yhä useammin esille myös Yhdysvaltalaisten asiantuntijoiden suulla, mutta on aivan sama, sanooko asian venäläinen, amerikkalainen, vai aasialainen, kunhan tapahtumien vakavuus tulee esille. https://www.youtube.com/watch?v=cikvqdMRTTA
"Yhdysvallat on tietoisesti luomassa Ukrainan tapahtumien avulla Eurooppaan uutta sotaa, joka toimisi jälleen sen omia maailmanherruus- tavoitteita edesauttaen."
Tämä pitää täysin paikkansa. Vahinko vain, että EU on lähtenyt mukaan sotkemaan myös Ukrainan asioita ja pilannut välinsä Venäjän kanssa.
Niinistö tämän ymmärtää, mutta Stubbi ja kumppanit eivät ja vähän välittävät.
USA sitä USA tätä mutku mutku USA. Yhyy yhyy USA.
Joku sinne maailman herruuteen joka tapauksessa aina pyrkii. Joku valtio on aina se maailman vahvin. Mieluummin näen maailman herrana USA:n kuin Kiinan tai Venäjän.
Ei kiva asia, mutta sen kanssa on elettävä.
Mikä siinä on niin h*n vaikea käsittää?
Miten se näyttää olevan niin h******n vaikeata hahmottaa, että Venäjän vastaisessa taloussodankäynnissä saattaa käydä niin, että Ukraina on sytyke, Eurooppa uhri. Että Euroopan paras ei kenties olekaan osallistuminen Yhdysvaltain ekspansiivisen ulkopolitiikan tukemiseen käymällä sotaa talouden keinoin.
Johon muuten Suomella ei edes ole pakkoa, kuten itsenäisyyspuolue (IPU) selvitti Eurooppa-tiedotuksesta. Taantuma-Suomella ei ole Eu-sopimusten perusteella juridista pakkoa osallistua Venäjän vastaisiin talouspakotteisiin
Sen sijaan Eu laittaa sivuun €125 miljoonaa hyvittääkseen Venäjä-pakotteista kärsiviä viljelijöitä ja että "hinnat eivät putoaisi kriisitasolle" http://euobserver.com/economic/125283
Eli me maksamme viljelijöille siitä, että Eu päätti osallistua Venäjän vastaiseen taloussotaan. Maksamme myös, että hinnat pysyisivät "normaalin korkealla tasolla".
Se esipuheena.
Eräässä aiemmassa bloggauksessani mietiskelin ääneen Ukrainan, Venäjän, Yhdysvaltain ja Eu:n toimintaa erilaisiin viitekehyksiin sijoitettuna Tapahtumia ei koskaan pitäisi tarkastella erillisinä, irrallaan viitekehyksistä. Viitekehyksinä mainitsin geopolitiikan, etupiirijaot, intressiryhmien halut, talouden. (http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/173062-entas-jos-mh17-eu-venaja-geopolitiikka-jss )
Jatkan ääneen ajattelua, laajennan lisää. Sillä tiedostetulla riskillä, että tähän keskustelunavaukseen tulee kommentteina putinistiksi, stallariksi ja Venäjän ihannoijaksi nimittelyä. Ikään kuin se, että yrittää katsoa asioita laajemmastakin vinkkelistä kuin läntisestä, osoittaisi heikkolahjaisuutta, yksisilmäisyyttä ja puolueellisuutta.
Muistettakoon samalla, ennen syytösten lennättelyä, että Neuvostoliiton hajoamisesta on kulunut 23 vuotta, ei enempää. Miksi siellä pitäisi olla valmis demokratia, kun meilläkään valaistuneessa lännessä, Yhdysvalloissa tai Euvostoliitossa, ei ole valmista tai toimivaa demokratiaa?
Miksi erilaisesta kulttuurisesta taustasta ponnistavan Venäjän demokratian pitäisi olla kopio meidän (toimimattomasta) demokratiastamme?
Pintaa
* Eu:lla menee taloudellisesti heikosti.
* Yhdysvaltain taloudella menee huonosti. Hallinnon jakamiin virallisiin tilastoihin työllisyydestä, inflaatioasteesta ja muusta vastaavasta eivät luota edes viranomaiset. Yhdysvaltain keskuspankki FED:in harjoittaman kvantitatiivisen kevennyksen (QE) jäljiltä dollari ei ole juuri minkään väärti.
* Kiina dumppaa Yhdysvaltain veltionvelkakirjoja, myy niitä pois. Eivät toisin sanoen enää rahoita Yhdysvaltoja. Venäjä vetää rahojaan ulos amerikkalaisista pankeista http://www.treasury.gov/ticdata/Publish/lb_16101.txt
* Kiina, Venäjä ja Intia ovat tehneet järjestelyjä luopuakseen dollarin käytössä kaupankäynnissään sekä reservivaluuttana. Tällaisia järjestelyjä on mm. BRICS-maiden uusi NDB-kehityspankki.
Yhdysvallat ei todellakaan halua Venäjän presidentti Vladimir Putinin visioimaa Euraasialaista kauppa-aluetta (Eurasian Economic Zone) johon kuuluisivat Itä-Eurooppa, Kiina ja Venäjä, ja joka tekisi kauppaa Euroopan, Latinalaisen Amerikan ja muun maailman kanssa. http://www.ibtimes.com/eurasian-union-may-be-reality-2015-putin-324578
Euroopan tulee kiertää satelliittina Yhdysvaltoja, ei olla osa suurempaa Eurooppaa, tunnutaan Washingtonissa ajateltavan.
* Jotkin Eu-maatkin ovat alkaneet harkita luopumista dollarin käytöstä. Tai NATO-maat, miten vain. NATO:a rahoituksensa jäämisen paljolti Yhdysvaltain (dollarin) varaan ei innosta, koska valuutan uskottavuusarvo on heikennyt.
Toisin sanoen talouden painopiste on siirtymässä Aasiaan.
* Wolfowitz-doktriini: Kaikki keinot ovat Yhdysvalloille sallittuja estettäessä muita maita nousemasta Yhdysvaltain hegemonian haastajiksi http://en.wikipedia.org/wiki/Wolfowitz_Doctrine
Wolfowitz-doktriinin mukaan Eurooppakaan ei saa kilpailla Yhdysvaltain kanssa.
On Wolfowitz-doktriinin mukaista köyhdyttää Eurooppa niin ettei se kykene millään alueella Yhdysvaltain haastajaksi.
* NATO tarvitsee sotia, konflikteja ja uhkia olemassa olonsa oikeuttamiseksi siinä kuin Yhdysvallat tai Eu:kin; hallitukset tarvitset kriisejä oikeuttaakseen hallintoa. http://allafrica.com/stories/201408211204.html
Jos jätetään luonnonkatastrofit huomiotta, kaikki kriisit, konfliktit ja sodat voidaan jäljittää yhden tai useamman hallituksen toimintaan; ne ovat seurauksia, eivät syitä.
* Yhdysvalloille ei sovi, että dollarin asemaa reservi- ja kaupankäyntivaluuttana horjutetaan, koska sen jälkeen se ei enää kykene maksattamaan menojaan muilla.
* Yhdysvallat ei ole energiaomavarainen. Mutta se mielellään hallitsee muissa maissa sijaitsevia energiavarantoja. Tästä syystä Lähi-Idän sodat, Latinalaisessa Amerikassa tehdyt hallitusten vaihdokset, Afrikkaan ja Tyynelle valtamerelle suuntautuminen
http://www.counterpunch.org/2014/08/22/understanding-ukraine-in-15-minutes/
http://allafrica.com/stories/201408211204.html
* Eurooppa ei ole energiaomavarainen
Pintaa syvemmälle
Tällä hetkellä kuitenkin ajattelen – kun kaikki turha riistutaan – että pohjimmiltaan vastakkain ei ole Itä ja Länsi, Demokratia vs. Diktatuuri vaan pikemminkin Venäjän oligarkit vs. Lännen oligarkit, Kremlin byrokraatit vs. Lännen byrokraatit kinaamassa siitä, millainen ja ketä hyödyttävä lypsyjärjestelmä kasataan.
Vastakkain eivät ole separatistit ja ”lailliset hallitukset”, joilla molemmilla on omat taustavoimansa, jotka tuellaan pyrkivät saavuttamaan itselleen etuja.
Vastakkain ovat eri maiden oligarkit vs. eri maiden väestö. Rikkaat ja köyhät.
Väestö haluaa aidosti sosiaalisen ja demokraattisemman järjestelmän, oman näköisensä, itse laatimansa yhteiskuntamallin; sellaisen, joka ei ole ylhäältä eikä ulkopuolelta saneltu; sellaisen, joka jakaa resurssit tasaisemmin ja oikeudenmukaisemmin. Myös Ukrainassa.
Politiikka, olkoot puhe talous-, geo- tai valtapolitiikasta on kuin uskontoa: Seurataan erilaisia doktriineja ja uskonkappaleita pyrkien samalla marginalisoimaan tai hävittämään kilpailevat lahkot. Uskotellaan ja uskotaan, että oma usko on se ainoa oikea, ainoa vaihtoehto. ”Ei ole vaihtoehtoja”. Kaikki muu on väärää, harhaoppista,vaarallista ja impivaaralaista.
Kaiken kaikkiaan tilanne Euroopassa ja maailmalla muistuttaa häkellyttävästi 1600-luvun Eurooppaa ja sen 30-vuotista sotaa, jota Olli Bäckström kuvaa briljantissa kirjassaan ”Polttolunnaat”.
Ei ollut vain yhtä sotaa, vaan monta sotaa, jossa eri eturyhmät tavoittelivat eri nimikkeiden alla omaa etuaan: Tanskan kuningas halusi säilyttää nykyisen Saksan alueella olevat, sukunsa perintömaat ja käytti tähän omien henkilökohtaisten omistustensa säilyttämiseen maan armeijaa.
Saksalaiset ruhtinaat ja keisari ajoivat omia etujaan ja laajentumispyrkimyksiään ”valtion edun” sekä uskonnollisen taistelun varjolla; ei vastakkain ollut pelkästään protestantismi ja katolisuus vaan se, kuka saa verotuoton, miten potti jaetaan.
Aateliset sotivat säilyttääkseen etuoikeutensa, porvaristo saadakseen niitä. Talonpojat halusivat tasaisempaa tulonjakoa, enemmän määräysvaltaa omaan elämäänsä; olla muutakin kuin verotalonpoikia.
Ja tänään? Riidellään edelleen siitä, kuka saa ja kuka jätetään ilman.
Mikä tässä on niin h******n vaikea käsittää?
Sanoisin silti, toiveikkaana, että hallitukset, byrokraatit, puolueet, oligarkit ja eturyhmät ovat laatineet suunnitelmansa huomioimatta, että kansalla on - taas - oma tahtonsa. Ukrainalaisia, krimiläisiä, venäläisiä, eurooppalaisia, amerikkalaisiakaan ei enää kiinnosta olla pelkästään tahdottomina, voimattomina hallinnan kohteina.
http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/174355-mika-siina-on-hn-vaikea-kasittaa