Stalinin vainojen iso joukkohauta löytynyt

Sepä.siitä.historiaauki

Venäläinen sanomalehti Izvestija ja Karjalan uutistoimisto Karelinform.

Venäjän Karjalassa Karhumäen piirissä sijaitsee syrjäinen metsä, joka on täynnä muistomerkkejä. Noin 200 kilometrin päässä Petroskoista sijaitsevassa Sandarmohissa teloitettiin ja sinne haudattiin Stalinin vainoissa arviolta 7 000–9 000 ihmistä.

Tiukasti salattu ja huolellisesti naamioitu Sandarmoh löydettiin vasta vuonna 1997. Sen löysi Stalinin vainojen historiaa tutkivan ja säilyttävän kansalaisjärjestö Memorialin retkikunta ja tutkija Juri Dmitrijev.

”Minun on kiistettävä Kilinin väitteet. Sandarmohin olemassaolo oli täysin salaista. Joukkohaudat on naamioitu niin, että nyt niiden päällä kasvaa satavuotiaita mäntyjä. Täysikasvuisia puita siirrettiin paikalle teloitusten jälkeen”

"Nyt Sandarmohin joukkohautojen syyllisistä leviää julkisuudessa ristiriitaista tietoa. Petroskoin yliopiston professori ja historiantutkija Juri Kilin julkaisi sanomalehti Kalevassa kirjoituksen Yläkerta-palstalla 3. heinäkuuta.

Hänen väitteensä mukaan ”olisi luonnollista”, että Sandarmohiin olisi haudattu myös puna-armeijan sotilaita, jotka olisivat menehtyneet suomalaisten ylläpitämillä Itä-Karjalan sotavankileireillä."

”Suomalaiset eivät voineet tietää paikan olemassaolosta”, hän jatkaa.
Lisäksi uhrien määrä on laskettu virallisten teloitusasiakirjojen perusteella. Dmitrijev on nyt kerännyt tiedot yli 7 500 henkilöstä.
”Tutkimuksia teki aikanaan Venäjän syyttäjänvirasto ja turvallisuuspalvelu FSB”, Dmitrijev huomauttaa.

Yleisen historiantiedon mukaan Sandarmohissa Neuvostoliiton sisäasiainkansankomissariaatti NKVD – joka käytännössä vastasi Josif Stalinin terrorin toteutuksesta – teloitti tuhansia ihmisiä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Katynin_joukkomurha

Kaiken kaikkiaan kauheaa aikaa, kun kommunistit päässyt valtaan.
Se peittoaa muut moninkerroin. Hitlerkin häviää Stalinille tässä sarjassa.

Toivotan hyvää päivän jatkoa itsekullekkin.
Itse lähden nyt naapurikaupunkiin.

Jos vielä historiasta, joka meitä liippaa, tavalla tai toisella, se vasta alkutekijöissään. Kun alkaa kauheuksia avautumaan, joita voitu peitellä pitkään. Kommunsitimaissa, kun olit vastaam, sait jopa kuolemantuomion, ainakin 10 vuotta työleiriä vähintään. Ja tätä meilläkin ihannoitu, ja yhä ihannoidaan. On..on muutakin, muttei nyt tuon veroista, mitä kommunistit saaneet aikaan.

14

251

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TyyliJaVirheesiKertoo

      Olisit vaan pitänyt tuon vanhan nikkisi:
      "Res_maj

      27.3.2015 19:23

      Itseasiassa olin esikunnissa lähemmäs 23 vuotta.
      Silloinhan esikuntien tehtävät oli hyvin laajoja.
      Saattoi osaava olla muuallakin, mutta kirjoilla esikunnassa.
      Kirjoitusta ei kannata niin opetella, se tulee muitten mukana.
      Jos oikeinkirjoituksen vain opettelee, ja muut jää hunningolle, ei se hyväksi puolustusvoimillekkaan.
      Kun tiedetään, miksi se armeija ylipäätään olemassa.
      Jos jotain tarkkaa vanhaapiikaa toimistossa alkaa matkimaan, kirjoitusvirheistä muistuttavana. Sekö upseerin linja?
      Itse saunaihmisenä arvostan "saunamajurinkin" virkaa.
      Ei se leirien ym.. puusaunat itsestään lämpiä.
      Kun toimiston ikkunasta katsoo, tuntuu kuin kaikki olisi valmiina.
      Vihkoon merkintä: "valmista".
      .
      Itseasiassa nyt lähden saunaan.
      Olen ollut päivän ulkohommissa, maamme rikasta luontoa parantamassa.
      Risusavotassa. Sekin tärkeää metsälle.
      Alkaa vähän paikkoja jumimaan, sauna irrottelee niitä.

      Se siitä, ja loput kirjeessä! "

      • Ei.valmista

        Ookko vanhapiika ?
        Kapi just kuin vanhat piiat työssään.
        Oppi toimistossa heiltä.

        Sitten itse asiaan. Varmaan alkaa joukkohautoja tulemaan esille enemmälti, ellei Putin tee niitten esilleottoa rangaistavaksi.
        Mitä sitten hyödymme näitä ? Me vain ollaan t'lläisiä, että historiakin pitää tutkia.
        Olemme perusteeltamme uteliaita. Niin aina pitänyt olla, jo luolaaikaankin.Uteliaisuus on myös osa turvallisuutamme.


      • Huolehtisit.itsestäsi

        Mikä sinä olet vahtimaan kenenkin kirjoituksia tuohon sävyyn.
        Tuskin sinulla mitään valtuuksia siihen on.


    • PeniskrvaJombbenJOHTAJA

      Tuo on Natokiimaisten propagandaa ja ei pidä paikkaansa. HO HOO, HO HOO, kaikkea ne kokoomuslaiset ja länsimieliset uskoo.

      • Anonyymi

        SDP on perustettu v.1899, jolloin Stalinista ei tiedetty Suomessa mitään.

        Mites persutrolli, jos lakkaisit valehtelematta ja googlaisit, sieltä löytyy faktaa.


    • Sanovat

      että hiljaisena kesäyönä kuuluu haudoista kuplintaa, kuin hernesoppa kiehuisi.

      • Neonsiellä

        suomalaisia kommunisteja jotka siellä muhii, mentiin takki auki rakentamaan uutta uljasta yhteiskuntaa, kommunistinen järjestelmä ei sellaista siedä.


    • Anonyymi

      Pietarissa paikallinen miliisi on ratsannut tilaisuuden teatterissa jossa käsiteltiin tätä joukkomurhaa. Putlerin venäjä siis avoimesti vainoaa ihmisiä jotka haluavat tutkia ja keskustella tästä stalinin määräämästä joukkomurhasta.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Suomessakin on joukkohaudat, mutta syyllisiä ei teloituksista koskaan rankaistu.
      Joten ihan samanlaista ollut mitä Neuvostoliitossa Stalin aikaan.

    • Anonyymi

      Niin, mutta miksi ihmeessä Suomen Keskustan palstalla?

    • Anonyymi

      Nythän tästä Sandarhohista on taas tänään uutisoitu isosti kun fasistinen venäjä uudelleenkirjoittaa historiaa jälleen kerran.

    • Anonyymi

      Tämä osa Suomen historiaa ei saa unohtua.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oulaisen vaalitulos: Vahva alku, mutta lisää toimia tarvitaan

      Hallituksen toimet rikollisuutta vastaan alkavat tuottaa tulosta. Puolueväriin katsomatta demokratian valtaa ja perustus
      Oulainen
      16
      7150
    2. Pääsiäisen terveiset kaivatullesi

      kaivatullesi tähän alas 💕💕
      Ikävä
      197
      2510
    3. Yh:n pihalla aina eri auto

      Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan
      Suomussalmi
      102
      1947
    4. En vittujakaan enää välitä sinusta nainen

      Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.
      Ikävä
      76
      1517
    5. Exän käytös hämmentää (taas)

      Osaisivatko palstan herrat kenties helpottaa tulkitsemista? Toki naispuolisetkit saavat antaa tulkinta-apua, mutta nyt k
      Sinkut
      191
      1069
    6. Milloin se sitten

      On? Se oikea hetki kun kerrot sille naiselle mitä tunnet häntä kohtaan?
      Ikävä
      41
      980
    7. Olet minua

      vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va
      Ikävä
      46
      949
    8. Miksi sä olet jatkanut tätä näin pitkään?

      Kerro tai vaikene iäksi
      Ikävä
      77
      853
    9. Sä tiedät rakas

      Mitä toivon. Olisit vain rohkea ❤️
      Ikävä
      45
      729
    10. Susanna Laine paljastaa - Tästä farmilaiset yllättyvät joka kaudella: "Ettei olekaan niin paljon..."

      Farmi Suomi vie Pieksämäelle maaseudulle ja suosikkirealityn juontajan puikoissa on Susanna Laine. Uudella kaudella muka
      Tv-sarjat
      7
      708
    Aihe