5Italia pelastanut 8000 viiden päivän aikana

http://yle.fi/uutiset/italian_mukaan_8000_ihmista_on_pelastettu_valimeresta_viidessa_paivassa/9065788

Italian mukaan 8 000 ihmistä on pelastettu Välimerestä viidessä päivässä
Italian satamiin on saapunut tänä vuonna 94 000 turvapaikanhakijaa.
10137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Matulauma bokoharamit /isikset odottaa että EU jakaa ne keskenään, meinaan kun niitä paatteja on näytetty niin naiset/lapset loistaa poissaolollaan, niikuin viimesyksynäkin Kreikassa. Mutta voi olla yllätys että ainoat maat jotka vielä haluaa terroristeja maihinsa on Saksa ja tietty tyhmääkin tyhmempi Suomi, joka on kiltti pokkuroiva koulupoika Merkkelin ämmän edessä. Miksi ne roudataan sieltä Libyan raannikolta Italiaan, kun ne vois viedä lähtösatamaan takaisin ja sanoa ettei tarvi tulla, Eurooppa on jo täynnä, emme halua teitä Eurooppaa tuhoomaan.

Äänestä

Suurin osa on afrikkalaisia jotka ei ole oikeutettuja pakolaisasemaan mutta hakevst kuitenkin turvspaikkaa ja EUn taakanjakosopimuksella nämä haluttaisiin levittää pohjoiseurooppaan johon ne jäisi kun lähtömaat ei ota niitä taksisin vaikkka ilmiselvä bumerangi turvapaikkahakemukseen tuleekin...

Äänestä

Sverige muslim Immigrant molest young swedish gir…: http://youtu.be/-HFm1xxIWPU

Tämä todellisuutta jo suomessakin enenevässä määrin

Äänestä

Meillä oli juuri muutama italialainen vieraana viikonlopun ja keskustelimme myös näistä Italiaan Libyasta saapuvista pakolaisista.

Ensinnäkin siellä ei edes puhuta mistään turvapaikanhakijoista vaan nimenomaan siirtolaisista näiden afrikkalaistulijoiden kohdalla.He ottavat nämä vastaan mutta ei heitä sinne Italiaan ole tarkoitus jättää vaan kaikki lähtevät eteenpäin muualle Eurooppaan.

Italialaiset on lunkia porukkaa ja perskeleet nauroivat makeasti Kari Tapion "Olen suomalainen" biisille...

Äänestä

Miksi noita pitää pelastaa, en näe yhtäkään syytä.

Äänestä
  • Juuri noin! Seuraaava vaihehan olisi se, että EU organisoi turvalliset kuljetukset jo lähtömaista käsin halukaiden kotiosoitteista lähtien.

    Äänestä

  • Juu ja näissä avoimen yhteiskunnan hölmölöissähän on kaikkien osoitteet kenen tahansa saatavilla, paitsi tietenkin monien tärkeissä asemissa olevien, kuten ylimmät tuomarit, poliisit ja virkamiehet ja etenkin kukkahattuiset jotka kyllä itsensä suojaavat vaikka muille kyllä ovat turvattomuutta järjestelemässä oikein olan takaa!

    Äänestä

Miksi?

Äänestä

Uutisissa kuultua pakolaisasiaa YLE ykkönen: Pitkä luettelo tuli afrikkalaisia lähtömaita joista lähdetään onnea etsimään! En ala luettelemaan maita, pitkän rimpsun niitä toimittaja luetteli. Tuntuu siltä että koko Afrikka on nyt liikkeellä. Ja väestöräjähdyshän tässä on syynä! Ja nyt seuraavana ylikansoitetaan Eurooppa, elintasot tulevat romahtamaan, sekasorto, rikollisuus ja väkivaltaiset yhteenotot tulevat lisääntymään räjähdysmäisesti. Vesitykit, kyynelkaasu tulevat olemaan jokapäiväinen näky kaikkialla. Ja sitten tietenkin viime lopulla laajamittainen sota ja kaaos......

Äänestä

Järjen köyhyyttä....olisivat hukuttaneet niin ei olisi vaivaa kenellekkään Ihmiselle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jhhhkkjhg kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/italian_mukaan_8000_ihmista_on_pelastettu_valimeresta_viidessa_paivassa/9065788

Italian mukaan 8 000 ihmistä on pelastettu Välimerestä viidessä päivässä
Italian satamiin on saapunut tänä vuonna 94 000 turvapaikanhakijaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu